Holmgård
Poissa
|
 |
Vastaus #4525 : 23.11.2024 klo 20:35:39 |
|
Ratkaisevaa Molde- Brannia tullut katsottua. Molde johtaa ja sen myötä Bodö / Glimt palaamassa sarjakärkeen viimeiselle kierrokselle.
Pelissä on valtavasti vauhtia ja jonkin verran tasoa. Tekonurmi tekee tepposia ja paljon tulee mm epäluonnollisia kimmokkeita.
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.11.2024 klo 20:43:01 kirjoittanut Holmgård »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4526 : 23.11.2024 klo 21:07:49 |
|
Ottelupallo mestaruuskamppailussa on tosiaan nyt Glimtillä, joka lähtee päätöskierrokselle pisteen johdossa. Glimt voitti oman ottelunsa jumbo-Oddia vastaan 2-0 ilman sen kummempia vaikeuksia, sillä se iski voittomaalin jo toisella minuutilla. Iso kukkapuska lähtenee Molden suuntaan, kun lainapestillään hurjassa vireessä ollut Ola Brynhildsen iski Brannin verkkoon ensimmäisen jakson lopulla kaksi osumaa. Brann sai kavennuksen tunnin kohdalla ja hurja paine Molde-päädyssä paikoitellen oli, ja Albert Posiadała esitti ainakin yhden gamesaverin. Molden 2-1-johto kuitenkin kesti loppuun asti.
Rosenborg ja Sarpsborg 08 tahkosivat 90 minuuttia ilman maaleja, kunnes lisäajalla ensin Erlend Dahl Reitan iski RBK:lle 1-0 ja heti perään Jo Inge Berget tasoituksen. RBK taitaa siis tänäkin vuonna jäädä Molden taakse taulukossa, kun eroa on kaksi pinnaa.
Häntäpäässä ratkesivat niin toinen putoaja Lillestrøm kuin käytännössä karsija Haugesundkin. Haugesundin maajoukkuevahti Egil Selvik sai ensimmäisen keltaisen ajanpeluusta jo reilun vartin kohdalla, ja jakson lopulla Vikingin 1-1-tasoituksen jälkeen kevyestä läpsäisystä vastustajan naamaan sinänsä turhan toisen. Viking takoi sitten toisella jaksolla neljä lisää ja varmisti siinä samalla vähintään pronssiset mitalit. Viimeisellä kierroksella reilun viikon päästä sunnuntaina siis Brann-Viking - joukkueiden välistä eroa kaksi pinnaa joten voitolla mahdollisuus kirkastaa hopeaksi ja samalla CL-paikaksi. Glimt kohtaa samaan aikaan Lillestrømin kotonaan.
Sijat 7.-13. nyt kahden pinnan sisässä (ja 8.-13. yhden), mutta sinänsä mitään panosta viimeiselle kierrokselle näillä joukkueilla ei ole palkintorahojen lisäksi, sillä Haugesundin maaliero on reilusti huonompi kuin kolme pinnaa sitä edellä olevien Tromsøn ja HamKamin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.11.2024 klo 21:11:58 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4527 : 01.12.2024 klo 21:08:38 |
|
Glimt nappaa neljännen mestaruutensa viiteen vuoteen, vaikka ihan ilman vaikeuksia ei tänäänkään sujunut. Putoamaan jo tuomittu Lillestrøm siirtyi Aspmyralla yllättäen johtoon, mutta Glimtin kärsivällinen oman pelin pelaaminen tuotti paikkoja riittämiin. Mads Hedenstad Christiansen LSK-maalilla piti joukkuettaan pystyssä jonkin aikaa, kunnes jakson lopulla Patrick Berg ensin loistavan kuvion jälkeen tasoitti ja veteraani Ulrik Saltnes iski johto-osuman. Toisen jakson alkuun Glimtillä oli paikka jo naulata ottelu, mutta heti perään Philip Zinckernagel lahjoitti huolimattomalla syötöllään tasoitusosuman. Ei joukkue tuonkaan antanut itseään shokeerata, vaan muutama minuutti myöhemmin Kasper Høgh puski voitto-osuman, ja lopulta loppulukemiksi muodostuivat 5-2.
