• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Miika Juntunen - Liian iso Suomeen

Aloittaja Andy Schleck, 13.07.2011 klo 15:14:35

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Erkki Rapala

Lainaus käyttäjältä: Lauantai-illan Nostalgia - 09.10.2018 klo 18:45:57
Muussa tapauksessa olisin samoilla linjoilla, mutta tämän Juntusen perseilyä suomifutiksessa seuranneena en osaa sympata kyseistä ihmistä yhtään.

Eihän tässä ole mitään varmomista. Syyttäjä on todennut, että syytekynnys ylittyy ja oikeus sitten päättää ihan niinkuin oikeusvaltiossa on tapana. Tarkastus on tehty ja poliisit eivät tee verottajan puolesta päätöksiä ja jostain syystä syyttäjä on tullut tulokseen, että pitää lähteä oikeuteen katsomaan, onko jotain hämärää tehty.

Eihän tässä sen kummempaa.. Lisenssiä evätessä tosin tuli selväksi, että osa pelaajista on pelannut asunto/ruoka -korvauksella ja näitä etuuksia ei ollut kirjattu mihinkään, vaikka ne on kirjanpidosta löydyttävä. Sillain saattaisi olla vähän myöhemmissäkin kuvioissa vähän selviteltävää.

Ja kun tässä on nyt mukana Digimediat sun muut, niin ehkä tosiaan on tarkastuksen varaa, kun sitä harjoituskeskuksen rahoitusta puuhattiin ALV-palautusten varaan. Kenenkähän ALV-palautuksia siellä käytettiin?

bambino

Lainaus käyttäjältä: Erkki Rapala - 10.10.2018 klo 09:17:31
Eihän tässä ole mitään varmomista. Syyttäjä on todennut, että syytekynnys ylittyy ja oikeus sitten päättää ihan niinkuin oikeusvaltiossa on tapana. Tarkastus on tehty ja poliisit eivät tee verottajan puolesta päätöksiä ja jostain syystä syyttäjä on tullut tulokseen, että pitää lähteä oikeuteen katsomaan, onko jotain hämärää tehty.

Eihän tässä sen kummempaa.. Lisenssiä evätessä tosin tuli selväksi, että osa pelaajista on pelannut asunto/ruoka -korvauksella ja näitä etuuksia ei ollut kirjattu mihinkään, vaikka ne on kirjanpidosta löydyttävä. Sillain saattaisi olla vähän myöhemmissäkin kuvioissa vähän selviteltävää.

Ja kun tässä on nyt mukana Digimediat sun muut, niin ehkä tosiaan on tarkastuksen varaa, kun sitä harjoituskeskuksen rahoitusta puuhattiin ALV-palautusten varaan. Kenenkähän ALV-palautuksia siellä käytettiin?

Väkisinkin tässä tulee sellainen tunne, että tuota OPS Jalkapallo ry:n ALV-vapautta on käytetty jollain tavalla Markkinointi MJ:n hyödyksi. 

Testaburger

Silloin kun Miiga julkaisi näitä uutisia että OPS olisi tehnyt voitollista tulosta, niin yleisesti jo naureskeltiin että rahoja on kierrätelty sopivasti eri yhtiöiden välillä jotta saataisiin näyttämään jalkapallotoiminta kannattavalta:

[uutinen]Oulun Palloseura-jalkapallo ry teki päättyneellä tilikaudella 53 062,44 euron tuloksen

http://www.ops.fi/uutiset/46/2013/1463[/uutinen]
Eli Kalevan uutinen vain vahvistaa tätä epäilyä.

[uutinen]Tarkastelussa olivat mukana myös Juntusen läheisyhtiöt DigiMedia Finland Oy ja Oulun Palloseura - Jalkapallo ry sekä näiden kolmen toimijan keskinäiset liiketoimet.

Poliisitutkinnassa epäiltiin, että Juntunen ei olisi ilmoittanut kaikkia tuloja verottajalle. Juntusen epäiltiin jättäneen ilmoittamatta myös myynnin arvonlisäveroja sekä kaunistelleen tilinpäätöstietoja.[/uutinen]

Kossi Agassa

Tuostahan puuttuu vielä Oulun jalkapallon tuki ry ja OPS Kiinteistöt Oy :ylos:

Hijo del Viento

Migulihan sanoi että verottaja on velkaa hänelle 2000€. Näin sen on silloin oltava. Pulinat pois.

