Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4075 : 10.12.2021 klo 21:16:00 |
|
Kjetil Rekdal otettu esille vahvana ehdokkaana. Onneksi en ole vielä uusinut kausikorttiani, jos Rekdal tulee luotsiksi niin en ole ollenkaan varma haluanko uusia.
HamKamin suunnalta on vahvistettu että yhteyttä on otettu. Elämme jännittäviä aikoja.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4076 : 12.12.2021 klo 18:45:51 |
|
Nousukarsintojen semifinaaliin loppui sitten KFUMin lento, vaikka tässäkin mentiin pidemmän kaavan mukaan. Kåffa iski avausmaalin toisen jakson alkupuolella, ja lähellä oli ratkaisevantuntuinen 0-2-osumakin. Jervin paine oli kuitenkin liikaa ja tasoitus tuli kymppi ennen loppua. Jatkoaika oli maaliton, ja taas mentiin rankkareille. Kåffan jatkoajan lopulla sisään tullut David Tavakoli epäonnistui joukkueensa ensimmäisenä laukojana, ja kun kaikki viisi Jerv-yritystä meni sisään, jatkavat grimstadilaiset keskiviikkona karsintafinaalissa. Yksiosainen ottelu siis sekin.
Liigamestaruus taas taisi ratketa jo ensimmäisen vitosen aikana, kun Mjøndalenissa Glimt iski pari pikamaalia.
|
|
|
|
|
JoenDoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Honka
|
 |
Vastaus #4077 : 12.12.2021 klo 19:45:58 |
|
Kiinnostava nousukarsinta tulossa. Harva olisi varmaan kauden alussa uskonut, että Etelä-Norjan joukkueista Jerv olisi se joka pelaa noususta pääsarjaan.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4078 : 12.12.2021 klo 20:19:55 |
|
Brann-Sarpsborg 08 2-1 (B: Heggebø 59. Wolfe 66. S: Canadjija 90.) B: Taylor 90 min
Haugesund-Molde 1-2 (H: Søderlund 64. M: Ohi 38. Brynhildsen 58.)
Kristiansund BK-Vålerenga 2-1 (K: Bye 66. Mawa rp 81. V: Williamsen om 78.)
Lillestrøm-Sandefjord 2-0 (L: Dragsnes 29. Mathisen 81.) L: Kairinen 77 min, vaihtoon
Mjøndalen-Bodø/Glimt 0-3 (B: Botheim 2. Pellegrino 4. Bjørkan 79.)
Odd-Stabæk 3-1 (O: Wallem 18. Ruud 77. Lauritsen 84. S: Haugen 67. Azemi erp 33.) Rosenborg-Strømsgodset 2-2 (R: Vecchia 70. Wiedesheim-Paul 85. S: Vilsvik 13. Hovland om 21.)
Tromsø-Viking 0-2 (V: Løkberg 39. Brekalo 48.)
Mestaruuskamppailusta tosiaan hävisi jännitys heti kättelyssä. Mjøndalenilla oli kyllä loistopaikka shokeerata alle kymmenen sekunnin pelin jälkeen, mutta Haikin torjui Fredrik Brustadin uhittelut. Vähän reilun minuutin pelin jälkeen sitten toisessa päässä Joackim Olsen Solberg tarjoili täysin avopaikan Erik Botheimille, ja aika lailla välittömästi perään Amahl Pellegrino pelattiin läpi: 0-2. Mjøndalen putoaa varsin ansaitusti, vaikka nousikin loppukaudella ihan kiitettävästi taistelemaan sarjapaikastaan.
Seuraava jännitys oli sitten nelossijan suhteen, ja siinä taas RBK antoi kunnon tasoitusta toilailemalla itsensä 0-2-taukotappiolle panoksetta pelaavaa Godsetia vastaan. Hareiden kolme vaihtoa tauolla toivat eloa peliin, mutta 2-2-tasuria enempään se ei riittänyt. LSK hoiti omassa ottelussaan Sandefjordin ja on neljäs. Vålerengallakin tuohon sauma oli, mutta se olisi vaatinut sopivia tuloksia muualta, ja kun se vielä oman ottelunsa KBK:ta vastaan hävisi, on jossittelu sinänsä turhaa.
