Aloittelin tämän menneen kauden analyysin kirjoittelua jo keväällä, mutta kaiken maailman kiireiden vuoksi valmistuminen vei hieman arvioitua pitempään. Nyt kun uuden kauden avausottelu on aivan kulman takana, on oiva hetki julkaista tämä pitkähkö vuodatus herättämään ruokahalua tittelitriplan metsästykseen. Disclaimer: koko teksti on kirjoitettu täysin keltamustien lasien läpi, joten puolueetonta analyysia etsivän kannattaa hypätä suoraan seuraavaan viestiin
SyyskausiEnnen kauden alkua omat odotukset olivat melko ristiriitaiset. Toisaalta kulunut vuosi oli ollut uskomatonta riemukulkua, jossa omat ja varmaan kaikkien muidenkin odotukset ylitettiin lähes jokaisessa ottelussa. Kyse ei voinut olla muusta kuin hirmuisesta ylisuorittamisestä läpi koko kauden. Toisaalta kyseessä oli eräs kaikkien aikojen nuorimista mestarijoukkueista, joka Nuri Sahinia lukuunottamatta säilyi ennallaan ja jolta oli odotettavissa jatkuvaa kehittymistä. Mutta viime syksynä pelkkä ajatuskin edellisen vuoden huikean joukkueen edelleen kehittymisestä vieläkin paremmaksi tuntui liian absurdilta ääneen sanottavaksi.
Kauden avaus oli täydellinen ja HSV nuijitaan loistokkaan esityksen myötä maanrakoon. Aivan kuin kesätaukoa ei olisi ollut lainkaan. Helppo voitto saattoi tuudittaa joitakin valheelliseen hyvän olon tunteeseen, sillä myöhemmin kävi ilmi, ettei Hampurin punapöksyt tainnutkaan olla kovin kaksinen tason mittari. Kompurointi alkaa jo seuraavassa pelissä, kun Hoppilta saadaan kuokkaan Salihovicin Sonntagsschussin osuessa ylämummoon. Club kaatuu vielä heikolla pelillä, mutta Pillereitä vastaan nyhjätään 0-0 ja surkeuden kruunaa kotitappio Herthalle. Oma peli on täysin ala-arvoista, eikä pallokaan tunnu pomppivan oikeaan suuntaan.
On mielenkiintoista pohtia syitä alkukauden kompuroinnille. Yksi tekijä on varmasti loukkaantumiset. Viime kauden maalitykki Barrios oli koko alkusyksyn pois kokoonpanosta ja Lewandowskin sisäänajo korvaajaksi kesti jonkin aikaa. Lisäksi Suboticilla ja Schmelzerillä oli jatkuvia pikkuvammoja kesän ja alkusyksyn aikana, mikä näkyi selvästi herrojen otteissa, eikä Kagawakaan ollut vielä täysin entisellään edelliskevään jalkavamman jäljiltä. Myös Sahinin korvaajan löytäminen vei oman aikansa. Eka peleissä Gündogan oli uutena miehenä aivan kuutamolla ja Klopp joutui turvautumaan puolustavampaan varianttiin Benderin ja Kehlin muodossa, mikä stabilisoikin keskikenttää. Edellisten lisäksi Grosskreutz vaelteli mestaruuskrapulan vuoksi (
) muuten vain varjojen mailla ja Götze missasi pelikiellon vuoksi pari peliä. Kaiken kaikkiaan syksy oli miehistön ja kokoonpanon osalta hyvin rikkonainen, eikä normaalitasolle yltäneet kuin Weide, Hummels, Bender ja Götze, mikä on aivan liian vähän.
