MM-kisoja tasaisemmat EM-kisat ja muita faktoja arvokisojen pudotuspeleistä

[Puoliaika]

Vedonlyöjiä kiinnostanee kovasti, että EM-kisat ovat MM-kisoja tasaisemmat. Puolet vuonna 1996-2008 pelatuista EM-kisojen pudotuspeleistä meni jatkoajalle. Tiukkuus ja niukkuus näkyy myös maalimäärissä. 64 prosentissa EM-pudotuspeleistä varsinaisen peliajan lopputulos oli 0-0, 1-0 tai 1-1.

Arvokisojen pudotuspelitilastoista löytyy muutakin mielenkiintoista. Neljän viimeisen maailmanmestarijoukkueen finaalitie on murskaavaa luettavaa. Joukkueet tekivät matkallaan loppuotteluun yhteensä 17 maalia. Niistä 14 (82%) syntyi toisella jaksolla.

Tutkin läpi kaikki vuosina 1996-2010 pelatut EM- ja MM-kisojen pudotuspelit (pronssiotteluita lukuun ottamatta) ja sain selville, että 88 ottelussa toisen jakson voittanut joukkue ei kertaakaan hävinnyt ottelua varsinaisella peliajalla.

Aiheesta lisää:
http://puoliaika.wordpress.com/2012/03/05/pudotuspelianalyysi-osa-1-toisen-jakson-voittaja-vie-potin/
http://puoliaika.wordpress.com/2012/03/07/pudotuspelianalyysi-osa-2-em-kisat-ovat-tasaisemmat-kuin-mm-kisat/

[AmmoniumKLO]

Kiitos tästä, kirjanmerkin muodossa talteen ja eiköhän tällä saada muutamia euroja tuhlattua lisää. "No mutta ku aina ennenki ollu vähämaalisia".

Alitajuisesti toki tiedossa ollutkin, mutta kivaa luettavaa näin ihan faktamuodossa.

[Puoliaika]

Näissä aiempiin tilastoihin perustuvissa analyyseissa on kieltämättä aina omat ongelmansa. Syystalvella 1997 kirjoitin ensimmäisen lehtijuttuni siitä, kuinka MM-kisojen neljä parasta joukkuetta on ennustettavissa neljännesvälierien jälkeen. Juttu perustui vuoden 1986-1994 MM-kisoihin. En muista kaikkia kriteereitä ulkoa, mutta kohtia oli puolenkymmentä. Mestarijoukkueen kohdalla niitä taisi olla muun muassa: 1) Pelaa alkulohkossaan ainakin yhden 1-1-tasapelin, 2) Ei häviä yhtään ottelua ja 3) Voittaa neljännesvälieräottelunsa yhdellä maalilla.

Tuohon päälle olin lisännyt vielä jotain höttöä tehdyistä ja päästetyistä maaleista, niin että samat säännöt pätivät vain toivottuihin joukkueisiin. Analyysi toimi juuri niin hyvin kuin saattoi olettaa: Ranskan MM-kisojen alkulohkojen jälkeen ainut joukkue, jolla oli mahdollisuus maailmanmestaruuteen oli Romania. Valitettavasti keltapaidat vain sattuivat voittamisen sijaan häviämään neljännesvälieräottelunsa maalilla Kroatialle.

Tulevaisuuden ennustamisessa on aina omat vaaransa, mutta uskoisin, että tällä kertaa analyysi on ainakin tuota 15 vuoden takaista paremmissa kantimissa. Turnauksia on enemmän ja niissä on sama joukkuemäärä ja pelisysteemi kuin tulevissakin kisoissa.

Tällä hetkellä yritän kartoittaa miten eurooppalaiset joukkueet ovat pärjänneet toisiaan vastaan arvokisoissa (lähinnä pudotuspeleissä, mutta miksei muutekin). Selkeitä suuntauksia on olemassa.

Portugali ja Espanja häviävät Ranskalle. Ranska häviää Saksalle. Englanti häviää Portugalille ja Saksalle. Saksa häviää Italialle... Näitä on varmasti muitakin. Onko joku perehtynyt asiaan?

