Julleman
Poissa
Suosikkijoukkue: Aston Villa FC, Luton Town FC, Bears
|
 |
Vastaus #175 : 05.02.2013 klo 01:31:33 |
|
Sama taktiikka oli kuin aiemmissa peleissä eli kun saatiin pallo niin lyötiin heti pitkä pallo Bentekelle ja toivottiin parasta. Muutaman kerran yritettiin maata pitkinkin pelata, mutta pelaajien tekniikka ei riittänyt edes vähän alusta Evertonin tasoisen joukkueen luodessa painetta, joten Lambert luovutti sen suhteen. Toki maalikooste saattoi antaa myönteisemmän kuvan pelistä, mutta ei se sitä ollut. Samaa mielikuvituksetonta ja pelokasta roiskimista. Maalien lisäksi Weimannilla oli yksi hyvä paikka. Siinä kaikki. Näkisin että saatu piste oli enemmänkin voitettu kuin hävitty vaikka 3-1 johto ryssittiinkin, niin paljon parempi Everton oli kaikilla pelin osa-alueilla, jos ei oteta huomioon Heitingan lepsua puolustustyöskentelyä. Se vain pakkaa olemaan niin että pelinhallintaprosentit kertoo sen missä mennään. Lambertin positiiviset lausunnut voi jättää omaan arvoonsa.
|
|
|
|
AV
Poissa
Suosikkijoukkue: Aston Villa FC & Liverpool FC (since 7/2015)
|
 |
Vastaus #176 : 11.02.2013 klo 15:27:51 |
|
Elintärkeät kolme pistettä. Toki West Ham kotona on mahdollisesti tämän kauden liigassa ennakkoon se kaikista helpoin peli jotenka jos tässä oltais jääty tasuriinkin niin olisihan tuo ollutkin täysi katastrofi. Mutta niin vaisu kuin oli vierailija eilen niin eipä laittanut kyllä Villa juurikaan paremmaksi. Ensinnäkin, Boweryn avauspaikka ja peluuttaminen pelissä yleensäkin oli karkea virhe. Pelasi täysin väärällä pelipaikalla eikä tekemisen taso ole muutenkaan lähellekään, siis lähellekään, Valioliigatasoa. Valitettavasti vaan Lambertin ostoksena tullee saamaan runsaastikin näyttöpaikkoja ennen kuin manageri nöyrtyy myöntämään että okei, oli a) virheostos tai b) ei ole vielä lähellekään tarpeeksi valmis pelaaja tälle tasolle. Onneksi hinta ei ollut korkea, joten sinällään ei ole suuri murhe jos ja kun ei lyö itseään läpi. Muuten avaus oli jokseenkin sitä mitä tässä tilanteessa odotettiinkin. Vaikka itse kyllä pudottaisin pikkuhiljaa Delphiä kuvioista ja kokeilisin josko esim Holman tai uusi mies Sylla pystyisi tuossa alempana keskikentällä oivaltavampiin peliätekeviin syöttöihin. Niin hyvä tekniikka kuin Delphillä onkin niin häneltä valitettavasti uupuu se kenties tärkein: ymmärrys tehdä oikeita ratkaisuja; syöttää peliä edistävästi, oikealle pelaajalle, oikeaan aikaan. Mutta enpä nyt kuitenkaan laita yksittäisten pelaajien syyksi näitä surkeita esityksiä vaan kyllähän se syy on täysin epäsynkassa olevasta ja liikkuvasta kenttämuodostelmasta, jossa pallollinen ei yksinkertaisesti yleensä tiedä mitä pallolla tehdä kun ympärillä ei liikuta eikä sijoituta sulavan syöttöpelin edellyttämällä tavalla, syöttösuuntia tarjoten. Seuraus tästä on aina sama, roiskiminen. Eikä tilannetta yhtään paranna se että Benteke nyt sattuu vieläpä olemaan hyvä pääpelaaja, jolloin pelaajat saavat vielä entistäkin suuremman syyn ilmateitse pelaamiseen. Kyllähän ne voimakkaimmat jäljet sinne Lambertin sylttytehtaalle siis johtaa, ei siitä mihinkään pääse.