Ensimmäisiä merkkejä käänteestä on havaittavissa Hannoveria vastaan, kun tunnin pelin jälkeen taululla komeilee 1-0 johto ja ennen kaikkea otteet kentällä ovat paljon pirteämpiä. Sitten tuleekin lunta tupaan, kun annetaan kulmasta tasoitus pari minuuttia ennen loppua ja heti perään Suboticin liukastuessa Ya Konan pääsee tälläämään voittomaalin. Sama kaava tuntuu jatkuvan Mainzissa. Peliesitys on aiva pirteä, mutta sitten kuin tyhjästä minihässäkän päätteeksi Mainzin kaveri onnistuu istualtaan vippaamaan pallon maalin kattoon. Eihän tämä ole enää tästä maailmasta, taasko tätä samaa scheissea!!! Hurja myllytys tuottaa kuitenkin tulosta ja Perisic tasoittaa toisella jaksolla. Sitten tapahtuu ehkä kauden ratkaisevin yksittäinen hetki: lisäajalla Piszczekin puolittain epäonnistunut veto pomppii läpi rankkialueen pelaajatungoksen ja liruu lopulta alakulmaan. Vihdoinkin voitto - Es geht doch! Sillä hetekellä tuskin kukaan tajusi kyseessä olleen lähtölaukaus historialliselle liigapelien sarjalle.
Liigan alkupuppeloinnin rinnalla Dortmund teki paluun myös mestareiden liigaan ja kupletin juoni pysyi samana. Kotiavauksessa Arsenalia vastaan BVB:llä on ensimmäisellä puoliajalla puolenkymmentä loistavaa maalintekopaikkaa, mutta palloa ei saada verkon perukoille. Alun myllytyksen jälkeen Arsu saa ainoan tilanteensa Kehlin karmaisevan harhan seurauksena ja RvP siirtää vieraat johtoon. Onneksi Perisic onnistuu unelmavolleyllaan tasoittamaan aivan lopussa. Marseillea vastaan sama virsi. Dortmund tuhlaa paikkoja, kunnes Subotic päättää taas liukastua ja päästää kotijoukkueen ensimmäisestä hyökkäyksestä johtoon. Tämän jälkeen vimmattua myllytystä tasoituksen hakemiseksi, mikä loppuu Hummelsin kammottavaan purkuun suoraan vastustajan jalkaan ja peli on siinä. Olympiakosia vastaan on jo niin iso apina selässä, ettei tasaväkistä pyristelyä kestänyt kuin ensimmäinen puoliaika. BVB tuhlaa paikkansa ja pulustus on aivan pihalla lahjoittaen kreikkalaisille kolme, joten zämppäri on käytännössä taputeltu. Näihin aikoihin tunnelma on todella maassa. Lehdistö kirjoittaa kaikkien aikojen surkeimmasta mestarista ja Arroganz-areenan yleisö on jo viidennestä kierroksestä lähtien laulanut "Deutscher Meister wird nur der FCB" (!?!), mikä otti henkilökohtaisesti aivan pirusti pannuun. Mutta minkäs teet, ulkona CL:stä ja liigassa kahdeksan pistettä perässä nahkahousuja, tässä vaiheessa on asia-argumentit vähissä ja selviytyminen edes seuraavan kauden euroliigaan alkoi tuntumaan houkuttelevalta tavoitteelta.
Liigassa alkaa pikkuhiljaa näkymään piristymisen merkkejä. Lewandowski saa ketsuppipullon auki Augsburgia vastaan ja voitto Bremenistä vieraissa vajaamiehisenä nostaa Dortmundin jo kärjen tuntumaan. Kölnin ja Volkkarin nuijiminen tuo ensimmäistä kertaa mieleen edelliskauden loistokkaat esitykset. Sitten onkin edessä syyskauden Woche der Wahrheit - viikon sisään sarjajohtaja München, CL:n viimeinen oljenkorsi Arsenal ja viikon huipentumana derby.
