anttij
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaatio AM
|
 |
Vastaus #525 : 21.05.2008 klo 15:05:33 |
|
Nyt ei into riitä koko topicin selaamiseen, joten en ole varma onko asiasta ollut puhetta, mutta...
Taannoisella Tukholman reissulla ennen Hammarbyn kotiottelua, Bajenin ultrat keräsivät oman katsomonosansa edessä "tifokassaa" keräyslippaisiin. Tämä voisi toimia myös SMJK:lla. Varmasti moni antaisi mielellään taskunpohjalta euron pari eteenpäin menon puolesta. Tiedä sitten pitäisikö tällaiseen keräykseen hoitaa jotain lupa-asioita, mutta ei luulisi olevan mikään suuri ongelma. Tämä olisi ainakin ns. faneilta faneille toimintaa, eikä tarvitse mistään ulkopuolelta lähteä rahoitusta kyselemään, mikä taitaa toiminnan perusideakin olla.
Rahastonhoitaja lienee oikea henkilö vastaamaan tähän: Meillä on tifokassassa rahaa tarpeeksi  Eli siitä se ei jää ainakaan näissä karsinnoissa kiinni, heti Saksa-matsiin ollaan hankkimassa materiaalia suuret määrät. Rahaahan tuonne tifokassaan on tullut jäsenmaksujen lisäksi niiltä, jotka lahjoittivat jo maksamansa Azer-matsin lippurahat yhdistykselle (Palloliittohan tarjosi lopulta tuon lipun SMJK:n jäsenille ilmaiseksi). Ei ehdotuksessa sinänsä mitään vikaa ollut, mutta toistaiseksi ei tarvitse lähteä keräämään ylimääräistä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.05.2008 klo 08:37:30 kirjoittanut anttij »
|
|
|
|
|
Bootlegger
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, SAPA, Roma.
|
 |
Vastaus #526 : 21.05.2008 klo 15:06:28 |
|
Toki tiforyhmälle voisi kerätä mehurahaa. 
|
|
|
|
WiZ
Poissa
Suosikkijoukkue: KPV, Reima, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #527 : 21.05.2008 klo 16:14:08 |
|
Taannoisella Tukholman reissulla ennen Hammarbyn kotiottelua, Bajenin ultrat keräsivät oman katsomonosansa edessä "tifokassaa" keräyslippaisiin. Tämä voisi toimia myös SMJK:lla. Varmasti moni antaisi mielellään taskunpohjalta euron pari eteenpäin menon puolesta.
Kannatetaan, hyvän asian puolesta voi aina pari egeä laittaa.  Kunhan rahat ei mene johtoryhmän brenkutteluun. 
|
|
|
|
John Rambo
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen seksikkäin
|
 |
Vastaus #528 : 21.05.2008 klo 16:15:26 |
|
no ei sitä tifokassaa nyt NIIN paljon ole.  joka tapauksessa tuota lipastahan puuhattiin jo aiemminkin, en pysty muistamaan tähän hätään miksei ollut jo viime syksynä? Ehdottomasti mukaan, kaikki raha saadaan varmasti kulumaan kun pyritään entistä suureellisempiin ja näyttävämpiin koreografioihin.
|
|
|
|
euroflex
Poissa
|
 |
Vastaus #529 : 21.05.2008 klo 16:25:09 |
|
Kannatetaan, hyvän asian puolesta voi aina pari egeä laittaa.  Kunhan rahat ei mene johtoryhmän brenkutteluun.  Waadin kokouspalkkioita!!! 
|
|
|
|
anttij
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaatio AM
|
 |
Vastaus #530 : 21.05.2008 klo 16:25:57 |
|
...kaikki raha saadaan varmasti kulumaan kun pyritään entistä suureellisempiin ja näyttävämpiin koreografioihin.
