Roma anno zero 11/12

[Kermaperunat]

Näinhän se tuntuu aina menevän: joukkueeseen tuodaan valmentaja tekemään uudistusta ja kaikkialta lupaillaan työrauhaa sekä maltillisia odotuksia. Kun kausi lopulta alkaa ja vaikeuksia oikeasti ilmaantuu, ollaan valmentajaa heti pistämässä pihalle.

Toki ymmärrän, että täällä ollaan turhauduttu tulosten lisäksi myös pelilliseen ilmeeseen, mutta kyllä tällaiselle projektille pitää antaa aikaa ja mahdollisuuksia, jos moista lähtee toteuttamaan. Itse näkisin, että tämmöisessä Luis Enriquen tapauksessa se toinenkin kausi olisi vielä ihan katsomisen arvoinen.

Italialainen malli on toki tuoda joku konkarivalmentaja jouluna oikaisemaan kriisiseuran kurssi, jolloin tämä nakkaa idealismin ja nuorukaiset pellolle ja yrittää raapia vanhojen jäärien avulla tarvittavat pisteet. Kesällä tehään sit pari hassua hankintaa ja annetaan kriisvalmentajalle mahdollisuus näyttää taitonsa, kun kevätkin meni melko hyvin. Ja seuraavana jouluna kannetaan taas uutta käskyttäjää koppiin.

[Tukeem Abdullah Jafer]

Itse olen alusta alkaen suhtautunut erittäin varautuneesti ja jopa pelokkaasti mutta suurella mielenkiinnolla Luis Enriqueen – samoin kuin koko seuran uudelleen rakentamiseen. Olen kuitenkin jo kesästä asti peräänkuuluttanut malttia, sillä Roma-johdon puheet antoivat selvästi ymmärtää, että punakeltaiset ovat siirtymässä aikaan, jossa pyritään näkemään tulosten taakse ja katselemaan eilistä vain huomisen rakennuspalikkana.

Italiassa jalkapallovalmennus on jo liian pitkään joutunut kärsimään tulosorjuudesta. Luotsien kahlitut ajatukset ovat voineet olla suunnattuina ainoastaan seuraavan ottelun voittamiseen. Tämä malli ei kanna kauas. Valmentajan tehtävä on kehittää kokonaisvaltaisesti uran alusta loppuun asti yksittäisten pelaajien kautta joukkuetta. Muu tapa voi tuottaa satunnaisia onnistumisia, mestaruuden tai lisäaikaa seurajohdon monolta, mutta nousujohteiseen ja jatkuvaan menestykseen tähdättäessä valmentajan arki on ensisijaisesti päivittäistä yksilöiden kehittämistä peliä (ei ottelua) varten. Ajatus pitkäkestoisesta projektista Luis Enriquen johdolla on siksi erittäin tervetullut.

Tappioita ei tietenkään voi missään tapauksessa lakaista projektin alle piiloon, mutta otteluiden tulokset eivät suoraan paljasta sitä, onko Roma oikealla kurssilla. Onkin koomista, että täällä puhutaan projektista, mutta samalla Enriquen onnistumisia on punnittu jo kauden ensimmäisistä otteluista lähtien liikaa niiden lopputuloksiin perustaen. Ajoittain vaikuttaa siltä, että Zamparinikin olisi maltillinen viilipytty keskiverto forumistin rinnalla.

Luis Enriquella on kunnianhimoinen tavoite muokata Roman pelistä valmentajansa näköistä, mutta pelaajajohtoista otteluiden totaaliseen kontrollointiin perustuvaa äärimodernia jalkapalloa. Tässä pelitavassa oma tekeminen ja sen kehittäminen on kaikki kaikessa, kun taas italialaisessa jalkapallossa perinteenä on ollut viikko toisensa jälkeen uuden vastustajan heikkouksien löytäminen ja omien vahvuuksien soveltaminen niiden hyväksikäyttöön. Espanjalaisluotsin tehtävän haasteellisuudesta ja sen toteuttamiseen tarvittavasta ajasta kertoo hyvin Vincenzo Montellan kommentti: ”Enriquen on ensin muutettava pelaajiensa ajattelutapa”.

Uutisointi Trigoriasta toistaa viikosta toiseen samaa virttä. Enriquen johtamissa harjoituksissa teetetään perustaitoja ylläpitäviä suorituksia pelinomaisesti, kehitetään fysiikkaa ja harjoitellaan pelinavaamista sekä keskialueen pallonhallintaa. Välillä hyökkääjät treenaavat viimeistelyä. Saman kaavan mukaan on menty kesästä asti. Helposti voisi harhautua ajattelemaan, että jotain muutakin pitäisi harjoitella, tai että pallonhallinnan varmasti pitäisi jo olla kunnossa. Enrique kertoo olevansa perfektionisti, minkä myös Pep Guardiola allekirjoittaa. Harjoitteillaan LE ei vain opeta pelitapaansa vaan muuttaa myös pelaajiensa ajattelutapaa itse pelistä. Vasta kun moniportaisen pallonhallinnan jokainen vaihe on upotettu pelaajien takaraivoon, pedantti valmentaja on valmis käymään seuraavan osa-alueen kimppuun.

Voitte olla varmoja, että etenemismalli on täysin erilainen, kun sadasensimmäinen Zamparinin palkkaama valmentaja aloittaa Palermon peräsimessä. Ensin pyritään nopeasti käymään läpi joukkuepuolustaminen ja toiminta erikoistilanteissa. Tämän jälkeen huolletaan kuntoon vastahyökkäykset. Negaatioiden kautta pelitapaa käsittelevien harjoitteiden järjestyksen määrää potkujen pelko. Zamparini tuo toki väriä sarjaan, mutta on samalla koko italialaisen seurajohtamisen karikatyyri ja yksi syyllinen italialaisen jalkapallon alennustilaan tai ainakin paikallaan polkemiseen. Palermon valmentaja on pakotettuna tappioiden minimoija ja tulosvalmentaja, jolla ei ole mahdollisuutta kehittää pelaajien kautta peliä ja saavuttaa nousujohteisuutta, jatkuvuutta tai rakentaa voittamisen kulttuuria. Mieluusti näen Roman toimintatavan toisenlaisena.

Kuten todettua, Luis Enriquen projekti vie aikaa eikä sen etenemistä sopisi tarkastella tulostaululta vielä vähään aikaan. Miten sitten voimme arvioida asturialaisen tähänastisen työn tuloksia? Vastaus tulee suoraan edellisistä kappaleista. Koska Enrique on vahvasti pyrkinyt viemään eteenpäin joukkueensa pelinavaamista ja keskialueen pallonhallintaa, tulisi näihin osa-alueisiin suunnata huomio Roman otteluissa. Löytääkö Roma tavat avata peliä maalivahdilta lähtien lyhyin avauksin? Pystyykö Roma pitämään palloa vastustajaansa enemmän? Onnistuuko Roma pelaamaan pallollisena vähin juoksumetrein? Pakottaako Roma vastustajansa toistuvasti teräviin ja pitkiin liikkeisiin sekä leveys että syvyyssuunnassa? Onnistuvatko Roman pelaajat luomaan illuusion pelaamisen vaivattomuudesta? Millä prosentilla Roman syötöt onnistuvat puolustus- ja keskikolmanneksella? Kuinka suuren osan peliajasta Romalla on pallollisena miesylivoima aktiivisella pelialueella. Kuinka pitkinä Roman pelaajat pystyvät pitämään lähtökohtaisesti etäisyytensä toisiinsa pelinavausvaiheessa ja keskialueen pallonhallintavaiheessa. Mille alueille ja mihin asentoihin keskikenttäpelaajat saavat toppareilta tulevat syötöt tai ylemmiltä pelaajilta tulevat pudotukset? Kuinka usein Roman pelaajat ovat pakotettuja harhauttamaan tai suojaamaan palloa pelinavaamis- tai pallonhallintavaiheessa? Kuinka usein pelinavaaminen johtaa keskialueen pallonhallintavaiheeseen, entä pallonhallintavaihe kymppialueelle kasvot hyökkäyssuuntaan olevalle pelaajalle, syöttöön vastustajan puolustuslinjan taakse, ylivoima- tai 1v1-tilanteeseen keskitysalueelle? Kuinka usein pallo menetetään puolustus- tai keskikolmanneksella? Kuinka kauan pallo viettää keskimäärin kerrallaan aikaa yhden Roma-pelaajan jalassa? Kuinka monta kosketusta Roma-pelaaja keskimäärin käyttää ennen syöttöä?