Vaikka Dortmund olikin ennen Bayern-ottelua noussut jo sarjassa toiseksi, oli eroa nahkahousuihin viisi pistettä. Käytännössä BVB oli vieraissa pakkovoiton edessä, mikäli toiveet mestaruuden uusimisesta tahdottiin pitää hengissä. München oli koko syyskierroksen esittänyt suvereeneja otteita ja lakaissut vastustajat altaan suurinumeroisesti niin liigassa kuin kovassa zämppärilohkossa. Rehellisesti sanottuna odotukset otteluun lähdettäessä eivät olleet kovin kaksiset. Itse pelissä keltamustat tarjosivat taktisen mestariesityksen ja veivät kovalla prässillä ja tiukalla miesvartioinnilla kotijoukkueelta ajan ja tilan täysin pois. Koko syksyn loistanut punaisten hyökkäyskone ei saanut pelissä mitään aikaiseksi ja kun Götze kävi tuikkaamassa Boatengin avustuksella ottelun ainokaisen, oli ero kärkeen kutistunut kahteen pisteeseen. Viikolla Arsenalia vastaan ei ollut mitään jakoa Götzen ja Benderin loukkaannuttua eka jaksolla. Liigan osalta viikon kruunasi kuitenkin rakkaan naapurin tyrmääminen 2-0 Westfalen-stadionilla, mikä inspiroi koko joukkueen ryntäämään aidan päälle fanien kanssa juhlimaan. Kun Bayern samaan aikaan puppeloi Mainzissa, BVB oli noussut sarjakärkeen. Uskomaton nousu kuuden kierroksen aikana! Syyskauden lopulla lukuisat loukkaantumiset alkoivat verottamaan substanssia ja pari viimeistä matsia sekä cupin peli Düsseldorfissa horjuttiin viimeisillä energianrippeillä, mikä päästi Bayernin kolmen pisteen karkumatkalle syyskierroksen päätteeksi.
KevätkausiKevätkierroksen kynnyksellä tuli karmaisevaa jobin postia, kun Götze joutui käytännössä loppukaudeksi sairaslomalle. Ennen Hampurin peliä olikin tosi pahat fibat. HSV oli parantanut otteitaan koko syksyn ajan, ja Götzeä joutui paikkaamaan ikuinen alisuorittaja Kuba. Loppu onkin historiaa. Punahousuja körmyytetään oikein isän kädestä ja keltamustat pelaavat loisteliasta palloa Kuban hääriessä yhtenä voiton pääarkkitehtina. Tämä oli alkusoittoa maagiselle kevätkierrokselle, joka taitaa jäädä bundesliigan historiankirjoihin ikuisiksi ajoiksi. Seitsemän ensimmäistä peliä voitetaan pääosin upeiden esitysten jälkeen. Ainoastaan Clubbenia ja Herthaa vastaan vieraissa esitykset ovat hieman tahmeampia, mutta niistäkin peleistä saadaan likaiset työvoitot. Voittoputken myötä kolmen pisteen tappioasema Müncheniin vaihtuu seitsemän pisteen karkumatkaksi. Tässä vaiheessa mestaruuden uusiminen alkaa näyttämään melko todennäköiseltä, varsinkin kun Hoenessin poppoo tuntuu puppeloivan lähes joka pelissä.
Kevätkauden kriittisin vaihe oli mielestäni maaliskuussa, kun ensin Augsburgia vastaan tulee kevätkauden ensimmäiset pistemenetykset tasurin muodossa ja viikkoa myöhemmin b-joukkueella matkassa oleva Bremen kaatuu tosi nihkeän esityksen jälkeen 1-0. Vaikka DFB-Pokalissa edetään finaaliin, jättää myös vierailu kakkosen kärkijoukkue Fürthin kotiluolassa ilmaan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Samaan aikaan Bayern yltyy yllättäen huimaan laukkaan latoen viikon sisään kolmessa pelissä vaatimattomat 20 häkkiä! Yhtäkkiä vieraspeli häntäpään Kölniä vastaan ei enää tunnukaan helpolta välipalalta. Tuska lisääntyy, kun Kölle siirtyy johtoon heti ottelun alussa Suboticin ja Weiden koomaillessa. Juuri kun epäilyt yrittävät nousta pintaan, päättävät keltamustat hypätä takaisin mestaruusjunaan ja latovat täydellisen pyörityksen päätteeksi kuusi häkkiä Rensingin selän taakse.
