Isoveivi
Poissa
|
 |
Vastaus #75 : 27.09.2011 klo 13:52:14 |
|
And Crystal Palace it is  Liigacupin arpa jatkui siis melko suosiollisena kun ohjelmaan tuli lyhyt pyrähdys Lontoossa. Vieraspeli toki mutta Kotkien päätavoite lienee liigapeleissä joten olettaisin että jatkopaikka tuostakin heltiää, jopa normaalia heikommalla miehistöllä. Kyseisen matsin jälkeen kisassa on jäljellä muuten enää 8 jengiä joten alkaa käymään haastavaksi se isojen tykkien välttäminen. Liigassa saaliiksi tuli melko odotettu vieraspiste Turf Moorilla, 1-1 päättyi Schneiderlinin tasoitettua kymppi ennen loppua. Kun kotipelit hoitaa ja kaapii matkoilta noita tasureita niin sehän riittää  Huomenna tosin ohjelmassa on erittäin paha vierailu Cardiffissa, pieni pelko on perseessä että tuolta saattaa saaliina olla jopa 0 pojoa. Robbie Earnshaw on paskana mutta etenkin koti-ikävän takia Turkista maitojunalla palannut Ken-jii Miller saattaa osoittautua pahaksikin pideltäväksi Pyhimysten puolustukselle. Muotoiltakoon vaikka siten, että tappion välttäminen olisi jo itsessään erinomainen suoritus. Loppukevennyksenä mainittakoon vielä että laatumolari Tommy Forecastillekin on jälleen luvassa peliaikaa. Alkukaudesta kuukauden lainalla Thurrockissa käynyt veskari haukkasi nyt hieman isomman palan kakkua ja matkasi kolmeksi kuukaudeksi Bromleyn riveihin. Tuleva suurseurahan vaikuttaa Lontoon getoissa ja jauhaa nykyään kaikkien hyvin tuntemassa Blue Square South-konferenssissa.
|
|
|
|
Le God
Poissa
Suosikkijoukkue: Hard Bass
|
 |
Vastaus #76 : 28.09.2011 klo 09:03:48 |
|
Beattie keen on Saints return
JAMES Beattie has opened the door for a return to Saints, revealing he would “love” to rejoin the club.
The striker is currently a free agent, having been released by mutual consent from his contract at Scottish champions Rangers.
That has left the 33-year-old searching for a new home, with Beattie admitting he is keen on a move back to St Mary’s.
The former England international said some soundings had already been taken from Saints.
|
|
|
|
Craptree
Poissa
|
 |
Vastaus #77 : 28.09.2011 klo 10:39:03 |
|
Kyllähän Beattie on milloin tahansa tervetullut, ainakin Lambertia tuuraamaan jos ei kovin kovassa iskussa ole.  Mutta joo, tänään tosiaan Cardiff vieraissa ja kuten Isoveivi sanoi, pistekin tästä vierasmatsista olis hieno homma. Voittokaan mikään mahdottomuus kuitenkaan, mutta itse henk. koht tasuriin tyytyisin.
|
|
|
|
Le God
Poissa
Suosikkijoukkue: Hard Bass
|
 |
Vastaus #78 : 28.09.2011 klo 10:43:01 |
|
Kyllähän Beattie on milloin tahansa tervetullut, ainakin Lambertia tuuraamaan jos ei kovin kovassa iskussa ole.
Njaa, epäilen suostuuko tulemaan pay as you play- tai pelkän loppuvuoden mittaisella sopparilla. Mitään järkeähän tuota ei ole pidemmäksi aikaa ottaa testaamatta. Muutenkin tarve riippuu paljon Barnardin tilanteen (jalkavamma&oikeusjuttu) kehittymisestä.
|
|
|
|
Isoveivi
Poissa
|
 |
Vastaus #79 : 02.10.2011 klo 00:49:20 |
|
Just a normal day at the office: Saints 4 - Watford 0
Pyhimysten 14. perättäinen kotivoitto liigassa näki siis päivänvalon vahvasti ottelun aloittaneen Watfordin kustannuksella. Rickie Lambertin pari pilkkua sekä Gulyn ja Lee Holmesin maalit johdattivat sarjan paalulla koko kauden viihtyneen Southamptonin jälleen kerran selvään kotivoittoon.
