Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #550 : 21.03.2012 klo 08:53:17 |
|
Viikingit vei Kiffeniä 3-0 - Patrik Ahoselle debyytti edustusjoukkueessa
FC Viikinkien harjoitusottelutahti on kiivaimmillaan ja tälle viikolle on sijoitettu kolme ottelua. Viikon ensimmäinen harjoitusottelu oli helppo voitto FC Kiffenistä. Avauskokoonpanosta löytyi tuttujen Viikinkinimien lisäksi niin Ykkösen debyyttiin tähtääviä uusia sopimuspelaajia kuin testipelaajia - sekä Viikinkien omista junioreista avaukseen nostettu vasta 15-vuotias Patrik Ahonen.
FC Viikingit: Aiko Orgla, Aleksi Tuominen (Ville Ranta-aho), Kuutti Mujunen (Jesse Mutikainen), Jukka Hirvonen, Osmo Kleemola, Miro Olsoni (Jaime), Jirijoonas Kanth, Onni Koivu (Miguel Delgado), Patrik Ahonen (Joni Korhonen), Oskari Lehtonen (Eero Peltonen), Carlos Gonzales Maalit: 1-0 Carlos Gonzales 2-0 Onni Koivu 3-0 Carlos Gonzales
Kiffen sai vastaansa tiiviin Viikinkinipun, joka oli oli todellinen yhdistelmä kokemusta ja nuoria lupauksia. Puolustuksessa nähtiin kokenut Viikinkikapteeni Jukka Hirvonen ja Osmo Kleemola, joiden rinnalla pelasivat nuoret testipelaajat Kuutti Mujunen ja Aleksi Tuomi. Avauksen keskikentän alhainen keski-ikä ei otteissa näkynyt vaan Viikingit otti pelin haltuun ensi minuuteista.
Ensimmäisen maalin iski Carlos, joka oli oivassa vireessä tänään vastaten myös 2-0 osuman syötöstä ja 3-0 lopputuloksen viimeistelystä. Illan toinen maalintekijä oli Onni Koivu, jonka otteet harjoituspeleissä tuovat Ykkösen debyyttiä koko ajan lähemmäksi.
Testipelaajista suurennuslasin alla on erityisesti maalivahtiosasto sillä Aapo Kiljusen ja Sam Jammehin kaveriksi haetaan pitkäaikaispotilaana olevan Heikki Kärkkäisen tuuraajaa. Viikinkimaalin edustalla oli kuitenkin varsin hiljaista ensimmäisellä puoliajalla, mutta toisella puoliajalla töitä jo muutamaan otteeseen löytyi. Viikonloppuna vastuu on taas jaossa ja pelejä riittää muillekin pelipaikan hakijoille ennen lopullisia päätöksiä sillä myös ensi viikko päättyy peräkkäisinä päivinä pelattaviin harjoitusotteluihin.
Ottelussa miesten edustusjoukkueen debyyttinsä tehneelle Patrik Ahoselle (s. 1996) satoi onnitteluja ja kiitoksia pelin jälkeen. Viikinkien A-pojissa pelaava Ahonen harjoittelee edustusjoukkueen mukana. Maaliskuu onkin ollut nuorelle lupaukselle melkoista pyöritystä, sillä Patrik nähtiin myös Suomen väreissä U16 joukkueessa Belgiassa 5.-9.3. pelatussa neljän maan turnauksessa (Belgia, Slovakia, Suomi, Ukraina) Suomen ottelussa.
- Mielenkiintoinen kokemus! Kieltämättä alussa hieman jännitti, mutta uskallusta löytyi pelin edetessä ja itseluottamusta riitti haastamiseen, kertaili Ahonen, joka oli erittäin lähellä maalintekoa jo ensimmäisessä ottelussaan sekä viiletti vaarallisesti oikealla laidallaan useampaan otteeseen.
Valmennusryhmä myhäili Ahosen esitystä, mutta yllättyneitä esityksestä ei oltu. - Kesällä toki vastus on eri luokkaa, mutta ensiesiintymisestä tuli kyllä kiitettävä arvosana, arvioi Jäntti-Malakeev kaksikko. - Lisäarvoa tuo se, että kyseessä on Viikinkien oma kasvatti, joten hyvää työtä junioripuolella tehdään, täydensi Jäntti.
