Jinete
Poissa
|
 |
Vastaus #125 : 27.09.2011 klo 23:28:01 |
|
Eikös patonki ainakin pari ottelua linkkinä pelannut. Vanhan muisti saattaa temppuilla, mutta eikös nimenomaan jo viimekaudella (jommassakummassa?) Barca-matsissa vasen laita ollut muotoa Alba - Mathieu?
Muistelisin, että molemmissa. Muuten siellä oli Alba - Mata tai Mathieu - Pablo.
|
|
|
|
Messy
Poissa
|
 |
Vastaus #126 : 28.09.2011 klo 15:33:40 |
|
Linkkivinkkinä annettava The Swiss Ramble -blogin uusin entry: Valencia - On The Road To Recovery? Mielenkiintoinen ja kattava pätkä seuran talousasioista kiinnostuneille, joskaan ei tuo varmaan mitään uutta ja mullistavaa tarjoa aktiivisemmin Valenciaa seuraaville. Huomioitavaa on myös, että tuo perustuu 2009/2010 kauden jälkeiseen tilinpäätökseen, koska uudempaa ei ole vielä julkaistu, joten oletettavasti tilanne on tuosta vielä parantunut. Muutamia pointteja tuosta: - Valencian operatiivinen tulos on vielä selvästi pakkasen puolella, mutta tätä on onnistuneesti paikattu pelaaja- ja maa-/kiinteistökaupoilla. Joskin vanhan Mestallan myynti olisi tärkeää lyhytaikaisten velkojen maksamiseksi ja uuden Mestallan valmiiksi rakennuttamiseksi (mikäli rakenteet eivät ole jo pilalla). Espanjan taloudellinen tilanne ja kiinteistökriisi ei tätä luonnollisesti auta. - Ainakin vielä viime vuonna Valencian veloista suurin osa oli lyhytaikaista vierasta pääomaa (maksettava <1v kuluessa) ja korkokulut La Ligan suurimmat (€54M vs. Barcelona €39M, Atletico €37M, RM €22M). - Vaikka La Ligan tv-tulojen jako onkin tunnetusti epäreilu, on Valencia erittäin riippuvainen televisiointimaksuista, niiden muodostaessa yhteensä 46% kokonaistuloista. Champions League rahat nostavat tätä osuutta entisestään. Lisäksi huomioitavaa on, ettei Valencia ole ajanut tulojaon muutosta, sillä vaikka nykyinen systeemi jättää heidät merkittävästi kärkikaksikkoa jälkeen, takaa se taas huomattavan edun suurimpaan osaan muista joukkueista (Valencia saa esimerkiksi 1,68 kertaa enemmän tv-tuloja kuin Villarreal, mikä on isompi kerroin kuin Valioliigassa ensimmäisen ja viimeisen välillä). Itseasiassa ehdotettu uusi tv-tulojako pienentäisi Valencian (ja Atleticon) osuuden tv-tuloista 6,5 prosentista 5,5 prosenttiin. Toisaalta taas tv-tulopotin odotetaan nousevan huomattavasti, koska nykyisellään La Ligan tv-tulot ovat pienemmät kuin Valioliigan, Serie A:n ja jopa Ligue 1:n.
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
 |
Vastaus #127 : 28.09.2011 klo 21:51:38 |
|
Mistä johtuu että Mestallalla on niin paljon tyhjiä paikkoja? Paljon kiimaisempaa alkulohkon ottelua on vaikea löytää, mutta silti kokonaiset sektiot ammottavat tyhjyyttään. Onko Valenciassakin lippujen hinnoista muodostumassa todellinen ongelma, vai mikä tähän on syynä?
|
|
|
|
Kalza
Paikalla
Suosikkijoukkue: FC HotLips Turku, VCF, AAC-OAF
|
 |
Vastaus #128 : 28.09.2011 klo 22:01:22 |
|
Mistä johtuu että Mestallalla on niin paljon tyhjiä paikkoja? Paljon kiimaisempaa alkulohkon ottelua on vaikea löytää, mutta silti kokonaiset sektiot ammottavat tyhjyyttään. Onko Valenciassakin lippujen hinnoista muodostumassa todellinen ongelma, vai mikä tähän on syynä?