[Puoliaika]

Arvokisoissa ero hyvän joukkueen ja menestyvän joukkueen välillä tehdään pudotuspeleissä. Ja tämä ero on iso. Pudotuspelit ovat aivan oma maailmansa, jossa pärjäävät vain harvat maat.

Kävin viime talvena läpi vuosina 1996-2010 arvokisoissa pelatut pudotuspelit. Tarkasteluaikana pudotuspelejä pelasi arvokisoissa 22 Euroopan maata. Näistä vain kuudella oli ns. voitollinen saldo eli joukkue oli voittanut enemmän pudotuspelejä kuin se oli hävinnyt. Nämä maat olivat Saksa, Ranska, Espanja, Kreikka, Italia ja Tshekki.

Lisäksi Hollannilla, Turkilla, Venäjällä ja Ukrainalla oli ns. 50 prosentin saldo. Ne olivat voittaneet yhtä paljon otteluita kuin olivat hävinneet. Loppujen 12 maan pudotuspelisaldo oli tappiollinen. Tässä joukossa olivat myös Englanti ja Portugali.

Pudotuspelien voittoprosentteja 1996-2010 (Vähintään kolmet pudotuspelit pelattuna):
1) Ranska 78,5
2) Saksa 72
3) Espanja 66,5
4) Italia 64
5) Hollanti ja Turkki 50
7) Portugali 45,5
Kroatia 40
9) Englanti 33
10) Tanska 25
11) Ruotsi 0

Kun katsoo tarkemmin näiden numeroiden taakse, voi nähdä mistä hyvä pudotuspelijoukkue on tehty - ja mistä taas huono. Ja se on se ero, jonka takia Portugali voi voittaa pudotuspeleissä Englannin ja Hollannin, mutta häviää aina Ranskalle ja Saksalle:
https://puoliaika.wordpress.com/2011/11/20/arvokisa-analyysi-osa-2-miksi-saksa-voittaa/
https://puoliaika.wordpress.com/2011/11/20/arvokisa-analyysi-osa-3-miksi-englanti-haviaa/

[Josef K.]

Englannin saldo:

1996 ESP v
1996 GER t
1998 ARG t
2002 DEN v
2002 BRA t
2004 POR t
2006 ECU v
2006 POR t
2010 GER t

Tuosta tulee minun laskujeni mukaan 3/9 eli 33%. Joillekin muillekin joukkueille (Italia ainakin) sain nopeilla laskuilla eri luvut.

[Josef K.]

Aika hyvinhän nuo luvut kuitenkin korreloivat joukkueiden luokan kanssa, sen suurempaa mystiikkaa niiden takaa tuskin juurikaan tarvitsee etsiä.

[Callit]

Aika hyvinhän nuo luvut kuitenkin korreloivat joukkueiden luokan kanssa, sen suurempaa mystiikkaa niiden takaa tuskin juurikaan tarvitsee etsiä.

Nimenomaan näin, Tanska ja Kreikka ovat ne poikkeukset. Tanskan kohdalla kannattaa myös muistaa, että silloin oli vain semifinaali ja finaali. Voittivat semissä Hollannin pilkuilla ja finaalissa Saksan Schmeichelin ja tuomarin ansiosta.

Noissa tilastoissahan ei analyysin kannalta ole oikein muuta mielenkiintoista kuin tuo Englannin toisen puoliajan "kirous", jonka täytynee johtua heikosta kunnosta. Silloinkin joutuu kyllä ennusteita tehdessään miettimään, kuinka kauan tämä kirous kestää. Nykyisinhän jopa englantilaisten pelaajien kunnosta huolehditaan hyvin ammattimaisesti.