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.02.2013 klo 15:31:09 kirjoittanut AV »
|
|
|
|
|
Lounasseuralainen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
 |
Vastaus #177 : 30.03.2013 klo 01:27:59 |
|
Joko me ootellaan sitä Championship-kautta, kun sen verran kaukaa sai kaivaa topikin esille? 
|
|
|
|
Magician
Poissa
Suosikkijoukkue: Aston Villa (Finland Lions)
|
 |
Vastaus #178 : 30.03.2013 klo 17:16:44 |
|
Kovasti on toivoa ilmassa säilymisestä vielä =)
|
|
|
|
thevillan
Poissa
|
 |
Vastaus #179 : 30.03.2013 klo 21:18:06 |
|
No nythän ollaan taas viivan alla, mutta usko on kova, että Benteke-Weimann meidät vielä pelastaa. U-19 joukkue muuten pelasi itsensä Next Gen Series finaaliin Chelseaa vastaan. Välierässä kaatui Sporting Lissabon 3-1 jatkoajalla. Painakaa mieleen superlupaava keskikenttämies Jack Grealish (17v), joka iski ratkaisumaalin. Suurseurat jo korppikotkina häärivät pojan perässä.
|
|
|
|
AV
Poissa
Suosikkijoukkue: Aston Villa FC & Liverpool FC (since 7/2015)
|
 |
Vastaus #180 : 31.03.2013 klo 19:47:42 |
|
Tappiosta huolimatta, ihan kivan näköistä oli pääsääntöisesti nyt pelinrakentelu Bannanin, Westwoodin ja Syllan johdolla. Muutamia ihan hyviäkin paikkoja kyettiin näin luomaan, joskin se maaliin johtanut tilannehan tuli nopeasta vastahyökkäyksestä. Mutta se puolustus!  Aivan järkyttävää paskaa taas Bakerilta, eikä Vlaarkaan mitään perusvarmoja otteita kyllä esitä, pakko se on jo sanoa. Hyvällä vierasjoukkueen viimeistelyllä tämä olisi taas voinut pahimmillaan olla vaseliinintuoksuiset 1-5 ja taas olisi ollut lähes maailmanloppu käsillä, kuten tuossa jokunen viikko sitten. Helvetti, alemman keskitason puolustuksellakin varmistettaisiin liigapaikka helposti. Mutta kun se on katastrofaalista niin tässä ollaan. Nathan Baker ja Ciaran Clark - siinä kaksi timantinkovaa tunaria, joiden taso ei ole lähelläkään, siis lähelläkään Valioliigaa. Fyysisesti kyllä, mutta peliälyllisesti järkyttävän kaukana sieltä. Jos ei Lambert tätä ole tiedostanut ja tee asialle (käytännössä päästä siis lähtemään, vaikka sitten ilmaiseksi) jotain kesällä niin uskoni tuohon kaveriin menee lopullisesti.
|
|
|
|
Hend0
Poissa
|
 |
Vastaus #181 : 31.03.2013 klo 20:20:47 |
|
Näin ulkopuolisena seuraajan pakko tulla hiukan omaa mielipidettä antamaan. Viime aikoina Villan esitykset on ollut erittäin lupauksia herättäviä, mutta myös erittäin ailahtelevia. Joukkue on pärjänyt kelvollisesti ottaen huomioon esimerkiksi avauksen keski-iän. Alkukaudesta nämä Westwoodit ja Weimannit olivat puolueettomin silmin aivan järkyttäviä divaritason pelaajia, mutta jo kauden aikana kehitys on ollut valtaisa. Tänään Aston Villa oli ensimmäisellä puoliajalla mielestäni selvästi Liverpoolia edellä, mutta mitä puoliajan jälkeen tapahtui? Joukkueessa on paljon yksilöitä, joilla on potenttiaalia nousta vaikka kuinka korkealla. Niin kuin AV yllä mainitsikin, niin puolustuksessa suurimmat ongelmat on. En kuitenkaan aivan vielä lähtisi tuomitsemaan. Esimerkiksi Baker on 21-vuotiaana vielä kaukana siitä, mitä hänellä on potenttiaalia olla parin vuoden