Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #1475 : 23.09.2012 klo 10:49:47 |
|
Itse ajattelen juuri päinvastoin. Welbeck laidalla vetämään munaravia noin 60 minuuttia, prässäämään Poolin puolustusta ja laittamaan helppoja palloja keskikentälle jalkaan. RvP piikkiiin, koska paikkoja tulee aivan varmasti ja tällä hetkellä RvP on se pelaaja joka ne muutamat tilanteet pystyy käyttämään hyväksi.
Ei kuulosta kyllä omiin korviin lainkaan Welbeckiltä. "Helpot pallot keskikentälle jalkaan" voisi vaihtaa "pitkiä kuljetuksia ja harhauttelua vaihtelevalla menestyksellä". Uskoisin, että mennään van Persiellä keskustassa, Kagawa alapuolella tukemassa keskialuetta sekä Welbeck-Valencia laidoilla. Cleverleyn uskoisin olevan myös avauksessa Carrickin kanssa, kuten Rio Vidicin parina. Laitapakit Rafael-Evra. Vaihtoehtoja toki riittää Giggsin (voi korvata joko Welbeckin tai Kagawan), Evansin, Andersonin, Hernandezin ja Fletcherin muodoissa eikä Fergien aivoituksia ole useinkaan helppo ennakoida. Liverpoolin tilanteesta antanee hyvän kuvan Borinin lauunto "uransa suurimmasta pelistä" tähän mennessä.
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #1476 : 23.09.2012 klo 10:56:51 |
|
No johan nyt on  Onko hupsuttelua vai todellako olet sitä mieltä, että RvP toimisi laidalla? Oikeanlaisessa systeemissä, miksi ei? Jos numeroiksi pitää laittaa, niin jonkinlaista 4-3-3:sta tuossa hieman ehdotin. Ja tuota yllätystä veikkailin, koska juuri tässä ottelussa voisi kuvitella Sir Alex Fergusonin heittävän niitä miehelle ominaisia yllätyskortteja. Onko muuten Welbeck mielestäsi toiminut laidalla? Itse ajattelen juuri päinvastoin. Welbeck laidalla vetämään munaravia noin 60 minuuttia, prässäämään Poolin puolustusta ja laittamaan helppoja palloja keskikentälle jalkaan.
Ja sitä ravaamista varmaankin on luvassa molemmilta laidoilta, kun Valencia viilettää toisella laidalla. Tosin Welbeckin tuntien ne helpot syötöt voi jäädä näkemättä. Ja voihan tämä olla ihan toimiva ratkaisu nykyisessä tilanteessa. Mitä tulee tähän laitapelaajien pohdintaan, niin kaikkien ollessa täydessä iskussa veikkaisin sekä Nanin että Valencia avaavan, mutta nykyisessä iskussaan lusitaani ei välttämättä pääse avaukseen, joten pelaajia tullaan peluuttamaan väärillä pelipaikoilla. Liverpoolin tilanteesta antanee hyvän kuvan Borinin lauunto "uransa suurimmasta pelistä" tähän mennessä.
Myös Cleverley kertoi odottavansa innolla mahdollista osallistumista elämänsä suurimpaan United-otteluun.
