Real Madrid - Bayern München

Kun ei tuo uni näytä millään maittavan, tuhlataan energiaa sitten johonkin järkevään, eli raapustellaan hieman Bayernista illan ottelua silmällä pitäen.

Kotimaisilla kentillä Bayern on todettuun tapaan ryöminyt kurassa. Mestaruuden voi sanoa karanneen jo syksyllä. Alkukauden tappiot taulukon alaosan joukkueille, turpakäräjät Bremenissä ja tasapeli Gelsenkirchenissä antoivat osviittaa tulevasta. Putoaminen cupista Aachenia vastaan joulun alla oli omiaan lisäämään tuota tunnetta.

Syyskautta piristi luonnollisesti tuloksellisesti kohtalaiset otteet Mestareiden liigassa. Bayern marssi lohkovoittajana omasta lohkostaan jatkoon, häviämättä otteluakaan. Pelillisesti nuo ottelut sujuivat yhtä huonosti kuin kotoisessa liigassa, mutta kun Interiä ei jaksanut kiinnostaa edes vähää alusta ja Spartak sekä Sporting olivat mitä olivat, tulokset näyttivät päällisin puolin tyydyttäviltä.

Liekö sitten hyvien eurokenttien hyvien tulosten luoma illuusio, median vankka usko ykkös-/kakkossuosikkiinsa vaiko Uli Hoenessin ja kumppaneiden sokea suuruudenhulluus ja itsekylläisyys, Münchenissä puheet ovat olleet syksystä asti kovia. Tai ainakin olivat kevätkauden alkuun asti. Kevätkausihan on alkanut müncheniläisiltä vielä tahmeammin kuin syyskausi oli sujunut. Ensimmäisessä pelissä se hukkasi 1:2 johtoaseman Lüdenscheidin peltikopissa ottamalla lopulta maalein 3:2 nokkiinsa Borussia Dortmundilta. Tämän jälkeen nyhjättiin kotona 0:0 tasuri putoamistaistelussa olevaa Bochumia vastaan. Ottelussa vierailijoilla oli paremmmat mahdollisuudet onnistua maalinteossa, mikä kertoo paljon. Tuo ottelu myös riitti Hoenessille, joka antoi kenkää valmentaja Felix Magathille.

Magathin seuraajaksi hankittiin vanha tuttu, Ottmar Hitzfeld. Kohta kuusikymppinen valmentajavelho, joka oli johtanut 90-luvun puolivälissä rahalla rakentamansa Dortmundin niin kahdesti Saksan mestariksi kuin kertaalleen Mestareiden liigan voittoonkin. BxB-pestinsä jälkeen Hitzfeld oli luonnollisesti siirtynyt Bayerniin, jonka hän luotsasi vuoden 1999 Mestareiden liigan finaaliin, jossa otettiin toisen puolikkaan lisäajalla 1:2 pataan MunA:lta. Kaksi vuotta myöhemmin oli sitten Bayernin vuoro juhlia, kun Valencia kaatui finaalissa pilkuilla. Tuolloin müncheniläiset pudottivat tämän päivän vastustajansa Real Madridin matkallaan finaaliin.

Aika jätti Hitzfeldin systeemeistä ja kontrollista joukkueen yli ja niinpä Franz Beckenbauer potkaisi miehen ulos eteläsaksalaisseurasta vuonna 2004. Beckenbauerin mukaan Hitzfeld ei ollut enää kykeneväinen johtamaan Bayernia. Tilalle palkattu Felix Magath johti Bayernin kahteen peräkkäiseen tuplamestaruuteen, mutta kuluvalla kaudella homma ei toiminut enää. Uli Hoeness totesi, ettei vuorostaan Magath ollut kykeneväinen johtamaan Bayernia. Tilalle kyllä kelpasti vanha Ottmar.

Puhetta riitti vielä tuossa vaiheessakin, mestaruuden piti olla helppo juttu, mutta toisin kävi. Hitzfeldin debyyttiottelu sujui niin mollivoittoisesti kuin vain voi, 1. FC Nürnbergin vietyä "Baijerin derbyn" nimiinsä tyylipuhtain 3:0 lukemin. Bayernilla ei tuossa ottelussa ollut mitään sanottavaa, Clubi oli täysin ylivoimainen.

