Byellow
Poissa
|
 |
Vastaus #425 : 28.03.2012 klo 10:20:00 |
|
Götzen jatkosopparille  täältäkin. Alihintaan ja muutamaan vuoteen emme ainakaan joudu hänestä luopumaan. Toivotaan, että pysyy vaan kunnossa. Tämän sopimuksen myötä on varmasti myös esimerkiksi Kagawa ja Hummels entistä innokkaampia itsekin raapustamaan nimensä paperiin.
|
|
|
|
|
Rafter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS, Patrick
|
 |
Vastaus #426 : 28.03.2012 klo 11:52:29 |
|
Götze kassiert 19,5 Mio Euro!Bildin mukaan Götzinho nappaa 4,6miljoonaa €ooh per vuosi, tuonne 2016 loppuun saakka. Olisi mielenkiintoista tosiaan tietää riittikö pelkkä palkankorotus, vai löytyykö sopimuksesta jonkunmoinen ulososto-pykälä. Paljon mahdollista, että pykälä löytyy, mutta tuskin mitään ihan pikkusummaa on papereihin rustattu. Kagawan jatkosopimusta odotellaan lähipäiviksi, ja luottoa löytyy täältäkin suunnalta, että muutkin avainpelaajat kirjoittavat nimensä jatkosoppareihin kevään aikana 
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #427 : 30.03.2012 klo 09:21:23 |
|
Suuri keltainen seura on tehnyt tarjouksen pienelle keltaiselle miehelle palkan kaksinkertaistamisesta. Korvaus vapaa-ajan menettämisestä olisi jatkossa 3 miljoonaa per vuosi, tähän asti se on siis ollut nimellinen 1,5 miljoonaa. Kolme milziä on tietysti paljon, mutta jos ottaa huomioon, että Kagawa on aika pitkiä aikoja pelannut kuin ehdoton maailmantähti, en pitäisi mahdottomana, jos jokunen suurseurakin olisi halukas osallistumaan tarjouskilpailuun. Eikös Manu etsi kiivaasti luovaa keskikenttäpelaajaa? Anyway, uskon miehen jäävän.
|
|
|
|
|
Merte
Poissa
Suosikkijoukkue: Netzer
|
 |
Vastaus #428 : 30.03.2012 klo 10:24:53 |
|
Zorc antoi ymmärtää ettei Götzenkään kanssa neuvottelut ihan niin helppoja olleet kuin lopulta ulospäin näytti. Tuo kolme miljoonaa kuulostaa kyllä vähän pieneltä, toki jos se suoritusten mukaan olisi haarukassa "hyvät bonukset päälle", niin kaipa se ihan kohtalainen olisi. Tuntuu silti, että kuvetta joutuvat vielä lisää kaivamaan.
|
|
|
|
|
Nur der BVB
Poissa
|
 |
Vastaus #429 : 30.03.2012 klo 12:03:56 |
|
tähän asti se on siis ollut nimellinen 1,5 miljoonaa
Mistä tämä tieto on peräisin? En millään usko, että olisivat maksaneet tuntemattomalle Japanin kakkosliigasta tulleelle kaverille kylmiltään tuollaisia summia. Varmojen huhutietojen mukaan Götzen vuosipalkka oli ennen uutta sopparia vain miljoona, eikä Kagawa ole voinut tienata enempää. Uskoisin jatkopahvin hinnan asettuvan jonnekin kolmen ja neljän millin välimaastoon. Kaiken kaikkiaan tämä kaikki kuvastaa myös sitä, kuinka taitavasti johto on onnistunut pelaajapolitiikassaan. Viime kauden pelaajabudjetti oli 34 miljoonaa, tällä kaudella budjetti kasvoi 40 miljoonaan ja ensi kaudelle on budjetoitu kasvua vaivaiset 5 miljoonaa. Kun vertaa lukuja kilpailijoiden budjetteihin (siniset 95 M€, nahkahousut ~130 M€), niin ei voi kuin hattua nostaa. Vaikka asiaa tarkastelee minkä väristen rillien läpi, niin puolta pienemmällä rahalla on saatu kasaan parempi kaaderi kuin naapurissa, ja Itävaltalaistenkin kanssa ollaan melko tasoissa - kolmasosalla Hoenessin tuhlaamista euroista. Totta kai palkkakulut tulevat jatkossa nousemaan menestyksen ja jatkosopimusten myötä selvästi muita nopeammin, mutta tämän hetkinen ero on niin valtava, että se tuo loistavat kilpailuasetelmat vuosiksi eteenpäin.
