Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #1575 : 02.09.2012 klo 11:48:53 |
|
Kirjoituksistaan päätellen Ojoisella on kuitenkin aikanaan ollut mahdollisuus laittaa/pitää Hämeenlinnan asiat kuntoon/kunnossa. Jostain syystä on käynyt kuitenkin sama kuin meille muillekin jalkapallourissamme epäonnistuneille, eli seuratoiminnan sijaan lässytetään forumilla ja ollaan oikeassa. Aika vahvasti katkeralta tuo huutelu on näyttänyt ulkopuolisen silmiin jo hyvän tovin.
|
|
|
|
Ac Ojoinen
Poissa
|
 |
Vastaus #1576 : 02.09.2012 klo 12:21:52 |
|
Kirjoituksistaan päätellen Ojoisella on kuitenkin aikanaan ollut mahdollisuus laittaa/pitää Hämeenlinnan asiat kuntoon/kunnossa. Jostain syystä on käynyt kuitenkin sama kuin meille muillekin jalkapallourissamme epäonnistuneille, eli seuratoiminnan sijaan lässytetään forumilla ja ollaan oikeassa. Aika vahvasti katkeralta tuo huutelu on näyttänyt ulkopuolisen silmiin jo hyvän tovin.
k.
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.09.2012 klo 06:00:31 kirjoittanut Ac Ojoinen »
|
|
|
|
|
Gorre
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Hämeenlinna
|
 |
Vastaus #1577 : 02.09.2012 klo 12:35:08 |
|
oli tullut tehtyä pelaajasopimuksia jo kaudelle 2099
Pakko arvostaa 
|
|
|
|
Ac Ojoinen
Poissa
|
 |
Vastaus #1578 : 02.09.2012 klo 12:41:12 |
|
Pakko arvostaa  Hups...  Jos nyt kuitenkin 2009...
|
|
|
|
Kivironttius
Poissa
|
 |
Vastaus #1579 : 02.09.2012 klo 13:26:47 |
|
Ihailtavaa positiivisuutta. Itsellä sitä ei löydy, ja näin ollen tän kauden pelit oli tässä.
Tietty tilanne olisi ollut hitusen mukavampi jos eilen olisi tullut voitto, mutta eipä tässä vieläkään ole pienintäkään syytä luovuttaa. KooTeePeella on vikoissa matseissa vastassa SJK, AC Oulu, Jippo ja PK-35. En näe mitään syytä miksi Kotka voittaisi näistä yhtäkään tai yltäisi edes tasapeliin. Hämeenlinnalla taas on vastassa viimeisissä peleissä OPS, Viikkarit, AC Oulu ja Jippo. Jokainen näistä jengeistä on sellainen että joko ne ollaan tällä kaudella jo kertaalleen voitettu tai sitten pelattu tasuri niin, että voittoonkin olisi aivan hyvin voinut yltää. EI MITÄÄN HÄTÄÄ.
|
|
|
|
Gorre
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Hämeenlinna
|
 |
Vastaus #1580 : 02.09.2012 klo 13:49:02 |
|
Tietty tilanne olisi ollut hitusen mukavampi jos eilen olisi tullut voitto, mutta eipä tässä vieläkään ole pienintäkään syytä luovuttaa. KooTeePeella on vikoissa matseissa vastassa SJK, AC Oulu, Jippo ja PK-35. En näe mitään syytä miksi Kotka voittaisi näistä yhtäkään tai yltäisi edes tasapeliin. Hämeenlinnalla taas on vastassa viimeisissä peleissä OPS, Viikkarit, AC Oulu ja Jippo. Jokainen näistä jengeistä on sellainen että joko ne ollaan tällä kaudella jo kertaalleen voitettu tai sitten pelattu tasuri niin, että voittoonkin olisi aivan hyvin voinut yltää.
EI MITÄÄN HÄTÄÄ.
