Lillunen
Poissa
Suosikkijoukkue: St.Pauli since 5.12.2009
|
 |
Vastaus #350 : 28.06.2012 klo 08:05:19 |
|
Jeps, lohkovoitto lienee kolmen kauppa. Kyllikki oli kevään paras joukkue, sitä ei käy kiistäminen. Jos sama tahti jatkuu syksyllä, päästään Karakalliossa tahkoamaan ensi kaudella jälleen 90 minuutin pelejä. Sijoilla 4-6 majailevat Kilo, Karzinkarjut ja LP voivat syksyllä täydellisesti onnistuessaan nousta vielä taistelemaan lohkon kakkossijasta, mutta siihen vaaditaan jo ristiinpelaamista ja pientä epäonnistumista kärkikolmikossa. Babylon oli kevään suurin yllätys negatiivisessa mielessä. HäPS, PEP ja CF DR jäivät lohkon hännille, mutta osoittivat parissa yksittäisessä pelissä, ettei heitäkään vastaan parane lähteä takki auki.
Eipäs päästä ensi kaudella pelailemaan Karakalliossa, sillä kenttä on tietojen mukaan menossa remonttiin ja villeimpien huhujen mukaan jopa tekonurmi tulossa Karakallioon. Toivottavasti saavat kuitenkin pidennettyä sekä levennettyä kenttää, sillä tällä hetkellä kenttä tuntuu aivan liian pieneltä. Myös Kyllikin klubirakennus, eli tuo ruskea pukusuoja taitaa olla romahtamaisillaan, eli oikeaan aikaan remontti tulee. Syyskauden nousukahinoista on kyllä tulossa huikea, eikä Kyllikilläkään ole enää varaa kompuroida häntäpään joukkueita vastaan kuten kävi DR´ää ja osittain jopa HäPSiä vastaan.
|
|
|
|
|
cloubasl
Poissa
|
 |
Vastaus #351 : 30.06.2012 klo 23:12:56 |
|
I-hk/omv-ivpa 4-0 kärkikamppailussa ei mitää epäselvää. Hyvää kesää
|
|
|
|
|
hewonoja
Poissa
|
 |
Vastaus #352 : 24.07.2012 klo 20:35:07 |
|
Jäppärä uhkuu kovaa syyskuntoa..Eilen kaatui Reippaan A2 treenipelissä Järvelän nurmella 5-1!
|
|
|
|
|
Rene Higuita
Poissa
|
 |
Vastaus #353 : 25.07.2012 klo 20:31:04 |
|
Lohko 3: FC Karzinkarjut/2 - FC Kyllikki 1-3(1-0) 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.07.2012 klo 21:06:49 kirjoittanut Rene Higuita »
|
|
|
|
|
orgo
Poissa
Suosikkijoukkue: Kasiysi/TN
|
 |
Vastaus #354 : 30.07.2012 klo 19:05:39 |
|
babylon vs kasiysi tn 0-1.iMaali pari min ennen loppua huikealla vasurin pommilla.
|
|
|
|
|
razou_
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, FC Babylon, FC Babylon/2, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #355 : 30.07.2012 klo 19:13:28 |
|
babylon vs kasiysi tn 0-1.iMaali pari min ennen loppua huikealla vasurin pommilla.
Joo, parempi jengi kyllä voitti pelin. Babylonin peli näytti vähän paremmalta kuin keväällä, mutta kyllähän Kasiysi oli näistä vahvempi. Olenko muuten väärässä, mutta eikös alussa keskemmällä ja lopussa topparina pelannut #11 ole todellisuudessa Pöxyjen hessu? 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.07.2012 klo 19:35:05 kirjoittanut razou_ »
|
|
|
|
|
Lillunen
Poissa
Suosikkijoukkue: St.Pauli since 5.12.2009
|
 |
Vastaus #356 : 30.07.2012 klo 21:18:33 |
|
Olenko muuten väärässä, mutta eikös alussa keskemmällä ja lopussa topparina pelannut #11 ole todellisuudessa Pöxyjen hessu?  Jos näin olisi, pitäisi jo hävetä.. Lepakin perkele ilmeisesti voitti oman pelinsä.