Tämäniltaiseen kausarilaisille halvimmat liput 10e, muille 20e. Ei-kausikorttilaisille kalleimmat sektiot tosin ovatkin sitten jo 50-80e.
|
|
|
|
ilmapallo
Poissa
|
 |
Vastaus #129 : 29.09.2011 klo 10:39:58 |
|
Olipahan tekemisen meininkiä eilen - hyökkäyssuuntaan. Puolustuksessa olikin vähän enemmän moitittavaa.
Taivainen sanoi ottelun alussa, että Diego Alves on kiistaton ykkösmaalivahti. Naureskelin. Ehkä se olikin ennustus.
Pakko se on pitkän linjan kannattajan uskoa ja toivoa, että Valencia voisi haastaa Realin ja Barcelonan jo tällä kaudella. Tällä hetkellä tilanne ei näytä huonolta. Eilisen kaltaisella hyökkäyspelillä Los Che aiheuttaa jokaiselle La Liga -joukkueelle päänvaivaa. Canales oli huikea. Eilisen kaltaisilla kantapääkikoilla ja harhautuksilla, mitä Pablon kanssa varsinkin herrat esittivät, aukeaa yhden jos toisenkin espanjalaisen joukkueen puolustus.
|
|
|
|
Sari Kalmelainen
Poissa
Suosikkijoukkue: Valencia CF, SJK
|
 |
Vastaus #130 : 29.09.2011 klo 20:18:38 |
|
Guaitaa oon tähän asti sympannu kovasti ja jopa ihmettelin Alvesin hankintaa. Kuitenkin Alves eilisillä otteilla ansaitsee mahdollisuutensa ykkösveskaksi.
Kaiken kaikkiaan erittäin hyvää menoa oli ylöspäin, puolustus sen sijaan oli kuutamolla ajoittain.
Kaikesta huolimatta Rami, Ruiz- topparipari on vakuuttanu ja vähän vielä pelejä alle, niin hyvä tulee! Etenkin Rami alkaa nousta meikäläisen kirjoissa pikku hiljaa erittäin korkeelle
|
|
|
|
Saxon
Poissa
Suosikkijoukkue: Valencia & Las Chivas
|
 |
Vastaus #131 : 30.09.2011 klo 08:58:46 |
|
Aika mahtava veskaritilanne nyt Valencialla. Eipä liene hirveän väärin sanoa, että Valencialla on liigan paras kakkosvahti (kumpi se nyt sitten onkaan).
Kompataan vielä ja todetaan, että Rami oli kyllä aivan mahtava kaappaus.
|
|
|
|
Kalajoen Camoranesi
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan, Valencia
|
 |
Vastaus #132 : 30.09.2011 klo 09:34:34 |
|
Aika mahtava veskaritilanne nyt Valencialla. Eipä liene hirveän väärin sanoa, että Valencialla on liigan paras kakkosvahti (kumpi se nyt sitten onkaan).
Kompataan vielä ja todetaan, että Rami oli kyllä aivan mahtava kaappaus.
Viimekauden ketjussa jo kirjoitinkin että Valencialla on tällä kaudella sarjan kovin maalivahti kaksikko. Kakkosveskaa on mahdoton nimetä ellei jompi kumpi romahda, jossain vaiheessa pahemman kerran. Rami 26vuotta, Ruiz 22vuotta. Siihen on aika mukava rakentaa tulevien vuosien puolustus ympärille. Varsinkin jos puheet siitä, että pelaajia ei ole enää pakko myydä, pitävät paikkansa. Hienoa myös huomata että rotaatio ei pahasti pyöri toppareiden tonteilla, vaikka Costakin täysin mitat täyttävä pelaaja onkin. Jotenkin tuntuu muutenkin siltä että Emeryn rotaatio on ollut hiukan jopa normaalia maltillisempaa..
|
|
|
|
Sari Kalmelainen
Poissa
Suosikkijoukkue: Valencia CF, SJK
|
 |
Vastaus #133 : 30.09.2011 klo 17:47:20 |
|
Vähiin on käynyt valencialaisten nimet espanjan maajoukkueen listoilla. Nyt kuitenkin yllätysnimenä Jordi Alba valittu karsintaotteluihin. Onhan Jordin alkukausi vakuuttavaa menoa ollutkin, vaikkakin Chelsea- matsissa ajoittain olikin hukassa.
|
|
|
|
Landespede
Poissa
|
 |
Vastaus #134 : 04.10.2011 klo 17:52:45 |
|
Laitetaas seurantaan Espanjan sympaattisimman "suurseuran" kausitopikki. Avauksesta vielä littipeukkua Subelle.