Tuota Saksan mystistä voittajataipumusta en allekirjoita. Saksa oli paras sekä 1990 ja 1996 suorastaan ylivoimainen. Pari turhaakin tappiota pudotuspeleissä on tullut, hyvinä esimerkkeinä 1992 finaali ja 1998 Kroatia-tappio. Vastaavasti en muista vuoden 1974 finaalin jälkeen yhtään pudotuspeliä, jossa Saksa olisi voittanut jonkun selkeästi paremman joukkueen. On menty sellaisella hävittiin kelle piti meiningillä.

Espanjan nousua ikuisesta alisuorittajasta maagiseksi voittajaksi on yritetty usein selittää voittamisen kulttuurin omaksumisella ja muulla sanahelinällä. Kyse on kuitenkin ihan yksinkertaisesti pelaajien tason paranemisesta, minkä kuka hyvänsä voi lukea historian kirjoista esim. erilaisten vuoden pelaajaäänestysten kohdalta. Vai keitä olivat 80-luvun iniestat, xavit, torresit, fabregasit ynää muut?

[Puoliaika]

Englannin saldo:

Tuosta tulee minun laskujeni mukaan 3/9 eli 33%. Joillekin muillekin joukkueille (Italia ainakin) sain nopeilla laskuilla eri luvut.

No justiinsa. Tein tarkastuslaskennan ja huomasin, että Englannilta puuttui lasketusta prosentista yksi tappio ja Italialta yksi voitto. Italian oikea voittoprosentti on siis 58 ja Englannin tuo 33.

Kiitos muuten tarkkaavaisuudesta. Kun paljon pyörittelee numeroita, niin siinä jäävät tupla- ja triplatsekkaukset usein tekemättä.

[Josef K.]

Aika vaatimattomaksihan espanjalaisten EC-menestys jäi viime vuosikymmeninä ennen ulkomaalaiskiintiöiden poistumista, mikä kertonee kotimateriaalin heikkoudesta suhteessa kilpailijamaihin. Realin vuosituhannen vaihteen menestyspiikki osui aika sopivasti post-Bosman-ajan alkuun, ja 1998 finaalissa avauksessa olikin seitsemän ulkomaalaista. Cruijffin Dream Team toi toki Barcalle sen ekan pystin 1992, mutta silloinkin ulkomaalaistriona oli Koeman-Laudrup-Stoitshkov.

Ei asia toki ihan noin suoraviivainen ole sikäli, että on siellä ennenkin ollut Guardiolaa, Hierroa ja kumppaneita, jotka ovat kelvanneet avainpelaajiksi Barcan ja Realin menestysjoukkueisiin. Toki aina nousee se argumentti, että laudrupit ja zidanet olivat ne todelliset vastuupelaajat, mutta on siellä toisaalta nykyäänkin Messi, Ronaldo ja muut.

Espanjan juniorimaajoukkueiden menestyksessä on havaittavissa selvä piikki 1990-luvun lopulta lähtien ja 2000-luvulla erityisesti, joten tuleva menestys a-maajoukkuetasolla olisi pitänyt olla ns. asiantuntijapiirien ennakoitavissa. Eikä se mitään sattumaa olekaan, että huippumenestys alkoi, kun parhaaseen peli-ikäänsä päässeet 1980-luvulla syntyneet nousivat valtaan.

[Josef K.]

Italian saldo:

1998 NOR v
1998 FRA t
2000 ROM v
2000 NED v
2000 FRA t
2002 KOR t
2006 AUS v
2006 UKR v
2006 GER v
2006 FRA v
2008 ESP t

Eli 7/11 = 64%

[Puoliaika]

No niinhän tuo hitto onkin!

Jos ei muuta, niin selvisi ainakin itsellenikin missä tein alun perin virheen. Italian kesän 2006 saldo kääntyi jollain marxilaisella lipsahduksella 4-0:sta 3-1:een. Tämänpäiväisessä laskennassa saldo menikin sitten mahdottomaan 4-1-muotoon. Ehkä pitäisi jo päästä vuoden 2000 EM-finaalitappion yli, kun se puskee alitajunnasta jo tilastoihinkin.

Epäilyttävän alhaiselta se Italian ensimmäinen luku vaikuttikin.