|
|
|
|
|
Lepuskin ylpeys
Poissa
Suosikkijoukkue: GFT, LePa, Huuhkajat, FC Espoo
|
 |
Vastaus #357 : 30.07.2012 klo 21:25:43 |
|
LePa voitti 1-2 Karjut. Kulminaatiohetket koettiin LePan 0-1 johtomaalin jälkeen, kun LePan molari tulee maaliltaan ulos, ja pelaa palloaan kädellä lähes identtisesti kuin HJK:n Wallen, mutta vielä räikeämmin. Punainen kortti jäi tuntemattomasta syystä antamatta  Karjut tasoitti, ja tämän jälkeen LePa saa pilkun Karjujen käsivirheestä ja peli 1-2. Dumarilta jäi myöskin viheltämättä 2.puoliajalla varsin selvä rike boksissa, josta olisi kuulunut Karjuille rangaistuspotku. Jossiteltavaa siis jäi Karjujen leiriin, seuraavat kolme ottelua lienevät kuitenkin helpompia kuin Kyllikki- ja LePa-väännöt
|
|
|
|
|
Lillunen
Poissa
Suosikkijoukkue: St.Pauli since 5.12.2009
|
 |
Vastaus #358 : 30.07.2012 klo 23:04:45 |
|
seuraavat kolme ottelua lienevät kuitenkin helpompia kuin Kyllikki- ja LePa-väännöt
Kyllikkiä vastaan Karjuthan olivat erittäinkin hyviä vaikka loppua kohden taistelu hiipuikin. Eka puoliaikahan oli tuossa pelissä täysin karjujen.
|
|
|
|
|
Möhömaha
Poissa
|
 |
Vastaus #359 : 31.07.2012 klo 08:30:53 |
|
Kulminaatiohetket koettiin LePan 0-1 johtomaalin jälkeen, kun LePan molari tulee maaliltaan ulos, ja pelaa palloaan kädellä lähes identtisesti kuin HJK:n Wallen, mutta vielä räikeämmin. Punainen kortti jäi tuntemattomasta syystä antamatta  Karjut tasoitti, ja tämän jälkeen LePa saa pilkun Karjujen käsivirheestä ja peli 1-2. Dumarilta jäi myöskin viheltämättä 2.puoliajalla varsin selvä rike boksissa, josta olisi kuulunut Karjuille rangaistuspotku. Nyt on kyllä menny Lepuskin ylpeydellä puurot ja vellit sekaisin! Väität Lepan veskarin pelanneen palloa kädellään, mutta kuitenkin tuomari intti kivenkovaan ettei pallo käteen osunut, kuten myös veskari. Lisäksi veskarin kädet näytti tuossa tilanteessa olevan kyllä todella tiukasti kropassa kiinni, eli vaikka olisi käteen osunut, niin missään tapauksessa sitä ei olisi kädellä pelannut. Vai miten ne säännöt nyt sitten menivätkään? Tilanne josta pilkku tuli, oli todella selvä käsivirhe ja jos saivarteluun mennään, niin toinen samanlainen jäi kaiketi viheltämättä myös Karjujen päässä? Ja vielä sitten jostain rikkeestä boksissa, itse paikallaolleena en nähnyt mitään rikettä, enkä myöskään kuullut karjulaisten kovasti mistään tilanteesta protestoineen, joten vaikea sanoa mikä tuo selvä rike sitten lienyt ollut? Kaikenkaikkiaan vihreähköiden lasien läpi katseltuna, lopputulos oli kenttätapahtumiin nähden oikeudenmukainen, Lepa oli parempi ja hallitsi peliä loppua lukuunottamatta.
|
|
|
|
|
TakapihanKolli
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Uutta Matoa Koukkuun
|
 |
Vastaus #360 : 31.07.2012 klo 10:03:55 |
|
Joukkue O V T H Te Pä P RiPS/III 9 8 1 0 28 2 25 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - KP-75/SaPo 9 5 4 0 12 5 19 AskU 9 5 1 3 20 14 16 AC JazzPa 9 4 2 3 12 8 14 Ares -86 9 4 2 3 10 6 14 FC Tuusula 9 3 1 5 9 18 10 Jäppärä 9 2 2 5 9 13 8 JoKi/River 9 2 2 5 6 16 8 MU 9 1 4 4 9 17 7 NouLa/Jakki 9 1 1 7 5 21 4
Aika selvältä alkaa näyttämään tuo RiPS:n kolmosjengin nousu, kevät kaudella vain kaksi päästettyä maalia. Mutta painaako liikaa uusimaa cupissa jatko, viime kierroksella tippui Apollo lukemin 2-0 vaikka RiPS epäonnistuikin rankkareissa.
