D4
Poissa
Suosikkijoukkue: COYS!
|
 |
Vastaus #3775 : 12.04.2013 klo 10:00:57 |
|
Kyllähän Ade on parantanut otteitaan viime aikoina selkeästi, ja onhan se pari maaliakin iskenyt. Mutta, ei sillä vaan pää ole kunnossa, mikä näkyy noissa ratkaisupaikoissa järjestään väärinä ratkaisuina.
Dempseytä on piikkinä jo kokeiltu, eikä ne kokeilut olleet mitenkään rohkaisevia, joten kyllä Togolainen siellä saa mun puolestani jatkaa. Itse asiassa kaikesta huolimatta näkisin loppukaudelle lähtökohtaisesti parempana vetona peluuttaa piikissä pääsääntöisesti Adea, kuin Defoeta.
Adesta ei tämän kauden jälkeen päästä eroon. Kauden esitykset ovat täysin epäsuhdassa kaverin palkkaan, eikä Levy varmasti halua heti ottaa takkiin siirtosummankaan kohdalla. Tai, Aden siirrossahan siirtosumman sijaan lienee ollut miehen itsensä kuittaama allekirjoitusbonus, mutta jotain Levy kaverista varmasti haluaisi takaisinkin. Lisäksi, kyllähän Aden sisällä pelimies kuitenkin asustelee, enkä nyt mitenkään mahdottomana pitäisi, että kesätauon jälkeen sitä saataisiin jonkuin verran kaivettua esiinkin.
Sen sijaan Defoen saaminen kaupaksi voisi olla huomattavasti helpompi juttu. Ko. kaveri kuitenkin olisi takuulla ihan hyvä saalis melkein mille tahansa Valjun keskikastinseuralle tai putoajakandidaatille. Itselläni kun on Defoeen tämän kauden aikana mennyt aika lailla lopullisesti hermot, niin en katsoisi yhtään pahalla, jos pikkumies pistetään kesän aikana lihoiksi.
Tulopuolella pitäisi sitten olla pari kärkeä, jos toinen nykyisistä lähtee. Toiveissa olisi kaksikko huippukärki & parikymppinen potentiaalihankinta. Itse en Kanen tai Ceballoksen varaan jälkimmäistä laskisi, vaan ko. kaksikko olisi syytä laittaa ensi kaudeksi(kin) lainalle.
Vaan, jos tästä kaudesta jää taas käteen sinänsä ok-tason suorituksena vitossija, niin saattaapi pelaajapaletin kanssa olla enemmänkin tekemistä kesällä, eikä sitä Mr. Huippukärkeä silloin kyllä kovin helpolla riveihin houkutella, jos tuo nyt onnistuisi edes CL-statuksen kanssa...
|
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
 |
Vastaus #3776 : 12.04.2013 klo 10:11:56 |
|
Sen sijaan Defoen saaminen kaupaksi voisi olla huomattavasti helpompi juttu. Ko. kaveri kuitenkin olisi takuulla ihan hyvä saalis melkein mille tahansa Valjun keskikastinseuralle tai putoajakandidaatille. Itselläni kun on Defoeen tämän kauden aikana mennyt aika lailla lopullisesti hermot, niin en katsoisi yhtään pahalla, jos pikkumies pistetään kesän aikana lihoiksi. Tähän melkolailla sama. Lisäksi Defoe vanhenee kausi kaudelta ja näin perstuntumalta on sellainen kuva, että kolhut vaivaavat miestä entistä useammin ja se taas hankaloittaa sitä, että hän olisi kentällä ollessaan aina täydessä iskussa.
|
|
|
|
|
Seeteufel
Paikalla
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
 |
Vastaus #3777 : 12.04.2013 klo 11:19:39 |
|
Vaikka ajan hammas kohtelee maalivahteja yleensä armolllisemmin kuin kenttäpelaajia (terveisiä ikinuorelle Sir Ryanille Manchesteriin) ja nämä pystyvät pelaamaan huipulla pidempään niin kyllä se ikä alkaa veskareillakin joskus painaa. Friedelistä näkyi eilen varsin selvästi, ettei nopeus ja reaktiot ole enää samaa tasoa kuin nuoremmilla kavereilla. Useamassakin Baselin tilanteessa Brad ei joko ehtinyt reagoida käytännössä lainkaan tai reagoi ihan liian myöhään, onneksi sveitsiläisillä oli vähän kohdistus pielessä. Toki kaljupää sitten nappasi myös tärkeitä koppeja.