Vastaukset edellä oleviin kysymyksiin ja niiden vertaaminen aiempiin ottelusykleihin antavat jo erittäin vahvan näkemyksen siitä, kuinka Luis Enrique on toistaiseksi tehtävässään onnistunut. Osaan kysymyksistä löytää vastauksen helposti netistä. Useaan vastaaminen käy sujuvasti, jos jaksaa seurata peliä edes vähän alusta ja tarvittaessa hieman tikuttamaankin. Joihinkin kysymyksiin vastauksen saaminen vaatii melkoisesti työtä. Trigoriassa lienee kuitenkin tarkkaa faktaa jokaisesta mainitusta asiasta, jotka kahta viimeistä peliä lukuun ottamatta uskoakseni kielivät Roman pelin nousujohteisuudesta läpi alkukauden. Sen vuoksi – ja vaikka syyskauden tulokset harmittavatkin – en ole kovin huolissani, sillä vaikeimmin opetettava pelin osa-alue on ottanut selviä kehitysharppauksia. Toisaalta, jää ilmaan vielä kysymysmerkkejäkin ja etukäteen jossiteltavaa. Pelinavaamisen ja pallonhallinnan opettamisen saralla Enrique on varmasti ekspertti. Mutta miten on koko joukkueen puolustamisen opettamisen, negatiivisten sekä positiivisten vastahyökkäysten organisoinnin, erikoistilanteiden valmentamisen ja joukkuetasapainon rakentamisen laita? Se jää nähtäväksi.

[Camaleonte]

Italiassa jalkapallovalmennus on jo liian pitkään joutunut kärsimään tulosorjuudesta. Luotsien kahlitut ajatukset ovat voineet olla suunnattuina ainoastaan seuraavan ottelun voittamiseen. Tämä malli ei kanna kauas.

Onhan se nyt aika kauas kantanut, kun italialaiset valmentajat ovat mm. eniten europystejä voittaneet. Lisäksi aika monen kansallisen sarjan mestaruuksia on jo vyöllä ja lisää näyttää olevan tulossa (missä esim. Espanjalaisten menestys ulkomailla?). Italia tuottaa jatkuvalla syötöllä uusia laatuvalmentajia, eikä sillä tässä suhteessa pian ole enää edes kilpailijaa, sillä uskoisin Espanjan poikkeuksellisen syklin olevan ohitse ja he palaavat ennen vuosituhannetta olleeseen olotilaansa. Hollantikin tuottaa enää "tulosvalmentajia", mutta laatu ei ole priimaa. Saksa ei tuota voittavia valmentajia myöskään ja Englanti nyt on ollut jo aika päiviä ulkona kehityksestä. Vaikuttaa siltä, että Italia on pian ainut valmentaja-kulttuurin suurvalta.

Zamparini tuo toki väriä sarjaan, mutta on samalla koko italialaisen seurajohtamisen karikatyyri ja yksi syyllinen italialaisen jalkapallon alennustilaan tai ainakin paikallaan polkemiseen.

Mikä ihmeen alennustila? Italiassa seurojen omistustilanne ja -rakenne on suorastaan loistavalla tasolla ja kehitystä on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana kovalla vauhdilla. Zamparini on tuonut kyllä värin lisäksi paljon muutakin sarjaan. Hän nosti Palermon A:n ja sieltä on tainnut nousta menestyneitä pelaajia enemmän kuin jostain Wengerin Arsenalista, aika monta maailmanmestaria muun muassa. Zamparinit, berlusconit, morattit, preziosit ym. ovat sitä selkärankaa, joka Italiasta on tehnyt kaikkein menestyneimmän jalkapallokulttuurin.

[Ticorexx]

Mikä ihmeen alennustila?

Ei kyllä kuulu ihan täysin tähän topikkiin... Mutta onneksi joku on saanut ilonaiheita viime vuosina Italian menestyksestä niin seura- kuin kansallisella tasollakin.
Minä en niinkään.

[Camaleonte]

Niin, onhan tuosta maailmanestaruudesta jo aikaa ja UCL-pystikin tullut vain kahdesti sen jälkeen, kyllä muilla on mennyt paljon paremmin.

[Signori]

Enkä ylipäätään ostaisi ihan heti tuota väitettä, että Italiassa potkut tulevat liian herkästi. Tietysti jollain Zamparinilla tai Cellinolla mopo keulii, mutta noin muuten potkut ovat lähes aina seurausta perustellusta menestysvajeesta. Tällä kaudella sarjan alimmasta viisikosta neljä on vaihtanut valmentajaa, näiden lisäksi samoin on tehty vain Cellinon sirkuksessa ja Firenzessä. Jälkimmäisessä tapauksessa Sinisalla oli ollut aikaa ajaa omaa näkemystään sisään 1,5 vuotta ilman tulosta. Jotain Giampaoloa kehutaan vähän väliä loistavaksi taktikoksi, mutta eihän pelkällä näkemyksellä pisteitä kerätä. Silloin seurajohdolla on vastuu toimia.

[Tukeem Abdullah Jafer]

Lienet riittävän hyvin perillä kirjoitushistoriastani, joten ymmärtänet, etten soimaa italialaista valmennusosaamista, joka ilman muuta on maailman ehdotonta huippua. Italialaisten valmentajien menestyminen ulkomailla ei kuitenkaan liity mitenkään aiempaan kirjoitukseeni, sillä italialainen tulosvalmennus on ympäristön synnyttämä. Monet saapasmaan luotsit ovat valitelleet sitä, etteivät he pysty kotimaassaan rakentamaan mitään kestävää vaan joutuvat elämään viikko ja ottelu kerrallaan. Tulospaineen ja potkuherkkyyden kerrotaan Euroopassa olevan kovempaa ainoastaan Kreikassa ja Turkissa.