|
|
|
|
|
Rafter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS, Patrick
|
 |
Vastaus #430 : 30.03.2012 klo 14:26:18 |
|
Mistä tämä tieto on peräisin? En millään usko, että olisivat maksaneet tuntemattomalle Japanin kakkosliigasta tulleelle kaverille kylmiltään tuollaisia summia. Varmojen huhutietojen mukaan Götzen vuosipalkka oli ennen uutta sopparia vain miljoona, eikä Kagawa ole voinut tienata enempää. Uskoisin jatkopahvin hinnan asettuvan jonnekin kolmen ja neljän millin välimaastoon.
Doppeltes Gehalt für KagawaTuossa Bildin artikkelissa mainitaan asiasta. Tiedä sitten mistä tuo tieto on revitty ja miten totuudenmukainen tämä on. Tuntuu kyllä hassulta, että tuollaisia summia olisi, Kloppin mukaan pelkkiä videonauhoja katsellessa, tarjottu. 3-4 miltsiä olisi täysin hyväksyttävä summa Kagawan kohdalla. Olisi mielenkiintoista tietää minkälaista sopimusta Lewalle on tarjottu, jos kerran tämä on torjuttu naurettavana tarjouksena. Itse en lähtisi Lewalle (lähellekkään) samoja summia tarjoamaan, mitä Kagawalle saatikka Götzelle...
|
|
|
|
|
Dortmunder
Poissa
Suosikkijoukkue: Jags, Newport County, Loksche
|
 |
Vastaus #431 : 30.03.2012 klo 16:07:52 |
|
Muistaakseni noin 2 miljoonasta eurosta olisi ollut Lewan kohdalla puhe tienestien ollessa tällä hetkellä 1-1,5 miljoonan euron välimaastossa. Mutta samaa mieltä Rafterin kanssa siitä, ettei Lewa mitenkään ansaitse ainakaan vielä samantasoista palkkalappua kuin Götze, Kagawa ja Reus. Hyökkääjän pääasiallinen tehtävä kun on tehdä niitä maaleja useammallakin kaudella sen kaksinumeroisen luvun verran. Mieluiten nuo kaudet saisivat myös luvan olla peräkkäisiä kausia. Jo ihan lähihistoriaa katsomalla sieltä kun ei kovin montaa hyökkääjää löydy, jotka Keltamustassa paidassa olisivat vähintään kahteen 10+ maalin kauteen pystyneet (Ewerthon, Dino, El Pantera ja Alex Frei). Mielelläni siis näkisin ainakin muutaman kuukauden verran ensi kaudesta Lewan otteita ennen kuin jatkosopimusta Götzeuksen ja Kagawan tasoisella sopimuksella alkaisin harkitsemaan.
En muista, joko jossakin viestissä asia on tullut jo ilmi, mutta toisto tuskin haitannee ainakaan GH-osastoa. Dortmundin ylipormestari Ullrich Sierau (SPD) on ilmoittanut, mahdollisten virallisten voittojuhlien tapahtuvan 17. toukokuuta eli viisi päivää Pokalfinalen jälkeen. Toki spontaaneja juhlia nähtäneen kaduilla jo ennen 17. päivää, mikäli palkintokaappiin on jotakin lisättävää, mutta viime vuoden kaltaisen massajuhlan järjestämistä varten on kaupungilta saatu lupa tuota päivää varten. Sattumaa tai ei, kyseinen päivä on myös kansainvälinen homofobian vastainen päivä. Taitaapi myös Kristi himmelsfärds dag osua samaan ajankohtaan (mikä tuo nyt suomeksi sitten olikaan).