Täysin sama siihen, että viimeiseen asti tapellaan. Itse tosin olen sitä mieltä, että JIPPO tuossa kovempaa vauhtia olisi lopulta alas tulossa kuin KooTeePee. Jipon loput matsit: A PK-35 (0p) H RoPS (0p) A KooTeePee (0-1p) H FC HML (0p, lähtökohta Jipon ohitukseen) Näillä lähtökohdilla meille riittää otteluista AC Oulua, Viikkareita ja Opsia vastaan 2 voittoa (+ tasuri, jos JIPPO ottaa pisteen Kotkasta). Ei tuo mun korvaan miltään mahdottomalta tehtävältä kuulosta, vaikkei se toki helppoakaan tule olemaan. Aitoa tahtoa voittaa se vaatii.
|
|
|
|
Skradimir
Poissa
Suosikkijoukkue: Härmä
|
 |
Vastaus #1581 : 02.09.2012 klo 13:54:19 |
|
Täysin sama siihen, että viimeiseen asti tapellaan. Itse tosin olen sitä mieltä, että JIPPO tuossa kovempaa vauhtia olisi lopulta alas tulossa kuin KooTeePee. Jipon loput matsit:
A PK-35 (0p) H RoPS (0p) A KooTeePee (0-1p) H FC HML (0p, lähtökohta Jipon ohitukseen)
Näillä lähtökohdilla meille riittää otteluista AC Oulua, Viikkareita ja Opsia vastaan 2 voittoa (+ tasuri, jos JIPPO ottaa pisteen Kotkasta). Ei tuo mun korvaan miltään mahdottomalta tehtävältä kuulosta, vaikkei se toki helppoakaan tule olemaan. Aitoa tahtoa voittaa se vaatii.
FC:n peli on viimeisissä otteluissa ollut sellaista paskaa, että voitosta on edes turha uneksia. HIFK voitto oli vain ja ainoastaan lahja.
|
|
|
|
Gorre
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Hämeenlinna
|
 |
Vastaus #1582 : 02.09.2012 klo 14:03:33 |
|
FC:n peli on viimeisissä otteluissa ollut sellaista paskaa, että voitosta on edes turha uneksia. HIFK voitto oli vain ja ainoastaan lahja.
Niin kuulemma. Itse en ole pariin viimeiseen matsiin päässyt, joten joudun vähän sokkona huutelemaan.
|
|
|
|
Wihn
Poissa
|
 |
Vastaus #1583 : 02.09.2012 klo 14:13:13 |
|
e. En yritäkkään väittää etten itsekin olisi virheitä tehnyt, mutta uskallan väittää että toiminta oli realistisempaa ja pelaajat viihtyivät FC Hämeenlinnassa paremmin.
Otetaan tuohon kiinni. Harvoin olemme samoilla linjoilla, mutta kieltämättä lähtösi jälkeen on puuttunut linkki joukkueen ja toimiston väliltä, samoin kuin taho joka auttaisi esimerkiksi ulkomaalaisia pelaajia käytännön asioissa. Nyt nuo hommat ovat kaiken muun lisäksi jääneet Lempisen harteille. Tuossa asiassa kyllä arvostin sinua ja tiedän, että niin tekivät pelaajatkin. Kyllä kausi on taputeltu. Pelin ollessa tuossa kuosissa, on mitään ihmeitä turha odottaa. Hirveä floppihan tämä kausi on ollut, etenkin kun kaikki näytti Unkariin asti vielä todella hyvältä. Realismi on kieltämättä hyvä termi. Niin kauan kun omasta pelaajatuotannosta saadaan hädin tuskin riittävää runkoa kakkosen tason jengiin, lienee turha haihatella ainakaan mistään Veikkausliigoista. Kakkoseen putoamisen ei tarvitse tarkoittaa loppua, mutta toivottavasti homma perataan auki ja ollaan riittävän nöyriä lähtemään rakentamaan hommaa alusta. Hieno sarja sekin on urheilullisesti. Tähtäin yleisöystävällisempään peliin, oman kylän poikien rohkeaan sisäänajoon ja sitten kun aika on kypsä, sarjanousuun.
|
|
|
|
Kivironttius
Poissa
|
 |
Vastaus #1584 : 02.09.2012 klo 14:13:45 |
|
HIFK voitto oli vain ja ainoastaan lahja.
