Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #775 : 29.06.2012 klo 13:23:09 |
|
Finalistien lisäksi ainoa tappioton jengi turnauksessa 
|
|
|
|
coelb
Poissa
|
 |
Vastaus #776 : 29.06.2012 klo 15:08:32 |
|
Lasisi on siis puoliksi täynnä. Toiselta kantilta katsottuna voi huomata, ettei Englanti pelannut kisoissa yhtään matsia hyvin. Siis hyvin, jos ajatellaan pelaamista siten miten kaikki menestys on jo pitkään hankittu. On myös vaikea nähdä sen ihmeempää eeooämmää Capellon aikaan, kun Capellon aikana hoidettiin karsinnat ensin suvereenisti, ja sitten kaadettiin friendlyissä Epsanja ja Ruotsi. On populistista ja yleisesti hyväksyttyä puhua noin. Royn alaisuudessa Suomen parhaat pelit olivat ensimmäiset kaksi karsintamatsia. Englannin paras peli esim. Svenniksen alaisuudessa Englannin paras peli oli heti ensimmäisen kuukauden aikana. Mutta uskokoon ken haluaa.
Täysin sama tähän. Englanti toteutti Royn taktiikka aivan tarpeeksi hyvin venymällä tulevaa finalistia vastaan huippusuorituksella pilkuille asti. Roy voisi lähinnä treenata pelaajiensa kanssa pilkkujen ampumista pari vuotta, juurikaan muuta ei ole tehtävissä.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #777 : 29.06.2012 klo 15:20:49 |
|
Ferdinand on muuten tainnut jo alistua siihen, että maajoukkueura ohi. Antanut omia mielipiteitään Royn pelaajavalinnoista ja taktiikoista. Propsit siitä, että sanoo omat mielipiteensä nyt kun ei ole mitään hävittävää. Aika moni Rionkin tilanteessa puhuisi vielä ympäripyöreää diibadaabaa (paitsi Barton), eikä uskaltaisi tuoda omia näkemyksiään esille.
|
|
|
|
Deathfromabove83
Paikalla
Suosikkijoukkue: I support Beth!
|
 |
Vastaus #778 : 29.06.2012 klo 22:48:07 |
|
Se että Psyko Pearce valitsi jonkun vitun Lampaannussija Bellamyn yli-ikäisistä ennemmin kuin Becksin on jo aikamoista vittuilua suoraan päin naamaa koko jalkapalloilevalle maailmalle.
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
 |
Vastaus #779 : 30.06.2012 klo 16:26:23 |
|
Se että Psyko Pearce valitsi jonkun vitun Lampaannussija Bellamyn yli-ikäisistä ennemmin kuin Becksin on jo aikamoista vittuilua suoraan päin naamaa koko jalkapalloilevalle maailmalle.
- Päinvastoin. Mieluummin vittuilua viihdemaailmalle, ja respectiä lajille itselleen. Ja tiedän: off-topic.
|
|
|
|
FC Bayern
Poissa
Suosikkijoukkue: Toisten unelma on toisten painajainen.
|
 |
Vastaus #780 : 30.06.2012 klo 19:35:56 |
|
|
|
|
|
Sakho
Poissa
Suosikkijoukkue: Man City, Borussia Dortmund,FC Haka,AC Milan.
|
 |
Vastaus #781 : 02.07.2012 klo 11:56:18 |
|
Alkaa jo tuntua:
Englanti arvokisoissa mitaleilla-Mission Impossible!
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #782 : 02.07.2012 klo 12:43:36 |
|
En ole moiseen syyllistynyt. En myöskään usko, että Roy tai kukaan Royn lähipiirissä on halukas kuulemaan käsityksiäni vintage footballin menestymismahdollisuuksista. Sen sijaan toivon ja uskon, että Roy lukee forumilta, että seuraavat kaksi vuotta kannattaa keskikenttä rakentaa sympaattisen ikämiehen varaan. Siis ainakin maskottiroolissa. Roy jo katuu, ettei ottanut Scholesia mukaan.
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #783 : 09.07.2012 klo 15:30:57 |
|
Se että Psyko Pearce valitsi jonkun vitun Lampaannussija Bellamyn yli-ikäisistä ennemmin kuin Becksin on jo aikamoista vittuilua suoraan päin naamaa koko jalkapalloilevalle maailmalle.
