dam10
Poissa
|
 |
Vastaus #75 : 06.03.2012 klo 21:06:43 |
|
Hieman epäilen tuota nousua enää ylemmällä tasolle. PP:ssä ei jostain syystä ole imua vaan pelaajia lähtee lähinnä pois muihin joukkueisiin. Mistäköhän tämä johtuu? Tuota tekstiä kun lukee niin kaikenhan pitäisi olla todella hyvin alasarjajoukkueelle. Ja kuitenkin on semmoinen kutina, että taas kerran kesällä PP:stä loppuu pelaajat kesken (ei ole tieto, mutta melkoista rimpuilua on viime vuodet olleet)! Sääli, niin perinteikäs seura kuitenkin kyseessä.
Epäillähän saa, mut oma mielipide asiaan on, että jonkunhan porukan sinne on noustava ja halukkaita ei hirveemmin tunnu olevan. Jos nyt mietitään, että Ilves pelaa Liigassa ja TPV ykkösessä, niin kyllähän oman kylän pojillekkin paikka tai kaksi on löydettävä kakkosesta. Tuntuis vaan kaikki odottavan, että 3 ylimmällä sarjaportaalla pelaavat ilves, TPV, Ilves-akatemia ja TPV-toivot. Onko tämäkään nyt sitten kenenkään etu? Tietysti edelleen PP:ssä näkyy pikainen tippuminen liiton sarjoista ja 0 pelaajan jatkaminen kolmosessa edellisen kauden joukkueesta, toisin sanoen oltiin aikalailla "ostojoukkueella" liikenteessä ja siitä kärsittiin muutama vuosi ja toivon mukaan suunta saadaan nyt ylöspäin. Rimpuiluahan tämä on ollu 2v ja nyt onneksi luovuttiin 2- joukkueesta, josta olisi pitänyt luopua jo viime vuonna. Seuraavan kerran 2-joukkue sitten, kun löytyy halukas junnuporukka aloittaan sellaisen.(huom. oma mielipide, ei todellakaan seuran.) Kyllähän seura on antanu omilla päätöksillään mahdollisuuden panostaa tähän kauteen ja toivon että pelaajat vastaavat siihen huutoon, omalla hyvällä aktiivisella tekemisellään. Toivottavasti tästä säälistä päästäisiin eroon ja tiedostettaisi se että PP-70, TKT jne. tekee hyvää junnutyötä ja osallistumismaksun ollessa todella huokea. Mitä Ilveksessä maksetaan toimintamaksua, saa PP-70:ssä pelata 2 kautta hienoa lajia nimeltä jalkapallo ja tuskimpa TKT:ssä paljon kalliimpaa harrastaminen on. Kaikkihan lähtee kummiskin siitä, että tunnetko kuuluvasi joukkueeseen ja jos oot pelannu joskus junnuna PP:ssä, onhan sun paljon helpompi tulla yrittään miesten porukkaankin. Ja tällä hetkellä siellä on kasvamassa aikamoinen tyhjiö, toivottavasti saadaan pidettyä nykyiset ikäluokat, koska länsi-tampereelle on varmasti kysyntää jatkossakin tälläiselle seuralle. T: peepeeläinen vuodesta 1970 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.03.2012 klo 21:09:12 kirjoittanut dam10 »
|
|
|
|
|
Maccarone
Poissa
|
 |
Vastaus #76 : 07.03.2012 klo 09:19:08 |
|
Hieno seurahan tuo Pp-70 ja varmaan on rahaakin, muttei kyllä tekemisen meininkiä ainakaan viime vuosina kauheasti. Tai on varmaan tehty, mutta vääriä asioita. Kesäisin kierrätetty ukkoja siten ,että samana suvena käy kahden porukan(Pp-70 ja Pp-70/2) peleissä yli 60 eri peluria  Veikkaanpa, ettei siellä ehdi kauheasti joukkuehenkeä syntymään, kun aina on eri ukkelit kehissä. Täytyy myös todeta, että aika paljon on sellaisia pelaajia porukassa, jotka käyvät tapahtumissa tasan silloin, kun itse lystäävät. Tätä hieman ihmettelen, ettei näitä saada karsittua. Ilmeisesti ko. pelaajat ovat laadullisesti niin hyviä, ettei voi lempata ulos. Tämä osallistuminen on kyllä nuoremmissa polvissa ihan silminnähden muutenkin ihan eri maailmasta, kuin vaikkapa 5-10 vuotta sitten. Äijät pelaa joukkuelajia ja tosiaan mitään kuria ei joukkueen sisällä/seuralla ole. Ihmettelen varsinkin, jos seuralla on kunnon valmentaja, niinkuin pelipojilla. Kaveriporukoissa kurinpito tietysti eri hommaa. Mutta joo, jos haluais pelipoikien ongelmista tarinoida, niin tulis monen sivun runot. Toivottavasti seura heräilee ja vaikka aloittaa sillä, että laittaa nuo kivikautiset ja sekavat nettisivut kuntoon, jos ei muuta jaksa.