Tähän mennessä Hitzfeldin uuden urakan valopilkku osui Arminia Bielefeldiä vastaan käytyyn otteluun, jonka Bayern voitti 1:0. Kotiyleisö näki tuossa ottelussa todella tylsän ja aneemisen sekä täysin hengettömän Bayernin, joka onnistui onnekkaasti mahalaskussa olevaa putoamistaistelun osanottajaa vastaan, kiitos näiden puolustuksen karkean virheen. Yleisö näytti oman mielipiteensä ja vihelsi ties kuinka monennen kerran tällä kaudella omilleen, häipyen myös hyvissä ajoin kohti kotia Arroganz Arenalta.

Viime lauantain tv-pelissä saatiin sitten todistaa Bayernin nykyvirettä oikein urakalla, kun pieni kyläseura Aachenista pisti etelän jättiläisen selkää seinää vasten jopa kamppailussa kolmossijasta. Toppari Klitzperan (Bayernin kasvatti muuten) uran ensimmäisellä Bundesliiga-osumalla Alemannia voitti ottelun maalein 1:0. Kyseessä oli joukkueiden kauden kolmas kohtaaminen, joista nyt kaksi on päättynyt Aachenin voittoon. Ilman tuomarivirheitä tuo saldo olisi kolme.

Huonojen otteiden seurauksena Bayern on siis todellakin vaikeassa asemassa kotoisassa liigassa. Sarjakärki on karannut jo 12 pisteen päähän ja kolmanteen - ainoaan Mestareiden liigan karsintapaikkaan oikeuttavaan - sijaan on matkaa jo viisi pistettä. Eikä urakka näytä helpolta, sillä tuo viiden pisteen päässä oleva seura on Werder Bremen, jolle ei ennustaisi olevan kovinkaan vaikeaa lyödä müncheniläisiä Arroganz Arenalla joukkueiden välisessä liigakamppailussa. Tällä hetkellä Bayernin osallistuminen ensi kauden Mestareiden liigaan on siis vaakalaudalla.

Nyt müncheniläiset lähtevät hakemaan uutta eloa synkkään kauteensa, haastamalla Mestareiden liigan ensimmäisellä kierroksella kriisiseura Real Madridin. Real Madridista on tähän mennessä puhuttu La Ligan osalta melkein kaikki olennainen, joten siitä puhumisen voi jättää väliin. Todetaan kuitenkin sen verran, että vaikka Real Madrid on kotoisassa liigassa näennäisesti paljon paremmissa asetelmissa jatkoa ajatellen kuin Bayern, on se mestaruudesta lähes yhtä kaukana kuin baijerilaisetkin. Molempien kauden loppu kulkeekin pitkälti käsi kädessä UCL-menestyksen kanssa.

Ennen pelilliseen puoleen menemistä lienee paikallaan myös pieni huomautus yhdestä lisäyhteistekijästä, suurista puheista. On huvittavaa huomata, kuinka samankaltaista molempien seurojen toiminta on tällä saralla ollut viime aikoina. Kesällä Real Madridiin valittiin seuran nykyarvolle sopiva hourupäinen presidentti, joka vastaa pitkälti Bayernin hourahtanutta johtotrioa Hoeness-Rummenigge-Beckenbauer. Espanjassa puhuttiin kesällä Kakásta, Robbenista, Cesc Fabregasista, Zambrottasta, ja niin edelleen. Unohtamatta tietenkään Capelloa. Münchenissä puhuttiin puolestaan siitä, ettei lähteneiden Ze Roberton ja Michael Ballackin tilalle tarvitse hankkia ketään muita Mark van Bommelin lisäksi, tarvittavat palaset ovat jo. Tavoitteet molemmilla olivat selkeitä, pyttyä pytyn perään.

Puheet olivat siis suuria, mutta katetta niille ei löytynyt. Calderon sai houkutettua Madridiin Capellon, Cannavaron, Emersonin sekä Humman. Toki kaksi onnistunuttakin kauppaa tehtiin, kun Reyes ja Diarra tarttuivat valkoisten haaviin. Kirkkain kruunu, eli Kaká jäi kuitenkin tulematta ja Zambrotta puolestaan menetettiin Barcelonalle. Münchenissä ongelmat materiaalin suhteen alkoivat näkyä hyvin nopeasti, Mark van Bommel ei ollutkaan aivan sitä mitä toivottiin (vaikka sport1.de:n idiootit miehen syyskauden parhaaksi tulokkaaksi valitsivatkin...).

Mitä pysteihin ja muuhun rihkamaan tulee, molempien osalta tilanne näyttää aika heikolta tällä hetkellä.