Putoamiskamppailussa Mjøndalenin kohtalo oli siis selvä jo aikaisessa vaiheessa. Stabæk joutui tappiolle Oddia vastaan reilun vartin kohdalla, ja tasoituspaikkansa se töhri Fitim Azemin missattua pilkun (ja paluupallon) - ilmeisesti vieläpä Fredrik Haugenin oli alunperin tarkoitus ampua rankkari. Kun Brann ei omassa ottelussaan ekalla jaksolla maaleja onnistunut tekemään, oli Stabæk vielä tauolla karsijan paikalla. Brannin eduksi kamppailu lopulta kuitenkin kääntyi, kun vasempana pakkina pelannut David Møller Wolfe pelasi ehkä elämänsä pelin. Ensin esityö Aune Heggebøn avausosumaan, ja sitten oman kuljetuksen päätteeksi itse 2-0 pienestä kulmasta. Stabæk tasoitti kyllä oman pelinsä ja heti perään oli lähellä johtomaaliakin, mutta Odd kuitenkin pääsi kerta kerran jälkeen hyökkäämään paineetta vastaan. Espen Ruud iski voittomaalin vartti ennen täyttä aikaa vahvasti paitsiolta haiskahtaneesta tilanteesta, ja lopun 3-1 oli jo kosmetiikkaa. Pieni toivonkipinä heräsi, kun Sarpsborg 08 sai kavennuksen Brannia vastaan, mutta pelastavaa tasoitusta enää kuulunut.
Glimt juhlii toista peräkkäistä mestaruutta; Molde ja Viking muut mitalistit. LSK voi päästä eurokentille sarjan puolelta, jos ensi keväänä pelattavan cupin voittaja löytyy tämän vuoden kärkikolmikosta. Stabæk ja Mjøndalen lähtevät OBOSiin. Brann ja Jerv karsivat ensi kauden pääsarjapaikasta keskiviikkona Intility Arenalla keskiviikkona - kerrasta poikki.
Maalikuninkuus Ohille, kun tänään syntyi osuma numero 27.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.12.2021 klo 20:26:11 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
Kosmoksen Härkä
Poissa
Suosikkijoukkue: Ennakollinen näkemys ja alustava tieto
|
 |
Vastaus #4079 : 12.12.2021 klo 20:56:46 |
|
RBK:lle ei näköjään ensi kauden €-pelit maistuneet. Jos nyt oikein katsoin, niin viimeksi kaudella 2006/07 ei ole osallistunut. Ensi kaudella vanhenee aika iso potti joukkuepisteitä, joten tällä on, tai voi olla, aika pitkäaikainen vaikutus. Toki resursseja on käytössä sen verran, että pienellä arpaonnella ja lohkoissa tekemällä tulosta (B/G:n tapaan) voi kompensoida menetyksen aika nopeasti.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4080 : 13.12.2021 klo 22:30:05 |
|
Bajenia eivät Milojevićin RBK-flirttailut miellyttäneet, vaan fudut tuli. Tuleepahan halvemmaksi...
