Jallu Kurittu
Poissa
|
 |
Vastaus #225 : 17.08.2012 klo 09:00:00 |
|
Vai samaan laariin? Eiköhän sitä laaria jo täytetty 45000 euron edestä myös JäPSin kassasta ja mitä saatiin aikaan.
Keski-Uusimaa-lehti kirjoitti juuri viime lauantaina seuraavaa: "Pallokerho Keski-Uusimaa perii elo- ja syyskuussa kuukausimaksujensa yhteydessä jokaiselta seuran pelaajalta 40 euroa kumpanakin kuukautena eli yhteensä 80 euroa per nuppi ylimääräisenä toimintamaksuna. Syynä on PKKU:n heikentynyt taloudellinen tilanne."
Ilmasilta Brasiliaan ja Espanjaan vie rahaa ja kalliiksi se tulee erityisesti junioreille. Tuohon leikkiin ei JäPSin ole syytä lähteä. Jos Ykkösen paikka lohkeaa, se kannattaa antaa PKKU:lle suoraan ja jatkaa sitten PKKU:n Kakkosen paikalla. Lopputulos olisi varmaan futiksen kannalta silloin paras mahdollinen jo kaudella 2014.
Pelaajahuutokauppaan ei ole syytä lähteä ja lisäksi JäPSin kasvatit löytävät tarvittaessa tiensä kovempiin sarjoihin seuran tuota kehitystä tukiessa. Kakkosen taso riittää siten erinomaisesti sekä kasvualustaksi että muuten riittävän hyväksi sarjaksi paikkakunnalle. Romantiikkaa ja realismia on turha sotkea keskenään.
|
|
|
|
|
konteri
Poissa
Suosikkijoukkue: Pallokerho Keski-Uusimaa, TuPS
|
 |
Vastaus #226 : 17.08.2012 klo 09:06:37 |

Sä olet kyllä yks vitun aasi. Ota selvää asioista, ennen kuin lauot niitä tänne. Olet jo moneen kertaan todistanut, että et oikeasti tiedä PKKU:n toiminnasta mitään muuta, kuin sen mitä Keski-Uusimaa kirjoittaa, loput ovatkin sitten sun päässäsi syntynyttä roskaa. Vai ilmasilta Espanjaan ja Brasiliaan, hohhoijjaa.
|
|
|
|
|
Jallu Kurittu
Poissa
|
 |
Vastaus #227 : 17.08.2012 klo 09:16:46 |
|
Kiitos kauniista sanoistasi rakas Konteri. Tuo osoittaa ilmeisen selkeästi myös asenteellisuutesi kylmiin faktoihin. Tule esiin nimelläsi, niin voimme keskustella asioista niillä tiedoilla, jotka meillä kummallakin on. Kaikkea hyvää Pallokerholle kuitenkin vaikeassa työssä paikallisen juniorieliitin kasvattamiseksi.
|
|
|
|
|
konteri
Poissa
Suosikkijoukkue: Pallokerho Keski-Uusimaa, TuPS
|
 |
Vastaus #228 : 17.08.2012 klo 09:19:21 |
|
Kiitos kauniista sanoistasi rakas Konteri. Tuo osoittaa ilmeisen selkeästi myös asenteellisuutesi kylmiin faktoihin. Tule esiin nimelläsi, niin voimme keskustella asioista niillä tiedoilla, jotka meillä kummallakin on. Kaikkea hyvää Pallokerholle kuitenkin vaikeassa työssä paikallisen juniorieliitin kasvattamiseksi.
Se todistaa lähinnä asenteeni typeriin aaseihin. Sinun kanssasi kasvotusten keskustelu voisi aiheuttaa sellaisia reaktioita, että on parempi jättää väliin.
