13
Poissa
|
 |
Vastaus #900 : 13.01.2013 klo 18:59:00 |
|
Huikeaa tykitystä 
|
|
|
|
|
Vadislav
Poissa
|
 |
Vastaus #901 : 13.01.2013 klo 19:06:32 |
|
FC YPA julkisti Paanasen potkujen syyn, Paananen kiistää julkistamisen perusteet FC YPA:n hallitus päätti sunnuntaina julkistaa oman näkemyksensä Sievi Futsalin valmentaja Jani Paanasen irtisanomiseen johtaneista tapahtumista. Pääsyy potkuille oli, että Paanasen johtama myyntiryhmä laiminlöi seuran sopiman rakettimyyntivuoron 29. joulukuuta Kalajoella humalatilan vuoksi. FC YPA:n hallitus katsoi tapahtuneesta koituneen seuralle niin paljon vahinkoa, että valmennussuhde irtisanottiin. Irtisanomisen yhteydessä seura sopi Paanasen kanssa, ettei yksityiskohtaisia tietoja potkujen syistä julkisteta, mutta hallitus päätyi julkistamiseen loppuviikon tapahtumien seurauksena. – Huhumylly eri medioissa on kiertänyt villinä. Halusimme nyt selventää tilannetta sidosryhmillemme ja suurelle yleisölle. Annoimme aluksi Paanaselle hänen suojelemisekseen lupauksen niukasta tiedottamisesta, mutta lupaus ei sido meitä enää, koska Paananen on edelleen seuran edun vastaisesti häirinnyt Sievi Futsalin sopimuspelaajia vaatimalla heitä liittymään pelaajalakkoon, FC YPA:n puheenjohtaja Kai Perttu perustelee seuran ratkaisua. Jani Paananen kiistää kehottaneensa pelaajia lakkoon tai häirinneen heitä millään tavoin. – En todellakaan ole kehottanut lakkoon. Pelaajat ovat itse tehneet ratkaisunsa. http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1480/326388/FC-YPA-julkisti-Paanasen-potkujen-syyn-Paananen-kiist%C3%A4%C3%A4-julkistamisen-perusteet HYI hallitus, teitte lupausrikkomuksen! Erotkaa! Seikkaperäisempää tarinankerrontaa osoitteessa fcypa.com
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.01.2013 klo 19:16:31 kirjoittanut Vadislav »
|
|
|
|
|
RS4X
Poissa
|
 |
Vastaus #902 : 13.01.2013 klo 19:16:39 |
|
Tässä siis koko juttu:
SELVITYS FC YPAN HALLITUKSEN LUOTTAMUSPULAAN FUTSALVALMENTAJA JANI PAANASTA KOHTAAN
Luotu 13.01.2013 Kirjoittanut FC YPA tiedotus FC YPA:n edun vuoksi seuran hallitus tiedottaa tarkemmin Jani Paanasen ja hallituksen väliseen luottamuspulaan johtaneista tapahtumista. Lisäksi Paanaselle hänen suojelemisekseen annettu lupaus niukasta tiedottamisesta (9.1.2013) ei sido enää seuraa, koska Paananen on toiminut sopimisen jälkeen seuran edun vastaisesti häiritsemällä Sievi Futsalin sopimuspelaajia vaatimalla heitä liittymään pelaajalakkoon (huom. sopimusrikkomus, josta voi seurata pelaajalle sanktioita).
FC YPa:n hallitus ja edustusjaosto saivat kokouksessaan 2.1.2013 selonteon episodiin, joka tapahtui 28.-29.12.2012 Kalajoella FC YPa:n organisoiman raketinmyyntitapahtuman yhteydessä. Raketinmyynnin tuotto on FC YPa:n merkittävin yksittäinen varainkeräysmuoto Sievi Futsalin toiminnan rahoittamiseksi.