Tuijotat jäävuoren huippua, vaikka suurin massa on sen alla. Kyse ei ole ainoastaan pytyistä, sillä terävimmän huipun takana palloilee italiassakin satoja muita ammattilais- tai primavera-joukkueita, joilla on oma tehtävänsä italialaisen jalkapallon kehittämisessä. Edes jollain tasolla riittävää kansainvälistä vertailua tehtäessä on katsottava myös Eurooppa Cupin ja juniorimaajoukkueiden menestystä sekä italialaisjoukkueiden menestystä kansainvälisissä junioriturnauksissa ja korkeimman tason kansallisen sarjan kotimaisuusastetta ja vielä suhteutettava nämä seikat maan asukaslukuun ja myös seurojen budjettiin. Esimerkiksi Interin UCL-voitto ei kerro pelaajiston tai valmentajan osalta juurikaan italialaisesta osaamisesta.

uskoisin Espanjan poikkeuksellisen syklin olevan ohitse ja he palaavat ennen vuosituhannetta olleeseen olotilaansa. Hollantikin tuottaa enää "tulosvalmentajia", mutta laatu ei ole priimaa.

Uskon asioista lienee turha keskustella ennen hyvin vahvoja perusteita. Vaikka Espanjan dominointi kansainvälisillä kentillä lieneekin vain hetkellinen piikki, edelleen hyvä menestys riittävän laajalla rintamalla junioreiden maajoukkue- ja seurajoukkueturnauksissa antaa mielestäni osviittaa siitä, että maa on pystynyt rakentamaan varteenotettavan jatkumon pelaajakehitykseen enkä näe paluuta aikaan, jolloin oli varmaa, ettei ainakaan Espanja voita mitään.

Väitteessäsi hollantilaisesta valmennuksesta en näe mitään pohjaa. Pelaajatuotanto suhteutettuna asukaslukuun on edelleen aivan käsittämättömän tehokasta ja puukenkävalmentajia viedään ulkomaille jatkuvalla syötöllä yhä nuorempina ja nykyään enemmänkin juuri kehittämään kuin tulosvalmentamaan.

Zamparini on tuonut kyllä värin lisäksi paljon muutakin sarjaan. Hän nosti Palermon A:n ja sieltä on tainnut nousta menestyneitä pelaajia enemmän kuin jostain Wengerin Arsenalista, aika monta maailmanmestaria muun muassa.

Palermo on tehnyt loistavaa työtä talenttien löytämiseksi ja osin tietysti tästä tulee nostaa hattua myös Zamparinille. Sillä ei kuitenkaan ole taas mitään tekemistä sen asian kanssa, että Palermossa valmentajalla ei ole aikaa kehittää pelaajiaan optimaalisesti vaan Palermon toiminta on perustunut tehokkaan pelaajakehityksen sijaan maailman tasolla huippuluokan scouttaamiseen.  Kritiikkini ei siis missään nimessä kohdistu italialaisten seurajohtajien kykyyn löytää oikeita ihmisiä oikeisiin tehtäviin tai mihinkään muuhun seurajohtamisen osa-alueeseen vaan ainoastaan siihen, että he eivät mahdollista pelaajien ja pelin kehittämisen rakentamista nousujohteiseksi.

Eikö se ole huolestuttavaa, että 10 prosenttia Serie A:n seurajohtajista keulii mopolla sirkuksessa? Klovnien lisäksi muutkin potkivat jopa vasta pestattuja valmentajia ulos vain muutaman kierroksen jälkeen, jolloin perustellusta menestysvajeesta puhuminen etenkin jo ennalta melko selvien putoajakandidaattien kohdalla on täysin kohtuutonta – samoin kuin se, että vähätellään sitä tosiasiaa, että jo 6 joukkuetta (7 jos Palermo lasketaan mukaan) on ulostanut valmentajansa kauden alkutaipaleella. Tämän suuntauksen jatkuessa voidaan olettaa, että helposti yli puolet Seria A -joukkueista ehtii kauden aikana heivaamaan luotsinsa yli laidan. Mielenkiintoista olisi tietää, millä muilla aloilla voitaisiin toimia näin mielivaltaisesti.

[Camaleonte]

"Tuijotat jäävuoren huippua, vaikka suurin massa on sen alla. Kyse ei ole ainoastaan pytyistä, sillä terävimmän huipun takana palloilee italiassakin satoja muita ammattilais- tai primavera-joukkueita, joilla on oma tehtävänsä italialaisen jalkapallon kehittämisessä."

"Väitteessäsi hollantilaisesta valmennuksesta en näe mitään pohjaa. Pelaajatuotanto suhteutettuna asukaslukuun on edelleen aivan käsittämättömän tehokasta ja puukenkävalmentajia viedään ulkomaille jatkuvalla syötöllä yhä nuorempina ja nykyään enemmänkin juuri kehittämään kuin tulosvalmentamaan."

Näissä kommenteissa haiskahtaa lukkarinrakkaus kollegoita(?) kohtaan. Varmaan hyviä pelaajienkehittäjiä löytyy joka tasolta pilvin pimein, mutta AS Roman päävalmentajan toimenkuvana on raadollinen tulos tai ulos-vaatimuksineen. Se on pelin henki kaikkialla ja kyllä ne voitetut pytyt ovat se todellinen mittari, millä tasolla minkin maan kyky on tuottaa niitä saavuttavia valmentajia. Jostain Hollannista nyt ei oikein ole näköpiirissä uusia nousevia kykyjä, jotka palkattaisiin Euroopan huippuseurojen koutseiksi ja jos maa ei tuota pitkiin aikoihin merkittävien pystien voittajia, on se eittämättä pudonnut kelkasta, kuten englantilaiset.

[Kermaperunat]

Näissä kommenteissa haiskahtaa lukkarinrakkaus kollegoita(?) kohtaan. Varmaan hyviä pelaajienkehittäjiä löytyy joka tasolta pilvin pimein, mutta AS Roman päävalmentajan toimenkuvana on raadollinen tulos tai ulos-vaatimuksineen. Se on pelin henki kaikkialla ja kyllä ne voitetut pytyt ovat se todellinen mittari, millä tasolla minkin maan kyky on tuottaa niitä saavuttavia valmentajia.

Mutta mutta. Eikös Roman tapauksessa ole kyse enemmän siitä, että tuodaan joukkueeseen valmentaja, joka luo joukkueelle uuden pelitavan, tuo mukaan nuoria lupauksia ja yrittää sitä kautta tuottaa pitemmällä aikavälillä huomattavasti enemmän menestystä.

Roman joukkueen tilanne taitaa olla tällä hetkellä se, että se ei materiaaliltaan pärjää aivan Serie A:n huipuille, joten kovakin tulosvalmentaja taistelisi luultavasti viimeisestä CL-paikasta. Valittu strategia kuitenkin tähtää siihen, että muutaman vuoden sisään tapellaan ihan tosissaan mestaruudesta ja gloriasta Euroopan kentillä.

Eikö ole parempi tähdätä niihin pyttyihin parin vuoden päästä kuin pitää kynsin ja hampain kiinni jostain eurokenttä -statuksesta? Rakennetaan komea uusi vene sen sijaan, että paikkaillaan sitä vanhaa ja pahasti vuotavaa.

[Signori]

Eikö se ole huolestuttavaa, että 10 prosenttia Serie A:n seurajohtajista keulii mopolla sirkuksessa? Klovnien lisäksi muutkin potkivat jopa vasta pestattuja valmentajia ulos vain muutaman kierroksen jälkeen, jolloin perustellusta menestysvajeesta puhuminen etenkin jo ennalta melko selvien putoajakandidaattien kohdalla on täysin kohtuutonta – samoin kuin se, että vähätellään sitä tosiasiaa, että jo 6 joukkuetta (7 jos Palermo lasketaan mukaan) on ulostanut valmentajansa kauden alkutaipaleella. Tämän suuntauksen jatkuessa voidaan olettaa, että helposti yli puolet Seria A -joukkueista ehtii kauden aikana heivaamaan luotsinsa yli laidan. Mielenkiintoista olisi tietää, millä muilla aloilla voitaisiin toimia näin mielivaltaisesti.