Valmentajat harmittelivat toisen puoliajan hiipumista, mutta totesivat pelin jo olleen paketissa, joten viivan alle jäi paljon myönteistä: voitto, vastustaja maaleitta ja puolisen tuntia varsin hyvännäköistä tekemistä. Kuusi vaihtoa teki tehtävänsä ja lopussa väsymyskin toi pientä kurittomuutta ja ehkä vähän liian vaikeita ratkaisujakin yritettiin, summasi Jäntti.
Päivän positiiviseen antiin voidaan vielä lisätä loukkaantumisesta toipuvan Joni Korhosen tulo kentälle viimeisen vaihdon myötä. Ahosen kentällä noin vartti ennen pelin loppua korvannut Korhonen asteli kentälle uudella pelinumerollaan 10 ja ehti jo aiheuttamaan pientä paniikin poikasta vastustajalle, joten tehoja viime vuoden tapaan on lupa odottaa kun peliminuutteja tulee alle lisää.
Viikingeillä on tällä viikolla vielä kaksi harjoitusottelua. Perjantaina vastus kovenee kahden sarjatason verran sillä vastaan asettuu Veikkausliigassa pelaava FC Haka. Ottelu pelataan Hattulassa klo 16.15. Viikingeillä tulee lähes kotiin sillä seuraava kotiottelu on jo lauantaina Talissa klo 12.30 jolloin vastus tulee Kotkasta ja kentällä kamppaillaan KTP:tä vastaan. Peliraportti kuvineen: http://fcviikingit.fi/edustus/index.php?option=com_content&view=article&id=488:viikingit-vei-kiffeniae-3-0-patrik-ahoselle-debyytti-edustusjoukkueessa&catid=1:uutiset&Itemid=10Maalissa oli sitte Aiko Orgla. Mä ihmettelinkin kun jonkun kulman aikana kävelin maalintakaa ja maalivahdin suusta ei ihan perusuomea kuulunut. Orgla on Viron pääsarjassa pelannut FC Floran riveissä ja tällä hetkellä löytyy Paide Linnameeskondin riveistä. Raameja tuntui olevan, mutta kun Kiffen ei tainnut laukaustakaan saada maalia kohti niin taso jäi hämäränpeittoon. Avauksessa oli myös pari PK-35:n A-ikäistä kaveria. Junnumaajoukkuetaustan omaava Kuutti Mujunen -94 topparina ja vasempana laitapakkina Aleksi Tuominen -93. Avauksen ryhmitys oli tämännäköinen: Oskari Lehtonen jirijoonas Kanth Carlos Onni Koivu Patrik Ahonen Miro Olsoni Aleksi Tuominen Kuutti Mujunen Jukka Hirvonen Osmo Kleemola Aiko Orgla(mv)
|
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #551 : 21.03.2012 klo 20:26:48 |
|
|
|
|
|
|
turkkilainen villapaita
Poissa
|
 |
Vastaus #552 : 21.03.2012 klo 21:06:24 |
|
Saisko lisätietoa siitä Viikkareiden toisen jakson vasemmasta laitapakista? Vaikutti ihan pätevältä kaverilta.
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #553 : 21.03.2012 klo 21:43:00 |
|
Ville Ranta-aho (synt.1989) kyseessä. Seuran julkaisemasta sopimusuutisesta:
Ville Ranta-aho liittyy Viikinkeihin vuoden sopimuksella. Kiffenistä siirtyvän Ranta-ahon suunnitelmat kaudelle 2012 menivät uusiksi kun hänelle kantautui tieto, että Viikingeissä olisi tilausta vasenjalkaiselle pakille. Ranta-aho saapui harjoituksiin päivää ennen Gnistania vastaan pelattua harjoitusottelua ja otti paikkansa kentällä jo seuraavana päivänä. - Tavoitteet menivät uusiksi sillä tarkoitus oli jäädä vielä Kiffeniin ja hakea Ykkösen paikkaa mahdollisesti vasta seuraavalle kaudelle, kertoo Pargas IF:n kasvatti, joka ehti pelata useamman vuoden TPS:n väreissä saavuttaen siellä mm. A-junioreiden SM-kultaa sekä pelaten TPS:n riveissä Liigacupia kolme ottelua. Kaksi ja puoli vuotta sitten opinnot veivät kuitenkin päähuomion ja yhtälöön sopi paluu kasvattajaseuraan, josta matka sitten jatkui kakkosen kautta Viikinkeihin.
- TPS:n juniorimyllyn läpikäyminen oli antoisa kokemus ja valmennus oli huippuluokkaa. Edelliset kaudet olen saanut pelata loistotyyppien kanssa ja sama tuntuu jatkuvan, sillä vastaanotto joukkueeseen on ollut tosi hyvä, kertoo Ville.