Hetkeksikään Glimt ei virtuaalisessakaan taulukossa kärkipaikaltaan tippunut. Viking oli hienokseltaan edellä Bergenissä avausjaksolla, ja iski johto-osuman toisen jakson alkuun. Voitolla Viking olisi siis sen kakkospaikan napannut, mutta vartti ennen loppua Brann tuli rankkariosumalla tasoihin, ja kun Vikingin Vetle Auklend lensi hetki tämän perään suoralla punaisella suihkuun, saatiin Bergenissä sentään juhlia hopeaa ja CL-karsintapaikkaa.
Rosenborg kiilasi lopulta Molden edelle neloseksi taulukossa ja europaikalle, kun ensinmainittu pesi KBK:n tyylipuhtaasti 0-4 ja Godset voitti Molden 1-0. Molden on siis voitettava cup-finaali viikon päästä. Haugesundin Einar Fauskangerista taas tuli historian nuorin pääsarjavahti - 16 vuotta ja 136 päivää.
Aiemmin päivällä Moss voitti OBOSin nousukarsintojen vikassa osassa Kongsvingerin 3-2, ja on siis Haugesundin karsintavastustaja pääsarjapaikasta. Nils Arne Eggenin johdolla sarjanousijana mestariksi kaudella 1987 ponnistanut Moss on viimeksi pelannut pääsarjassa kaudella 2002. Tämän jälkeen alkanut alamäki huipentui kolmosdivarivisiitiin kaudella 2017, mutta viime aikoina on siis näytänyt huomattavasti valoisammalta. OBOSissa on mennyt nyt kaksi kautta.
Eilen taas Mjøndalen säilytti sarjapaikkansa OBOSissa voittamalla Jervin toistamiseen.
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.12.2024 klo 21:14:17 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4528 : 05.12.2024 klo 22:27:15 |
|
Eka karsintaottelu Mossin ja Haugesundin välillä ei kauheasti viihdettä tarjonnut. FKH:lla on ollut suuria ongelmia maalinteon kanssa tällä kaudella, eikä siihen olla näemmä vieläkään ratkaisua löydetty. Paikkoja syntyi tänäänkin, mutta viimeistelyn kanssa ottaa nyt vaikeasti eikä ylärimaa lähemmäs päästy. Mossin hyökkäykset taas tuntuivat kuihtuvan turhaan aikailuun. Näköjään laukaukset kohti maalia kuitenkin 3-3. Lopputulos siis tänään 0-0 ja kai Haugesund nyt suosikkina kotiotteluunsa lähtee.
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4529 : 07.12.2024 klo 13:46:17 |
|
Cup-finaali tänään. Fredrikstadilla olisi voitolla mahdollisuus nousta yhdessä Oddin ja Rosenborgin kanssa kärkeen kaikkien aikojen listalla. FFK:n 11 cup-voitosta viimeisin tuli vuonna 2006. Finaalipaikka on sille jo 21., jolla se jakaa tilaston kärkipaikan Oddin kanssa. Panoksena tässä paikka EL-karsintaan, ja vastustaja Moldelle sikälikin merkityksellinen ottelu, että europaikka karkasi sarjassa viimeisellä kierroksella.
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4530 : 07.12.2024 klo 20:58:43 |
|
Ja Fredrikstad sen lopulta vei pilkuilla, kun Molden Kristoffer Haugen Eirik Haugan ensimmäisenä laukojana ampui yli ja kaikki muut onnistuivat. Cup-historiaa tehtiin myös siinä, että ensi kertaa jäätiin jatkoajankin jälkeen maaleitta. Itse ottelu oli tasainen eikä maalipaikoilla juuri juhlittu - ottelun paras tontti taisi tulla ajassa 120+4, kun FFK:n Henrik Skogvold puski ylärimaan. Ellei Molde nyt marssi konferenssiliigan voitoon, on ensi kausi ensimmäinen ilman eurofutista sitten vuoden 2017. Fredrikstad taas on sukellellut pitkään alemmissa sarjoissa, kunnes päättyneelle kaudelle nousi takaisin ja upean kauden se pelasikin. Edellisen kerran se on ollu eurokentillä kaudella 2009-10.
