Chingón
Poissa
|
 |
Vastaus #750 : 27.03.2012 klo 18:51:11 |
|
En jaksa millään uskoa Francescon lopettamiseen vielä nyt. Varmasti hän olisi siitä vahvemmin vihjannut, mikäli sellainen olisi suunnitelmissa. Toki jokin vakavampi loukkaantumien voi sen aiheuttaa, mutta suht terveenä pysyessään näkisin sen varsin utopistisena. Täysin ehjänä ja terveenä ollessaan Totti on edelleen vahvistus, mutta jatkuvien pikkuvaivojen vaivaamana kapteenimme on ajoittain jopa rasite joukkueelle kentällä. Peluutus siis tarkemmin harkitusti jatkossa.
Hauska olisi kuulla LE:n näkemys nykypuolustuksesta. Kenen kykyihin valmentaja uskoo?
Edit: Itse en ainakaan muista muita kuin Juventus-ottelun, jossa DDR paikkasi topparivajetta.
Kiitos. Samasta kaverista vielä, miksihän tuo peittää tatuoidun kätensä (onhan sillä toisessakin) tuolla aluspaidan pitkällä hihalla? Onko joku järkiselitys vaiko vain oma henk. koht. mieltymys?
|
|
|
|
Herstein
Paikalla
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
Vastaus #751 : 27.03.2012 klo 19:42:15 |
|
Sen verta kovettavia nimiä pyörinyt huhuissa, että ihan innolla ainakin itse odottelen minkätyylistä vahvistusta sieltä ollaan naaraamassa. Kaiken logiikan mukaan kyseinen pelaaja on puolustaja, sillä siellähän nyky-Roman suurimmat ongelmat ovat. Vähän vain huhut tuolle osastolle laantuneet, tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia.
Keskikenttääkin tullaan varmasti vahvistamaan ainakin yhdellä nimellä. Viimeisimpänä huhuihin on tullut vuonna 89-syntynyt Ranskan maajoukkueeseen viime vuonna noussut Moussa Sissoko. En ole hurjan montaa peliä kaverilta nähnyt, mutta on kyllä esiintynyt noissa harvoissa edukseen. Sissokon,Islan ja Otamendin tasoiset kaverit taitavat olla realistisesti ajatellen niitä mahdollisia isoja kaloja, hurjasti kovempia kavereita on kaiketi turha odotella.
|
|
|
|
point4
Poissa
|
 |
Vastaus #752 : 27.03.2012 klo 20:44:47 |
|
Sen verta kovettavia nimiä pyörinyt huhuissa, että ihan innolla ainakin itse odottelen minkätyylistä vahvistusta sieltä ollaan naaraamassa. Kaiken logiikan mukaan kyseinen pelaaja on puolustaja, sillä siellähän nyky-Roman suurimmat ongelmat ovat. Vähän vain huhut tuolle osastolle laantuneet, tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia.
Keskikenttääkin tullaan varmasti vahvistamaan ainakin yhdellä nimellä. Viimeisimpänä huhuihin on tullut vuonna 89-syntynyt Ranskan maajoukkueeseen viime vuonna noussut Moussa Sissoko. En ole hurjan montaa peliä kaverilta nähnyt, mutta on kyllä esiintynyt noissa harvoissa edukseen. Sissokon,Islan ja Otamendin tasoiset kaverit taitavat olla realistisesti ajatellen niitä mahdollisia isoja kaloja, hurjasti kovempia kavereita on kaiketi turha odotella.