|
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
 |
Vastaus #1477 : 23.09.2012 klo 11:06:53 |
|
Jos vanhat merkit pitää paikkansa, Poolilla natsaa tänään kaikki ja joukkue on täysin eri kuin aiemmissa peleissä ja jyrää Unitedin 2,3-0 ilman Unitedin mahdollisuuksia. Toivottavasti SAF saa joukkueen pelaamaan huipputasolla, jolloin Poolin materiaali ei yksinkertaisesti riitä ja United ottaa tärkeät 3 pistettä ja sysää Poolin syvemmälle kurimukseen. Pool on tosiaan syttynyt näihin (koti)peleihin todella hyvin viimeisinä vuosina. Sinänsä se on ymmärrettävää kyllä. Jos kuitenkin nyt pitäydytään todellisuudessa eikä lähdetä selittelylinjalle ("kyllä United pelaisi mutku..."), niin ei voi liiaksi korostaa sitä, että viime vuosina United on saanut juuri sitä mitä on tilannut Anfieldillä. Niillä peliesityksillä ei tänäänkään pisteitä tule. Eli kyllä tämä(kin) prosessi on kaksisuuntainen. Erityisesti tänään on jälleen yksi niistä, sittenkin vaan muutamasta, mutta sitäkin tärkeämmästä peleistä, joissa kesän tekemiset ja ennen muuta tekemättäjättämiset tulevat suurennuslasin alle. Esimerkiksi (en pysty palauttamaan vuotta mieleen) muutama vuosi sitten mm. United ja SAF lähti leikkimään kahden miehen kk:n keskustalla ja kahdella kärjellä Anfieldille, ja tukkaan tuli ja pahasti. Kaiketi tuosta kerrasta on nyt sitten jotain opittu, tosin Unitedin tapauksessa en ole tästä aina aivan varma. Ainakin tähän mennessä tämän kauden näytöt kenttätasapainosta, eli siis sen puutteesta, ovat sitä luokkaa, että jotain on todella täytynyt viikon varrella keksiä hyvän tuloksen mahdollistamiseksi.
|
|
|
|
|
Phrase
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Eagles
|
 |
Vastaus #1478 : 23.09.2012 klo 11:11:29 |
|
Itsekään en kovin innoissani olisi tuosta RvP:n laiturikokeilusta. Ylöspäin saattaisi toimia jotenkin, mutta alaspäin miestä tuskin kiinnostaa juurikaan pelata, vaikka toisaalta puppelipoikien laituriosasto on yhtä vakuuttava kuin Djalon viestihistoria. Liverpuulin puolustus on Aggeria lukuunottamatta aikamoista puujalkaosastoa, joten itse laittaisin RvP:n piikkiin, Kagawan siihen alapuolelle ja laidoille kaksikon Nani-Valencia. Jännityksellä peliä luonnollisesti odotellaan. Unitedin pelaaminen on ollut aivan helvetin nihkeää, mutta kyllähän nämä putoamista vastaan taistelevat joukkueet pitäisi pystyä voittamaan vähän heikommallakin pelillä. "  "
|
|
|
|
|
BassonSuurlähettiläs
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkue
|
 |
Vastaus #1479 : 23.09.2012 klo 12:26:29 |
|
Jos Nani ja Valencia pelaa laidoillaan omalla tasolla hyökkäyssuuntaan, luulisi ainakin yhden maalin syntyvän Kagawan tai RVP:n kautta. Jos kyseinen kaksikko muistaa puolustaa laidat kunnolla ja keskikentän puolustuksellinen balanssi pysyy linjassa, voitto pitäisi olla selvä. Valencia sai viime pelissä ehkä 10% keskityksistä omille ja tähän on pakko saada parannusta. Cleverley voisi ottaa tässä pelissä hommat käsiin ja näyttää miksi hän on seuraava avauksen mies keskikentällä. Muuten toivon Evansin pelaavan Vidicin kanssa koska luotan häneen huomattavasti enemmän kun Rion. Ollaan joka pelipaikalla parempia kuin Liverpool kunhan äijät pelaa omalla tasollaan.
Jännittää aivan saatanasti.
|
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #1480 : 23.09.2012 klo 12:30:46 |
|
Myös Cleverley kertoi odottavansa innolla mahdollista osallistumista elämänsä suurimpaan United-otteluun.
Eipä Cleverley kovin kummoisissa peleissä ole Unitedia edustanutkaan (toki kommentti on outo kun joukkueiden nykytiloissa on noinkin paljon eroa).
|
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #1481 : 23.09.2012 klo 12:34:44 |
|
Esimerkiksi (en pysty palauttamaan vuotta mieleen) muutama vuosi sitten mm. United ja SAF lähti leikkimään kahden miehen kk:n keskustalla ja kahdella kärjellä Anfieldille, ja tukkaan tuli ja pahasti. Kaiketi tuosta kerrasta on nyt sitten jotain opittu, tosin Unitedin tapauksessa en ole tästä aina aivan varma. Ainakin tähän mennessä tämän kauden näytöt kenttätasapainosta, eli siis sen puutteesta, ovat sitä luokkaa, että jotain on todella täytynyt viikon varrella keksiä hyvän tuloksen mahdollistamiseksi.