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.12.2024 klo 23:48:35 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4531 : 08.12.2024 klo 18:26:21 |
|
Haugesund säilytti sarjapaikkansa hoitamalla kotiottelunsa kunnialla 2-0 avausjakson maaleilla. Ottelu näytti juurikin pääsarjajoukkueen ja divarijengin kohtaamiselta, ja kovin vähäiseksi Mossin uhka lopulta jäi. Ehkä sen etsikkoaika oli jossain tunnin kohdalla, kun se sai aikaan jonkinlaista painetta Egil Selvikin maalille, mutta ylärimaa ja Selvikin torjuntaa lähemmäs se ei päässyt. Ei Haugesundkaan mitenkään kliininen ollut, mutta nyt 1-0 tuli pienellä onnellakin Sebastian Tounektin yksilösuorituksen jälkeen, ja 2-0-maalissa sekä keskityksen antaneella Tounektilla että sen maaliin puskeneella Sondre Lisethillä oli aivan valtavasti tilaa ja aikaa.
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4532 : 08.12.2024 klo 22:07:13 |
|
Erling Moelle cup-finaali oli sitten viimeinen peli Molde-valmentajana, sillä kenkää tuli. Sinänsä ei mikään yllätys ollut, kun kotimaan kausi päättyy tuplapettymykseen. Torstaina Klubia vastaan Trond Strande ja Eirik Mæland väliaikaisina vetovastuussa.
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4533 : 09.12.2024 klo 12:53:21 |
|
Åge Hareide ja median mielipideautomaatit lanseerasivat heti Ole Gunnar Solskjærin ykköskandidaatiksi Molde-valmentajaksi, mutta noinkohan lähtee enää. KÍ:ssa ihmeitä viime vuonna tehnyt kaksikko Magne Hoseth ja Daniel Berg Hestad olisivat myös vapaina ja ehkä realistisempia. Hosethin visiiti Lyngbyhyn jäi tyngäksi, ja loppukauden veti B36:ta Färsaarilla, mutta ei jatka siellä.
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4534 : 10.12.2024 klo 14:33:09 |
|
Brannin peräsimessä upeaa työtä tehnyt Eirik Horneland jättää pestinsä vajaan neljän kauden jälkeen, vaikka sopparia olisikin ollut vielä pari vuotta jäljellä. Horneland nousi aluksi väliaikaiseen vastuuseen apuvalmentajan paikalta kesällä 2021 ja vaikka käyrä olikin nousujohteinen, päättyi kausi valtavaan pettymykseen ja putoamiseen karsintapeleissä Jerviä vastaan. OBOSista tultiinkin sitten ennätystahtiin takaisin ylös, ja sen jälkeen on tullut kaksi hopeaa ja cup-voitto. Tällä kaudella mestaruustaistelussa oltiin ihan viimeiseen asti, ja kakkostilasta palkintona on CL-karsintapaikka. Europeleissä tuli toki tänä vuonna pettymys, sillä UCL-playoffeissa ensimmäisen osaottelun kahden maalin johto kuihtui tappioksi. Hornelandin kommenteista oli jo aiemmin aistittavissa, ettei välttämättä jatka - ilmeisesti jaksamisen kanssa on ollut ongelmia. Ulkomailla valmentaminen kuitenkin tänäisten kommenttien perusteella kiinnostaa.
Varmasti sekä Molden että Brannin uutta valmentajaa mietittäessä vahvoilla on vuoden valmentajaksi valittu Johannes Moesgaard, joka on ensimmäisessä päävalmentajapestissään johdattanut Kåffan ensin pääsarjaan ja siellä heti upeasti kahdeksanneksi. Toisaalta nelikymppinen Moesgaard on valmentajana vielä kovin kokematon. Brannin ollessa kyseessä spekulaatioihin nostetaan tietenkin välittömästi bergeniläinen Kjetil Knutsen, mutta kohtuullisen epätodennäköisenä pitäisin loikkausta Glimtistä. Kuluvan kauden Glimtin kakkosena toiminut Gaute Helstrup sen sijaan lienee vähän realistisempi, vaikka ex-TIL-valmentajalla varmasti riittää myös malttia odotella omaa vuoroaan, jos Knutsen eräänä päivänä johonkin ulkopuoliseen tarjoukseen haluaisi tarttua.