* * *

Nyt lienee sitten aika pureutua pelillisiin asioihin. Tälläkin saralla molempia vaivaavat pitkälti samat ongelmat. Yksi suurimmista ja kenties näkyvin kaikista niistä on keskikentän pelinrakentelu. Madridista lähti kesällä keskikenttää vielä vanhoilla päivillään kohtalaisesti pyörittänyt Zinedine Zidane, jonka korvaajaa on etsitty nyt läpi kauden. Valmentaja Capello kokeili alussa keskikentällä ryhmitystä, jossa kaksikko Diarra-Emerson oli keskustassa ja tukkalaite David Beckham oikealla laidalla. Vasemmasta laidasta ei ollut niinkään väliä, sillä jo edellä mainittu kolmikko piti huolen siitä, että hyökkäyksien käynnistäminen oli tehotonta, ideaköyhää ja tasoltaan järkyttävän huonoa. Parannusta saatiin heti vaihtamalla edes englantilainen pois, mikä pitkän aikaa oli kuitenkin aivan liian vaikeaa Capellolle (kiitos Pepsin Co.:n).

Hetkittäin keskikenttä saatiin Madridissa toimimaankin, kun maltettiin pitää isot nimet penkillä. Capellon on/off-listalle joutuneet Robinho, Diarra, Reyes sekä pääpotilas Guti saivat pelin ajoittain rullaamaan todella nätisti. Tuolloin Madridin hyökkäyspelissä oli oikeastaan kaikkea keskikentän osalta - kärkimiehet ovat eri asia, mutta se myöhempänä, löytyi luovuutta, nopeutta, ideoita ja erilaisia pelivariaatioita. Palloa saatiin myös toimitettua kärkeen, mikä on aika olennainen osa hyökkäyspeliä.

Capello ei kuitenkaan tainnut pitää homman toimimisesta, joten sitä on aina muistettu palata takaisin vanhaan ja takkuiseen penkittämällä milloin Robinhoa, milloin Reyesiä ja milloin Diarraa. Gutilla on ollut tuon tuostakin ongelmia, joita ei ilman lobotomiaa ratkaista, joten miehen penkittämistä voi jopa ymmärtää. Silti Emersonin sijasta voitaisiin kokeilla vaikka miehen alivoimalla pelaamista, sillä brassi on ollut täysin hukassa aina kesän mömmömmömkisoista lähtien.

Nyt kevätkaudella Madridissa ollaan nähty myös yksi lisähankinta keskikentän ongelmia korjaamaan. Nuori argo Fernando Gago on ollut omissa silmissäni lupaavan oloinen parannusta silmällä pitäen, mutta samaansa hypen veroinen nuorukainen ei missään nimessä ole. "Uuden Redondon" varaan olisi kyllä sikäli mahdollista rakentaa, että annettaisiin kaverin pelata yhdessä muun nuoren porukan kanssa. Reyes-Gago-Diarra-Robinho -akselilla pelin uskoisi olevan aivan erilaisen näköistä kuin se on tähän mennessä ollut. Gutinkin voisi päästää irti, mutta Fantsu-Becksiä tai Emersonia ei kaivata. Ainakaan samaan aikaan.

Bayernilla keskikentän pelinrakentelu on ontunut pitkälti samoista syistä kuin Madridilla. Kesällä baijerilaisten vahvuudesta lähtivät ne kaksi miestä, joiden oli totuttu kantavan vastuuta tällä saralla, ja jotka siihen myös kykenivät. Asiaa ei tietenkään auttanut se, että jäljelle jääneistä kaksi parhaiten tähän rooliin sopivaa miestä löysivät tiensä lasarettiin hyvin nopeasti (Deislerhan siellä tosin jo valmiiksi olikin, Hargreaves oikeastaan heti ensimmäisen pelin jälkeen). Jens Jeremiesin lopettamisen kun lisäsi tähän kaupan päällisiksi, niin materiaali alkoi jo kuultaa läpi.

Magath aloitti kauden neljän miehen keskikentällä, jossa laidat olivat keskustaa hieman ylempänä. Laidoille Magathilta löytyi tasokasta kalustoa, sillä Bastian Schweinsteiger on [tai olisi, siitä myöhemmin lisää] paikallaan nousemassa kohti Euroopan eliittiä ja kesällä hankittu Mark van Bommel on kokenut ja kova pelimies. Keskikentän keskustaan Bayernin materiaali ei kuitenkaan riittänyt. Valinnan varaa oli Ali Karimista aina Julio Dos Santosin ja alkuräjähdyksen ajoista asti pelanneesta Mehmet Schollista käytännössä täysin kokemattomaaseen Andreas Ottliin. Parhaimmillaan - tai pahimmillaan - keskikentälle aseteltiin jopa Roque Santa Cruzia.

