Voisiko tän referoida tänne myös meille, jotka emme kyseiselle sivustolle ole liittyneet.
Terkkuja oikeusvaltion savuavilta raunioilta...
Vähiten dementoituneet ja alkoholisoituneet muistanevat edellisen ”noteni” vajaa pari kuukautta sitten. Tässä vielä linkki siihen:
http://www.facebook.com/note.php?note_id=10150353933447398 Paljon on vettä virrannut Mätäjoessa tuon jälkeen ja paljon on ehtinyt tapahtumaan tälläkin rintamalla. Tunteet ovat samalla vaihtuneet alun hämmästyksestä ja lievästä huvittuneisuudesta totaaliseen tyrmistykseen ja ahdistukseen. Pitkään mietin että en jaksa tästä enää näin ”julkisesti” kirjoittaa, mutta pakkohan tämä on lopulta saada purettua. Pahoittelen sekavaa tekstiä – on oikeasti vaikeaa saada aikaan järkeviä lauseita tämän jutun tiimoilta.
Olin tosiaan jo siinä uskossa alkuperäisen putkareissuni jälkeen, että virkavallalla ei minua vastaan mitään vaateita ollut. Voittekin siis uskoa ensireaktioni, kun posteljooni toi minulle lapun jonka mukaan minua syytetään ’Virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta sekä pahoinpitelystä’. Aivan, luitte oikein: Pahoinpitelystä! Valitettavasti tämä syyte kaikessa vakavuudessaan – ja samalla naurettavuudessaan – ei ole tämän keissin eniten vituttava asia. Palataan siis tähän syytteeseen myöhemmin tässä tekstissä.
Viikko sitten torstaina menin siis lopulta Pasilan poliisiasemalle kuulusteltavaksi tuon yllämainitun syytteen perusteella, mutta jälleen oli edessä uusi yllätyskäänne: 10 päiväsakkoa niskoittelusta kiinniottoni yhteydessä. Tässä vaiheessa minulla meinasi keittää yli vaikka, kuten kaikki tiedätte, olen yleensä rauhallinen kaveri. Tein siis alun perin kiinniotosta valituksen sekä poliisin johtokeskukseen että eduskunnan oikeusasiamiehelle. Tämä osoittautuikin suureksi virheeksi, koska tämän jälkeen joku poliiseista oli sepittänyt huikean tarinan vastustelustani kiinnioton yhteydessä ja hänen parinsa oli siihen lyönyt leimansa alle. Ongelmallista mun kannalta tässä on se, että kyseessä on poliisin sana vastaan ”päihtyneen” henkilön sana. Tulin siis stadionille sisään vähän matsin alun jälkeen ja tästä syystä yksin ilman jo edeltä menneitä kavereitani. Kirjoitin juuri äsken valituksen tuosta edellisen valitukseni pohjalta tulleesta sakosta, ja hermot alkavat olla suhteellisen kireällä. Kyse on kuitenkin sekä periaatteesta että useasta sadasta eurosta. Mukavaa myös nähdä, että tässä maassa poliisi voi sepittää mitä paskaa tahansa eikä ilmeisesti ketään kiinnosta edes tutkia.
Palataan siis Moldova-matsiin ja alkuperäisiin syytteisiin. Totta puhuakseni en ole edes ehtinyt vaivata päätäni tällä juurikaan, koska mahdollinen jatkokäsittely on joskus kaukana tulevaisuudessa. En usko että sinne mennään, mutta eipä tässä oikein mikään enää yllättäisi. Minua siis syytetään mellakkapoliisin kypärän repimisestä päästä, jonka jälkeen joku on lyönyt tätä poliisia pullolla päähän – en ollut edes tietoinen että siinä sekasorrossa olisi tällaista tapahtunut.
Onneksi poliisin todistusaineisto oli vähintäänkin kattava (nauruvaroitus, mutta tämä ei ole vitsi):
Kaikki liittyy siis Youtubesta löytyvään videoon (linkki alla), jonka poistamista olen kuulemma poliisin lokien mukaan pyytänyt sivuston ylläpidolta. Suhteellisen naurettava väite, varsinkin kun olen käyttänyt tuota materiaalia omissakin videoissani. Ei siis todellakaan pidä paikkaansa.
Tämä kypäränrepiminen tapahtuu kuulemma siis tässä:
http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=EuHHV00PdDU#t=272sja ja aika monta kertaa se tuota näytti mulle. Todellisuudessahan yritin jeesata jotain random-tyyppiä siinä maassa jne. Todella vahva todiste kuitenkin. Noh, seuraava on vielä parempi.
Tässä kuulemma kanssahuligaani onnittelee mua hyvin tehdystä työstä:
http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=EuHHV00PdDU#t=293s- Tähän on vaikeaa edes keksiä mitään sanottavaa varsinkaan, kun videolta ei edes näe kuka tuossa mua ”onnittelee”.
Yleensähän noissa matseissa tapahtuneisissa jutuissa on viitattu Poliisin Stadikan tornista kuvaamaan materiaaliin, mutta tällaista en saanut nähtäväksi. Kysyin pari kertaa, mutta kysymys väistettiin.
Noh, jokainen voi näiden todisteiden valossa päättää olenko syyllistynyt pahoinpitelyyn vai en. Suht’ naurettavaa settiä enkä oikeasti pysty uskomaan että tämä menisi eteenpäin.
Kokonaisuudessaan eniten vituttaa se, että koko loppusyksy on mennyt vituiksi tämän asian takia ja sitä pohtiessa. Duuniteho on ollut naurettavan paskaa eikä varmaan ****llakaan ole ollut helppoa, kun olen koko ajan omissa ajatuksissani, väsynyt ja vittuuntunut - pahoittelut siitä kotijoukoille. Ilahduttavaa on kuitenkin ollut se tuen määrä, mitä olen saanut sekä ”oikeassa” elämässä, Facebookissa että FutisForumilla. Ei tätä paskaa jaksaisi kahlata ilman teitä, kiitokset! Kai se on pakko jaksaa katsoa kaikki kortit loppuun tämän suhteen, vaikka tekisi oikeasti mieli jo unohtaa koko paska.
Kiitos kaikille, jotka jaksoivat tänne asti. Teksti on varmasti melko sekavaa, kuten on koko tämä paska omassa päässänikin – varsinkin kun nyt väsyneenä kirjoittaa. Saa jakaa eteenpäin vapaasti, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.
Rauhaa ja rakkautta!
Tsemppiä lamikselle.