• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Steven Morrissey - kun sanat eivät riitä

Aloittaja Jau, 25.06.2012 klo 23:48:09

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Komigenare

#100
Uusimmassa Mega-lehdessä on Steveniä kerrakseen. Kansikuvaposeeurauksen lisäksi löytyy tarinaa koko ensimmäisen aukeaman verran. Tuntemuksiaan avaavat myös päävalmentaja Huttunen sekä toimitusjohtaja Karhumäki.

Valittuja paloja:

  • Stevenin ja Oluwatomiwon on vielä etsittävä samaa aaltopituutta, sillä automaattihaulla sitä ei löytynyt
  • Okan jutuista oli vähän luettavissa, että treeneissä ei ole napannut, mutta niinhän se oli viimeksikin
  • €ero kertoo sopimuksen olevan osakeyhtiöajan suurin ja sitä rahoittaa 33 tahoa
  • mikäli Steven myydään kesken sopimuskauden, niin rahoittajatahot ovat tietyin ehdoin oikeutettuja osuuteen

Carsten Tancker

Sunnuntaina Lahtea vastaan hattutemppu, saa ottaa talteen.

Jau

Lainaus käyttäjältä: Carsten Tancker - 09.08.2013 klo 10:55:45
Sunnuntaina Lahtea vastaan hattutemppu, saa ottaa talteen.
Käskystä ;)

Taitaa marssia suoraan avaukseen Ameobin kanssa. Toivottavasti päästään myös näkemään millaista härdelliä Seabrook ja Morrissey aiheuttavat vastustajan puolustukselle. Lopputulos voisi olla melkein mitä tahansa :ylos:

Komigenare

Osakeyhtiöajan kallein pelaaja ei mahdu terveenä avauskokoonpanoon.

Jos siis uskomme Palloverkkoa.

Komigenare

Paluuottelussa tuli peliaikaa puolisen tuntia. Onhan tuo jannu vielä kesäterässä, mutta eiköhän sieltä löydy se sama hyökkäyspelote kuin aiemminkin.

Koheltamisen, kankeuden ja vastaavan seassa oli pari välähdystäkin. Teki yhden mystisen riiston päästen siitä kunnon maalipaikkaan, mutta supervahti Tuomi oli tiellä. Seabrookin jälkimmäisessä maalissa Steven vei pakin sivuun, Jordan luki tilanteen kerrankin oikein ja laukoi nätisti takakulmaan.

Kigara

Kaikkien aikojen maitojunapelaaja Veikkausliigassa?


Komigenare


Lomillé

Näytti kyllä RoPSia vastaan jo paljon paremmalta kuin Lahtea vastaan. EOM

raita

Kyllä sitä tulosta tulee seuraavassa matsissa.

vekkul1mursu

Nyt varmaan voidaan viimeistään sanoa, että Steven Morrissey on palannut

Fanipohojosesta


Fred

Päivän toinen oli Steveniä elementissään. Pallo haltuun JJK-pelaajien ympyröimänä keskiympyrässä, kuljetus heti kovaan vauhtiin, hitaiden toppareiden ohi vauhdilla ja pallo veskarin jalkojen välistä takakulmaan!

Heti perään olisi ollut paikka iskeä hattu, mutta kova pommi meni tolppaa hipoen ohi. Jätti kyllä erittäin mukavan fiiliksen kunnostaan.

raita

Nyt kyllä jännityksellä odotetaan maanantaita kun Stevie iskee hatun Kupposta vastaan Hietalahden stadionilla.

Samaan aikaan Mypa voisi kontata MILF:in vieraana.

Jau

Lainaus käyttäjältä: Djbb - 16.09.2013 klo 21:13:43
The King is Back!!!

That is all....

Steven <3
Ratkaisee yksin pronssin meille. Uskomaton mies.

Shevi

Steven Morrissey, I salute you! Mielelläni pitäisin loppu-uran vepsussa, mutta toivotan todella paljon menestystä kun ulkomaille siirtyy.

Shogun

Lainaus käyttäjältä: Shevi - 17.09.2013 klo 00:15:38
Steven Morrissey, I salute you! Mielelläni pitäisin loppu-uran vepsussa, mutta toivotan todella paljon menestystä kun ulkomaille siirtyy.

Mulla meni aikoinaan vähän ohi, eli mikä siellä Silkeborgissa meni pieleen? Miksi mies näin nopeasti Veikkausliigaan palasi?

Umpivasuri

Lainaus käyttäjältä: Shogun - 17.09.2013 klo 00:39:21
Mulla meni aikoinaan vähän ohi, eli mikä siellä Silkeborgissa meni pieleen? Miksi mies näin nopeasti Veikkausliigaan palasi?

Ei saanut siellä edes mahdollisuutta oikeastaan, kun peliaikaa irtosi Tanskan liigassa kokonaiset kuusi minuuttia.

Morrisseyn alkuaikoina Vepsussa (kauden 2011 loppu) puhuttiin, että kaveri vaikuttaa treeneissä suorastaan huonolta, mutta heti kentälle päästyään laittoi tuulemaan.

En sitten tiedä, onko se vain ollut jotain sopeutumisvaikeutta, vai vieläkö sama jatkuu. Sama juttu on saattanut olla Tanskassakin.

Lomillé

...ja oli osan ajasta loukkaantuneena.

raita

Tanskassa ei vaan tajuttu miten Stevietä tulee käyttää kentällä.

Sai tosiaan vaan pari minuuttia vaihdosta peliaikaa ja nokkimisjärjestyksessä oli rookiella aivan liian monta jätkää edessä. Lisäksi tuli se loukkaantuminen Tanskan kauden kevätvaiheen keskellä joka sitten päätti Stevien kauden siellä lopullisesti. Silloinhan oli jo puhetta että ilman loukkaantumista olisi tullut Vepsuun takaisin ennen Veikkausliigakauden alkua jo.

On se uskomaton mies, Magic Morrissey.

Komigenare

Sanomalehdessä oli tivattu asioita pohjalaisjoukkueiden ykköspyssyiltä. Steven kertoili omalta osaltaan mm. seuraavaa...

- maalinteon motivaatiota nosti vanhempien kasvoille noussut hymy jokaisen maalin jälkeen
- parannettavaa löytyy kuulemma fyysisistä ominaisuuksista ja reagoinnista
- 20-23 täysosumaa tyydyttäisivät kausisaldona

juristi

Voimia Stevenille. Maailma ja laji murjovat miestä nyt urakalla :(

Vorssander

Todella harmillinen juttu. Morrissey on valmistautunut kauteen hyvin ja intoa varmasti riitti vastoinkäymisten jälkeen. Muutenkin tämä on tietysti Vepsulle ja koko sarjalle ikävä uutinen.

Komigenare

Karmaiseva uutinen uutisen muodossa

Ja näin Steven tviittaa tunnelmistaan:
LainaaThanks guy for the support, I'm in pain but the 3 points take most of the pain away. Well done guys.

Komigenare


Komigenare

Paluuta kentille tekevä Steven piipahti juttelemassa VPS-TV:lle

Loukkaantuminen saattoi tehdä Stevenistä vasenkätisen ja paluuta Vaasaan hän pitää yhtenä elämänsä parhaimmista päätöksistä.