[Josef K.]

Onhan tuo Englannin saldo aika surullinen: viimeiseen 15 vuoteen on voitettu vain kaksi selvästi kevyempää maata, mitalistitason joukkueita vastaan on sataprosenttinen tappiosaldo. Aika pitkä matka tuosta on siihen, että voitettaisiin yhtäkkiä kolme tai neljä kovaa ottelua putkeen, joten "kestosuosikin" asema on aika tuulesta temmattu (vaikkei sellaista kai kukaan enää tosissaan asettelekaan).

Se, että Englanti häviää "fysiikassa" kuulostaa vielä hassummalta kuin suomalaisten kohdalla. Jos huono kunto on oikea selitys, se ei tietenkään ole "kirous", vaan joukkue ei ole tarpeeksi hyvällä yhdellä keskeisellä osa-alueella.

[Puoliaika]

Epäilen, että englantilaisten kohdalla on huonoa kuntoa enemmän kyse siitä, että sen pelaajat yrittävät tehdä kentällä liikaa asioita. Englannissa arvostetaan sitä, että Steven Gerrard ravaa päättömästi pitkin kenttää ja John Terry heittäytyy pää edellä laukauksen eteen. Kun Englanti häviää, fanit ja tabloid-lehdet itkevät, ettei pelaajilla ollut riittävästi taistelutahtoa.

Itse asiassa englantilaiset tarvitsisivat vähemmän taistelutahtoa ja enemmän kontorollia ja harkittua tekemistä. Koska Englannin maajoukkueen pelaajat yrittävät tehdä kaikkea, he eivät ehdi aina tehdä oikeita asioita. Koska he yrittävät olla joka paikassa, he ovat harvemmin oikeassa paikassa. Ja samasta syystä he eivät enää pudotuspelien toisella jaksolla ehdi oikeaan paikkaan.

Toki fysiikalla ja kunnollakin on tekemistä asian kanssa, mutta pelatakseen sillä tavalla, millä täynnä patrioottista taistelutahtoa olevat englantilaiset pelaavat, pitäisi olla kymmenottelija. Joukkueen juoksemat kilometrit eivät korreloi suoraan voittojen kanssa. Tässä mielessä englantilaisten kunto ei ole avainkysymys. Siitä tulee kynnyskysymys sen takia, että pelaajat eivät ole keskittyneet tekemään oikeita asioita.

Tiedän, että en ole kirjoittanut tätä yhtä hyvin auki tuolla blogissa, mutta perimmiltään englantilaisten hyytymisessä on kyse siitä, että he tuhlaavat energiaansa liikaa turhiin asioihin. Ja se taas on tietyllä tavalla taitokysymys. Taitava pelaaja tietää mitä kentällä pitää tehdä. Kukaan ei ole nähnyt Zinedine Zidanen tekevän hurjaa 50 metrin spurttia. Toki jokaista Zidanea kohti tarvitaan Makelele, mutta toisaalta harva on nähnyt Makelelen yrittävän sankarisooloa viiden vastustajan ohi. Pelaajien pitää tietää rajansa ja roolinsa ja keskittyä sen hoitamiseen.

[rysty]

Nimenomaan näin, Tanska ja Kreikka ovat ne poikkeukset. Tanskan kohdalla kannattaa myös muistaa, että silloin oli vain semifinaali ja finaali. Voittivat semissä Hollannin pilkuilla ja finaalissa Saksan Schmeichelin ja tuomarin ansiosta.

Hieman ontuvat perusteet. Valehtelevatko tilastot? Tanska voitti Hollannin pilkuilla koska oli sillä osa-alueella parempi joukkue. Ei kai Saksan pilkkuvoitoissakaan muuten ole mitään kyseenalaista Finaalissa Saksaa vastaan Tanska johti jo 1-0 Wiltorftin käsvirheen kohdalla, ja Smeichel oli osa joukkuettaan ja parempi kuin Ilgner.