|
|
|
|
|
Vastapallo
Paikalla
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #361 : 31.07.2012 klo 11:49:38 |
|
Torstaina heti tärkeä alakerran koitos Järvelässä, kun hyvän kenraalin viime viikolla pelannut Jäppärä isännöi Joki/Riveriä. Kauden avauksessa torstain vierasjoukkue oli täysi vastaantulija Järvelän sinisten käsittelyssä, mutta ilmeisesti jokelalaisetkin ovat saaneet kauden aikana peliään kulkemaan. Tiukkaa tulee olemaan, etenkin jos Jäppärän kesän aikaiset viimeistelyongelmat jatkuvat.
|
|
|
|
|
Jere Punkki
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki punaselle
|
 |
Vastaus #362 : 31.07.2012 klo 11:50:29 |
|
Tänään jatkuu taas 
|
|
|
|
|
Rene Higuita
Poissa
|
 |
Vastaus #363 : 31.07.2012 klo 19:46:20 |
|
FC Kyllikki - FC LP 2-1  Kentällä nähtiin todella rumia otteita ja lopussa kunnon joukkorähinä, josta vierasjoukkueelle kaksi suoraa punaista ja Kyllikille yksi.
|
|
|
|
|
Hugh
Paikalla
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkueet
|
 |
Vastaus #364 : 31.07.2012 klo 21:54:52 |
|
Kilo IF 1 - HäPS 2-0 (1-0).
Kilo hallitsi peliä selvästi, ja iski tarvittavat maalitkin parin tolpan lisäksi. Kilon veskalla muistaakseni 0 torjuntaa. Yleensä nää kesäpelit on olleet kokoonpanon suhteen hankalia, mutta nyt saatiin yllättävänkin iskukykyinen joukkue liikkeelle. Kesätauon aikana pari kaveria on toipunut vammoistaan, ja tärkeä topparikin palasi kokoonpanoon reissuiltansa. Hyvä näin, vaikka yksi tärkeä (Kyllikki-pelissä loukkaantunut) hyökkääjä onkin yhä sairastuvilla.
|
|
|
|
|
Jere Punkki
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki punaselle
|
 |
Vastaus #365 : 31.07.2012 klo 22:02:03 |
|
Tänään jatkuu taas  Erittäin huonolla menestyksellä, ei vittu  eli kasiysi-rt88 1-4, aivan käsittämätöntä.
|
|
|
|
|
Lillunen
Poissa
Suosikkijoukkue: St.Pauli since 5.12.2009
|
 |
Vastaus #366 : 31.07.2012 klo 22:23:28 |
|
FC Kyllikki - FC LP 2-1  Kentällä nähtiin todella rumia otteita Älpeeltä ja lopussa kunnon joukkorähinä, josta vierasjoukkueelle kaksi suoraa punaista ja Kyllikille yksi. Vittu mikä peli ja vastustajat. Tuomarilla homma lähti täysin lapasesta. Kaiken kruunasi onneton oikea suora jota vihreäpaitainen vastustaja yritti tarjota Kyllikin pelaajalle. Vaikka taisi jopa osuakin. Tänään kuului myös varsin luotettavia huhuja Kasiysi TN´n vierastyöläisistä eilen. Säälittävää touhua tiukassa nousukamppailussa
|
|
|
|
|
Lepuskin ylpeys
Poissa
Suosikkijoukkue: GFT, LePa, Huuhkajat, FC Espoo
|
 |
Vastaus #367 : 31.07.2012 klo 22:59:01 |
|
Nyt on kyllä menny Lepuskin ylpeydellä puurot ja vellit sekaisin! Väität Lepan veskarin pelanneen palloa kädellään, mutta kuitenkin tuomari intti kivenkovaan ettei pallo käteen osunut, kuten myös veskari. Lisäksi veskarin kädet näytti tuossa tilanteessa olevan kyllä todella tiukasti kropassa kiinni, eli vaikka olisi käteen osunut, niin missään tapauksessa sitä ei olisi kädellä pelannut. Vai miten ne säännöt nyt sitten menivätkään? Tilanne josta pilkku tuli, oli todella selvä käsivirhe ja jos saivarteluun mennään, niin toinen samanlainen jäi kaiketi viheltämättä myös Karjujen päässä? Ja vielä sitten jostain rikkeestä boksissa, itse paikallaolleena en nähnyt mitään rikettä, enkä myöskään kuullut karjulaisten kovasti mistään tilanteesta protestoineen, joten vaikea sanoa mikä tuo selvä rike sitten lienyt ollut?