Sitä en epäile hetkeäkään!  Katsotaan nyt mihin meidän rahkeet riittävät ja kerätään sitten lisää, jos rahat loppuvat ennen kuin vähänkään tolkulliset ideat loppuvat... Enkä nyt tarkoita, että sitä rahaa pitäisi ampua taivaalle, vaan panostetaan enemmän kestävämpiin ratkaisuihin kuten isoihin lippuihin jne.
|
|
|
|
Carter
Poissa
|
 |
Vastaus #531 : 22.05.2008 klo 04:27:56 |
|
Katsotaan nyt mihin meidän rahkeet riittävät ja kerätään sitten lisää, jos rahat loppuvat ennen kuin vähänkään tolkulliset ideat loppuvat... Enkä nyt tarkoita, että sitä rahaa pitäisi ampua taivaalle, vaan panostetaan enemmän kestävämpiin ratkaisuihin kuten isoihin lippuihin jne.
Vai pitäisikö sitä rahaa kerätä ennenkuin ne rahat ovat lopussa. Siinä vaiheessa kun perse on auki on vähän vaikeampi lähteä kerjäämään. Suuri osa on kuitenkin ihan kertakäyttökamaa, mutta ei kuitenkaan ilmaista. Tuskin kukaan niitä kreppirullia lähtee tartanilta kerään muualle kuin roskiin... Kyllä sen tifolippaan voisi mielestäni karsintoihin koittaa saada. Porukkaa alkaa olla jo sen verran että jo ihan euron tai kahden lahjoituksilla per lärvi puhutaan summista joilla jo kamaa hankkii taas seuraavaan matsiin. Ei sitä nyt pidä jäädä nysväämään hyvänolontunteeseen että rahaa on, tehdään tifoja. Tavoite vois olla vaikka se että kertakäyttökamat saadaan tifolippaasta ja muita sitten vaikka vähän jäsemaksujen kautta. Näin mun nöyrähkö mielipide...
|
|
|
|
Garrincha
Poissa
Suosikkijoukkue: Inter Turku,RGJ,Suomen maajoukkue,Bajen
|
 |
Vastaus #532 : 22.05.2008 klo 08:10:14 |
|
Vai pitäisikö sitä rahaa kerätä ennenkuin ne rahat ovat lopussa. Siinä vaiheessa kun perse on auki on vähän vaikeampi lähteä kerjäämään. Suuri osa on kuitenkin ihan kertakäyttökamaa, mutta ei kuitenkaan ilmaista. Tuskin kukaan niitä kreppirullia lähtee tartanilta kerään muualle kuin roskiin... Kyllä sen tifolippaan voisi mielestäni karsintoihin koittaa saada. Porukkaa alkaa olla jo sen verran että jo ihan euron tai kahden lahjoituksilla per lärvi puhutaan summista joilla jo kamaa hankkii taas seuraavaan matsiin. Ei sitä nyt pidä jäädä nysväämään hyvänolontunteeseen että rahaa on, tehdään tifoja. Tavoite vois olla vaikka se että kertakäyttökamat saadaan tifolippaasta ja muita sitten vaikka vähän jäsemaksujen kautta. Näin mun nöyrähkö mielipide...
Sama. Kannatetaan 
|
|
|
|
anttij
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaatio AM
|
 |
Vastaus #533 : 22.05.2008 klo 08:46:03 |
|
No joo, tsekataan hieman tota budjettia. Ei toi lipas mikään huono ajatus tosiaan ole. Mutta rahan kerääminen on aina hieman monimutkaista, joten ei siihen pidä ryhtyä vain siksi että meillä on keinot ne rahat myös tuhlata. Aina voi ampua tartanille vaikka viiden euron seteleitä  Jäsenmaksuistahan noi tiforahat pitäisi kuitenkin pääasiassa tulla, ja jos niiden avulla pystytään tifobudjettiakin kasvattamaan huomattavasti edellisistä karsinnoista, niin lisärahan kerääminen on hieman kyseenalaista. Mutta ei tästä kannata jatkaa sen enempää, selvitetään ensin tarpeet.
|
|
|
|
Nice10
Poissa
Suosikkijoukkue: I support FF
|
 |
Vastaus #534 : 22.05.2008 klo 14:51:04 |
|
Tifolipasta voi varmaan tarjota tuulipukukatsojallekin noissa karsintapeleissä, vai katoaako omavaraisuus sitten jollain tapaa? e: 
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.05.2008 klo 14:52:58 kirjoittanut Nice10 »
|
|
|
|
|
anttij
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaatio AM
|
 |
Vastaus #535 : 22.05.2008 klo 15:05:05 |
|
Tifolipasta voi varmaan tarjota tuulipukukatsojallekin noissa karsintapeleissä, vai katoaako omavaraisuus sitten jollain tapaa?