Kreikka taas oli vahva 2004 ja voitti jokaisen pudotuspelinsä maalin erolla, oma maali puhtaana ja ilman pilkkuja. 

[Josef K.]

Nuo esimerkit ovat yksittäisistä kisoista. Eivät Bulgarian ja Kroatiankaan MM-välierätpaikat mitään sattumaa olleet, vaan perustuivat kultaisten sukupolvien zeniitteihin, mutta eivät ne kerro maiden iskukyvystä pidemmällä jaksolla. Tässähän tutkittiin pidempää aikaväliä, ja Puoliaika oli hyvin rajannut mukaankin vain vähintään kolme kertaa jatkossa olleet. On siellä toki oikea tilastokummajainenkin, Turkki, jolla on neljästä kisaosallistumisesta kolme pudotuspelipaikkaa ja peräti kaksi välieräpaikkaa.

e: Ja jos tarkkoja ollaan tuohon Puoliajan tilastoon nähden, Tanskan mestaruus tuli ennen tutkittua ajanjaksoa, eikä Kreikka mahtunut yhdellä pudotuspelipaikallaan vertailuun mukaan.

[Callit]

Hieman ontuvat perusteet. Valehtelevatko tilastot? Tanska voitti Hollannin pilkuilla koska oli sillä osa-alueella parempi joukkue. Ei kai Saksan pilkkuvoitoissakaan muuten ole mitään kyseenalaista Finaalissa Saksaa vastaan Tanska johti jo 1-0 Wiltorftin käsvirheen kohdalla, ja Smeichel oli osa joukkuettaan ja parempi kuin Ilgner.

Ontuvat perusteet mille? Totesin vain ihan selkeät faktat.

[rysty]

Pitkällä aikavälillä tottakai, ymmärrän sen kyllä. Otin vain nuo yksittäistapaukset kommentointiin kun Callit sen kerta aloitti, mielestäni varsin heppoisin perustein. Tai siis en ymmärrä mitä vähäteltävää on siinä että Kreikka oli paras omalla pelityylillään 2004 tai Smeichelin loisto auttoi Tanskaa aikanaan. Ikäänkuin pienempien maiden menestys on aina selitettävissä jollain poikkeavalla tekijällä vaikkapa yksittäisestä ottelusta. Samalla perusteellahan kaikkien kisojen mestaruuspoluista saadaan kaivettua esiin jotakin ns. poikkevaa. Kuten vaikkapa mm 2002 ja sen kaavion vaikutus lopputulokseen. Kuitenkin voittamalla omat pelinsä muutkin isot kuin Saksa ja Brasilia olisivat olleet loppukahinoissa mukana.

 Ja vaikka pitkällä aikavälillä asioita katsotaankin niin antasin silti arvokisavoitolle aina sen ansaitseman arvon. Eikös em-kulta kuitenkin mene mm-välieräpaikan edelle kuten vaikkapa noiden mainittujen Bulgarian ja Kroatian kohdalla.
Mutta tämä nyt ei sinällään liity aiheeseen.

[Callit]

Tai siis en ymmärrä mitä vähäteltävää on siinä että Kreikka oli paras omalla pelityylillään 2004 tai Smeichelin loisto auttoi Tanskaa aikanaan. Ikäänkuin pienempien maiden menestys on aina selitettävissä jollain poikkeavalla tekijällä vaikkapa yksittäisestä ottelusta. Samalla perusteellahan kaikkien kisojen mestaruuspoluista saadaan kaivettua esiin jotakin ns. poikkevaa.