|
|
|
|
|
Ossie
Poissa
|
 |
Vastaus #3778 : 12.04.2013 klo 12:47:51 |
|
Nelossija viime kaudella oli katastrofi ja mahdollinen vitossija tällä kaudella on ihan ok? Jep, jep.
|
|
|
|
|
D4
Poissa
Suosikkijoukkue: COYS!
|
 |
Vastaus #3779 : 12.04.2013 klo 13:23:33 |
|
Nelossija viime kaudella oli katastrofi ja mahdollinen vitossija tällä kaudella on ihan ok? Jep, jep.
Arvasin, että joku tarttuu tähän... Pointti oli, että jos nyt objektiivisesti resursseja yms. ajattelee, niin vitossijahan on aika lailla odotusarvon mukainen sijoitus. Toinen juttu on sitten se, että omat odotukset ovat tietenkin olleet CL -paikan saavuttamisessa, eli vähintään nelossijassa, mielummin kolmossijassa, ja jos näihin ei päästä on pettymys melkoisen suuri. Eli, ei se vitossija minulle henkilökohtaisesti ok ole, minkä varmaan tiesitkin, mutta halusit ymmärtää viestin väärin... Harmitusta lisäävat myös ne tosiseikat, että 1) ennen Pool -ottelua homma oli melkoisen hyvin hallussa, ja alamäki vaikuttaa taas kerran erityisesti henkisen kantin puutteesta johtuvalta (toki osin myös materiaalin kapeudesta tietyille pelipaikoille), ja 2) että Cl -paikoista kisaavien pahimpien kilpakumppanien taso on tällä kaudella ollut vähintäänkin ailahtelevaa, joten iskun paikka olisi ollut.
|
|
|
|
|
Ossie
Poissa
|
 |
Vastaus #3780 : 12.04.2013 klo 15:15:17 |
|
Pakkohan siihen oli tarttua, koska sen verran härskiä oli Redknappiin kohdistunut kritiikki tällä palstalla. Objektiivisesti silloinkin olisi voinut tarkastella resursseja.
|
|
|
|
|
Bimbopallo FC
Poissa
|
 |
Vastaus #3781 : 12.04.2013 klo 15:40:13 |
|
Nelossija viime kaudella oli katastrofi ja mahdollinen vitossija tällä kaudella on ihan ok? Jep, jep.
4. sija viime kaudella oli katastrofi, mahdollinen 5. sija tällä kaudella olisi pettymys, muttei pääsisi lähellekkään viime kauden totaalista sulamista. Toki viime kauden kohdalla sijoitusta enemmän painaa UCL:n väliin jääminen. Tämän kauden kohdalla viime kautta heikompi sijoitus ei olisi samanlainen katastrofi, koska: 1.) Koko valmentajisto vaihtui kesällä 2.) Puolet joukkueesta vaihtui kesällä 3.) Chelsean investoinnit vrt. Spursin investoinnit 4.) Odotukset täällä(kin) kauteen lähdettäessä olivat siinä lähempänä 5. sijaa kuin 3. sijaa 5.) Arsene-setä on velho (6.) Poolin tapaan, tämä oli Spursin "siirtymäkausi"...)
|
|
|
|
|
Tietopankki
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur
|
 |
Vastaus #3782 : 12.04.2013 klo 18:52:16 |
|
Yllättävän vähän vitutti tappio Baselille. Ehkä siksi, että Tottenham pelasi tosissaan ja yritti voittaa. Antoi vähän toivoa tähän loppukauteen. Joo, minä ylistin Adebayorin historiaa pilkuissa. The Sunin etusivulla on hauskoja internet vitsejä Adebayorin uudesta tyylistä. Tässä ehkä hupaisin?  Ainoastaan harmittaa, että oltiin niin lähellä jonkun konkreettisen palkinnon voittamista. Kirjoitan näin, vaikka arsuniilot varmasti yrittävät käyttää tätä joskus tulevaisuudessa vääntötopicissa. PS. Huddlestone rakensi peliä ihan hyvin, paljon paremmin kuin Dembele. Sillä tavalla hienoa, että ei ole hirveästi mitään pahaa sanottavaa ole kenestäkään.
|
|
|
|
|
robinyari
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs, Hibs
|
 |
Vastaus #3783 : 12.04.2013 klo 19:10:08 |
|
A 2) että Cl -paikoista kisaavien pahimpien kilpakumppanien taso on tällä kaudella ollut vähintäänkin ailahtelevaa, joten iskun paikka olisi ollut.