Tää on aika vaarallista aluetta. Rahankeräysluvathan on kai lähinnä kirkolla ja hyväntekeväisyysjärjestöillä. Ei me voida noin vaan heilua lippaan kanssa katsomossa keräämässä, vaikka ajatus olisikin hyvä. Ja näissä on aina myös väärinkäytösten riski. Eli sen takia kaikkein selkeintä on kerätä ne tiforahat jäsenmaksujen muodossa. Eli ainakin tuossa laillisessa puolessa ja Palloliiton suhtautumisessa asiaan on paljon selvitettävää, jos tällainen keräys halutaan järjestää. Vaikka se olisikin erittäin epävirallinen, niin on suuri vaara että siitä tulisi jälkeenpäin sanomista.
|
|
|
|
Lataamo
Poissa
Suosikkijoukkue: Inter Turku & GPR FC
|
 |
Vastaus #536 : 22.05.2008 klo 16:18:24 |
|
Näyttää siltä, että anttij ei edes halua tälläistä keräyslipasta matseihin. Parhaana vaihtoehtona näkisin itse sen, että kolehtia kerättäisiin ennen matsia jossain kapakassa tai siinä pienellä kukkulalla.
|
|
|
|
Anfield Road
Poissa
|
 |
Vastaus #537 : 22.05.2008 klo 22:40:23 |
|
Voitetun matsin jälkeen Chelseasta saisi varmaan parhaan saaliin : 
|
|
|
|
Nice10
Poissa
Suosikkijoukkue: I support FF
|
 |
Vastaus #538 : 22.05.2008 klo 22:49:05 |
|
No voihan sitä lipasta heilutella hyvin epävirallisesti vaikkapa tosiaan baarissa tai stadikan ulkopuolella suomi-myönteisille. SMJK:ta ei tarvitse mainita. Kai tuosta voisi joltain taholta kysyäkin. Ainakin Ruotsissa lippaisiin törmää stadikoilla, toisaalta kulttuuri ja siihen suhtautuminen on erilaista. Joku Laiho laittaa ison pyörän pyörimään kun joku tukee Suomen maajoukkueen kannattajia 50 sentillä.... : 
|
|
|
|
Erkka
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, RFC Liège
|
 |
Vastaus #539 : 24.05.2008 klo 02:05:59 |
|
matsin jälkeen Chelseasta saisi varmaan parhaan saaliin :  Matsia ei ole edes pakko voittaa, kyllä tappiovitutukseenkin on joskus jossain kuulemma viinaa vedetty, tiesivät isot pojat kertoa. Parit säästöpossut Chelsean tiskille matsipäivinä edistäisivät hommaa hyvin. En muista olleenkaan mitä Chelseassa bisse maksaa, mutta jos hinta on vaikka 3,20€ ja 200 tuopinostajaa tiputtaa 80 senttiä keräykseen, niin siinä on jo ihan ok saalis. Sitten vielä mahdollinen SMJK-sektiossa kiertävä ämpäri siihen päälle, niin kyllä sitä valuuttaa pariin komeaan koreografiaan riittää.