Freiburg-ottelun lippuarvontaan osallistuneille ilouutinen. Anomuksenne on yksi noin 160.000 anomuksesta ja tarjolla on noin 20.000 paikkaa. Eiköhän tuo lukema tuosta hieman pienene jahka moninkertaiset hakemukset on saatu karsittua joukosta.
Eilisessä paperi-Kickerissä on Zorc kuulemma antanut lausunnon, jonka mukaan ensi kauden rahoitus on varmistunut jo tässä vaiheessa, vaikka kävisikin niin, että joukkue ei jostain syystä ensi kaudeksi CL:ään pääsisi. Pokalissa loppuun asti mukana oleminen kun tuo joukkueen kasssaan noin 8-9 milj. euroa, kiitos joka kierroksella TV-ottelussa pelaamisen.
|
|
|
|
|
Lorenzo
Poissa
Suosikkijoukkue: * * * *
|
 |
Vastaus #432 : 30.03.2012 klo 16:27:09 |
|
Taitaapi myös Kristi himmelsfärds dag osua samaan ajankohtaan (mikä tuo nyt suomeksi sitten olikaan). Helatorstai? Katolisessa osassa Saksaa muuten myös Tanzverbot.
|
|
|
|
|
Dortmunder
Poissa
Suosikkijoukkue: Jags, Newport County, Loksche
|
 |
Vastaus #433 : 30.03.2012 klo 16:41:39 |
|
Helatorstai? Katolisessa osassa Saksaa muuten myös Tanzverbot.
Taitaapi olla Helatorstai. Tämän siitä saa, kun luki suomea toisena kotimaisena.
|
|
|
|
|
günthers
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness
|
 |
Vastaus #434 : 30.03.2012 klo 17:40:51 |
|
Parin tunnin päästä mennään myös kentän puolella. Kauden neljäs perjantaikoitos, neljäs menestyksekäs sellainen? Toivotaan ainakin näin. Tuloksellisesti loistavasti kulkenut kevätkausi jatkuu perjantaipeleihin erikoistunutta Stuttgartia vastaan luonnollisesti täysien katsomoiden edessä. Vierasfaneja paikalle saapunee noin 5000. Ottelun soisi muodostuvan heille pisteiden kantilta pettymykseksi, sillä etukäteen ajateltuna vaikeimpien otteluiden vasta alkaessa ensi viikon lauantaista lähtien ei pistemenetyksiin vielä olisi varaa. Kahdeksan pisteen karkumatka huomenna pelaavan etelän nippuun ei kuullostaisi ollenkaan hullummalta. Kloppin ja kumppaneiden lausuntoihin viitaten odotetaan kuitenkin keltamustien vastausta kentän puolelta. Komean Köln-vierasvoiton jälkeen avaukseen tullee isäntien osalta yksi muutos, kapteeni Kehlin noustessa "ei täydessä kunnossa olevan" Benderin tilalle keskikentän pohjalle Hajnalin peliä sekoittamaan. Bender on viimeisimmän loukkaantumisensa jälkeen hakenut huippuvirettään, joten tämä ratkaisu olisi täysin oikeutettu. Gündoganin tiputtaminen penkille olisi ainakin suuri vääryys. Grosskreutz saanee jatkaa tänäänkin avauksessa, vaikka peliesitykset eivät siihen oikeutakkaan. Perisicille 20 minuuttia lopusta ja kesällä sitten muualle..? Tänään voisi kuvitella puolustuksenkin joutuvan edellisiä otteluita kovempaan testiin. Hyökkäyspäässä on mielenkiintoista nähdä, onko Kagawalle järjestetty erikoiskohtelua vai annetaanko huippuvireisen japanilaisen iskeä itselleen lisää palkkaa jatkosopimukseen. Muutama asia on kuitenkin varma. Suoraa vapaapotkumaalia ei isänniltä tänäänkään nähdä. Eikä Lewandowski tykitä vasurillaan palloa maaliin. Schmelzer ampuu vähintään kolmesti pallon hyvästä paikasta taivaisiin ja Klopp hiillostaa neljättä erotuomaria koko ottelun ajan 
|
|
|
|
|
Nur der BVB
Poissa
|
 |
Vastaus #435 : 30.03.2012 klo 17:58:43 |
|
Mutta samaa mieltä Rafterin kanssa siitä, ettei Lewa mitenkään ansaitse ainakaan vielä samantasoista palkkalappua kuin Götze, Kagawa ja Reus.