On se iskun paikka yhä edelleen. Vielä on monta peliä pelaamatta.
|
|
|
|
|
journeyman
Poissa
|
 |
Vastaus #3784 : 12.04.2013 klo 19:39:39 |
|
Minua tämä tippuminen ei juurikaan harmita, koska se helpottaa mielestäni sen tärkeämmän tavoitteen toteutumista. Chelsealla on hurja tahti pelien suhteen ja Spursiakin pahempi valjuohjelma. Itseasiassa toivo heräsi top4 sijan suhteen, koska tämä materiaali on huippuosaamisen suhteen liian kapea kahteen isoon tavoitteeseen. Olisin jo Lyonille sen jatkon suonut. Kenties jo pari pistettä tai enemmänkin sulanut euromikkicupin seurauksena valjussa. Itse en juurikaan ymmärrä tätä pokaalimaniaa, koska näillä tietyillä pokaaleilla ei ole juuri merkitystä joukkueen eteenpäin viemisessä. Kyllä se Arsene on mielestäni oikeassa, jos on maininnut cl paikan olevan tietyllä tapaa jo pokaali. Ainakin itse valitsisin sen ennen mikkejä ja Facupia. Arvostan toki päinvastaistakin mielipidettä.
Niin Chelsea on 0-3 pisteen päässä ja Arsenal -2 - 1 pisteen...
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.04.2013 klo 19:43:48 kirjoittanut journeyman »
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #3785 : 12.04.2013 klo 19:50:15 |
|
4. sija viime kaudella oli katastrofi
Mitenkään menemättä vääntötopicin lapselliseen ja naurettavaan maailmaan, aika kovat on odotukset. Tapa millä neljäs sija tuli ja sitten se sattuma, ettei se nyt riittänytkään UCL-paikkaan tietysti voivat arviossa painaa, mutta mielestäni melko rankka arvostelu Tottenhamin viime kaudesta. Minun silmiini se oli hyvä.
|
|
|
|
|
kookerhondje
Poissa
Suosikkijoukkue: pilleri
|
 |
Vastaus #3786 : 12.04.2013 klo 20:32:57 |
|
Video hajottaa kerta toisensa jälkeen  Friedel oli kyllä muuten myös aivan onneton rankkareissa..
|
|
|
|
|
Tietopankki
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur
|
 |
Vastaus #3787 : 12.04.2013 klo 20:47:52 |
|
Video hajottaa kerta toisensa jälkeen  Friedel oli kyllä muuten myös aivan onneton rankkareissa.. Joo, ei pysty ymmärtämään. Veli Ponteva kun on nimenomaan loistava refleksitorjuja ja tykkää pelata viivalla... Ehkä penkillä istuminen on vaikuttanut taitojen/refleksien (hetkelliseen?) katoamiseen? Hyvä kakkosveska silti. Linkki vielä Adebayor pilailuun: http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/features/4884590/emmanuel-adebayor-penalty-miss-virals.html
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.04.2013 klo 20:50:13 kirjoittanut Tietopankki »
|
|
|
|
|
Zukkis
Poissa
Suosikkijoukkue: THFC
|
 |
Vastaus #3788 : 12.04.2013 klo 21:30:08 |
|
Itse en juurikaan ymmärrä tätä pokaalimaniaa, koska näillä tietyillä pokaaleilla ei ole juuri merkitystä joukkueen eteenpäin viemisessä.