Viikolla -virolaisen taksikuskin näköisen skotin- Kenny Millerin parille maalille alistunut Sotonlauma aloitti ottelun varsin alavireisesti mutta kassari Davisin parin hyvän seivin siivittämänä kokosi rivinsä ja voitti lopulta ottelun selvänumeroisesti. Johtomaalin aiheuttaneessa ensimmäisessä pilkussa Watfordin kippari pelasi palloa kädellään ja toisessa joku Barbababa kaatoi Lambertin eli ei kysyttävää. Puoli tuntia ennen loppua do Prado laukoi numeroiksi 3-0 ja kasikutosella kehiin tullut Holmes ehti vielä sinetöimään loppulukemat.
Boron jäätyä tasuriin on sarjajohto siis 2 pojoa mutta edessä pari pahaa peliä (ei vahvistaisi edes) Derbyä vieraissa ja West Hamia vastaan.
|
|
|
|
shots
Paikalla
|
 |
Vastaus #80 : 14.10.2011 klo 02:05:46 |
|
Edelleen sarjakärjessä, seuraavana Derby vieraissa ja herkutellaan seuraavallla namulla. Oi niitä aikoja...ehkä jo ensi kaudella? 
|
|
|
|
Dell
Poissa
|
 |
Vastaus #81 : 14.10.2011 klo 12:43:09 |
|
Beattie keen on Saints return
Beattie on mainostanut itseään kovasti paikallislehdessä, mutta mainintoja mitään mahdollisesta sopimuksesta ei ole. Mielelläänhän tuon Saintsin paidassa vielä näkisi, mutta heebon nykykunnosta ei ole mitään käsitystä. 2002-2003 nevö foget. Maalikuninkuus oli lapulla, mutta kahden maalin päähän jäi. 
|
|
|
|
Le God
Poissa
Suosikkijoukkue: Hard Bass
|
 |
Vastaus #82 : 17.10.2011 klo 10:44:39 |
|
Saattaa olla että uutta hyökkääjää katsastetaan kun Barnardin nilkkavamma uusiutui. Beattien juna taas taitaa olla menny, enkä tiedä miten paljon kaveria edes kiinnostaisi pelaaminen pay as you play-diilillä. Todennäköisempää on että ruletti osuu johonkin Valioliigan junnukärkeen.
Huominen West Ham-peli on muuten lähellä loppuunmyyntiä.
|
|
|
|
Pyhimys
Poissa
|
 |
Vastaus #83 : 18.10.2011 klo 12:01:19 |
|
Reading-Southampton on ensi lauantaina VeikkausTV:n ohjelmistossa 
|
|
|
|
Craptree
Poissa
|
 |
Vastaus #84 : 18.10.2011 klo 12:10:17 |
|
Reading-Southampton on ensi lauantaina VeikkausTV:n ohjelmistossa  Samaa katselin! Mutta tänään sitten West Ham saapuu pyhimysten vieraaksi sarjan kärkitaistelussa. Varmasti huikea matsi luvassa, toivotaan että striimejä löytyisi. Mitään Champions Leagueta kerkeä seuraamaan kun nämä kaksi joukkuetta iskee yhteen.  West Hamilla Taylor saattaapi olla sivussa, mikä olisi loistojuttu Sotonille. MK Donsista Hammersiin tullut Sam Baldock on kyllä mielenkiintonen kaveri, katsotaan jatkuuko kova maalitahti tänäänkin, hope not. Tärkeinpänä ottelun alla kuitenkin tieto siitä, että Lallana palaa kehiin! Derby matsi jäi väliin, mutta nyt miehen pitäisi olla täydessä iskussa taas. 2-1 voitolta haiskahtaa! 
