Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #3625 : 06.11.2012 klo 17:45:48 |
|
En kyllä mistään farmista ole kuullut, mutta nousuhalujahan KuFulla tuntuisi kuitenkin olevan. Olisivat ilmeisesti ottaneet Kakkosen paikan vastaan, jos heille sitä olisi tarjottu, mutta sääntöjen puitteissa tuota tarjottiin vain kolmelle ensimmäiselle (KuFu oli 4.). Tästä voisikin päätellä, että Mikko "Mela" Kolehmaisen johtaessa seuraa talous oltaisiin sponsoreiden ja muiden avulla saatu Kakkosen tasolle riittäväksi. Hyvä tekemisen meininkihän seurassa on ollut ja viime kaudella puikkoihin astui entinen liigapelaaja Kai Rönkkö, jonka alaisuudessa mennään kaiketi ensi kausikin. KuFuhan oli muuten ainoa jengi, joka päättyneellä kaudella pesi Akatemian - ja se teki sen vieläpä kahteen otteeseen.
Ehdottomastihan Kuopioon pitäisi Kakkosen seura saada ja jo tulevalle kaudellehan se oltaisiinkin saatu, mutta siihen ei haluttu kuitenkaan panostaa. Josko sitten ensi kaudella KuFu tuonne nousisi - joko ilman KuPS-yhteistyötä tai sitten sen kanssa. KuPSin rinkihän kapenee tulevalle kaudelle, joten riittäisikö niitä pelaajia sitten lainattavaksi farmijengiin?
|
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
 |
Vastaus #3626 : 06.11.2012 klo 18:28:29 |
|
Onko muut kuulleet samaa huhua, että ensi kaudella farmijenginä toimisi KuFu? Kyseinen seura taitaa olla kolmosen jengiksi varsin vakaalla pohjalla, sponsoreitakin ilmeisesti löytyisi kattamaan Kakkosen tuomat kulut ja mikä parasta, nousuhalujakin taitaa löytyä. Joku korjatkoon, jos puhun täyttä paskaa KuFun taloudellisesta tilanteesta tai nousuhaluista.
Typerä idea. Kufun jäbät luuttuaa KuPS:n paskoilla lattiaa. Eihän ne vitun junnukupsilaiset oo edes voittaneet kansallista cuppia tai pelanneet Italiassa. Hyvä olla penkillä Kolmosessa :keskari:.
|
|
|
|
|
iLbertoS
Poissa
|
 |
Vastaus #3627 : 06.11.2012 klo 20:34:01 |
|
Typerä idea. Kufun jäbät luuttuaa KuPS:n paskoilla lattiaa. Eihän ne vitun junnukupsilaiset oo edes voittaneet kansallista cuppia tai pelanneet Italiassa. Hyvä olla penkillä Kolmosessa :keskari:.
Jep, ottasivat Zulimanit farmijoukkueekseen niin ei olisi tätä huolta, peliaikaa tulisi varmasti ja kehitys olisi mullistavaa  Eikä tarvitsisi lähteä italiaan asti ryyppäämään kun seuran omia saunailtoja on joka toinen viikonloppu.
|
|
|
|
|
hikinenkostaja
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Gunners
|
 |
Vastaus #3628 : 06.11.2012 klo 23:13:13 |
|
Obiefule siirtyy Kiinaan. Kivan kun kävit, mutta kiva että lähdit.
|
|
|
|
|
Kiima-Aho
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #3629 : 06.11.2012 klo 23:19:37 |
|
Mielestäni Obia on turha syyllistää. Joey ansiokkaassa viestissään selvittikin syitä ja seurauksia Obiefulen floppaamisesta. Tulee olemaan ainainen jossittelun aihe.
|
|
|
|
|
jpekkaa
Poissa
|
 |
Vastaus #3630 : 07.11.2012 klo 16:03:30 |
|
Veikkausliigassa pelaava Kuopion Palloseura ja maalivahti Joonas Pöntinen (22) ovat allekirjoittaneet tänään uuden kaksivuotisen jatkosopimuksen, joka ulottuu sarjakauden 2014 loppuun saakka.