Höpöhöpö. Paikkoja oli siinäkin pelissä vaikka kuinka monta kertaa tehdä se voittomaali, mutta se nyt vaan sattui tulemaan vasta lopussa. Eilinenkin peli oli täysin voitettavissa. Tarvittavien pisteiden kokoon saantiin ei tarvita mitään ihmeitä, eikä ole pieninkään yllätys jos ne pisteet tosiaan napataan näistä vikoista peleistä.
|
|
|
|
turkkilainen villapaita
Poissa
|
 |
Vastaus #1585 : 02.09.2012 klo 15:47:12 |
|
Jos tämä saadaan pidettyä kasassa ja Kakkoseen lähdetään ensi kaudeksi, niin kyllähän homma pitäisi saada rakennettua siihen hämeenlinnalaisten jätkien ympärille (tai jos ykkösessä säilytään, niin sama homma). Siis Kalervot, Heikkinen, Suhonen, Suomalainen ja Topinoja. Laineen Apa toki mielellään takaisin ja löytyykös vielä joku oma jätkä? Eihän tolla rungolla vielä Ykkösessä kuuluisikaan pelata, jos ei löydy avauksellistakaan tän tason jätkiä. Nuo kaikki plus Aapo ovat ne ainoat kaverit, jotka tästä joukkueesta ansaitsevat ensi kaudeksi pelipaikan. Loput kylmästi pois, oli sarjataso mikä tahansa.
|
|
|
|
Wihn
Poissa
|
 |
Vastaus #1586 : 02.09.2012 klo 16:32:12 |
|
Jos tämä saadaan pidettyä kasassa ja Kakkoseen lähdetään ensi kaudeksi, niin kyllähän homma pitäisi saada rakennettua siihen hämeenlinnalaisten jätkien ympärille (tai jos ykkösessä säilytään, niin sama homma). Siis Kalervot, Heikkinen, Suhonen, Suomalainen ja Topinoja. Laineen Apa toki mielellään takaisin ja löytyykös vielä joku oma jätkä? Eihän tolla rungolla vielä Ykkösessä kuuluisikaan pelata, jos ei löydy avauksellistakaan tän tason jätkiä. Nuo kaikki plus Aapo ovat ne ainoat kaverit, jotka tästä joukkueesta ansaitsevat ensi kaudeksi pelipaikan. Loput kylmästi pois, oli sarjataso mikä tahansa.
Kyllähän tässä melkein Tatunkin alkaa jo laskemaan omaksi pojaksi, toivottavasti löytää vielä kipinän ja laitapakkikokeilut unohdetaan suosiolla. Laineen Anssi ei ole tulossa. Lappalainen löytää seuran muualtakin, joten tuskin jatkaa. V. Kalervo lähti opiskelemaan Turkuun käsitykseni mukaan, joten uusiksi mennee. Akatemian nuorilla kenties. Suhonen opiskelee Tampereella, joten jos suostuu ilmaiseksi ajelemaan, niin toki. Kausi kakkosessa voisi tehdä hyvää Harrille, samoin kun Jerelle. Joskus pitää ottaa askel taa, että pääsee pari eteenpäin. Topinojalle vastuuta, runkomies ehdottomasti. Miklun kroppa on ollut taas kovilla, mutta höntsäily kakkosessa voisi toimia, ellei sitten lopeta. Yhtenä listaan vielä Saarisen Juho. Toki Juhollakin opinnot muualla, joten mene ja tiedä. Ja lisäksi JP on osoittanut olevansa kakkoseen kova tykki, joten ykköskärki olisi sitten siinä.
|
|
|
|
Karu-
Poissa
|
 |
Vastaus #1587 : 02.09.2012 klo 16:35:49 |
|
Ja lisäksi JP on osoittanut olevansa kakkoseen kova tykki, joten ykköskärki olisi sitten siinä.
Ei ei ei ei ei ei saatanassa. Ei saanut eilen tyhjään maaliin edes laukausta aikaiseksi. Ei mitään käyttöä ikinä missään. Ei. Kiinnostaa myös millä järjellä turkkilainen autere rankkas Aapon Tatua ylemmäks 
|
|
|
|
Wihn
Poissa
|
 |
Vastaus #1588 : 02.09.2012 klo 16:44:22 |
|
Ei ei ei ei ei ei saatanassa. Ei saanut eilen tyhjään maaliin edes laukausta aikaiseksi. Ei mitään käyttöä ikinä missään. Ei. Kiinnostaa myös millä järjellä turkkilainen autere rankkas Aapon Tatua ylemmäks  JP:n tilanne on kyllä mielenkiintoinen. Mies on pakon edessä ajautunut turhan isoon rooliin. Olisi Ykköseen kelpo rotaatiomies, mutta selvästi heikompaan kakkoseen menisi avariin. Etenkin kun ei taida olla resursseja mihinkään Koromiinkaan ensi vuonna. Ojalan Jussi unohtui. Toivottavasti saisi hyvän talven ja miehistyisi avauksen mieheksi. Ja Heikkinen, tuskinpa jatkaa. Toivottavasti löytää seuran korkeammalta. Jos ei, voi olla Härmän mies. Ja unohtui Hakanenkin. Isoa roolia vaan ensi kaudella.