Voisin veikkailla, että Liverpool pitää enemmän palloa ja United yrittää iskeä nopeilla luottaen selvästi parempiin hyökkäyspään yksilöihin, koska joukkuepelaaminen on ollut surkeassa jamassa. Niinpä keskustaan on tulossa kolme pelaajaa, joiden avulla syöttölinjoja pystyyn pyritään tukkimaan ja laidalle kenties hyökkääjä (Welbeck). Toinen asia on maalivahtikysymys, josta muistissa on vielä viime talven FA Cu-ottelu. Erikoistilanteiden puolustaminen on ollut tällä kaudella heikkoa, joten kenties viisari osuu tänään sttenkin Lindegaardiin?
|
|
|
|
|
Daewoo
Poissa
Suosikkijoukkue: Pallo-Iirot
|
 |
Vastaus #1482 : 23.09.2012 klo 12:49:46 |
|
Voisin veikkailla, että Liverpool pitää enemmän palloa ja United yrittää iskeä nopeilla luottaen selvästi parempiin hyökkäyspään yksilöihin, koska joukkuepelaaminen on ollut surkeassa jamassa. Niinpä keskustaan on tulossa kolme pelaajaa, joiden avulla syöttölinjoja pystyyn pyritään tukkimaan ja laidalle kenties hyökkääjä (Welbeck).
Toinen asia on maalivahtikysymys, josta muistissa on vielä viime talven FA Cu-ottelu. Erikoistilanteiden puolustaminen on ollut tällä kaudella heikkoa, joten kenties viisari osuu tänään sttenkin Lindegaardiin?
De Gea pelasi viime vuonna pisteen Anfieldiltä Unitedille, joten omasta mielestä ehdottomasti DDG maaliin. Ihme miten SAF ei ole saanut psyykattua omia pelaajiaan hyvään suoritukseen Liverpoolin vieraana. Onko Unitedin pelaajat niin tottuneet menestymään, että Liverpool on ainoastaan yksi ottelu muiden joukossa? Faneille kuitenkin tämä on se kauden suurin matsi, joten voisi odottaa pelaajienkin antavan kaikkensa näissä matseissa. Lähivuosina United on pelannut todella kehnosti Anfieldillä, toivottavasti tämä muuttuisi tänään vaikken siihen uskokkaan.
|
|
|
|
|
123abc
Poissa
|
 |
Vastaus #1483 : 23.09.2012 klo 16:36:39 |
|
Mitä paskaa... Vaikka kuinka on Liverpool Anfieldillä vastassa, niin kyllä nää putoamisviivan alapuolella olevat joukkueet pitää hoitaa, etenkin jos vastustaja pelaa miehen vajaalla  ... United ei maalien lisäksi saanut yhtään tekopaikkaa, syötöt oli huonoja, pallonhallinta vaikeaa jopa miehen ylivoimalla. Toivottavasti se Young on pian taas kunnossa ettei tarvi tota Nania enää katella. Saikohan yhtään onnistunutta syöttöä. Pilkku toki tuli helposti, mutta mielellään nämäkin otetaan, kun joskus ne kostautuu kuitenkin toiseenkin suuntaan. Valencialta kyllä käsittämätön jäätyminen siinä pilkkuun johtaneessa tilanteessa, ajautui liian pieneen kulmaan ja sitten hätäheittäytyminen kun muuta ei enää pystynyt tehdä. Puolustus onneksi toimi aika hyvin, Ferdinand liekeissä! Isoimmat ongelmat oli huonot syötöt ihan jokaiselta pelaajalta, ja ne aivan onnettomat ja toivottomat keskitykset... Miksi niitä pitää väkisin yrittää tehdä, koska viimeksi United tehnyt maalin keskityksestä? Enemmän maata pitkin peliä, kiitos!
|
|
|
|
|
bunga bunga
Poissa
Suosikkijoukkue: Maakuntien Suomi, tekonurmet
|
 |
Vastaus #1484 : 23.09.2012 klo 16:40:50 |
|
koska viimeksi United tehnyt maalin keskityksestä? Enemmän maata pitkin peliä, kiitos!
