swansea
Poissa
|
 |
: 28.06.2011 klo 10:44:54 |
|
Oletettavasti moni Valioliigaa seuraava ei tunne kovin hyvin Swansean pelaajia, joten tässä on lyhyt luonnehdinta tämänhetkisen joukkueen pelaajistosta.
Maalivahdit: Kun de Vries lähti Wolvesiin, joukkueessa ei ole tällä hetkellä yhtään kunnon maalivahtia. Swansean maalivahdilta vaaditaan hyvää jalalla pelaamista. Lisäksi olisi suositeltavaa, että maalivahti kykenisi hoitamaan keskityspallot, sillä suuri osa Swansean päästämistä maaleista tuli viime vuonna erikoistilanteista.
Vasen laitapuolustaja: Tällä hetkellä Neil Taylor, mutta hänen agenttinsa pyrkii saamaan parempaa palkkaa Newcastlesta. On varsin nopea ja pystyy kohtuullisesti tukemaan hyökkäyksiä. Keskityspalloissa paljon ongelmia. Ongelma on myös siinä, että siirtohalujen vuoksi kannattajat jo haistattaneet hänet vittuun. Jo League Twossa pelannut Alan Tate pystyy pelaamaan kummassakin laidassa, vaikka on lähinnä keskuspuolustaja. Yksi vastaan yksi –tilanteissa tulee olemaan ongelmissa. Yrityksestä ei voi syyttää.
Oikea laitapuolustaja: Angel Rangel on ollut viime vuodet paikan ehdoton hallitsija. On kuitenkin vielä ilman sopimusta. Espanjalainen haluaa ja pystyy nousemaan vastustajan päätyy asti. Sitten tulee hieman ongelmia, jos sieltä pitää juosta heti takaisin. Nopeat laiturit voivat olla ongelmallisia.
Keskuspuolustajat: Ashley Williams valittiin edellisenä vuonna Walesin pelaajaksi. Joukkueen paras puolustaja. Ei ole selviä heikkouksia, joskin on keskuspuolustajaksi hieman lyhyt. On tottunut avaamaan peliä maata pitkin. Joskus tulee kaikille lipsahduksia (syötti paristakympistä alas maalivahdille, kun tämä oli kaukana sivussa maalista, hups). Garry Monk oli viime vuonna joukkueen kapteeni. Tänä vuonna saisi tulla joku, joka ottaa häneltä avauksen paikan. On yksinkertaisesti liian hidas. Mutta esimerkiksi Stokea vastaan on mies paikallaan. Alan Tate voi tarvittaessa tulla taistelemaan myös tälle pelipaikalle.
Vasen keskikenttä/hyökkääjä: Scott Sinclair teki viime kaudella tältä pelipaikalta 21 maalia, joista osa toki rankkareista. Wembleyllä tuli hattutemppu. Nopea, haastaa mielellään pariakin puolustajaa. Ei oikeastaan keskitä juuri koskaan vaan ajaa kohti rangaistusaluetta. Aika usein katse pelkästään pallossa. Jättää puolustamisen usein laitapakille. Jos jää ilman palloa, ei erotu linjatuomarista. Joka tapauksessa erittäin tärkeä pelaaja Swansean pelisysteemissä, jossa laiturit saavat kuljettaa palloa niin paljon kuin huvittaa. David Cotteril on periaatteessa Sinclairin varamies, mutta ainakin viime kaudella menetti täysin itseluottamuksensa.
Oikea keskikenttä/hyökkääjä: Nathan Dyer valittiin kannattajien vuoden pelaajaksi. Pienikokoinen raketti liikkuu samaan tapaan kuin amerikkalaisen jalkapallon laitajuoksijat. Puolustajan on vaikea tietää, kummalta puolelta yrittää ohi. Ja sitten kun tietää, alkaa olla myöhäistä lähteä perään. Eivätkä nämä pyrähdykset jää muutamaan vaan niitä riittää niin pitkään, kun palloja vain pistetään oikeaan laitaan. Tekee töitä myös puolustussuuntaan. Kannattajat päästävät tuttuja huokauksia: kun vain osaisi vielä potkaista palloa. Luke Moore pystyy pelaamaan jotenkuten kumpaa laitaa tahansa, vaikka on aika selvästi hyökkääjä.
Keskimmäiset keskikenttäpelaajat: Leon Britton on ollut kahdeksan vuotta suosikkipelaajani eli League Twosta lähtien. Pienestä koostaan huolimatta taklaa paljon. Paikkaa puolustuksen jättämiä reikiä. Pistää takuuvarmasti lyhyet syötöt omille, pitkiä ei edes yritä. Perustekniikka on kyllin hyvä myös Valioliigan tasolle. Teki viime kaudella monen vuoden tauon jälkeen maalin. Joe Allen on joukkueen ainoana kasvattina tietenkin erityisasemassa. Viime vuosi oli ensimmäinen kausi avauksessa. On pitkälti samankaltainen pelaaja kuin Britton. Hyökkää kuitenkin hieman enemmän ja puolustaa hieman huonommin. Kannattajat toivovat hänestä samanlaista pelaajaa kuin Cardiffista lähtöisin olevasta Ramseysta. Darren Pratley ilmoitti jo kesken viime kautta, että lähtee muualle. Eipä ole vieläkään lähtenyt. Box to box –pelaaja. Varsin kookas, fyysinen ja juoksuvoimainen. Tekniikka ei ole niin hyvä, että kannattaisi haaveilla pelaamisesta Swanseata ylemmällä tasolla. Mark Gower muutti viime kaudella pelipaikkaa laidasta keskelle. Yllätti monet tekemällä tältä paikalta jopa muutamia maaleja. Kohtuullisen hyvä syöttö- ja potkutekniikka. Ehdoton jokeri on Ferrie Bodde. Ei ole pelannut kahtena edellisenä kautena, koska polven ristiside on katkennut kaksi kertaa. Jos kykenee vielä pelaamaan ja etenkin jos palaisi sille tasolle millä oli ennen loukkaantumista, olisi joukkueen avainpelaajia. Taklaa erittäin kovaa ja laukoo hollantilaisperinteen mukaisesti kuin Ariel Haan tai Ronald Koeman aikoinaan. Ennen loukkaantumistaan jysäytteli kolmestakympistä viikon maaleja.