Kreikan menestyksessähän ei sattumalla ollut mitään merkitystä. Ne voittivat täysin ilman onnettaren suosiota. Itse asiassa Tanska viittaukseni oli vain muistuttaakseni siitä, että ns. "erilaisia mestareita" ei ole kauheasti eli kaksi, ja toinen niistäkin on ajalta, jolloin kierroksia oli yksi vähemmän. Sinänsä on täysin totta, että useimmilla mestareilla on jossain vaiheessa turnausta ollut onni/tuomari suosiollinen. Hyvästä esimerkistä käyvät Saksan voitot 90 ja 96. Vuonna 1990 Saksa oli lähellä hävitä Englannille, joka ei koko kisoissa voittanut 90 minuutissa kuin Egyptin. Sama maa olisi tiputtanut Saksan todella ylivoimaisen jengin 1996, jos Casgoine olisi osannut ojentaa jalkansa. Olen nähnyt tilanteen x-kymmentä kertaa nauhalta, enkä vieläkään tajua kuinka se missasi.

Allekirjoitan siis täysin Joosepin viittauksen siihen, että tuo pudotuspelien voittoprosentti on aika tavalla sama kuin maiden perusluokka. Sekin on sellainen asia, jonka myöntäminen on usein pirun vaikeata. Ja kaiken lisäksi se perusluokka, vaikka onkin havaittavissa parhaiten suht pitkällä tarkastelulla, on kuitenkin muuttuva määre. Espanja käyköön esimerkistä.

[rysty]

Jep, kyllähän tuo perusluokka on havaittavissa. Vielä jos yhdeksi muuttujaksi saataisiin pudotuspeleihin etenemisprosentti per arvokisapaikka, niin oltaisiin ihan ytimessä. Sikäli myös tarkastelu vuodesta 96 eteenpäin on hyvä : aina kaksi joukkuetta alkulohkosta jatkoon ja vähintään 3 pudotuspeliä. Tämä tosin muuttuu 2016 alkaen, kun lohkokolmosiakin on em-kisoissa jatkossa, tosin pudotuspelejä on taas yksi enemmän.

[rysty]

Ja kyllähän noihin Englannin 90-luvun Saksa-tappiohin on helppo tarjota syyksi myös yksinkertaisesti voittamisen kulttuurin puuttumista. Saksa oli taistellut ennen mestaruuttaan jo kahdesti peräkkäin finaaliin saakka ja 96 mukana oli vielä paljon samaa sukupolvea. Tiedettiin miten välieristä mennään jatkoon ja luotettiin siihen.

Englannissa on tehty varmasti vuoden 66 jälkeen asioita se 15-25 vuotta todellakin päin persettä. 

[Josef K.]

Outoahan Englannin menestymättömyydessä pitkällä ajanjaksolla on se, että kun englantilaisseurat jopa dominoivat EC:tä pääasiassa kotimaisilla pelaajilla, maajoukkue ei pärjännyt silloinkaan. Vielä kun menestys tuli useamman seuran toimesta (vrt. Ajax, Bayern, Juve), tason laajuuttakin oli pakko olla.

e: Toisaalta outoa on sekin, että se yksittäinen "menestys" eli 1990 tuli juuri Heysel-pannan jälkeen. Olisi luullut, että kansainvälisten pelien puuttuminen seuratasolta kokonaan olisi näkynyt taantumana, kun viisi vuotta oli vain kalisteltu päitä keskenään.

[Callit]

Outoahan Englannin menestymättömyydessä pitkällä ajanjaksolla on se, että kun englantilaisseurat jopa dominoivat EC:tä pääasiassa kotimaisilla pelaajilla, maajoukkue ei pärjännyt silloinkaan. Vielä kun menestys tuli useamman seuran toimesta (vrt. Ajax, Bayern, Juve), tason laajuuttakin oli pakko olla.

Englantilaisten jengien dominanssi  Euroopassa 70- ja 80-luvulla perustui erittäin suurelta osin siihen, että ne saivat haalia jengeihinsä Britannian muitten maajoukkueitten maajoukkuemiehiä, siis ihan mitä pelaajia vaan, ilman ulkomaalaiskiintiötä.

e: Toisaalta outoa on sekin, että se yksittäinen "menestys" eli 1990 tuli juuri Heysel-pannan jälkeen. Olisi luullut, että kansainvälisten pelien puuttuminen seuratasolta kokonaan olisi näkynyt taantumana, kun viisi vuotta oli vain kalisteltu päitä keskenään.