|
|
|
|
Sube
Poissa
|
 |
Vastaus #135 : 04.10.2011 klo 19:13:56 |
|
Linkkivinkkinä annettava The Swiss Ramble -blogin uusin entry: Valencia - On The Road To Recovery? Mielenkiintoinen ja kattava pätkä seuran talousasioista kiinnostuneille, joskaan ei tuo varmaan mitään uutta ja mullistavaa tarjoa aktiivisemmin Valenciaa seuraaville. Huomioitavaa on myös, että tuo perustuu 2009/2010 kauden jälkeiseen tilinpäätökseen, koska uudempaa ei ole vielä julkaistu, joten oletettavasti tilanne on tuosta vielä parantunut. Las Provincias taisi pari viikkoa sitten kirjoitella Valencian tulojen olleen kuluneena vuonna 119 ja menojen 115 miljoonaa, eli lopputulema olisi jäänyt neljä miljoonaa euroa plussalle. Mitään virallista tiedonantoa seuran puolelta en kuitenkaan muista nähneeni. Seura kokoustaa isommin vielä tämän vuoden puolella, ehkäpä Llorente silloin avaa sanaista arkkuaan tarkemmin Valencian taloustilanteesta. Sen verran hän taisi taannoin sutkauttaa, että potilas VCF on sentään päässyt jo pois teho-osastolta, vaikka yhä sairaalahoidossa jatkaakin. Kyllähän noita ongelmia riittää, esimerkiksi kausikorttien myyntimäärät ovat olleet laskussa jo jokusen vuoden. Viimekauden ketjussa jo kirjoitinkin että Valencialla on tällä kaudella sarjan kovin maalivahti kaksikko. Kakkosveskaa on mahdoton nimetä ellei jompi kumpi romahda, jossain vaiheessa pahemman kerran.
Rami 26vuotta, Ruiz 22vuotta. Siihen on aika mukava rakentaa tulevien vuosien puolustus ympärille. Varsinkin jos puheet siitä, että pelaajia ei ole enää pakko myydä, pitävät paikkansa.
Diego Alves oli tosiaan seurajohdolta varsin onnistunut haku kolmella miljoonalla. Vaikka pelaajamateriaalista muuten löytyykin ongelmiakohtia, niin maalivahtipeliin tämä kausi tuskin karahtaa. Adil Ramin hyvät otteet ovat varmasti kiinnittäneet huomiota äveriäämmissäkin piireissä. Saas nähdä kauanko Valencia kykenee pitämään pelaajasta kiinni, mikäli otteet jatkuvat yhtä vahvoina. Huhuja näyttää jo olevan liikkeellä. Vaikka akuutein kassakriisi on ohitettu, lienee jokainen pelaaja myynnissä, jos hinnasta vaan sovitaan. Vähiin on käynyt valencialaisten nimet espanjan maajoukkueen listoilla. Nyt kuitenkin yllätysnimenä Jordi Alba valittu karsintaotteluihin. Onhan Jordin alkukausi vakuuttavaa menoa ollutkin, vaikkakin Chelsea- matsissa ajoittain olikin hukassa.