Norjan uudet tiukat rajoitukset tulivat onneksi vasta tuon hienon viimeisen kierroksen jälkeen - keskiviikkoista karsintafinaalia pääsee Intilitylle todistamaan vain 600 yleisön edustajaa. No, saatinhan aika iso osa kaudesta vetää katsojien kanssa.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4081 : 14.12.2021 klo 10:43:09 |
|
Bodø/Glimt, Lillestrøm ja HamKam putsasivat pöydän palkintogaalassa. Patrick Berg on vuoden pelaaja, Kjetli Knutsen vuoden valmentaja ja Kniksenkin meni Bergin perheelle. Vuoden nuori pelaaja taas on LSK:n Mads Hedenstad Christiansen, vuoden esikuva Tobias Svendsen ja vuoden maali Thomas Lehne Olsenin vaparikanuuna Moldea vastaan toissaviikonloppuna. Kjetil Rekdal nappasi OBOSin vuoden valmentajan tittelin, ja nelosdivarista satumaisen nousun tehnyt Kristian Eriksen vuoden OBOS-pelaaja.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4082 : 15.12.2021 klo 11:23:13 |
|
HamKamin suunnalta on vahvistettu että yhteyttä on otettu. Elämme jännittäviä aikoja.
Rekdalilta näyttää. Hmm.
|
|
|
|
|
indreløper
Paikalla
Suosikkijoukkue: Rosenborg BK
|
 |
Vastaus #4083 : 15.12.2021 klo 11:39:17 |
|
Joo. Rekdal, kaikista norjalaisista valmentajista henkilönä vastenmielisin. Rekdal, joka on ennen mainittu lähinnä loppukevennyksenä, tyyliin "RBK:n oli pakko palkata Horneland, koska tämän alapuolella listalla ei ollut muita kuin Rekdal, höhöhhöö". Rekdal, joka on koko valmentajauransa (ja TV-kommentaattoriuransa) kunnostautunut haukkumalla RBK:ta.
OK, Rekdal on tehnyt hyvää työtä Hamarissa. Silti nyt tuntuu vähän samalta, kuin jos olisi parisuhteessa, missä toinen osapuoli pettää kerta toisensa jälkeen. Todennäköisesti kevään tullen on taas kausikortti uusittu, mutta pakko tässä on kysyä itseltään, missä raja menee.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4084 : 15.12.2021 klo 23:11:32 |
|
Brann-Jerv 4-4 (7-8 rp) (B: Heggebø 49. 114. Sakor 116. Heltne Nilsen 120. Finne erp 32. Rasmussen erp 55. Hove ua 92. J: T. Wichne 29. Campos rp 93. 112. Ibrahim 117.) B: Taylor 120 min
Ovat karsintamatsit ennenkin tarjonneet melkoista teatteria, mutta tämä nyt menee aika lähelle sitä kärkeä. Jerv-maalivahti Øystein Øvretveit oli paikkaamassa Brann-maalilla ratkaisuottelussa 2014, kun Brann edellisen kerran putosi. Silloin VG:ltä tuli arvosanaksi 1, mutta nyt voi kyllä olla lähellä 10.
Brann saa syyttää tippumisesta ihan itseään, sillä sen olisi paikkojen ja hallinnan perusteella pitänyt viedä ottelu varsinaisella peliajalla ihan selvästi. Taisi olla Jervin eka hyökkäys, josta tuli 0-1, ja tosiaan Øvretveit nappasi kaksi pilkkua. Brannin puolustusta on jouduttu parsimaan kasaan kauden loppua kohti ties millä keinoin, ja kun Fredrik Pallesen Knudsen joutui jättämään lähellä täyttä aikaa kentän, niin vielä keskenkuntoisempi Runar Hove tuli sisään.
Jervin kokenut Arne Sandstø heitti myös varsinaisen peliajan lopulla jokerinsa kentälle Shuaibu Ibraihmin muodossa. Nigerialainen paineli jatkoajan alkuun karkuun Hovelta - punainen kortti, rankkari ja 1-2. Kun Øvretveitin avauksesta Diego Campos iski vielä 1-3 kymppi ennen jatkoajan loppua, näytti homma aika selkeältä. En tiedä iskikö Jerville jo liiallinen hyvänolontunne, mutta Brann tappeli nopeasti tasoihin. Entisen Juventus-junnu Vajebah Sakorin komeasta osumasta ei sitten kauaa kestänyt kun Jerv-kapteeni Mathias Wichmannin komeasta syötöstä Ibrahim väänsi johtomaalin. Eikä vieläkään riittänyt - Taylor puski laidalta läpi, ja maalinedushässäkästä vastaavasti Brann-kapteeni Sivert Heltne Nilsen runnoi joukkueensa rankkareille.