|
|
|
|
|
referee3000
Poissa
Suosikkijoukkue: Tamperelainen jalkapallo & futsal
|
 |
Vastaus #77 : 08.03.2012 klo 21:44:36 |
|
PP-70:n tilannetta näin ''naapuriseuran'' näkökulmasta katsoen voisin sanoa, että PP:llä on tällä hetkellä samanlainen tilanne joka TKT:lla oli 2008. Itse asiassa viime kauden tilanne muistutti sitä enemmän, mutta kyllä nämä nyt vielä ihan riittävän läheltä liippaa. Ensin ollaan pelattu monta vuotta liiton sarjoissa ja sitten pudotaan kahdessa vuodessa Kakkosesta suoraan Neloseen. Molemmilla oli viimeisellä Kakkosen kaudellaan ''kirjava'' joukkue, joka ei oikeastaan koostunut omista kasvateista, vaan lähinnä muualta tulleiden pelaajien varassa oltiin ja suunta oli alaspäin.
En tiedä mitä PP:n taustoissa tai seuran sisällä on tapahtunut, mutta minulle on jäänyt sellainen käsitys, ettei siellä olla toimintaa käännettyä takaisin nousujohteiseksi ja ainakin seuran pelaajamäärä puhuu siltä kantilta. Muutama vuosi TKT ja PP-70 olivat pelaajamäärien suhteen melko tasatilanteessa ja tilanne on viimeisimpien pelipassimäärien (2010) mukaan TKT:lle 449 - 217. Lisäksi PP:ltä on kadonnut käytännössä kaikista vanhemmista ikäluokista juniorijoukkueet.
Tässä on mielestäni se suurin ero näiden kahden vertailukelpoisen seuran välillä. Nimenomaan se toiminta mitä on tapahtunut edustusjoukkueen alavireisen jakson jälkeen. TKT alkoi laittaa putoamisen jälkeen junioritoiminnan kautta ns. tukijalkaa kuntoon tulevaisuutta varten ja tällä hetkellä se alkaa jo tuottamaan tulosta. Sen verran paljon edustusjoukkueesta löytyy omia kasvatteja ja kiinnostus seuraa kohtaan on myös kasvanut. Lisäksi juniorijoukkueissa on hyvin imua ja pelaajamäärä kasvaa tällä hetkellä.
Itse olen samoilla linjoilla siitä, että paikallisen jalkapallon kannalta olisi hyvä, että Länsi-Tampereella olisi oma vahva ja paikallinen seuransa, kuten TKT on toisella puolella kaupunkia. Toivon, että PP-70 saa palautettua toimintaansa uusille urille ja seuran nimen paikallisten huulille siellä lännessä, jolloin ihmiset tuntisivat sen omaksi seurakseen.
|
|
|
|
|
BOCA TAMPERE
Poissa
Suosikkijoukkue: Unico Grande Amore,Boca Juniors,Ilves,Melde
|
 |
Vastaus #78 : 09.03.2012 klo 00:15:39 |
|
toivottavasti tässä ei nyt mitään farmisoppareita aleta PP:n osalta duunaileen..alkais vähän haista siltä vanhan koiran nenuliin..ketäs siä olis sopivia "uhreja"?: tapa,vire,joku nokian joukkueista,teivo?..ei hjuva,,hoitakoon PP sotkunsa itse,vaikka hieno joukkue onkin/olikin,toivottavasti kukaan ei tartu syättiin ..