Sissoko olisi kyllä loistava kaveri tuohon keskikentälle De Rossin ja muiden jannujen väliin. Odotan, että nyt ensi kesänä panostetaan nimenomaan puolustukseen ja siellä varsinkin laidoille. Isla olisi siihen loistava alku. Keskustakin kaipaa uusia miehiä ja näkisinkin, että sellainen 3-4 miestä joudutaan hankkimaan puolustukseen mistä 3 on todellisia laatumiehiä. Puolustus on pakko olla paremmassa kuosissa jos mestaruudesta halutaan edes haaveilla. Ensi kesänä olisi myös pakko saada kiinnitettyä Marco Verratti sillä muuten joku muu seura vie tämän lahjakkuuden. Sabatini on kyllä ollut Pescaraan yhteydessä mutta viralliselle asteelle siellä ei vielä olla päästy. Ensi kesänä tarjous pöytään ja kiinnitetään Verratti ja annetaan hänelle mahdollisuus alkukaudella näyttää ja sitten mahdollisesti vuokrataan muualle hankkimaan lisää kokemusta. Tässä voi kuitenkin olla se yksi Italian suurista tulevaisuuden nimistä. Lisäksi kun hänellä on vielä itselläänkin ainakin jonkinlainen halu siirtyä Roomaan niin paras olisi iskeä heti kesällä kiinni. Myös Rossi olisi loistava mies tähän porukkaan. 20 miljoonaa ei mielestäni edes ole mitenkään kaudea siirtokorvaus sillä kuitenkin laatu maksaa. Plussana vielä italialaisuus. Yhteenvetona siis: pistetään laidat kuntoon, pari pakkia keskelle ja sen jälkeen keskitytään hyökkäykseen jos rahat vielä antaa myöden. Sitä huomaa ihan innolla odottavansa kesän siirtoja, outo tunne näin rooman kannattajalle....
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #753 : 27.03.2012 klo 20:45:17 |
|
Samasta kaverista vielä, miksihän tuo peittää tatuoidun kätensä (onhan sillä toisessakin) tuolla aluspaidan pitkällä hihalla? Onko joku järkiselitys vaiko vain oma henk. koht. mieltymys?
Jospa siellä on tuoretta leimaa?
|
|
|
|
maansiirtokone
Poissa
Suosikkijoukkue: italofudis - Romaan taittaen
|
 |
Vastaus #754 : 28.03.2012 klo 04:27:04 |
|
Itsekin himoitsisin Verrattia Roomaan palloilemaan, kun miehen aina siinä yhdessä pelissä hankin punapaitoihin, olisi jotenkin niin runollista! Huonompi homma vaan on, että Juventukset ja muut tollaset ikävät tahot ovat myös 'löytäneet' tämän pienen nuorikko ferrarin joten joutuu vähän jännittämään tätä!
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #755 : 28.03.2012 klo 11:16:01 |
|
Pieni hahmotelma nyt tuohon keskikentän pre-seassonin tilanteeseen, kun se on noussut täällä esille (ja Sabatinikin on avannut suunsa hankinnoista).
Keskikenttä rakentunee De Rossin, Pjanicin ja Gagon(ihmettelen jos miestä ei lunasteta) ympärille. Siihen kaavaillaan todennäköisesti potentiaalista haastajaa, jollaisena mm.Sissokoa voitaisiin pitää. Sitten löytyy Taddei, joka on istuttettu joukkueessa uuteen rooliin ja jatkanee joukkueessa. Creco jatkaa myös ensikaudellakin. Marquinhon tilanne on varmasti kaikkille seuraajille epäselvä, mutta uskoakseni brassi saa mahdollisuuden tavalla tai toisella ensikaudellakin? Muuten miehen tuomista Roomaan voidaan pitää aikalailla käsittämättömänä. Nyt mukana roikkuneista lupaavista nuorista ainakin Viviani ja Verre saavat näytön paikan, joista ensimmäinen saattaa nousta jopa kilpailemaan tosissaan peliajasta. Lainalla muualla on ainakin Bertolacci (Lecce), joka on minun mielestäni pelannut ihan OK. Ja olisikin mielenkiintoista nähdä millaisia otteita pre-seasonilla nuorukainen esittäisi. Caprari on profiloitunut enenmmän kyllä hyökkääjäksi/laituriksi, mutta on käyttökelpoinen myös keskikentällä. Ja ansaitsee nyt mahdollisuuden koittaa ryhmän mukaan. Eikös Pizzaro ole ManCityssä myös lainalla, mutta en nyt ollenkaan muista mikä miehen sopimustilanne on? Sitten, jos mukaan hankitaan yksi lupaava nuori lisää, esim. Verratti? Todennäköisiä lähtiöitä on Perrotta ja Simplicio sekä Pizzaro.