Kymppipaikka: Välillä Swansea pelasi kahdella hyökkääjällä, siten että toinen oli selkeästi alempana. Tällöin kutsuttiin Stephen Dobbie apuun. Varsin hyvä tekniikka, potku ja pelinäkemys. Onko kyllin nopea. ainakaan puolustussuuntaan ei ole.
Keskushyökkääjä: Danny Graham ostettiin Watfordista. Championshipin maalitykki viime kaudelta. En ole nähnyt pelaavan, mutta varsin hyvä laukaus pitäisi olla. Ja keskushyökkääjän mitat tuntuu täyttävän. Luke Moore oli kaiketi kohtuullinen lahjakkuus Aston Villan juniorina. Juoksee kyllä paljon eikä niin hidaskaan ole, mutta ei vain saa kovin paljon aikaan. Graig Beattie voi tehdä joskus maalin, jos saa joskus peliaikaa.
Muilla pelaajista ei taida olla Valioliigan pelaajiksi. Toisin sanoen neljää tai viittä hankintaa kaivattaisiin: kaksi maalivahtia, keskuspuolustaja, laitapuolustaja ja laituri haastamaan Sinclairia ja Dyeriä. Lyhyesti pelitavasta: Joukkuetta on kutsuttu League Onen Arsenaliksi ja Championshipin Barcelonaksi. Pelaajien tasoon nähden nämä vertailun ovat toki varsin huvittavia, mutta kyllä se kertoo selvästi joukkueen peliajatuksesta. Puolustajista alkaen palloa syötellään maata pitkin. On oikeastaan aika hupaisaa odottaa, lähteekö Swansea ensimmäisessä pelissä Man Cityn vieraana pelaamaan ideologialleen uskollisesti pallonhallintapeliä. Toivottavasti. Olivathan brittifutiksen asiantuntijat jo Leaguen Onen aikoina sitä mieltä, ettei tuolla pelitavalla voi nousta. Yllättääkö Swansea asiantuntijat tälläkin kaudella?
Modedit: lippu.
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.06.2011 klo 11:05:44 kirjoittanut Vastapallo »
|
|
|
|
|
swansea
Poissa
|
 |
Vastaus #1 : 07.08.2011 klo 13:51:39 |
|
Harjoituspelit ovat nyt takana. Viimeisissä kaatuivat kotona Celtic 2-0 ja Real Betis 1-0. Mukaan on saatu kaksi uutta vahvistusta: Leroy Lita Borosta ja Wayne Routledge Newcastelsta. Lisäksi Kemy Agustien on tehnyt kesällä töitä ja kärkkyy nyt keskikentältä avauspaikkaa. Tärkeintä olisi kuitenkin, että Utrechtin maalivahti Michel Vorm liittyisi joukkueeseen. Joukkueiden kesken tästä Hollannin maajoukkuemaalivahdista on jo päästy sopimukseen.
Avaus ensimmäisiin otteluihin tulee kaiketi olemaan seuraava: Vorm? Rangel Caulker Willimams Tate Britton Allen Dyer Agustien/Dobbie Sinclair Graham
Vaihtosta hyökkäyspäähän Routledge, Lita, Moore, keskikentälle Gower ja puolustukseen Taylor ja Monk.
Mitä Swanseasta kannattaa katsoa ja odottaa? Viimeiset vahvistukset osoittavat, että Swansea pyrkii tänäkin vuonna tulemaan vahvasti molemmilta laidoilta. Dyer, Sinclair ja Routledge saavat juosta pallon kanssa niin paljon kuin vain jaksavat ja osaavat. Laidoilta ei suinkaan heitellä kukkupalloja keskelle vaan molemmat laiturit leikkaavat mielellään keskelle. Keskikentän kolme pelaajaa (jos yksi heistä on Dobbie, hän pelaa keskushyökkääjän takana) pyrkivät eteenpäin lyhyillä maata pitkin kulkevilla syötöillä. Kun pallo on vastustajalla, he prässäävät ainakin ajoittain pallollista pelaajaa. Keskushyökkääjän rooli on Swanseassa mielenkiintoinen. Välillä Swansea saattaa pyörittää peliä minuuttiatolkulla yrittämättä syöttää palloa rangaistusalueelle. Keskushyökkääjän pitää siis kärsivällisesti hakea ja odottaa, että sitten kun pallo viimein tulee, paikasta pitää tehdä maali. Viime kaudella laukauksia oli varsin vähän, vaikka pallonhallinta oli useimmissa peleissä Swansean, joten ne muutamat paikat pitää pystyä käyttämään hyväksi. Joskus vaikutti, että pallonhallintaan perustuva taktiikka tähtäsi enemmän oman pään suojeluun kuin varsinaiseen hyökkäämiseen. Eikä vastustajilla kieltämättä ollut kovinkaan paljon pelaamalla pelattuja maalipaikkoja (useimmiten vastustajat tekivät maalinsa erikoistilanteista).