Sakor oli rankkareiden ensimmäinen epäonnistuja kolmantena laukojana, mutta heti perään John Olav Norheim pamautti yli. Yhdeksäs pari toi lopulta tuloksen: Øvretveit arvasi Taylorin pilkun, ja Ibrahim lähetti Jervin ensimmäistä kertaa historiassa pääsarjaan.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.12.2021 klo 11:27:10 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4085 : 19.12.2021 klo 18:05:46 |
|
Kohtuullisen kalliiksi tulee Rosenborgille. Rekdalilla on 400k ulosostopykälä, mutta kun kakkosvalmentaja Geir Frigårdilla sellaista ei ole, niin HamKam tietenkin tekee bisnestä ja kuittaa yhteensä neljä miljoonaa kruunua.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4086 : 20.12.2021 klo 20:13:59 |
|
Rekdal-Frigård-kaksikko tosiaan julkistettiin, kolmen vuoden sopparit. Kuin suolaa haavoihin hieroakseen julkisti myös Bodø/Glimt illempana Kjetil Knutsenin kolmen vuoden sopparin.
Vuoden pelaaja Patrick Berg lähtee Lensiin, jostain 4,5 miljoonan euron diilistä aiemmin puhuttiin.
|
|
|
|
|
indreløper
Paikalla
Suosikkijoukkue: Rosenborg BK
|
 |
Vastaus #4087 : 20.12.2021 klo 21:30:58 |
|
Pakko myöntää: en ollut ehtinyt katsoa Rekdalin vartin mittaista tulokashaastattelua edes puoleen väliin, kun hän yllättäen alkoikin tuntua meidän Kjetilitä. Epäilemättä hyvin valmisteltu haastattelu, ja lehdistötilaisuus meni samoissa merkeissä. Rekdal tuskin oli kenenkään unelmaehdokas, mutta minun pääni hän sai sittenkin kääntymään. Tähän johtanut prosessi oli kyllä niin merkillinen ja kaikesta päätellen surkeasti hoidettu, että RBK:n hallituksessa toivon luudan käyvän, mutta kun tähän on tultu, niin annetaan Rekdalille mahdollisuus. Harkinnassa ollut Lerkendal-boikotti on peruttu :-)
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4088 : 21.12.2021 klo 14:33:41 |
|
Erik Botheim lienee se seuraava Glimtistä lähtijä, kun mies on lehtitietojen mukaan Krasnodarin lääkärintarkastuksessa. Kovasti taas tyhjenee pajatso, mutta suht puskista Botheimkin tuli tälle kaudelle Junkeria paikkaamaan. Jos Victor Boniface nyt pysyisi ehjänä, niin siinä voisi olla se seuraava ykkössentteri. En tiedä mikä sitten esimerkiksi Brannin kanssa tippuneen Aune Heggebøn halu jatkaa OBOSissa on, mutta siinä olisi yksi hyvinkin Glimtin näköinen hankinta tuohon tontille. Berg ja Bjørkan ovat kyllä sellaisia pelaajia, minkä kaltaisia ei ihan viime vuosina ole tarvinnut korvata. Bergin tilalle mies itse ehdotti jo tällä kaudella jonkin verran paikannutta Elias Kristoffersen Hagenia, ja Bjørkanin korvaajaksi ehdotettiin Sondre Sørliä, joka siis tippuisi laidalta pakiksi.
e: Botheimin kohdalla puhutaan jopa Norjan siirtoennätyksiä hipovista lukemista. 75 miljoonaa kruunua on Carewin enkka ja tuosta mennään bonuksineen yli.