päästä. Pitkäjänteinen työ ja fiksut pelaajakaupat palkitaan varmasti myöhemmin. Lambert on loistava valmentaja ja mielestäni oikea henkilö Villan ruoriin. Toivottavasti saa rauhassa aikaa, sekä johdolta sen verran apua, ettei parhaimpia pelaajia pistetä myyntiin. Tosin kauden jälkeen Benteken myynnillä saisi jo useamman hyvän pelaajan, mutta pitämällä Benteken olisi joukkueessa jo europaikkoihin vaadittavien sijoitusten tasoinen tähtipelaaja valmiissa kunnosa noin nuorena. Bentin kohtalo vähän itseäni ihmetyttään, kun en ole niin tarkasti perillä asioista, mutta eipähän Villan ongelmat hyökkääjistä johdu. Mikäli loppukaudesta peli on vähääkään samanlaista, mitä pääsääntöisesti parin viime viikon aikana - tulee Birminghamin ylpeys nousemaan takuuvarmasti pois putoamisviivan alapuolelta. Support Stan #19 on muuten jotain aivan huikeaa. Ehdoton
|
|
|
|
Landespede
Poissa
|
 |
Vastaus #182 : 31.03.2013 klo 20:27:16 |
|
Kaikkeen vahvasti sama. Aston Villa on hieno joukkue, joka kuuluu valioliigaan ja toivottavasti myös pysyy siellä.
|
|
|
|
Lounasseuralainen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
 |
Vastaus #183 : 01.04.2013 klo 01:45:10 |
|
Kiitos Poolin porukoille kannustuksesta. Koko pointtihan on just se annetaanko Lambertille tarpeeksi aikaa (ja mitä tarkoittaa tarpeeksi)?
|
|
|
|
AV
Poissa
Suosikkijoukkue: Aston Villa FC & Liverpool FC (since 7/2015)
|
 |
Vastaus #184 : 01.04.2013 klo 02:45:17 |
|
Peliälyn puutetta ei kokemuskaan korvaa kuin korkeintaan hieman, joten kovin ruusuista tulevaisuutta ei vaan jaksa nähdä Bakerilla enkä Clarkilla. Nykyään standardit ovat hieman erit kun liigan pelityyli muuttuu kovaa vauhtia kohden pallonhallintaan perustuvia pelikirjoja. Vielä 5-7 vuotta sitten olisin nähnyt näidenkin kaverien tulevaisuudennäkymät valoisampina mitä nyt.
Sanomattakin selvää, että Benteken seurassapitämiseksi olisi tehtävä kaikki ja vielä vähän enemmänkin. Poikkeuksellisesta pelaajasta kyse. Alkaa peli peliltä muistuttaa omiin silmiini yhä enemmän Zlatania. En tiedä missä menee nykyään Lernerin kipukynnys pelaajan viikkopalkan osalta, mutta selvää on että nyt se tulisi unohtaa ja tarjota pelaajalle hänen seuraavien kausiensa arvonsa mukainen liksa. Eli pientä ekstrapolointikykyä tässä seurajohdolta tarvittaisiin. Pahoin pelkään vaan että tämä sössitään tarjoamalla vihoviimeisenä tarjouksena jotain £40k palkkaa, joka kyllä tietänee pelaajan lähtemistä hyvin nopeasti. Nykyään kun skouttaus on niin viimeisen päälle tehokasta ja kattavaa että kun Villan kaltainen keskisuuri seura onnistuu signaamaan pelaajan, joka oikeasti kuuluisi suurempiin seuroihin ja jolla on potentiaalia ihan mihin vaan, on se todellinen harvinaisuus ja sellainen onnenpotku josta kaikki haaveilevat. Siis kaikki seurat joissa huipulle nouseminen on selkeänä tavoitteena. En vaan tiedä onko Villalla näinä taloudellisina aikoina (enää) tällaisia ambitioita vaan ollaanko jo alistuttu kohtaloomme. Eli että pelaillaan vähe Valjua ja ehkä cupeissa pärjätään jos oikein arpaonni suosii. Vähän tällainen ilmapiiri seuraan on kyllä valitettavasti tainnut iskostua.