Aika sama lopulta koko olympiafutis, ikäsääntöineen kaikkineen. Ei kai kukaan ota tosissaan olympialaisten jalkapalloa? Toki Becks parhaimmillaan (vuosia sitten!) oli kovemman luokan futaaja kuin Bellamy, tunnettavuudesta nyt puhumattakaan. Ja onhan Beckham varmasti kiistattomasti maailman kaikkien aikojen eniten hypetetty futaaja. Taitaa jopa tienatakin enemmän hiusmainoksista ja muista viihdemaailman jutuista kuin itse pelaamisesta? Nykyään on aika vaikea oikeastaan puhua jalkapalloilija David Beckhamista. Mies ei ole enää vuosikausiin esittänyt mitään ihmeellistä viheriöllä. Viimeksi näin hänen pelaavan maaliskuussa Kanadassa Torontoa vastaan MSL-liigan matsissa. Ei hän huonosti pelannut, mutta ei toisaalta ihmeemmin erottunutkaan joukosta. Eikä tuo liiga nyt mihinkään maailman parhaisiin tasollisesti lukeudu kuitenkaan. Kyllä Becksin taru futaajana on ollut ohi jo monta vuotta. Eräs englantilainen kaverini kertoi Saddam Husseinin kiinnijäämisen aikoihin seuraavan vitsin: " The good news is that Saddam got a death penalty. Bad news is that Beckham´s gonna take it!" DB oli juuri niihin aikoihin missannut 5 rankkaria peräjälkeen eri matseissa:-))
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #784 : 09.07.2012 klo 23:37:54 |
|
Nykyään on aika vaikea oikeastaan puhua jalkapalloilija David Beckhamista. Mies ei ole enää vuosikausiin esittänyt mitään ihmeellistä viheriöllä. Viimeksi näin hänen pelaavan maaliskuussa Kanadassa Torontoa vastaan MSL-liigan matsissa. Ei hän huonosti pelannut, mutta ei toisaalta ihmeemmin erottunutkaan joukosta. Eikä tuo liiga nyt mihinkään maailman parhaisiin tasollisesti lukeudu kuitenkaan. Kyllä Becksin taru futaajana on ollut ohi jo monta vuotta.
Kyllä tuo vielä Milanissa pari kautta takaperin ihan hyvin veti.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #785 : 10.07.2012 klo 00:42:15 |
|
Sanoisin, että vielä 2-3 vuotta sitten Beckhamin paikka Olympiajoukkueessa olisi ollut ansaittu.
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #786 : 10.07.2012 klo 00:50:22 |
|
Kyllä tuo vielä Milanissa pari kautta takaperin ihan hyvin veti.
Joo, ihan OK pelasi vielä silloin, mutta siitäkin on jo pari vuotta aikaa ja vanhalla miehellä se tuntuu. Ei tosin Becks enää Milanissakaan parhaimmillaan ollut, niistä varsinaisista suuruuden päivistä on kyllä vielä pidempi aika.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #787 : 10.07.2012 klo 12:44:04 |
|
Jos ajatellaan, että joukkueeseen otetaan parhaitten U23 pelaajien lisäksi kolme parasta mukaan suostuvaa "yli-ikäistä", niin kieltäytyvien listan pitää olla aika helvetin pitkä, että jonkun "kaksi vuotta sitten ihan hyvin Milanissa" pelanneen Becksin saa mahdutettua mukaan. Kaikki kunnia Becksille hienoista peleistä uran aikana, mutta kun se ei ole suomalainen, se on vanhentunut, ja se vaikuttaa suoritustasoon.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #788 : 10.07.2012 klo 12:54:31 |
|
Joo, ihan OK pelasi vielä silloin, mutta siitäkin on jo pari vuotta aikaa ja vanhalla miehellä se tuntuu. Ei tosin Becks enää Milanissakaan parhaimmillaan ollut, niistä varsinaisista suuruuden päivistä on kyllä vielä pidempi aika.