Eli kun alatte katsoa Swansea peliä, älkää luulko, että joukkue pelaisi kuten aladivisioonista tulleet joukkueet yleensä. Swansea on vastakohta Stokelle. Tähtiä joukkueella ei ole (eikä koskaan voikaan olla noilla palkkapyynnöillä), joten menestys tai menestymättömyys perustuu täysin joukkuesuorittamiseen.
|
|
|
|
Alfredo
Poissa
|
 |
Vastaus #2 : 07.08.2011 klo 13:56:51 |
|
Eipä kovin kiimaiselta nipulta vaikuta, aladivareissa vaikuttaneita jyriä ja menneitä lupauksia ilman kunnollista maalivahtia.
Mutta Blackpoolin/Hullin tavoin vopite kiusata keskikastin joukkueita ja mahd. Wiganin tavoin nousta "kestovaliojoukkueeksi" l. ei yhden kauden ihmeeksi. Mene ja tiedä.
|
|
|
|
Brown Ale
Poissa
|
 |
Vastaus #3 : 08.08.2011 klo 16:50:13 |
|
Sympaattinen seura ja tunnus/vaakuna on kenties Valioliigan paras. Otetaan seurantaan ja todetaan, että harakoista (oletettavasti varamieheksi) hankitulla Wayne Routledgellä ei kyllä kuuhun mennä. Mies pääsee nimittäin varsin harvoin pallon kanssa ukoista ohi (yleinen ratkaisu on hyöriä ja pyöriä eteenpäin pääsemättä siihen asti että tila loppuu) vaikka nopeutta riittääkin ja maalintekotilanteissa ratkaisut on divari tasoa. Ja tarkoitan Suomen divaria. Toisaalta oli kyllä Palacessa aikoinaan hyvä ja viimeistelikin kohtalaisella prosentilla, joten voi olla että päässä naksahtaa, itseluottamus kuntoon ja osoittautuu todella hyväksi ostokseksi. Mutta en niin sanotusti pidättelisi hengitystä.
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #4 : 08.08.2011 klo 23:35:07 |
|
Toivotaan Boddelle täyttä parantumista pahoista loukkaantumisistaan. Hieno mies.
|
|
|
|
Wepe
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Liverpool FC
|
 |
Vastaus #5 : 09.08.2011 klo 16:24:37 |
|
Kiitoksia avauksen tekijälle hyvästä taustoituksesta - asusteletko muuten itse sumusaarilla, vai miten riittää asiantuntemus näin pitkälle?
Itsellä menee seurantaan ainakin Sinclair sekä Watfordista hankittu Danny Graham. Tuli nimittäin molemmat hankittua omaan Fantasy Premier League -tiimiini, ehkä vähän riskilläkin kaksi kaveria samasta nousijaoukkueesta. Swanseahan on nyt ainakin näin ennakkoon sarjan heikoin. Niin tosin arveltiin viime kauden alussa Blackpoolistakin, joka keväällä johti kuitenkin näillä näkymin viimeistä valioliigamatsiaan Manua vastaan 2-1, kun jo reilu 60 minuuttia ottelusta oli pelattu. Manuhan sen sitten kuitenkin hoiti lopulta 3-2, ja sympaattisen Blackpoolin kohtaloksi jäi tippuminen takaisin Chämppäriin.
Danny Graham on kuitenkin ilmeisesti hankittu joukkueen ykköspyssyksi, osaako joku kuvailla tarkemmin minkälaisesta pelaajasta on kyse? Lisätieto Sinclairistakaan ei olisi pahitteeksi...
|
|
|
|
Prandelli99
Poissa
Suosikkijoukkue: Bianconeri, Azzurri
|
 |
Vastaus #6 : 10.08.2011 klo 13:34:49 |
|
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
 |
Vastaus #7 : 10.08.2011 klo 13:46:02 |
|
Paskaa sitten sympaattisen Lee Trundlen. Ei sentään. Sympaattinen nippu. Toivottavasti ei tule ruma lähtö liigasta.
|
|
|
|
Alfredo
Poissa
|
 |
Vastaus #8 : 12.08.2011 klo 12:06:50 |
|
Paskaa sitten sympaattisen Lee Trundlen. Ei sentään. Sympaattinen nippu. Toivottavasti ei tule ruma lähtö liigasta.
Mullekin jäänyt Trundle mieleen taiturimaisena divaripelaajana, jonka kunnianhimo ei sitten koskaan riittänyt korkeimmalle tasolle. Oli viimekin kaudella paukutellut lainasopparilla maaleja Swansealle ja nyt pelaa samassa sarjassa kuin Bangor City. Mutta mutta siitä sympaattisuudesta... WikipediaIn his time at Swansea, Trundle became a minor celebrity in the game, with his extrovert displays of skill (or "showboating") bringing him to national attention via the Soccer AM television show on Sky Sports. Tim Lovejoy revealed in his autobiography that Trundle himself regularly contacted the show with footage of himself in action.
