Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #425 : 30.10.2007 klo 22:52:29 |
|
Brannin ja maajoukkueen kapteenin Martin Andresenin soppari loppuu eikä mies välttämättä Bergenissä jatka mahdollisista CL-peleistä huolimatta. Rosenborg ja FC Kööpenhamina on mainittu spekulaatioissa eikä paluu vahvassa nousussa olevan Stabækin riveihinkään mahdottomalta tunnu.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #426 : 31.10.2007 klo 12:37:15 |
|
Viking tekee 5,5 miljoonan kruunun tarjouksen Viktoria Plzenin Martin Fillosta. Tsekin U21-pelaaja on ainakin omien sanojensa mukaan valmis siirtymään Norjaan.
Stavangerilaiset ovat myös Tromsøn Lars Iver Strandin perässä.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #427 : 31.10.2007 klo 19:26:30 |
|
Micke Dorsinin uudeksi seuraksi taas povataan Romanian pääsarjan CFR Clujia jossa pelaa jo yksi ruotsalainen, ex-AIK Niklas Sandberg.
e: hillitön palkka muuten Dorsinille tuosta 3,5-vuotisesta sopparista, 40 miljoonaa kruunua eli reilut 5 miljoonaa euroa.
Fredrikstadin Rami Shaabania huhutaan kolmanneksi ruotsalaiseksi romanialaisseuraan. Cluj olisi valmis maksamaan Fredrikstadille noin kolme miljoonaa kruunua 32-vuotiaasta maalivahdista, jolla on vuosi sopimusta jäljellä. Romanialaiset ovat tarjoamassa maalivahdille 2,5 miljoonan kruunun (ilmeisesti SEK) nettopalkkaa vuodessa. Dorsinin palkka ilmeisesti arvioitiin pikkaisen yläkanttiin, ainakin tämän päivän tiedot kertovat 2,5 miljoonan kruunun nettopalkasta vuodessa ja reilun kahden miljoonan allekirjoitusbonuksesta. Eli Dorsin ansaitsisi hieman reilut 10 miljoonaa kruunua nettona sopimuksestaan, tuskin Romaniassa työnantajakulut + verot ovat aivan sitä luokkaa, että sopimuksen arvo nousisi 40 miljoonaan kruunuun.
|
|
|
|
|
Hisingen
Poissa
|
 |
Vastaus #428 : 31.10.2007 klo 20:57:38 |
|
Stadium-ketjun jakama MATCH kirjoittaa Rosenborgin tienanneen Champions Leaguen ansiosta 600 milj. Nkr.
Sanomattakin on selvää, että menestyksestä on päässyt hyötymään koko Norjan jalkapallo.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #429 : 01.11.2007 klo 15:35:51 |
|
Kniksen-ehdokkaat julkistettu pääosin, valmentajat nimetään vasta viimeisen sarjakierroksen jälkeen.
Vuoden pelaaja: John Carew, Ane Stangeland Horpestad, Brede Hangeland Vuoden maalivahti: Håkon Opdal, Rune Jarstein, Rami Shaaban Vuoden puolustaja: Frode Kippe, Raio Piiroja, Kristian Ørn Sigurdsson Vuoden keskikenttäpelaaja: Alanzinho, Bjørn Helge Riise, Martin Andresen Vuoden hyökkääjä: Thorstein Helstad, Veigar Pall Gunnarsson, Peter Ijeh Vuoden tuomari: Terje Hauge, Tom Henning Øvrebø, Espen Berntsen
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #430 : 03.11.2007 klo 12:39:40 |
|
Tänään mennään sitten viimeistä kierrosta ja panoksena on himmeimpien mitalien ja europaikkojen lisäksi myös toisen suoran putoajan paikka.
Hopeakamppailussa tällä hetkellä vahvimmilla oleva Stabæk (45p) kohtaa Strømsgodsetin vieraissa, Viking (44p) isännöi Vålerengaa ja Lillestrøm (43p) jo putoamaan tuomittua Sandefjordia.
Karsijan paikalla oleva Start (26p) haastaa vieraissa Lynin kun taas Tuomo Könösen Odd (24p) saa vastaansa kotonaan Fredrikstadin.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #431 : 03.11.2007 klo 19:53:15 |
|
Puoliajalla ollaan siinä tilanteessa että Odd olisi kipuamassa Startin ohi putoamiskamppailussa.