Ei tietenkään ollut uransa piikissä, mutta pelimies kuitenkin ja valinta olisi ollut ihan urheilullisestikin perusteltavissa. Tämä kuohunta Beckhamin poisjättämisestä on ollut huvittavaa seurattavaa. Ei olympiajoukkueeseen jaella paikkoja nostalgian perusteella tai palkintona elämäntyöstä. Joku tietysti sanoo, että näinhän Giggsin kohdallakin toimittiin, mutta Giggs on kovemman luokan pelaaja tänä päivänä.
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
 |
Vastaus #789 : 11.07.2012 klo 00:33:15 |
|
Sen sijaan toivon ja uskon, että Roy lukee forumilta, että seuraavat kaksi vuotta kannattaa keskikenttä rakentaa sympaattisen ikämiehen varaan. Siis ainakin maskottiroolissa. Roy jo katuu, ettei ottanut Scholesia mukaan.
Eiköhän kuluneella kaudella (puistobundesta paremman) liigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi noteeratulla pelaajalla (FWA) olisi ollut muutakin käyttöä kuin maskottirooli - mutta ehkäpä Roykin luottaa sinun tapaasi teksti-tv:n ja syntymävuoden maagiseen kombinaatioon pelaajan nykytasoa arvioidessa.
|
|
|
|
el_Diablo
Poissa
Suosikkijoukkue: visio 2020
|
 |
Vastaus #790 : 11.07.2012 klo 11:08:09 |
|
Eiköhän kuluneella kaudella (puistobundesta paremman) liigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi noteeratulla pelaajalla (FWA) olisi ollut muutakin käyttöä kuin maskottirooli - mutta ehkäpä Roykin luottaa sinun tapaasi teksti-tv:n ja syntymävuoden maagiseen kombinaatioon pelaajan nykytasoa arvioidessa.
.. toisaalta onhan tuossa scholesin palkinnossa aika paljon kyse muustakin, kuin siitä että mies olisi oikeasti ollut kauden paras keskikenttäpelaaja valioliigassa. pelasi kuitenkin vain 16 peliä (~42% kaikista matseista). tai sitten valioliigalla meni tuolla osastolla ihan helvetin huonosti.
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
 |
Vastaus #791 : 11.07.2012 klo 11:46:22 |
|
.. toisaalta onhan tuossa scholesin palkinnossa aika paljon kyse muustakin, kuin siitä että mies olisi oikeasti ollut kauden paras keskikenttäpelaaja valioliigassa. pelasi kuitenkin vain 16 peliä (~42% kaikista matseista).
Totta kai siinä oli kyse muustakin, mutta ei niitä ääniä olisi tullut ilman erinomaisia esityksiä - kai tuon nyt voit myöntää vaikka kaiketi antipatioita pelaajaa kohtaan omaatkin.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #792 : 11.07.2012 klo 12:37:55 |
|
Eiköhän kuluneella kaudella (puistobundesta paremman) liigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi noteeratulla pelaajalla (FWA) olisi ollut muutakin käyttöä kuin maskottirooli - mutta ehkäpä Roykin luottaa sinun tapaasi teksti-tv:n ja syntymävuoden maagiseen kombinaatioon pelaajan nykytasoa arvioidessa.
Miten voi saada noin lyhyeen kappaleeseen noin paljon asiattomuuksia? Huvittavaahan näissä Blanchin kommenteissa on se, ettei niissä olla itse asiasta eri mieltä, kunhan vain ärrä purrana kiukutellaan. Itse asiasta eli siitä, että Scholesilla olisi voinut olla jonkinlaista käyttöä Englannin jengissä, ollaan ihan samaa mieltä. Ehkä kiukun aiheuttaakin sitten se, että tämä kertoo todella karua kieltä Englannin tämän hetkisestä tasosta. No, kertoi ne EM-kisatkin. Onnenksi voi lohduttautua sillä, ettei Englantia kaadettu kertaakaan 90 minuutin aikana tai sillä, että loan voi aina heittää valmennuksellisen reliktin niskaan. Epäilen vahvasti, että perimmäinen fiilis lädisteillä on melkoinen vitutus MM2014-kisoja ajatellen. Ei ole juurikaan uusia pelaajia, joista iloita, ja valmentaja peluuttaa "väärää futista". Synkät ajat edessä. Siltä ainakin näyttää. Mutta kerropa Blanch oma mielipiteesi asiasta, johon varmasti valjua ja erityisesti Tottenhamia seuraavana voit vastata. Oliko Scholes menneellä kaudella todellakin parempi keskikenttäpelaaja kuin Modric? Jos nimittäin oli, niin Roy ansaitsee vuoden puusilmäpalkinnon. Modric oli nimittäin EM-kisoissa (taas) todella hyvä, ja vastaavasti Englannin keskikenttä varsin vaatimaton, vaikka vintage footballia pelaavaa Gerrardia onkin kehuttu.