Toiminnanjohtaja Jami Ruhkalan antaman selonteon mukaan Sievi Futsalin vastuuvalmentaja Jani Paananen sekä pelaajat Harri Karvonen, Miikka Paldan ja Matti Rissanen olivat laiminlyöneet sovitun raketinmyyntivuoron 29.12.2012 klo 9 alkaen Kalajoen K-Supermarketissa. Laiminlyönti johtui siitä, että Kalajoen Hiekkasärkillä seuran vuokraamassa mökissä yöpyneet miehet olivat nauttineet edellisen illan ja yön aikana alkoholia, ja olivat kerrotun mukaan 29.12.2012 klo 12 mökiltä tavoitettaessa edelleen alkoholin vaikutuksen alaisina. Mökiltä heidät tavoitti K-Supermarketkauppias, joka oli lähtenyt etsimään sovitusta useita tunteja myöhässä olevia raketinmyyjiä. Paanasen ja pelaajien tarkoituksena oli ollut siirtyminen mökiltä raketinmyyntiin, mutta kauppias esti tämän vedoten miesten humalatilaan.
FC YPA:n toiminnanjohtaja Jami Ruhkala yritti saada Paanaseen ja pelaajiin yhteyttää 29.12. aamupäivästä alkaen useamman kerran, mutta puheluihin ei vastattu. Myöskään seuran muiden toimihenkilöiden puheluihin ei vastattu. Jani Paanaselle esitettiin kutsu saapua kuultavaksi ennen 2.1.2013 pidettyä kokousta, mutta Paananen ei saapunut paikalle, vaan lähetti kirjallisen selvityksen tapahtumista.
Hallituksen ja edustusjaoston kokouksessa käytiin seikkaperäinen keskustelu tapahtuneeseen liittyen. Valmentaja Paanasella katsottiin olevan korostunut vastuu tapahtuneesta, koska hän on joukkueen vastuuvalmentaja, jonka olisi pitänyt myös Kalajoella huolehtia itsensä lisäksi pelaajistaan, jotta seuraavan päivän sovitut velvoitteet olisi kyetty hoitamaan. Näin ei valitettavasti käynyt, vaan valmentaja toimi joukkueensa ja seuransa edun vastaisesti.
FC YPa:n hallituksen ja edustusjaoston luottamuspula valmentaja Jani Paanasta kohtaan johtuu seuraavista seikoista:
FC YPa:n arvoihin kuuluu päihteettömyys seuran julkiseen toimintaan, edustamiseen ja tapahtumiin liittyen, mutta myyntiporukka oli humalassa aikana, jolloin olisi pitänyt osallistua seuran toimintaan. Seuran järjestämään toimintaan osallistuminen edellyttää asiallista ja huoliteltua käyttäytymistä, mutta myyntiporukka oli humalassa ja laiminlöi velvoitteensa. Seuran toimijoiden tulee toimia yhteisvastuullisesti seuran yhteisen hyvän kartuttamiseksi, mutta myyntiporukka laiminlöi talkootehtävänsä. FC YPa:lla on hyvä maine alueella luotettavana toimijana - niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. Tämä tapahtuma kolhi mainetta. Rakettien myynti alkoholin vaikutuksen alaisena on lainvastainen teko (huom. Näin ei tapahtunut, mutta olisi tapahtunut ilman kauppiaan väliintuloa). Tapahtunut vaaransi seuran raketinmyyntiluvan olemassaolon pysyvästi ja se olisi tarkoittanut toteutuessaan noin 10000€:n pysyvää vuosittaista tulon menetystä seuralle. Tästä asiasta seuran toiminnanjohtaja on saanut Tulitemestareiden edustajan yhteydenoton. Myyntiluvan peruuttaminen, rakettiyhtiöiden korvausvaatimukset ja sakkoseuraamus olisivat aiheuttaneet seuralle noin 70-80000€:n kertaluontoisen taloudellisen menetyksen. Menetykset olisivat vahingoittaneet merkittävästi koko FC YPA:n toimintaa. Valmentaja Paananen tai yksikään pelaajista ei ottanut yhteyttä raketinmyynnin organisoinnista vastanneeseen toiminnanjohtaja Jami Ruhkalaan, kun huomasivat olevansa alkoholin vuoksi estyneitä. Valmentaja ja pelaajat eivät myöskään vastanneet useisiin toiminnanjohtaja Ruhkalan ja seuran muiden toimihenkilöiden soittoihin. Näihin seikkoihin liittyen valmentaja Jani Paananen on rikkonut valmentajasopimuksensa § 6 ja menettänyt FC YPa:n hallituksen ja edustusjaoston luottamuksen toimia Sievi Futsalin vastuuvalmentajana.