Alban puolustuspelissä on ajoittain kyllä paljonkin petrattavaa, mutta vielähän nuo puolustajan tehtävät ovat hänelle suht' uusia ja oppimisprosessi siten yhä kesken. Kuuluu nykyään kuitenkin jo viihtyvän uudella tontillaan. Potentiaalia riittää ja uusi sopimuskin on jo vireillä. Mutta kuten tavallista, heti pelaajan lyödessä läpi alkavat siirtohuhut. Alban aikoinaan hylännyt Barcelona on kuulemma nyttemmin määritellyt hänet yhdeksi vaihtoehdoksi korvaamaan aikanaan Maxwellia.  Noin muuten useamman pelin viikkotahtia tahkottu ruuhkakuukausi päättyi lauantaina otteluun Granadaa vastaan. Jäi koitos näkemäti, mutta ilmeisen nihkeä esitys oli lopulta riittänyt maalin voittoon. Emery myönsi ottelun jälkeen, että otteluruuhka painoi joukkueen otteissa. Olikin yllätys, kuinka vähän Emery uskalsi kierrättää miehistöään etukäteen selkeästi heikompaa vastustajaa vastaan. Odottelin ainakin Parejoa, Barragánia ja Ricardo Costaa kentälle, mutta turhaan. Ricardo Costa ehtikin jo tuskailla julkisesti vähäisiä peliminuuttejaan. Saas nähdä alkaako hän vaatia tammikuussa siirtoa, mikäli tahti ei muutu. Jonkun Dealbertin nyt voisi vaikka teljetä talveksi Mestallan kellariin ja silti hän kömpisi keväällä ulos kiitollinen hymy kasvoillaan. Dealbert on nurkumattomuudessaan valmentajan unelmapelaaja, mutta Costalla saattavat päätösten taustalla vaikuttaa myös ensi kesän arvokisat. Tämän kauden Valenciaa on nähty nyt vajaan kymmenen ottelun verran ja vaikka vielä lienee liian aikaista vedellä suurempia johtopäätöksiä, niin puolustus vaikuttaa pitävämmältä kuin aikoihin. Valitettavasti hyökkäys näyttää vastaavasti totuttua hampaattomammalta. Erityisesti vasemmalla Matan lähtö näkyy. 18-vuotias Bernat todettiin vielä alamittaiseksi ja lähetettiin kakkosjoukkueeseen kasvamaan, eikä suurin toivein hankittu Piattikaan ole vielä esittänyt parastaan. Ehkäpä Emery löytää tarvittavat lääkkeet nykypelaajistostakin, mutta en aivan poissulkisi mahdollisen vahvistuksen hankintaa tammikuussa. Jottei nyt ihan itkuvirreksi menisi, niin Canales tuntuu parantavan otteitaan ottelu ottelulta. Lisäksi joukkue on ihan hyvissä asemissa sekä sarjassa että herkkusienilohkossaan.
|
|
|
|
Johnny Rep
Poissa
|
 |
Vastaus #136 : 05.10.2011 klo 15:26:19 |
|
Valenciassa kävi kuitenkin kesällä sen verran paljon vilinää, että vaihtuvuus pelaajistossa ehkä odotetustikin näkyy. Esimerkiksi Piattilla voi hetki mennä löytäessään vireen uusissa ympyröissä, koska onhan Valencia kuitenkin hänen edelliseen kyläseuraansa verrattuna aika paljon isompi laitos. Iso ja pelastava plussa on kuitenkin joukkueen puolustus, joka on liimautunut pitäväksi heti kauden alusta alkaen. Eli kunhan peli vielä hetken tekeytyy, niin lepakoilla ei pitäisi olla hädän päivää..
|
|
|
|
Lottomaes
Poissa
|
 |
Vastaus #137 : 05.10.2011 klo 18:45:37 |
|
Itse olen Suben kanssa hieman eri linjoilla puolustuksen toimivuuden kanssa. Kuten moni jo onkin ehtinyt kehua, niin Adil Rami on tosiaan ollut loistava hankinta ja olisi myös hienoa jos mies pystyttäisiin pitämään Mestallalla. Mutta taas Ruiz pelaa enemmänkin Adilin vanavedessä ja Adilin hyvyys saa monesti unohtamaan Ruizin virheet. Puolustus on muutenkin jokaista vastustajaa vastaan ollut pulassa kun palloa on pelattu syvyyteen ja nopeajalkainen kärki on pinkonut perään.
Hyökkäyspäässä Sotilas taas on menettänyt paljon helppoja paikkoja ja tuntuu muutenkin olevan liian yksinäinen. Emeryltä loistava veto laittaa Mathieu pelaamaan vasemmalle laidalle kuusikymppisiä, niitä mies vielä jaksaa vetää. Sevilla peli on ainut mitä en tänä kautena ole nähnyt, mutta ilmeisesti en menettänyt mitään? Kaikesta huolimatta, kaikki näyttää yllättävän hyvältä, jopa liian hyvältä.