Demas

#755
Lainaus käyttäjältä: Liukutakli - 10.10.2018 klo 16:15:55
Joka syksy se Juntusen juna näyttävästi rysähtää. Tänä kesänä ei ollut edes joukkuetta mukana mutta silti "tanssitaan" syksyn pimetessä.
Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Tämä tuosta Migulin halli-ketjusta poimittu juttu:
Lainaus käyttäjältä: Raimo Raataja - 28.04.2017 klo 09:18:11
Halli on kuitenkin pystyssä missä voi harrastaa ja tulojakin seura saa. Loput rakennetaan kun on rahaa, sillä selvä.

Taitaa olla aika vähissä seurat joissa 5 vuoden suunnitelmat napsahtaa kaikki kohdalleen.
Totta. Ainakin Migulin OPSukat kun on kyseessä niin sattuu ja tapahtuu. Valmentaja saattaa vaihtua ennen kauden alkua. Tällä hetkellä ei ole oikein tietoa onko joukkuetta OPS (vai onko se nyt OPS-jp) edes olemassa? Eli ei OPSn yhteydessä käytetä termejä kaikki napsahtaa kohdalleen :D

Tuo hallikin on metka tapaus, miten homma markkinoitiin, kauanko rakentaminen kesti ja millainen on lopputulos. No, tuossa Taikalanne kuitenkin on jotain näkyvää saanut todistetusti aikaan, sitä ei kestä kieltää.

Lauantai-illan Nostalgia

Edelleenkin se hallin rakentaminen rahoitettiin verovaroilla.

Jortsukka

Lainaus käyttäjältä: Lauantai-illan Nostalgia - 10.10.2018 klo 16:36:38
Edelleenkin se hallin rakentaminen rahoitettiin verovaroilla.

Niin 750k sai avustusta, sillä sai aikaan hallin jossa on vähän kaikki mahdollinen ollut päin persettä(ilmanvaihto, jne.). Tuo avustushan tuli siihen koko projektiin, mutta Miiga käytti rahat heti tuohon pieneen halliin(minkä osa tuosta koko projektista varmaan kuluissa luokkaa 1/6).

Jos itse saisin tuon 750k avustusta tuollaiseen 8vs8 halliin, niin varmasti aika nopeasti olisi pystyssä...

JM

Lainaus käyttäjältä: Lauantai-illan Nostalgia - 10.10.2018 klo 16:36:38
Edelleenkin se hallin rakentaminen rahoitettiin verovaroilla.

Ja edelleenkin se hallin rakentaminen on kesken.

KorkkiKiinni

#759
Lainaus käyttäjältä: Giantkilleri - 09.10.2018 klo 08:34:36
Tutkijat tutkikoon ja oikeus käsitelköön, jos aihetta. Muut oltakoot varovaisempia kirjoitelkessaan asioista, joista ei ole oikeuden päätöstä.

Kyllähän se niin on että Ortopedin olisi itse kannattanut olla varovaisempi lausunnoissaan. Verottaja varmaan ihmettelee mm. sitä että herra on kertonut Ops-jp:n olevan velaton seura mutta hänen itsensä toimittamien dokumenttien mukaan velkaa Ops-jp:llä onkin miljoona, Ortopedille itselleen (paljokohan lienee korko?).

Jos veikkauksen heittää ja historiassa touhuttu mitään osoittaa, muukin kirjanpito mahtaa olla yhtä luovaa / lennokasta, halliprojektia myöten.

Erkki Rapala

Joko ne rynnäkkökyväärikommandopiot kävivät siellä Tyrskynpihalla, vai vieläkö odotellaan ???

UueMOu


Oiva Mäskimäki

Esitutkinta valmistuu varmastikin joskus kevään aikana ja sitten oikeudenkäynti ehkä loppuvuodesta, lainvoimainen tuomio joskus vuoden päästä, valituksineen voi mennä toinenkin. Liiketoimintakieltoa tuosta tulee vielä kaupan päälle mikäli syylliseksi todetaan.