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.04.2013 klo 03:08:22 kirjoittanut AV »
|
|
|
|
|
Landespede
Poissa
|
 |
Vastaus #185 : 01.04.2013 klo 11:31:17 |
|
Jos tuo on tilanne niin se on hyvin valitettavaa, sillä potentiaaliahan tuossa Villan miehistössä on aivan valtavasti. Lambertilla on vähän vastaavanlainen tilanne kuin Rodgersilla oli Poolissa, eli kärsii edellisten managereiden tekemistä virheistä. Näistä kahdesta BR:n etu oli se, että Poolin taloudellinen tilanne on hieman parempi ja Rodgersillekin on sitä rahaa tarjolla. Vastaavasti olen ainakin ymmärtänyt, että Villan taloustilannetta voisi helpottaa jos pääsisivät eroon Irelandista ja Bentistä? Jo noiden kahden ulostamisella saataisiin varmasti sen verran tilaa palkkabudjettiin, että Bentekelle lyötäisiin kouraan vähän pitempi lappu ja Vlaarin rinnalle hankittaisiin hyvä toppari. Kuitenkin tuo Villan hyökkäyskalusto on Benteken takanakin hyvin laadukasta, Weimann on osoittanut potentiaaliaan, Gabby on parhaimmillaan huikea ja sitten on vielä lasaretissa oleva Albrighton. Kaikki ovat sellaisia pelaajia joilta ei ole nähty sitä aivan parasta. Lisäksi Villan keskikentän pelaaminen voisi kohentua, jos Petrov parantuisi leukemiastaan. Tällä haen sitä, että vaikka tuossa on ihan näppäriä pelaajia Villan keskikentällä niin ei siinä ole oikein johtavaa pelaajaa. Petrov olisi omiaan paikkaamaan tuon aukon.
|
|
|
|
Lounasseuralainen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
 |
Vastaus #186 : 01.04.2013 klo 13:36:13 |
|
Valtava potentiaali, kehnot tulokset. Tätähän se on ollut viime vuosina, eikö? Jos ajatellaan millaisella miehistöllä MON onnistui saavuttamaan erittäin keskinkertaisia tuloksia, niin ei sitä ainakaan rahallisesti kauhean onnistuneena sijoituksena voi pitää. Ja Randyn rahoillahan tätä sirkusta pyöritetään. Ehkä nyt Lambertin aikana alkaa olla vähän enemmän järki mukana hankintapolitiikassa? Ja kuten Landespede sanoi, tässähän vieläkin toivutaan MONin ja Houllierin tekemisistä. Tapaus Bent on kyllä järkyttävä: sellainen määrä rahaa kiinni miehessä, joka ei pelaa.
Veikkaan vahvasti, että Benteke lähtee ensi kaudeksi Italiaan tai Espanjaan. Ei meillä ole oikeasti vielä mitään tarjottavaa, vaikka kannettaisiin kottikärryillä rahaa Benteken pihalle. Valitettavasti. Pitää olla aikamoinen neronleimaus, että saa nuoren huippupelaajan sitoutumaan useaksi vuodeksi luonnonkauniiseen ja säkenöivään Birminghamin kaupunkiin? Ehkä se ilmasto?
Stanista sen verran, että toivottavasti paranee täydellisesti. Villan taistelu henkilöityy Petroviin, mutta onko miehestä tervehdyttyään enää liigatasolle?
|
|
|
|
PAN
Poissa
Suosikkijoukkue: En muista...
|
 |
Vastaus #187 : 01.04.2013 klo 14:03:18 |
|
Nama nyt varmaan on niita varmoja lahdon merkkeja, mutta Benteken agentin mukaan kaveri viihtyy kauniissa Birminghamin kaupungissa, hyvin todennakoisesti viela ensi kaudellakin. Eikohan Villa itsensa turvaan tippumiselta hilaa helpohkosti, sympaattinen jengi jonka toivoisi valjussa sailyvan jos noista putoamisrajan tienoilla olevista jengeista tarvitsisi valita. Christian Benteke is 99% certain to start next season at Aston Villa, according to his agent. http://espnfc.com/news/story/_/id/1394364/benteke-staying-villa---agent?cc=5739
|
|
|
|
AV
Poissa
Suosikkijoukkue: Aston Villa FC & Liverpool FC (since 7/2015)
|
 |
Vastaus #188 : 01.04.2013 klo 16:17:11 |
|
Eipä ole Stanista pitkiin aikoihin kuulunut mitään. Toivottavasti on hyvä merkki ja syöpä alkaa olla voiton puolella.