Periaatteessa samaa mieltä, mutta hyökkääjät tahtovat perinteisesti olla joukkueen arvokkaimpia pelaajia. Vaikka kolme miljoonaa kuullostaa isolta summalta, huhujen mukaan Huntelaar pyytää seitsemää. Siihen suhteutettuna kolme milliä kuullostaa kohtuulliselta. Lewandowskille voi olla vaikea löytää saman tasoista korvaajaa, hänessä yhdistyy kuitenkin kohtuullinen maalivainu, erinomainen target-pelaaja sekä kombinaatioihin kykenevä pallollisesti taitava hyökkääjä. Ero esim Bariosiin on iso. Vaikka Lucas mätti kahdella edellisellä kaudella maaleja oikein urakalla, hänen muut avut olivat melko vähissä. Toivottavasti Watzke ja Zorc saavat jatkosopparin sorvattua kohtuulliseen hintaan. Tänään käynnistyy sitten mestaruuden puolustamisen kannalta ratkaisevat härkäviikot. Vastassa on peräjälkeen kevätkauden parhaat joukkueet sijoilta 2-7 kaiken huipentuessa tietenkin pääsiäisen jälkeiseen kymmenen päivän jaksoon. Olisi äärimmäisen tärkeää klaarata kaksi seuraavaa peliä voitokkaasti, silloin päästäisiiin vähintään viiden pisteen johtoasemassa keskinäiseen otteluun nahkahousuja vastaan. Näin saataisiin paineet kasattua Arroganz-arenan liepeille. Kloppin kommenttien perusteella Bender saanee tänään lepotauon ja Kehl palaa kentälle Gündoganin aisapariksi. Hyvä niin, sillä Ilkay on mielestäni ollut todella hyvä viimeisissä peleissä. Götze ei ehtinyt vielä tämän illan kokoonpanoon, mutta toiveita on paluusta ensi viikolla. Muilta osin kokoonpanossa ei liene yllätyksiä, mitä nyt Tele on sivussa vatsavamman vuoksi. Toivottavasti Kölle-ottelun toinen puoliaika toi joukkueelle lisää itseluottamusta ja palautti otteisiin välillä kadoksissa olleen loistokkuuden. Toisaalta Köln heitti täysin hanskat tiskiin lopussa, joten liiallisia harhakuvitelmia ei kannata alkaa viljelemään.
|
|
|
|
|
Byellow
Poissa
|
 |
Vastaus #436 : 30.03.2012 klo 22:35:39 |
|
Nätti tasurihan sieltä tuli.  Gündogan näytti tasonsa. Vaihto muutti sitten koko pelin, kun Dortmund menetti pallonhallinnan. Perisic teki sen mihin Grosskreutz ei kyennyt 80 minuutissa. Ensi pelissä sitten peliajat toisinpäin. Tämän tasurin myötä jo toinen käsi lipesi lautasesta, ensi viikolla kuitenkin kovassa vireessä ollut Wolfsburg vieraissa ennen kuoleman viikkoa. Toivotaan nahkapöksyjen puppelointia huomenna. Vaikea siihen on uskoa, mutta nähtiin se tänään taas kerran mitä jalkapallo voi olla.
|
|
|
|
|
günthers
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness
|
 |
Vastaus #437 : 31.03.2012 klo 10:19:02 |
|
Perisic teki sen mihin Grosskreutz ei kyennyt 80 minuutissa. Ensi pelissä sitten peliajat toisinpäin.