|
|
|
|
|
Xever
Poissa
|
 |
Vastaus #229 : 17.08.2012 klo 10:24:53 |
|
Näin jälkikäteen ajateltuna olisi varmaan kannattanut aikoinaan ottaa se yksi Kurittu mukaan Pallokerhon joukkueisiin vaikka taso ei riittänytkään, koska niin paljon on sen jälkeen Jallu yrittänyt hiekoittaa etelänaapureita paskanjauhannalla. No, kukin tyylillään. Ensikaudella sitten kuitenkin nautitaan yhdessä huikeista paikallisväännöistä 
|
|
|
|
|
AndyLove
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS & Liverpool
|
 |
Vastaus #230 : 17.08.2012 klo 10:26:53 |
|
Toivottavasti et Jallu tosissasi ollut, että mahdollinen saavutettu 1.divarin paikka pitäisi PKKU:lle antaa "alueen futiksen hyväksi."  Jos PKKU ei ole kovista yrityksistä ja satsauksista huolimatta onnistunut kun jo kertaalleen tippumaan takaisin kolmoseen, siinä missä JäPS on omilla resursseillaan noussut kakkoseen siellä pysynyt ja nyt jo toisella kaudella hienosti taistelemassa kärkisijoista ja mahdollisesta nousukarsinta paikasta. Jos JäPS jollain ihmeellä onnistuisi ykkösen paikan lunastamaan (tähän on toki TODELLA pitkä matka), onko JäPSillä taloudellisia resursseja tuolla pelata?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.08.2012 klo 10:39:38 kirjoittanut AndyLove »
|
|
|
|
|
Jallu Kurittu
Poissa
|
 |
Vastaus #231 : 17.08.2012 klo 10:37:04 |
|
Andy: oli tarkoitettu luettavaksi rivien välistä ja sen taidon näköjään osasivat nuo etelänaapurin puskista ampuvat pojat paremmin kuin hyvin. JäPS menee omillaan sinne asti, kun rahkeet antavat myöten. Naapuri tehnee omilla rahkeillaan samoin. Xeverin kommenttiin riittänee pelkkä hymiö  Ken tietää, se tietää. Naapurin jutut sitten taas jatkukoon omilla palstoillaan. Sinisellä sydämellä Kotkan kaatoon!
|
|
|
|
|
elinho
Poissa
|
 |
Vastaus #232 : 17.08.2012 klo 11:31:11 |
|
Pelaajahuutokauppaan ei ole syytä lähteä ja lisäksi JäPSin kasvatit löytävät tarvittaessa tiensä kovempiin sarjoihin seuran tuota kehitystä tukiessa. Kakkosen taso riittää siten erinomaisesti sekä kasvualustaksi että muuten riittävän hyväksi sarjaksi paikkakunnalle. Romantiikkaa ja realismia on turha sotkea keskenään.
Onko kyse samasta sarjasta missä krapulapäiset ukot vievät junioreilta harjoitusvuorot? 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.08.2012 klo 11:33:16 kirjoittanut elinho »
|
|
|
|
|
Laardi
Poissa
|
 |
Vastaus #233 : 17.08.2012 klo 14:11:49 |
|
Nyt tarkkana ja vihdoin 1 div paikka keski-uudellemaalle. Tätä paikkaa tarvitaan alueen tulevaisuuden pelaajien kehitystä miettien. Siihen paikkaan tarvitaan myös kaikkien seurojen tukea sekä yhteistyötä. Mikäli nousua ei saada on kisa todennäköisesti aika kova pelaajista PKKU todennäköisen nousun johdosta takaisin Kakkoseen. Eikö nämä seurat voisi rakentaa ensikaudelle yhteisen tavoitteen eli joukkue 1 div ? Huhut kertovat PKKU lisäävän valmennustehojaan sekö parin todella kovan luokan pelimiesten siirtyminen on ilmeisesti sinettiä vaille ensikaudelle. Eikös nämä kannattaisi laittaa samaan laariin vai ?