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.09.2012 klo 10:20:10 kirjoittanut Wihn »
|
|
|
|
|
Ac Ojoinen
Poissa
|
 |
Vastaus #1589 : 03.09.2012 klo 10:10:04 |
|
Jos tämä saadaan pidettyä kasassa ja Kakkoseen lähdetään ensi kaudeksi, niin kyllähän homma pitäisi saada rakennettua siihen hämeenlinnalaisten jätkien ympärille (tai jos ykkösessä säilytään, niin sama homma). Siis Kalervot, Heikkinen, Suhonen, Suomalainen ja Topinoja. Laineen Apa toki mielellään takaisin ja löytyykös vielä joku oma jätkä? Eihän tolla rungolla vielä Ykkösessä kuuluisikaan pelata, jos ei löydy avauksellistakaan tän tason jätkiä. Nuo kaikki plus Aapo ovat ne ainoat kaverit, jotka tästä joukkueesta ansaitsevat ensi kaudeksi pelipaikan. Loput kylmästi pois, oli sarjataso mikä tahansa.
Paskan marjat... Ossillahan on soppari ens kaudeksi ja eihän miehestä kannata luopua. Ja ilman muuta Decolle uutta lappua kouraan ja samoin Pereiralle. Mitä sitä hyväksi havaittua linjaa muuttamaan. 
|
|
|
|
Wihn
Poissa
|
 |
Vastaus #1590 : 03.09.2012 klo 10:19:22 |
|
|
|
|
|
Ac Ojoinen
Poissa
|
 |
Vastaus #1591 : 03.09.2012 klo 10:20:37 |
|
|
|
|
|
|
Wihn
Poissa
|
 |
Vastaus #1593 : 03.09.2012 klo 10:24:20 |
|
Toi oli tosiaan floppien floppi ja ihan helvetin noloa. Siihen vielä Heliskosken Jykke ja Teflon Nirkko kylkeen...
|
|
|
|
Ac Ojoinen
Poissa
|
 |
Vastaus #1594 : 03.09.2012 klo 13:34:01 |
|
Aika pahasti tuntuu olevan motivaatio hukassa monessakin asiassa. Yksi mistä on kuulunut narinaa useammalta kuin yhdeltä sponsorilta on äänimainokset. Sovitut ja jo maksetut äänimainokset eivät kuulu enää otteluissa lainkaan. Sen ymmärtää että yhdessä pelissä on teknisiä ongelmia mutta kun ovat puuttuneet jo muutamassa matsissa niin se on pelkkää huolimattomuutta ja välinpitämättömyyttä. Voi olla kiva yrittää ensi kaudella saada rahaa äänimainoksiin Voihan toki olla ettei ensi kaudella tarvitse paljon mainosten soittamisesta huolehtia 
|
|
|
|
Didier Dundee
Poissa
|
 |
Vastaus #1595 : 03.09.2012 klo 14:57:13 |
|
Höpöhöpö. Paikkoja oli siinäkin pelissä vaikka kuinka monta kertaa tehdä se voittomaali, mutta se nyt vaan sattui tulemaan vasta lopussa. Eilinenkin peli oli täysin voitettavissa. Tarvittavien pisteiden kokoon saantiin ei tarvita mitään ihmeitä, eikä ole pieninkään yllätys jos ne pisteet tosiaan napataan näistä vikoista peleistä.
Hyvä vitsi  SJK teki pelissä juurikin mitä halusi. Piti palloa ehkä noin 80% koko ottelusta ja ensimmäisellä puoliajalla peli olisi voinut olla jo 4-0. Hämeenlinnan taktiikka pitkä päätyy ja perään aiheutti toki muutaman vaaratilanteen, mutta ottelun voittajasta ei ollut epäselvyyttä missään vaiheessa. Toisella puoliajalla SJK rupesi hieman lepsuilemaan, mikä on ihan ymmärrettävää kun Hämeenlinnasta ei paljon vastusta ollut.