Ihan vaan pienenä huomiona, että KILPAurheilua harrastetaan voittamisen vuoksi. Sen takia pokaalimania on niin tärkeä osa faniutta. Jokainen major trophy on suurempi asia kuin joku vi*** herkkusieniliiga, jossa panostetaan 6 ottelua, jonka jälkeen jo aletaan pelkäämään voittamista ettei vaan joutuisi pelaamaan ylimääräisiä otteluita (nyyh...). Jotenkin koomista kuulla pokaalien aliarvioimista Spurs topikissa, kun miettii Spursin historiaa. Spurs elää cup voitoista ja usein ne ovat olleet kannattajien kovimmat päivät futista katsoessa. Vaikka se kaljakupinkin nostelu on kovempi hetki kuin saada pokaali neljännestä sijasta. Siellä kun kaljamahainen Spurs kannattaja istuu vanhuuskodissa niin varmasti muistelee jotain FA CUPia kuin sijaa 4. To dare is to do ja niin edelleen. Ainakin itse haluan cupin joka vuosi kuin maailman ihanimmat 70 pistettä valjusta. Koko elämän jokainen Spurs junnu varmasti harkkakentällä tärisee, että saa sen neljännen sijan kuin nostella cuppia. Jokaista peliä ja turnausta tulee haluta voittaa, muuten koko peli on merkityksetöntä. PS: Vielä Arsenen halu nostaa valjun 4. Sija pokaalitasolle naurattaa huolella, taitaa Arsene ollut Nuori Suomi koulun kasvatti, kun haluaa, että kaikki voittaa...
|
|
|
|
|
Tietopankki
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur
|
 |
Vastaus #3789 : 12.04.2013 klo 23:09:13 |
|
Tää Zukkishan on ihan pätevä uusi kaveri. Tervetuloa. Alkoi vituttaa tuo Adebayor mussutus hereisthecity sivustolla ja laitoin kommentin englanniksi, varmaan virheitä löytyy sillä en usein kirjoita mitään lontooksi. Ymmärrän hyvin, mutta lauseiden rakentaminen on vaikeahkoa ja vie aikaa. Googlea en silti alkanut käyttämään. http://hereisthecity.com/2013/04/12/nh-in-defence-of-emmanuel-adebayor/Tässä kommentti mikäli sitä ei julkaista tuohon kolumniin: After reading those 4 comments I can't believe that you call yourself Tottenham fan! I can't stand these stupid punks who disrespects players who's playing for their team. Unbelievable. Eat your heart out! James Fain: Adebayor stalled that contract signing 'cause the money. 4 weeks = 180k/w = 720k before taxes. And got injured just because he missed pre-season? You've gotta be kidding me!? Nick Dembele Cole: My eyes are still bleeding.. because that crap text of yours. Have you ever played any sports? I mean real sport, not the video games with your joystick. And Dempsey as lone striker, don't make me laugh! How many football matches you have saw? Maybe douzen? Just sit down and shut up, or I'm going to puke! Sorry my bad language, I'm from Finland so my English isn't fluent. But its funny because, me who have never seen Tottenham playing live can call myself a better (REAL) fan of Tottenham Hotspur than those 4 punks who wrote those comments before me.
|
|
|
|
|
D4
Poissa
Suosikkijoukkue: COYS!
|
 |
Vastaus #3790 : 12.04.2013 klo 23:17:03 |
|
On se iskun paikka yhä edelleen. Vielä on monta peliä pelaamatta.
Joo, toki. Hieman tuli ulos liiankin pessimistisesti. Kyllä tässä Lontoon mestaruuskamppailussa Spursilla vielä sanansa sanottavana on...
|
|
|
|
|
Lihapiirakka
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & Spurs, Super-Jolle
|
 |
Vastaus #3791 : 13.04.2013 klo 00:15:24 |
|
Veli Ponteva kun on nimenomaan loistava refleksitorjuja ja tykkää pelata viivalla...
"Viivalla" varmasti digaa hieroa, mutta en kyllä loistavaksi refleksitorjujaksi väittäisi... ..puhuttiinhan nyt 'poolia kannattavasta forumistista?
|
|
|
|
|
Haatsi
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur Football Club
|
 |
Vastaus #3792 : 13.04.2013 klo 01:32:16 |
|
Niin se vaan joulutti Dempsey pari maalia tärkeään paikkaan juuri kun kerkesin dissaamaan. Vaikka nuo kaksi maalia tekikin on kaverin peliä inhottavaa katsoa. Nurin joka tilanteessa ja tsemppi ei ainakaan näy päällepäin. Löntystelee ja keräilee kamppeitaan tuon tuostakin. Ei ansaitse paikkaa avauksessa, jotain muuta pitäisi kokeilla.