Tammikuussa 23 vuotta täyttänyt Ranta-aho odottaa kauden alkua positiivisella mielellä. - Tavoitteeni on auttaa joukkuetta hyvään kauteen sekä saada reippaasti kokemusta ja peliminuutteja. Viikingeillä on tosi nuori porukka, jossa erittäin taitavia ja lahjakkaita pelaajia, mutta myös muutama erittäin kokenut pelaaja, joten uskon että siinä on hyvä yhdistelmä, joka toimii niin kentällä kuin sen ulkopuolella!, tuumaa vuoden sopimuksella Viikinkeihin liittynyt Ranta-aho.
|
|
|
|
|
red_one
Poissa
Suosikkijoukkue: Mitä iistimpää, sitä siistimpää
|
 |
Vastaus #554 : 21.03.2012 klo 22:30:32 |
|
Olisko tästä Aikosta sparraajaksi Aapolle?
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #555 : 21.03.2012 klo 22:32:48 |
|
Paha sanoa kun Kiffen ei muistini mukaan kertaakaan päässy vetämään maalia kohti.
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #556 : 22.03.2012 klo 08:59:12 |
|
Huomenna sitte Haka vastassa ja tähän kohtaan ihan kelpo mittari. Kiffeniä vastaan kokonaan huilanneet tai max30min pelanneet Kiljunen, Kinnunen, Peltonen, Korhonen, Salmikivi, Ranta-aho, Rantanen, Kuqi, Mutikainen/Särkkälä, Peteri & Ahonen nousevat varmaan suurimmalta osin aloitukseen. Kakkosvitjalla sitte taas lauantaina KTP:tä vastaan.
Salmikivi Kuqi Peteri Rantanen Korhonen
Peltonen
Ranta-aho Hirvonen Mutikainen Kinnunen
Kiljunen(mv)
Saattaa olla, että Joni Korhonen tulee vasta penkiltä sisään ja Jesse Ahonen aloittaa Rantasen kaverina ylempänä keskikentän keskustan pelaajana. Kolmas matsi viikon sisään, mutta pelaajia sen verran kierrätettiin Kiffeniä vastaan ettei luulisi jaloissa vielä painavan.
Nyt on kolmessa viimeisessä matsissa tehty 7 maalia, joten yläkerran pelaaminen alkaa pikku hiljaa löytyä.
Veikkausliigan joukkue vastassa, mutta kyllä mä ihan kelpo tulosta odottelen.
|
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #557 : 22.03.2012 klo 17:38:04 |
|
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #558 : 24.03.2012 klo 10:31:57 |
|
Eilen saatiin kunnon perseraiskaus Hakalta. Paljon olisi taas kirjoitettavaa, mutta taidan malttaa mieleni.
Tänään 12:30 Talissa pelataan ja viikon sisään neljännessä treenimatsissa vastaan tulee työläisjoukkue KTP.
|
|
|
|
|
Tapsu
Poissa
|
 |
Vastaus #559 : 24.03.2012 klo 11:00:17 |
|
Haka vei ottelun siis 4-0. Parolan pallokenttä erinomaisessa kunnossa. Ottelun järjestänyt Parolan Visa oli tehnyt kovan työn pelin eteen. Hyvä sää kruunasi päivän. Kiitokset molemmille joukkueille vierailusta.
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #560 : 24.03.2012 klo 15:52:30 |
|
Viikingit -KTP 2-2 (0-2)
Maalintekijät:
Eero Peltonen (Carlos) Daut Kuqi (Jesse Ahonen
Ei hävitty.
|
|
|
|
|
Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
 |
Vastaus #561 : 24.03.2012 klo 16:11:55 |
|
Viikkarit olis ihan kohtuullinen jengi Kakkoseen. Ylempää keskikastia sanoisin.