Odd-Fredrikstad-ottelussa kotijoukkue aloitti vahvasti ja siirtyi nopeasti johtoon kun Espen Ruud osui Tommy Svindal Larsenin makuuasennosta annetun nopean vaparin jälkeen. 2-0 taas syntyi Tuomo Könösen keskityksen jälkeen kun kesken kauden juuri Startista siirtynyt Stefan Bärlin jatkoi vahvaa maalivirettään. Fredrikstad pääsi kyllä puoliajan loppua kohden paremmin peliin mukaan eikä kavennusmaalikaan kaukana ole ollut.
Start taas joutui vielä nopeammin Lynin vieraana 2-0-tappiolle mutta puolen tunnin kohdalla Ole Martin Årst kavensi. Tasapelillä Start olisi todennäköisemmin säilymässä sillä Oddin maaliero on ennen päivän pelejä -12 kun taas Startilla se on vain -7.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #432 : 03.11.2007 klo 21:10:09 |
|
Strømsgodset-Stabæk 0-5 (7 267) (Sta: Gunnarsson 18. rp 78. Nannskog 27. Hauger 58. Høiland 85.) Tromsø-Brann 3-0 (7 450) (T: Moldskred 32. 53. 56.) Lillestrøm-Sandefjord 1-1 (6 205) (L: Mouelhi rp 75. S: Adriano 29.) L: Fredrikson 90 min Viking-Vålerenga 2-1 (16 503) (Vi: Ijeh 45. 61. Vå: Storbæk 86.) Aalesund-Rosenborg 1-2 (10 780) (A: Koppinen om 6. Fredriksen ua 54. R: Koné 34. Sapara 72.) R: Koppinen 90 min, varoitus Odd Grenland-Fredrikstad 2-0 (9 022) (O: Ruud 11. Bärlin 17. Könönen ua 52.) O: Könönen 52 min, v+v=ua Lyn-Start 4-1 (5 775) (L: Ighalo 6. Knudsen 13. Sokolowski 63. 85. S: Årst 30.) Ja niin siinä kävi että Start romahti viimeisessä ottelussaan ja näin vuoden 2005 mestaruuden vasta viimeisellä kierroksella menettänyt joukkue putosi Adeccoligaeniin. Kokeneen Benny Lennartssonin pelastusoperaatio sai siis karvaan lopun. Parhaimmillaan Startista maajoukkueeseen valittiin pari kautta sitten 8 pelaajaa, nyt viimeisetkin jättänevät uppoavan laivan. Oddin vastaava operaatio tanskalaisen Ove Flindt-Bjergin johdolla taas onnistui lähes kaikkia todennäköisyyksiä vastaan. Viimeisessä ottelussa tuttuun tapaansa taistellut Tuomo Könönen sai toisen keltaisen jo toisen puoliajan alkuun mutta vailla suurempia panoksia pelannut Fredrikstad ei suuremmin Rune Jarsteinin maalia uhkaillut. Vahvan kauden pelannut Stabæk innostui viimeisellä kierroksella maalijuhliin Drammenissa ja nappasi hopeat ennen Vikingiä kun Lillestrøm jäi tasapeliin Sandefjordin kanssa. Miika Koppinen palasi Rosenborgin avaukseen muiden loukkaantumisten takia - toppariparina tänään nuori Andreas Nordvik - ja juhlisti sitä komealla omalla maalilla. Brann 26 17 3 6 59-39 54 Stabæk 26 14 6 6 53-35 48 Viking 26 14 5 7 50-40 47 Lillestrøm 26 12 8 6 47-28 44 Rosenborg 26 12 5 9 53-39 41 Tromsø 26 12 4 10 45-44 40 Vålerenga 26 10 6 10 34-34 36 Fredrikstad 26 9 9 8 37-40 36 Lyn 26 10 4 12 43-46 34 Strømsgodset 26 8 6 12 34-47 30 Aalesund 26 9 3 14 40-56 30 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Odd Grenland 26 8 3 15 33-43 27 --------------------------------------- Start 26 6 8 12 34-44 26 Sandefjord 26 4 4 18 26-53 16 Odd karsii siis Bodø/Glimtin kanssa kaksiosaisessa ottelussa 8. ja 12. marraskuuta. Pääsarjalaisen kotona aloitetaan. Maalintekijät: 22 Thorstein Helstad, Brann 19 Daniel Nannskog, Stabæk 18 Peter Ijeh, Viking 15 Veidar Páll Gunnarsson, Stabæk 13 Steffen Iversen, Rosenborg 12 Morten Moldskred, Tromsø 12 Oliver Occean, Lillestrøm 10 Arild Sundgot, Lillestrøm