|
|
|
|
Isoveivi
Poissa
|
 |
Vastaus #85 : 18.10.2011 klo 21:15:38 |
|
West Hamilla Taylor saattaapi olla sivussa,
Ei o, avauksessa. 2-1 voitolta haiskahtaa!  Meikälle döllää jostain syystä viimeinkin pitkän kotivoittoputken katkeamiselta. Kenties jopa tappion muodossa.  Onneksi en oo kummoinenkaan povaaja mutta kyllä toi West Ham on niin kova jengi että jos tästä vielä voitto irtoais niin vois kyllä selkeästi alkaa tavoittelemaan jopa suoraa nousua. Alkukausi on kuitenkin menty jo yläkanttiin ja itse pitäisin vieläkin realistisempana "vain" paikkaa kuuden sakissa. Alkukaudesta kohdatuista kovista kuitenkin Brumi oli pahassa otteluruuhkassa, Nottinghamin paketti sekaisin ja Cardiff jo palauttikin maan pinnalle. Noh, parin tunnin päästä ollaan viisaampia.
|
|
|
|
Pyhimys
Poissa
|
 |
Vastaus #86 : 19.10.2011 klo 12:55:34 |
|
Boron kärsittyä eilen kauden ensimmäisen tappionsa ja Derbyn pelattua tasan, on sarjakärjen ja kakkosen ero nyt peräti viisi pistettä. Kautta on kuitenkin vielä se 34 ottelua jäljellä ja alkoikin mietityttämään, voiko tässä vielä paukutella henkseleitä? Pikainen kerroinanalyysi (Toimistojen bet365, skybet, sportingbet, coral ja betfair liiganoususta tarjoamista kertoimista laskettujen nousutodennäköisyyksien keskiarvo) kuitenkin paljasti, että Pyhimysten arvioitu nousutodennäköisyys on alle 50% ja matalan profiilin pitäminen toistaiseksi suositeltavaa. West Ham 52.4% Southampton 48.2% Leicester 29.8% Middlesborough 21.8% Ipswich 18.3% Leeds 15.4% Brighton 13.0% Blackpool 12.9% Cardiff 12.2% Hull 11.8% Birmingham 11.1% Derby 9.8% Reading 8.8% Crystal Palace 6.5% Burnley 5.6% jne.
|
|
|
|
meh
Poissa
|
 |
Vastaus #87 : 24.10.2011 klo 01:55:03 |
|
Ei ole Southampton enää viimeisin joukkue, joka on tehnyt kuusi maalia ManU:a vastaan. Toisaalta nyt sujuu sen verran hyvin, ettei vanhojen muisteluun olekaan tarvetta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.10.2011 klo 01:57:26 kirjoittanut meh »
|
|
|
|
|
Le God
Poissa
Suosikkijoukkue: Hard Bass
|
 |
Vastaus #88 : 25.10.2011 klo 08:30:06 |
|
Tänään alkaa taas yhden supertalentin matka kohti glooriaa kun 16-vuotias keskikenttämies Jamie Ward-Prowse tehnee debyyttinsä ykkösjoukkueessa liigacupin vieraspelissä Palacea vastaan. Toivottavasti myös ainakin Steve De Ridder nähdään avarissa.
|
|
|
|
Pyhimys
Poissa
|
 |
Vastaus #89 : 25.10.2011 klo 11:47:18 |
|
Adkins leikkii Wengeriä peluuttamalla superjunnuja ja reservejä liigacupin matseissa. Bialkowski, Butterfield, Chaplow, De Ridder, Dickson, Forte, Holmes, Martin ja Schneiderlin ovat olleet vakiokasvoja liigacupin otteluissa, mutta sarjapeleissä kavereilla ei ole ollut juurikaan asiaa avauskokoonpanoon. Hyvin tuntuu homma toimivan, sillä Southampton oli viimeksi edennyt Carling Cupin neljännelle kierrokselle seitsemän vuotta sitten.
|
|
|
|
APOPHIS
Poissa
Suosikkijoukkue: Crystal Palace, FC Lahti
|
 |
Vastaus #90 : 26.10.2011 klo 07:20:56 |
|
Läl läl läl läl lää lää. 