http://www.kups.fi/news.php?id=657
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.11.2012 klo 16:15:49 kirjoittanut jpekkaa »
|
|
|
|
|
Pringles
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS
|
 |
Vastaus #3631 : 07.11.2012 klo 16:19:55 |
|
Huikeutta  tekunhoha vois kirjottaa jo ens kauden ennakon ky näyttää toi kirjottaminen sujuvan 
|
|
|
|
|
KuPSsince1979
Poissa
Suosikkijoukkue: Hoppee on häppee
|
 |
Vastaus #3632 : 07.11.2012 klo 16:20:48 |
|
In Pönä we... Hieno homma, ensi kaudella paikka näyttää lopullisesti että kaverista on liigajoukkueen ykkösvahdiksi.
|
|
|
|
|
guerrilla
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS
|
 |
Vastaus #3633 : 07.11.2012 klo 16:40:37 |
|
Mahtavaa Pönä! Tuossa vielä sähköpostiuutinen kaikkien luettavaksi:
07.11.2012
Kuopion Palloseura ja Joonas Pöntinen jatkosopimukseen
Huippumaalivahti jatkaa kuopiolaisjoukkueen riveissä sarjakaudet 2013-2014
Veikkausliigassa pelaava Kuopion Palloseura ja maalivahti Joonas Pöntinen (22) ovat allekirjoittaneet tänään uuden kaksivuotisen jatkosopimuksen, joka ulottuu sarjakauden 2014 loppuun saakka.
Kuudes sarjakausi kuopiolaisseuran riveissä alkaa
Pöntinen on pelannyt yhteensä 31 Veikkausliigaottelua viiden KuPS-kautensa aikana ja jatkaa kuopiolaisten riveissä positiivisin mielin. "Hyvillä fiiliksillä tietenkin jatkan KuPS:ssa, muita vaihtoehtoja ei edes harkittu. Omat pelini onnistuivat tällä kaudella erittäin hyvin ja henkilökohtaisesti tämä kausi on paras sarjakauteni minkä olen pelannut", Pöntinen iloitsee.
"Sarjakaudesta 2012 jäi joukkueen osalta hieman ristiriitainen maku. Meillä oli hienot hetkemme cupissa ja europeleissä, sarjassa jäi sen sijaan paljon parannettavaa. Cupin finaali jäi mieleen kauden isoimpana pelinä ja cupissa me voitettiin TPS rankeilla, se ottelu jäi myös hyvin mieleen", maalivahti kertoo.
Kahdeksan nollapeliä tällä kaudella
Pöntinen pelasi päättyneellä kaudella 12 Veikkausliigaottelua pitäen oman maalinsa puhtaana neljä kertaa. Nollapelejä kertyi neljä kappaletta myös Suomen Cupissa. Joonas on pelannut 13 nuorisomaaottelua Suomi-paidassa (2 U18, 11 U19) ja hän toimii kuopiolaisseuran Platinum-kumppanin Savon Sanomien kummipelaajana.
Kuopion Palloseura Oy
|
|
|
|
|
Speedo Gonzales
Poissa
Suosikkijoukkue: Чухна!
|
 |
Vastaus #3634 : 07.11.2012 klo 18:14:59 |
|
Hyvä Pönä! Vielä kun uutisoidaan Hilanderin vuokraamisesta johonkin paskasakkiin ja Roope Matsille tehdään verkkarisopimus kakkosmokeksi niin ei ole ainakaan maalivahtiosasto yhtä retuperällä kuin menneellä kaudella. Seuraavaksi sitten toiveissa varma(t) perustoppari(t), keskikentän työmyyrä ja kahteen suuntaan pelaava vasen pakki. Silloin voi puolestani kausi vaikka alkaa.
|
|
|
|
|
FT10
Poissa
|
 |
Vastaus #3635 : 07.11.2012 klo 19:53:14 |
|
Ilves ottas Hilanderin varmasti mielellään, joten eiku vaan sinne. Veikkaan ettei Matsi taida Akatemia sekoilun jälkeen kovin kiimassa Palloseuraan palata
|
|
|
|
|
Eemeli Rummukainen
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS
|
 |
Vastaus #3636 : 08.11.2012 klo 05:52:03 |
|
Hyvä juttu että maalitolppien väliin on saatu lopultakin luotettava oman kaupungin mies. Dudukin mediassa: Dudu kävi polvioperaatiossa
Kuopion Palloseuran nigerialaishyökkääjä Dudu kävi kauden päätteeksi polvioperaatiossa, mutta selviää lyhyehköllä levolla.