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.11.2007 klo 21:11:35 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #433 : 04.11.2007 klo 21:40:38 |
|
Aiemmin kaudella Oddista potkut saanut Arne Sandstø on Adeccoon pudonneen Startin uusi valmentaja. Adeccoligaen saatiin tänään päätökseen: Molde 30 22 3 5 62-28 69 Hamarkameratene 30 21 5 4 82-36 68 --------------------------------------- Bodø/Glimt 30 17 4 9 66-39 55 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Kongsvinger 30 16 5 9 56-42 53 Moss 30 15 8 7 46-37 53 Bryne 30 14 7 9 57-38 49 Sogndal 30 13 5 12 48-44 44 Haugesund 30 10 9 11 49-52 39 Notodden 30 11 3 16 49-54 36 Hønefoss BK 30 8 11 11 34-52 35 Raufoss 30 10 5 15 37-61 35 Løv-Ham 30 9 6 15 39-44 33 --------------------------------------- Sparta Sarpsborg 30 8 8 14 50-52 32 Tromsdalen 30 7 8 15 37-56 29 Skeid 30 4 8 18 32-60 20 Mandalskameratene 30 4 7 19 43-92 19 Maalintekijät: 23 Kenneth Kvalheim, Notodden 17 Thiago Martins, Bodø/Glimt 15 Oluwasegun Abiodun, HamKam; Håvard Flo, Sogndal; Bjørnar Johannesen, Sparta 14 Roman Kienast, HamKam; Peter Samuelsson, Kongsvinger 12 John Pelu, Kongsvinger ... 9 mm. Juha Pasoja, HamKam 2 mm. Toni Koskela, Molde
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #434 : 04.11.2007 klo 23:15:09 |
|
Laitetaanpa ne ainoat mittarit sitten myös: | alin | korkein | ka | | Rosenborg | 17 563 | 21 901 | 19 903 | | Brann | 16 625 | 17 893 | 17 310 | | Viking | 13 808 | 16 600 | 15 846 | | Vålerenga | 9 095 | 19 468 | 13 836 | | Fredrikstad | 10 251 | 12 800 | 11 828 | | Start | 9 056 | 14 448 | 11 216 | | Aalesund | 10 198 | 10 780 | 10 541 | | Lillestrøm | 6 205 | 11 460 | 9 018 | | Lyn | 3 620 | 20 152 | 7 663 | | Strømsgodset | 5 347 | 8 198 | 6 801 | | Sandefjord | 4 722 | 8 103 | 6 098 | | Tromsø | 5 076 | 7 764 | 6 053 | | Odd Grenland | 4 182 | 9 022 | 5 792 | | Stabæk | 4 475 | 6 829 | 5 570 | | | keskiarvo | | | 10 534 |
Samat Adeccosta: | alin | korkein | ka | | Molde | 5 226 | 7 530 | 6 344 | | Bodø/Glimt | 2 771 | 4 536 | 3 705 | | HamKam | 2 228 | 4 464 | 3 347 | | Bryne | 1 741 | 2 684 | 2 190 | | Moss | 1 451 | 2 922 | 1 854 | | Haugesund | 955 | 2 888 | 1 772 | | Sogndal | 210 | 2 781 | 1 733 | | Notodden | 740 | 1 443 | 1 044 | | Kongsvinger | 564 | 2 745 | 987 | | Raufoss | 442 | 2 120 | 860 | | Sparta | 400 | 1 707 | 815 | | MK | 384 | 1 318 | 736 | | Hønefoss | 451 | 1 245 | 731 | | Skeid | 177 | 1 336 | 691 | | Tromsdalen | 260 | 997 | 482 | | Løv-Ham | 159 | 648 | 300 | | | keskiarvo | | | 1724 |
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #435 : 05.11.2007 klo 17:14:28 |
|
Kapteeni Martin Andresen jättää Brannin ja villeimmät huhut ovat viemässä miestä Vålerengan pelaajamanageriksi.