Dawsonin tahto ja taistelu oli todellakin upeaa koko ottelun. Aivan loppuminuuteilla hyvä että jaksoi pystyyn nousta taklauksien jälkeen. Tuli mieleen viime kauden Parker jota ei ole tänä vuonna kentällä näkynyt.
Edelleenkään en pupeltamisesta puhu kun joukkueen esitykset ovat lupaavia. Hieman hirvitti Lennonin ja Balen loukkaantumiset mutta joukkue on pelannut hyvin. Niukka tappio hyvin pelanneelle Baselille ei ole mitään hälyyttävää loppukautta ajatellen.
|
|
|
|
|
journeyman
Poissa
|
 |
Vastaus #3793 : 13.04.2013 klo 07:29:19 |
|
Ihan vaan pienenä huomiona, että KILPAurheilua harrastetaan voittamisen vuoksi. Sen takia pokaalimania on niin tärkeä osa faniutta. Jokainen major trophy on suurempi asia kuin joku vi*** herkkusieniliiga, jossa panostetaan 6 ottelua, jonka jälkeen jo aletaan pelkäämään voittamista ettei vaan joutuisi pelaamaan ylimääräisiä otteluita (nyyh...).
Jotenkin koomista kuulla pokaalien aliarvioimista Spurs topikissa, kun miettii Spursin historiaa. Spurs elää cup voitoista ja usein ne ovat olleet kannattajien kovimmat päivät futista katsoessa. Vaikka se kaljakupinkin nostelu on kovempi hetki kuin saada pokaali neljännestä sijasta. Siellä kun kaljamahainen Spurs kannattaja istuu vanhuuskodissa niin varmasti muistelee jotain FA CUPia kuin sijaa 4.
To dare is to do ja niin edelleen. Ainakin itse haluan cupin joka vuosi kuin maailman ihanimmat 70 pistettä valjusta. Koko elämän jokainen Spurs junnu varmasti harkkakentällä tärisee, että saa sen neljännen sijan kuin nostella cuppia. Jokaista peliä ja turnausta tulee haluta voittaa, muuten koko peli on merkityksetöntä.
PS: Vielä Arsenen halu nostaa valjun 4. Sija pokaalitasolle naurattaa huolella, taitaa Arsene ollut Nuori Suomi koulun kasvatti, kun haluaa, että kaikki voittaa...
Sanotaanko näin, että herkkusienipaikalla on mahdollista rakentaa kovempia joukkueita ja mahdollistaa menestyvä ja kilpailukykyinen joukkue. Minua nyt ei vaan innosta joku kaljacup 10 vuoden välein. Kohta 25 vuotta Spursia seuranneena upeimmat hetket ovat olleet CL ja sitä ympäröineet tai erityisesti edeltänyt valjukausi. Toki Linekeriä, Casgoignea, Sheringhamia ja Klinsmannia on kiva muistella. Tulihan se kaljacuppikin ysärin lopussa ja sitten eurokentillä melko nopeaa lauluun Kaiserslauternia vastaan. Mahtaa Portsmouthin fanit kusta vieläkin hunajaa fa pyttyä muistellen. Ja kuinka moni fa on mennyt tuon lisäksi herkkusienijoukkueen ulkopuolelle?