Lasketaanko kulmamaalit? Rooney toki se pelaaja joka noista suurimmalla todennäkösyydellä Unitedissa maaleja tekee..
|
|
|
|
|
Pumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Therese Johaug
|
 |
Vastaus #1485 : 23.09.2012 klo 16:47:21 |
|
Unitedin voittokulkua pysäytä mikään  No eei, olihan tämä esitys kaikessa mielessä aivan karmea, jos viimeistelytehokkuutta ei oteta huomioon. Täysin turhaa jossitettelua, mutta täysilukuinen Liverpool olisi tästä voiton korjannut ja vajaamiehinenkin olisi peliesityksellään ansainnut vähintään tasurin. Tuomarityöskentelyyn sen verran, että Shelveyn joulukortti oli täysin aiheellinen, mutta pilkkua ei olisi ikipäivänä saanut viheltää. Täysi haku Valencialta. Lindegaard siis aloitti maalilla. Gerrardin maalille juutti ei mitään mahtanut, mutta muuten ihan pätevää peliä. Kyllähän tämä taas väkisinkin nostaa kysymysmerkkejä De Gean osalta ilmoille. Kärjistetysti spanski on joukkueen ykkösvahti, mutta kovempaan vierasmatsiin miestä ei tohdi veräjän suulle heittää. Ei ideaali tilanne sielläkään. Vahvasti United oli koko avausjakson puolustuskannalla, mutta eipä siinä Pool mitään huippuvaarallisia tekopaikkojakaan saanut luotua. Pakka oli odotetusti vedetty todella alas, mutta ihmeellisen paljon väleistä löytyi tilaa, vaikka vastustaja pelasi miehen vajaalla. Gerrardin maali tästä hyvä esimerkki. Tällä hetkellä Unitedin puolustaminen on kärjistetysti ylivarovaista. Hyökkäyspelissä mitään suunnitelma ei ilmeisesti ollut tälle päivää laadittu. Missä olivat nopeat pistot vastahyökkäyksiin? Valencia, Nani, Kagawa, RvP; tuollaisilla pelaajilla luulisi saavan jotain parempaakin aikaan, mutta onneksi tosiaan hurja viimeistelyprosentti pelasti tänään hyökkäyspäänkin. Nani täysin yössä jälleen kerran, eikä vaihto tullut yhtään liian aikaisin. Kagawan ja RvP:n yhteistyöstä ei myöskään saatu tänäänkään mitään viitettä. Toki sieltä nyt se voitto tuli Anfieldiltä ja kolme pinnaa tästä tuli samalla tavalla kuin 0-7 voitostakin, joten siinä mielessä hieno homma yhdestä kauden hankalimmasta reissupelistä. Fakta vain on, että alkukaudesta nähdyillä esityksillä ei Old Traffordilla tällä kaudella pyttyjä nostella, mutta toisaalta saldo( 4 voittoa, yksi tappio) ei ole yhtään hullummin siihen nähden, kuinka heikosti United on tällä kaudella pelannut.
|
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
 |
Vastaus #1486 : 23.09.2012 klo 16:47:37 |
|
Jos kuitenkin nyt pitäydytään todellisuudessa eikä lähdetä selittelylinjalle ("kyllä United pelaisi mutku..."), niin ei voi liiaksi korostaa sitä, että viime vuosina United on saanut juuri sitä mitä on tilannut Anfieldillä. Niillä peliesityksillä ei tänäänkään pisteitä tule. Eli kyllä tämä(kin) prosessi on kaksisuuntainen.