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #562 : 24.03.2012 klo 16:16:27 |
|
Mä jännitän, että saako viime kauden maalikuningas Ville Salmikivi valmennukselta ainuttakaan ysikymppistä pre-seasonin aikana. Kuukausi kauden alkuun eikä vielä ole näkyny.
|
|
|
|
|
Fatpapa
Poissa
|
 |
Vastaus #563 : 24.03.2012 klo 17:04:41 |
|
Jäntti jatkaa katsasteluaan, josko löytyisi muita sateentekijöitä. Toistaiseksi selvitty ilman sateenvarjoa. Uskoo ilmeisesti, että palikat on yht'äkkiää paikallaan kauden alkaessa? 
|
|
|
|
|
Karvapallo
Poissa
|
 |
Vastaus #564 : 24.03.2012 klo 18:00:49 |
|
Kiva peli 
|
|
|
|
|
Pie-O-My
Poissa
Suosikkijoukkue: Dirty Qwerty
|
 |
Vastaus #565 : 26.03.2012 klo 13:24:50 |
|
Itä-Helsinkiläisten arkirealismikiikareiden läpi tihrustettuna, valo tunnelin päässä tuntuu pakenevan kauemmaksi, mitä lähemmäs kauden alkua mennään. Vantaan pohatat ryöstelevät tärkeitä pelaajia, treenipelit olleet raporttien mukaan pelkkää sekavaa testirulettia, uudet sopparipelaajat dumattu osittain sysipaskoiksi tai raakileiksi, kaduilla kuiskitaan ilkeämielisiä huhuja ja käsittääkseni melko hyvin jengin tilanteesta selvillä olevan Big Duncanin turhautuminen on helposti aistittavissa. Joku hyvä uutinen ois nyt kiva saada, ettei mene ihan kevätmasennukseksi. 
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #566 : 26.03.2012 klo 14:59:30 |
|
käsittääkseni melko hyvin jengin tilanteesta selvillä olevan Big Duncanin turhautuminen on helposti aistittavissa.
 Mun off/pre-seasonit on aina samankaavan mukaisia. Kauden vikan kotimatsin jälkeen Hänkkärissä seurahenkilöt saa keskusteluissa odottamaan seuraavaa kautta kuin kuuta nousevaa ja kaikki on vahvaa EOM:ää. Toki yleensä tullaan kovaa ja korkealta alas. Sinänsä tähän kauteen valmistautuminen oli lähtökohtaisesti suhteellisen helppoa kun avauksesta lähti kaksi pelaajaa, Tomi Nyman ja Kåre Björkstrand. Loppujengi on kasassa ja huikea viime kauden jälkimmäinen puolikas nosti tunnelmat kattoon alkavaa kautta ajatellen. Nyt mennään maaliskuun loppupuolella ja ainakaan itselleni ei vielä ole selvää ketä nämä kaksi puuttuvaa palasta aloituskokoonpanosta tulee klaaraamaan. Samoin kuin viestessäsi nostit esiin en ole saanu oikein otetta treenimatseista kun joukkue näyttää joka matsissa tyystin erilaiselta. Eikä se kertaakaan ole ollut omissa papereissani kokonaisuudessaa ykköskokoonpano, ei edes lähellekään. Viimeinen järkytys oli tuo viimeisin KTP matsi, jossa puolustuslinja oli: Kleemola - Kanth - Mujunen - Tuominen Okei neljäs matsi viikon sisään, mutta kyllä himpun verran pisti miettimään missä mennään kun about kuukausi kauden alkuun ja puolustuslinja näyttää tuolta. Kaikella kunnioituksella PK:n nuoria pelaajia kohtaan en ymmärrä enää uusia junnuja testissä kun mennään maaliskuun loppupuolta. Vähän samat 15-vuotiaalle Patrik Ahoselle, joka on pelannu pari matsia toki hienosti ja varmasti loistava tulevaisuus edessä. En kuitenkaan usko Ahosen Ykkösessä ensi kaudella vielä pelaavan, joten miksi aletaan ajaa sisään maaliskuussa kun maistiaiset miesten peleistä olisi voinut antaa tammikuussa? En tiedä olenko ainoa joka näin ajattelee, mutta miksi Kinnusta ollaan siirtämässä oikealle kun pelasi aivan huikean kauden nimenomaan vasemmalla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Ranta-aho aloittaa kauden vasemmalla. Kaverin näytöt vaan tältä tasolta on täysin nolla. Toivon toki, että onnistuu. Meillä oli viime kauden lopussa mun mielestäni tasapainoinoiset laitapakit. Kinnunen vasemmalla ja Honkaniemi oikealla. Miksi muutamme periaatteessa 3/4 puolustuslinjasta kun 1/4 olisi ollut se optimaalisin (Nymanille vain