|
|
|
|
|
tre guru
Poissa
Suosikkijoukkue: Metsäkansan Kanto, Nakhon Sawan FC
|
 |
Vastaus #79 : 12.03.2012 klo 04:51:00 |
|
Jos jotakuta kiinnostaa niin tässä ex-PP70 janari David Lebrasin haastattelu Thaimaassa, tarinaa myös ajasta PP:ssä Muistaako joku vielä minkälainen ukko tää oikein oli, oon yhden matsin nähny täällä Thaimaassa ja muutaman jutun lukenu, johtopäätös että ihan mulkku, oonko väärässä? http://www.clubwebsite.co.uk/koratfc/87605/CustomPages/view/7362
|
|
|
|
|
2puujalkaa
Poissa
|
 |
Vastaus #80 : 17.03.2012 klo 19:53:12 |
|
mites kävi pp70- kavon kohtaamisessa ja maalintekiät
|
|
|
|
|
DonAlfonso
Poissa
Suosikkijoukkue: IkVi
|
 |
Vastaus #81 : 18.03.2012 klo 13:47:12 |
|
PP:lle 3-2 (0-2)
|
|
|
|
|
PALTSE
Poissa
|
 |
Vastaus #82 : 18.03.2012 klo 16:05:31 |
|
Huomenna Vakp - Loiske klo 19.30 Sahara
|
|
|
|
|
Musta kosto
Poissa
Suosikkijoukkue: Sorvankylän pallo
|
 |
Vastaus #83 : 18.03.2012 klo 16:43:34 |
|
Muut ne pelailee ja reenaa... Jagsit ne juo juo ja juo...
|
|
|
|
|
ETP
Poissa
|
 |
Vastaus #84 : 20.03.2012 klo 16:49:53 |
|
Huippujalkapalloa Parolassa 23.3. klo 16.15. www.parolanvisa.fi toivottavasti säät on suosiolliset.
|
|
|
|
|
päätykatsomo
Poissa
|
 |
Vastaus #85 : 20.03.2012 klo 21:04:18 |
|
Huippujalkapalloa Parolassa 23.3. klo 16.15. www.parolanvisa.fi toivottavasti säät on suosiolliset. Koskas se turnaus on Parolassa? Ja tietoa joukkueista jotka osallistuu?
|
|
|
|
|
ETP
Poissa
|
 |
Vastaus #86 : 21.03.2012 klo 08:54:07 |
|
Turnaus on 22.4. 2012. Joukkueet: Visa, UrPS, TP-49 ja City Norsulauma. Enempää ei voitu ottaa kentän varaustilanteen takia. Otteluohjelma tulee myöhemmin.
Tuo Haka - Viikingit peli alkaa 23.3. siis jo 16.15. Toivottavasti aurinko sulattaa kentällä vielä olevat pienet jääpaikat.
|
|
|
|
|
2puujalkaa
Poissa
|
 |
Vastaus #87 : 26.03.2012 klo 19:21:29 |
|
Onko tietoo pp70n pelistä koskella ?
|
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #88 : 26.03.2012 klo 20:35:32 |
|
Onko tietoo pp70n pelistä koskella ?
Kuulopuheiden perusteella kossut vienyt 5-2
|
|
|
|
|
W.R. Hearst
Poissa
Suosikkijoukkue: NePa
|
 |
Vastaus #89 : 28.03.2012 klo 16:05:57 |
|
Nekalan Pallo järjestää viiden joukkueen Kasariturnauksen 14.4. ja 15.4. Turnaus pelataan yksinkertaisena sarjana siten, että kaikille joukkueille tulee kaksi peliä lauantaina ja kaksi peliä sunnuntaina. Kaikki ottelut pelataan Kaupin kakkoskentällä klo 10-15. Peliaika on 55 minuuttia ja osallistumismaksu 225 euroa. Voittajalle on luvassa palkinnoksi saunailta ruokineen (ei sisällä juomisia) perjantaina 20.4.
Turnauksessa on auki vielä kaksi paikkaa, joten ilmoittautumisia otetaan vastaan joko yv:llä tai sähköpostilla osoitteeseen jarno(ät)nekalanpallo.fi. Samasta osoitteesta saa lisäinformaatiota turnauksesta, mikäli sellainen on tarpeen.
Tervetuloa mukaan!
|
|
|
|
|
AndyLove
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS & Liverpool
|
 |
Vastaus #90 : 28.03.2012 klo 16:08:20 |
|
TamU-K - KaVo -ottelun ajankohdaksi varmistui 21.4. klo 11.00. Ottelupaikkana toimii Pyynikin urheilukenttä.
Suomen Regions Cup 2012 2.kierros.
|
|
|
|
|
päätykatsomo
Poissa
|
 |
Vastaus #91 : 30.03.2012 klo 04:54:36 |
|
Huomenna Vakp - Loiske klo 19.30 Sahara
Paljonkos tämä peli päättyi?
|
|
|
|
|
Hilma
Poissa
Suosikkijoukkue: VaKP, Haka
|
 |
Vastaus #92 : 30.03.2012 klo 09:19:01 |
|
Paljonkos tämä peli päättyi?