|
|
|
|
Sube
Poissa
|
 |
Vastaus #138 : 06.10.2011 klo 10:10:53 |
|
Itse olen Suben kanssa hieman eri linjoilla puolustuksen toimivuuden kanssa. Kuten moni jo onkin ehtinyt kehua, niin Adil Rami on tosiaan ollut loistava hankinta ja olisi myös hienoa jos mies pystyttäisiin pitämään Mestallalla. Mutta taas Ruiz pelaa enemmänkin Adilin vanavedessä ja Adilin hyvyys saa monesti unohtamaan Ruizin virheet. Tiedä sitten kuinka paljon näkökantamme lopulta eroavat, sillä vaikka parantunutta puolustustyöskentelyä kehaisinkin, ei sitä missään nimessä voi maailmanluokkaiseksi vielä kutsua. Ero on kuitenkin ollut selkeä siihen, mihin kaiken maailman Navarrojen kanssa on viime vuosina saanut tottua. Puolustukseen liittyen on Ricardo Costa näköjään kaatanut lisää bensaa liekkeihin: http://www.adifferentleague.co.uk/p6_46_10143_ricardo-costa-%E2%80%9Ci-hope-valencia-deny-i-have-been-offered-to-espanyol%E2%80%9D.htmlAi-ai Ricardo-parka, julkiset avautumiset eivät todellakaan ole tupanneet olla se paras tapa parantaa omaa asemaansa. Tai sitten hän tietää sen vallan hyvin ja pohjustelee jo itselleen siirtoa tammikuuksi..
|
|
|
|
gugu
Poissa
Suosikkijoukkue: JyP(K), Valencia
|
 |
Vastaus #139 : 06.10.2011 klo 11:50:49 |
|
Loistavasti onnistunut nuo Valencian hankinnat!
Rami, Täydellinen toppari Valencialle, yrittäkää pitää pari vuotta
Alves, 3milj. La Ligan 3. parhaimmasta maalivahdista
Canales, Ensimmäiset ottelut olivat vähän vaikeita, mutta selkeästi piristynyt. Lähinnä mietin Canalesin pelipaikkaa... Hän on aina (ilmeisesti) pelannut kärkeä/10-paikkaa, mutta miten olisikin Lampardin tapainen nouseva kk. Hän osaa pyörittää peliä erinomaisesti ja ehkä Valencia tarvitsisi enemmän Canalesin tyyppisiä pelaajia.
Piatti, Monet odottivat juuri Piattista alkukauden yllättäjää - eikä Piatti ole sitä vielä lunastanut. Otteista kuitenkin näkee, että Piatti on pelimies. Uskon, että Piatti on avauksen miehiä viimeistään Tammikuussa. Huikea vasuri ja jalat sähisee...
|
|
|
|
Ayu
Poissa
Suosikkijoukkue: Valencia CF, KP-75
|
 |
Vastaus #140 : 07.10.2011 klo 14:55:26 |
|
Ai-ai Ricardo-parka, julkiset avautumiset eivät todellakaan ole tupanneet olla se paras tapa parantaa omaa asemaansa. Tai sitten hän tietää sen vallan hyvin ja pohjustelee jo itselleen siirtoa tammikuuksi..
No eipä tosiaan, mutta ymmärrän kyllä Costan turhautumisen. Ihme on jos ei tiedä, ja varmaan tietääkin, ettei ole yhtä hyvä kuin Rami & Ruiz - mutta Costa on kuitenkin ammattilaisjalkapalloilija ja jalkapallo on se asia jota hän haluaa tehdä. Taitaa olla sellainen turhautuneen miehen hiukan hätiköity idea joka varmasti kaduttaa jälkeenpäin. Vastuuta on kuitenkin ainakin jonkin verran luvassa kun kausi etenee, uskoisin että aloittaa suuren osan Copa-matseista. Canales, Ensimmäiset ottelut olivat vähän vaikeita, mutta selkeästi piristynyt. Lähinnä mietin Canalesin pelipaikkaa... Hän on aina (ilmeisesti) pelannut kärkeä/10-paikkaa, mutta miten olisikin Lampardin tapainen nouseva kk. Hän osaa pyörittää peliä erinomaisesti ja ehkä Valencia tarvitsisi enemmän Canalesin tyyppisiä pelaajia.
