Pelaajakohtaisia arvioita vaikka ei paljoa poikkeakaan aikaisemmista kommenteista:
- Lahti: Hyvä peli. Meni kovaa tilanteisiin ja sai hyvin katkottua / riistettyä palloja.
- Saksela: Aloitti huonosti, mutta paransi kuitenkin pelin edetessä. Hieno esityö ensimmäiseen maaliin, mutta muuten tuli vielä paljon pallonmenetyksiä. Nousi kuitenkin ihan ahkerasti, ja parantaa varmasti kunhan saa enemmän pelejä alle.
- Alho: Jäi vähän näkymättömäksi. Kastratin maaliin kuitenkin hieno keskitys.
- Lod: Hyvännäköistä peliä sen puoli tuntia mitä ehti pelaamaan ennen lievää loukkaantumistaan.
- Zeneli: Erottui pallovarmuudessa. Muilla meni välillä vähän kohelteluksi, mutta Zeneli sai hyvin pidettyä palloa.
- Okkonen: Ei virheitä, muttei kyllä säväyttänytkään oikein millään muotoa. Kai sille kuitenkin sopimus on pakko antaa kun ei keskelle oikein parempiakaan miehiä ole tarjolla.
- Perovuo: Ei oikein vakuuta. Kaksinkamppailuissa liian pehmeä, ja tuntuu ettei onnistu koskaan riistoissa...
- Pohjanpalo: Ei kyllä liian aktiivinen ollut, mutta teki kaksi maalia, joten ei pitäisi olla valitettavaa.
- Kastrati: Sama kuin Pohjanpalolla, mutta kahen maalin sijasta yksi maali ja maalisyöttö. Ei kai se silloin huonosti mennyt.
- Grönroos: Vaikutti ihan näppärältä pelimieheltä.
- Pahkasalo: Ennakkoluuloton sisääntulo, ja yksi hyvä laukaisu vähän ohi.
- Aspegren: Ei paljoa ehtinyt tekemään laitapuolustajana, mutta muutama syöttöhassi jäi mieleen.
Hyviä junnuja näyttäisi Klubilta löytyvän, joten ihan kivat fiilikset jäi
edit. Mainitaan vastapuolen pelaajista vielä Mustonen ja Selin, jotka kiinnostivat itseäni eniten. Mustonen ei paljoa palloihin päässyt, kerran pääsi puskemaan vaarallisenoloisesti mutta meni ohi. En tiiä onko miehellä jo sopimus vai ei, mutta ainakaan tämän matsin perusteella en laittaisi jatkoon. Selin puolestaan yllätti hieman. Oli ihan hyvin pelissä mukana ollen mielestäni MYPAn näkyvimpiä pelaajia.
Klubin keskikentän pelinrakentelu huolettaa kyllä todella paljon, jos tällaista vastustajaakaan vastaan ei mitään saada rakennettua keskustan kautta. Hirvittävä määrä pitkiä hakuja hetken Honakmaisen alakertapyörittelyn jälkeen. Oikeastaan ainoastaan Efun laidalta päästiin rakentavasti ja toistuvasti ylös. Mielelläni näkisin vaikka jotain Äfrikän arpoja tuossa kokeiltavan. Vaikka mitään taikuria ei löydettäisikään, niin jo tuollainen Medo/Ring-henkinen energia ja työmoraali auttaisi pelinrakentelua, kun aina olisi oma mies vieressä vapaana.
Sama, mutta eiköhän siihen keskelle ehditä vielä ihan hyvin joku ratkaisu saamaan

Afrikankortteja en lähtisi paljoa katselemaan...