Yhteistyö alueella toimii hyvin. Kerava ja Tuusula ovat yhdistäneet voimat vanhemmissa junioreissa ja edustusjalkapallossa. Järvenpää kehittää omaa toimintaa ja samalla sparraa PKKUta kohti korkeampaa tasoa. Tärkeintä on että molemmat seurat satsaavat valmennukseen ja olosuhteisiin. Pelaajat siirtyvät sinne missä toiminta on laaduksta. esimerkki kokoonpano JäPSiltä: Autio Kurittu Jauhiainen Nummi Heinonen Saarikoski Norring Huikko Liesjärvi Uusitalo Mäkinen Kentällisestä kahdeksalla PKKU tausta joista kolmella taustat JäPSissä. Pidän JäPSin linjasta pelata oman kylän pojilla vaikka kylä olisi keskiuudenmaan kokoinen. Vastaavasti PKKUn edustuksesta ja junioreista löytyy JäPSiläisiä. Niin sanottujen vahvistusten tai ostopelaajien tarve syytä miettiä tarkkaan. Hyvistä hankinnoista esimerkki on Kaufmann, sitoutunut ja erittäin laadukas pelaaja. Samaa ei voi sanoa kaikista PKKUn viime ja tämän kauden pelaajista. Kurittu oli onnistunut hankinta JäPSiltä. Sekä Eikka että JäPS saivat enemmän mitä odottivat. Pelaajat uudesta kultturista tuovat oman mausteen ja opettavat uusia asioita olivat ne sitten Brasiliasta tai Savosta. Hyvä linjaus JäPSiltä on sitouttaa pelaajia junioreiden valmennukseen ja maksaa korvauksia sitä kautta. Samaa toivoisin myös PKKU:n tekevän. Mielenkiintoista on seurata miten PKKU:n ja JäPS:n P99 ikäluokat menestyvät jatkossa. Tämä on ikäluokka jossa yhteistyö ei ehtinyt alkaa. JäPS aloitti oman yhteistyökuvion SV:n ja MU:n kanssa. PKKU jatkoi KP-75:n ja TuPSin voimin. Viime kaudella molemmat joukkueet menestyivät hyvin ikäluokan korkeimmalla tasolla etelä-länsi sarjassa. http://www.splhelsinki.fi/taso/otteluohjelma2.php?sivu=&alasivu=3&turnaus=kesa12&ryhma=&sarja=ELP13Vaarana on että kumpikaan joukkue ei tule pelaamaan valtakunnallsissa sarjoissa, vaan pyörivät piirin sarjoissa. Yhteistyön tarve junioreissa ei tule katoamaan ja sitä varmasti tehdään jatkossakin oli nimi PKKU tai ei.
|
|
|
|
|
Tommy Tykki
Poissa
|
 |
Vastaus #234 : 17.08.2012 klo 14:15:27 |
|
. Jos Ykkösen paikka lohkeaa, se kannattaa antaa PKKU:lle suoraan ja jatkaa sitten PKKU:n Kakkosen paikalla. Lopputulos olisi varmaan futiksen kannalta silloin paras mahdollinen jo kaudella 2014.
Luen rivien välistä (ja perustuu myös kuultuun väiteeseen). Yllä tarkoittaa juuri sitä, että JäPS ei halua nousta. Ei ole varaa, joten nyt voi sitten kirjoitella hauskasti. Saattaa kylläkin olla oikea ratkaisu jättäytyä Kakkoseen.
|
|
|
|
|
mibe
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, PKKU, TuPS, KP-75, STU Bobcats
|
 |
Vastaus #235 : 18.08.2012 klo 00:11:38 |
|
Hyvä linjaus JäPSiltä on sitouttaa pelaajia junioreiden valmennukseen ja maksaa korvauksia sitä kautta. Samaa toivoisin myös PKKU:n tekevän.
Tälle nostan hattua. Missä ikäluokissa pelaajat valmentavat?
|
|
|
|
|
tito
Poissa
|
 |
Vastaus #236 : 18.08.2012 klo 07:17:09 |
|
On ilmeisen selvää että näin kehittynyttä keskustelua voi vain odottaa Mr Kuritulta. Ihmettelen suuresti tuota agressiota PKKU;n suuntaan ja vielä kun ajatus kirjoituksessani oli kertoa viestiä Jäps organisaation siltä. Jäps:ssä talous on tiukilla myös ja sekin on normaalia silloin kuin jalkapalloon laitetaan voimavaroja kuten pkku ilmiselvästi tekee. Nyt heillä laaja sopimus Kataloniaan, kun ovat palkanneet myös päätoimisia valmentajia sieltä sekä vieneet tai viemässä kuulemma pelaajiaan myös näytille Kataloniaan. Tämä ei Jallu ole Jäpsin kannanotto vaan sinun ja ehkä sitä onkin syytä tarkistella hieman sekä miettiä myös mitä Helsingin piirijohtaja laukoo kokouksissa sekä Palstoilla? Tämä liekki sammuu eikä ihmiset ympärilläsi ehkä ihan linjoillasi ole vaikka niin kuvittelisit.
Kuitenkin toivon että keskustelua voisi käydä järkevästi alueen yhden joukkueen saamisesta 1 div niin talous kuin pelaajakehitys kulmasta. Tästä siis kyse !
|
|
|
|
|
Laardi
Poissa
|
 |
Vastaus #237 : 18.08.2012 klo 07:57:52 |
|
Tälle nostan hattua. Missä ikäluokissa pelaajat valmentavat?