Menee off topiciksi, mutta laitetaan nyt lyhyesti jotain.

En ensinnäkään pitäisi Italian erityisongelmana sitä, että pääsarjassa muutamalla seuralla on suuruudenhullu presidentti. Tuollaisia nyt on jokaisessa suuressa (miksei pienemmässäkin) sarjassa. Ja kukakohan noista tällä kaudella erotetuista valmentajista olisi oikeasti ansainnut jatkaa? Leccellä on paska materiaali, kyllä vaan, mutta silti Di Fransescon johdolla joukkue on ollut järkyttävän huono. Puolustussuuntaan Lecce on näyttänyt epäitalialaisemmalta kuin joku Ancona pari vuotta sitten. Inter ja Fiorentina alisuorittivat selvästi alkukauden, samoin viime kaudesta vahvistunut Cesena. Menestysvaje näissä tapauksissa on vähintäänkin perusteltu. Ehkä Bolognassa olisi voitu tehdä toisenlainenkin päätös, mutta nähdyn perusteella Pioli on onnistunut paljon paremmin kuin edeltäjänsä.

En näe noissa tapauksissa mitään ongelmaa. Suurempi ongelma olisi jos useassa seurassa toimittaisiin, kuten Laziossa pari vuotta sitten Ballardinin kanssa, niin että syöksykierteessä olevan joukkue jätettäisiin jatkuvasti häviävän valmentajan käsiin.

[Tukeem Abdullah Jafer]

Näissä kommenteissa haiskahtaa lukkarinrakkaus kollegoita(?) kohtaan. Varmaan hyviä pelaajienkehittäjiä löytyy joka tasolta pilvin pimein, mutta AS Roman päävalmentajan toimenkuvana on raadollinen tulos tai ulos-vaatimuksineen. Se on pelin henki kaikkialla ja kyllä ne voitetut pytyt ovat se todellinen mittari, millä tasolla minkin maan kyky on tuottaa niitä saavuttavia valmentajia.

Hyviä sekä pelin että pelaajien kehittäjiä löytyisi varmasti Italiastakin, jos valmentajille annettaisiin siihen mahdollisuus. Ongelmana on vain se, että italialaisvalmentajilla on uhkana vieraantua pitkäjänteisestä valmennustyöstä. Maan valmentajakunta kyllä tiedostaa ongelman, vaikka sinä et sitä näe. Seuraavat lähiaikojen tapahtumat eivät ole olleet sattumia: Luis Enrique valmentaa AS Romaa. Rafa Benitez palkataan Interiin. Covercianon vierailevat tähdet tulevat paljolti Espanjasta. Marcello Lippi kaivaa muistilehtiönsä esiin AEFCA:n symposiumissa vain silloin, kun puhuja on espanjalainen mestarivalmentaja. Lähes jokaisessa l’allenatore-lehden numerossa käsitellään espanjalaista tapaa valmentaa peliä pelaajien kautta.

Pytyt ovat tietenkin aina mittari jostain, mutta eivät asioista, joista minä olen kirjoittanut. Yritetään selventää asiaa näin: Mielestäsi Italialainen jalkapallo voi erinomaisesti, seurojen omistustilanne ja -rakenne ovat suorastaan loistavalla tasolla ja lisäksi valmentajat ovat ylivertaisia muihin maihin nähden. Oletko miettinyt, miksi yli 60 miljoonainen kansa ei tuota parempaa pelaajasatoa esimerkiksi verrattuna alle 50 miljoonaiseen Espanjaan tai alle 20 miljoonaiseen Hollantiin?

Jostain Hollannista nyt ei oikein ole näköpiirissä uusia nousevia kykyjä, jotka palkattaisiin Euroopan huippuseurojen koutseiksi ja jos maa ei tuota pitkiin aikoihin merkittävien pystien voittajia, on se eittämättä pudonnut kelkasta, kuten englantilaiset.

Tulevaisuuden huippuvalmentajien ennustaminen on hankalaa, sillä nuoret lahjakkaat koutsit saattavat erikoistua johonkin muuhun valmentamisen osa-alueeseen kuin kilpavalmennukseen. Silti en näe kyllä mitään syytä, miksei esimerkiksi seuraavasta nuoresta ryhmästä voisi nousta uusia hollantilaisia huippuvalmentajia: Bergkamp, De Boer, Huistra, Vlemmings, Mouwen, Verheijen, Greveraars, Lijnders. Kyse ei silti ole tästäkään vaan siitä, että vaikka kenestäkään edellä mainituista ei tulisi suurta voittajaa, oletettavasti Hollannin pelaajatuotanto jatkuu vahvana ja maa yltää jatkossakin usein pitkälle MM- ja EM-turnauksissa sekä aikuisten että nuorten tasoilla.

En ensinnäkään pitäisi Italian erityisongelmana sitä, että pääsarjassa muutamalla seuralla on suuruudenhullu presidentti. Tuollaisia nyt on jokaisessa suuressa (miksei pienemmässäkin) sarjassa.

Suuruudenhulluja johtajia lienee joka sarjassa, mutta Zamparinin ja Cellinon vertaista kaksikkoa tuskin löytyy Espanjasta, Ranskasta, Saksasta tai Englannista. En ole asiaa tutkinut, mutta en usko kyseisten maiden pärjäävän Italialle myöskään vuosittaisessa potkukeskiarvossa.

Ja kukakohan noista tällä kaudella erotetuista valmentajista olisi oikeasti ansainnut jatkaa? Leccellä on paska materiaali, kyllä vaan, mutta silti Di Fransescon johdolla joukkue on ollut järkyttävän huono. Puolustussuuntaan Lecce on näyttänyt epäitalialaisemmalta kuin joku Ancona pari vuotta sitten. Inter ja Fiorentina alisuorittivat selvästi alkukauden, samoin viime kaudesta vahvistunut Cesena. Menestysvaje näissä tapauksissa on vähintäänkin perusteltu.

Kuka ansaitsisi jatkaa, riippuu siitä, millä mittarilla arvioidaan valmentajan työn onnistumista. Jos arviointityökaluna toimii ainoastaan sarjataulukko, suurin osa potkut saaneista sai ansionsa mukaan. Tässä tapauksessa voisin kyllä itsekin vastata minkä tahansa Serie A -joukkueen valmentajien palkkaamisesta ja ulos potkimisesta.

Homman ei kuitenkaan pitäisi toimia tuohon tapaan. Jalkapallo on tieteistynyt ja saanut avukseen yhä laadukkaampaa teknologiaa.  Teknisen, taktisen ja fyysisen valmennuksen onnistumista niiden eri osa-alueilla pystytään paljolti mittaamaan numeroin. Tämä kehitys ulottuu osittain jo psyykkiseenkin valmennukseen. Tämän vuoksi sarjataulukon tai jonkin hämärän ja kaikkea muuta kuin konkreettisen pelin yleiskuvan käyttö valmennustyön onnistumisen mittarina on koskettavan kehittymätöntä.

