Onko oikeastikin vänrikki vai onko tämäkin vain kevyttä läppää? Löytyykö todella Suomen huippufutareista näitä jotka ovat viihtyneet intissä pidempäänkin?
Hyypiän sotilasarvosta en tiedä, joku näppärä ottanee sen nopeasti selville. Mutta lienee vänrikki, jos niin sanotaan.
Nimittäin ainakin takavuosina kaikki puolustusvoimien urheilukoulussa inttinsä käyneet ovat joko reservin aliupseereja tai upseereja. Joukkoon mahtunee melkoisesti myös jalkapalloilijoita. Ja esimerkiksi Matti Nykänen.
Puolustusvoimien urheilukoulun yksi tärkeimmistä tavoitteista on ollut toimia jonkinlaisena Suomen armeijan PR-osastona. Eli siihen maailmanaikaan, kun puolustuskyvyn uskottavuus vielä vaati joka-ainoan silkohapsisen nuorukaisen sonnustautumista sarkavaatteisiin, intin vetovoimaa piti mainostaa.
Ja ketkä olisivatkaan sopineet siihen paremmin kuin palvotut urheilusankarit. Epävarmojen lukiolaispoikien utuiset suunnitelmat siviilipalveluksesta haihtuivat, kun he kuulivat, että Jari Litmanenkin kävi intin! Siihen verrattuna ei ole mitään se, että joku Pelle Miljoona kävi sivarin, vaikka onhan Pellekin jalkapallomiehiä...
Varsinaisen maanpulustuksen kannalta urheilukoululla ei ole ollut paljonkaan tekemistä. Urheilijat ovat saaneet harjoitella lajiaan mielin määrin ja osallistua myös kilpailuihin. On syytä epäillä, ehtikö esimerkiksi Jani Sievinen opetella purkamaan rynnärin lukkoa; suurin osa varusmiesajasta kun meni altaassa pulikoidessa. Metsässä moni urheilukoululainen tuskin kerkesi kunnolla piipahtaa, ellei sitten ollut hiihtäjä tai suunnistaja.
Suhteellisen vapaan harjoittelun hintana kaikki saivat kuitenkin ainakin muodollisen ryhmänjohtajakoulutuksen ja joutuivat siis viettämään yönsä Lahden kasarmeilla sen 11-12 kuukauden ajan, mikä raukkilaisilta tai rukkilaisilta on vaadittu.
Intti siis nivottiin (osittain Tahko Pihkalan hengessä) melko saumattomaksi osaksi urheilijan uraa.
Siinä suhteessa ei ole mikään ihme, että vain hyvin harvat huippu-urheilijat ovat siviilipalvelusmiehiä. Sivarin valitseminen olisi edellyttänyt urheilijalta sitä, että olisi pitänyt kyseenalaistaa järjestelmä, joka tarjoaisi heille huomattavasti paremmat edut kuin tavallisille varusmiehille.
Siviilipalveluspaikoista on ollut (esimerkiksi kuntasektorin nuivamielisyyden takia) myös jatkuvaa pulaa; potentiaalinen sivariurheilija olisi saanut elää epävarmuudessa, minne päin Suomea ja millaiseen tehtävään systeemi hänet sattuu viskaamaan. Noh, jollekulle yksilöurheilijalle se olisi kenties sopinutkin, muttei oikein joukkueurheilijoille.
Mutta nyt urheilukoulusysteemikin lienee tullut osittain tiensä päähän. Armeijan käyvien osuus ikäluokasta pienenee jatkuvasti, ja maan ylin sotilasjohtokin myöntää, ettei jokaista näppylänaamaa enää tarvitse kouluttaa edes luuloteltujen sotilaallisten uhkakuvien tai talvisodan perinnekulttuurin nimissä.
TV:stä tuttuja 12 kuukauden mainosupseereja ei enää tarvita mihinkään.
Ja urheilukoulun aika on ohi ennen kaikkea siksi, ettei koulu enää pysty tyydyttämään ammattimaistuneen huippu-urheilun tarpeita. Nuorella kaverilla se 12 kuukautta Lahdessa saattaa olla juuri se ratkaiseva ajanjakso, jolloin olisikin pitänyt olla antamassa näyttöjä Flipperpoolin tai ainakin Stockportin tuikeakatseiselle valmennusjohdolle. Ne tarvitsevat armoitetun tilantekijän seuraavalla viikolla eivätkä vuoden päästä, jolloin kohtalonkello on jo kolmesti kalkattanut.
Eivätkä kotimaisetkaan seuravalmentajat katso hyvällä sitä, että runkopelaajaksi kaavailtu riplailija höntsää polttopalloa Lahden suurhallissa jonkin pahaäänisen kantapeikon komennossa, kun hänen pitäisi harjoitella syöttökuvioita juuri oman joukkueen kanssa. Ei ole sama, missä ja kenen kanssa treenataan.
Nykytilanne tuottaa näitä kruununraakkeina vapautettuja fysiikkaihmeitä, joilla on kiire kilpakentille tekemään uraa.
Olen osittain samaa, osittain eri mieltä muutaman edellisen kirjoittajan kanssa siitä, haittaako armeija kaikkien uraa vaiko pelkästään urheilijoiden.
Tottakai se haittaa kenen tahansa kansalaisen elämää; potentiaalista opiskelu- tai työaikaa menee hukkaan (ja älkää enää heittäkö näitä "armeija kasvattaa pojista miehiä" -läppiä; kyllä se sängyn petaaminen olisi pitänyt opetella jo kotona, eikä se äänetön käteenvetäminenkään NIIN välttämätön elämäntaito ole...).
Ehkä siinä se perheenperustaminen tai väitöskirjakin viivästyy vuodella, tuskin kuitenkaan jää vallan tekemättä, jos eväitä muuten löytyy.
Mutta tavallisella pulliaisella on silti suunnilleen 50 vuotta aikaa rakentaa maailma mieleisekseen. Vuosi kansalaispalvelusta, olipa se sitten vaikka sivaria, ei hirvittävästi hidastaisi taivalta Sorbonnen professorin tuolille.
Ja ehkä Nokia-nörteille tai polin ja kauppakorkean bisneshaukoille olisi jopa hyödyllistä vaihdella vaippoja dementoituneille sotaveteraaneille. Vähentäisi hiukan uhoa ja kasvattaisi todellisuudentajua.
Urheilijan laita on pikkuisen toisin. Ura tehdään nuorena, silloin, kun ollaan fyysisesti ja taidollisesti parhaassa iskussa. Ja ammattilaisen on annettava näyttöjä juuri siinä iässä, kun se asevelvollisuus sotkee kuvioita. 30-vuotiaana voidaan olla jo eläkkeellä.
Näyttöpaikkoja on rajallisesti; kun tilaisuus tulee, siihen on tarrattava kiinni kuin leipään. Vuosi tai jopa puoli vuotta kasarmilla kuuntelemassa g-miesten epämääräisiä ja liioiteltuja pillu- ja kännijuttuja voi tuntua tuskastuttavan pitkältä.
Itse olen sitä mieltä, että yleisestä asevelvollisuudesta voitaisiin jo luopua - jolloin urheilijoidenkaan ei tarvitsisi enää valehdella lättäjaloistaan.