Sandefjordissa hyvää työtä tehnyt Hans Erik Ødegaard vaihtaa OBOSiin tippuneen Lillestrømin peräsimeen.
e: VG:n mukaan Solskjæriä ei Molde-pesti kiinnosta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.12.2024 klo 14:55:22 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4535 : 19.12.2024 klo 13:17:13 |
|
Ruotsalaislähteiden mukaan Bajen-valkku Kim Hellberg on sanonut ei sekä Molden että Brannin kosiskeluille.
Eirik Horneland on julkistusta vaille Saint-Étiennen valmentaja.
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4536 : 09.01.2025 klo 17:03:00 |
|
Molde sai valmentajasaagansa maaliin ennen treenileirille lähtöä, kun kokenut kettu Per-Mathias Høgmo teki kahden vuoden sopparin.
Myös Brann on vihdoin löytämässä uuden käskyttäjän, kun aiemmin mm. Islannin naisia, Lyngbytä ja viimeksi Kortrijkiä luotsannut Freyr Alexandersson on huhujen mukaan vahvoilla.
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4537 : 16.01.2025 klo 13:51:24 |
|
Glimtin loppukauden laiturikaksikko Jens Petter Hauge ja Philip Zinckernagel olivat lainamiehiä, ja viimeksimainittu lähti belgialaisseuransa myymänä jo MLS:ään. Myös Hauge ehti palata jo emoseuraansa, mutta Eintrachtin kanssa on kai jo päästy jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen diilistä, jolla paluumuuttaja palaa kokonaan omaksi.
Zinckernagelia paikkaamaan hommattiin Brannista Ole Didrik Blomberg, joka sopinee systeemiin varsin hyvin (viime kauden tehot 3+7), olkoonkin että 15 miljoonan kruunun siirtosumma kuulostaa aika jyrkältä. Päivän iso huhu taas kertoo Glimtin tehneen jo useamman tarjouksen Molden Emil Breivikistä. Keskikenttäpelaaja lienee koko sarjan parhaita pelaajia, ja kaappaus olisi onnistuessaan melkoinen, semminkin kun ottajia luulisi löytyvän myös ulkomailta.
Rosenborg on kiinnostunut Kortrijikin Iver Fossumista. Viimeiset pari vuotta ovat olleet vaisuja, mutta 28-vuotiaaksi hyvin kokenut pelimies. Glimt-huhuissa myös nostettu esiin, mutta RBK lienee realistisempi tässä kohtaa. RBK on ollut myös Ranheimissa huikean kauden pelanneen oman kasvatin John Hou Sæterin perässä, mutta ilmeisesti Kiinasta on taas rahakkaampi tarjous pöydällä. Sukunimikaima Ole Sæter ei taas Alfred Johanssonin suunnitelmiin ole kovin hyvin mahtunut, eikä seura kauheasti liene huhuttua Sparta-siirtoa vastaan.
|
|
|
|
Tähtirinta
Paikalla
|
 |
Vastaus #4538 : 16.01.2025 klo 22:57:22 |
|
Glimtin loppukauden laiturikaksikko Jens Petter Hauge ja Philip Zinckernagel olivat lainamiehiä, ja viimeksimainittu lähti belgialaisseuransa myymänä jo MLS:ään. Myös Hauge ehti palata jo emoseuraansa, mutta Eintrachtin kanssa on kai jo päästy jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen diilistä, jolla paluumuuttaja palaa kokonaan omaksi.
3,5 M€ + 1,5M€ bonarit
|
|
|
|
indreløper
Poissa
Suosikkijoukkue: Rosenborg BK
|
 |
Vastaus #4539 : 22.01.2025 klo 20:26:53 |
|
Kahden ylimmän sarjatason joukkueiden edunvalvontajärjestö Norsk Toppfotball pyytää Norjan jalkapalloliittoa luopumaan VARista ”mahdollisimman nopeasti”. Päätös hyväksyttiin äänin 19-13.