|
|
|
|
jerevan
Poissa
|
 |
Vastaus #1596 : 03.09.2012 klo 17:26:24 |
|
Hienoa, että jollain uskoa vielä riittää. Toki pystyssä päin pitää pelata loppuun asti. Mutta kyllä se oli tässä ja ollut jo kauan aikaa. Tehdyt maalit, 14, kertoo koruttomasti totuuden. Miten ne maalihanat yht,äkkiä aukeaisivat? No, voittaahan aina joku lotossakin. Nyt on vaan niinkin, ettei kärkiporukoilla ole enää parasta mahdollista motivaatiota loppupeleissä. Ropsikin hävisi heti, kun paikka ylempänä varmistui. Kotkalla, Opsilla ja Jipolla motivaatiota riittää. Jipon kohdalla hyvä ulkolainen teki jo tehtävänsä ja myytiin hyvällä hinnalla eteenpäin. Kysymys kuuluu, pelaako fc edes kakkosta ensi vuonna, vai keskitetäänkö voimat Härmään - jos ja kun se säilyttää paikkansa.
Suomesta ei tänä päivänä löydy esimerkkiä, että Hämeenlinnan kokoinen kaupunki "elättäisi" sekä lätkän sm-liigajoukkueen että veikkausliigajoukkueen. Ei pelata Raumalla, Porissa tai Lappeenrannassa veikkausliigaa tai edes ykköstä. Ei Oulullakaan hyvin mene. Ehkä Vaasaan voisi ko yhdistelmän kuvitella. Paitsi jos löytyy joku k-kauppias yms. mesenaatiksi.
|
|
|
|
Kivironttius
Poissa
|
 |
Vastaus #1597 : 04.09.2012 klo 11:03:05 |
|
Hyvä vitsi  SJK teki pelissä juurikin mitä halusi. Piti palloa ehkä noin 80% koko ottelusta ja ensimmäisellä puoliajalla peli olisi voinut olla jo 4-0. Hämeenlinnan taktiikka pitkä päätyy ja perään aiheutti toki muutaman vaaratilanteen, mutta ottelun voittajasta ei ollut epäselvyyttä missään vaiheessa. Toisella puoliajalla SJK rupesi hieman lepsuilemaan, mikä on ihan ymmärrettävää kun Hämeenlinnasta ei paljon vastusta ollut. Pallonhallinnasta nyt on turha puhua, kun vastustaja nimenomaan keskittyy kärkkymään paikkoja vastaiskuille. SJK teki kuitenkin vain kaksi maalia ja FC Hämeenlinnalla oli ne muutama todella hyvää tilaisuus tehdä maali. Jos paikan saaneet pelaajat eivät olisi jäätyneet ja sekoilleet vaan taitojensa mukaisesti laittaneet pallon tuollaisista paikoista verkkoon olisi numerot olleet erilaiset. SJK oli lauantaina surkea ja vähintään tasuri oli helpohkosti otettavissa, mutta tappio tuli kiitos edellämainittujen avopaikkojen tuhrimisten.
|
|
|
|
Ac Ojoinen
Poissa
|
 |
Vastaus #1598 : 04.09.2012 klo 11:11:17 |
|
Pallonhallinnasta nyt on turha puhua, kun vastustaja nimenomaan keskittyy kärkkymään paikkoja vastaiskuille. SJK teki kuitenkin vain kaksi maalia ja FC Hämeenlinnalla oli ne muutama todella hyvää tilaisuus tehdä maali. Jos paikan saaneet pelaajat eivät olisi jäätyneet ja sekoilleet vaan taitojensa mukaisesti laittaneet pallon tuollaisista paikoista verkkoon olisi numerot olleet erilaiset. SJK oli lauantaina surkea ja vähintään tasuri oli helpohkosti otettavissa, mutta tappio tuli kiitos edellämainittujen avopaikkojen tuhrimisten.
Jos FC:n tehtyjä maaleja katsoo niin ihan taitojen mukaan "paikat" hyödynnettiin. Todellisia paikkoja ottelussa kotijoukkueella taisi olla 1 - 2.
|
|
|
|
Wihn
Poissa
|
 |
Vastaus #1599 : 04.09.2012 klo 11:18:15 |
|
Jos FC:n tehtyjä maaleja katsoo niin ihan taitojen mukaan "paikat" hyödynnettiin. Todellisia paikkoja ottelussa kotijoukkueella taisi olla 1 - 2.
Moni peli on jättänyt jossiteltavaa, mutta lauantai ei niihin kyllä kuulunut. Ekalla puokilla pari puolittaista paikkaa, joissa JP ajautui pieneen kulmaan ja toisella jaksolla se epäsuora boksissa.
|
|
|
|
|
|