Edelleen FC YPA:n hallitus on keskustellut kokouksissaan 2.1.2013 ja 9.1.2013 Jani Paanasen sanomalehti Kalevalle ja sanomalehti Keskipohjanmaalle vuoden 2012 joulukuussa antamista haastatteluista, joissa hän on sanonut FC YPA:n linjanneen futsalin aseman heikentämisen seuran toiminnassa. Lausunnot ovat olleet totuuden vastaisia, koska tällaista linjausta seurassa ei ole tehty. Seurassa on tehty linjaus siitä, että menestystä halutaan tavoitella molemmissa lajeissa, ja että se vaatii uudenlaisia ratkaisuja sekä toimintatapoja. Tästä Paananen on ollut tietoinen haastatteluita antaessaan, ja lehtikirjoitukset ovat osaltaan heikentäneet luottamusta Paanasta kohtaan.
FC YPA:n hallitus päättää mahdollisista toimenpiteistä pelaamisesta kieltäytyneiden pelaajien osalta kokouksessaan tiistaina 22.1.2013. Pelaajat ovat sopimuksillaan sitoutuneet pelaamaan futsalliigaa jalkapalloseura FC YPA:ssa seuran johdon ja valvonnan alaisina. Pelaajien lakosta on kielteisiä seurauksia sekä pelaajille itselleen että FC YPA:lle. FC YPA:n hallitus toivoo pelaajien palaavan takaisin joukkueeseen jatkamaan urheilullisesti hyvin sujunutta kautta. Takaraja paluulle on sunnuntaina 20.1.2013. Tuon päivämäärän jälkeen hallitus katsoo pelaamisesta kieltäytyvien pelaajien rikkovan voimassaolevaa sopimusta.
Ylivieskassa 13.1.2013
FC YPA:n hallituksen puolesta
Kai Perttu, FC YPA:n hallituksen puheenjohtaja
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #903 : 13.01.2013 klo 19:28:42 |
|
Tässä siis koko juttu:
Hienoa, että myös viralliset tahot tulevat ulos näkemyksensä kanssa. Nyt jokainen voi itse päättää kumman kannalla on, tai olla päättämättä. Itse olen edelleen erottamisesta yhtä mieltä, mutta pidän valitettavana yhden Suomen parhaimman valmentajan poisjääntiä lajista. Miten tämä sitten vaikuttaa Paanasen jatkoon muissa seuroissa on vaikea sanoa. En kuitenkaan usko viinapirun aiheuttaman toilailun estävän uusia työtehtäviä jatkossa futsalin parissa.
|
|
|
|
|
Hunter
Poissa
|
 |
Vastaus #904 : 13.01.2013 klo 19:56:07 |
|
Hienoa, että myös viralliset tahot tulevat ulos näkemyksensä kanssa. Nyt jokainen voi itse päättää kumman kannalla on, tai olla päättämättä. Itse olen edelleen erottamisesta yhtä mieltä, mutta pidän valitettavana yhden Suomen parhaimman valmentajan poisjääntiä lajista. Miten tämä sitten vaikuttaa Paanasen jatkoon muissa seuroissa on vaikea sanoa. En kuitenkaan usko viinapirun aiheuttaman toilailun estävän uusia työtehtäviä jatkossa futsalin parissa.
Itseä kiinnostaisi tietää saiko Paananen valmentamisesta jotain rahallista korvausta? Jos sai, niin joutui itse myymään raketteja, jotta seura saisi rahaa, jotta voisi maksaa Paanaselle palkkaa valmentamisesta? Viina on valitettavan usein syy Suomessa erottamiselle työsuhteesta, mutta useissa työpaikoissa aloitetaan varoituksilla ennenkuin erottaminen tapahtuu? Ja joissain työpaikoissa alkoholismi luetaan sairaudeksi, missä tapauksessa työntekijä ohjataan hoitoon koska on kipeä, eikä työsuhdetta katkaista. Oliko tämä ensinmäinen kerta Paanaselle, kun pullonhenki haittasi työntekoa?