 Ihan helv. väärässä sitä tuli taas oltua, kuten yleensä. Rio ja Evans pelasivat hyvän ottelun eikä ykkösveskari-Lindegaardin otteissakaan mitään vikaa ollut. Päästämällä maalin ja voittamalla silti ilman hyökkäyspeliä vaatii kyllä melkolailla omituisen suorituksen, mutta näköjään tämäkin on mahdollista.  Näin ollen päivän ylivoimaisesti parhaimmaksi United-suoritukseksi jäi tietenkin legendoista suurimpien eli Sir Bobbyn loistava suoritus. Lindegaard siis aloitti maalilla. Gerrardin maalille juutti ei mitään mahtanut, mutta muuten ihan pätevää peliä. Kyllähän tämä taas väkisinkin nostaa kysymysmerkkejä De Gean osalta ilmoille. Kärjistetysti spanski on joukkueen ykkösvahti, mutta kovempaan vierasmatsiin miestä ei tohdi veräjän suulle heittää. Ei ideaali tilanne sielläkään.
Heti kiinni tähän. Aivan samaa mieltä, mutta ronskemmin eli eihän tämä maalivahtispedeily ole mistään kotoisin! Kyykky onnistui aavistamaan tilanteen, joka osoittaa kyllä kaikessa karmeudessaan tilanteen luonteen.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.09.2012 klo 16:50:47 kirjoittanut Henski »
|
|
|
|
|
Brendan R.
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool, Kari Arkivuo
|
 |
Vastaus #1487 : 23.09.2012 klo 16:52:57 |
|
Eikös hyvän joukkueen merkki ole se että voittavat huonolla pelilläkin? Toki manulta niitä hyviä pelejä ei ole paljoa näkynyt, mutta häviö hyvällä pelillä on hieman ärsyttävämpää kuin voitto huonolla pelillä...
|
|
|
|
|
Pumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Therese Johaug
|
 |
Vastaus #1488 : 23.09.2012 klo 16:57:01 |
|
Eikös hyvän joukkueen merkki ole se että voittavat huonolla pelilläkin? Toki manulta niitä hyviä pelejä ei ole paljoa näkynyt, mutta häviö hyvällä pelillä on hieman ärsyttävämpää kuin voitto huonolla pelillä...
Totta kai. Kolme poikkoa on aina kolme poikkoa, mutta tuollaisella esityksellä ratsastetaan voittoon ehkän kerran kaudessa ja se peli tuli nyt. Eikä alkukaudesta Unitedin pelaaminen ole paljoa tuon parempaa ollut, nyt vain vastus oli niin kova, että monet epäkohdat tulivat vain räikeästi näkyville.
|
|
|
|
|
BassonSuurlähettiläs
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkue
|
 |
Vastaus #1489 : 23.09.2012 klo 19:12:50 |
|
Kyllähän tuo päivän peli vetää aika nöyräksi. RVP-Kagawa-Nani-Valencia hyökkäyskalustolla luulisi saavan 45 minuutissa yhden kunnollisen vastahyökkäyksen mutta ei näkynyt ainakaan ensimmäisellä puoliskalla. Tuntu lähes siltä, että oltais pelattu ilman keskikenttää koko ensimmäisen puoliajan.
Jos tätä jotenkin yrittää pistää paloiksi niin ensimmäisenä on pakko ottaa kiinni Kagawa-Rvp kaksikkoon. Van Persie varsinkin oli täysin pelin ulkopuolella. Jotenkin tuo hyökkäykseen lähtö vaatii Väinön läsnäoloa ja Kagawasta ei oikeen ole samaan hommaan. Tiettyä joustoa minulla on Kagawan touhuun koska on uusi valjulle mutta tämä peli oli aikamoinen farssi kaikilla alueilla, varsinkin pelin kääntämisessä puolustuksesta hyökkäykseen. Nani pistää myös vituttamaan harvinaisen paljon.
|
|
|
|
|
PepsiMax
Poissa
Suosikkijoukkue: M.U.F.C
|
 |
Vastaus #1490 : 23.09.2012 klo 20:18:11 |
|
Hiukan alkaa mietityttää onko Scholes aina revittävä pelastamaan pallollinen peli, eka puoliaika hirveää kurapaskaa. Giggsiki nosti tasoaan kun Scholesy tuli kentälle, taidetaan edelleen olla tämän kaverin varassa koko kausi. Erittäin huolestuttavaa.