|
|
|
|
|
RunsLikeBale
Poissa
Suosikkijoukkue: Christian Eriksen
|
 |
Vastaus #3794 : 13.04.2013 klo 08:17:58 |
|
Pakko komppailla Dempsey-kritiikkiä maaleista huolimatta. En tajua miten mies on viime kaudella voinut tehdä 17 maalia liigassa - aivan käsittämätöntä. Miehen kaukolaukaukset ovat sanalla sanoen (aivan) paskoja. Pikemminkin näyttää siltä, ettei jannu osaa potkaista palloa lainkaan. Siksi joka kerta kun mies tuollaista lähtee yrittämään, alkaa aivan suunnattomasti ärsyttämään kun vireillä oleva hyökkäys tuhotaan tuohon pomppupalloon veskan syliin tai päätymainoksiin. Basel-pelissä sama päti Sigurdssoniin, jonka kaukolaukauksissa on kuitenkin ennen tuota matsia ollut hyvinkin paljon ideaa. Ehkä nekin ovat kuitenkin tulleet hieman toisenlaisista tilanteista kuin suora kuljetus maalia kohti + laukaus. Mielelläni näkisin jomman kumman Tomeista avauksessa Dempseyn tilalla vaikkapa (mikäli Bale + Lennon pois) ja Holtby taas siirrettynä laidempaan tms. Ei tuosta yhdestä kuitenkaan ole mihinkään.
|
|
|
|
|
robinyari
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs, Hibs
|
 |
Vastaus #3795 : 13.04.2013 klo 11:44:09 |
|
Dempsey on maalintekijänä täysi opportunisti, sekä hyvässä että pahassa. Varmaan Spursin paras viimeistelijä boksissa, joka laittaa pallon ilman kauneuspisteitä sisään, ns.köyhän miehen superpippo Insaghi. Toisaalta boksin ulkopuolella maaliuhkana ja pelinrakentelussa mies on muutamaa ajoittaista väläytystä lukuunottamatta turhake. Mainitaan nyt vielä että Clint on myös Spursin paras hyökkäyspään pääpelaaja.
|
|
|
|
|
Bob Common
Poissa
Suosikkijoukkue: Antijalkapallo
|
 |
Vastaus #3796 : 13.04.2013 klo 11:55:36 |
|
Mainitaan nyt vielä että Clint on myös Spursin paras hyökkäyspään pääpelaaja.
Balen jälkeen.
|
|
|
|
|
Zukkis
Poissa
Suosikkijoukkue: THFC
|
 |
Vastaus #3797 : 13.04.2013 klo 13:31:28 |
|
Sanotaanko näin, että herkkusienipaikalla on mahdollista rakentaa kovempia joukkueita ja mahdollistaa menestyvä ja kilpailukykyinen joukkue. Minua nyt ei vaan innosta joku kaljacup 10 vuoden välein. Kohta 25 vuotta Spursia seuranneena upeimmat hetket ovat olleet CL ja sitä ympäröineet tai erityisesti edeltänyt valjukausi. Toki Linekeriä, Casgoignea, Sheringhamia ja Klinsmannia on kiva muistella. Tulihan se kaljacuppikin ysärin lopussa ja sitten eurokentillä melko nopeaa lauluun Kaiserslauternia vastaan.
Mahtaa Portsmouthin fanit kusta vieläkin hunajaa fa pyttyä muistellen. Ja kuinka moni fa on mennyt tuon lisäksi herkkusienijoukkueen ulkopuolelle?
Vertaus Portsmouthiin on typerä. Meillä on Daniel Levy, joka on luultavasti viimeinen mies jalkapallossa, mikä laittaa Spursin nurin esim. esteli 'Arryn suurimpia rahareikähankintoja. Tottakai haluan CL-rahoille, mutta en näe miksi on parempi katsella pelaajia kuten Sneijder (juoksevat ainoastaan rahan perässä) ja pelata joka vuosi häviämisestä. Onko se parempi perustaa koko kausi 8-10 muoviselle CL pelille? Henkilökohtaisesti haluan katsella voittamista en Wengerin tapaista tyytymistä häviämiseen. Ehkä olen naiivi, mutta tärkeintä minulle on ne suuret voitot. Sen takia en jaksa kuunnella jatkuvaa jauhamista, miten jokainen cuppi tulisi pyhittää junnuille ja penkkiveikoille. Ei ne ylimääräiset pelit ole mikään rasite jos pelaajistoa osataan käyttää oikein. Ihan psykologisestikin on helpompi joukkueelle pitää motivaatiota yllä jos jatkuvalla syötöllä tulee merkityksellisiä pelejä. Edelleenkin voittamisen kulttuuri saadaan voittamalla, lisätietoa SAF:lta. Esimerkiksi viimeisin "kaljacup" voitto toi Spurs ryhmälle kipinää nousta CL-tasolle. En siis ymmärrä sitä, että kannattaja toivoo nopeata poistumista kilpailuista. Ymmärrän, että CL kausi oli hunajaa ja sitä haluaa epätoivoisesti.