Norjassa tuo pelaajien nosto valmennusvastuuseen varsin kokemattomina tuntuu olevan aika muodikasta touhua. Mitäs näitä nyt oli tällä kaudella pääsarjassa, Henning Berg, Steinar Nilsen, potkut saanut Stig Inge Bjørnebye. Myös loukkaantumisista kärsinyttä Startin Bård Borgersenia on viety lehdissä Oddin peräsimeen.
Startin pakka leviää kyllä todella pahasti, varsinkin kun useammalla pelaajalla taitaa olla sopimuksessa putoamispykälä. Saapa nähdä millainen seuraavasta kaudesta uudella Sør Arenalla tulee kun Adeccossa kohdataankin Altan ja Nybergsundin tapaisia suurseuroja. Lahjakkaita junnuja seuralla kuitenkin on, siitä osoituksena junnucupin voitto. Doffen Hæstadia raahataan tietysti ensimmäiseksi ex-valkku Tom Nordlien Lillestrømiin mutta luulisi kysyntää olevan muuallakin vaikka kausi menikin Wigan-flopin ja loukkaantumisten takia piloille.
|
|
|
|
|
Baresi
Poissa
Suosikkijoukkue: TP-47, Leijonat, Huuhkajat, Jäätävä läppä
|
 |
Vastaus #436 : 06.11.2007 klo 05:50:00 |
|
monta maalia Pohjan Stadionin Jumala Keijo Huusko lopulta iski
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #437 : 06.11.2007 klo 13:40:55 |
|
Keskikenttä-Keijo jäi nollille. Saapa nähdä miten ensi kaudella Tromssassa menee.
-
Spämmätään nyt samaan viestiin maajoukkue karsintapeleihin:
MV: Thomas Myhre, Viking; Håkon Opdal, Brann; Rune Jarstein, Odd
P: Erik Hagen, Zenit; Brede Hangeland, FCK; Jon Inge Høiland, Stabæk; Frode Kippe, LSK; Vidar Riseth, RBK; Jarl Andre Storbæk, VIF
Kk: Martin Andresen, Brann; Simen Brenne, LSK; Christian Grindheim, VIF; Kristofer Hæstad, Start; Morten Gamst Pedersen, Blackburn; Bjørn Helge Riise, LSK; John Arne Riise, Liverpool; Per Ciljan Skjelbred, RBK; Jan Gunnar Solli, Brann; Lars Ivar Strand, Tromsø; Alexander Tettey, RBK
H: John Carew, Aston Villa; Thorstein Helstad, Brann; Steffen Iversen, RBK; Sigurd Rushfeldt, Tromsø; Alexander Ødegaard, Viking
Rosenborgin junnukaksikko Tettey-Skjelbred siis mukana. Boltonissa vähälle peliajalle jäänyt Daniel Braaten putosi miehistöstä. Martin Andresenin pelaaminen on epävarmaa loukkaantumisesta johtuen.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.11.2007 klo 13:47:44 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #438 : 06.11.2007 klo 17:18:24 |
|
Martin Andresen esitellään parhaillaan käynnissä olevassa lehdistötilaisuudessa Vålerengan uutena pelaajavalmentajana. Huhuissa tuodaan Kristofer Hæstadia miehen pariksi keskikentälle.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #439 : 06.11.2007 klo 23:41:39 |
|
Doffen Hæstadia raahataan tietysti ensimmäiseksi ex-valkku Tom Nordlien Lillestrømiin mutta luulisi kysyntää olevan muuallakin vaikka kausi menikin Wigan-flopin ja loukkaantumisten takia piloille.
Ei vielä Doffenia mutta joukkopako Startista alkaa Jon Midttun Lien siirtymisellä juuri Lillestrømiin. RBK:lle hieno 2-0-voitto Valenciasta Steffen Iversenin maaleilla. 
|
|
|
|
|
Grorudil
Poissa
|
 |
Vastaus #440 : 07.11.2007 klo 00:15:54 |
|
Aika hurjasti aikoo Enga panostaa, saa nähä minkälaisiin suorituksiin Andresen Oslossa yltyy/kykenee: http://www.vg.no/pub/vgart.hbs?artid=183286
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.11.2007 klo 00:16:58 kirjoittanut Grorudil »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #441 : 07.11.2007 klo 02:06:43 |
|
Pakkohan uudelle hienolle stadionille on saada voittava joukkue. Mitä Enga kyllä tarvitsee keskikenttää enemmän - nykyisessäkään Grindheimin johdolla ei sinänsä mitään suurempaa vikaa ollut - on se maalintekijä. Viimeksi kun sellainen oli, tuli mestaruus.