Savon Sanomien mukaan Dudu parantelee keskiviikkona leikattua polveaan kolmen seuraavan viikon ajan. Hyökkääjän polvesta korjailtiin operaatiossa vioittunutta kierukkaa.
Dudu on Veikkausliigassa kausilla 2010–2012 laukonut KuPSille ja FC Hongalle 64 ottelussa yhteensä 21 maalia.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.11.2012 klo 17:08:37 kirjoittanut Eemeli Rummukainen »
|
|
|
|
|
hikinenkostaja
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Gunners
|
 |
Vastaus #3637 : 08.11.2012 klo 21:03:49 |
|
KuPSiin olisi tyrkyllä kaksi Viron maajoukkuepeluria, joista etenkin toinen todella kova tekijä. Mitään neuvotteluja yms. ei ole käyty, mutta imua olisi. Saa nähdä jäikö seurajohdolle ikuiset traumat virolaisiin, vai uskalletaanko jopa neuvotella.
|
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #3638 : 08.11.2012 klo 21:08:39 |
|
KuPSiin olisi tyrkyllä kaksi Viron maajoukkuepeluria, joista etenkin toinen todella kova tekijä. Mitään neuvotteluja yms. ei ole käyty, mutta imua olisi. Saa nähdä jäikö seurajohdolle ikuiset traumat virolaisiin, vai uskalletaanko jopa neuvotella.
Lindperelle.  Ei kai siellä muita todella kovia tekijöitä ole.
|
|
|
|
|
Kiima-Aho
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #3639 : 08.11.2012 klo 21:29:17 |
|
Ei kai siellä muita todella kovia tekijöitä ole.
Samalla meinasin vitsailla. Noh, Vassiljevin pommit taivat olla parhaimmillaan ihan valioluokkaa. Veikkausliigaan sitten voisikin jo löytyä muutama tekijänimi, mutta hyödytönpä tuolta arvuutella. Football Manager-tähti Henri Anier Norjasta vai painiiko sitten joku Kink palkanmaksuongelmien kanssa Italiassa.
|
|
|
|
|
JTR
Poissa
Suosikkijoukkue: KISSA KAHVIO
|
 |
Vastaus #3640 : 08.11.2012 klo 21:33:25 |
|
Ottaisin Zahovaikon takas millon tahansa. 
|
|
|
|
|
donner
Paikalla
Suosikkijoukkue: KuPS, ManU
|
 |
Vastaus #3641 : 08.11.2012 klo 21:58:18 |
|
Ottaisin Zahovaikon takas millon tahansa.  niin, epäonnistunut taktiikka oli varmaan se mikä vei Zahon tehot... takaisin ennen kuin muut ehtivät signaamaan!
|
|
|
|
|
Woland
Poissa
|
 |
Vastaus #3642 : 08.11.2012 klo 22:07:25 |
|
Ottaisin Zahovaikon kanssa millon tahansa  Lienee lähempänä totuutta näin.
|
|
|
|
|
honkala
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon vapautusarmeija
|
 |
Vastaus #3643 : 08.11.2012 klo 23:45:01 |
|
Ragnar Klavan, kelpaa  Andrei Stepanov vain jos ei maksa maltaita. Sittenpä se porukka oliskin siinä. Dudu Venäläinen Ilo Koljonen Paananen Purje Hyny Klavan Stapanov Nissinen Pöntinen
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.11.2012 klo 23:47:50 kirjoittanut honkala »
|
|
|
|
|
guerrilla
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS
|
 |
Vastaus #3644 : 09.11.2012 klo 15:24:38 |
|
Jerry naköjään Lontooseen testille:
09.11.2012
Jerry Voutilainen matkustaa Queen's Park Rangersin testiin
Lontoolainen Valioliigaseura kutsui KuPS:n keskikenttäpelaajan viikon testijaksolle
Englannin Valioliigassa pelaava Queen's Park Rangers on kutsunut Kuopion Palloseuran keskikenttäpelaajan Jerry Voutilaisen (17) viikon mittaiselle testijaksolle. Voutilainen matkustaa sunnuntaina Lontooseen ja harjoittelee valioliigaseurassa maanantaista alkaen.