|
|
|
|
|
Metsurin koira
Poissa
|
 |
Vastaus #905 : 13.01.2013 klo 19:59:35 |
|
Seuraavaksi odotellaan valmentajan itsensä ja pelaajien vastineet. Tokihan tuosta raketticasesta valmentaja ja mukana olleet pelaajat ovat rangaistuksen ansainneet(jostain syystä pelaajat päästettiin sanktioitta). Potkut kuitenkin ovat mielestäni tässä tapauksessa kohtuuton tuomio. Jatkan sohvalla istumista ja poppareita syöden odotan skandaalin seuraavia käänteitä!
|
|
|
|
|
kivet taskuun
Poissa
|
 |
Vastaus #906 : 13.01.2013 klo 20:11:10 |
|
Selkeä syy noihin potkuihin on ollut ja eihän tuossa ole vaihtoehtoa jäänytkään jatkaa yhteistyötä.
Mutta eiköhän valmentajan hv-asenteen raketinmyyntiin ja pelaajien potkujen jälkeisen kapinan syy ole tiedotteessa mainittu: "Seurassa on tehty linjaus siitä, että menestystä halutaan tavoitella molemmissa lajeissa, ja että se vaatii uudenlaisia ratkaisuja sekä toimintatapoja".
Mielenkiintoisin olisi kuulla minkälaisia nämä uudenlaiset ratkaisut ja toimintavat olivat, jotka aiheuttivat näin isoa turhautumista lehtijutussa ja rakettimyynnissä.
|
|
|
|
|
gibraltar
Poissa
Suosikkijoukkue: FC YPA
|
 |
Vastaus #907 : 13.01.2013 klo 20:16:03 |
|
Kylve - sifu pelin "Kuusela" ja "Tienhaara" olivat Tero Kupari ja Mikael Nivala
|
|
|
|
|
Sakallio
Poissa
Suosikkijoukkue: Rauno Ojasen puoliaikaomena
|
 |
Vastaus #908 : 13.01.2013 klo 20:20:22 |
|
Kylve - sifu pelin "Kuusela" ja "Tienhaara" olivat Tero Kupari ja Mikael Nivala
Salanimille 
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #909 : 13.01.2013 klo 20:25:55 |
|
Tämän matsin ja eilisen koosteen nähneenä ei voi kuin ihmetellä Saaren penkittämistä pelituntumaa vailla olevalla Ojanperällä. Monta huonohkoa ulostuloa, joista muutamista paukkui omissa.
|
|
|
|
|
Nikopolidis
Poissa
Suosikkijoukkue: Leijona Futsal, ManU
|
 |
Vastaus #910 : 13.01.2013 klo 20:42:41 |
|
Tämän matsin ja eilisen koosteen nähneenä ei voi kuin ihmetellä Saaren penkittämistä pelituntumaa vailla olevalla Ojanperällä. Monta huonohkoa ulostuloa, joista muutamista paukkui omissa.
Jukka pelasi eilen todella hyvin, mutta Ojanperän pelasti tänään useita paikkoja. Maalivahtiin ei kummassakaan pelissä varmasti kaaduttu. No ällös Monska pelkää ei Puolamäkeä vielä seuraavaltakaan leiriltä varmaan hyllytetä
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #911 : 13.01.2013 klo 20:46:41 |
|
Jukka pelasi eilen todella hyvin, mutta Ojanperän pelasti tänään useita paikkoja. Maalivahtiin ei kummassakaan pelissä varmasti kaaduttu. No ällös Monska pelkää ei Puolamäkeä vielä seuraavaltakaan leiriltä varmaan hyllytetä
Tämän päiväinen Ojanperä ei syrjäyttäisi edes tämän päivän Suhosta.