VaKP-Loiske 2-1
|
|
|
|
|
batteri
Poissa
|
 |
Vastaus #93 : 31.03.2012 klo 06:45:43 |
|
Tässä nostaligiapläjäys vuodelta 2010. Kyseessä Tampereen kolmosen karsintaottelu NePa (4. div) ja TKT (3. div.) koko ottelu Pyynikin stadionilta. TKT voitti. Kuvauksen on suorittanut Nepan väki. Kiitos hienolla alasarjajoukkueelle ja toimijoille. http://www.youtube.com/watch?v=CPTx1m87H64
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #94 : 31.03.2012 klo 22:14:31 |
|
Huomenna Eerikkilässä FJK-PP-70 klo 16.00. Kuukausi takaperin joukkueet kohtasivat Tampereella ja silloin kyyti oli vorssalaisille kylmää, loppulukemat peräti 4-0 kotijoukkueelle. Huomenna on siis FJK:lla revanssin paikka. Ja soisi sen pelin muutenkin loksahtavan kohdalleen, kun kauden alku odottaa jo nurkan takana - kuukauden päässä.
|
|
|
|
|
päätykatsomo
Poissa
|
 |
Vastaus #95 : 01.04.2012 klo 10:37:19 |
|
Nepa - Leki 0-1 (0-0)
Ihan perus talven harjoituspeli molemmilta joukkueilta. Noin 10 minuuttia jäi pelaamatta toisesta puoliskosta koska vuoro loppui.
|
|
|
|
|
2puujalkaa
Poissa
|
 |
Vastaus #96 : 01.04.2012 klo 16:49:26 |
|
Huomenna Eerikkilässä FJK-PP-70 klo 16.00. Kuukausi takaperin joukkueet kohtasivat Tampereella ja silloin kyyti oli vorssalaisille kylmää, loppulukemat peräti 4-0 kotijoukkueelle. Huomenna on siis FJK:lla revanssin paikka. Ja soisi sen pelin muutenkin loksahtavan kohdalleen, kun kauden alku odottaa jo nurkan takana - kuukauden päässä. No miten kävi nyt?
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #97 : 01.04.2012 klo 17:56:17 |
|
No miten kävi nyt?
FJK-PP-70 2-1 Kotijoukkueen maalit iski tuttu mies, Ivo Dankov. FJK:n peli oli varsin kelvollista, kun otetaan huomioon ottelun olleen ensimmäinen uudella pelisysteemillä. Tuossa Tampereen ottelussa vorssalaisten päävalmentaja ei ollut mukana ja ottelu mentiinkin hieman "käydään nyt pelailemassa" -meiningillä. Tänään kotijoukkueella oli peli alusta lähtien hallinnassa, kunnes FJK-veskari avasi suoraan vastustajan kärkimiehen jalkaan. Mies kiitti ja kumarsi iskien PP:n 0-1-johtoon. Puoliajan loppu mentiinkin sitten hieman sekavimmissa merkeissä FJK:n otteen herpaannuttua. Toisella jaksolla kotijoukkue sai kuitenkin taas juonen päästä kiinni ja nousikin lopulta voittoon. Ensin PP:n maalivahti joutui kaatamaan kotijoukkueen laiturin - tuloksena rangaistuspotku, jonka Dankov upotti varmasti. Noin parikymmentä minuuttia ennen loppua sama mies osui vielä lähietäisyydeltä ja loppulukemiksi kirjattiiin täten 2-1. Ihan mukiinmenevää peliä kotijoukkueelta, vaikka vielä on paljon parannettavaakin. Todella paljon henkilökohtaisia virheitä ja huonoja syöttöjä kotijoukkueelta nähtiin, mutta kokonaisuus pelasi kuitenkin voiton arvoisesti. Se on tosin sanottava, että yhden vaihtomiehen voimin Eerikkilään matkannut PP-70 alkoi myös väsyä loppua kohden. Tästä on kuitenkin taas parempi jatkaa. FJK:n osalta sarja alkaa 29.4. Tampereella NePaa vastaan.
|
|
|
|
|
villajees
Poissa
|
 |
Vastaus #98 : 06.04.2012 klo 18:43:57 |
|
Millasella kokoonpanolla parvi lähössä sarjaan ? Härmästä tai käpystä tulossa apuja ? Ja mikä on jagsin tilanne onko pelimiehiä tälle kaudelle ?
|
|
|
|
|
villajees
Poissa
|
 |
Vastaus #99 : 06.04.2012 klo 18:45:21 |
|
Länsimaa tehny kuulemma maaleja liukuhihnalta ?
|
|
|
|
|
|
|
|