|
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
 |
Vastaus #442 : 07.11.2007 klo 13:01:49 |
|
Laskin juuri, että liigan maalikeskiarvo oli huikea 3,23 maalia/ottelu. Esimerkiksi Veikkausliigassa tehtiin vain 2,52 maalia/ottelu.
|
|
|
|
|
Grorudil
Poissa
|
 |
Vastaus #443 : 08.11.2007 klo 10:12:54 |
|
Pakkohan uudelle hienolle stadionille on saada voittava joukkue. Mitä Enga kyllä tarvitsee keskikenttää enemmän - nykyisessäkään Grindheimin johdolla ei sinänsä mitään suurempaa vikaa ollut - on se maalintekijä. Viimeksi kun sellainen oli, tuli mestaruus.
Totta, Helstad ja Saeternes :  on vissiin ainakin toivelistalla. Edit. KK:sta on tulossa kyllä hurja jos Haestad vielä eksyy tonne.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.11.2007 klo 10:15:36 kirjoittanut Grorudil »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #444 : 08.11.2007 klo 22:03:37 |
|
Tippeligaen-karsintaa, 1. osaottelu:
Odd Grenland-Bodø/Glimt 0-1 (9 183) (O: Svindal Larsen ua 76. B: Martins 13. Jakobsen ua 36.)
Pienoinen yllätys koettiin siis karsinnan ensimmäisessä osassa. Thiago Martins siirsi vieraat heti johtoon komealla suorituksella mutta tämän jälkeen Odd pääsi pitkään pyörittämään yhden miehen ylivoimalla. Tuomari antoi kaksi aika helppoa korttia Glimtin Thomas Jakobsenille joka molemmilla kerroilla puolustaja esti vaparia. Ulosajo ei ollut oikein pelin hengen mukainen ja tunteet kävivätkin ensimmäisellä jaksolla varsin kuumina.
Toisella jaksolla Oddin maali roikkui ilmassa mutta Espen Ruud hukkasi ensin avopaikan ja myöhemmin virolaisvahti Pavel Londak kurotti kaukolaukauksen kulmaksi. Tommy Svindal Larsenin ulosajo toisella keltaisella kuitenkin tasoitti puntit eikä Glimtillä sinänsä lopussa suurempaa hätää ollut.
Tämänmuotoinen karsinta on ollut käytössä vuodesta 1997 ja vain kahdesti (Start 1999, Sogndal 2000) on divarijoukkue noussut pääsarjaan tätä kautta.
-
UEFA-cupissa Brann haki 1-1-tasapelin Rennesistä. Voittoonkin Azar Karadasin puskumaalilla olisi ollut aineksia mutta lopussa ranskalaiset tulivat tasoihin rankkarista.
-
Pelaajayhdistyksen palkintoehdokkaat:
Vuoden Tippeligaen-pelaaja: Somen Tchoyi, Stabæk; Thorstein Helstad, Brann; Alanzinho, Stabæk
Vuoden Adeccoligaen-pelaaja: Magne Hoseth, Molde; Kenneth Kvalheim, Notodden; John Pelu, Kongsvinger
Vuoden pelaaja: Alanzinho, Stabæk; John Carew, Aston Villa; Thorstein Helstad, Brann
Vuoden nuori pelaaja: Alexander Tettey, RBK; Tarik Elyounoussi, Fredrikstad; Espen Børufsen, Start
Vuoden profiili: Roar Strand, RBK; Alanzinho, Stabæk; Thorstein Helstad, Brann
-
Tänään päätettiin että Tippeligaen laajenee 16-joukkueiseksi kaudeksi 2009.
Ensi kaudella siis ei yksikään joukkue putoa suoraan vaan 13. ja 14. karsivat Adeccon 3. ja 4. joukkueen kanssa. Kaksi nousee tuttuun tapaan suoraan.