korvaaja). Joni Korhonen alkaa päästä pikku hiljaa pelikuntoon, MUTTA miksi häntä peluutetaan treenimatseissa laidassa kun jokainen näki viime kaudella mitä sai aikaan Salmikiven alapuolella kun annettiin hyökkäyspelissä vapaat kädet toteuttaa itseään. Meillä on kärjessä viime kauden maalikuningas. Oisko ollu 21 kertaa aloituskokoonpanossa ja niissä huikeat 20 maalia. En oikein ymmärrä ketä palvelee se, että Salmikivi ei ole treenikaudella saanut vielä yhtäkkään kokonaista matsia alle? Eli olen snadisti hämilläni siitä, että ne parhaiten viime kaudella toimineet jutut pistetään treenikaudella romukoppaan ja testaillaan mitä ihmeellisimpiä kokoonpanovariaatioita. En ihmettelisi jos Ykkösen avauskierroksilla taas mietitään kun jengi pupeltaa ja peli on lievästi sanoen hakusessa. Jänttillä on selvästi visio joukkueesta eikä se nyt maailmaa niin kauheasti mullista, että olen itse vähän eri linjoilla. Kyllä mä uskon, että kausi klaarataan ihan mukavasti ja keikutaan siellä sarjataulukon keskivaiheilla. Joukkueessa on mieleskiintoisia nuoria pelaajia, joista taatusti tulee jälleen löytymään uusia vastuunkantajia.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.03.2012 klo 15:05:45 kirjoittanut Big Duncan »
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #567 : 26.03.2012 klo 18:17:57 |
|
Tällä viikolla pari treenimatsia:
La 31.3.2012 klo.14:00 FC Lahti-FC Viikingit @ Lahti Su 1.4.2012 klo.12:00 FC Viikingit-LPS @ Tali
Pelit pelattanee kahdella aika erinäköisellä kokoonpanolla.
Testissä olivat ainakin nämä:
Oskari Lehtonen Jaime Jirijoonas Kanth Jere Pyhäranta Aiko Orgla Kuutti Mujunen Aleksi Tuominen
Luulis, että viikonlopun matsien jälkeen tehdään reippaanlaista karsintaa.
|
|
|
|
|
Laardi
Poissa
|
 |
Vastaus #568 : 27.03.2012 klo 08:37:20 |
|
Sinänsä tähän kauteen valmistautuminen oli lähtökohtaisesti suhteellisen helppoa kun avauksesta lähti kaksi pelaajaa, Tomi Nyman ja Kåre Björkstrand. Loppujengi on kasassa ja huikea viime kauden jälkimmäinen puolikas nosti tunnelmat kattoon alkavaa kautta ajatellen.
Nyt mennään maaliskuun loppupuolella ja ainakaan itselleni ei vielä ole selvää ketä nämä kaksi puuttuvaa palasta aloituskokoonpanosta tulee klaaraamaan. Samoin kuin viestessäsi nostit esiin en ole saanu oikein otetta treenimatseista kun joukkue näyttää joka matsissa tyystin erilaiselta. Eikä se kertaakaan ole ollut omissa papereissani kokonaisuudessaa ykköskokoonpano, ei edes lähellekään. Viime kauden kokoonpanosta puuttui pitkään Nyan ja Kåren lisäksi Peltonen, Korhonen, Carlos, Miquel ja nyt myös Hoge. Ville on ollut välillä mj-kuvioissa. Oikeastaan vain Kinnunen, Peteri, Hirvonen, Kiljunen ja Salmikivi ovat olleet koko talvikauden. Ei ihme, että ei ole pelattu viime kauden meriiteillä. En tiedä olenko ainoa joka näin ajattelee, mutta miksi Kinnusta ollaan siirtämässä oikealle kun pelasi aivan huikean kauden nimenomaan vasemmalla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Ranta-aho aloittaa kauden vasemmalla. Kaverin näytöt vaan tältä tasolta on täysin nolla. Toivon toki, että onnistuu. Meillä oli viime kauden lopussa mun mielestäni tasapainoinoiset laitapakit. Kinnunen vasemmalla ja Honkaniemi oikealla. Miksi muutamme periaatteessa 3/4 puolustuslinjasta kun 1/4 olisi ollut se optimaalisin (Nymanille vain korvaaja). Ranta-aho on vasuri ja ilmeisesti parempi vasemmalla. Kinnunen hoitaa tonttinsa kummalla puolella tahansa. Joni Korhonen alkaa päästä pikku hiljaa pelikuntoon, MUTTA miksi häntä peluutetaan treenimatseissa laidassa kun jokainen näki viime kaudella mitä sai aikaan Salmikiven alapuolella kun annettiin hyökkäyspelissä vapaat kädet toteuttaa itseään.