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
 |
Vastaus #9 : 12.08.2011 klo 12:31:12 |
|
Keskuspuolustajat: Ashley Williams valittiin edellisenä vuonna Walesin pelaajaksi. Joukkueen paras puolustaja. Ei ole selviä heikkouksia, joskin on keskuspuolustajaksi hieman lyhyt. On tottunut avaamaan peliä maata pitkin. Joskus tulee kaikille lipsahduksia (syötti paristakympistä alas maalivahdille, kun tämä oli kaukana sivussa maalista, hups). Garry Monk oli viime vuonna joukkueen kapteeni. Tänä vuonna saisi tulla joku, joka ottaa häneltä avauksen paikan. On yksinkertaisesti liian hidas. Mutta esimerkiksi Stokea vastaan on mies paikallaan. Alan Tate voi tarvittaessa tulla taistelemaan myös tälle pelipaikalle.
En nyt muista oliko lainasiirto varmistunut avausviestin aikoihin, mutta kyllä mä melko yllättynyt jos Caulker ei avaukseen nouse - kyse on Spursin kohdalla todellisesta suurlupauksesta ja lainakomennukset ovat menneet tähän mennessä varsin komeasti, 18 vuotiaana topparina Yeovilissa putsasi pöydän kaikista mahdollisista henk. koht. palkinnoista, viime kaudella pimpsan Bristolissa kausi jäi hieman tyngäksi loukkaantumisen takia, mutta taskuun jäi kuitenkin marraskuulta sarjan (tai oikeastaan sarjojen) kuukauden nuoren pelaajan palkinto. Kaverista odotetaan pelaajaa Spursin ykkösmiehistöön jo ensi kaudeksi.
|
|
|
|
swansea
Poissa
|
 |
Vastaus #10 : 13.08.2011 klo 12:11:58 |
|
Caulker pelaa maanantaina varmasti avauksessa, sillä Monk on loukkantunut (ja saattaisi pelata, vaikka kapteeni olisi terveenä). En ole nähnyt Caulkerin pelaavan. Toivottavasti hän täyttää kaksi vaatimusta: pitäisi pystyä syöttelemään maata pitkin kuin olisi keskikenttäpelaaja ja pitäisi hallita pääpeliä erikoistilanteissa (Swansean heikkous useana kautena).
Yksi tilastotieto Swansean viime kaudesta: joukkue syötti pelissä keskimäärin lähes 550 kertaa. Stokella vastaava luku oli n. 150 ja Arsenalilla n. 450. Toki kyseessä ovat eri sarjat, mutta silti ero Stokeen on aika häkellyttävä.
|
|
|
|
Goikoetxea
Poissa
|
 |
Vastaus #11 : 13.08.2011 klo 13:37:20 |
|
Loistavaa, itse vaihdossa Swanseassa olleena väijyin yheden pelin kaudella 08/09ja jengi jäi seurantaan. Tän hetken jengistä vähän tietoa, loistavaa että jollain muulla sitä vissiin on! Seurantaan ja analyysiä vois itsekin kirjotella, jengin pipo päähän ja huivi kaulaan ja matsia oottelemaan!
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
 |
Vastaus #12 : 16.08.2011 klo 00:14:38 |
|
Kylläpä on pienikokoinen joukkue. Ei tarvinnut isojen poikien kuin vähän antaa öögaa niin nurmi kutsui. Kaipa tuosta lyhytsyöttöpeli-ideoligiasta voisi vähän tinkiä, ainakin vieraspeleissä huipputiimejä vastaan. Noh, Vorminaattori takaa joitain pisteitä kauden aikana.
|
|
|
|
swansea
Poissa
|
 |
Vastaus #13 : 16.08.2011 klo 16:50:49 |
|
Hieno kausi on alkanut. Man City ei kuulu niihin joukkueisiin, joita vastaan taistellaan, joten lopputuloksella ei ollut niin suurta väliä. Pitää nähdä, mitkä asiat vaikuttavat olevan kunnossa. Maalivahti oli odetun loistava. Lieneekö liigassa yhtä hyvää 1,5 miljoonan hankintaa? Dyer ja Sinclair osoittivat, että kun vastus kevenee, he tulevat menemään laidoilta läpi. Tate osoitti, että taistelemalla pystyy pelaamaan Valioliigassa. Koko joukkueen syöttöpeli osoitti ensimmäiset 20 minuuttia, että tälläkin pelitavalla voi pelata Valioliigassa. Tietenkin loppupeli näytti jokseenkin toivottomalta, mutta otteluun tulee suhtautua niin, että se oli vasta harjoittelua. Todellisen vastustajat tulevat vasta myöhemmin.
Swansealla on ollut aiempinakin vuosina ollut vaikeuksia fyysisiä vastustajia vastaan. Nyt fyysiset vastustajat olivat kaiken lisäksi taitavia ja nopeita. Eipä siinä silloin ole paljon mahdollisuuksia. Pääasia kuitenkin on, ettei omasta pelitavasta luovuta. Eikä tehdä oman maalin eteen yhdeksän miehen puolustusta. On aivan sama hävitä 4-0 kuin 1-0. Vielä tässä ottelussa lyhytsyöttely ei edennyt maalipaikkohin, mutta sekin aika koittaa vielä. Dobbien peluuttaminen Grahamin alapuolella oli virhe. Todennäköisesti vieraspeleissä peluutetaan tästä lähtien kolmea keskimmäistä keskikenttäpelaajaa. Wigania vastaan pelistä tulee aivan erinäköinen.
|
|
|
|
PAN
Poissa
Suosikkijoukkue: En muista...
|
 |
Vastaus #14 : 16.08.2011 klo 23:11:10 |
|
Yksi tilastotieto Swansean viime kaudesta: joukkue syötti pelissä keskimäärin lähes 550 kertaa. Stokella vastaava luku oli n. 150 ja Arsenalilla n. 450. Toki kyseessä ovat eri sarjat, mutta silti ero Stokeen on aika häkellyttävä.