Perisic on tehnyt liigassa joka 135. minuutti maalin. Tämä arvo on Dortmundin paras, Lewandowski on muutaman minuutin perässä. Perisicin tehokkuus on siis sama kuin viime kaudella, jolloin hänet valittiin Belgian liigan parhaaksi. Erotuksena on vain se, että kovemmassa liigassa häntä pidetään floppina, kun taas viime kaudella heikommassa liigassa hän oli tähti.
|
|
|
|
|
Nur der BVB
Poissa
|
 |
Vastaus #438 : 31.03.2012 klo 10:33:27 |
|
Nukutun yön jälkeen huomattavasti paremmilla fiiliksillä. Pelissä oli paljon hyvää, mistä pitää ammentaa itseluottamusta loppukevääksi. Ensimmäinen tunti oli aivan huikeaa peliä Dortmundilta. Kova prässi, valtava tempo, pallo kulki mieheltä toiselle kuin unessa ja maalipaikkoja liukuhihnalta. Stuttgartilla oli vaikeuksia päästä ulos omalta rankkialueelta ja heti oli keltamustat herhiläiset iholla. Ei nyt heti tule mieleen vastaavaa esitystä koko kauden ajalta - miltään joukkueelta. Mikäli vastaavat otteet pystytään säilyttämään, voi lähteä luottavaisesti nahkahousuja ja sinisiä vastaan.
Toisen maalin jälkeen peli muuttui täysin. Alettiin varmistelemaan, lopetettiin prässi ja annettiin Stuttgartille pelinhallinta. Kun tähän yhdistetään uskomaton sarja puppelointia, räikeitä virheitä peräpäässä ja hieman epäonneakin, niin vastustaja latoo kahdeksassa minuutissa kolme maalia ja siirtyy johtoon. Ei nyt heti muistu mieleen, milloin BVB:llä olisi edellisen kerran ollut yhtä synkkä jakso pelissä. Valmentajan nimi on silloin ollut varmaankin Rehhagel.
Tappiotilanteessa joukkue kuitenkin osoitti valtavan potentiaalinsa ja pystyi pakkotilanteessa pistämään hirmuisen myllytyksen vastustajan maalille. Ja ennen kaikkea latomaan kaksi maalia ja kääntämään tappiotilanteen voitoksi. Uskomattoman hieno nousu ja näyttö kovasta moraalista. Viimeisen minuutin tapahtumat onkin sitten paras jättää kommentoimatta.
Gündoganilta taas Weltklasse-esitys, tarjoili ainakin 3-4 melkoista namupassia, joista olisi pitänyt kyllä rokottaa. Jos näiden esitysten jälkeen ei mahdu avaukseen, niin on maailmankirjat sekaisin. Kagawa oli myös ensimmäisella puoliajalla maaginen, mutta loppua kohden hän alkoi hiipumaan. Toisella jaksolla oli monta hyvää vastahyökkäyspaikkaa, jotka Shinji onnistui tuheroimaan. Myös Kuba ja Piszczek olivat varsinkin alussa hyviä ja vyöryttivät laidaltaan vastustamattomasti. Osittain kyseessä saattoi olla kyllä Bokan luokattomuuskin. Lukaszin arvosanaa heikentää puppelointi Stuttgartin toisessa maalissa. Perisic osoitti vaihdosta tultuaan enemmän maalivainua ja vaarallisuutta kuin Grosskreutz edellisessä seitsemässä ottelussa. Ehkäpä palkkiona on viisi minuuttia enemmän peliaikaa seuraavassa ottelussa. Lewandowski otti typerän keltaisen ja on nyt yhden kortin päässä huilitauosta. Lopuksi Mr Jekyll & Hyde alias Mats Hummels. Vaakakupin toisella reunalla maali ja maalisyöttö, toisella reunalla puppeloinnit kahdessa maalissa, joista varsinkin jälkimmäinen kirpaisi syvältä. Arghhh.
Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin tämän pelin jälkeen olen melkein luottavaisempi mestaruuden puolustamisen suhteen kuin ennen peliä. Klopp näyttää saaneen miehistönsä oivaan vireeseen ratkaisuottelujen alla. Tätä ennen laskeskelin paljonko pitää olla eroa Müncheniin ennen keskinäistä ottelua, jotta sen kärsii hävitäkin. Eilisen jälkeen olen vakuuttunut, että nahkahousut kaatuvat pyhätössä puolentoista viikon kuluttua. Eilen eka jaksolla nähdyillä otteilla myös Robbery & Co ovat vastaantulijoita. Ja Klopp on tähänkin saakka saanut porukan syttymään ratkaisuotteluihin.
|
|
|
|
|
Byellow
Poissa
|
 |
Vastaus #439 : 31.03.2012 klo 13:08:17 |
|
Perisic on tehnyt liigassa joka 135. minuutti maalin. Tämä arvo on Dortmundin paras, Lewandowski on muutaman minuutin perässä. Perisicin tehokkuus on siis sama kuin viime kaudella, jolloin hänet valittiin Belgian liigan parhaaksi. Erotuksena on vain se, että kovemmassa liigassa häntä pidetään floppina, kun taas viime kaudella heikommassa liigassa hän oli tähti.
En itse vaan käsitä miksi Grosskreutz pelaa viikosta toiseen vähintään 75 min. Eilenkin hukkasi monta kullanarvoista paikkaa ja tuhri hyökkäyksiä, koska tekniikka ei riitä ja vasempaa jalkaa ei pysty käyttämään. Sen sijaan Perisic, joka loistaa molemmilla jaloilla lämmittää Kevinille paikkaa penkillä ekat 80 min ja käy sitten tekemässä yhden maalin. Nukutun yön jälkeen huomattavasti paremmilla fiiliksillä. Pelissä oli paljon hyvää, mistä pitää ammentaa itseluottamusta loppukevääksi. Ensimmäinen tunti oli aivan huikeaa peliä Dortmundilta. Kova prässi, valtava tempo, pallo kulki mieheltä toiselle kuin unessa ja maalipaikkoja liukuhihnalta. Stuttgartilla oli vaikeuksia päästä ulos omalta rankkialueelta ja heti oli keltamustat herhiläiset iholla. Ei nyt heti tule mieleen vastaavaa esitystä koko kauden ajalta - miltään joukkueelta. Mikäli vastaavat otteet pystytään säilyttämään, voi lähteä luottavaisesti nahkahousuja ja sinisiä vastaan. Sama. Loistava ensimmäinen tunti. Toisen maalin jälkeen peli muuttui täysin. Alettiin varmistelemaan, lopetettiin prässi ja annettiin Stuttgartille pelinhallinta. Kun tähän yhdistetään uskomaton sarja puppelointia, räikeitä virheitä peräpäässä ja hieman epäonneakin, niin vastustaja latoo kahdeksassa minuutissa kolme maalia ja siirtyy johtoon. Ei nyt heti muistu mieleen, milloin BVB:llä olisi edellisen kerran ollut yhtä synkkä jakso pelissä. Valmentajan nimi on silloin ollut varmaankin Rehhagel.
Ei peli heti toisen maalin jälkeen kaatunut vaan 67 minuutilla, kun Klopp viestitti joukkueelle vaihdolla Gündogan  Bender, että aletaas pojat varmisteleen. Eurosportin selostaja muuten kertoi 3-2 maalin jälkeen, että edellisen kerran Dortmund on kahden maalin johdon jälkeen hävinnyt pelin viimeksi vuonna 1995 Hansa Rostockia vastaan. No se tilasto säilyy yhä. Gündoganilta taas Weltklasse-esitys, tarjoili ainakin 3-4 melkoista namupassia, joista olisi pitänyt kyllä rokottaa. Jos näiden esitysten jälkeen ei mahdu avaukseen, niin on maailmankirjat sekaisin. On se Gündogan vaan uskomaton kaveri. En olisi kauden alun esitysten jälkeen uskonut, että kaveri loistaa jo tällä kaudella. Avaukseen ehdottomasti. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin tämän pelin jälkeen olen melkein luottavaisempi mestaruuden puolustamisen suhteen kuin ennen peliä. Klopp näyttää saaneen miehistönsä oivaan vireeseen ratkaisuottelujen alla. Tätä ennen laskeskelin paljonko pitää olla eroa Müncheniin ennen keskinäistä ottelua, jotta sen kärsii hävitäkin. Eilisen jälkeen olen vakuuttunut, että nahkahousut kaatuvat pyhätössä puolentoista viikon kuluttua. Eilen eka jaksolla nähdyillä otteilla myös Robbery & Co ovat vastaantulijoita. Ja Klopp on tähänkin saakka saanut porukan syttymään ratkaisuotteluihin.