Koska Italiassa valmentajan arki on kaikkea muuta kuin pohjalta huippua kohti rakentamista, ketään ei varmaankaan yllätä se, että Euroopan huippumaihin verrattuna myös jalkapalloteknologia on rantautunut saapasmaahan varsin hitaasti. Luis Enriquen ensimmäisiä vaatimuksia olikin Trigorian saattaminen 2010-luvulle. Olisiko punakeltainen organisaatio tässäkin asiassa edelläkävijä Italiassa ja ottaisi käyttöön nykyaikaiset työnarviointitavat.

nähdyn perusteella Pioli on onnistunut paljon paremmin kuin edeltäjänsä.

Onnistunut missä? Toistaiseksi voidaan puhua oikeastaan vain pelaajien onnistumisista Piolin alaisuudessa. Valmentaja ehtii parissa kuukaudessa lähinnä sisustamaan uuden toimistonsa.

[Herstein]

18-vuotias hyökkääjä, joka on ollut aika tehokas muutamassa pelaamassaan ottelussa Uruguayn liigassa. Tuskin vahvistaa välittömästi ykkösjoukkuetta, joten taas hankinta tulevaisuutta ajatellen.

De Rossi mitä ilmeisemmin tosiaan jatkaa Roman riveissä mikä on vain ja ainoastaan loistava uutinen.

Mitään huhuja mahdollisista Tammikuun puolustajahankinnoista? Evertonin Heitingaa ja Tottenhamin Corlukaa on jossain aviiseissa oltu tuomassa pääkaupungin ykkösseuran riveihin. Corluka tosin ei ole toppari vaan oikea pakki, joka kaiketi tarvittaessa pystyy pelaamaan ihan kelvollisesti myös keskellä. Kroaatti saattaisi olla ihan hyvä hankinta, oikeastaan kaikin puolin parannettu versio Cassettista. Kyllähän tuo silti vielä yhtä puhdasta topparia huutaa, mielellään vielä selkeää vahvistusta.

[iivu]

Hyviä sekä pelin että pelaajien kehittäjiä löytyisi varmasti Italiastakin, jos valmentajille annettaisiin siihen mahdollisuus. Ongelmana on vain se, että italialaisvalmentajilla on uhkana vieraantua pitkäjänteisestä valmennustyöstä. Maan valmentajakunta kyllä tiedostaa ongelman, vaikka sinä et sitä näe. Seuraavat lähiaikojen tapahtumat eivät ole olleet sattumia: Luis Enrique valmentaa AS Romaa. Rafa Benitez palkataan Interiin. Covercianon vierailevat tähdet tulevat paljolti Espanjasta. Marcello Lippi kaivaa muistilehtiönsä esiin AEFCA:n symposiumissa vain silloin, kun puhuja on espanjalainen mestarivalmentaja. Lähes jokaisessa l’allenatore-lehden numerossa käsitellään espanjalaista tapaa valmentaa peliä pelaajien kautta.

Pytyt ovat tietenkin aina mittari jostain, mutta eivät asioista, joista minä olen kirjoittanut. Yritetään selventää asiaa näin: Mielestäsi Italialainen jalkapallo voi erinomaisesti, seurojen omistustilanne ja -rakenne ovat suorastaan loistavalla tasolla ja lisäksi valmentajat ovat ylivertaisia muihin maihin nähden. Oletko miettinyt, miksi yli 60 miljoonainen kansa ei tuota parempaa pelaajasatoa esimerkiksi verrattuna alle 50 miljoonaiseen Espanjaan tai alle 20 miljoonaiseen Hollantiin?

Tulevaisuuden huippuvalmentajien ennustaminen on hankalaa, sillä nuoret lahjakkaat koutsit saattavat erikoistua johonkin muuhun valmentamisen osa-alueeseen kuin kilpavalmennukseen. Silti en näe kyllä mitään syytä, miksei esimerkiksi seuraavasta nuoresta ryhmästä voisi nousta uusia hollantilaisia huippuvalmentajia: Bergkamp, De Boer, Huistra, Vlemmings, Mouwen, Verheijen, Greveraars, Lijnders. Kyse ei silti ole tästäkään vaan siitä, että vaikka kenestäkään edellä mainituista ei tulisi suurta voittajaa, oletettavasti Hollannin pelaajatuotanto jatkuu vahvana ja maa yltää jatkossakin usein pitkälle MM- ja EM-turnauksissa sekä aikuisten että nuorten tasoilla.

Suuruudenhulluja johtajia lienee joka sarjassa, mutta Zamparinin ja Cellinon vertaista kaksikkoa tuskin löytyy Espanjasta, Ranskasta, Saksasta tai Englannista. En ole asiaa tutkinut, mutta en usko kyseisten maiden pärjäävän Italialle myöskään vuosittaisessa potkukeskiarvossa.

Kuka ansaitsisi jatkaa, riippuu siitä, millä mittarilla arvioidaan valmentajan työn onnistumista. Jos arviointityökaluna toimii ainoastaan sarjataulukko, suurin osa potkut saaneista sai ansionsa mukaan. Tässä tapauksessa voisin kyllä itsekin vastata minkä tahansa Serie A -joukkueen valmentajien palkkaamisesta ja ulos potkimisesta.

Homman ei kuitenkaan pitäisi toimia tuohon tapaan. Jalkapallo on tieteistynyt ja saanut avukseen yhä laadukkaampaa teknologiaa.  Teknisen, taktisen ja fyysisen valmennuksen onnistumista niiden eri osa-alueilla pystytään paljolti mittaamaan numeroin. Tämä kehitys ulottuu osittain jo psyykkiseenkin valmennukseen. Tämän vuoksi sarjataulukon tai jonkin hämärän ja kaikkea muuta kuin konkreettisen pelin yleiskuvan käyttö valmennustyön onnistumisen mittarina on koskettavan kehittymätöntä.

Koska Italiassa valmentajan arki on kaikkea muuta kuin pohjalta huippua kohti rakentamista, ketään ei varmaankaan yllätä se, että Euroopan huippumaihin verrattuna myös jalkapalloteknologia on rantautunut saapasmaahan varsin hitaasti. Luis Enriquen ensimmäisiä vaatimuksia olikin Trigorian saattaminen 2010-luvulle. Olisiko punakeltainen organisaatio tässäkin asiassa edelläkävijä Italiassa ja ottaisi käyttöön nykyaikaiset työnarviointitavat.

Onnistunut missä? Toistaiseksi voidaan puhua oikeastaan vain pelaajien onnistumisista Piolin alaisuudessa. Valmentaja ehtii parissa kuukaudessa lähinnä sisustamaan uuden toimistonsa.

.. kyllähän Iberia on saapasmaassa ohimenevä virtaus. Guardiola -efekti kiinnostaa, totta kai, ja onkin vaikuttanut maan jalkapalloiluun niin, että ikähierarkisessa - usein jopa ikärasistisessa - maassa nuorille valmentajille on annettu enemmän mahdollisuuksia. Ciro Ferrara on tyyppiesimerkki aallon selässä surffailusta ja L. Enrique, no, hän on roomalaista riskibisnestä. Tukeemin pro allenatori -sihti on kuitenkin hitusen verran väärin suunnattu. Juu, onhan näitä vulkaanisia presidenttejä, kuten Zamparini, jotka näkevät fudismaailmaa pelkkänä leikkikenttänään, mutta tosiasiassa ja laajemmassa tarkastelussa suurin syy herkän liipasimen ilmiöön kaikuu siellä missä kansakin, piazzoilla.