Huippukaveri tuo Canales kyllä, uskoisin että todennäköinen U-21 joukkueen kapteeni. Harmi että Real kyllä hamuaa hänet takaisin. Eri mieltä että tarvittaisiin näitä enemmän - meillä on kuitenkin jopa "reserveissäkin" loistavia peliä pyörittäviä kavereita, etunenässä Parejo ja Feghouli, joille molemmille soisin näytönpaikkoja enemmänkin. Parejo oli viime kaudella Getafen parhaita ellei paras: kaverin syötöt kolahtavat jalkaan lähes Xavimaisella varmuudella. Ei nyt ihan Xavin tasoinen peliäly, mutta rytmittäjänä varmasti La Ligan parhaimmistoa. Feghouli on nuori ja poikkeuksellisen älykäs pelaaja, tulevaisuudessa kova nimi kun oppii vielä pelaamaan nopeammin eteenpäin. Ja onhan meillä Canalesin paikalle vielä vaihtoehtona Alberto (Tino) Costakin, joka on entiseksi divarijyräksi todella hyvä. Lisäksi myös Jonas pystyy pelaamaan 10-paikalla. Keskikentän keskustan ylempi puolisko on hyvällä mallilla. Enemmän siihen alemmas tarvittaisiin joku kohtuullinen kaveri, Maduro muuten ilmeisesti loukkaantunut maajoukkueen matkassa. En ymmärrä mitä se siellä edes tekee ja normaalisti ei haittaisi ollenkaan, mutta Topal taitaa olla loukkaantuneena maajoukkuetauon jälkeenkin, Albelda on vasta juuri palannut pelikuntoiseksi, Banegan pelifiiliksestä ei ikinä voi olla varma... Joku perusvarma Topalin tyyppinen kaveri tilaukseen tammikuussa. Halvalla, kiitos. Sitten on tietysti tapaus RB - Emery ei taida luottaa kehenkään siellä tontilla tällä hetkellä, järjestys taitaa olla jotakuinkin Bruno > Miguel > Barragan. Itse kääntäisin tämän kaavion tällä hetkellä täysin päälaelleen, mutta kolmesta kehnohkosta on tietty paha valita. Tietääkös muuten kukaan miten tuo Alcacerin soppari edistyy? Toivottavasti saadaan kaveri pidettyä seurassa ja tyytyväisenä, ehkä minuuttejakin Copassa tai sitten lainalle - joka tapauksessa iso buy-out clause tarvitaan. Loistava tulevaisuus kaverilla edessä, toivottavasti meidän kanssa!  edittiä: ehkäpä Ricardo-pojan kannattaisi ottaa mallia Angel Dealbertista: http://vcfcentral.com/latest-news/interview-angel-dealbert-2/
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.10.2011 klo 16:02:30 kirjoittanut Ayu »
|
|
|
|
|
Kalza
Paikalla
Suosikkijoukkue: FC HotLips Turku, VCF, AAC-OAF
|
 |
Vastaus #141 : 12.10.2011 klo 15:46:49 |
|
Enemmän siihen alemmas tarvittaisiin joku kohtuullinen kaveri, Maduro muuten ilmeisesti loukkaantunut maajoukkueen matkassa.
Maduro loukkasi tosiaan nilkkansa maajoukkueen harjoituksissa. Vamma vaati leikkauksen ja vähintäänkin parin kuukauden sairasloma on edessä. Topal taas pelasi 90min Turkin riveissä, eka peli sitten Sevilla-matsin loukkaantumisen. Toivottavasti Topal nyt pysyisi edes hetken ehjänä! Jordi Alballe 90 min skotteja vastaan ja syöttö David Silvan maaliin. Muutenkin debyytti meni kuulemma hyvin 
|
|
|
|
Spox
Poissa
Suosikkijoukkue: Aduriz ja Betis
|
 |
Vastaus #142 : 12.10.2011 klo 16:14:03 |
|
Jordi Alballe 90 min skotteja vastaan ja syöttö David Silvan maaliin. Muutenkin debyytti meni kuulemma hyvin  Ensi kesänä poika kotiin 
|
|
|
|
amunt!
Poissa
|
 |
Vastaus #143 : 12.10.2011 klo 17:50:26 |
|
Pääsikö Mathieu pelaamaan Ranskan väreissä?
|
|
|
|
Kalza
Paikalla
Suosikkijoukkue: FC HotLips Turku, VCF, AAC-OAF
|
 |
Vastaus #144 : 12.10.2011 klo 17:53:19 |
|
Pääsikö Mathieu pelaamaan Ranskan väreissä?
Ei päässyt edes penkille kummassakaan pelissä. Rami sentään pelasi 90min molemmissa.
|
|
|
|
amunt!
Poissa
|
 |
Vastaus #145 : 12.10.2011 klo 18:56:17 |
|
Ei päässyt edes penkille kummassakaan pelissä. Rami sentään pelasi 90min molemmissa.
Blanc onkin rasisti.
|
|
|
|
Kalza
Paikalla
Suosikkijoukkue: FC HotLips Turku, VCF, AAC-OAF
|
 |
Vastaus #146 : 13.10.2011 klo 12:26:33 |
|
|
|
|
|
Ayu
Poissa
Suosikkijoukkue: Valencia CF, KP-75
|
 |
Vastaus #147 : 13.10.2011 klo 18:55:42 |
|
Blanc onkin rasisti.
