3-divari kesätauolle MaPSin komennossaRannikkoseutu
http://www.rannikkoseutu.fi/Urheilu/1194750016450/artikkeli/3-divari+kesatauolle+mapsin+komennossa.htmlKautensa ailahtelevasti aloittanut Maskun palloseura päätti kolmosdivisioonan kevätkauden vakuuttavasti. Viidestä viimeisestä ottelusta joukkueelle kirjattiin pelkkiä voittoja maalierolla 18–4.
MaPSia alkukaudella vaivanneet epätasaiset otteet olivat toukokuun puolivälin jälkeen vain muisto.
Maalitehtailun sai kokea esimerkiksi kolmosdivarin ennakkosuosikiksi ennen kauden alkua nostettu Someron Voima, joka jäi kotikentällään maskulaisten jyräämäksi numeroin 2–6.
– Tuhlailimme Somerolla paikkoja, ja olisimme voineet tehdä toiset 6 maalia, MaPS:n valmentaja Petri Lehtonen muistelee.
Voittoputken johdosta kuukauden mittaiselle kesätauolle lähdettiin MaPSin johtaessa sarjaa 23 pisteellä.
Maskulaisten saldona 10 ottelusta on 7 voittoa, 2 tasapeliä ja 1 tappio.
Ennen voittoputkeaan maskulaiset pelasivat kolme peräkkäistä voitotonta ottelua toukokuun alussa, jolloin joukkue esimerkiksi hävisi kotonaan paraislaiselle PIF:lle.
– Kotitappio oli hyvä herättäjä joukkueelle, sillä sen jälkeen pelit ovat sujuneet mallikkaasti. Puolustus ja hyökkäys ovat olleet hyvässä tasapainossa, Lehtonen arvioi.
Vihreävalkopaitaiset tavoittelevat Lehtosen mukaan suoraa nousua, joka sarjan voittajalle avautuu ilman jatkokarsintoja.
– Sunds IF on kotisaarellaan aina kova, lisäksi TPK on kova ja pelaava porukka, joka tappelee myös noususta mikäli potkua riittää.
MaPSin riveissä nähtiin alkukaudesta jalkapalloihmisille tuttu nimi, kun TPS:n monivuotinen kapteeni Jarno Heinikangas pelasi joukkueen riveissä TPK-ottelussa.
Lehtosen mukaan TPS-legenda tuli auttamaan alkukaudella loukkaantumisista kärsinyttä maskulaisryhmää.
– Meillä on 24 jätkän pelaajarinki, ja mikäli suuria katastrofeja ei puolustuslinjalle satu, ei Heinikangasta enää joukkueessamme nähdä, Lehtonen kertoo.
Maskun ottelut jatkuvat 14.7. kun joukkue matkaa Ahvenanmaan Sundiin pelaamaan rästiottelunsa Sundin IF:aa vastaan.
Naantalilaisen VG-62:n alkukausi sujui ailahtelevasti.
Sarja alkoi hienosti, ja kolmen kierroksen jälkeen joukkue keikkui kärkikastissa.
Toukokuu kulki kuitenkin pelillisesti vaatimattomasti, eivätkä raitapaidat voittaneet viiteen otteluun.
Kolme viimeisintä peliä kulkivat taas mallikkaasti, saldona 2 voittoa ja tasapeli. Joukkue onnistui esimerkiksi kaatamaan Someron Voiman.
Näin ollen naantalilaiset ovat 12 joukkueen sarjassa 7 sijalla. Joukkueen saldona on 11 ottelusta 4 voittoa, 4 tasapeliä ja 3 tappiota.
VG päätti kautensa keskiviikkona FC Bodaa vastaan pelattuun 1–1-tasatulokseen.
– Kauden avauspuolisko on ollut odotusten mukainen. Peliesityksemme vaihtelee edelleen pelien sisällä. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, vaikka parannettavaa toki onkin, VG:n vastuuvalmentaja Tomi Kivikoski sanoo.
Kivikoski toivoo joukkueensa hyvän vireen säilyvän 21.7. alkavalla jälkimmäisellä sarjakierroksella.
VG:n kausi jatkuu tuolloin vierasottelulla Sunds IF:aa vastaan.
Seuraavat pelit 14.7.2012 1830 SIFFK - Masku
20.7.2012 1830 LTU - TPK
20.7.2012 1830 Masku - TuTo
20.7.2012 1830 Wilpas - KaaPo
20.7.2012 1830 FC Boda - PIF
21.7.2012 1600 SIFFK - VG-62
21.7.2012 1500 SoVo - JyTy
SARJATILANNE KESÄTAUOLLA Masku 10 7 2 1 35 15 23
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
TPK 11 7 2 2 24 12 23
KaaPo 11 6 2 3 37 17 20
FC Boda 11 6 2 3 16 13 20
SIFFK 10 6 1 3 23 12 19
SoVo 11 5 2 4 25 19 17
VG-62 11 4 4 3 22 18 16
PIF 11 4 2 5 17 23 14
TuTo 11 3 3 5 21 24 12
Wilpas 11 3 0 8 11 34 9
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
LTU 11 1 3 7 13 32 6
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
JyTy 11 1 1 9 9 34 4