Eli keskikenttälle löytyy tunkua nuorista lupauksista, mutta potentiaaliset avauksen paikoista kilpailijat tuntuvat olevan vielä muissa seuroissa.
Selvennykseksi vielä tämmöinen kaavio kilpailutilanteesta: Gago-DDR-Pjanic X(Sissoko?)-Creco-Marquinho(-Taddei) Viviani-Verre-Bertolacci-X(Verratti?)(Caprari)
Perrotta/Simplicio/Pizzaro ovat lähdössä, mutta on mahdollista että joku heistä jää vielä kilpailemaan peliajasta? Jos kaikki kolme lähtee, on ryhmään hyvä hankkia yksi taistelemaan avauksenpaikasta keskikentälle. Ellei satsaus satu olemaan suoraan avauksen kamaa, jota hieman puolustustilanteeseen vedoten epäilen.
Tämmöinen olisi äkkiseltään ajatukseni keskikentästä kesäksi. Mielenkiintoiseksi heittää varsinkin, jos sinne saadaan avauksen kolmikon tosissaan haastava kaveri. Ja nuorten kehittymistä saa seurata suurella mielenkiinnolla. Lainallehan heistä jokusen on kuitenkin lähdettävä.
|
|
|
|
ASR
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
 |
Vastaus #756 : 28.03.2012 klo 11:38:23 |
|
Pizzarro, missä pelaa?
Sori, oli pakko jatkaa Lopezin perintöä.
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #757 : 28.03.2012 klo 11:40:41 |
|
no oho... Pizza...zorro. Jotenkin.
|
|
|
|
Anjovis-Muna
Poissa
Suosikkijoukkue: 6 Unica,ASR!
|
 |
Vastaus #758 : 28.03.2012 klo 11:57:21 |
|
Marquinho on ainakin osoittautunut erittäin hyväksi hankinnaksi vaikka joukkueen kuntokäyrä on lerpahtanutkin herran saapumisen jälkeen. Harvoja onnistujia joukkueessa ja on todella nopeasti omaksunut roolinsa kk vauhdittajana. Omaa myös erinomaisen laukauksen, joten en näe syytä miksei kaveria pidettäisi joukkueessa. Hyvä korvaaja Pjanicin rooliin ja monipuolinen vaihtoehto rotaatioon. Jatkoon.
Alkukaudesta harmaita hiuksia aiheuttanut keskikenttä on oikeastaan erittäin hyvällä mallilla. Siihen vielä joku hyvä box-to-box keskikenttäpelaaja Gagoa haastamaan, niin ei Serie A-seuralle kalpene tuo keskikenttä. Sissoko tai Lass olisi kelpo vahvistuksia.
Itse toivon, että tuo Herra X on hyökkääjä. Syy: Totti. Joko aletaan Lamelaa roolittamaan tuohon trequartistan paikalle, ostetaan Tottin roolia mukauttava pelaaja, kuten Eriksen tai puhdas kärki á la Rossi. Oma harras toive olisi Eriksen, joka näyttääkin hieman Kuninkaalta.
|
|
|
|
Uuno Front
Poissa
|
 |
Vastaus #759 : 28.03.2012 klo 13:55:07 |
|
Kukaan mainitse mitään siitä miten Kjäer hävis satanolla Ibraa vastaan ja antoi tämän vapaasti puskea pallon maaliin. 