|
|
|
|
|
journeyman
Poissa
|
 |
Vastaus #3798 : 13.04.2013 klo 14:59:57 |
|
Vertaus Portsmouthiin on typerä. Meillä on Daniel Levy, joka on luultavasti viimeinen mies jalkapallossa, mikä laittaa Spursin nurin esim. esteli 'Arryn suurimpia rahareikähankintoja. Tottakai haluan CL-rahoille, mutta en näe miksi on parempi katsella pelaajia kuten Sneijder (juoksevat ainoastaan rahan perässä) ja pelata joka vuosi häviämisestä. Onko se parempi perustaa koko kausi 8-10 muoviselle CL pelille?
Henkilökohtaisesti haluan katsella voittamista en Wengerin tapaista tyytymistä häviämiseen. Ehkä olen naiivi, mutta tärkeintä minulle on ne suuret voitot. Sen takia en jaksa kuunnella jatkuvaa jauhamista, miten jokainen cuppi tulisi pyhittää junnuille ja penkkiveikoille. Ei ne ylimääräiset pelit ole mikään rasite jos pelaajistoa osataan käyttää oikein. Ihan psykologisestikin on helpompi joukkueelle pitää motivaatiota yllä jos jatkuvalla syötöllä tulee merkityksellisiä pelejä.
Edelleenkin voittamisen kulttuuri saadaan voittamalla, lisätietoa SAF:lta. Esimerkiksi viimeisin "kaljacup" voitto toi Spurs ryhmälle kipinää nousta CL-tasolle. En siis ymmärrä sitä, että kannattaja toivoo nopeata poistumista kilpailuista. Ymmärrän, että CL kausi oli hunajaa ja sitä haluaa epätoivoisesti.
Ensimmäiseen kohtaan. Ei se minusta ihan typerä vertauskuva ollut. FA Cup voitto toi Portsmouth faneille hyvät muistot, mutta eipä juuri muuta. Ei se CL ole vain ne 8-10 ottelua muovisia CL pelejä. Tähän sanon, että VALITETTAVASTI tuosta kirotusta CL:stä on tullut seurojen statusta hyvinkin suuresti rankkaava tekijä. Sinne junttautuneet seurat saavat siitä aivan mieletöntä etua verrattuna sen ulkopuolella oleviin seuroihin ja siksipä niitä on niin vaikea sieltä syrjäyttää. Aivan liian usein pelaajat valitsevat seuroja pelkästään sen perusteella, pelaako se CL:ää. Et voi väittää, etteikö Spursinkin vetovoima kasvanut jo tuon yhden visiitin myötä. Ja taas Liverpoolin vetovoima on laskenut melko reippaasti ja se on "vajonnut" Tottenhamin tasolle ja jopa alle. Toiseen kohtaan. Tässä ollaan samoilla linjoilla. Voittamista minäkin haluan nähdä, mutta toisaalta, sitä on Spursin seuraajana tottunut nielemään pettymyksiä ja katselemaan, kun muut juhlii. Ja rehellisesti sanottuna, kyllä se kaljacupin voitto tuntui lähinnä säälipillun saamiselta. CL tuntui ihan rehelliseltä saannilta, vaikka saattoi tekosellaista ollakin. Itse olen eri mieltä siitä, että kaljacup olisi ollut jotenkin merkittävä tekijä CL paikan suhteen. Itse näen siihen syynä useat niellyt pettymykset ja halun näyttää, sen ohella, että joukkueen rakentaminen niillä palikoilla osui täydellisen nappiin. Eipä kovin usein tule sellaisia osumia, että raakilehankinnoista kasvaa samaan joukkueeseen niinkin suuria tähtiä kuin Modricista, Balesta ja Lennonista kasvoi. Toki siihen päälle vielä Huddlestone, joka pelasi toistaiseksi parasta peliään silloin. Minulle ne CL pelit eivät sinällään ole hunajaa. Silloinkin katsoin mielummin VL pelejä, mutta joukkueen rakentaminen helpottuu niin perkeleesti. En ole katsonut yhtään CL peliä vuosikausiin, jos Spursin pelit otetaan pois. Sitten on tämä materiaalin