Keskustassa kokeiltiin materiaalin kapeuden takia ajoittain myös Mark van Bommelia. Hollantilaisesta ei tuolla paikalle kuitenkaan ole, sillä mies on parhaimmillaan päästessään pelaamaan laitaan ja heittämällä sieltä palloa maalille tai leikkaamalla hieman keskemmäksi kokeillelakseen vetoaan. Eikä Hasan Salihamidzicia voi enää hyvällä tahdollakaan sanoa avauskokoonpanon edellyttämän tason pelaajaksi.

Vähitellen Magathin miehistössä kolme miestä alkoivat vakiintua keskikentälle, Schweini, van Bommel sekä nuori ja varsin hyviä otteita esittänyt Andreas Ottl. Puolivälissä syyskautta Magath lähtikin ratkaisemaan materiaaliongelmiaan muuttamalla kenttäryhmityksesksi 4-3-3:n. Ongelma ei kuitenkaan poistunut, peliä ei osattu vieläkään rakentaa. Laitoja pitkin palloa pystyttiin pelaamaan edelleenkin eteenpäin, aina siihen saakka, kunnes vastustajat ymmärsivät tukkia laidat. Sen jälkeen oltiin täysin hukassa, sillä nuorella Ottlilla ei ollut tarvittavaa taitoa ja itseluottamusta pitää palloa hallussaan muutamaa hetkeä kauemmin katsoakseen syöttösuuntia. Yleisimmin pallo menikin keskustasta alaspäin ja homma piti aloittaa alusta.

Otteiden jatkuessa huonoina ja ongelman vaivatessa alati, Magath kokeili vielä yhtä uutta ryhmitelmää. Felixin loppupestin ajan Bayern nähtiinkin usein keskikentän osalta timantissa, jossa Schweini asetettiin huipulle. Pohjalla vuorottelivat kolmikko Ottl-Demichelis-van Bommel, joista yksi teki yhdellä laitapaikalla vakituisesti tilaa Brazzolle (Salihamidzic). Tätäkään ryhmitelmää ei saatu toimimaan, sillä Schweinsteigerilta viedään van Bommelin tavoin keskellä miehen parhaat aseet pois. Ikään kuin pahentaakseen tilannetta vuoden 1976 sankari, Uli Hoeness, tuli kaikessa managerin pestin suomassa viisaudessaan aukomaan päätään nuorukaiselle ja nyt Schweini on kadonnut kuvasta aivan täysin henkisen puolen leikattua kiinni.

Toisin kuin Madridilla, Bayernilta ei löydy toistaiseksi materiaalia korjata keskikentän tilannetta, ainakaan, mikäli valmentajat jatkavat päänsä hakkaamista seinään. En tiedä, pitääkö Hitzfeldkin vanhan koulun miehenä saunakavereista, mutta jostainhan se kielii, että Andreas Ottl on siirretty jopa penkiltä pois ja tilalle on tuotu Ali Karimia ja Mehmet Schollia. Iranilaisella voisi ainakin heittää vaikka vesilintua, miehen merkitys peleissä on lähinnä vastustajan osalta positiivista. Olettaen, että Hitzfeld vielä pitää kiinni teesistään pelata nopeaa palloa lädityyliin, Bayernin kannalta paras vaihtoehto lienee palauttaa alkukauden neljän miehen linja keskikentälle timantin sijaan. Keskustaan on aivan turha mennä, jos taitoja ei löydy nimeksikään, se nähtiin Aachenissa, kun Bayern yritti turhaan hakata itseään läpi sumpun keskelle kenttää. Ja tällä kertaa vastustaja on kuitenkin muutamaa astetta kovempi. Tärkeää olisi myös pitää huoli siitä, että Schweini saa pelata mieleisessä roolissaan, sieltä tulee palkkiona joko hyvää yhteispeliä Lahmin kanssa tai hirvittävä pommi Ikermanin taakse jossain vaiheessa peliä. van Bommel pitää myös pitää laidassa ja tuomarille täytyy antaa pari kirjekuorta, jotta hollantilainen ei sikaile itseään ulos. Keskustaan nykyvaihtoehdoilla Hargreaves - pitäisi olla terve - ja Ottl. Puolustustakin kun täytyy ajatella.