Kaudesta 2009 eteenpäin kaksi viimeistä putoaa suoraan ja Adeccon kaksi parasta nousee. Karsinnat muuttuvat kaksivaiheiseksi siten että Tippeligaenin 14. ja Adeccon 5. sekä Adeccon 3. ja 4. pelaavat ensin yksiosaiset otteluparit joiden voittajat kaksiosaiseen TL-karsintaan.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.11.2007 klo 22:48:17 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #445 : 09.11.2007 klo 15:50:00 |
|
Jos UEFA-cupissa luxemburgilaiselle lilliputille pupeltanut Lillestrøm ei olisi europaikkaansa Fair Play-arvonnassa saanut, olisi Norjalla mahdollisesti kaksi CL-paikkaa. Kuulostaako tutulta? 
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #446 : 10.11.2007 klo 02:12:50 |
|
^Aina niin hauskoja. :  Kniksen-palkitut: Kunniapalkinto: Ole Gunnar Solskjær Vuoden pelaaja: John Carew, Aston Villa Vuoden valmentaja: Mons Ivar Mjelde, Brann Vuoden maalivahti: Håkon Opdal, Brann Vuoden puolustaja: Frode Kippe, Lillestrøm Vuoden keskikenttäpelaaja: Alanzinho, Stabæk Vuoden hyökkääjä: Thorstein Helstad, Brann Vuoden tuomari: Terje Hauge Pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja: Thorstein Helstad, Brann Pelaajayhdistyksen vuoden naispelaaja: Ane Stangeland Horpestad, Klepp
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #447 : 10.11.2007 klo 13:38:33 |
|
Rosenborgissa tapahtuu aika odotettu remontti ja jo tammikuulle on luvattu viittä uutta pelaajaa. FFK-kapteeni John Anders Bjørkøy on ollut huhujen kohteena koko kauden ja lieneekin yksi tulokkaista.
Huomenna on sitten cupfinaalin vuoro kun Adeccon Haugesund yrittää haastaa Lillestrømiä. Ottelu alkaa 14.15.
|
|
|
|
|
Hisingen
Poissa
|
 |
Vastaus #448 : 10.11.2007 klo 21:35:03 |
|
Fotbollskanalen avslöjar: Åkeby tar över ÅlesundSören Åkeby är på väg att ta över som tränare för norska Ålesund. Det förväntas bli officiellt de närmaste dagarna. - Inga kommentarer, säger Åkeby till fotbollskanalen.se. Fotbollskanalen.se kan avslöja att Sören Åkeby snart är ny tränare i norska Tippeligalaget Ålesund. - Jag har inga kommentarer, säger Åkeby själv. Men enligt uppgift till fotbollskanalen.se är parterna så gott som överens - och det hela förväntas bli officiellt de närmaste dagarna. Det sägs att du varit på plats i Ålesund under helgen för att bekanta dig med omgivningen? - Jag har inga kommentarer, fortsätter en förtegen Åkeby. Åkeby, som lämnar Malmö FF efter en misslyckad säsong, har tidigare kopplats ihop med både Gif Sundsvall och Landskrona Bois. Men enligt uppgift så har Gif Sundsvall svårt att göra sig av med nuvarande tränare Mika Sankala, som fört upp dem i allsvenskan. och dessutom har klubben en ansträngd ekonomi. I Ålesund får Åkeby sällskap med tre svenska spelare: Benjamin Kibebe Magnus Kihlberg och Mattias Nylund. Dessutom spelar förre Hammarby-spelaren Karl-Oskar Fjörtoft i laget. Klubben blev elva i norska Tippeligan och har de två senaste säsongerna tränats av förre Gif Sundsvall-tränaren Per-Joar Hansen. Jefferey Aubynn kom till klubben mitt under säsongen men har bestämt sig för att gå vidare. http://fotbollskanalen.se/589491.html HELA SVERIGE SKRATTAR  Yleensä oikeilla jäljillä Fotbollskanalen on. Jeffrey Aubynnin lähtö ei yllätys. Suutelee varmaan joka ilta yöpöydällään olevaa Bosmanin kuvaa. Kohta alkaa käydä vähiin ne seurat, jotka Jeffin palkkapyyntöön suostuvat.
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #449 : 10.11.2007 klo 22:40:03 |
|
Aubynn kyllä käytännössä pelasti Aalesundin sarjapaikan. Kysyntää vastaavanlaisiin projekteihin luulisi riittävän hintalapusta huolimatta.
|
|
|
|
|
|
|
|