Varsinaisessa vetovastuussa taitaa olla vain Partonen, mutta esim Heinonen on apuvalmentajana junioreissa. Samaa voisi tehdä PKKUssa siten että omat nuoret kyvyt ja joku vahvistuksista kävisivät vetämässä tasmätreenejä omille junnuille ja myös KP-75.n ja TuPSin junnuille. Se olisi varmasti mukavaa vaihtelua ja samalla PKKU näkyisi positiivisesti emoseuroille. Myös yksi PKKU:n järjestämä valmennuspäivä emoseuroille ja omalle väelle tai koko keskiuudenmaan seuroille nostaisi seuran profiilia. Toki tämän voi tehdä mikä tahansa seura joka tuntee että heillä on annettavaa alueen jalkapallolle. OT mutta olkoon.
|
|
|
|
|
Jallu Kurittu
Poissa
|
 |
Vastaus #238 : 18.08.2012 klo 08:34:43 |
|
Ota tito ihan rauhallisesti vain. Mielipiteeni ovat ihan omiani, eivät JäPSin saati Helsingin piirin. Siksi kerron ne omalla nimelläni enkä viljele henkilökohtaisia solvauksia nimimerkkien suojista kuten eräät toiset näillä palstoilla. Arvostan keskusteluja esim Miben kanssa. Olemme useista asioista varmaan eri mieltä, mutta siitä huolimatta voimme olla solvaamatta toisiamme. Laardin teksti oli asiaa ja sillä linjalla toivoisi keskustelun tietysti myös pysyvän. Omat provoni tulevat silti jatkumaan, sillä jollain laillahan tähän seisovaan veteen pitää saada liikettä. 
|
|
|
|
|
mibe
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, PKKU, TuPS, KP-75, STU Bobcats
|
 |
Vastaus #239 : 18.08.2012 klo 12:15:57 |
|
Ota tito ihan rauhallisesti vain. Mielipiteeni ovat ihan omiani, eivät JäPSin saati Helsingin piirin. Siksi kerron ne omalla nimelläni enkä viljele henkilökohtaisia solvauksia nimimerkkien suojista kuten eräät toiset näillä palstoilla. Arvostan keskusteluja esim Miben kanssa. Olemme useista asioista varmaan eri mieltä, mutta siitä huolimatta voimme olla solvaamatta toisiamme. Laardin teksti oli asiaa ja sillä linjalla toivoisi keskustelun tietysti myös pysyvän. Omat provoni tulevat silti jatkumaan, sillä jollain laillahan tähän seisovaan veteen pitää saada liikettä.  Yksityiset provot ovat sallittuja ja ehdottomasti suotavia. Haasteeksi muodostuu ns. yksityisroolin ja työroolin sekoittuminen ihmisten päissä. Piirin palkkalistoilla olevasta henkilöstä, joka estoitta arvostelee väärillä faktoilla piirin/liiton virallisessa tapahtumassa yksittäistä seuraa voi saada sellaisen käsityksen että puhuu oman piirinsä puolesta ja vakanssilla. Asiasta on valitettavasti jouduttu useaan kertaan keskustelemaan jäsenistömme kanssa ja ainakaan tähän asti ei kyseisen henkilön työnantajaan ole, muutamasta äärimmäisen ärsyyntyneestä vanhemmasta huolimatta, otettu yhteyttä kysyäksemme miksi Helsingin piiri haluaa viestittää virheellisiä faktoja julkisesti kaikille ohikulkijoille naapuripiirin seurasta. Olen tavallisesti vedonnyt piirihenkilön syyntakeettomuuteen.
|
|
|
|
|
mibe
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, PKKU, TuPS, KP-75, STU Bobcats
|
 |
Vastaus #240 : 18.08.2012 klo 12:21:12 |
|
Varsinaisessa vetovastuussa taitaa olla vain Partonen, mutta esim Heinonen on apuvalmentajana junioreissa.
Samaa voisi tehdä PKKUssa siten että omat nuoret kyvyt ja joku vahvistuksista kävisivät vetämässä tasmätreenejä omille junnuille ja myös KP-75.n ja TuPSin junnuille. Se olisi varmasti mukavaa vaihtelua ja samalla PKKU näkyisi positiivisesti emoseuroille.