Swansea made 149 more passes than MCFC last night,and the most of any PL team this weekend - 523 (Arsenal 2nd with 495)
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
 |
Vastaus #15 : 17.08.2011 klo 01:57:21 |
|
On aivan sama hävitä 4-0 kuin 1-0 Teoriassa joo. Viime kauden vika kierros oli kyllä aikamoinen trilleri kun yksikin maali saattoi vaikuttaa, mitkä joukkueet olivat sillä hetkellä tippumassa. On sillä maalierollakin väliä, ei sillä ettetkö tätä tietäisi. Aika  fiilis noista syöttötilastoista. Täytyy antaa kyllä propsit pelirohkeudesta.
|
|
|
|
Zama
Poissa
|
 |
Vastaus #16 : 18.08.2011 klo 00:42:44 |
|
Teoriassa joo. Viime kauden vika kierros oli kyllä aikamoinen trilleri kun yksikin maali saattoi vaikuttaa, mitkä joukkueet olivat sillä hetkellä tippumassa. On sillä maalierollakin väliä, ei sillä ettetkö tätä tietäisi. Aika  fiilis noista syöttötilastoista. Täytyy antaa kyllä propsit pelirohkeudesta. Pakko vähän kommentoida joukkuetta tämän ensimmäisen ottelun perusteella. Vaikea verrata muihin nousijoihin, kun vastassa oli kuitenkin vieraissa kova joukkue. Alkuun näytti siltä, että Swansea pyrkii tosissaan ottamaan pelin haltuunsa pallonhallinnan kautta ja ensimmäisen 20 minuuttia pystyi ihan hyvin pitämäänkin Cityn poissa pallosta. Tosin vain onni piti lukemat puoliajalle tasoissa. Ensimmäisen jakson lopulla ja koko toisen jakson tuo Swansean alussa hyvältä näyttänyt lyhytsyöttöpeli oli kyllä todella koomista ja surkuhupaisan näköistä. Joukkue ei päässyt välillä 10 minuuttiin pois omalta alueelta vaan pallo pyöri topparien, alemman keskikentän ja maalivahdin välillä. Välillä keskellä oli tilaa kääntyä 20 metriä, mutta pallo pelattiin toppareille häviöasemassakin. Sitten alkoi toistua kuvio, jossa Dyer/Sinclair saa pallon laitaan, pelaa keskikentälle, tämä kääntää laitapakille/topparille ja tämä maalivahdille. Avaus Dyerin laitaan, 100-0 pääpallohäviö -> pallo Citylle. Taas kun Swansea sai pallon, pallo pelattiin toppareille ylhäältäkin asti ja siitä maalivahdille joka heitti taas Dyerille pääpallon jonka tämä hävisi aina. Kyllä tuossa vaiheessa jo alkoi naurattaa, kuinka tyhmästi joukkue voi pelata. Sinclairilta odotin enemmän, Richards otti jokaisen 1vs1 tilanteen itselleen ja näytti aikalailla isä vs. poika taistelulta. Toki Sinclair oli hyökkäyksessä vaarallsin, koska Graham oli täysin vitsi Kompanyn ja Lescottin puristuksessa ja Dyer höntyili ties missä ja näytti muka hyvältä, vaikka todellisuudessa ei saanut yhtään mitään aikaan. Ilman Vormia peli olisi päättynyt 8-0.
|
|
|
|
swansea
Poissa
|
 |
Vastaus #17 : 20.08.2011 klo 19:45:49 |
|
Swansea-Wigan ei kovin paljon tuonut yllätyksiä. Odotetusti Swansea piti enemmän palloa. Wigan pelasi melko alhaalla muutamia prässäyksiä lukuun ottamatta. Grahamilla oli alussa mahdollisuus vapauttaa kotijoukkueen peliä, mutta eipä mennyt vielä tällä kertaa. Muutenkin Swansea pelistä näkyy, että siitä puuttu rentous. Palloa pyöritetään edellisen kauden tapaan, mutta syötöistä ei ole oikein rohkeutta, jotta puolustus avautuisi. Samoin harvoissa vedoissa on väkinäisyyttä. Mutta liike on hyvä ja joukkue pysyy kasassa. Siitä on hyvä lähteä eteenpäin.
Joukkue pelasi melko tasaisesti. Tietenkin Vormin rankkaritorjunta nousee esille. Puolustuksella ei ollut ottelun aikana mitään suurempaa hätää (huolimatta kahdesta tolpasta). Kumpikin toppari pystyy antamaan lyhyet syötöt varmasti omille, mutta varsinaisiksi pelinavaajiksi heistä ei juuri. Aika samanlainen arvio on myös heidän heidän edessään pelaavista Brittonista ja Augustienista. Pallo pysyy omilla mutta hyökkäys ei etene kylliksi. Rangel oli laidallaan vaikeuksissa Mosesin kanssa. Ylempänä Dyer juoksi ja yritti, mutta pallo ei oikein pysynyt pomppimisessa mukana. Toisella puolen Sinclair oli alussa näkyvä. Routledge ja Dobbie vaikuttavat hyökkääjän takana aika tasavahvoilta, joten ainakin sillä paikalla on kilpailua. Grahamilla oli pari paikkaa. Olisi ihan kiva, jos jatkossa menisi sisään.