Sitten tuomarityöskentely, aivan selvä punikin paikka olisi ollut RVP:lle jos verrataan Shelveyn tilanteeseen ja pilkku oli siinä ja siinä.
|
|
|
|
|
jiisaazi
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, ManU, NePa, Soho SS ja sit ne änäripommit.
|
 |
Vastaus #1491 : 23.09.2012 klo 20:49:17 |
|
Juu eipä ollut häävi esitys vieläkään. Kotijoukkue hallitsi välillä mielin määrin jopa vajaalla. Mutta ihan mielenkiintoinen pointti tuli selostuksen ohessa. Viime kaudella ManU käänsi tappiolla ollessaan yhden pelin voitoksi, tällä kaudella tappiosta voittoon pelejä on jo kolme. (Lähde viime kauden osalta CMore) Vaikkei peli olekaan (ainakaan) vielä häikäissyt, on pisteitä kertynyt enemmän kuin omissa papereissa odotin viiden kierroksen jälkeen. Mielenkiintoiset kaksi peliä edessä, kun niskaanhengitysosaston kaksi kovinta kokeilevat punapaitojen virettä. Paljon tarvitsee parantaa, vallankin hyökkäyspäässä jos meinaa 6 pistettä ottaa, mutta toisaalta, voihan ne pisteet ottaa vaikka hieman huonommallakin pelillä.
Tämän päivän tuomarin esitys ei suoranaisesti häikäissyt, mutta tällä kertaa näin päin. Pilkku oli yltiöheppoinen, mutta huuteluun RvP:n punaisen perään en kyllä yhdy. Taklaus oli TÄYSIN eri planeetalta verrattuna Shelveyn vastaavaan.
|
|
|
|
|
Jabba the Hutt
Poissa
|
 |
Vastaus #1492 : 23.09.2012 klo 21:18:30 |
|
Ei United ole Anfieldillä viime vuosina juhlinut, eikä olisi juhlinut tänäänkään ilman Shelveyn tyhmää punaista ja Unitedin suuntaan menneitä merkittäviä vihellyksiä. Aivan ensimmäisiä minuutteja lukuunottamatta näytti siltä, että United luovutti pelin suosiolla Poolille ja lähti hakemaan yhtä pistettä. Kyllähän puolustus toimikin ylltättävän hyvin ja Rio käänsi kelloa taaksepäin pelaten parhaan pelinsä aikoihin. Toisaalta Unitedin keskikentän ongelmat näkyivät entistäkin selvemmin, kun peliä ei saatu haltuun edes miehen ylivoimalla.
Kagawalla on kaikesta päätellen menossa odotettu totutteluvaihe brittifutikseen. Everton- ja Fulhan-pelit olivat ihan lupauksia antavia, mutta sen jälkeen hänellä on ollut suuria vaikeuksia. Avaavat syötöt ovat olleet vähissä ja monesti japskilla on ollut vaikeuksissa aggressiivisesti iholle tulevien puolustajien kanssa. Aivan liian aikaista tuomita häntä tässä vaiheessa, mutta esim. Cazorla on sopeutunut paljon nopeammin valjun tempoon. Toki Kagawan sopeutumista tukisi, jos ManU kontrolloisi palloa samaan tapaan kuin Arsenal. Tänään moisesta ei ollut tietoa.
Olen ollut Nanin taitojen ja potentiaalin ihailija, mutta kaikesta päätellen portugalilaisen ura Unitedissa loppuu tammikuussa tai viimeistään kesällä. United tuskin on tarjoamassa Nanille sellaista palkkaa, mitä lusitaani haluaa (näillä esityksillä Nani on jo nyt ylipalkattu), eikä homma näytä muutenkaan toimivan. Aivan kaamea esitys taas tänään. Nanille maisemanvaihto voisi tehdä hyvää (joskaan en näe, että Venäjän seuroja lukuunottamatta hän voi mistään saada haluamaansa palkkaa) ja United voisi saaduilla rahoilla hankkia korvaajan, joka sopii Nania paremmin systeemiin. Ei niillä rahoilla samantasoista pelaajaa saisi, mutta nuori ja vielä kehittyvä wingeri, joka pelaisi ennen kaikkea joukkueelle itsensä sijaan, korvaisi nykykuntoisen lusittanin mennen tullen. Huippukuntoinen Nani auttaisi jokaista joukkuetta, mutta sitä pelaajaa ei olla nähty vähään aikaan.