Bentekestä vielä; eihän meillä oikein mitään tarjottavaa olekaan ja siksi huutelinkin niiden satsausten perään nyt kun tällainen dimangi on kerrankin tarttunut haaviin. Lernerin soisi vaan tajuavan tämän tilanteen uniikkiuden ja miettivän että parempaa tilaisuutta tuskin tulee ihan heti uudestaan. Nyt, ja juuri nyt, olisi tilaisuus osoittaa kesän ostoksilla Bentekellekin että tässä ollaan nyt tosissaan liikenteessä. En ole ihan varma, että nuo ilmastojutut välttämättä painavat pelaajan vaakakupissa niin paljon, että saaret on tuon tai ruoan vuoksi samantien jätettävä. Tai kuka ties vaikka juuri Benteken vaakakupissa painavatkin, mutta noin yleisesti en usko että se ihan noin mustavalkoista on. Olen ehkä naiivi, mutta haluan uskoa että vielä joillekin rahan ohella merkitsee vielä sellaisetkin asiat kuten kaveruussuhteet joukkueen sisällä. Käsittääkseni Benteke on mm Gabbyn kanssa ihan hyvää pataa. Toivoa sopii, että näillä asioilla on sen verran painoarvoa, että nuo huhutut agentin juttelut pitävät tässä kohdin kutinsa ja jatkosopimus saataisiin sorvatuksi. Antaisihan tuo edellytykset paremmalle siirtokorvauksellekin, jos ja kun pelaajasta joudutaan kuitenkin jossain välissä luopumaan.
|
|
|
|
AVFC vtid
Poissa
Suosikkijoukkue: Aston Villa
|
 |
Vastaus #189 : 02.04.2013 klo 00:51:56 |
|
Tiedoksi villa faneilla että lambert olis tarjoamassa Stanille roolia valmentajana kunhan Stan hoitaa taistelunsa loppuun(pelaajasopimus meinaa loppuu tähän kauteen). Lisäksi villan u19 joukkue voitti next gen sarjan ite katoin kolme vikaa pudotuspeli matsia ja täytyy sanoa et on taso aika kovaa siel nostaisin sellaset nuoret esille ku: Jack Grealish(toivottavasti pysyis ringissä tulee olemaan kova peluri tulevaisuudessa, Samir Carruthers(kapteeni oli mukana yhtenä yli ikäsenä koputtelee jo avauksen paikkaa viimesitää ens kaudel taitava irkku keskikenttä mieluummin tätä herraa penkille kun esim. turhaa irelandia), Graham Burke(hyvä maalintekijä pääs jo paris liigacup pelissä vaihdosta sisään oli yli ikänen eli 93 syntynyt), Mikey Drennan(kova maalintelijä ikävä että oli sivussa semeistä ja finaalista olis voinu voittaa maalikuninkuuden 7peliä 6maalis ei pelannu puoli välierässäkään), Callum Robinson(vahva loistava suojaaja huippu rytminvaihdot aika härkämäinen hyökkääjä nimi mieleen), Lewis Kinsella(perusvarma vasen pakki ja mun lähdäkseni se paikka on kinsellalla otettavissa kun kattoo ketä siel täl hetkel villalla pelaa(bennett, baker liian iso ja kankea kaveri laitapakiksi vaikka tykkäänki bakerin pelityylistä vaikka virheitä sattuu)toivon ite että nousis kinsella pikkuhiljaa edustukseen), Josh Barton(hyvä suoraviivainen laituri suht taitava pelas erinomaisen ottelun chelsea vastaan ei ole sukua joey bartonille tietääkseni) ja vielä Janoi Donecien(Lupaava keskuspuolustaja iso ja voimakas järkele hyvä erikoistilanteissa kummassakin päässä ja kotoisin eksoottisesta st. Luciasta) näiden kavereiden lisäksi kannattaa laittaa nimi Jordan Graham mieleen mitä oon kuullu ni on tulevaisuuden tähtiä ikävä kyllä on koko loppukauden loukkaantuneena ja vielä sellanen nimi ku Daniel Crowley jota verrataan jo wilshereen ja jota arsenal haluaisi ostaa vtid
|
|
|
|
Lounasseuralainen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
 |
Vastaus #190 : 02.04.2013 klo 01:23:44 |
|
Tarkoittaako tuo vtid "välimerkit tänään iha dementoituneita"?
|
|
|
|
|
Brendan R.