|
|
|
|
|
Vadislav
Poissa
|
 |
Vastaus #912 : 13.01.2013 klo 22:17:39 |
|
Kylve - sifu pelin "Kuusela" ja "Tienhaara" olivat Tero Kupari ja Mikael Nivala
Kuparin nimi olikin jo korjattu aikaisemmin, joten tähän pakollinen: Moi Mikael 
|
|
|
|
|
airasamulinsäätiö
Poissa
|
 |
Vastaus #913 : 13.01.2013 klo 22:26:47 |
|
Niin olikohan tämä ensimmäinen kerta FC YPAssa kun seuran sisällä on töppäilty pelaajien, valmennuksen tai seurajohdon toimesta alkoholin vaikutuksen alaisena? Olisi kyllä aika hurjaa jos muidenkin seuraa edustaneiden / edustavien taustalta löytyisi alkoholin kanssa hölmöilyjä liittyen seuraedustus-, tai -talkootapahtumiin. Eikö olisikin? Varsinkin kaiken tämän jälkeen.
Aivan tahallinen haku alkaa menemään tapahtumien yksityiskohtiin tiedotteessa. Halutaan siis seuran toimesta aloittaa spekulaatiot ihmisen muka mahdollisesta alkoholiongelmasta. Koska senhän tiesivät, että tämän kaltainen julkitulo saa aikaan jo nähdyn reaktion. "Saako töitä enää?" "Viekö viinapiru?" Kannattaisi ehkä miettiä uudestaan.
Apylle ja Exherolle vielä: Olisiko järkevää jo kurkistaa ulos sieltä teidän pienestä tynnyristänne missä olette suuria ja viisaita, tai sitten naulata kansi lopullisesti kiinni? Kukaan voi oikeasti olla niin saatanan tyhmä, että luulisi ettei näille pelaajille ottajia olisi, sekä valmentajalle myös. Suurimmalla osalla heistä on olemassa hyvä, urheilullinen maine. Maine muuallakin kuin Ylivieskassa ja Sievissä. Teillä sitä ei ole. Ettekä te sitä saa pilattua, sama kuinka kiristelette kirjeillänne.
|
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
 |
Vastaus #914 : 13.01.2013 klo 22:35:09 |
|
Luitko Aira nyt oikeasti tuota tiedoitetta? Katso nyt edes ne summat ja mieti sen jälkeen, millaisista rahoista puhutaan. Tuo 80-90 000 euroa on melkein 25% seuran liikevaihdosta. Siis KOKO seuran eli junioirit ja kaikki mukaan laskettuna. Se on siis aivan älyttömän suuri summa rahaa seuralle. Jos jollekin firmalle tulisi yllättäen maksuun lasku, jonka loppusumma on 25% koko firman liikevaihdosta, niin se käytännössä tarkoittaisi konkurssia koko firmalle. Ei tässä nyt mistään lasten mehuhetken pilaamisesta puhuta, vaan oikeasti ihan todella merkittävistä summista rahaa.
|
|
|
|
|
airasamulinsäätiö
Poissa
|
 |
Vastaus #915 : 13.01.2013 klo 22:53:46 |
|
Miksei saman virheen tehneitä aikuisia pelaajia rangaistu mitenkään? Tulisitte nyt vaan reilusti julki, että "haluttiin Paanasesta joka tapauksessa eroon ja saatiin tästä siihen sopiva skandaali, jotta suuri yleisö ei nostaisi meteliä."
Ja edelleenkin jos sopimusrike on tapahtunut miksi tälle synninpesälle hoidetaan velvoitteet sopimuskauden loppuun?
Mitä muuten tykkäsit lajista?
|
|
|
|
|
Vadislav
Poissa
|
 |
Vastaus #916 : 13.01.2013 klo 23:00:52 |
|
Huvittavaa on, että tässä puidaan katastrofia, jota oikeasti ei edes tapahtunut. Myyntitulot menetettiin 3 tunnilta, mutta mitäs muuta? Imagotappioita ei oli syntynyt ilman ajojahtia, kaikki tieto olisi pysynyt seuran sisällä. Valmentajasta eroon kauden jälkeen, mahdollisesti seuran ensimmäisen suomenmestaruuden kera.
|
|
|
|
|
airasamulinsäätiö
Poissa
|
 |
Vastaus #917 : 13.01.2013 klo 23:06:35 |
|
Täysin sama. Normaali toimenpide pidetään asia seuran sisällä, hoidetaan rankomiset seuran sisällä. Mutta tämä haluttiin vetää julkisesti henkilöön.
|
|
|
|
|
13
Poissa
|
 |
Vastaus #918 : 13.01.2013 klo 23:07:53 |
|
Myyntiluvan peruuttaminen, rakettiyhtiöiden korvausvaatimukset ja sakkoseuraamus olisivat aiheuttaneet seuralle noin 70-80000€:n kertaluontoisen taloudellisen menetyksen.