Korkki käsittääkseni vasta toipumassa loukkaantumisesta ja pelannut hajaminuutteja, en vielä betonoisi Korkkia laitaan. Eli olen snadisti hämilläni siitä, että ne parhaiten viime kaudella toimineet jutut pistetään treenikaudella romukoppaan ja testaillaan mitä ihmeellisimpiä kokoonpanovariaatioita. En ihmettelisi jos Ykkösen avauskierroksilla taas mietitään kun jengi pupeltaa ja peli on lievästi sanoen hakusessa.
Jänttillä on selvästi visio joukkueesta eikä se nyt maailmaa niin kauheasti mullista, että olen itse vähän eri linjoilla.
Kyllä mä uskon, että kausi klaarataan ihan mukavasti ja keikutaan siellä sarjataulukon keskivaiheilla. Joukkueessa on mieleskiintoisia nuoria pelaajia, joista taatusti tulee jälleen löytymään uusia vastuunkantajia. Pitaisin perin kummallisena tilannetta jossa viimekauden kokoonpano ilmestyy treeneihin ja samantien heidät laitetaan peliin. Heitetään loput pelaajat romukoppaan katsomatta sitä mikä on joukkuuen taso treeneissä. Joukkueen tilanne ei vaikuta kovin selkeältä näin sohvaperunavalmentajankaan silmin. Keskikentän ja pallonhallinnan menettäminen peleissä askarruttaa. Näyttää siltä että toppareiden on tarkoitus avata hyökkäys suoraan ylemmälle keskikentälle tai hyökkääjille jotka ovat lähes samassa linjassa vastustajan puolustuslinjan kanssa. Nämä avaukset eivät ole oikein onnistuneet, eivätkä kohde pelaajat ole tulleet tarpeeksi alas vastaan. Tämän johdosta tulee usein tilanteita jolloin vastustaja pääse ylivoimalla toppareita ja ankkuria vastaan. Laitapakit ovat levittäneet ylös laitoihin eivätkä aina ehdi apuun. Haka peli oli tästä räikein esimerkki. Minä ohjeistaisin ylemmät kk pelaajan hakemaan palloa selkeästi alempaan vuorotellen, näin tulisi yksi vaihtoehto helpolle syötölle ja samalla enemmän tilaa vastustajan puolustuslinjan eteen. Tuntuu että on koko ajan helvetinmoinen kiire suoraan ylös ja heti kohta kauhea kiire vastustajan perässä alas. Vaikuttaa siltä, että vastustaja rokottaa meitä nopealla suunnanmuutos pelillä, eikä päinvastoin. Tämän hetken paras kokoonpano on vaikea nimetä. Alakerta ja kärki pelaaja on suht helppo, mutta loppu on vaikeaa. Laidoista ja keskikentältä ei ole löytynyt selkeästi muita parempaa pelaajaa. Kaikilla on ollut hyviä ja huonoja pelejä. Ilmeisesti Jaime, Oskari ja Aleksi ei ole enää mukana. Kanth, Mujunen, Pyhäranta näkyivät treeneissä. Rantanen ja Kärkkäinen olivat toipilas osastossa. Jammeh, Särkkälä ja Maunu intissä Ehdotan seuraavaa kokoonpanoa Lahti peliin. Salmikivi Daut Ahonen Carlos Peteri Peltonen Korhonen Miquel Koivu Olsoni Ranta-aho Kinnunen Kanth/Kleemola Särkkälä Hirvonen Mutikainen Kiljunen Pyhäranta mutta kuten sanoin keskikentän kahdeksikko on hyvin tasainen Peteri, Miquel ja Olsoni voisivat hyvin myös aloittaa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.03.2012 klo 13:00:25 kirjoittanut Laardi »
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #569 : 27.03.2012 klo 09:28:41 |
|
Hyvä postaus, arvostan.
Keskikentän pohja on tällä hetkellä se pelipaikka, johon ei tällä hetkellä ole selkeää ykkösvaihtoehtoa. Puhutaan kuitenkin nykyfutiksen kenties tärkeimmästä pelipaikasta. Björkstrand oli viime kaudella selkeä ykkösvaihtoehto ja täsmähankinta siihen. Tällä hetkellä meillä on mun silmissä kolme vaihtoehtoa.