Se jengihän ei ollut millään tavalla hyvä. Omatkin kannattajat mollasivat niitä minkä kerkesivät. Sitten saivat kohtuullisen hengen päälle ja vastustajiksi sellaisia suurmaita kuin Belgia ja Kamerun.

[petteri72]

Espanjan nousuun ikuisesta floppaajasta parhaaksi joukkueeksi on pelaajamateriaalin parantumisen ohella toinenkin syy. Espanjan maajoukkueen kokoonpanon runko on vuosina tullut FC Barcelonasta ja pelaa erittäin hyvin yhteen. Se tuo ison edun muihin tilkkutäkeistä koottuihin joukkueisiin verrattuna.

Seurajoukkueista FC Barcelona ja Real Madrid viime vuosien formissa pelaavat kuitenkin selvästi parempaa jalkapalloa kuin parhaatkaan maajoukkueet. Eikä Espanjankaan maajoukkue ihan mahtikaksikon tasolla pääse, vaikka erittäin hyvä joukkue onkin.

[Josef K.]

Toisaalta yhteyden voi vetää laajemmin myös espanjalaiseen juniorikasvatukseen, jossa on yli seurarajon tähdätty pelaajien ominaisuuksien kehittämiseen siihen suuntaan, että he pystyvät pelaamaan pallonhallintaan ja pass-and-moveen perustuvaa peliä korkealla tasolla. Niillä on kansallinen peli-identiteetti, nääs.

[Veritas]

Onko joku perehtynyt asiaan?

Mieleen tulee ensinnäkin se, että Espanja pudottaa aina Tanskan, joko lopputurnauksessa tai jo karsinnoissa. Lisäksi Turkki pudottaa isäntäjoukkueen, 2002 jopa kaksi. Toki Saksallakin on perinteitä isäntien pudottamisesta. Neloseen päättyvinä vuosina isäntämaa pääsee EM-kisojen finaaliin. Vuodesta 1988 lähtien isäntämaan pudottanut joukkue on joka toinen kerta voittanut loppuottelun, joka toinen kerta hävinnyt.

Englantilaisten jengien dominanssi  Euroopassa 70- ja 80-luvulla perustui erittäin suurelta osin siihen, että ne saivat haalia jengeihinsä Britannian muitten maajoukkueitten maajoukkuemiehiä, siis ihan mitä pelaajia vaan, ilman ulkomaalaiskiintiötä.

Tämä on usein esitetty ja mielestäni rajusti yksinkertaistava selitys. Asia esitetään ikään kuin noilla pienemmillä brittimailla olisi ollut jokin pohjaton pelaajamassa, vaikka yhteisiltä resursseiltaankin ne ovat verrattavissa lähinnä johonkin Itävaltaan tai Ruotsiin. Kukaan tuskin kuitenkaan väittää, että Itävallan tai Ruotsin pelaajatuotannon vapaa hyödyntäminen olisi nostanut esim. Bundesligan seurat kansainväliseen dominanssiin. Lisäksi, jos nyt palattaisiin noihin 80-luvun sääntöihin ja kiintiöihin, niin englantilaiset tuskin enää mitään suurta etua saisivat jostain walesilaisista ja irkuista, sen tason kuraa sieltä suunnasta vaikuttaa tulevan. Valioliigan menestys 2000-luvulla perustuu tietenkin puhtaasti rahaan ja oikeasti ulkomaisiin (=mannermaisiin) vaikutteisiin, pelaajiin ja valmentajiin.

Kyse on mielestäni ennemminkin siitä, että brittiläinen jalkapallo oli kokonaisuutena tuolloin menestyvämpää eikä samalla tavalla teknistaktisesti taantunutta kuin nykyään, tai jos olikin, niin se ei kuitenkaan näkynyt menestyksessä. Pitää muistaa, että Skotlanti, Wales ja P-Irlanti olivat maajoukkueinakin tuolla englantilaisseurojen valtakaudella valovuoden nykytasoaan edellä.