Kannattajilla on maassa poikkeuksellisen paljon vaikutusvaltaa ja varsinkin järjestäytyneinä kannattajat pääsevät hyvin lähelle seuran sydäntä ja jokapäiväistä toimintaa. Se luo joukkueen ympärille jatkuvaa, ylimääräistä painetta. Kannattajat taas tyypillisesti ovat melko lyhytnäköisiä ja malttamattomia.

.. saapasmaassahan teknikko on tyypillisesti vain valmentaja, joka ottaa vastaan paketin jota voi pyrkiä hienosäätämään, mutta joka toimii käytännössä aina urheilujohtajien, toimitusjohtajien ja lopulta presidentin tiukassa ikeessä. Koutseista usein ja yleisesti käytetty termi tecnico kertoo jo paljon: valmentaja on siis 'tekninen asiantuntija'. Ei manageri, ei urheilujohtaja, vaan teknikko. Italiassahan ei yleisesti ottaen edes tunneta englantilaistyyppisen managerin käsitettä, vaan valmentaja on vain valmentaja, jolla ei ole pukukopin ulkopuolella tai totuuden nimissä aina sielläkään (kts. Zamparini, Berlusconi jne.) kovin paljon valtaa. Monissa muissa maissa saattaa olla ennen kuulumatonta, että rahahanoja availeva ja sulkeva patruuna puuttuisi aktiivisesti joukkueen taktiikkaan ja pelitapaan, mutta Italiassa tätä tapahtuu säännöllisesti.

Ongelma onkin valmentajien näkökulmasta jo asenteellisella tasolla. Muutamia korkean profiilin ja ison auran tähtikoutseja (Zeman, Mourinho jne.) lukuun ottamatta valmentajaa ei nähdä autonomisena projektinjohtajana, vaan pikemminkin projektiassarina; kaverina, jonka työn voisi oikeastaan tehdä melkein kuka tahansa muukin. Tämä ajatus toimii valmentajien eduksi siinä mielessä, että vaikka joukkueen rämpiminen laitetaan välillisesti aina ja ensimmäisenä valmentajan syyksi, ei potkut saanutta mutta vaativaan tehtävään jo aikanaan yltänyttä valmentajaa pidetä kovinkaan pitkään "saastuneena", valmentajaksi kyvyttömänä ja näin ollen loppuiäkseen eristettynä kentän laidoilta, vaan uusia mahdollisuuksia aukeaa melko kivuttomasti (kiertolais-Cosmi, Ferraran u-21 -maajoukkuepesti jne., ajankohtaisia esimerkkejä riittää). Valmentaja Italiassa on lähtökohtaisesti kiertolainen, aivan kuten pelaajat. Seuran presidentille valmentajan pois potkiminen taas on ylivoimaisesti helpoin ja nopein tapa osoittaa kuorossa huutavalle piazzalle, että johto on läsnä, vaikka rahaa pelaajaostoihin tai muihin todennäköisesti käänteentekevimpiin ratkaisuihin ei olisikaan. Se antaa seurajohdolle kuitenkin taas pari kuukautta lisää rauhaa.

Italia on valmentajan paratiisi!

.. no, ainakin siinä mielessä, että harvassa maassa - jos missään muualla - taktiikasta puhutaan niin paljon. Vaikka ylivoimainen enemmistö fudisyleisöstä on, aivan niin, kuten missä tahansa muualla, taktinen debatti on kuitenkin näkyvästi esillä maan viikoittaisessa Calcio-keskustelussa yhtä leimallisesti kuin Premier Leaguessa lauotaan kliseitä (tätähän ne ovat Zonalmarkingissakin yhteen ääneen ihailleet ja kummastelleet). Saapasmaassa valmentaja joutuu julkisesti puolustamaan taktisia valintojaan ja reagoimistaan pelin kulkuun kameroiden ristitulessa välittömästi ottelun jälkeen. Arrigo Sacchin kaltaiset valmentaja-auktoriteetit ovat jatkuvasti läsnä julkisessa debatissa, niin televisiossa kuin viikon mittaan (urheilu)päivälehtien palstoilla. Taktisesti vajaa tai valmistautumaton valmentaja kynitään Italiassa pikavauhtia vereslihalle.

Valmentajien suurin dilemma maassa on perinteisesti - äkkipikaisten presidenttien, malttamattoman piazzan tai taktisen arvostelun ohi - kuitenkin ollut nimenomaan kulttuurillinen suhtautuminen tappioon. Häviö, tappio, pieni kuolema, on Italiassa tabu. Siksi jokainen tappio on selitettävissä ja siihen ovat lähes aina - valmentajien ja kannattajien mukaan - johtaneet ja vaikuttaneet ulkopuoliset syyt. Toisin kuin vaikkapa Englannissa, jossa tärkeintä on loppuun asti taisteleminen, hikoilu, haavat ja kaikkensa antaminen kävi miten kävi, Italiassa vaatimuslistan kärjessä on perinteisesti ollut se, ettei ainakaan häviä. Voiton ja tasapelin välinen ero, se ei nimittäin suinkaan ole yhtä suuri kuin tasurin ja häviön välinen kuilu. Tämä asenneilmapiiri tekee valmentajista paitsi taktisia neurootikkoja ennen kaikkea liian varovaisia. Varovaisia riskinottajia. Perinnetietoisia kyynikkoja. Italialaisen valmentajan on vaikea muuntautua ja italialaisen valmentajapoolin muutoshalukkuutta ja arkaaisia metodeja voi sitä paitsi ratkaisevalla tavalla heilauttaa lopulta vain italialainen. Ei espanjalainen, ei hollantilainen, olivat meriitit minkälaisia tahansa, vaan italialainen — kuten Catenaccio-opin italialaistanut Nereo Rocco, totaalikontrollin maahan ideoinut Carlo Carcano tai jo mainittu Sacchi.

Kauniissa maassa valmentajan pesti voi olla kiittämätön, mutta pyörä pyörii ja uusia mahdollisuuksiakin tarjotaan juuri siksi, ettei valmentajaa nähdä kuin välillisenä syypäänä menestymättömyyteen. Valmentajaa ei pidetä projektinjohtajana ja suurten linjojen vetäjänä, vaan duunarina. Toki duunari -termi on sekin hieman harhaanjohtava, koska italialaiset rakastavat ennen kaikkea valmentaja-filosofeja. Myös Mourinhoahan pidettiin romanttisesti pohjimmiltaan juuri sellaisena, filosofina, yli kaiken mukana tulleen kohinan — ja mikä tärkeintä, hän ei hävinnyt. Giovanni Maria "Zomeddu" Mele, Gianfranco Zolan jalkapalloilullinen maestro kuvaa valmentajien tuskaa filosofisesti näin:

Matematicamente parlando, presto, molto presto gli allenatori esauriranno tutte le combinazioni tattiche possibili. Quel giorno il calcio diventerà un ambiente a temperatura costante, un hangar stipato di fiori innaturali. Tuttavia, poiché da quando il calcio esiste le combinazioni tattiche sono sempre state le stesse, potrebbe anche accadere il contrario. Non ne sono convinto, ma potrebbe accadere.

.. juufi filosofointi on italialaisille valmentajille tyypillistä. Kliseinen me teemme parhaamme ja katsotaan mihin se riittää-lätinä taas on saapasmaassa ennen kaikkea epäonnen torjumista ennen peliä, semplicemente una. .. risposta alle gufate.