|
|
|
|
el_Diablo
Poissa
Suosikkijoukkue: visio 2020
|
 |
Vastaus #793 : 11.07.2012 klo 12:47:04 |
|
Totta kai siinä oli kyse muustakin, mutta ei niitä ääniä olisi tullut ilman erinomaisia esityksiä - kai tuon nyt voit myöntää vaikka kaiketi antipatioita pelaajaa kohtaan omaatkin.
ei tietenkään, enkä muutenkaan nähnyt tarpeeksi montaa manUn matsia scholesin ansioita arvioidakseni. en nyt muutenkaan oikein tiedä mistä tässä keskustelussa peistä taitetaan..
|
|
|
|
Jugurttibiti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #794 : 11.07.2012 klo 13:34:38 |
|
Epäilen vahvasti, että perimmäinen fiilis lädisteillä on melkoinen vitutus MM2014-kisoja ajatellen. Ei ole juurikaan uusia pelaajia, joista iloita, ja valmentaja peluuttaa "väärää futista". Synkät ajat edessä. Siltä ainakin näyttää.
Lisätietoa tulevista synkistä ajoista?
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #795 : 11.07.2012 klo 14:05:07 |
|
Lisätietoa tulevista synkistä ajoista?
Toivottavasti keskustelu pysyy nyt asiallisena, ja kiukutteleminen jää pois... Eihän niistä mitään varmaa tietoa ole, mutta jos ajattelee juuri päättyneitä kisoja, niin etkö näe Englannin tilannetta huonompana kuin muitten suurten maitten? Siis seuraavaa kahta vuotta silmällä pitäen. Kisoissahan kävi selvästi ilmi, ettei Englanti halua Royn alaisuudessa pelata nykyaikaista futista. Kysymys kuuluukin, onko huippumaat mahdollista haastaa muilla keinoin. Kisojen perusteella se ei ole mahdollista. Jäljelle jää se teoreettinen mahdollisuus, että Roy kehittelee nerokkaita oppejaan, ja lopputulemana on joukkue ja pelityyli, joka siihen pystyy. Uskokoon siihen ken haluaa. Pelaajien taso on myös melkoisen ratkaiseva tekijä, ja tämän kesän kisoissa englantilaiset joutuivat vähän turhankin huonoon valoon. Rooney on kiistaton maailmanhuippu, mutta jäi vaille roolia. Loukkaantumisistakin oli haittaa, ja kun Royn valinnoissa oli sanomista, niin ei varmaan voi antaa mitään lopullista tuomiota tulevia karsintoja silmällä pitäen. Huippukuntoinen Wilshere ja Richards varmasti piristävät joukkuetta. Mutta sen kai hysteerisinkin lädisti myöntää, ettei Englannilla ole mitään suurta joukkoa superlupauksia astumassa riviin. Näistä nyt on ollut aiemminkin puhetta. Itse tosiaan ennakoin, että Englannilla on edessään tuskainen karsintarupeama, joka päättyy voittoisasti tai jatkokarsintoihin, kenties putoamiseenkin. MM-kisojen semifinaalitason saavuttaminen olisi itselleni melkoinen yllätys. Ja asiakeskustelun nimissä, toivon, ettei tähän nyt vastata itkien ja hampaita kiristellen, vaan kerrotaan mieluummin, miten itse tilanne nähdään. Uskooko joku esimerkiksi, että Roy muuttaa taktiikkaansa tai, että joukkue tällaisenaan klaaraa karsinnat lippu liehuen.