|
|
|
|
kieran
Poissa
|
 |
Vastaus #540 : 24.05.2008 klo 03:30:04 |
|
No eiköhän noita feissareita sun muita rahankerjääjiä muutenkin ole jo kadut täynnä, kolehtiin voi osallistua kirkossakin. Jokainen SMJK:n jäsen tietää tilinumeron, jos sinne haluaa euron tai pari ylimääräistä sen jäsenmaksun lisäksi antaa niin tuskinpa se on ongelma. Ja noihin peleissä jaettaviin lappusiin voitaisiin ihan hyvin laittaa SMJK:n tilinumero, sinne voi sitten jokainen halukas laittaa sen oman panoksensa jos kiinnostaa. Ja jokainen kunnon fani kerää itse sen rahan porukan kesken minkä siihen omaan tifoon haluaa laittaa, eiköhän SMJK:n kassa riitä niihin yhteisiin tifoihin
|
|
|
|
euroflex
Poissa
|
 |
Vastaus #541 : 24.05.2008 klo 11:38:04 |
|
Yksi hyvä rahankeräysmuotohan on järjestää viralliset arpajaiset. Kun yhdistyksellä on 1000 jäsentä ja varmasti jokaisella jäsenellä tuttu/sukulainen/naapuri/harrastekaveri tms joka töissä sellaisessa yrityksessä tai yhteisössä josta arpajaisvoittoaja voi kysellä. En tarkoita että ruvetaan kulakärkikyniä ja I love Finland kampoja keräämään vaan 5-10 keskitason voittoja, 500-1000 pienempää ja 1 päävoitto. Päävoitonhan voi SMJK jopa tarvitaessa itse kustantaa tyylillä 2hh lento+hotellimatka tyylien kaupunkiloma vaikka "Lontooseen" tai jotain. Jokainen yhdistyksen jäsen saa 10 arpaa myyntiin ja arvan hinta 2 euroa. Jos ei halua myydä,niin ostaa itse ja on suoritettu samantyylinen lahjoitus kuin lippaaseen. Tai vaihtoehtoisesti eniten arpoja myynyt jäsen palkitaan omalla palkinnolla. mallina 7000 myytyä arpaa X 2 euroa on 14000 euroa ja siitä miinus kulut jotka esim 15% niin viivan alle jää sievoinen summa. ( 11900 euroa ) Arpajaisvero taitaa yhteisön järjestäessä olla 1.5% myyntituotosta tänä päivänä  , en mene takuuseen. Lisäksi nykypäivän arpaa saa kirjoitettua faktatitoa yhdistksestä muutamalla rivillä yhteystietoineen ja laajentaa sitäkin kautta tunnettavuutta. Tässä siis yksi vaihtoehto jos joku pelkää että kassat tyhjenee...ei kuitenkaan tällä hetkellä liene ajankohtaista.
|
|
|
|
Djimbo82
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka & Huuhkajat
|
 |
Vastaus #542 : 24.05.2008 klo 22:34:39 |
|
Ei kai nyt sentään mitään arpajaisia : http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2006/20060255Rahankeräyslupaa ei tarvita päiväkodin ryhmän, koululuokan tai vakiintuneen opinto- tai harrasteryhmän suorittamaan rahankeräykseen, jos rahankeräyksen toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä vastaa täysivaltainen henkilö. Rahaa saadaan kerätä päiväkodin ryhmän, koululuokan, opinto- tai harrasteryhmän, päiväkodin, koulun tai muiden tahojen järjestämissä tilaisuuksissa, jos kerätyt varat käytetään opiskelun tai harrastustoiminnan edistämiseen. Harrasteryhmänä emme siis tarvitse lupaa rahan keräämiseen. Toinen asia sitten on onko keräykseen tarvetta. Tähän astihan jäsenmaksulla ollaan saatu kaikki tarvittava. Ehkä katellaan tilannetta ja keskitytään tässäkin topikissa aiheeseen, eli tifojen suunnitteluun.
|
|
|
|
Jari Sporttila
Poissa
|
 |
Vastaus #543 : 25.05.2008 klo 04:32:21 |
|
Ei tifo-lippaiden tarpeellisuudessa tässä vaiheessa ole mielestäni kyse siitä, tarvitaanko rahaa akuutisti tifotoimintaan vai ei. Eikä kyse positiivisen jäsenmääräkehityksen ansiosta ole siitäkään, tarvitaanko edes lähitulevaisuudessa varoja tuolla tavalla kerättynä. Paljon merkittävämpänä näkisin sen, että kiertävällä tifo-lippaavalla vaikka sitten vain SMJK:n sektiossa luodaan kollektiivisuutta ja tunnetta siitä, että käytännössä kehitetään futiskulttuuria. Rahankeräys matsissa on niin konkreettista toimintaa hyvän asian puolesta kuin on mahdollista, vaikkei sen todellinen merkitys rahoituksen keinona olisikaan kovin ratkaiseva. Jäsenmaksut kun yleensä mielletään hallintoformaliteetiksi eikä niiden maksaminen tuo mielihyvää ja tunnetta kannattajakulttuurin edistämisestä vaan ehkä ennemmin siitä, että hoitaa velvollisuutensa ja varmistaa paikkansa oikeassa katsomossa. Tifo-lippaat liikenteeseen siis! Hieno kannattajakulttuuriin kuuluva instituutio ja tuskin se lisärahakaan pahitteeksi on. 