Kiinnostavaa olisi tietää, että mistä hatusta tämä summa tarkalleen on vedetty? Rakettiyhtiöiden korvausvaatimuksia (jos tällaisia olisi tullut) ja sen kokoa ei voi kuin arvailla, sillä mitään konkreettista vaatimusta ei ole voinut tulla, sillä tätä alkoholin vaikutuksen alaisena tapahtunutta myyntityötä ei päässyt tapahtumaan. Noista sakoista taas voi olla jotain ennakkotapauksia olemassakin, mutta olisi kiva tietää, että mikä on normaali korvaus tällaisissa tapauksissa. Itselleni tulee vahvasti sellainen fiilis, että tässä on nuo summat vedetty niin huippuunsa kuin vaan on kehdattu ja nyt sitten kauhistellaan kuinka pahasti valmentaja olisi saattanut seuran taloutta vahingoittaa jos jotain olisi mahdollisesti käynyt. Pelkkää arvailua suurimmalta osin ja lähinnä koko hommasta jää fiilis, että epätoivottuja näkemyksiä omaavasta ja niitä myös esiin tuovasta valmentajasta on haluttu jo pidemmän aikaa eroon ja nyt saatiin sitten se syy. No sitä saa mitä tilaa, itse ymmärrän pelaajien reaktion täysin. Kaiken kaikkiaan koko hommasta jää aika kusinen maku. Huonosti hoidetut ihmisisuhteet näköjään pilaavat pahimmassa tapauksessa yhden tämän alkukauden positiivisimman liigajoukkueen taipaleen. Tämä on todella harmi, sillä SiFu:lla olisi varmasti voinut olla mahdollisuudet mihin tahansa tänä vuonna, jos hommaa ei olisi näin räikeästi ryssitty.
|
|
|
|
|
PsPs
Poissa
|
 |
Vastaus #919 : 13.01.2013 klo 23:14:11 |
|
Itse sivusta seuranneena myös haluisin esittää muutaman kysymyksen sinne seuran sisäpiiriin josta tätä tietoa tänne forumillekkin laitetaan kiitettävästi.
Toistetaan tuo Airan kysymys, miksi Paanaselle maksetaan palkka loppukauden ajalta, vaikka tehnyt noin "jättimäisen" rikkomuksen?
Mielenkiintoista olisi myös tietää kuinka paljon näille pelaajille maksetaan jos heitä uhkaillaan käräjillä, mitä siellä voisi heiltä vaatia sitten takaisin? Kymppejä, satasia, tonneja vai?
Oletteko myös tosissanne että nämä Pakolat, Heikkilät ja muut tasokkaat pelimiehet eivät löydä seuraa tulevaisuudessa pelaajien niin halutessaan joko futsaliin tai jalkapalloon?
|
|
|
|
|
jörde
Poissa
|
 |
Vastaus #920 : 13.01.2013 klo 23:20:34 |
|
Tämän matsin ja eilisen koosteen nähneenä ei voi kuin ihmetellä Saaren penkittämistä pelituntumaa vailla olevalla Ojanperällä. Monta huonohkoa ulostuloa, joista muutamista paukkui omissa.
helppohan se on nuori veskari penkittää..
|
|
|
|
|
Vadislav
Poissa
|
 |
Vastaus #921 : 13.01.2013 klo 23:24:15 |
|
Toistetaan tuo Airan kysymys, miksi Paanaselle maksetaan palkka loppukauden ajalta, vaikka tehnyt noin "jättimäisen" rikkomuksen?