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
 |
Vastaus #796 : 11.07.2012 klo 14:34:17 |
|
Mutta kerropa Blanch oma mielipiteesi asiasta, johon varmasti valjua ja erityisesti Tottenhamia seuraavana voit vastata. Oliko Scholes menneellä kaudella todellakin parempi keskikenttäpelaaja kuin Modric? Jos nimittäin oli, niin Roy ansaitsee vuoden puusilmäpalkinnon. Modric oli nimittäin EM-kisoissa (taas) todella hyvä, ja vastaavasti Englannin keskikenttä varsin vaatimaton, vaikka vintage footballia pelaavaa Gerrardia onkin kehuttu. Eihän Parkerkaan ollut nyt niin merkittävästi Modricia heikompi kuluvalla kaudella - toki erityyppinen pelaaja, mutta kuitenkin. Parker tosin pelasi kisat loukkaantuneena ja missaa kauden alun, kiitos taas kattojärjestöille näistäkin kesähöntsistä. Mutta joo, jotkut tilastoniilotkin arpoivat Modricin paremmaksi ja sitä tuo varmasti oli, samoin varmasti jokunen muukin mallia Yaya Toure. Mutta kyllä Scholesin voi varmasti huoletta heittää kauden (tai sinakin kevätkauden) parhaimpien keskikenttäpelaajien joukkoon.
|
|
|
|
Earl Godwin
Poissa
Suosikkijoukkue: Democracy Dies in Darkness
|
 |
Vastaus #797 : 11.07.2012 klo 15:11:17 |
|
Toivottavasti keskustelu pysyy nyt asiallisena, ja kiukutteleminen jää pois...
Eihän niistä mitään varmaa tietoa ole, mutta jos ajattelee juuri päättyneitä kisoja, niin etkö näe Englannin tilannetta huonompana kuin muitten suurten maitten? Siis seuraavaa kahta vuotta silmällä pitäen. Kisoissahan kävi selvästi ilmi, ettei Englanti halua Royn alaisuudessa pelata nykyaikaista futista. Kysymys kuuluukin, onko huippumaat mahdollista haastaa muilla keinoin. Kisojen perusteella se ei ole mahdollista. Jäljelle jää se teoreettinen mahdollisuus, että Roy kehittelee nerokkaita oppejaan, ja lopputulemana on joukkue ja pelityyli, joka siihen pystyy. Uskokoon siihen ken haluaa. Royllä oli kuukausi aikaa valmistautua EM-kisoihin ja rasitteena lukuisia loukkaantumisia. Olosuhteisiin nähden tulokset (0 tappiota varsinaisella peliajalla, 2 voittoa) olivat oikein mukiinmeneviä. Pelaajien taso on myös melkoisen ratkaiseva tekijä, ja tämän kesän kisoissa englantilaiset joutuivat vähän turhankin huonoon valoon. Rooney on kiistaton maailmanhuippu, mutta jäi vaille roolia. Loukkaantumisistakin oli haittaa, ja kun Royn valinnoissa oli sanomista, niin ei varmaan voi antaa mitään lopullista tuomiota tulevia karsintoja silmällä pitäen. Huippukuntoinen Wilshere ja Richards varmasti piristävät joukkuetta. Mutta sen kai hysteerisinkin lädisti myöntää, ettei Englannilla ole mitään suurta joukkoa superlupauksia astumassa riviin. Wilshere, McEachran, Chamberlain, Walker, Cleverley, Welbeck edelleen kehittyvä... Onhan noita vaikka millä mitalla. Näistä nyt on ollut aiemminkin puhetta. Itse tosiaan ennakoin, että Englannilla on edessään tuskainen karsintarupeama, joka päättyy voittoisasti tai jatkokarsintoihin, kenties putoamiseenkin. Lohkosta jossa kovimmat vastukset ovat Ukraina ja Puola? Nyt vittu oikeesti.. Englanti kävelee jatkoon tuosta.
|
|
|
|
coelb
Poissa
|
 |
Vastaus #798 : 11.07.2012 klo 16:10:26 |
|
Wilshere, McEachran, Chamberlain, Walker, Cleverley, Welbeck edelleen kehittyvä... Onhan noita vaikka millä mitalla.
Öö... kuka näistä on superlupaus?
|
|
|
|
el_Diablo
Poissa
Suosikkijoukkue: visio 2020
|
 |
Vastaus #799 : 11.07.2012 klo 16:43:43 |
|
Öö... kuka näistä on superlupaus?
kaikki, ne on englantilaisia, ja niillä on suurin budgetti.
|
|
|
|
|
|