Seuraavassa pelissä BVB ja Stuttgart päättävät tarjota yleisölle spektaakkelin, joka nousee liigahistorian legendaaristen otteluiden listalle. Keltamustat aloittavat hurrikaanin lailla ja valtavan temmon sekä upeiden sommitelmien tuloksena siirtyvät 2-0 johtoon. Peli näyttää olevan selvä. Sitten kuin salaman iskusta vieraat latovat kahdeksassa minuutissa kolme maalia ja kääntävät tilanteen päälaelleen. Kotiyleisön hurjan kannustuksen siivittämänä BVB ensin tasoittaa ja sitten lähettää allekirjoittaneen nirvanaan Perisicin niitattua johto-osuman pari minuuttia ennen täyttä aikaa. Nirvana muuttuu kuitenkin hypnoottiseksi transsiksi, kun yliajan viimeisillä hetkillä Dortmundin pulustus onnistuu puppeloimaan päätyrajan yli menossa olevan keskityksen suoraan Gentnerin jalkaan, mistä valkopaidalla on helppo työ täräyttää yläpesään 4-4 loppulukemat. Huikea trilleri, joka täytti kaikki täydellisen ottelun tunnusmerkit - onnellista loppua lukuunottamatta.
Sitten onkin edessä liigan ratkaisuhetket. Kymmenen päivän sisään keltamustat kohtaavat sijoilla 2-4 majailevat joukkueet. Itselle kyseessä oli eräänlainen "faniuden täyttymys", sillä pääsin paikan päälle seuraamaan etukäteen kahta suurinta ottelua Bayernia ja sinisiä naapureita vastaan. Ensimmäisenä oli vastassa kotiluolassa etelän tähdet. Wir sind Fussball gegen Mia san Mia. Ottelua oli analysoitu ja hypetetty mediassa viikkoja etukäteen. BVB lähti otteluun kolmen pisteen etumatkalta, joten kotivoitto käytännössä sinetöisi mestaruuden. Vierasvoitto puolestaan nostaisi Münchenin selväksi mestarisuosikiksi helpomman loppuohjelman ja paremman maalieron vuoksi. Keltamustat hallitsevat ensimmäistä puoliaikaa mielin määrin, mutta eivät pääse tolppaa lähemmäs maalia. Tauon jälkeen vieraat saavat selkeän yliotteen pelistä. Kesken vieraiden tehottoman painostuksen Lewandowski vippaa kulman jälkitilanteesta kantaapäällää BVB:n johtoon. Stadion räjähtää, kun tajuntaan iskostuu mestaruuden olevan käsien ulottuvilla. Ottelun loppu on punaisten hirmuista painostusta, mutta Weiden napatessa Robbenin kesyn rankkarin ja puukengän missattua perään avopaikasta ennenaikaiset mestaruusjuhlat voivat alkaa.
Kolmen päivän kuluttua kiellettyyn kaupunkiin matkatessa mestaruusjuhlat olivat muuttuneet ainakin itsellä epävarmuudeksi ja jännitykseksi. Tappio sinisille toisi Bayernin taas voiton päähän tittelistä. Itse ottelun aikana oli kuitenkin koko ajan oudon varma tunne, että tämä hoidetaan kotiin. Vaikka peliesitys ei ollut mitenkään loistokas ja Farfan onnistui viemään kotijoukkueen johtoonkin, usko ei pettänyt missään vaiheessä. Näin ollen Piszczekin komealla volleylla tehty tasoitus ja El Capitanon voittomaali olivat maailman luonnollisimmat asiat. Tämän jälkeen riemu ja sopiva ripaus vahingoniloa repesi valloilleen Gästeblockissa, kun maailman upeimmat fanit juhlivat Derbysiegereitä ja samalla mestaruutta. Nämä ovat niitä hetkiä, jotka seuraavat mukana muistoissa viimeiseen kiikkustuolin heilahdukseen saakka.