-Miro Olsoni, Jäänyt vähän pehmeä kuva treenimatseista. Tekee hyviä juttuja, liikuttaa palloa kelvollisesti, mutta sellainen tietty kusipäisyys puuttuu. Mun silmissä pitäisi olla ilkeämpi ja viikate saisi heilua kun tilanne sitä vaatii. Kaksinkamppailuihin tarvitaan voimaa.
-Jirijoonas Kanth, HIFK:ssa pelaili keskikentän pohjaa kun Mikko Halme oli sivussa. Hyvä vasuri, mutta Jäntin peluuttaessa laiturina, laitapakkina ja topparina on jääny kk-pohjan pelaaminen vähän mysteeriksi.
- Onni Koivu, mun silmissä näistä selvästi mielenkiintoisin pelaaja. Tuli vähän puskista, mutta tekemisellään ainakin mut voittanu puolellensa. Ominaisuudet voisivat sopia keskikentän pohjalle. Kolmikon taitavin, vääntää yllättävän hyvin kaksinkamppailuja omalle jengille. Pääpeli ainakin mulle suuri mysteeri. Pelasi Gnistan matsissa hetken keskikentän pohjaa ja pelasi hyvin. Tosin siinä vaiheessa Viikingit oli tappioasemassa ja hyökkäsivät hullunlailla, joten pohjalla oli tilaa tehdä peliä. Kenties juuri Lahtea vastaan pitäisi antaa mahdollisuus ja katsoa kuinka pärjää parempaa joukkuetta vastaan.
En jaksa uskoa, että Jäntti uhraa Peltosta keskikentän pohjalle kun miestä tarvitaan Korhosen kaveriksi Salmarin taakse.
Jatketaan vielä sen verran, että testipelaajista Jaime, Tuominen ja Lehtonen ilmeisesti saivat monoa. Ihan ok, sillä kukaan tuskin jengiä olisi vahvistanut. Jos pitäisi veikkailla niin Kanth ja Pyhäranta joukkueeseen ovat jäämässä. Pyhäranta oli muutama vuosi sitten erittäin lahjakas veskari. Viime kausi Tampere Unitedin sekoilujen myötä mennä sivusuun vanhoja vaivoja parannellessa. Talvella mm.MIFK:n ja Vokaalien mukana, jälkimmäiseen olisi vissiin sopimuksen saanutkin. Siinä olisi Aapolle erittäin pätevä kirittäjä. Kanth pystyy useampaa paikkaa pelaamaan ja alla on Ykkösen kausi, joten sopeutuminen vauhtiin ei pitäisi olla ongelma.
Kuutti Mujusesta ei ihan tarkkaa kuvaa ole vielä syntynyt. Raameja on nuoreksi pelaajaksi (-94). Pääpelin ja pelinavaamisen riittäminen tarvinnee vielä jokusen treenimatsin, että mielipidettä voisi antaa. Täytyy sanoa, että aikalailla puskista tuli tämä pelaaja testiin. Jesse Mutikaista -94 ei näy sopimuspelaajien joukossa, mutta ilmeisesti jollain junnusopparilla sitte mennään? Jesse on ollut positiivinen pelaaja harjoituskaudella.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.03.2012 klo 10:00:34 kirjoittanut Big Duncan »
|
|
|
|
|
elinho
Poissa
|
 |
Vastaus #570 : 27.03.2012 klo 11:38:47 |
|
Tällä viikolla pari treenimatsia:
La 31.3.2012 klo.14:00 FC Lahti-FC Viikingit @ Lahti Su 1.4.2012 klo.12:00 FC Viikingit-LPS @ Tali
Pelit pelattanee kahdella aika erinäköisellä kokoonpanolla.
Testissä olivat ainakin nämä:
Oskari Lehtonen Jaime Jirijoonas Kanth Jere Pyhäranta Aiko Orgla Kuutti Mujunen Aleksi Tuominen
Luulis, että viikonlopun matsien jälkeen tehdään reippaanlaista karsintaa.
Oskari Lehtonen ykköseen, no huh huh
|
|
|
|
|
Laardi
Poissa
|
 |
Vastaus #571 : 27.03.2012 klo 12:46:26 |
|
Hyvä postaus, arvostan. pakotat aktiivisuudellasi ja ajatuksillasi yrittämään  En jaksa uskoa, että Jäntti uhraa Peltosta keskikentän pohjalle kun miestä tarvitaan Korhosen kaveriksi Salmarin taakse. Samaa mieltä Eki näkee kentän hyvin ja pystyy jakamaan palloa yhdellä tai kahdella kosketuksella älykkäästi eri suuntiin. Miquel, Korkki ja Jesse tykkäävät enemmän kuskata palloa, mutta hakevat myös herkemmin laukaisu paikkaa. Ylös tarvitaan yksi jakelija. Rantanen ja Koivu menevät myös jakelijasta. -Miro Olsoni, Jäänyt vähän pehmeä kuva treenimatseista. Tekee hyviä juttuja, liikuttaa palloa kelvollisesti, mutta sellainen tietty kusipäisyys puuttuu. Mun silmissä pitäisi olla ilkeämpi ja viikate saisi heilua kun tilanne sitä vaatii. Kaksinkamppailuihin tarvitaan voimaa.