Kaikenkaikkiaan vihreähköiden lasien läpi katseltuna, lopputulos oli kenttätapahtumiin nähden oikeudenmukainen, Lepa oli parempi ja hallitsi peliä loppua lukuunottamatta.
Tuomari voi inttää, mitä lystää. Eilispäiväinen tuomari on Uudenmaan piirin hapuilevin ja epävarmin tuomari Heikki Tetrin jälkeen. Silläkään ei ole mitään väliä, kuinka tiukasti kädet olivat korpassa kiinni. Jos se osui käteen 16-alueen ulkopuolella niin, että pelasi palloaan kädellä (kuten tässä tapauksessa) niin punainen on silloin oikea tuomio. Maalivahdin käsivirhe boksin ulkopuolella kuuluu aina tuomita punaisella kortilla, mutta tämä ei ilmeisesti ole edes kaikille erotuomareille selvä asia. LePa oli luvuin 1-2 parempi, ja lukemat ovat oikeudenmukaiset, jos lasketaan tämä antamatta jäänyt punainen kortti pois. Yhden miehen vajaalla pelaaminen 45min ajan niin peli olisikin ollut ihan toisenlainen. Näköjään Kyllikki-LP-pelissä homma lähti tuomarilta vielä pahemmin hallinnasta, kun oikein joukkorähinä oli lopputulemana? E. Tarkoitin käsivirhettä, en rikettä yleisessä muodossa, my bad. Kyseessä olisi myös ollut seurauksena maalintekotilanne. Ja ihan sama vaikkei olisi ollutkaan, oletko Hawke sitä mieltä, että veska voi tulla nyrkkeilee pallon vaikka 40m päästä maalista ilman punaista korttia? 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 31.07.2012 klo 23:14:36 kirjoittanut Lepuskin ylpeys »
|
|
|
|
|
Hawke
Poissa
|
 |
Vastaus #368 : 31.07.2012 klo 23:02:25 |
|
Tuomari voi inttää, mitä lystää. Eilispäiväinen tuomari on Uudenmaan piirin hapuilevin ja epävarmin tuomari Heikki Tetrin jälkeen. Silläkään ei ole mitään väliä, kuinka tiukasti kädet olivat korpassa kiinni. Jos se osui käteen 16-alueen ulkopuolella niin, että pelasi palloaan kädellä (kuten tässä tapauksessa) niin punainen on silloin oikea tuomio. Maalivahdin tekemä rike boksin ulkopuolella kuuluu aina tuomita punaisella kortilla, mutta tämä ei ilmeisesti ole edes kaikille erotuomareille selvä asia.
LePa oli luvuin 1-2 parempi, ja lukemat ovat oikeudenmukaiset, jos lasketaan tämä antamatta jäänyt punainen kortti pois. Yhden miehen vajaalla pelaaminen 45min ajan niin peli olisikin ollut ihan toisenlainen.
Näköjään Kyllikki-LP-pelissä homma lähti tuomarilta vielä pahemmin hallinnasta, kun oikein joukkorähinä oli lopputulemana?
Näin muotoiltuna aivan käsittämätön ja paikkaansapitämätön väite. Maalivahdin boksin ulkopuolella tekemät rikkeet tuomitaan aivan niin kuin kenttäpelaajienkin, eli jos tilanteessa ei ilmeistä maalintekomahdollisuutta ole, ei punaistakaan ole syytä antaa. Yleinen kommentti keskustelun aiheena olevasta tilanteesta mitään tietämättä, kyseinen väite vain kiinnitti huomion.
|
|
|
|
|
pyörätuolikamaa
Poissa
|
 |
Vastaus #369 : 31.07.2012 klo 23:57:26 |
|
Hawken linjoilla, ei todellakaan kuulu antaa maalivahdille punaista jokaisesta rankkarialueen ulkopuolella tapahtuneesta käsivirheestä rikkeen laadusta riippumatta  .