leveys. Jos tyydytään tappelemaan kakkostason pytyistä niin sitten voi sanoa näin kapealla materiaalilla hyvästit CL paikoille. Kyllä minä nytkin vähän näen, että Fulham ja Everton pelien raskaat pistemenetykset juontavat juurensa Europyttyyn kurkottamisesta. Ja kun janoaa suuria voittoja, niin onko kaljacup ja EL turnaukset suuria voittoja? Minusta ei. Toisaalta onko realistista odottaa Valioliigan mestaruutta? Minusta ei.. Ainakaan ennenkuin on saavutettu CL paikka useamman kerran peräkkäin tai saatu namusetä(en tod toivo). CL pytty onkin sitten vielä kauempana. FAC menee siihen viisikon keskelle (ainakin minusta) ja toki sen voittaminen olisi mukavaa, mutta veisikö sekään seuraa juuri eteenpäin ja nostaisiko se seuran statusta pelaajien silmissä siirtoikkunan aikoihin? Minun hartain toive ja tietynlainen motivaatio tälle seuraamiselle on, että Spurs joskus pystyisi oikeasti haastamaan nämä iänikuiset Manut, Arsut ja namusetä joukkueet. Valitettavasti se CL paikka on tälle edellytys/seuraus. (edit. toisaalta minulle riittäisi, että tuo kärki hajoaisi vähän useammin, vaikka Spurskin jäisi top4 sijojen ulkopuolelle. Tuo samojen joukkueiden dominointi on totaalista "erotiikan tappoa". Jopa MANCin nousu sinne tuntui hetken piristävältä namuista huolimatta, kuten myös Liverpoolin tippuminen ylempään keskikastiin) Mutta hei hyvä Zukkis! Arvostan tapaasi kannattaa ja eihän se ole meiltä kummaltakaan pois, miten meistä toinen tämän seuraamisen ottaa ja mitä arvostaa. Tuskin on vääriä tapoja seurata ja kannattaa. Hienoa, että olet "valinnut" kuitenkin hienon joukkueen  . Toivottavasti Holt jysäyttäs tänään pari ja Norwich toistaisi viime Emirates vierailun tempun. Arsenalin juna saisi jo saada vähän tukkeja raiteille.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.04.2013 klo 15:13:42 kirjoittanut journeyman »
|
|
|
|
|
Zukkis
Poissa
Suosikkijoukkue: THFC
|
 |
Vastaus #3799 : 13.04.2013 klo 16:01:17 |
|
Mutta hei hyvä Zukkis! Arvostan tapaasi kannattaa ja eihän se ole meiltä kummaltakaan pois, miten meistä toinen tämän seuraamisen ottaa ja mitä arvostaa. Tuskin on vääriä tapoja seurata ja kannattaa. Hienoa, että olet "valinnut" kuitenkin hienon joukkueen  . Toivottavasti Holt jysäyttäs tänään pari ja Norwich toistaisi viime Emirates vierailun tempun. Arsenalin juna saisi jo saada vähän tukkeja raiteille. Leikkasin vähän lainausta, ettei muiden forumistien tarvitse kärsiä niin paljon. Tuosta säälipilluvertauksesta niin minusta 4 joukkuen päästäminen CL:ään on juuri sitä säälistä antamista. No kun ei ne voita Manua niin annetaan niiden pelata edes Euroopassa. Muuten olen aikalailla samaa mieltä vetovoimasta ja muuta hyvää pohdintaa CL:n vaikutuksesta seuraa valittaessa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Cup on aina Cup ja vain voittajat muistetaan. Itselleni juuri se voittaminen on tärkeintä. Ja Norwich matsista sitä, että onhan Arsenal saanut takaisin Kapteeninsa, joka ei mahdu edes avariin. Toivoa on, että Vermaelen ryssii 6 kertaa paitsioansan ja Norwich juhlii. Inhottavaa kun on tälläinen tauko peleistä. Hyvää keskustelua on tullut vaikka provoilua oli molempiin suuntiin.
|
|
|
|
|
|
|
|