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool, Kari Arkivuo
|
 |
Vastaus #192 : 18.04.2013 klo 15:53:12 |
|
Aivan mielettömän upea mies 
|
|
|
|
AVFC vtid
Poissa
Suosikkijoukkue: Aston Villa
|
 |
Vastaus #193 : 18.04.2013 klo 21:59:52 |
|
Todella hieno pelaaja ja persoona Stan Petrov hienointa mitä oon futiksessa kuullu on villan peleissä oleva 19 minuutin aplodit Petroville, Petrov todella ansaitsee ne. Itsekkin pääsin osallistumaan niihin marraskuun lopussa ku olin kattomassa villa-arsu ja villa-reading matsi todella upea hetki se 19 minuutti toivotaan että Petrov parantuu lopullisesti SUPPORT STAN
|
|
|
|
Julleman
Poissa
Suosikkijoukkue: Aston Villa FC, Luton Town FC, Bears
|
 |
Vastaus #194 : 30.04.2013 klo 00:18:41 |
|
|
|
|
|
Guarin
Poissa
Suosikkijoukkue: Portugal, CONMEBOL, Atletico, Boca, Sporting CP
|
 |
Vastaus #195 : 30.04.2013 klo 17:45:59 |
|
Olipas eilen pitkästä aikaa ilo seurata Villan peliä. Jokohan sarjapaikka alkaisi olla varma..?
|
|
|
|
jarpie
Poissa
Suosikkijoukkue: Aston Villa
|
 |
Vastaus #196 : 30.04.2013 klo 20:30:44 |
|
Olipas eilen pitkästä aikaa ilo seurata Villan peliä. Jokohan sarjapaikka alkaisi olla varma..?
Ei vielä, voitto Norwichia vastaan ja jos WBA ei perseile Wigania vastaan niin sitten alkaa olla jo aika varma.
|
|
|
|
Guarin
Poissa
Suosikkijoukkue: Portugal, CONMEBOL, Atletico, Boca, Sporting CP
|
 |
Vastaus #197 : 01.05.2013 klo 00:12:26 |
|
Ei vielä, voitto Norwichia vastaan ja jos WBA ei perseile Wigania vastaan niin sitten alkaa olla jo aika varma.
Joo ei matemaattisesti toki vielä mutta uskoisin että tuosta tuli sopiva henkinen boosti päälle ja Valjussa säilytään.
|
|
|
|
jarpie
Poissa
Suosikkijoukkue: Aston Villa
|
 |
Vastaus #198 : 04.05.2013 klo 21:13:06 |
|
Olipas aneemista pelaamista Villalta mutta Norwich karvasi korkealta ja kovaa. Onneksi Gabby pelasti, helvetin kovassa kunnossa mutta Bennetillä taas paskaa, Villa tarvii kyllä uuden vasemman laitapakin. Helvetti kun WBA:n piti perseillä Wigania vastaan ja vieläkin vain viisi pistettä eroa.
|
|
|
|
Chingón
Poissa
|
 |
Vastaus #199 : 04.05.2013 klo 21:16:45 |
|
Olipas aneemista pelaamista Villalta mutta Norwich karvasi korkealta ja kovaa. Onneksi Gabby pelasti, helvetin kovassa kunnossa mutta Bennetillä taas paskaa, Villa tarvii kyllä uuden vasemman laitapakin. Helvetti kun WBA:n piti perseillä Wigania vastaan ja vieläkin vain viisi pistettä eroa.
No menikö toi votto Bennetin tiliin? Vittu 3 pistettä todella tärkeään paikkaan.
|
|
|
|
|
|