Itsellä reaktio kuitenkin vähän erilainen. Uskon kyllä, ettei Bayern täysiä pisteitä tule Wesfalenilta viemään, mutta mestaruuteen usko heikentyi. Toivo on yhä suuri kuitenkin täällä.
|
|
|
|
|
|
|
Nur der BVB
Poissa
|
 |
Vastaus #441 : 02.04.2012 klo 15:22:06 |
|
Kirjoitin tästä samasta myös tuonne yleiseen keskusteluun. Mun mielestä tuomio on oikeansuuntainen, tässä ei kuitenkaan fyysisesti vahingoitettu ketään. Millaisen tuomion olisit itse antanut? Ketä uusnatseja olisit rankaisemassa, mistä teosta ja millä tavalla?
|
|
|
|
|
günthers
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness
|
 |
Vastaus #442 : 02.04.2012 klo 15:24:59 |
|
Kirjoitin tästä samasta myös tuonne yleiseen keskusteluun. Mun mielestä tuomio on oikeansuuntainen, tässä ei kuitenkaan fyysisesti vahingoitettu ketään. Millaisen tuomion olisit itse antanut?
Ketä uusnatseja olisit rankaisemassa, mistä teosta ja millä tavalla?
Viestini oli tarkoitus olla sarkasmia, ilmeisesti en aivan onnistunut 
|
|
|
|
|
Nur der BVB
Poissa
|
 |
Vastaus #443 : 02.04.2012 klo 15:34:05 |
|
|
|
|
|
|
Byellow
Poissa
|
 |
Vastaus #444 : 03.04.2012 klo 17:45:50 |
|
Mario Götze teki tänään paluun täysipainoiseen harjoitteluun joukkueen mukana. Mario otti kuulemma osaa kaikkiin osioihin. Enää puuttuu paluu peleihin, toivottavasti jo lauantaina tai viimeistään viikon päästä keskiviikkona mukana punanuttujen kaadossa.
|
|
|
|
|
Rafter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS, Patrick
|
 |
Vastaus #445 : 04.04.2012 klo 00:51:36 |
|
Dortmund-Star Kagawa plant England-WechselBild uutisoi hieman ikävämpää uutista, muiden positiivisten henkilöstöuutisten jälkeen. Shinji olisi siis lähdössä sumusaarille ja lähtö voisi tapahtua jo kesän siirtoikkunassa. Nykyinen sopimushan päättyy vuonna 2013, joten mikäli Shinji ei halua jatkaa Dortmundissa ja miehellä halutaan tehdä kahisevaa, niin myynti kesällä on jopa todennäköinen. Tämä olisi tietenkin todella ikävä uutinen ensi kautta ajatellen, varsinkin kun alkukauden vaikeuksien jälkeen on saanut huomata, miten hienosti miehen peli kulkee. Jompikumpi kaksikosta Götze/Reus kykenee toki mainiosti tuolla Shinjin paikalla pelaamaan ja Shinjistä (+Lucasista) saatavilla rahoilla saisi parikin isoa kalaa tuonne hyökkäykseen. Tästäkin huolimatta näkisin mielelläni Derby-Held Kagawan joukkueen väreissä myös ensi kaudella. Saman kaliiberin pelaajia kun ei liika markkinoilla ole, varsinkaan tuolla hintalapulla varustettuna. Ratkaisuja on ilmeisesti odotettavissa parin viikon sisällä, joten toivotaan että Bild olisi aivan hakusessa tämän uutisen suhteen... Nyt kun on varmistunut, että BVB pelaa täysille katsomoille viimeiset kotiottelunsa, niin yleisökeskiarvoksi saadaan 80 521, mikä on uusi seura sekä BuLi-ennätys. Edellinen ennätys oli kaudelta 03/04, jolloin keskiarvoksi saatiin 79 647, mutta tuolloin Temppeliin mahtui 83 000 katsojaa.