Nyt on ensimmäinen piste saalistettu. Seuraavaksi odotellaan ensimmäistä voittoa. En ole huolestunut.
|
|
|
|
swansea
Poissa
|
 |
Vastaus #18 : 27.08.2011 klo 20:52:08 |
|
Edelleen näyttää hyvältä. Toki pisteitä voisi olla yksi tai kaksi enemmän, mutta pääasia on, että otteet ovat petraantuneet ottelu ottelulta. Tänään peli oli aiempaa nopeampaa. Kertaalleen pallo pamahti ylärimaan, ja muitakin paikkoja oli. Vastustajallakin oli omat paikkansa, joten tasapeli oli oikeutettu tulos.
Vorm oli jälleen joukkueen paras pelaaja. Caulker on osoittautunut oivaksi vahvistukseksi. Hänen pääpelitaitonsa on tuonut erikoistilanteisiin ryhdikkyyttä. Vasen pakki Taylor nousi monta kertaa oikeaaikaisesti. Lisäksi silmään pistivät useat syötönkatkot. Oikealla Rangel ei ole vielä päässyt nousemaan viimevuotiseen tapaan. Samoin Dyerin kuljetukset eivät ole tuottaneet maalitilanteita. Eli oikealla laidalla on kehittämisen varaa. Keskikentän keskustassa suosikkipelaajani Britton pelaa ottelusta toiseen järkevästi. Tänään oli lisänä mainio syöttö Grahamille rankkarialueen sisälle. Vierellä Agustien on ollut ok. Sinclair ampui kaukaa ylärimaan, joten ensimmäinen maali on jo tulollaan. Grahamilla oli yksi avopaikka ja pari muuta kohtuullista yritystä. Jos hyökkääjä saa maalipaikkoja, jossain vaiheessa ne alkavat mennä sisään. Hankalin pelipaikka tuntuu olevan hyökkääjän ja keskikentän välissä. Dobbie ja Routledge ovat siinä yritäneet kovin kummoisesti onnistumatta.
Joka tapauksessa kolme ensimmäistä ottelua ovat osoittaneet, että Swansea pystyy pelaamaan Valioliigassa. Kyllä ne maalitkin sieltä kohta tulevat
|
|
|
|
swansea
Poissa
|
 |
Vastaus #19 : 17.09.2011 klo 12:46:00 |
|
Ensimmäiset mustat pilvet ovat ilmestyneet Swansea-taivaan ylle. Caulker on poissa arvioilta pari kuukautta. Lisäksi Fifa ei antanut pelilupaa kahdella topparille, jotka oli hankittu siirtoajan viime hetkillä (kaiketi hieman yli). Niinpä William on joukkueen ainoa kunnossa oleva toppari. Kapteeni Monk kaiketi parsitaan pelikuntoon, mutta vaivaisena ja ilman ottelutuntumaa voi olla hänellä hieman vaikeaa. Muitakin loukkaantumishuolia on: Agustien on poissa kuusi viikkoa ja Graham saattoi loukkaantua harjoituksissa.
Mutta WBA:ta vastaan lähdetään taas pitämään palloa. Vastustajan valmentajan tuntien pelistä saattaa muodostua aika ikävä. Swansean puolustajat ja keskikenttäpelaajat syöttelevät palloa poikittain WBA:n pelaajien edessä. Tähän on toki kotiotteluissa totuttu, mutta vime kausiin verrattuna ratkaiseville syötöille ja kuljetuksille ei tahdo löytyä tilaa. Kovin monta maalipaikkaa ei taida pelissä tulla, joten se voittaa, joka onnistuu pistämään pallon maaliin. Tai sitten jäädään taas maalittomaan tasapeliin.
|
|
|
|
swansea
Poissa
|
 |
Vastaus #20 : 17.09.2011 klo 19:36:49 |
|
Ja niin synkkien pilvien takaa nousi kaunis aurinko: 3-0 -voitto täysin ansaitusti. Ensimmäisen varttitunnin Swansea piti käytännössä koko ajan palloa. Ja nyt pallonhallinta sai palkinnon, kun Allen kaadettiin ja Sinclair laukoi seurahistorian ensimmäisen Valioliiga-maalin. Taylor oli lahoittaa vastustajalle tasoistuksen, mutta sitten oivallinen kulmapotkukuvio tuotti toisen maalin. Lita teki sen, mikä on Grahamille ollut yllättävän vaikeaa eli pisti pallon maalin edestä verkkoon. Toisen maalin jälkeen ensimmäinen puoliaika kului enemmän puolustaessa. Toisen puoliajan alussa Dyer karkasi läpiajoon ja peli oli sillä selvä. OIkeastaan nähtiin enää yksi merkittävä tapahtuma, kun vastustajan O ryntäsi täysin järjettömästi Taylorin niskaan. Tayloria hoidettiin yli viisi minuuttia ja kannettiin lisähapen kera sairaalaan. On ihme, jos tuosta ei tule pelikieltoa. Toivon mukana Taylorille ei käynyt pahemmin.