Elli Elovena

Kuulemani (lähes) varman tiedon mukaan muutaman viikon sisään päästäisiin käräjäsaliin.

Djortikkaeff

Miigalla on hyvät kuukaudet bisneksissä. Taulut täynnä Keskustan vaalimainoksia. Ohi ajellessa silmään pisti myös Keskustan slogan "tykkäät kuitenkin". Eivät ilmeisesti käytä tuota ympäri Suomen, vaan kohdennetusti pelkästään täällä pyhällä maalla.

Demas

Miten Migulin jalkapallo-businekset? Missä sarjassa OPS pelaa ensi kaudella?

Sinettäj kaakkoissyvänne

Lainaus käyttäjältä: Djortikkaeff - 22.03.2019 klo 23:04:01
Miigalla on hyvät kuukaudet bisneksissä. Taulut täynnä Keskustan vaalimainoksia.

Ei kai se nyt näistä mitään rahaa saa?


jomi

Eipä ole Miigalla helppoa. Syyttäjän vaatimus vähintään vuosi ehdollista vankeutta on jo kova  juttu. Ei ole elämä helppoa kun taustalla painaa tällainen vaatimus.
Omaa seuraa ei enää ole ja veljen kuolema samalla kun oma seura lähti alta oli varmasti raskas kokemus.
Ei savua ilman tulta eli kyllä Miiga on jotain väärin tehnyt. Nyt sitten katsotaan mitä sieltä paljastuu.

Kossi Agassa

#769
Veljen kuolema toki valitettavaa, mutta muuten Miiga on ihan itse jättänyt palkat ja verot maksamatta.

Ja tässähän käsitellään tilikausia 2012-14. Verottajan kannattaa varmaan syynätä myös muita tilikausia.

LainaaJuntusen mukaan hänellä oli Oulun Palloseuralta sellaisia saatavia, joiden maksaminen oli seuran maksukyvyttömyyden vuoksi mahdotonta. Hän sanoo selvittäneensä asiantuntijoiden avulla, miten noiden saatavien kirjanpidollinen käsittely voitaisiin toteuttaa niin, että ne voidaan tulouttaa sitä mukaa, kun seuralle kertyy varoja ja se pystyy niitä maksamaan.
Miten seura voi olla maksukyvytön, jos esim. vuoden 2013 tilinpäätös oli 50k€ plussalla ja Miigan mukaan voittoa tuli muinakin vuosina.

http://www.ops.fi/uutiset/46/2013/1463

Hijo del Viento

Miigan pelkäämät kommandopipot siis tavoitti hänet.

kalajärven pirlo

No nyt hanhinaamat ovat valinneet väärän miehen kohteekseen. Tuollainen talousrikos tapahtuu ns. vahingossa jos sopiva paikka tulee kohdalle.

Eiköhän lahkoveljet pelasta.

Parab

Raukkamaista sotkea veljen menehtyminen omiin koomailuihin.

Rikkiviisas

Lainaus käyttäjältä: Parab - 28.03.2019 klo 13:22:13Raukkamaista sotkea veljen menehtyminen omiin koomailuihin.

Kyllä nyt veljen kuolema loppuvuodesta 2017 on sotkenut kirjanpidon vuosina 2012-2013.
Ihan rutiinilla sitä nyt keneltä tahansa katoaa 319 000 euroa verisuonikirurgiaan.

Lauantai-illan Nostalgia

[uutinen]– On absurdia, että istun täällä. Olen halunnut tehdä hyvää omilla rahoillani oululaisille lapsille ja nuorille, mutta minun kimppuuni käydään. [/uutinen]
https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/miika-juntuselle-vaaditaan-tuomiota-torkeista-rikoksista-te-kehtaatte-syyttaa-minua/817676/

Omilla rahoilla vain harjoitushalliakin väsätty ihan talkoohengessä. Helposti siinä unohtuu yhteiskunnan maksamat avustukset, kun pitää itseään ylistää ja uhriutua.