Runar Espejordia huhutaan Botheimin korvaajaksi, on tainnut aiemminkin olla esillä. Tromsølle olisi melkoinen arvovaltatappio... Espejord ei kyllä ole pysynyt kasassa juuri yhtään, mutta pelaajatyyppinä kieltämättä sopii tuohon kuin nenä päähän. Venäjälle näkyy olevan pelaajaliikennettä enemmänkin, kun LSK:n Magnus Knudsen siirtymässä Rostoviin. Kieltämättä aika puskista, semminkin yli 10 miljoonan kruunun summista puhutaan.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.12.2021 klo 20:12:55 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4089 : 22.12.2021 klo 23:00:46 |
|
Glimt vahvisti jo Botheimin siirron, tosin on tuota lääkärintarkastusta vaille.
Elämänsä kauden pelannut Thomas Lehne Olsen on saamassa kolmikymppisenä vihdoin ulkomaansiirron, osoitteena tietojen mukaan Shabab Al-Ahli Dubaissa.
Näemmä Tobias Børkeeietiä huhutaan Rosenborgiin. Siirto Stabækistä Brøndbyhyn ei oikein toiminut, mutta nuori mieshän kyseessä vieläkin on. Stabækissä taisi pelata keskikentän pohjaa lähinnä, Tanskassa on tipahtanut välillä pykälää alemmaksikin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.12.2021 klo 23:05:23 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
Avspark
Poissa
|
 |
Vastaus #4090 : 22.12.2021 klo 23:07:28 |
|
Venäjälle näkyy olevan pelaajaliikennettä enemmänkin, kun LSK:n Magnus Knudsen siirtymässä Rostoviin. Kieltämättä aika puskista, semminkin yli 10 miljoonan kruunun summista puhutaan.
Juuri Ruotsin lehdet kirjoittelivat Rostovissa pelaavien ruotsalaisten tilanteesta. Rostovilla on jäänyt palkat maksamatta pelaajille viimeisen neljän kuukauden ajalta. Siinäkin mielessä Knudsenin huhuiltu siirtosumma on merkittävän suuri.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4091 : 08.01.2022 klo 16:20:38 |
|
Pari valmentajauutista.
Sarpsborg 08:n uusi valmentaja on ruotsalainen Stefan Billborn, joka sai kesällä fudut Hammarbystä reilu viikko cup-voiton jälkeen. S08:lla on sen EL-seikkailun jälkeen mennyt alakanttiin, ja varsinkin Micke Stahren aikakaudella se oli suorastaan heikko. Viime kauden loppu -- Lars Bohinenin ilmoitettua lähdöstään kauden jälkeen -- oli sen sijaan erittäin hyvä. Mielenkiintoinen valinta.
Oddin Jan Frode Nornes sai sen sijaan 49-vuotissyntymäpäivälahjakseen fudut. Mitä lie siellä tapahtunut, sillä Nornes ei selvästikään ole tyytyväinen tapaan millä homma on hoidettu. Potkut olivat sinänsä ihan ennakoidut viime kauden umpisurkean menestyksen jälkeen, mutta ajankohta vähän outo.
HamKam sai Rekdal/Frigård-kaupasta sen verran hynää, että uudeksi valmentajaksi huhutaan tanskalaista Jakob Michelseniä. Entinen Bajen-luotsi hänkin, viimeksi kotimaassaan OB:ssä. Mikä lie maajoukkuevalmentaja Ståle Solbakkenin rooli tässä mahdollisessa diilissä -- mieshän on nyt otona katsellut lomalta palaavien Kamma-pelaajien perään treeneissä.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4092 : 14.01.2022 klo 14:13:28 |
|
Glimtin Marius Lode siirtyy sopparin päätyttyä Schalkeen. Vaikea korvattava kyllä topparin tontilla, sen verran iso merkitys pelissä molempiin suuntiin. Tromsøn Runar Espejord taas yrittää paikata Erik Botheimia, ja totta puhuen terveenä ollessaan onkin varmaan parempi pelaaja - mutta iso kysymys on siinä, pysyykö terveenä. Aikamoista kuohuntaa siirto kuitenkin on aiheuttanut. Amahl Pellegrinon vuoden jatko oli myös hyvä uutinen Glimtille; samoin S08:n Gaute Vettin hankinta on hyvä kaappaus.