Myös yksi PKKU:n järjestämä valmennuspäivä emoseuroille ja omalle väelle tai koko keskiuudenmaan seuroille nostaisi seuran profiilia. Toki tämän voi tehdä mikä tahansa seura joka tuntee että heillä on annettavaa alueen jalkapallolle.
OT mutta olkoon.
Eli siis valitettavasti kyseessä poikkeus ei sääntö. Hyvä alku kuitenkin! OT: punapaidat järjestäneet valmennuspäiviä sidosseuroilleen ja tulevat niitä jatkossakin järjestämään.
|
|
|
|
|
tito
Poissa
|
 |
Vastaus #241 : 18.08.2012 klo 12:28:19 |
|
Miben linjoilla ja en myöskään pidä siis liiton tai piirinjohtajan tehtävässä toimivan henkilön asiallisena käytöksenä äänen todeta piirin tapahtumissa arvosteliva ja provosoivia mietteitä, kuten Kurittu lausuu. mm tuo lausahdus että jos Pkku nousee 1div niin hyvä koska silloin konkurssi edessä ja seurasta päästään eroon? Onko tämä oikeaa keskustelu ko tapahtumissa ja ko henkilöltä? EI!
Kuitenkin meidän kaikkien tehtävä olisi miettiä keinoja pelaajiemme eteenpäin viemiseksi eikä haastella tyhjänpäiväisiä. Hyvä että Kurittu muöntää ettei tämä ole yleisesti jäps mielipide vaan omansa!
|
|
|
|
|
mibe
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, PKKU, TuPS, KP-75, STU Bobcats
|
 |
Vastaus #242 : 18.08.2012 klo 12:36:26 |
|
Miben linjoilla ja en myöskään pidä siis liiton tai piirinjohtajan tehtävässä toimivan henkilön asiallisena käytöksenä äänen todeta piirin tapahtumissa arvosteliva ja provosoivia mietteitä, kuten Kurittu lausuu. mm tuo lausahdus että jos Pkku nousee 1div niin hyvä koska silloin konkurssi edessä ja seurasta päästään eroon? Onko tämä oikeaa keskustelu ko tapahtumissa ja ko henkilöltä? EI!
Kuitenkin meidän kaikkien tehtävä olisi miettiä keinoja pelaajiemme eteenpäin viemiseksi eikä haastella tyhjänpäiväisiä. Hyvä että Kurittu muöntää ettei tämä ole yleisesti jäps mielipide vaan omansa!
Haastava rooli Kuritulla kieltämättä on. Työminän tehtävänä on kehittää jalkapallotoimintaa, vaikka henkilöminä on sitä jyrkästi vastaan. Tärkeä kysymys siis kuuluu, että voiko oikeasti edistää vastustamiaan asioita työkseen?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.08.2012 klo 12:41:38 kirjoittanut mibe »
|
|
|
|
|
Tommy Tykki
Poissa
|
 |
Vastaus #243 : 18.08.2012 klo 13:21:13 |
|
Milloin ja miten piiripäällikkö voi ja saa lausua henkilökohtaisia mielipiteitä? Tämä keskustelu on kuten Arkadianmäellä. Kukaan ei tiedä mitä politikko tarkoittaa ja puhuuko puolueen edustajana vai yksityishenkilönä. Eikä tuokaan riitä. Kun puheita tulkitaan siten kun politikko asiansa on sanonut on tulkinta täysin väärä.
J. Kurittua on kiva hieman kiusata, mutta tuskinpa tässä julkista hirtto-prosessia tarvita. J.Kurittu on varmasti samoilla linjoilla kun kaikki muutkin jalkapallon ystävät. Suomi nousuun! JäPS ja PKKU on paikkakunnan HIFK ja Klubi. Aina pitää pikkaisen toisia rokottaa, eikö?
Ja se henkilö, joka tämän palstan juttuja ottaa tosissaan taitaa olla liiankin tosikko. Minuakin syytettiin, että vaikeutan ifk:n pelaajahankintoja koska kirjoitin kriittisesti. Kuka uskoo, että pelaajat hakevat tältä palstalta luotettavaa faktaa?