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #760 : 28.03.2012 klo 13:58:11 |
|
Jaksaako Kjaeria mainita enää? Suoriutuisi nyt joten kuten kauden loppuun... Ja katsotaan mitä johto päättää.
|
|
|
|
Warming up
Poissa
Suosikkijoukkue: Semantiikka
|
 |
Vastaus #761 : 28.03.2012 klo 14:38:03 |
|
No Kjaerin puolustukseksi sanottakoon, että siinä vaiheessa, kun Zlatan nosti pallon yli Stekin niin ei löydy varmasti maailmasta montaa topparia, joka ruotsalaisen kampeaisi pallosta. Lähinnä tuossa voi itkeä sitä, kuinka eksyksissä ja jäljessä tanskalainen oli koko tilanteen ajan.
|
|
|
|
Kalajoen Camoranesi
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan, Valencia
|
 |
Vastaus #762 : 28.03.2012 klo 14:58:18 |
|
Itsekin himoitsisin Verrattia Roomaan palloilemaan, kun miehen aina siinä yhdessä pelissä hankin punapaitoihin, olisi jotenkin niin runollista! Huonompi homma vaan on, että Juventukset ja muut tollaset ikävät tahot ovat myös 'löytäneet' tämän pienen nuorikko ferrarin joten joutuu vähän jännittämään tätä!
Verratti pyörittää Sassuolo:n peliä, joukkueen toisella kaudella serie a:ssa. Siinä yhdessä pelissä. Suht mielenkiintoisia nimiä kyllä liikkuu huhuissa ja itse toivon että Kjaer löytäisi vanhan/parhaan vireensä ja palaisi sarjan parhaiden toppareiden joukkoon.
|
|
|
|
Auts
Paikalla
Suosikkijoukkue: As Roma
|
 |
Vastaus #763 : 28.03.2012 klo 15:21:01 |
|
No Kjaerin puolustukseksi sanottakoon, että siinä vaiheessa, kun Zlatan nosti pallon yli Stekin niin ei löydy varmasti maailmasta montaa topparia, joka ruotsalaisen kampeaisi pallosta. Lähinnä tuossa voi itkeä sitä, kuinka eksyksissä ja jäljessä tanskalainen oli koko tilanteen ajan.
Ja huomioitava on myös se, että miksi Kjaer oli aivan yksin Zlatania vastaan? Missä Heinzen varmistus? Ja olihan Kjaer tuossa ottelussa muuenkin parempi kuin Heinze. Eli nyt Kjaerilla on mennyt ihan hyvin, kaksi nolla peliä ja nyt sarjajohtajalta kuokkaan. Lisäksi, miksi kukaan ei kritisoi DDR:än käsipalloilua boksissa?
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #764 : 28.03.2012 klo 23:44:06 |
|
Kun nyt tuossa Milan-Barca pelissä oikein tuota Pedro Rodriguezia seurasi, niin ei siitä kyllä meille ratkaisua olisi? Vaikka aiemmin olin ehkä ajatellut, että siinä voisi olla "kaappauksen" paikka. Aika saamaton varsinkin jos/kun Barcan "myllyn" ottaisi viereltä pois.
|
|
|
|
Bimbo d'Oro
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Los Angeles Lakers
|
 |
Vastaus #765 : 29.03.2012 klo 00:23:35 |
|
Lisäksi, miksi kukaan ei kritisoi DDR:än käsipalloilua boksissa?
No minkäs tuolle nyt enää teet? Karmea virherefleksi, onko paska pelaaja sen takia?
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #766 : 29.03.2012 klo 00:27:21 |
|
No minkäs tuolle nyt enää teet? Karmea virherefleksi, onko paska pelaaja sen takia?
Kai tuolla nyt noilla otteilla virheitä sattuu paremmillekkin? Mutta eipä DDR:ää viitsisi syyttää tällä kaudella tapahtuneista virheistä puolustuspäässä. Viime vuonna saattoi olla jotain huomautettavaa, mutta mun puolesta sen kauden lopun voi unohtaa... (Ja lisäksi: pelataan Liverpoolin kanssa höntsää ensikesänä ameriikassa. Juhuu!)
|
|
|
|
Anjovis-Muna
Poissa
Suosikkijoukkue: 6 Unica,ASR!
|
 |
Vastaus #767 : 29.03.2012 klo 12:53:19 |
|
|
|
|
|
Auts
Paikalla
Suosikkijoukkue: As Roma
|
 |
Vastaus #768 : 29.03.2012 klo 17:32:22 |
|
No minkäs tuolle nyt enää teet? Karmea virherefleksi, onko paska pelaaja sen takia?