Jos oikein olen ymmärtänyt, niin asiasta päätetään, myös kautta 2025 koskien, maaliskuun alussa. Jos Norjan liitto jatkaa VARin kanssa, on kyllä luvassa aikamoinen soppa, kun viime kesän protestit kalapihviepisodeineen loppuivat juuri liiton lupaukseen, että seuroja ja faneja kuullaan kun seuraavista kausista päätetään.
|
|
|
|
indreløper
Poissa
Suosikkijoukkue: Rosenborg BK
|
 |
Vastaus #4540 : 02.03.2025 klo 11:48:37 |
|
Jos oikein olen ymmärtänyt, niin asiasta päätetään, myös kautta 2025 koskien, maaliskuun alussa. Jos Norjan liitto jatkaa VARin kanssa, on kyllä luvassa aikamoinen soppa, kun viime kesän protestit kalapihviepisodeineen loppuivat juuri liiton lupaukseen, että seuroja ja faneja kuullaan kun seuraavista kausista päätetään.
Liitto päätti eilen, että VAR on käytössä myös alkavalla kaudella. Siis vastoin sekä fanien että päätöksen vaikutuksen alaisten seurojen enemmistöä vastaan. Saa nähdä kuinka monta avauskierrosten matsia saadaan pelattua läpi ilman kalapihvi- tai tennispallotaukoja.
|
|
|
|
Musta Yö
Poissa
Suosikkijoukkue: Rantasen pelikirja
|
 |
Vastaus #4541 : 14.03.2025 klo 12:15:05 |
|
Ei varmaankaan mene enään kauaa että Norjasta mestari pääsee suoraan mestarien liigan liigavaiheeseen. Siellä Glimt keräilee maapisteitä Eurooppaliigassa. Minkälaiset rahat sieltä on jo tähän mennessä tullut euroliigoista?
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4542 : 14.03.2025 klo 14:42:23 |
|
22 miljoonaa euroa tällä kaudella Glimtille, Moldelle 8,5 miljoonaa.
Norja on rankingissa nyt 12., kun kymmenes on viimeinen joka sen suoran paikan saa. Vajaan viiden pinnan kiriä vaatisi, joten menee siihen ehkä pari vuotta tällä tahdilla. Periaatteessahan Glimt voi päästä suoraan jo tulevalla kaudella UEFAn ekstrapaikalla, mutta siihen vaaditaan ettei kukaan viisikosta Rangers, Olympiakos, Dinamo Zagreb, Shakhtar Donetsk ja RB Salzburg voita kansallista mestaruutta. Olympiakos ohitti eilisellä voitolla rankingissa Dinamon, ja sillä onkin 7 pisteen sarjajohto ennen neljän joukkueen yläloppusarjaa. (Toki suoraan mukaan pääsee myös voittamalla EL:n.)
Vähintään EL:ssä Glimt kuitenkin tulevallakin kaudella on, kun tulee mukaan vasta CL:n playoff-kiekalle. Brann aloittaa kakkoskiekalta. EL:n puolella aloittava cup-mestari Fredrikstad on myös yhden otteluparin päässä vähintään ECL:stä. Viking ja RBK aloittavat ECL:n kakkoskiekalta. Tulevan kauden cup-mestarille on muuten luvassa sitten jo taattu europaikka, kun parin sijan nousu toi paikan suoraan EL:n playoff-kiekalle.
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.03.2025 klo 14:50:08 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4543 : 14.03.2025 klo 15:02:26 |
|
Ja kun Glimtistä oli puhe, niin yksi Twente-otteluparin sankareista Brice Wembangomo siirtyy Häckeniin. Laitapakki on ollut lähtökuopissa jo pitkään, kun loukkaantumisen jälkeen on jäänyt vähän vähälle peliajalle. Ajankohta näin kesken EL-pudotuspelien on kyllä hieman huono, sillä korvaajaa ei tuohon voi rekisteröidä. Tulopuolella on hieman yllättäen KFUMin kokenut entinen maajoukkueratsu Haitam Aleesami, jonka pelipaikaksi lienee kaavailtu enemmän vasenta topparia, vaikka aikanaan enemmän laidalla on viilettänytkin.