Jos jatketaan sillä linjalla, että etsitään ongelmia molempien joukkueiden pelistä, voidaan mennä myös puolustajien puolelle. Kummallakaan ei nimittäin homma pelaa tälläkään alueella toivottavalla tavalla. Periaatteessa kaiken pitäisi kuitenkin olla kunnossa, nimimiehiä löytyy molemmilta riittämiin ja tasoakin pitäisi olla. Suurimmat ongelmat profiloituvat kahteen isoon nimeen. Madridissa Fabio "maailman paras pelaaja" Cannavaro on alisuorittanut juuri niin pahasti kuin vain voi ja Bayernissa brassitoppari Lucio on ollut läpi kauden sysipaska. Cannavaron osalta huipennus lienee toinen Lyon-peli sieniliigassa, jossa Jon Carew käveli makaroonin ohi tuon tuostakin, kertaalleen jopa maalaten. Lucion kauden kohokohta taasen on Werda-peli, jossa mies söhli pallon omaan maaliin ja oli auttamattomasti myöhässä joka tilanteessa. Lopulta mies jopa onnistui loukkaamaan itsensä.

Ongelmaa ei kuitenkaan pysty rajaamaan vain ja ainoastaan näihin kahteen mieheen. Sergio Ramos ei ole Fernando Hierron veroinen toppari, oikeastaan Ramosin ei edes tulisi pelata topparina, sillä laitapakkina mies on aivan eri planeetalta. Ivan Helguera puolestaan kelpaa jostain kumman syystä useille faneille, vaikka mies on parhaimmillaankin keskinkertainen. Bayernin osalta Lucion toppariparina häärii Daniel van Buyten, joka on €10M:n mieheksi käsittämättömän paska. Jokaisessa ottelussa puolenkymmentä virhettä, jotka kostautuvat melko tiuhaan. Ismaëlia on iso ikävä, tai olisi, jos Bayernia sattuisi hunttaamaan.

Myös laitapakkien osalta löytyy valittamista. Realilta Roberto Carlos on ollut jo pidempään vain varjo entisestään ja korvaaja Marcelo on ollut lasaretin puolella enemmän kuin kokoonpanossa. Raul Bravo lienee oikeasti tähän mennessä kauden paras Madridissa nähty vasen laitapakki. Oikealla puolella Cicinho on edelleen toipumassa, Michel Salgado ei ole jaksanut enää vuosiin säväyttää ja Ramos pelaa topparina aivan liian usein. Torresia näkisi mielellään useammin, se kerta kun miestä on tullut nähtyä, niin kivalta on meno vaikuttanut. Bayernin osalta homma kulmioituu Willy Sagnolin sankarileikkeihin, surkeaan tasoon, virhealttiuteen, sammakkoloikkimiseen, mussuttamiseen, itkemiseen ja asennevammaan. Ranskalainen on ollut mahdollisesti jopa van Buytenia huonompi tällä kaudella. Samaan aikaan taasen Philipp Lahm on Schweinin tavoin ajettua umpikujaan, kiitos Magathin, väsymyksen ja seurajohdon. Eipä olla tällä kaudella syyskauden lopun jälkeen nähty liiemmin sitä iloista hyökkäyspeliä nuorukaiselta, mikä on myös osaltaan johtanut siihen, että Bayernin hyökkäyspeli on ollut entistäkin tukkoisempaa.

Jotta emme myöskään unohtaisi tuota ihanaa ruohonpolttajien maata, on syytä myös kirjoittaa syväanalyysiä tovereista Humma ja Rheuma Kay. Yksinkertaisuudessaan se kuuluisi kahden sanan muodossa, joista vaihtoehtoisti molemmat olisivat kirosanoja tai toinen sanoista olisi "yliarvostettu". Humman osumisprosenteista on puhuttu tämän kauden aikana useampaan otteeseen ja kuten todettua, mies osuu harvoin, joskin osuessaan usein. Roy Makaayn osalta tilanne on hieman parempi, mies osuu tasaisemmin, mutta liian harvoin. Tällä kaudella osumia on syntynyt kaikissa kilpailuissa 28 pelissä 12, joista kaikki eri peleissä. Miehellä on myös tapana osua parissa pelissä peräkkäin, minkä jälkeen pidetään kaksi tai kolme ottelua taukoa maalinteon osalta. Näissä taukopeleissä keskitytään sitten höntsäilemään se 90 minuuttia, jotta palkanmaksaja näkee videolta, että työpaikalla on sentään oltu.