Otteluohjelmakin tuli tänään, ja mestari-Glimt avaa kotonaan Rekdalin Rosenborgia vastaan 3.4.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4093 : 19.01.2022 klo 12:22:06 |
|
Nils Arne Eggen on poissa - legenda elää.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4094 : 30.01.2022 klo 23:22:21 |
|
Kieltämättä vähän puun takaa tuli Rosenborgin uusin hankinta - siis 22-vuotias argentiinalaistoppari Renzo Giampaoli kahden vuoden lainalle Boca Juniorsista. Osto-optio RBK:lla myös on. Tobias Børkeeiet saikin aiemmin kunnian olla Rekdalin aikakauden ensimmäinen hankinta.
|
|
|
|
|
indreløper
Paikalla
Suosikkijoukkue: Rosenborg BK
|
 |
Vastaus #4095 : 31.01.2022 klo 10:57:46 |
|
No kieltämättä puun takaa tuli - mutta hyvällä tavalla, tai vähintäänkin toivoa herättävällä, kun RBK viime kausina ei juuri Ruotsia ja Tanskaa pidemmälle ole tuntunut katsovan.
Melko kiireistä on Dorsinilla ollut tässä ikkunassa. Pois ovat lähteneet Konradsen, Hovland, Eyolfsson, Islamovic (yllättävän korkealla summalla Koreaan) ja Ceïde (harmillisen halvalla summalla Italiaan, mutta Serie A houkutti ilmeisesti nuorukaista niin paljon, että RBK:n oli parempi suostua). Sisään toistaiseksi Børkeeiet ja Giampaoli, plus pari junnua nostettu akatemiasta A-miehistöön. Lisää on tulossa, epäilemättä. Vecchia ja Holse taitavat pysyä ainakin kesään asti, vaikka tarjouksia on tullut - Holse allekirjoitti uuden sopimuksen muutama päivä sitten.
Se nyt ainakin on melko varmaa, että Rekdalin RBK tulee näyttämään erilaiselta kuin Hareiden RBK. 3-4-3:lla mennään ilmeisesti. Perjantaina ensimmäinen harjoitusmatsi Djurgårdenia vastaan, mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan ollaan menossa.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4096 : 01.02.2022 klo 16:46:27 |
|
Siirtoikkunahan Norjassa on auki vielä vaikka kuinka pitkään, mutta ulospäin lähtijöitä muun Euroopan ikkunan viime hetkillä oli useampi.
Sarpsborg 08 odotteli Ibrahima Konén kanssa rauhassa Afrikan kisat, ja myynti Lorientiin on ilmeisesti varsin kannattava. Viime kauden OBOSin vuoden nuori pelaaja, Fredrikstadin Taofeek Ismaheel kaupattiin myös kirjaimellisesti viimeisellä minuutilla samaan osoitteeseen, mutta luultavasti lähtee samantien lainalle - Vålerengaa on väläytelty osoitteena.
Viking hyväksyi myös loppuhetkillä Brøndbyn uuden tarjouksen Joe Bellistä. Uusiseelantilainen oli viime kaudella yksi sarjan parhaista pelaajista.