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4544 : 27.03.2025 klo 12:00:39 |
|
Lauantaina sarja käyntiin kahdella pelillä ja loput sunnuntaina. Muutaman median veikkauksia: | VG | Aftenposten | TV2 | Sportsbibelen.no | Rabona Podcast | 1. | Bodø/Glimt | Bodø/Glimt | Bodø/Glimt | Rosenborg | Bodø/Glimt | 2. | Molde | Molde | Rosenborg | Bodø/Glimt | Rosenborg | 3. | Rosenborg | Rosenborg | Molde | Molde | Brann | 4. | Brann | Brann | Brann | Viking | Molde | 5. | Viking | Viking | Viking | Brann | Viking | 6. | Vålerenga | Vålerenga | Vålerenga | Sarpsborg 08 | Tromsø | 7. | KFUM Oslo | Fredrikstad | KFUM Oslo | Fredrikstad | KFUM Oslo | 8. | Fredrikstad | KFUM Oslo | Strømsgodset | Vålerenga | Fredrikstad | 9. | Sarpsborg 08 | Strømsgodset | Fredrikstad | Tromsø | Vålerenga | 10. | Tromsø | Sarpsborg 08 | Sarpsborg 08 | Strømsgodset | Sarpsborg 08 | 11. | Strømsgodset | Tromsø | Tromsø | HamKam | Strømsgodset | 12. | Kristiansund | Kristiansund | HamKam | KFUM Oslo | Sandefjord | 13. | HamKam | HamKam | Kristiansund | Kristiansund | HamKam | 14. | Sandefjord | Sandefjord | Sandefjord | Haugesund | Kristiansund | 15. | Bryne | Bryne | Bryne | Sandefjord | Bryne | 16. | Haugesund | Haugesund | Haugesund | Bryne | Haugesund |
Sportsbibelenin Yaw Amankwah sijoitti RBK:n kärkeen luultavasti vain ollakseen eri mieltä, sillä kyllähän Glimt aika ylivoimainen ennakkosuosikki kaikilla mittareilla on. Rosenborgin käyrä osoittaa kuitenkin ylöspäin, ja jokohan muutaman vuoden jälkeen palattaisiin mitalikantaan? Moldella on nyt ollut pari huonompaa kautta putkeen, ja pitkästä aikaa se jäi myös eurokenttien ulkopuolelle. Aivan sarjan kynnyksellä on saatu naarattua pari vahvistusta, mutta paljon kysymysmerkkejä on. Haugesundin pakka taas on toisessa päässä ollut talvella niin sekaisin, että noinkohan suorista putoajista kauheasti kilpailua tulee? Bryne on pitkästä aikaa ylhäällä, mutta visiitistä voi tulla ranskalainen. Eurokentillä Norjalla on viiden joukkueen edustus. Glimt aloittaa suoraan CL:n playoffeista - toki voi vielä nousta suoraan liigavaiheeseen, sillä eihän edellinenkään kausi ole siltä vielä päättynyt! - ja Brann sen toiselta karsintakierrokselta. Cup-voittaja Fredrikstad on EL:n kolmoskiekalla, ja Viking sekä Rosenborg ECL:n kakkoskiekalla. --- Glimtin pelaajaliikenne jatkuu sarjan kynnyksellä, sillä August Mikkelsen on palaamassa Tromssaan. Diilissä oli raporttien mukaan kuitenkin ehto, että pelaa vielä Glimtin cup-avauksessa. Nelosdivarin Innstranda kaatui eilen 0-8, kun 16-vuotias superjunnu Mikkel Bro Hansen iski ekalla jaksolla puhtaan hattutempun. Glimt on myös tehnyt raporttien mukaan 20 miljoonan kruunun tarjouksen Vålerengan Magnus Riisnæsistä, mutta Engan pitäisi löytää vielä jostain korvaaja keskikenttämiehelle. Glimtin pelaajaruletti on viime vuosina ollut melkoista, ja rahaa liikkuu joka suuntaan. Kaikki eivät tuonne tunnu sopeutuvan, ja moni pelaaja on myös tehnyt varsin pikaisen paluun Bodøstä lähdettyään. Viking naarasi Stabækistä aikanaan maailmalle lähteneen Kristoffer Askildsenin. 50 Serie A-peliä Sampdoriassa ja Leccessä eikä ikääkään ole kuin vasta 24. Midtjyllandissa ei ihan lähtenyt odotetulla tavalla, mutta potentiaalia on. Siirtoikkuna menee tänään kiinni.