Muista pelaajista Bayern on ajanut myös kolmannen nuoren pelaajan kohti umpikujaa, sillä Poldia ei ole joko a) peluutettu tai b) käytetty miehen parhaita ominaisuuksia hyväksi. Poldi ei missään nimessä kuulu laitaan, mitä Magath kokeili. Samalla tavalla kuin Raul ei kuulu Madridissa kentälle, kuten Capello peluuttaa. Poldin pitäisi päästä keskelle, mielellään jopa Makaayn tilalle. Madridissa pitäisi peluuttaa Higuainia Raulin sijasta, muut kärjethän ovat Cassanoa lukuun ottamatta muissa tehtävissä. Ja Ronaldo paukuttaa maaleja Milanossa. Sekin tosin lienee enemmän kuin Bayernin kaksi muuta kärkeä, joista Pizarro liihottelee haavemaailmassa ja Roque Santa Cruz... niin.

Kun nyt on jo käyty läpi niin keskikenttä, puolustus kuin hyökkäysosastokin, lienee aika siirtyä maalivahteihin. Mieli tekisi kovin sanoa jotain pahaa, mutta Ikerman ja kaikesta huolimatta Kung Fu Kahnkin ajavat asiaansa oikeastaan joka ottelussa. Nuorempi on tietysti parista parempi, mutta kyllä se harmaahapsiapinakin vielä osaa. Ainoat alueet, joiden varaan molemmat joukkueet voivat laskea.

* * *

Jos laitetaan vielä näin väsähtäneen paskan loppuun odotuksia ottelusta, niin Capello lähtenee jo nähdyllä Ikerman - Ramos, Helguera, Cannavaro, Roberto Carlos - Emerson, Gago - Ihq, Guti, Raul - Humma avauksella liikenteeseen. Taktiikkana on olla mahdollisimman huono rakentamaan peliä, vuotaa puolustuksessa ja katsella Becksin sekä Gutin komioita tukkalaitteita. Optimaalinen tulos on nolla maalia omiin ja nolla vastustajan päätyyn.

Hitzfeld puolestaan marssittaa kentälle avauksen, jossa nähdään Kahn, Sagnol, Lucio, van Buyten, Lahm, van Bommel, Hargreaves, Demichelis, Schweinsteiger, Makaay ja Pizarro. Capellon kun tuskin odottaa tekevän mitään älykästä, Hitzfeld voisi iskeä vastaan. Keskikenttä tuollaisenaan voisi periaatteessa mennäkin, mutta Demichelisin tilalle mieluummin Ottl. Pizarro hiuksista penkille tai vaihtoehtoisesti Makaay Poldin edestä penkkiä lämmittämään. Real Madrid tuntuu juuri sellaiselta vastustajalta, jota Poldi voisi käydä vähän kyykyttämässä. Tietenkin apunaan Bayernin vasen laita, jossa Lahmin ja Schweinin annettaisiin viimein pelata. Hargreaves voisi toimia siinä kolmikon ohella välittäjänä, toimittaen palloa lädimaisesti mieheltä toiselle nopein syötöin. Ottl varmistaa. van Bommelia voisi käyttää lähinnä Gutin hiillostamiseen, mulkku tuskin kauaa kestaisi toisen samanlaisen temppuja. Suora punainen ja hyvää yötä, Madrid. Välillä Sagnolin kanssa voisi yrittää haastaa myös Carlosia, kalju kun ei enää jaksa nousta eikä osaa puolustaa. Voisi jopa toimiakin.

Itse näen siis kahden väsähtäneen paskan kohtaamisessa saksalaiset jopa hienoisena ennakkosuosikkina, mikäli vain Hitzfeldillä on muutama aivosolu tallella. Kaikista vastustajista juuri Madrid tuntuu sopivan kenties parhaiten Bayernille ja jatkoa ajatellen sopivan nimekäs vastustaja antamaan itseluottamusta jatkoon. Jos vaikka müncheniläiset menisivät finaaliin, jossa Barcelona antaisi haipakkaa 5:0?

	Kirjoittaja	Aihe: Real Madrid - Bayern München (Luettu 11738 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.