Swansea pelasi juuri sitä peliä, jonka se osaa. Toki välillä pallonhallinta menee liiallisuuksiin (jos on syötelty ohi vastustajan ylimpien keskikenttäpelaajien, ei välttämättä kannata kääntyä ja syöttää takaisin puolustajille), mutta onhan se toisaalta niin kaunista ihanteiden vaalimista. Puolustuksessa Williams oli erehtymätön. Vormin ei tällä kertaa tarvinnut esittää mitään ihmeellistä. Keskikentän pohjalla Britton piti pallon ahtaissakin paikoissa, oli aina pelattavissa ja puolusti laajalla alueella. Allen osoitti, että kehitystä on edelleen tapahtunut. Vielä jos alkaisia syntyä maaleja, hänestä voisi tulla erittäin tärkeä pelaaja loppukaudelle. Vauhtilaiturit Sinclair ja Dyer osoittivat, mihin he pystyvät, kun ei ole vastassa aivan huipputason puolustajia. Litalta löytyi tehoja maalin ja syötön verran.
|
|
|
|
swansea
Poissa
|
 |
Vastaus #21 : 03.10.2011 klo 20:43:46 |
|
Takana maukas voitto Stokesta. Täytyy myöntää, että jokseenkin inhoan Stoken pelitapaa (mikä ei tarkoita sitä, etten arvostaisi joukkuetta), joten voitto oli sikäli entistä tärkeämpi.
Ottelun alku oli jälleen hyvä. Ote kesti aina ensimmäiseen maalin asti, minkä jälkeen peli meni hieman varovaiseksi. Missään nimessä Swansea ei pelannut koko ottelua hyvin. Etenkin syöttöpelissä oli paljon korjattavaa. Toisaalta puolustus pelasi läpi ottelun yhtenäisesti. Onneksi Stoke oli tänään vieläkin huonompi. En ole aivan varma, vaikuttiko Ethringtonin puuttuminen noin paljon palloliseen peliin.
Swansean puolustus toimi kokonaisuutena moitteettomasti, mutta kyllä Williams nousi jälleen hieman muita ylemmäs. Keskikentällä Gower antoi lukuisia huonoja syöttöjä mutta puolustaminen oli ok. Sen sijaan Allen onnistui hienosti Britton paikalla, ja hänet palkittiinkin ottelun parhaana. Dyerrin ja Sinclairin nopeus oli aivan liikaa Stoken hirmukokoisille (Swansean mittapuun mukaan) puolustajille. Wilkinsonia Dyerin väkkärämäisyys tuntui erityisesti ärsyttävän. Tuskinpa kovin monessa liigassa olisi jätetty nostamasta punaista korttia taklauksesta, jossa ei ollut tarkoituskaan osua palloon vaan Dyerin vatsaan. Kaiken lisäksi tämä paskiainen kehtasi hymyillä, kun sai vain varoituksen. No, en tunne kyseistä pelaajaa, joten annan hänen olla. Hyökkäyksessä Graham teki viimein maalin ja Routlidge hankki rankkarin. Ja maalissa Vorm on vain aina hyvä.
Muutama yksityiskohta kauden alusta: 1. Ei yhtään päästettyä maalia neljässä kotiottelussa. 2. Ei yhtään päästettyä maalia kulmapotkuista (entinen joukkueen heikkous) 3. Sarjasijoitus 10, vaikka vieraissa on kohdattu Man City, Arsenal ja Chelsea
Ei tästä kaikesta voi kuin nauttia.
|
|
|
|
SepiBoban
Poissa
Suosikkijoukkue: Myles Palmer
|
 |
Vastaus #22 : 03.10.2011 klo 22:22:10 |
|
Kiitos näistä uskollisista raporteista, ihan mielenkiintoista luettavaa. Etenkin tämä kuvaus nauratti: Scott Sinclair ---- Ei oikeastaan keskitä juuri koskaan vaan ajaa kohti rangaistusaluetta. Aika usein katse pelkästään pallossa. Jättää puolustamisen usein laitapakille. Jos jää ilman palloa, ei erotu linjatuomarista.
|
|
|
|
swansea
Poissa
|
 |
Vastaus #23 : 15.10.2011 klo 21:02:07 |
|
Kauden ensimmäinen pieni pettymys. Ei taidettu olla ihan valmiita peliin, kun kymmenen minuutin jälkeen taululla oli 2-0. Norwich aloitti ottelun todella hyvin, mikä ei sinällään ollut viime kauden jälkeen yllätys. Heilläkin on hyvä valmentaja. Molemmat maalit olivat taidolla tehtyjä, vaikka toisessa maalissa Martin pääsi puskemaan aivan liian vapaasti. Peli ei kuitenkaan ollut ohi, sillä Graham kavensi pian Sinclairin hienon esityön jälkeen. Maalin jälkeen Swansea hallitsi ensimmäistä puoliaikaa, mutta varsinaisia maalipaikkoja ei herunut. Joka tapauksessa ensimmäinen puoliaika oli viihdyttävä esitys kahden sympaattisen joukkueen kesken.