Maksetaan, jotta sopimus pysyy näin voimassa, eikä näin ollen karkaa esim. Tervareihin tuulettamaan mitalia Sievin monarilla. Eli hallituskin pelkää, notta nämä miehet voivat löytää vielä uuden seuran.
|
|
|
|
|
Metsurin koira
Poissa
|
 |
Vastaus #922 : 14.01.2013 klo 08:28:44 |
|
Hyvän sopparin ainakin YPA on onnistunut tekemään jos vuotuinen tuotto on 10000€ ja jos homma syystä tai toisesta kusee on sanktiot 70000-80000k€. Vai olenkohan nyt ymmärtänyt jotain ihan väärin? 
|
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
 |
Vastaus #923 : 14.01.2013 klo 10:19:28 |
|
Miksei saman virheen tehneitä aikuisia pelaajia rangaistu mitenkään? Tulisitte nyt vaan reilusti julki, että "haluttiin Paanasesta joka tapauksessa eroon ja saatiin tästä siihen sopiva skandaali, jotta suuri yleisö ei nostaisi meteliä." Onko nuo pelaajat pelanneet tuon tapauksen jälkeen? Ja edelleenkin jos sopimusrike on tapahtunut miksi tälle synninpesälle hoidetaan velvoitteet sopimuskauden loppuun? Ihan jo sopimusoikeiden perusteet antavat tähän yksinkertaisen vastauksen: Jos Paananen ei ole yhteistyöhaluinen, niin sopimus pitäisi purkaa oikeuden kautta. Ei ole helppoa eikä halpaa.
|
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
 |
Vastaus #924 : 14.01.2013 klo 10:45:26 |
|
Kiinnostavaa olisi tietää, että mistä hatusta tämä summa tarkalleen on vedetty? Rakettiyhtiöiden korvausvaatimuksia (jos tällaisia olisi tullut) ja sen kokoa ei voi kuin arvailla, sillä mitään konkreettista vaatimusta ei ole voinut tulla, sillä tätä alkoholin vaikutuksen alaisena tapahtunutta myyntityötä ei päässyt tapahtumaan. Noista sakoista taas voi olla jotain ennakkotapauksia olemassakin, mutta olisi kiva tietää, että mikä on normaali korvaus tällaisissa tapauksissa. En kovin tarkkaan tiedä noita laskelmia, mutta ymmärtääkseni nuo ovat aikalailla sen suuntaisia, mitä on kyselty asianomaisilta tahoilta ja minkälaisia sanktiot ovat aiemmin tämänkaltaisissa tilanteissa olleet. Tuossahan on siis ymmärtääkseni laskettu rakettitukun vaatimukset, oikeuden määräämät sakot sekä kauppiaan vaatimukset. Ehkä jotain muutakin, mutta en tiedä niistä. Pelkkää arvailua suurimmalta osin ja lähinnä koko hommasta jää fiilis, että epätoivottuja näkemyksiä omaavasta ja niitä myös esiin tuovasta valmentajasta on haluttu jo pidemmän aikaa eroon ja nyt saatiin sitten se syy. En tiedä, kuinka pahasti henkilösuhteet ovat olleet jo ennestään tulehtuneet, mutta koko toiminta on Paanasen puolelta todella erikoista, jos ongelmia on ollut jo ennestään. Kai siinä nyt vähän tyhmempikin tajuaisi olla vähän varuillaan, jos on jo ennestään ärsyttänyt omaa pomoaan. Ei siinä tapauksessa lähdetä tyhmäilemään, vaan ollaan korostetun ammattimaisia. Nyt tuntuu siltä, että on tarkoituksella haettu ongelmia. Kaiken kaikkiaan koko hommasta jää aika kusinen maku. Huonosti hoidetut ihmisisuhteet näköjään pilaavat pahimmassa tapauksessa yhden tämän alkukauden positiivisimman liigajoukkueen taipaleen. Tämä on todella harmi, sillä SiFu:lla olisi varmasti voinut olla mahdollisuudet mihin tahansa tänä vuonna, jos hommaa ei olisi näin räikeästi ryssitty. Samat fiilikset. Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään hallituksen tai Paanasen vika, vaan kyllä noita ihmissuhteita olisi pitänyt osata purkaa molemmin puolin. On todella sääli, että tämmöinen yhteentörmäys tapahtui.
|
|
|
|
|
|
|
|