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.03.2025 klo 23:46:40 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4545 : 27.03.2025 klo 15:09:48 |
|
OBOS-liigakin pyörähtää käyntiin sunnuntaina. Ennakkoon todella kova kausi on tulossa, kun viime kauden päätteeksi pudonneet Odd ja Lillestrøm saavat kovia haastajia mm. Stabækistä, Aalesundista, Startista ja Kongsvingeristä. Yksi yllättäjä voi olla viime kaudella jo neloseksi ehtinyt Egersund, joka nappasi Rogalandin kakkosjoukkueen paikan Vikingin takana vahvasti itselleen, varsinkin kun Sandnes Ulf tipahti kakkoseen. Myös Moss ja Lyn pääsivät viime kaudella karsimaan noususta, ja ovat varmasti valmiita haastamaan tänäkin vuonna. OBOS vaan tuppaa olemaan todella tasainen sarja, ja ennakoilla voi usein heittää vesilintua. Ehkä LSK resursseillaan on samaan tapaan ykkössuosikki kuin Vålerenga viime kaudella, mutta sen jälkeen on tilaa.
|
|
|
|
indreløper
Poissa
Suosikkijoukkue: Rosenborg BK
|
 |
Vastaus #4546 : 27.03.2025 klo 23:14:14 |
|
Röytän Karhun kausiavaukselle iso  niin kuin aina. (Mutta pakko sen verran nillittää että eiköhän se Rogalandin kakkosjoukkue kuitenkin ole Bryne.) Aftenpostenin liigaveikkaus julkistettiin juuri: 1. Bodø/Glimt
2. Molde
3. Rosenborg
4. Brann
5. Viking 6.
Vålerenga
7. Fredrikstad
8. KFUM Oslo
9. Strømsgodset
10. Sarpsborg
11. Tromsø
12. Kristiansund
13. HamKam
14. Sandefjord 15.
Bryne
16. Haugesund
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4547 : 27.03.2025 klo 23:44:38 |
|
(Mutta pakko sen verran nillittää että eiköhän se Rogalandin kakkosjoukkue kuitenkin ole Bryne.)
Ai niin, duh. Editoidaan Aftenposten tonne taulukkoon.
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4548 : 28.03.2025 klo 11:31:57 |
|
Vålerenga piti kiinni Riisnæesistä. Hiljainen deadline day oli, tosin vielä taitaa olla papereita vetämässä.
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #4549 : 29.03.2025 klo 22:04:41 |
|
Näin saatiin kausi käyntiin. Rosenborg kävi hakemassa Drammenista 1-2-voiton. Godsetin 90. minuutin kavennus aiheutti vähän vapinaa ja pitkäksi venyneen lisäajan lopussa oli jo riittävästi kierroksia, mutta tasakentällisin saatiin peli pakettiin.
Illan toisessa pelissä FFK yllätti Brannin peräti 3-0. Fredrikstad on viime kaudesta ainakin ennakkoon vähän heikentynyt eikä siltä talven pelien perusteella kauheasti odotettu. Vahvasti se tänään kuitenkin esiintyi, olkoonkin että maalipaikkoihin nähden numerot hieman mairittelevat - esimerkiksi 2-0-maalissa Patrick Metcalfen laukaus otti melkoisen kimmokkeen Brannin Emil Kornvigistä. Brann oli varsin vaisu, mutta tiedä mihin suuntaan matsi olisi kääntynyt ilman FFK-vahti Jonathan Fischerin triplatorjuntaa toisen jakson puolivälissä.
Huomenna mielenkiintoisimmat matsit ehkä heti päivällä (Vålerenga-Viking) että illan päätteeksi (Bryne-Bodø/Glimt). Sarjanousijoilla on tietenkin hieman erilaiset lähtökohdat, kun Engaa povataan heti kärkipäähän ja Bryneä samantien alas. En ole itse asiassa seurannut, että saako Bryne pääsarjassa enää pitää kuulua traktorikatsomoaan, mutta toivottavasti saisi.
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.03.2025 klo 22:07:28 kirjoittanut Röytän Karhu »
|
|
|
|
|
|
|