Toinen puoliaika tuotti Swansean osalta sen pettymyksen. Minkäänlaista takaa-ajoa ei syntynyt, ja 3-1 -maalin jälkeen ottelusta katosi jännitys. Ei ollut tänään Swansean päivä. Norwich oli parempi. Allen oli voitokkaiden maaottelujen jälkeen yllättävän vaisu. Sinclair väläytti kerran. Dyer hääri siellä täällä ilman ihmeempää päämäärää. Brittonin selkä kesti, mutta jotain jäi hänenkin otteista puuttumaan. Graham teki maalin ja alusti lähes toisen, mutta Dobbielle ei paikka kelvannut. Mutta ennen kaikkea tänään petti puolustus. Nyt tuli niitä pelättyjä erikoistilannemaaleja. Muutenkaan puolustuksen yhtenäisyydestä ei voi puhua. Neljän hävityn vieraspelin jälkeen joku hätäinen saattaisi ehdottaa, että vieraspelien taktiikkaa pitää muuttaa puolustusvoittoisemmaksi. Ei pidä. Swansea pelaa niin kuin Swansea pelaa. Aina siinä omassa pelissä ei vain onnistuta. Mutta sekin päivä vielä koittaa, kun ensimmäiset vieraspinnat ahdetaan bussiin ja viedään kotiin. Sitä paitsi Swansea hävisi viime vuonnakin neljä ensimmäistä vieraspeliään. Eli toiveikkaina lähdetään seuraavaan otteluun susia ...maan.
|
|
|
|
swansea
Poissa
|
 |
Vastaus #24 : 23.10.2011 klo 13:17:49 |
|
Eilen Swansea näyttäytyi kaikessa kauneudessaan. Tällainen on joukkue, jota en voi olla ihailematta.
Swansea lähti taas kerran vierasotteluun kuin olisi kotijoukkue. Palloa siirreltiin alhaalta asti lyhyillä syötöillä, vaikka vastustaja olisi hengittänyt niskaan. Itseluottamusta omaan pelitapaan oli kiitettävästi. Joukkueen toinen maali oli malliesimerkki siitä, miten joukkue pyrkii pelaamaan. Oikealla laidalla keskiviivan tuntumassa. Rangel, Gower ja Dyer syöttelivät lukuisia lyhyitä syöttöjä ilman että siitä näytti tulevan mitään erikoistä (tässä vaiheessa monen muun joukkueen kannatajat olisivat varmasti raivonneet, että mitä vitun näpertelyä tuo on), kunnes Dyer houkutteli juoksullaan laitapakin lähelle keskiviivaa ja samaan aikaan Graham juoksi pystyyn syntyneeseen tyhjään tilaan; Gowerin oikea-aikainen syöttö ja yhtäkkiä päämäärättömältä nyhjäämisesltä vaikuttanut syöttely oli johtanut kaksi vastaan yksi -hyökkäykseen ja siitä maaliin.
Ja sitten Swansea toinen puoli, Mr Hyde. Toisella puoliajalla joukkue tuudittautui siihen, ettei Wolves enää nouse (ja siltä kyllä vaikutti). Liike loppui. Syötöistä tuli huolimattomia. Erikoistilanteessa puolustettiin löysästi. Kotijoukkueelle annettiin mahdollisuus tulla mukaan peliin, ja tällä tasolla mahdollisuudet osataan käyttää hyödyksi. Ensimmäinen vierasvoitto kuihtui ensimmäiseksi vierastasapeliksi. Kuljemme pienin askelin.
Pelaajista Vorm oli luotettava, eikä häntä voi syyttää mitenkään maaleista. Puolustuksesta huokuu, että pelaajat luottavat maalivahtiin, mikä on ensiarvoisen tärkeää. Williams on toinen puolustuksen johtaja. Pienenä lisänä oli tällä kertaa yksi nautittava pitkä syöttö Dyerille. Monk aiheutti muutamia vaarallisia vapaapotkuja luultavasti hitaiden jalkojensa takia. Kun Caulker oli alkukaudesta Monkin tilalla, erikoistilannepuolustaminen oli toista luokkaa. Ehkä kannattaisi kokeilla kreikkalaista Morasia. Vasemmalla Taylorin aktiivisuus miellyttää, mutta toisella puoliajalla hänellekin tuli liikaa turhia pallonmenetyksiä. Rangel on pelitekemisen kannalta tärkeä pelaaja, eikä Jarvis päässyt hänen laidaltaan juurikaan vaarallisiin tilanteisiin. Keskikentällä Gower pohjusti syötöillään molemmat maalit. Häneltä kauden onnistunein peli. Allen teki maalin, joten hän oli opetellut hieman suomen kieltä ja lukenut kirjoitukseni, että maalit vain puuttuvat. Maajoukkueella tulee olemaan kymmeneksi vuodeksi eteenpäin toimiva keskikenttäpari: Allen - Ramsey. Brittonilla on ollut selkävaivoja, joten normaalia vaisumpi esitys selittynee sillä. Tilalle vaihdetusta Orlandista haluan sanoa vain sen, että jos olette nähneet Hongan Lepolan pelaavan, tiedätte, millainen pelaaja Orlandi on. Laidoilla Dyer ja Sinclair pelasivat totutulla tasolla. Piikissä Graham on vastaus rukouksiin: joukkueella on Valioliiga-tasoinen hyökkääjä.
Seuraavaksi olisi edessä kotipeli Boltonia vastaan. Alkusyksystä aikomukseni oli mennä katsomaan tämä ottelu paikanpäälle. Muutin mieleni. Perusteluni on tämä. Olen nähnyt joukkueen pelaavan jokaisella sarjatasolla ja viime vuonna Wembleyllä. Ainoastaan Valioliigan näkeminen puuttuu. Tällä kaudella siihen olisi historiallinen mahdollisuus... mutta jos menen katsomaan ottelua, eikö se tarkoita, että pelkään tämän kauden jäävän viimeiseksi mahdollisuudeksi. Enkö luota sarjapaikan säilymiseen? Kyllä luotan. Ja tämän luottamuksen osoitan jättämällä tämän kauden lennon väliin. Menen Swanseaan katsomaan Valioliigaa kaudella 2012-2013.
|
|
|
|
|
|