RvP:n dumaamista en ymmärrä. Tottakai hän on pelin ulkopuolella, kun United ei pysty kontrolloimaan keskikenttää. Vihoviimeinen asia olisi, jos van Persiekin tiputtautuisi alas, jolloin kärkeen ei jäisi ketään. Pisteet siitäkin, että sai pilkun verkon perukoille (olkoonkin että vaivoin) Aggerin korjaustauon ja edellisen pilkun katastrofin jälkeen.
Olen tässä miettinyt, minkä muutoksen yksi vuosi voi tuoda. Viime kaudella kaksikko Cleverley-Anderson oli ehdoton ykkösvalinta kauden alussa kk:n keskustaan ja Carrick vaikutti tippuneen ulos Fergien kuvioista. Nyt viime kauden luottokaksikko istuu penkille (jos edes siellä) ja Carrick lienee ensimmäisiä nimiä kokoonpanossa.
Annetaan vielä plussa Rafaelille komeasta viimeistelystä. Näillä tehoilla Rafael oikeuttaa valintansa avaukseen, vaikka tiedossa on, että jossain vaiheessa hänen kokonsa tai säntäilynsä tulee johtamaan helppoon maaliin vastustajalle.
|
|
|
|
|
Duhvi
Poissa
|
 |
Vastaus #1493 : 23.09.2012 klo 21:27:51 |
|
Nämä pari peliä mitä on tullut nähtyä niin Kagawa/RvP kaksikko ei ole samalla aallonpituudella. Samalla on myös tullut huomattua että RvP saa aivan liian vähän syöttöjä, korkeintaan heitetään pallo boksiin ja toivotaan että RvP olisi paikalla tai sitten RvP on vetämässä puolustajia muualle ja pallo syötetään jollekin muualle. Rooneyn kuntouduttua on mielenkiintoista nähdä millä kokoonpanolla mennään, ottaako Rooney Kagawan vai RvP:n paikan. Se on varma että Rooney on pakko olla avauksen mies, koska hyökkäyspeli on sen verran aneemista. Päivän paras anti oli kuitenkin Liverpool fanien katkeruus tavasta jolla voitto Manulle tuli, vaikka kieltämättä hieman onnekas United tänään oli. Niin se verivihollinen vain jaksaa taapertaa vuodesta toiseen liigassa, vaikea nähdä miten Liverpool enää nousisi top 4 joukkueeksi lähivuosina.
|
|
|
|
|
George Beast
Poissa
|
 |
Vastaus #1494 : 23.09.2012 klo 21:48:55 |
|
Koko tekstiin sama. Varsinkiin Nania koskettavaan kapaleeseen.
|
|
|
|
|
Vanha Vilho
Poissa
|
 |
Vastaus #1495 : 23.09.2012 klo 22:02:50 |
|
Ottelun voi kiteyttää lyhyesti: Nani on kaikkien aikojen surkein ja kuvottavin ja oksettavin jalakapalloilija joka on maan päällä kävellyt. On jopa Taibia surkeampi pelaaja. Hyi helvetti..
Eri kuin Jabballa: olen vihannut kyseistä pelleä aina!
|
|
|
|
|
Combine
Poissa
Suosikkijoukkue: ManU
|
 |
Vastaus #1496 : 23.09.2012 klo 22:25:13 |
|
Ottelun voi kiteyttää lyhyesti: Nani on kaikkien aikojen surkein ja kuvottavin ja oksettavin jalakapalloilija joka on maan päällä kävellyt. On jopa Taibia surkeampi pelaaja. Hyi helvetti..
Eri kuin Jabballa: olen vihannut kyseistä pelleä aina!