Häviää Zalatanille 1vs1 tilanteen, onko paska pelaaja sen takia?  Kjaerin alkukausi oli kyllä surkea, aika paljolti veikkasin kyseessä olleen itseluottamuksen puute (Lazio matsin jälkeen). Nyt kuitenkin Genoaa ja Palermoa vastaan onnistuminen ja ok suoritus Milania vastaan. EOM:ää havaitavissa, kannattaa mielestäni katsoa kauden loppuun asti ennen kuin potkitaan takaisin Wolfsburgiin.
|
|
|
|
Bimbo d'Oro
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Los Angeles Lakers
|
 |
Vastaus #769 : 29.03.2012 klo 17:49:30 |
|
Häviää Zalatanille 1vs1 tilanteen, onko paska pelaaja sen takia?  Pahan pistit.  DDR:n ollessa kyseessä nyt ei tarvitse joka pelissä sentään jännittää milloin tulee se pelin ratkaiseva hazardi, mutta myönnetään, että Kjaer on parantanut otteitaan viime aikoina. Hieman pakonkin edessä. Vaikka se tietynlainen epävarmuus on vieläkin Kjaerin pelissä mukana niin tanskalaiseen ei viime peleissä ole yhtään ottelua kaatunut. Kyllä se on tällä hetkellä ihan kollektiivista puolustuksen paskuutta johon toivottavasti kesällä tulee muutosta.
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #770 : 29.03.2012 klo 19:04:40 |
|
|
|
|
|
FurCa
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma, FC Noppa
|
 |
Vastaus #771 : 30.03.2012 klo 00:19:23 |
|
Tuli tuossa löydettyä hyvä artikkeli siitä miltä ensi kesä näyttänee.
Uusia avauksen pelaajia olisi tulossa 5 tai 6. 4 puolustukseen ja 1 joko hyökkäykseen tai keskikentälle.
Puolustus:
* Taddei ja Rosi ovat hyviä backuppeja, mutta eivät tarpeeksi hyviä avaukseen. Jäänevät seuraan vaihtomiehiksi. * Juan ja Heinze ovat liian hitain LEn pelisysteemiin. Onkin mahdollista, että kumpikin lähtee takaisin kotimaahansa, jos Kjaer jää. * Kjaerin lainaa pyritään kasvattamaan vuodella, jos tämä ei onnistu ei todennäköisesti jatka. * Burdisso on suuri kysymysmerkki loukkaantumisen jälkeen. * Angelille annetaan lisää aikaa todistaa kykynsä. * Cassetti ja Cicinho pyritään ulostamaan
- Laitapakeiksi kuumimmat nimet ovat Isla ja Cissokho. Huhut kertovat Cissokhon myös haluavan Romaan. - Topparitilanteesta ei ole kauheasti sanottavaan, mutta tälläsiä nimiä media on pyöritellyt: Subotic, Otmanendi, Dede, Vertonghen, Garay, Ogbonna.
Joten puolustus voisi näyttää ensikaudella tältä:
Cissokho - Vertonghen - Ogbonna - Isla ?? Taddei - Kjaer/Heinze - Burdisso - Rosi
Kuhan edes saisivat kolme hyvää avauksen äijää niin olisin kiitollinen.
Keskikenttä:
* Gago ollaan lunastamassa, mutta Marquinhoa ei välttämättä. * Greco ja Simplicio pyritään joko myymään tai lainaamaan. * Perrottalle pyritään löytämään joku ratkaisu * Pizarron toivotaan jäävän Cityyn. * Viviani halutaan lainata, koska LE ei usko hänen olevan valmis.
Nimiä on liikkunut paljon, mutta ne ovat pääosin taitavista pelaajista. Eriksen, Paulinho, Lucas tuntuvat vain olevan liian kalliita pelaajia.
Tämä kuitenkin johtaisi keskikentän muutokseen, jossa keskikentällä Xavin roolia pelaisi uusi tulokas, Pjanic pelaisi Iniestan roolia, De Rossi Busqun ja Totti/Lamela toimisi False Ninenä.