-Jirijoonas Kanth, HIFK:ssa pelaili keskikentän pohjaa kun Mikko Halme oli sivussa. Hyvä vasuri, mutta Jäntin peluuttaessa laiturina, laitapakkina ja topparina on jääny kk-pohjan pelaaminen vähän mysteeriksi.
- Onni Koivu, mun silmissä näistä selvästi mielenkiintoisin pelaaja. Tuli vähän puskista, mutta tekemisellään ainakin mut voittanu puolellensa. Ominaisuudet voisivat sopia keskikentän pohjalle. Kolmikon taitavin, vääntää yllättävän hyvin kaksinkamppailuja omalle jengille. Pääpeli ainakin mulle suuri mysteeri. Pelasi Gnistan matsissa hetken keskikentän pohjaa ja pelasi hyvin. Tosin siinä vaiheessa Viikingit oli tappioasemassa ja hyökkäsivät hullunlailla, joten pohjalla oli tilaa tehdä peliä. Kenties juuri Lahtea vastaan pitäisi antaa mahdollisuus ja katsoa kuinka pärjää parempaa joukkuetta vastaan.
Kanth pelasi ankkurina yhden pelin puoliksi Garry Lewisin kanssa, silloin Garry oli parempi, vaikka Kanthin peli oli ihan OK. Vaikutti enempi puolustus- kuin hyökkäyssuunnan pelaajalta. Yhden puolikkaan perusteella ei voi dumata suuntaan tai toiseen. Olsoni on mielestäni parempi puolustussunntaan kuin Koivu. Hän osaa kokemuksen ja voisi sanoa ankkurikoulutuksen kautta reagoida paremmin vastustajan liikkeisiin. Ylöspäin pelaamisessa hän tyytyy yhteen syötöön eikä sen jälkeen hakeudu pelattavaksi vaan hölkää puolustamaan omaa aluettaan toppareiden edessä. Kaipaa hieman aktiivisuutta hyökkäyssuuntaan. Tässä ylöspäin pelaamisessa Koivu on parempi,hän pyrkii olemaan jatkuvasti pelattavana ja avaa pelia suht monipuolisesti ja haastaa välillä itse( haastaminen voi myös olla vaarallista ankkurina, jos ylempää ei tule tasapainotusta). Gnistan pelissä vei hyvin pääpalloja, mutta yhden puolikkaan perusteella ei voi sanoa totuutta. Kaipaa aktiivisuutta puolustuspelaamisessa. Rantanen on myös yksi katsomaton kortti, paikka ilmeisesti keskikentällä tai ankkurina. Voisi olla myös hyvä vasen puolustaja. Jaime olisi voinut toimia ankkurina, mutta hinta/laatusuhde ei ehkä ollut kohdallaan.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.03.2012 klo 12:54:27 kirjoittanut Laardi »
|
|
|
|
|
Laardi
Poissa
|
 |
Vastaus #572 : 28.03.2012 klo 05:45:23 |
|
Ankkuripelaajan etsintä jatkuu. Nyt taitojaan näyttämässä Gambian mies Paco Corr. Viimekauden hän oli VPS:n kirjoilla, mutta pelasi myös kakkosen Kraftissa.
|
|
|
|
|
Big Duncan
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Viikingit, Vasurijengit
|
 |
Vastaus #573 : 28.03.2012 klo 06:51:25 |
|
Paco on ihan pelimies.
Pikkusen jääny kuva kotimaan kenttien travellerista. Jos ei mahdottomia pyydä niin saattaisi olla se mitä etsitään.
Hyvä haku tähän kohtaan.
|
|
|
|
|
elinho
Poissa
|
 |
Vastaus #574 : 28.03.2012 klo 07:37:06 |
|
2-2 heikon KTP:n kanssa, pitääkö olla huolissaan?
|
|
|
|
|
|
|
|