Totta, ehkä albiinona Mathieu oli Blancille vähän liiankin... Blanc. *ba-dum-tshh* Alkuun pelotti ajatus Topalin pelaamisesta, mutta ilmeisesti 90-minuuttinen meni Mehmetiltä kokolailla ehjästi. Hyvä niin, UCL:ssä ensi viikolla tärkeä ja ennakkoon tasainen vääntö Leverkusenia vastaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.10.2011 klo 19:01:33 kirjoittanut Ayu »
|
|
|
|
|
Kalza
Paikalla
Suosikkijoukkue: FC HotLips Turku, VCF, AAC-OAF
|
 |
Vastaus #148 : 14.10.2011 klo 11:54:33 |
|
Tino Costalla on hamstring-vamma ja Banega vielä mahdollisesti lepäilee Ameriikan reissunsa jäljiltä, joten huomisessa Mallorca-pelissä varmaan Parejokin tekee jo debyyttinsä virallisissa matseissa: http://medias.superdeporte.es/portadas/2011-10-21_POR_2011-10-14_09_23_04_1_ejemplar2011101400.pdfPaco Alcácerin sopparin taloudelliset puolet myöskin ovat jo kondiksessa, nyt neuvotellaan pelaajan kehitykseen liittyvistä seikoista(lainalle, ykkösjoukkueen mukana vähillä minuuteilla vai miittä tapahtuu) ja nimet saataneen papereihin muutaman seuraavan tapaamisen aikana. Paitasponssin hakukin näemmä on edennyt jonnekin suuntaan; Kiinasta, Qatarista ja Arabiemiraateista on jotkut ehdokkaat löydetty.
|
|
|
|
Ayu
Poissa
Suosikkijoukkue: Valencia CF, KP-75
|
 |
Vastaus #149 : 14.10.2011 klo 17:10:11 |
|
Tino Costalla on hamstring-vamma ja Banega vielä mahdollisesti lepäilee Ameriikan reissunsa jäljiltä, joten huomisessa Mallorca-pelissä varmaan Parejokin tekee jo debyyttinsä virallisissa matseissa: http://medias.superdeporte.es/portadas/2011-10-21_POR_2011-10-14_09_23_04_1_ejemplar2011101400.pdfPaco Alcácerin sopparin taloudelliset puolet myöskin ovat jo kondiksessa, nyt neuvotellaan pelaajan kehitykseen liittyvistä seikoista(lainalle, ykkösjoukkueen mukana vähillä minuuteilla vai miittä tapahtuu) ja nimet saataneen papereihin muutaman seuraavan tapaamisen aikana. Paitasponssin hakukin näemmä on edennyt jonnekin suuntaan; Kiinasta, Qatarista ja Arabiemiraateista on jotkut ehdokkaat löydetty. Olisi kiva nähdä Parejo avauksessa, mutta veikkaanpa että keskikentän keskustassa pelaavat Albelda-Topal-Canales. Parejo on puolustussuuntaan kurja tai tuhoisa. Toisaalta focus on varmasti jo ensi viikon Leverkusen-matsissa, joten enpä pistä veikkaukselleni hirveästi painoarvoa. Banegaa ei muuten ole nimetty edes kokoonpanoon, joten huilaa varmasti. Toivotaan ja uskotaan että on herkkusienissä match-fit. Costan loukkaantumista lukuunottamatta loistavia uutisia, Pacon diili vaan äkkiä lukkoon. Sellaisen käsityksen olen saanut että kaverille ei juurikaan ole väliä meneekö lainalle tänä kautena vai pelaako ykkösjoukkueen kanssa, kunhan peliaikaa riittää. Alcoyano tuskin tarvitsee toista hyökkääjää, ja ei olisi kenenkään etu että Paco ja Choco taistelisivat peliajasta. Toivottavasti joku putoamisuhan alla oleva joukkue tarvitsisi tulivoimaa (tiettävästi ainakin Mallorca ja Zaragoza), Paco on täysin käypä hyökkääjä heikompiin joukkueisiin, jos ei avauksen miehiä niin ainakin super-sub. Paitasponssi olisi iso plussa, mutta ei kannata nuolaista ennenkuin on jotain tarjousta pöydällä.
|
|
|
|
|
|