"Hyvillä fiiliksillä lähdetään katsomaan mitä edessä on. Kutsu tuli aika yllättäen, eilen torstaina kuulin kutsusta. Odotan ensi viikolta hyviä onnistumisia ja ulkomaille olisi kiva päästä pelaamaan", Voutilainen sanoo.
Kolme Veikkausliigamaalia tällä kaudella
Voutilainen pelasi päättyneellä kaudella 17 Veikkausliigaottelua onnistuen maalinteossa kolme kertaa. "Omat pelini Veikkausliigassa menivät ihan hyvin. Kansainvälinen pelitempo ja vauhti ovat tulleet tutuiksi nuorisomaaotteluista ja Veikkausliigapeleistä myös", Voutilainen muistuttaa.
Keskikenttäpelaaja on pelannut yhteensä 26 nuorisomaaottelua Suomi-paidassa (9 U16, 11 U17, 6 U18) ja on viimeistellyt kolme maalia. Jerry toimii kuopiolaisseuran Gold-kumppanin ICECAPITAL:n kummipelaajana.
Kuopion Palloseura Oy
|
|
|
|
|
Captain Immo
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Suomi
|
 |
Vastaus #3645 : 09.11.2012 klo 15:37:16 |
|
KuPSin kannalta parempi jos jääkin tuonne Lontooseen. Vaikea vain nähdä että noin onnettomalla pelaajalla taso tulee tuonne Valioliigaympyröihin riittämään kun se ei ole riittänyt Veikkausliigassakaan. Ihme tunareita kyllä nuo QPR:än kykyjenetsijät kun KuPSin surkeimman pelaajan tuonne kutsuivat. Ei tule kyllä ikävä jos tuonne on jäädäkseen, KuPS pärjää kyllä ensi kaudella ilman yhtä penkinlämmittäjä-Voutilaista.
|
|
|
|
|
guerrilla
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS
|
 |
Vastaus #3646 : 09.11.2012 klo 15:38:05 |
|
 Kapteenilta suoraa palautetta.
|
|
|
|
|
Pahan ilman lintu
Poissa
Suosikkijoukkue: RvP&Wayne > Cole&Yorke
|
 |
Vastaus #3647 : 09.11.2012 klo 16:13:55 |
|
KuPSin kannalta parempi jos jääkin tuonne Lontooseen. Vaikea vain nähdä että noin onnettomalla pelaajalla taso tulee tuonne Valioliigaympyröihin riittämään kun se ei ole riittänyt Veikkausliigassakaan. Ihme tunareita kyllä nuo QPR:än kykyjenetsijät kun KuPSin surkeimman pelaajan tuonne kutsuivat. Ei tule kyllä ikävä jos tuonne on jäädäkseen, KuPS pärjää kyllä ensi kaudella ilman yhtä penkinlämmittäjä-Voutilaista.
Kumpaa Jerry pani, mutsias vai muijaas? Vai veikö kenties junnuissa peliaikasi?
|
|
|
|
|
Di Matteo
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Super-Honsu, Dickson Nwakaeme, GGG
|
 |
Vastaus #3648 : 09.11.2012 klo 18:06:19 |
|
Kumpaa Jerry pani, mutsias vai muijaas? Vai veikö kenties junnuissa peliaikasi?
Heh, ihan samaa mietin. Eikä tuo ollut ensimmäinen avautuminen Jos Pekonen haluaa oikeasti voittaa, tulee nämä hassutteluvaihtoehdot kuten Voutilainen jättää penkille tai mieluiten katsomoon. Jerrynhän piti vielä vähän aikaa sitten olla "liian hyvä KuPSiin", mutta umpisurkea ollut. Ei sen tason pelaajilla tehdä liigassa mitään. Junnuissa saa pelata ensi kaudellakin tai mikä parempaa, koko sopimus kannattaisi purkaa. Voi lähteä pelaamaan ulkomaille ammattilaiseksi kun ei ole KuPS tämän superlahjakkuuden kehityksen tiellä. Tai sitten sinne omalle tasolleen eli Suomen kolmoseen.
|
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #3649 : 09.11.2012 klo 19:01:45 |
|
Eipä tuossa tosiaan muita vaihtoehtoja oikeastaan ole kuin se, että Captain Immo on joku katkeroitunut janari, jota Jerry on tavalla tai toisella kyykyttänyt. Itse viestihän oli sitä itseään.
|
|
|
|
|
|
|
|