[Warming up]

Jos vielä keskustelu jatkuu niin sitä voisi kenties jatkaa vaikka "yleistä keskustelua italialialaisesta jalkapallosta" -topicissa?

Rosella Sensi on avannut sanaisen arkkunsa ja todennut, että mielestään jätti hyvän joukkueen ja hyvässä kunnossa olleen seuran jenkeille.. Ei sentään velattomaksi kehdannut seuraa kutsua.

[Tukeem Abdullah Jafer]

Itsestäänselvyyksiä tihkuvasta lätinästä on vaikea erottaa mitään pointteja, mutta vastataan nyt jotain, kun sitä kuitenkin kaipailet. Modet siirtäköön toiseen topiciin tai Roma-urilta asian luisuttaneet jatkakoon siellä.

.. kyllähän Iberia on saapasmaassa ohimenevä virtaus.

No sen näyttää aika. Ainakaan vielä se virtaus ei ole hiipunut mihinkään.

Tukeemin pro allenatori -sihti on kuitenkin hitusen verran väärin suunnattu. Juu, onhan näitä vulkaanisia presidenttejä, kuten Zamparini, jotka näkevät fudismaailmaa pelkkänä leikkikenttänään, mutta tosiasiassa ja laajemmassa tarkastelussa suurin syy herkän liipasimen ilmiöön kaikuu siellä missä kansakin, piazzoilla.

Tietenkin paine seurajohdolle tulee aina jostain. Kuten jo aiemmin kirjoitin juuri apinoimasi asian: ”italialainen tulosvalmennus on ympäristön synnyttämä”. Se ei kuitenkaan muuta mihinkään sitä tosiasiaa ja pointtiani, että valmentajien mahdollisuus pitkäjänteiseen ja nousujohteiseen työhön on Italiassa täysin rajoitettua, koska kuten jo kerroin, saapasmaassa liian usein valmentajan onnistuminen työssä mitataan sarjataulukosta. Tämänhän sinä osasitkin ansiokkaasti toistella omin sanakääntein:

Valmentajien suurin dilemma maassa on perinteisesti - äkkipikaisten presidenttien, malttamattoman piazzan tai taktisen arvostelun ohi - kuitenkin ollut nimenomaan kulttuurillinen suhtautuminen tappioon. Häviö, tappio, pieni kuolema, on Italiassa tabu. Siksi jokainen tappio on selitettävissä ja siihen ovat lähes aina - valmentajien ja kannattajien mukaan - johtaneet ja vaikuttaneet ulkopuoliset syyt. Toisin kuin vaikkapa Englannissa, jossa tärkeintä on loppuun asti taisteleminen, hikoilu, haavat ja kaikkensa antaminen kävi miten kävi, Italiassa vaatimuslistan kärjessä on perinteisesti ollut se, ettei ainakaan häviä. Voiton ja tasapelin välinen ero, se ei nimittäin suinkaan ole yhtä suuri kuin tasurin ja häviön välinen kuilu. Tämä asenneilmapiiri tekee valmentajista paitsi taktisia neurootikkoja ennen kaikkea liian varovaisia. Varovaisia riskinottajia. Perinnetietoisia kyynikkoja.

teknikko, valmentaja, projektiassari, duunari 

Hyvin paljoltihan valmentajan työtehtävät - seuraa tai sarjaa katsomatta - koostuvat haalarihommista. Kuitenkin erona on se, ettei maalarin osaamista arvioida sen mukaan, kuinka nopeasti hän viisi ensimmäistä vetoa sudillaan huitaisee.

[iivu]

Itsestäänselvyyksiä tihkuvasta lätinästä on vaikea erottaa mitään pointteja, mutta vastataan nyt jotain, kun sitä kuitenkin kaipailet.

.. vastasin vain erityisesti painottaen sitä, että nuo kritisoidut seurojen presidentit eivät ole kulissien takana usein kovinkaan itsenäisiä toimijoita, koska piazzan painostus heitä kohtaan on maassa poikkeuksellisen kovaa. Pelkkä sarjataulukkoon tuijottaminen ei kuitenkaan määritä valmentajan kohtaloa. Se voi olla usein ratkaiseva asia, mutta pääosassa ovat tässäkin tapauksessa valmentajan ja presidentin suhteet piazzan kanssa. Carlo Ancelottihan sai äkkipäätä potkut Torinossa, ei siksi ettei voittanut, tai olisi pian voittanut, vaan riitautuessaan väärien torinolaisvaikuttajien kanssa. Puhuttiin järjestäytyneistä kannattajista. Läksiäislahjaksi Carlettoon pysyvästi muuten leimattiin tuolloin lempinimi "maiale", porsas, joka huhtikuussa 2009 Gazzetta Sportweekissa ilmestyneen haastattelun perusteella on ollut ruokaa rakastavalle miehelle pitkään melko painava risti.

Muu tekstini, se oli pelkästään yleissivistävää antia.

Vain hullu ottaa seurapresidentin tehtävän vastaan Italian kaltaisessa maassa! Sitten on näitä tietämättömiä, alieno-amerikkalaisia, jotka silmät sidottuina koettavat onneaan ja tarjoavat makeita komediaelämyksiä meille kaikille, kuin Vanzinan klassikko konsanaan vuodelta '54 — Un americano a Roma. On toki omasta takaa valokeilaa rakastavia, tehtävään amerikkalaisen pikaruokalaöljyn liukastamana luiskahtavia poikkeustapauksia kuten Aurelio De Laurentiis, mutta vastakohtaisesti massoittain löytyy Urbano Cairon kaltaisia marttyyreja, jotka istuvat asemassaan kasvoiltaan valkeina ja kuin pultattuina sormiruuvipuristimessa.

Syyn valmentajien ketteryydelle voi siis tarkemmin ottaen kansan sijaan jakaa tässä ympäristössä suoraan kannattajille ja hyponyymiselle, perin juurin italialaisperäiselle käsitteelle 'järjestäytyneet kannattajat', joiden toiminnasta monella, kuten esimerkiksi sinulla, ei ole riittävää ensikäden tietoa. Tämän kulttuurisidonnaisen yksityiskohdan avaaminen ei suinkaan ole lätinää, termi jonka onnistuneesti apinoit viimeisestä lauseestani, vaan toiminnan ytimessä pienemmällä ja hieman isommallakin italialaisella piazzalla lähietäisyydeltä tehty omakohtainen huomio, jota et pimeästä "luolastasi" ymmärrettävästi ole kyennyt noteeraamaan, ainakaan riittävällä vakavuudella.

.. mutta heitellään lisää banaaneja luolaan ja lopetellaan sympaattisella kuvalla kertakäyttötavarana poljettujen ja työnsä hedelmiä keräämään kerkeämättömien valmentajien. .. Ritirosta.

[Tukeem Abdullah Jafer]

.. vastasin vain erityisesti painottaen sitä, että nuo kritisoidut seurojen presidentit eivät ole kulissien takana usein kovinkaan itsenäisiä toimijoita, koska piazzan painostus heitä kohtaan on maassa poikkeuksellisen kovaa.

Kuinkakohan monelle Roma-topicia lukevalle tämä tuli yllätyksenä, siis ihan puun takaa? Niinpä. Sen takia tekstisi olikin itsestäänselvyyksien täyttämää lätinää, joka lisäksi toisteli jo aiemmin mainitsemiani asioita, vaikka ilmeisesti tarkoitusperäsi oli päinvastainen.