|
|
|
|
Pyhimys
Poissa
|
 |
Vastaus #91 : 31.10.2011 klo 11:24:10 |
|
|
|
|
|
Buc
Poissa
Suosikkijoukkue: mökkiläiset
|
 |
Vastaus #92 : 16.11.2011 klo 15:51:14 |
|
Ei varmaan yllätä ketään, että Jos Hooiveldin pysyvästä siirrosta on aloitettu keskustelut. Hyvinhän mies on esiintynyt ja ehdottomasti kannatan tätä. http://news.bbc.co.uk/sport1/hi/football/15752857.stm
|
|
|
|
Pyhimys
Poissa
|
 |
Vastaus #93 : 16.11.2011 klo 18:10:21 |
|
Toivottavasti Hooiveld siirtyy pysyvästi Southamptoniin.
Lainamiehistä puheenollen - Jonathan Forte ja Sam Hoskins siirtyivät viikko sitten kuukauden lainalle Prestoniin. Carling Cupin loputtua Fortelle ei taida olla mitään käyttöä, sillä kapeasta hyökkäyskalustosta huolimatta Forte ei ole pelannut yhdessäkään sarjapelissä ja lisäksi Lee Barnard alkaa olemaan pitkästä aikaa pelikunnossa.
|
|
|
|
Craptree
Poissa
|
 |
Vastaus #94 : 17.11.2011 klo 19:00:33 |
|
Olis kyllä hienoa jos Jos saataisiin pysyvästi Sotoniin. Kohtuu vakuuttavia otteita esittänyt yhdessä Fonten kanssa.
|
|
|
|
Dell
Poissa
|
 |
Vastaus #95 : 21.11.2011 klo 10:52:39 |
|
Aika jäätävää menoa edelleen. West ham roikkuu viiden pisteen päässä, mutta sarjakolmoseen jo kahdeksan pisteen kaula. Pitää toki yrittää muistaa, että ollaan vasta marraskuussa menossa...
|
|
|
|
|
Isoveivi
Poissa
|
 |
Vastaus #97 : 05.12.2011 klo 15:06:01 |
|
Jaahas, Coventryhän se sieltä tupsahti. FA Cupin arvontapallosta nimittäin ja vielä vieraskentällä. Helpommallakin olisi voinut toki päästä ja mieluummin tonkin olis kotona pelannut mutta minkäs teet kun puusilmät nostelee palloja päin persettä Vastustaja tosin lienee melko hiessä sarjapaikkansa puolesta joten jää nähtäväksi miten arvokkaaksi mahtavat kokea cupin tällä kaudella. Viime aikoina pelit ovat sujuneet melko kaksijakoisesti eli himassa jatkuu supervahva ilme jolloin noustaan jopa tappioasemasta voittoon kun taas vieraista ei tule pojoakaan vaikka vastassa on ihan pohjamutien poppoita. Toki sekä Bristol -josta koutsinvaihdos teki ihan uuden jengin- että Doncaster on kumpikin tämänkautista virettään parempia joukkueita. Mutta silti, kyl noista matkapeleistä joutuu jatkossa raapimaan pisteitä alkukauden malliin jos nousua meinaa havitella. Olin itse kelannut ennen kauden alkua että jos kaikki menee nappiin niin kuuden sakkiin vois olla saumat. Nyt kun kautta on takana lähes puolet on hyvää seiskana olevaan Blackpooliin hulppeat 12 pojoa. Sopivasti muuten juuri Seasiders tulee seuraavaksi kylään eli toivottavasti tota peliä ei hävitä missään nimessä. Jos Lambert palaa vahvuuteen niin kolme pistettä on täysin realistinen lähtökohta. Pyhimysten piikkipaikka tässä vaiheessa on kyllä melkoinen saavutus, vielä ei silti uskalla alkaa ajattelemaan suoraa nousua vaikka siellä noi Hammersit sun muutkin välillä näköjään ryssii. Joulukuun lopuista neljästä pelistä kolme on himassa ja siinä välissä vielä iisit kolme paunaa luvassa lyhyen matkan päässä Scumpeyn vieraana. Noi matsit kun