Kauden loppu olikin sitten pelkkä muodollisuus. Ensin hienon kauden pelanneet ponit ovat vailla mahdollisuuksia mestaruuden matemaattisesti ratkaisseessa pelissä. Tämän jälkeen Kloppo pitää oikean jännitteen yllä cup-finaaliin saakka ja julistaa tavoitteeksi bundesliigan kaikkien aikojen piste-ennätyksen rikkomisen. Ennätyksen rikkominen ei vaarannu missään vaiheessa, kun Kaiserslautern ja Freiburg kukistetaan helposti. Loppusaldona on uskomattomat 81 pistettä, mihin ei kyennyt edes Bayernin legendaariset joukkueet kultaisella 70-luvulla. Myös kevätkauden saldo - 47 pistettä 51 mahdollisesta, eli 15 voittoa ja 2 tasuria - on täysin käsittämätön. Siinä sivussa bundesliigan yhden kauden pisimmäksi tappiottomaksi putkeksi kirjattiiin 28 ottelua. Nyt uskallan ennustaa varmasti, että tästä ei paremmaksi laiteta ensi vuonna.
Berlin ist schwarz-gelbIkään kuin historiallinen saldo sarjassa ei olisi riittänyt keltamustille, maaginen kausi pistettiin pakettiin Berliinin unohtumattoman viikonlopun aikana. Saksan pääkaupunki oli koko cup-viikonlopun ajan maalattu keltamustaksi. Missä tahansa kaupungilla liikkuikaan, joka puolella näkyi iloisia ja luottavaisia Dortmundin kannattajia.Varsinkin Ku'damm ja Gedächtniskirchen alue olivat kuin ammuttuja, paikalla päivysti perjantain ja lauantain ajan kymmeniä tuhansia keltamustia odottaen siirtymistä stadionille - joukon jatkeena myös allekirjoittanut. Itse stadionilla tapahtumat olivat yhtä BVB:n riemumarssia. Viisi häkkiä Dortmund-kammon kehittänyttä Bayernia vastaan ei jättänyt Marathontorin puoleista päätyä kylmäksi ja voitonlaulut raikuivat pilkkalaulujen säestyksellä myöhäiseen yöhön saakka.
Aikakauden loppuSamalla kun hiljalleen valuin euforisten kannattajien mukana pois stadionilta, mieleni täytti outo haikeus. Tajuntaani kolahti, että olin viimeisen kahden vuoden ajan saanut seurata kotisohvalta ja pariin otteeseen myös livenä paikanpäällä hienointa ja uskomattominta tapahtumaketjua, mitä futisromantikko voi kohdalleen toivoa. "Oma" seura on vähäisellä rahalla tehnyt ja kehittänyt omista junnuista ja halvoista nuorista lahjakkuuksista upean joukkueen, joka on kahden kauden ajan on dominoinut Saksan kenttiä ennen näkemättömällä tavalla. Enkä tarkoita puhdasta pistesaalistusta, vaan myös peliesityksiä, joilla mestaruudet tulivat. Ottelusta toiseen hienoa teknistä hyökkäävää jalkapalloa, mikä lähes joka lauantai tarjosi epäuskoisia "ei ole tästä maailmasta"-hetkiä kauniiden sommitelmien ja kombinaatioiden löytäessä tiensä vastustajan verkon perukoille. Tämä kaikki samaan aikaan, kun kilpailijat satsasivat kymmeniä ja kymmeniä miljoonia uusiin tähtipelaajiin, joiden piti taata kunnia ja menestys. Fiilistäni ei myöskään lainkaan latistanut tuoreessa muistissa oleva konkurssiuhka ja koko seuran kohtalon päivät vain pari vuotta aiemmin. Jos et koe suuria pettymyksiä, et voi kokea suuria voittojakaan.
Haikeus johtui tajutessani, että nämä maagiset hetket eivät tule koskaan toistumaan. Dortmund voi voittaa edelleen pokaaleja ja titteleitä ja peliesityksetkin saattavat muuttua entistä hienommiksi. Mutta tapahtumien yllätyksellisyys ja ainutkertaisuus ei enää koskaan palaa. Kahdessa vuodessa BVB muuttui Saksan mittakaavassa suurseuraksi. Heillä on varaa ostaa Reus 17 miljoonalla ja maksaa hieman varttuneille huippupelaajilleen liigan parhaita palkkoja. Kahden tittelin jälkeen kolmas mestaruus ei ole enää sensaatio.Totta kai edelleen toivon joukkueelle menestystä ja jännitän peleissä kuten aiemminkin. Mutta kuluneet kaksi vuotta eivät enää koskaan palaa.