Piis vaan kaikille.
|
|
|
|
|
AndyLove
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS & Liverpool
|
 |
Vastaus #244 : 19.08.2012 klo 03:20:41 |
|
On ilmeisen selvää että näin kehittynyttä keskustelua voi vain odottaa Mr Kuritulta. Ihmettelen suuresti tuota agressiota PKKU;n suuntaan ja vielä kun ajatus kirjoituksessani oli kertoa viestiä Jäps organisaation siltä. Jäps:ssä talous on tiukilla myös ja sekin on normaalia silloin kuin jalkapalloon laitetaan voimavaroja kuten pkku ilmiselvästi tekee. Nyt heillä laaja sopimus Kataloniaan, kun ovat palkanneet myös päätoimisia valmentajia sieltä sekä vieneet tai viemässä kuulemma pelaajiaan myös näytille Kataloniaan. Tämä ei Jallu ole Jäpsin kannanotto vaan sinun ja ehkä sitä onkin syytä tarkistella hieman sekä miettiä myös mitä Helsingin piirijohtaja laukoo kokouksissa sekä Palstoilla? Tämä liekki sammuu eikä ihmiset ympärilläsi ehkä ihan linjoillasi ole vaikka niin kuvittelisit.
Kuitenkin toivon että keskustelua voisi käydä järkevästi alueen yhden joukkueen saamisesta 1 div niin talous kuin pelaajakehitys kulmasta. Tästä siis kyse !
JäPS tekee kuitenkin toimintaansa omilla rahoilla, eikä naapurikaupungin junioireilta kerätyillä. Mikäli menneiden vuosien touhu on voimissaan niin junioreiden rahaa ei hirveästi edarissa ole palanut - paitsi siis PKKU:ssa. Ihan oikeastikko ihmettelet, että mistä Järvenpääläinen viha keravalaisia ja tuusulalaisia kusipäitä kohtaan kumpuaa?
|
|
|
|
|
Jallu Kurittu
Poissa
|
 |
Vastaus #245 : 19.08.2012 klo 09:09:10 |
|
Ei kai kukaan toivottavasti sentään vihan asteelle ole yltänyt.
kyllä se kieltämättä haastavaa on, kun työ ja harrastus kulkevat rinnan. Työn puolesta olemme kehottaneet ihmisiä tunnustamaan väriä, sitoutumaan seuroihinsa. Itse pitäisi sitten vaieta omalla kohdallaan? Lisäksi puheet ja teot ovat kaksi kovin eri asiaa ja täälläkin voisi avautua monesta ärsytystä herättäneestä asiasta naapuriseuraan ja piiriinsä liittyen. Mibe piirihallituksen jäsenenä voisi varmaan tuoda niitä kytköksiä esiin. Ne kuitenkin jossain muualla kuin täällä JäPSin Kakkosen palstalla.
|
|
|
|
|
Valderrama
Poissa
|
 |
Vastaus #246 : 19.08.2012 klo 12:26:21 |
|
JäPS tekee kuitenkin toimintaansa omilla rahoilla, eikä naapurikaupungin junioireilta kerätyillä. Mikäli menneiden vuosien touhu on voimissaan niin junioreiden rahaa ei hirveästi edarissa ole palanut - paitsi siis PKKU:ssa. Ihan oikeastikko ihmettelet, että mistä Järvenpääläinen viha keravalaisia ja tuusulalaisia kusipäitä kohtaan kumpuaa?
Onko tämä paha?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.08.2012 klo 12:34:37 kirjoittanut Valderrama »
|
|
|
|
|
Jallu Kurittu
Poissa
|
 |
Vastaus #247 : 19.08.2012 klo 14:02:15 |
|
On se. Viha ei kuulu futikseen missään olosuhteissa. Sitä vastoin keskinäinen kateus ja kyräily tuntuu toimivan vallan mainiona stimulanttina.
|
|
|
|
|
|
|
Basement apes
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS
|
 |
Vastaus #249 : 19.08.2012 klo 20:11:39 |
|
Jäätävä loppu jälleen!
Tuosta Jäpsin vielä kaukaisesta sarjaportaan noususta sen verran että onhan se kannattajan näkökulmasta pottumaista kun katsojia kosiskellaan kannustamaan ja joukkue pelaa unelmakauden ansaitakseen nousun ja sitten lahjoitetaan se pahimmalle kilpailijalle... Tämähän ei ole tietenkään kuin spekulointia mutta puhekin tällaisesta tuntuu aika nihkeältä.
Sitähän se toki on että talous määrää suurimmalta osin tahdin. Mielummin realistisella sarjatasolla pelaaminen kuin konkurssi, mutta rehellisesti kyllä se kannattajan motivaatiota tiputtaa olla kannattamassa sellaista intohimoisesti.
|
|
|
|
|
|
|
|