|
|
|
|
Carter
Poissa
|
 |
Vastaus #544 : 25.05.2008 klo 05:56:35 |
|
No eiköhän noita feissareita sun muita rahankerjääjiä muutenkin ole jo kadut täynnä, kolehtiin voi osallistua kirkossakin. Jokainen SMJK:n jäsen tietää tilinumeron, jos sinne haluaa euron tai pari ylimääräistä sen jäsenmaksun lisäksi antaa niin tuskinpa se on ongelma. Ja noihin peleissä jaettaviin lappusiin voitaisiin ihan hyvin laittaa SMJK:n tilinumero, sinne voi sitten jokainen halukas laittaa sen oman panoksensa jos kiinnostaa. Ja jokainen kunnon fani kerää itse sen rahan porukan kesken minkä siihen omaan tifoon haluaa laittaa, eiköhän SMJK:n kassa riitä niihin yhteisiin tifoihin Entäpä jos ei kuulu kirkkoon? No asiaan, tuskin kukaan rupeaa tekemään parin euron tilisiirtoja tifokassaan, itse en ainakaan jaksaisi vaivautua vaikka tilinumero olisikin tiedossa. Kuten minua aikaisemmassa JS:n viestissä todetaan, kyse on myös hieman muusta kun siitä mihin rahat riittävät. Mielestäni on jo melkoista vittuilua verrata tifolipasta joihinkin amnestyn feissareihin jotka tuntipalkalla rahaa kerjäävät. Vai etkö asioissa näe mitään eroa?
|
|
|
|
Eno Kendojanari
Poissa
|
 |
Vastaus #545 : 25.05.2008 klo 09:12:09 |
|
Miksei esim. nostettaisi jäsenmaksua vaikka 25 euroon, sillä samalla vaivalla sen ylim. 10-15e maksaa jokainen? Jäsenmäärä varmaankin nousee tänä vuonna sinne 1500-2000, niin lisätuloja tulisi seuraavaksi vuodeksi n.15000-20000. Eikä itselläni olisi mitään sitä vastaan, että aktiiveille jäisi vähän kipurahoja itselleenkin. Kipukynnys köyhimmilläkin liikkuu jossain 40-50/vuosi, joten varaa olisi kasvattaa maksua - varsinkin jos se tarkoittaisi HS:n laadun paranemista&hienompia tifoja näin aluksi.
|
|
|
|
mandela
Poissa
Suosikkijoukkue: SalPa, Besiktas
|
 |
Vastaus #546 : 27.05.2008 klo 16:21:19 |
|
Mitään luvassa V-Venäjä-matsiin? Baxterin eka peli, edellisessä kotimatsissa (yli puoli vuotta sitten!) komea Litti-naama..
Enolle: en pidä maksun korotusajatusta järkevänä tässä vaiheessa. Mitä pienempi kynnys liittyä, sitä helpompaa on värväys..
|
|
|
|
Blanco
Poissa
|
 |
Vastaus #547 : 27.05.2008 klo 18:40:10 |
|
Ei ole Valko-Venäjä peliin tulossa mitään.
|
|
|
|
Shakaali
Poissa
|
 |
Vastaus #548 : 24.06.2008 klo 13:16:43 |
|
Paljonko noihin tifoihin yleensäkin menee rahaan? Otetaan vaikka esimerkiksi Litti-lakana.
|
|
|
|
Blanco
Poissa
|
 |
Vastaus #549 : 24.06.2008 klo 21:38:16 |
|
Litti-lakana oli suht halpa ja siihen taisi upota n.500e. Saksa pelissä tulee sitten uppoamaankin rutkasti enemmän.
|
|
|
|
|
|