Hieman spekulointia nousijajoukkueiden osalta loppukaudelta, näin tarkasti palstaa seuranneen,raportteja lukeneen ja muutamia pelejä nähneen katsojan näkökulmasta.
Riemu:
Huikeassa vedossa, takoo maaleja melkein liukuhihnalta,selvästi kovin nousijajoukkue,kuten myös sarjasijoitus kertoo. Laaja ratkaisijoiden rinki,ei ole yhden tai kahden miehen varassa. Törmänen,Korolainen,Autio,Vähäkoitti, siinä muutamia nimi,kuitenkin vahva joukkueena ja tasainen ennenkaikkea.
Liikettä löytyy,taitoa ja oveluutta, se on nähty koosteista komeiden maalien muodossa. Tehnyt sarjassa eniten maaleja, tulee tekemään niitä jatkossakin paljon.
Kovaa vauhtia matkalla liigakarsintaan, tärkeä viikonloppu edessä. PS Villa peli vieraissa kova koitos Riemulle, Villa 5 pistettä edellä (peli enemmän pelattuna) Uskon että siinä ottelussa kohtaavat tulevat liigakarsijat.
Arvio: Riemu tulee sijoittumaan kolmen joukkoon ja karsii liigapaikasta.
Kaivoinpa tämän ennustuksen tammikuun alusta esille, joka loppujen lopuksi osui täsmälleen kohdilleen. Tämän jälkeenhän Riemu kärsi peräkkäiset tappiot kahdelle pahimmalle viholliselleen eli Villalle ja ACE:lle ja tämän jälkeen Riemun liigakarsintamahdollisuudet näyttivät melko hatarilta. Huikea viiden voiton putki kauden lopussa kuitenkin varmisti Riemulle kakkossijan sarjassa. Kruununa tuo viime viikonlopun eeppinen matsi Raumaa vastaan.
Riemun debyyttikausi Ykkösessä oli huikea taival. Viime syksynä mietittiin, että onko järkeä lähteä Ykköseen, kun Kakkosessa varsinkin vieraspeleissä saattoi olla se yksi vaihtomies. Tiedettiin, että Ykkösessä se ei enää riitä, mutta pelaajat lupasivat sitoutua paremmin toimintaan ja ne lupaukset myös pidettiin. Tällä kaudella Riemulla oli jokaisessa pelissä vähintään kaksi kokonaista kenttää. Ainoa pienoinen ongelma oli maalivahtiosastolla, sillä joukkueen ainoa "oikea" maalivahti Sami Myllymäki oli työesteiden vuoksi yhteensä kahdeksan peliä poissa. Tällöin veräjän suulla nähtiin vuorotellen Autio, Åberg, Kujanpää ja Stutzle, joista kukaan ei ole varsinaiselta koulutukseltaan maalivahti. Tämä johti muun muassa siihen tilanteeseen, että Lapualla lähdettiin pelaamaan heti pelin alusta reikäpaidalla, kun maalivahtia ei matkassa ollut.
Kauteen valmistautuminen ei Riemulla ollut ehkä paras mahdollinen, sillä kun autot lähtivät ensimmäiselle matkalle Loiskeen vieraaksi, oli Riemulla takana yksi harjoitus ja yksi treenipeli. Nopeasti kuitenkin huomattiin, että taso riittää kaikkia joukkueita vastaan ja joukkuepeli alkoi hitsautua todella nopeasti yhteen. Lisäksi taktisella puolella otettiin myös suuria harppauksia kauden aikana ja erikoistilanteisiinkin saatiin jotain järkeä. Huonolla av-pelillä menetettiin kauden alussa muutamia pisteitä, mutta siihenkin saatiin parannusta kauden edetessä.
Riemun ehdottomasti suurimpana vahvuutena oli todella laaja ja tasainen rinki. Kokoonpano vaihteli jonkin verran pelien välillä, mutta aina pystyttiin heittämään laadukasta korvaajaa tilalle. Ohessa Riemun kauden tilastot
http://www.liikunnanriemu.com/lajit/futsal/pelaajatilastot/.
Tuosta nähdään, että vaikka Törmänen hääri selkeästi suurimpana pisterohmuna, yhteensä kahdeksan pelaajaa pääsi vähintään 10 pisteeseen. Kentällä nähtiin kauden aikana yhteensä peräti 25 eri naamaa.
Riemu pelasi koko kauden yleisöönmenevää ja vauhdikasta futsalia ja teki sarjassa ylivoimaisesti eniten maaleja, 122 kappaletta 20 pelissä. Tuon tilaston kakkoseksi tullut Rauma jäi 31 maalin päähän. Riemun kauden tilastoissa on sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta, että joukkue kärsi neljä tappiota, jotka tulivat kahta joukkuetta eli Villaa ja ACE:a vastaan, jolita tuli turpaan molemmissa otteluissa. Muita vastaan häviön karvasta kalkkia jouduttukaan maistamaan ja muun muassa Liigaan jo noussut Rauma joutui kahdesti poistumaan parketilta häviäjänä.
Kausi ei toki vielä ole ohi ja tänä viikonloppuna nähdään, mihin Riemun rahkeet riittävät liigajoukkuetta vastaan.