Tiedä sitten, uskon kuitenkin itse enemmän, että keskikentän avaus ensivuonna on Pjanic - De Rossi - Gago
Hyökkäys:
* Bojan jäänee * Boriello pyritään kippaan Juveen tai johonkin muualle. Itselleni riittäisi, että päästäisiin edes sen palkoista eroon. * Piscitella lainataan * Caprari pysyy Bssä.
Hyökkääjä jos tulee, niin se on varma viimeistelijä, hyvä liikkuun ja syöttään pienessä tilassa. En oikeastaan pidä ketään realistisena tulijana, mutta Rossille voisin antaan pienet oddsit. Villarreal on surkee, Rossin viimeaikanen loukkaantuminen ja Rossin kiinnostus LEn pelitavasta voisi avata tien Rossile, mutta luulenpa että siirtokassa siihen ei kuitenkaan anna myöden.
|
|
|
|
point4
Poissa
|
 |
Vastaus #772 : 30.03.2012 klo 11:12:34 |
|
Hyökkääjä jos tulee, niin se on varma viimeistelijä, hyvä liikkuun ja syöttään pienessä tilassa. En oikeastaan pidä ketään realistisena tulijana, mutta Rossille voisin antaan pienet oddsit. Villarreal on surkee, Rossin viimeaikanen loukkaantuminen ja Rossin kiinnostus LEn pelitavasta voisi avata tien Rossile, mutta luulenpa että siirtokassa siihen ei kuitenkaan anna myöden.
Tätä ihmettelen seuran tavassa toimia. Jos oikeasti halutaan nousta Euroopan huipulle niin silloin on oikeasti hieman kulutettavakin rahaa. Ei aina voida olettaa, että halvalla saadaan laatua. Jos oikeasti halutaan vahvistaa niitä paikkoja mitkä sitä eniten kaipaa niin kyllä sinne pitää sitä rahaa hieman upottaakin. Ei näillä markkinoilla laadukkaita laitapakkeja saati tasokasta kärkeä saada halvalla. Kyllä noihin kolmeen hankintaan se 50 miljoonaa voi mennä hyvinkin. Mutta sen jälkeen joukkue onkin jo täysin eri tasolla kuin hankintoja ennen. Laitapakit ovat LE:n systeemissä olennaisessa osassa joten silloin sinne on hankittavat sellaiset miehet kenestä oikeasti on hyötyä nyt ja heti. Ei Taddein kuuluisi olla minkään joukkueen ykkösvaihtoehto "laitapakiksi"...
|
|
|
|
Warming up
Poissa
Suosikkijoukkue: Semantiikka
|
 |
Vastaus #773 : 30.03.2012 klo 18:54:34 |
|
Cissokho - Vertonghen - Ogbonna - Isla
En jotenkin jaksa uskoa, että 4 yli 10 millin (?) puolustajaa ostetaan. Esim. huhuissa paljon pyörinyt kreikkalaistoppari Kostas Manolas voisi olla yksi vähän halvempi hankinta. Siihen päälle ykköstoppari ja Burdisson paluu sekä joko Heinze, Juan tai Kjaer pidetään niin olisi jo varsiin kelvollinen topparinelikko. Etelä-Amerikasta tullee myös pelaajaa taas ensi kesänä. Sabatini, kun tunnetusti tuntee ne markkinat.. Pääasia on kuitenkin, että puolustuksen ongelmat on tiedostettu ja niihin ollaan valmiita reagoimaan. Ensi kaudella scudetto, sitten herkkutattiliiga ja sen jälkeen vielä seurajoukkueiden-MM eikä kukaan puhu enää mistään Barca-kopiosta!
|
|
|
|
Meika
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma, TPS, Bove, Sunnuntaiviihde
|
 |
Vastaus #774 : 31.03.2012 klo 11:07:58 |
|
Moisander sanoi jossain haastattelussa olleensa aina AS Roman fani. Kovettaisi nähdä roman paidassa, mutta eipä taida taso oikeasti riittää  .
|
|
|
|
|
|