|
|
|
|
|
razou_
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, FC Babylon, FC Babylon/2, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #370 : 01.08.2012 klo 07:58:14 |
|
Vittu mikä peli ja vastustajat. Tuomarilla homma lähti täysin lapasesta. Kaiken kruunasi onneton oikea suora jota vihreäpaitainen vastustaja yritti tarjota Kyllikin pelaajalle. Vaikka taisi jopa osuakin. Tänään kuului myös varsin luotettavia huhuja Kasiysi TN´n vierastyöläisistä eilen. Säälittävää touhua tiukassa nousukamppailussa Lehikoinen on siitä huono tuomari, ettei oikeen saa peliä hanskaansa, jos edes toinen jengeistä pelaa sääntöjen rajamailla, tai niiden ulkopuolella. Ei uskalla puhutella, laputtaa jne, millä saisi pelin rauhoittumaan. Tosin eipä näissä alasarjoissa nyt muutenkaan tarpeeksi usein kortteja jaeta. Paitsi tietysti siitähän pitää antaa, jos ottaa paidan pois kun tuulettaa. Oliko siellä TN:llä muka muitakin vierailevia tähtiä kuin tämä yksi Pöxyjen hermanni? Muutamia erittäin kovia pelimiehiä toki Kutosen tasolle, mutta pistin itse sen piikkiin, että uusi jengi ja Espoossahan pitäis olla ylitarjontaa kovista pelimiehistä. Ainakin nopealla kelauksella lopettaneita nippuja parin viime vuoden sisään EBK/2 (4.div), EBK/Stars (4.div), OT-77 Puhallin (putosi vitosesta), HooGee/4 (5.div), joista varmasti siirtynyt sitten Kasiysiinkin pelaajia. Mitäs Kyllikissä on muuten tapahtunut? Oletteko saaneet jostain lisää pelaajia, kun joukkue vaikuttaa selvästi vahvistuneen, mistä merkkinä myös selvä kärkisija?
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #371 : 01.08.2012 klo 08:46:35 |
|
Tuomari voi inttää, mitä lystää. Eilispäiväinen tuomari on Uudenmaan piirin hapuilevin ja epävarmin tuomari Heikki Tetrin jälkeen. Silläkään ei ole mitään väliä, kuinka tiukasti kädet olivat korpassa kiinni. Jos se osui käteen 16-alueen ulkopuolella niin, että pelasi palloaan kädellä (kuten tässä tapauksessa) niin punainen on silloin oikea tuomio. Maalivahdin käsivirhe boksin ulkopuolella kuuluu aina tuomita punaisella kortilla, mutta tämä ei ilmeisesti ole edes kaikille erotuomareille selvä asia. LePa oli luvuin 1-2 parempi, ja lukemat ovat oikeudenmukaiset, jos lasketaan tämä antamatta jäänyt punainen kortti pois. Yhden miehen vajaalla pelaaminen 45min ajan niin peli olisikin ollut ihan toisenlainen. Näköjään Kyllikki-LP-pelissä homma lähti tuomarilta vielä pahemmin hallinnasta, kun oikein joukkorähinä oli lopputulemana? E. Tarkoitin käsivirhettä, en rikettä yleisessä muodossa, my bad. Kyseessä olisi myös ollut seurauksena maalintekotilanne. Ja ihan sama vaikkei olisi ollutkaan, oletko Hawke sitä mieltä, että veska voi tulla nyrkkeilee pallon vaikka 40m päästä maalista ilman punaista korttia?  Boksin ulkopuolella veskari on ihan samanarvoinen kuin muutkin pelaajat. Eli sama tuomio, kuin pelaajan nyrkkeillessä palloa 40 metrin päässä maalista. Vapari ja varoitus on tuomio tuollaisesta tilanteesta, jollei tuolla tarkoituksellisella käsivirheellä estetä vastustajan maalia, tai ilmeistä maalintekomahdollisuutta.