hoitaa kunnialla (8-12p.) niin uskoisin että tammikuuhun lähdettäisiin edelleen paalulta ja hyvä draivi päällä. Kunhan toi away-tappioiden lyhyt kierre katkeaa Frattonilla. Valjussa ei muuten ens lauantaina pelata lainkaan päiväpeliä joten Soton näkynee ainakin striimiltä (1445) jos ei muuten, samoin viikkoa myöhemmin vois kuvitella että kamppailu Portsmouthin spurguja vastaan kuuluisi Sky:n ohjelmistoon (1500) etenkin kun on kyseisen sunnuntain ainoa CCC-mittelö 
|
|
|
|
Isoveivi
Poissa
|
 |
Vastaus #98 : 29.12.2011 klo 15:46:46 |
|
Onpas täällä hiljaista kun melkein kuukauteen ei ole kuulunut pihahdustakaan  Kausi on nyt joka tapauksessa tasan puolessavälissä ja hyvältähän tuo näyttää, kolme pojoa on eroa seuraavina vaaniviin. Huikea kotivire Pyhimykset on tällä kaudella piikissä pitänyt, etenkin viime aikoina on vieraissa ollut hieman vaikeampaa. Kolmesta pelistä yksi pojo ei vaan ole tarpeeksi jos suoraa nousua havitellaan. Huominen kotipeli Bristol Cityä vastaan pitääkin ehdottomasti taas voittaa koska sitä seuraa kolmen pahan -onko niitä muunlaisiakin- vieraspelin putki jossa vastaan asettuvat Brighton, Coventry ja Forest. Keskimmäinen matsi tosin on cupin peli mutta mielellään senkin lähtisi voittamaan. Laajalla ringillä operoitaessa tossa vois tänä vuonna yrittääkin sinnitellä mahdollisimman pitkälle. Pelaajistosta puolustuksen kulmakivi Jose Fonte sopi jatkodiilin joka pitää miehen St. Mary'sillä vuoteen 2015  Sairastuvan ollessa Connollynkin viimein kuntouduttua lähes tyhjä, voimmekin suunnata katseemme kohti kevätkautta 2011 mitä luottavaisimmin mielin. Oikeastaan ainoa uhkapilvi olisi Kelvin Davisin mahdollinen loukkaantuminen mutta toivottavasti Bialkowskia ei enää tarvitse tolppien väliin ainakaan tällä kaudella laittaa. Kuten Blackpool-ottelu ikäväksemme todisti. On muuten outoa ettei huomisillaksi ainakaan vielä löytynyt mistään striimiä, luulisi että joku nyt näyttää ton matsin eikä pelkästään samaan aikaan alkavaa nilkkojenpotkiskelua The River Merseyn rannoilta.
|
|
|
|
Isoveivi
Poissa
|
 |
Vastaus #99 : 04.01.2012 klo 17:08:20 |
|
Ei nyt sit ihan nappiin mennyt toi festive season  Viikonloppuna himassa dunkkuun Robinseilta ja heti perään pohjakosketus naapurissa Brightonissa 0-3, ei jumalauta. Plus vielä Lambertin kolmen matsin huili niin hyvältä näyttää. Eiköhän tulevana viikonloppuna vielä Coventrykin löylytä cupissa niin voi senkin unohtaa heti kättelyssä. Pelaajarintamalla näyttäis sentään jotain tapahtuvan, 26-vuotias japsikärki Tadanari Lee on saapunut mestoille ja sopimuskin ilmeisesti työlupaa vaille sorvattu. Sehän nyt vielä puuttuis että brittiviranomaiset epäis äijän pelailut, 10 maaottelua taitaa olla Leellä vyöllä. Ei oo mitään hajua dorkasta mutta Hiroshiman paidassa tehnyt näköjään 15 kaappia viime kaudella 32 pelissä ja kaupan päälle Aasian cupin voittomaalin ausseja vastaan. Jäi meikältä väliin noi karkelot. Toivottavasti vahvistaa (edes) Pyhimyksiä 
|
|
|
|
|
|