Valencia on sen sijaan mukavan sympaattinen, aina vaarallinen, eikä ikinä filmaa... Samaa paskaa oli toisellakin laidalla tarjolla, kuvottavalla pellehypyllä höystettynä. Ei siis mitenkään Nanin esitystä kehuen, mutta ainakin yhtä luokattomia esityksiä löytyi monelta muultakin United-pelurilta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.09.2012 klo 22:53:36 kirjoittanut Combine »
|
|
|
|
|
Waky
Poissa
|
 |
Vastaus #1497 : 24.09.2012 klo 02:30:24 |
|
Valencia on sen sijaan mukavan sympaattinen, aina vaarallinen, eikä ikinä filmaa... Samaa paskaa oli toisellakin laidalla tarjolla, kuvottavalla pellehypyllä höystettynä. Ei siis mitenkään Nanin esitystä kehuen, mutta ainakin yhtä luokattomia esityksiä löytyi monelta muultakin United-pelurilta.
Oikeastaan RVP:tä ja puolustuslinjaa lukuunottamatta en antaisi puhtaita apereita kenellekään. En edes Lindegaardille. Alussa melkein kämmi pallon omiin ja senkin jälkeen peli jalalla ei vaan riitä. Ihmettelen myös missä on kritiikki Giggsille... Itse enemmän osoittelisin valmennusta. Kellään kentällä ei tunnu olevan ymmärrystä pelitavasta ja homma näyttää siltä kun kehissä olisi 11 yksilöä, ei joukkuetta.
|
|
|
|
|
Valonheitin
Poissa
|
 |
Vastaus #1498 : 24.09.2012 klo 07:54:18 |
|
Oikeastaan RVP:tä ja puolustuslinjaa lukuunottamatta en antaisi puhtaita apereita kenellekään. En edes Lindegaardille. Alussa melkein kämmi pallon omiin ja senkin jälkeen peli jalalla ei vaan riitä. Ihmettelen myös missä on kritiikki Giggsille... Itse enemmän osoittelisin valmennusta. Kellään kentällä ei tunnu olevan ymmärrystä pelitavasta ja homma näyttää siltä kun kehissä olisi 11 yksilöä, ei joukkuetta. Tämähän se on nykyisen joukkeen ongelma, jonka sijaiskärsijöinä joutuu pelaajat olemaan. Se ei enää riitä, että valmentaja piirtää ukot paperille, takoo vähän rintaa ja puhuu ylpeydestä kantaa ManU:n paitaa. Itse pidän taktisen osaamisen lisäämistä tärkeämpänä, kuin seuraavia pelaajahankintoja.
|
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #1499 : 24.09.2012 klo 09:55:11 |
|
Aika lailla niin heikkoa peliä Unitedilta kuin ennakoitiinkin. Yhteispeliä ei yksinkertaisesti ole ja yksilöiden ratkaisuvoiman varassa mennään, mahdollisesti lähes jouluun asti. Vastustaja oli tosin melkko vaaraton hyökkäyksissään, joten varaa tälläkin kertaa oli. Rio pisti Suarezin upeasti taskuunsa ja kaveri käväisi sieltä ulkona vain pari kertaa filmaamassa. Nanilta kenties huonoin United-ottelu eikä mikään onnistunut. Kagawa oli myös kehno ja Valenciakin pitkät tovit ulkona pelistä. Yksilötasolla parhaiten pitivät kutinsa Rio, Evans ja Lindegaard sekä Rafael, vaikka olikin pari kertaa jäljessä. Evra seisoskeli tuttuun tapaan ja hänen laidaltaan olikin helppo pelata palloja boksiin.
Itse koin isoimmaksi ongelmaksi linjan vetöytymisen liian alas (oli varmasti tietoinen ratkaisu), jonka seurauksena United ei saanut aikaan riistoja keski- tai hyökkäysalueella. Lisäksi ajoittaiset prässäysyritykset olivat surkuhupaisia, kun yksi United-pelaaja kerrallaan juoksenteli pallon perään eivätkä muut tukeneet ollenkaan. Kovemmat vastustajat, joita todellakin sarjassa tulee nyt vastaan, rankaisevat vielä armottomasti, joten parannusta pitää saada aikaan. Helppoa se ei kuitenkaan otteluruuhkassa ole.
|
|
|
|
|
|
|
|