|
|
|
|
|
Möhömaha
Poissa
|
 |
Vastaus #372 : 01.08.2012 klo 12:10:30 |
|
Silläkään ei ole mitään väliä, kuinka tiukasti kädet olivat korpassa kiinni. Jos se osui käteen 16-alueen ulkopuolella niin, että pelasi palloaan kädellä (kuten tässä tapauksessa) niin punainen on silloin oikea tuomio. Maalivahdin käsivirhe boksin ulkopuolella kuuluu aina tuomita punaisella kortilla, mutta tämä ei ilmeisesti ole edes kaikille erotuomareille selvä asia. E. Tarkoitin käsivirhettä, en rikettä yleisessä muodossa, my bad. Kyseessä olisi myös ollut seurauksena maalintekotilanne. Ja ihan sama vaikkei olisi ollutkaan, oletko Hawke sitä mieltä, että veska voi tulla nyrkkeilee pallon vaikka 40m päästä maalista ilman punaista korttia?  Ihan pakko vielä ottaa kantaa, vaikka Lepuskin ylpeys tuntuukin olevan yksin asiansa kanssa. Miten ihmeessä voit väittää maalivahdin pelanneen kädellään, kerro ihmeessä kuinka se tapahtui? Ottiko veskari pallon kädellään kiinni vai osuiko pallo sinun mielestäsi veskarin käteen? Naurettavaa ottaa vertaus jostain nyrkkeilystä 40 metrissä, koska varmasti itsekin näit että tilanne ei ihan niin mennyt. Oma mielipiteeni on, että kädellä pelaaminen ja pallon osuminen käteen ovat kaksi aivan eri asiaa. Oma näkemykseni on, että pallo saattoi käteen osua, mutta edes veskari itse ei asiaa myöntänyt, olisi varmasti jälkikäteen myöntänyt jos olisi osunut. Ja jos veskari ei ole itse edes huomannut pallon käteen osuvan, niin tuskin hän on silloin tietoisesti palloa kädellään pelannutkaan?? Saatikka sitten että olisi tarkoituksella estänyt maalintekotilanteen, koska jos en väärin muista, tuon tilanteen yhteydessä sekä Lepan että karjujen yhdet kenttäpelaajat ehtivät maalivahdin alapuolelle, eikä se välttämättä tarkoita maalintekotilannetta, koska edes siitä ei voida olla varmoja, että olisiko karjujen pelaaja tapauksen jälkeen saanut vielä pallon itselleen. Ja jos olet sitä mieltä, että maalivahdin käsivirhe on aina punaisen arvoinen rike alueen ulkopuolella, niin varmasti voit meille kaikille epätietoisille kaivaa kyseisen pykälän sääntökirjasta esiin väitteesi tueksi?! Joukkotappelusta sanon oman kantani, että ei sitä voi tuomarin niskaan kaataa, pelaajathan siellä ovat huonosti käyttäytyneet!? Ei kai se nakkijonotappelussakaan ole kioskin pitäjän vika että jonossa tapellaan, vaikka nakit olisi kuinka paskoja tahansa? Ja edelleen katson paheksuvasti myös noita uutisia pelioikeudettomista pelaajista, tää on nyt hei kuutosdivaria ja mukava harrastus! Ei siellä tarvi tappelemaan alkaa, eikä myöskään voittaa kauheella pakolla, varsinkin kun näytti että TN:llä oli vaihtomiehiäkin mukana...
|
|
|
|
|
Marquinho
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & Suomi
|
 |
Vastaus #373 : 01.08.2012 klo 12:37:13 |
|
Joukkotappelusta sanon oman kantani, että ei sitä voi tuomarin niskaan kaataa, pelaajathan siellä ovat huonosti käyttäytyneet!? Toisaalta jos tuomari ei syystä tai toisesta anna mistään rikkeistä kortteja, niin onko hänkään täysin syytön tapahtuneeseen? Yleensä kuitenkin joukkotappeluita edeltää rumat otteet pitkin matsia. Rohkeammin vaan ulos kentältä ne pahimmat sikailijat.
|
|
|
|
|
razou_
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, FC Babylon, FC Babylon/2, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #374 : 01.08.2012 klo 13:04:45 |
|
En ollut paikalla tämän viikon Kyllikki - FCLP -matsissa, mutta aiemmin tuo samainen dumari on ollut piippaamassa omia Kutosen pelejä ison liudan. Lähes joka kerta on ollut sama ongelma, eli ei ole saanut joukkueiden ongelmapelaajia kuriin ja niinpä seurauksena on ollut aina jännitteiden kasaantuminen eikä parina kertana isompikaan härdelli ole ollut kaukana. Ja kyllähän pelaajat usein nimenomaan kokeilevat, mikä on kenenkin tuomarin mielestä sallittua ja sitten kun saa tehdä mitä vaan niin otteet kovenevat (ja sitä kautta sanahelinä lisääntyy, kun muka ois pitänyt olla rike toisen mielestä). Kun sitten dumari on muka tehnyt väärän päätöksen niin seuraa turhautumista ja kierre on valmis. Päätyen pahimmillaan sitten tohon joukkotappeluun. Mikä on varsin surullista sekä yleisesti että kun miettii, mistä näissä kutosen peleissä on kyse, kuntoilusta.
|
|
|
|
|
|
|
|