Pelkkä sarjataulukkoon tuijottaminen ei kuitenkaan määritä valmentajan kohtaloa. Se voi olla usein ratkaiseva asia, mutta pääosassa ovat tässäkin tapauksessa valmentajan ja presidentin suhteet piazzan kanssa.

Toki valmentaja voi heikentää asemaansa riitautumalla kannattajien kanssa. Kuitenkin, kuten minua komppasitkin, sarjataulukko on liian usein ratkaiseva mittari valmentajan työn arvioinnissa - toimi sitten arvioijana suomalainen forumisti, Seria A -joukkueen seurajohtaja tai suuri ja mahtava järjestäytynyt kannattaja. Asiaa voidaan yksittäisten ja subjektiivisesti poimittujen esimerkkien sijaan pohtia vaikka tämän kauden aikana potkut saaneiden valmentajien tarjoamassa valossa.

[Warming up]

GdS:
24 Stekelenburg
87 Rosi
16 De Rossi
5 Heinze
11 Taddei
20 Perrotta
92 Viviani
15 Pjanic
10 Totti
9 Osvaldo
8 Lamela


De Rossin siirtyessä toppariksi Viviania tarjotaan keskikentän ankkuriksi huomiselle. Kyllä kelpaa

[Uuno Front]

Asiasta neljänteen, käväisin väijymäss Fiorentina-Roma matsin paikan päällä ja ajoivat/päästivät mut ja vaimon jopa vieraskarsinaan. Kiihkeä ultra-porukka loisti poissaolollaan, vaikka sektio täynnä olikin. Boikotoivat ilmeisesti tessera del tifosoa? Pelin alkuhan näytti lupaavalta, mutta Juanin ulosajo ja pilkku ja se oli sit siinä. Lopussa puol sektiota hoilasi Luis Enrique vaffanculoa.

Uutuutena kiskasta myytiin alkoholillista kepua vieraskatsojille ja tuopit sai roudaa katsomoon. Tämähän sopi suomalaiselle hyvin. Paikalliset tyytyivät polttamaan omia hajutupakoitaan.

Seuraavaksi sitten Roma-Inter helmikuun alussa.

[Anjovis-Muna]

GdS:
24 Stekelenburg
87 Rosi
16 De Rossi
5 Heinze
11 Taddei
20 Perrotta
92 Viviani
15 Pjanic
10 Totti
9 Osvaldo
8 Lamela


De Rossin siirtyessä toppariksi Viviania tarjotaan keskikentän ankkuriksi huomiselle. Kyllä kelpaa

Football-italia:
Roma squad:Borriello, Caprari, Cicinho, De Rossi, Greco, Heinze, Lamela, Lobont, Osvaldo, Perrotta, Pjanic, Pigliacelli, Simplicio, Stekelenburg, Taddei, Totti, Jose Angel, Viviani.

Mikäs Rosilla on? Onko tuo Cicinho nyt niin paska tuonne oikealle, että on parempi vetää keskikentältä korvaaja?

Ei tuolla nipulla kaadu Juventus, ellei käy onnenkantamoinen. Noh, Vivianin ja mahdollisesti Caprarin esiintymisille varovainen peukku.

[Auts]

Football-italia:
Roma squad:Borriello, Caprari, Cicinho, De Rossi, Greco, Heinze, Lamela, Lobont, Osvaldo, Perrotta, Pjanic, Pigliacelli, Simplicio, Stekelenburg, Taddei, Totti, Jose Angel, Viviani.

Mikäs Rosilla on? Onko tuo Cicinho nyt niin paska tuonne oikealle, että on parempi vetää keskikentältä korvaaja?

Ei tuolla nipulla kaadu Juventus, ellei käy onnenkantamoinen. Noh, Vivianin ja mahdollisesti Caprarin esiintymisille varovainen peukku.

Naamakirjan puolelta Rosi kyllä löytyy matsiin kutsutuiden joukosta.

BORRIELLO, CAPRARI, CICINHO, DE ROSSI, GRECO, HEINZE, LAMELA, LOBONT, OSVALDO, PERROTTA, PJANIC, PIGLIACELLI, ROSI, SIMPLICIO, STEKELENBURG, TADDEI, TOTTI, JOSÉ ÁNGEL VALDES, VIVIANI

Jos Viviani aloittaa niin kuin jossain raporteissa on lukenut, niin aika kovaan paikkaan poika joutuu. Varovaista peukutusta toki täältäkin

[Warming up]

Onko tuo Cicinho nyt niin paska tuonne oikealle, että on parempi vetää keskikentältä korvaaja?

En tiedä, kuinka paska on LE:n papereissa, mutta kovasti huhutaan, että Roma olisi valmis maksamaan miehen lähdöstä, kun tammikuu koittaa.

[Anjovis-Muna]

Ehkä on parempi sittenkin olla antamatta liikaa toiveita Cicinholle,kun mies on ollut taakkana Roomassa jo melkein sopparin loppuun, eläen turhaan peliajan toivossa. Tänäkin kautena miestä viedään tutulle Boca/Flamengo/Fluminese-akselille.

Tuntuu jotenkin mahdottomalta tehtävältä saada rinki järkeväksi ja lyötää korvaajia. Todennäköisesti menee lainailuksi tammikuussa ja Romaan tulee osa-aikaisia palkkasotureita.

Nämä henkilöt olisi ulostettava ja tilalle vaikka loistavasta primaverasta nuoria haastajia.

Cicinho
Juan
Pizzarro
Simplicio
Okaka
Borriello

Italiasta en kyllä lähtisi etsimään lainalle pelaajia, sen verran heikko on tarjonta. Olisin tyytyväinen jos lainalle tulisi Corluka tai Savic ja Brasiliasta hankittaisiin nuorta talenttia esim. Dede, Paulinho, Casemiro. Unelmissa seikkailisi Subotic ja Vertonghen. Realisti sisälläni kuitenkin sanoo, että tilalle hankitaan enintään osto-optiolla penkille juuttuneita pelaajia ja lähtijöistä saadaan hyvällä tuurilla Borriello ja Simplicio muille viheriöille.

Kylläpä harmittaa vieläkin, ettei Montolivo siirtynyt Romaan, Pjanicinkin taso laskee laskemistaan, kun joutuu aloittamaan joka pelin.

[Ticorexx]

Pjanicinkin taso laskee laskemistaan, kun joutuu aloittamaan joka pelin.

Tästä tulikin mieleen, että eikös taustalla ole jokin pieni (tai pelaamisen mahdollistava) vamma, jonka paranteluun ei aikaa ole joukkueen edunnimissä löytynyt?

Harmi (tai siten terveyden kannalta hyvä) ettei tänään ole mahdollisuutta peliä nähdä. Jos pisteittä jäädään, toivottavasti Totti ja Viviani esittävät vahvoja otteitta.

Eikös ilmassa ollut myös jokin huhu, että DDR:n sopimus/ratkaisu julkistetaan pelin jälkeen?

[Warming up]

Eikös ilmassa ollut myös jokin huhu, että DDR:n sopimus/ratkaisu julkistetaan pelin jälkeen?

Näinhän sitä huhuttiin, mutta viime päivinä tainnut olla hiljaisempaa.

Tänään olisi kyllä Romalla taas mahdollisuus olla maineensa veroinen ja nousta siipirikkoisena voittoon, kun sitä ei kukaan odota