|
|
|
|
|
kollo
Poissa
|
 |
Vastaus #446 : 04.04.2012 klo 08:19:25 |
|
Itse en näe Shinjin lähtöä kovin dramaattisena siirtona keltamustien kannalta. Klopp on jo osoittanut, kuinka pystyy rakentamaan joukkueen uudelleen tärkeimmän pelaajan lähdön jälkeen ja tulee tekemään tämän uudelleen ensi vuonna, jos tämä huhu toteutuu. Sillä erotuksella tietenkin, että pieni japanilainen ei ole edes joukkueen tärkein mies. Suoraa korvaajaa ei tietysti ole kuin Götzen muodossa (kunnossa pysyessään), mutta henkilökohtaisesti odotan kolmikolta Leitner, Perisic, Gündogan huomattavaa tasonnostoa, tai ehkä parempi olisi puhua vastuunkannosta, ensi kaudella. Japanilaisesta ja pantterista saatavat rahat sitten kiinni Hummelsin (tärkein pelaaja?) jatkosoppariin ja Lewandowskille uusi edullinen kirittäjä. Ehkäpä vaspan paikallekin voisi harkita jotain parannusta, kun Schmelzerin rajat on nähtävästi tulleet jo vastaan, mutta tätä tuskin tulee tapahtumaan. Niin tai näin, palikat on melko hyvin kasassa, sanoisin.
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #447 : 04.04.2012 klo 10:58:29 |
|
Saattaa olla vedätystä, mutta pahalta näyttää. Koko kausihan on kirjoitettu ja puhuttu, että Manu tarvitsisi luovan keskikenttäpelaajan. Kuvittelin vain, että manulaisten ymmärrys ei riitä Kagawan tason arvioimiseen, kun mies on väärästä maasta ja pelaa väärässä maassa.
|
|
|
|
|
Cfox
Poissa
Suosikkijoukkue: The Flowers Of Manchester
|
 |
Vastaus #448 : 04.04.2012 klo 11:40:37 |
|
Saattaa olla vedätystä, mutta pahalta näyttää. Koko kausihan on kirjoitettu ja puhuttu, että Manu tarvitsisi luovan keskikenttäpelaajan. Kuvittelin vain, että manulaisten ymmärrys ei riitä Kagawan tason arvioimiseen, kun mies on väärästä maasta ja pelaa väärässä maassa.
Siis mieshän on nimenomaan oikeasta maasta ja loppukin taitaa olla vain kirjoittajan harhaa. Mikä olisi sopivampi hankinta Unitedille Singaporen pörssiin listautumisen alla? Tosin mitään uusia huhuja ei ole tästä liikkunut saarilla, sitten tammikuun ja nuokin olivat vanhan kierrätystä. Joten eiköhän siellä, vain väännetä viimeisiä lukuja uuteen sopimukseen.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.04.2012 klo 12:17:55 kirjoittanut Cfox »
|
|
|
|
|
Byellow
Poissa
|
 |
Vastaus #449 : 04.04.2012 klo 12:30:13 |
|
On surullista, jos Kagawa ei uusi sopimusta. Toisaalta tämä tarjoaisi Götzelle paikan omalla paikallaan kärjen takana ja toisi seuraan muutaman miljoonan. Barrioksesta ja Kagawasta tosin kilahtaisi kassaan sen verran rahaa, että saataisiin jo jonkin asteisia korvaajia ja rahaa. Keskikentälle on jo muutenkin kesällä tulossa Amini, Bittencourt ja Reus, joten on melko selvää, että Kloppin aika heikolla rotaatiolla joidenkin on poistuttava.
|
|
|
|
|
|
|
|