Glimt taisi löytää Marius Lodelle korvaajan kotimaasta, kun Brann hyväksyi tarjouksen Japhet Sery Larsenista. Luultavasti varsin kannattava diili Brannin kannalta, kun kesken viime kauden tulleella tanskalaisella on pitkä soppari. Pari kohtuullisen mielenkiintoista siirtoa Glimtistä ulospäinkin, kun viime kaudella Ranheimissa lainalla ollut Elias Melkersen sekä Stjørdals/Blinkissä lainalla ollut Runar "Jens Petterin veli" Hauge myytiin molemmat Hibernianiin. Kumpikaan ei siis ykkösjoukkueessa oikein vielä edes ehtinyt kunnolla pelaamaan. Pitkään viritelty diili tsekkilaituri Dominik Pleštilin kanssa taas kaatui loppusuoralla ilmeisesti lääkärintarkastukseen. Taylor taisi ehtiä jo karata, kukas sitten?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.02.2022 klo 17:13:16 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4097 : 02.02.2022 klo 16:53:38 |
|
Glimt taisi löytää Marius Lodelle korvaajan kotimaasta, kun Brann hyväksyi tarjouksen Japhet Sery Larsenista. Luultavasti varsin kannattava diili Brannin kannalta, kun kesken viime kauden tulleella tanskalaisella on pitkä soppari.
No melko alehintaan taisi mennä, kun huhujen mukaan siirtosumma oli "reilusti alle 5 miljoonaa kruunua", josta lisäksi menee osa Midtjyllandille. Siirto joutunee NFF:n tutkintaan, kun Brannin utj kertoili auliisti pelaajan kanssa olleen suullisen herrasmiessopimuksen siitä, että putoamisen jälkeen pelaaja voi sopivan tarjouksen tullessa lähteä. Tämä kai rikkoo jotain sääntöjä. Sarpsborg 08:lle mielenkiintoinen hankinta, kun tuoreen valmentaja Stefan Billbornin vanha tuttu Serge-Junior Martinsson Ngouali teki sopparin. Kolmas kerta jo kun Junior pelaa Billbornin alaisuudessa, aiemmin siis BP:ssä ja Bajenissa. Takana myös Afrikan mestaruuskisat Gabonin paidassa.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4098 : 10.02.2022 klo 17:49:33 |
|
RBK:n puolustukseen luvassa lisää vahvistusta HamKamin Sam Rogersin muodossa. En nyt niin hirveästi OBOSia seurannut, mutta jenkki on ilmeisesti varsin kova nimi. Sinänsä huvittavaa, että Kamma teki pelaajan kanssa kiireesti jatkosopparin Rekdalin ja Frigårdin lähdettyä Rosenborgiin, ja jos huhuttu 6 miljoonan kruunun siirtosumma pitää kutinsa niin ihan hyvin tässä pumpataan.
e: sehän varmistuikin jo sopivasti
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.02.2022 klo 19:59:53 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4099 : 02.03.2022 klo 13:01:27 |
|
Glimtin euromenestys tuottaa vähän logistisia vaikeuksia. Cupin neljännesvälierä Aalesundia vastaan oli tarkoitus pelata 12.3., mutta kun AZ-pelit ovat 10. ja 17. päivä, olisi aikataulu ollut vähän tukala. AaFK:lle olisi sopinut pelin siirto viikolla eteenpäin, mutta nyt peliä aikaistetaankin niin että se on jo tulevana sunnuntaina eli 6.3. Aalesundille tämä ei ole kovin hyvä juttu, semminkin kun koronan takia treeneissä on ollut melko hiljaista - voi olla että luvassa on luovutusvoitto.
e: Näin myös on, eli AaFK ei aio pelata.
Anders Konradsen solmi Glimtin kanssa tämän kauden mittaisen sopparin. Kokenut keskikenttä tuo lisää leveyttä ja toki oman kasvatin kotiinpaluu on aina hieno juttu.
RBK taas lainasi Ajaxista tanskalaisen Victor Jensenin. Osan viime kaudesta pelasi lainalla Nordsjællandissa, mutta en oikein saanut mitään kuvaa nuorukaisesta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.03.2022 klo 15:43:14 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
|
|
|