Lisätään nyt nämäkin kaikkia kiinostavat tiedot pelaajistosta(
www.Astro.fi). Mukaan myös kavereilta kuullut huhut pelaajista.
Oinas 21.3.-20.4.Oletko ihastunut Oinasmieheen, vilkkaaseen, kohteliaaseen ja seksikkääseen tarmonpesään. Siinäpä sinulle vauhtia ja vipinää loppuiäksesi, jos vaan pysyt vauhdissa mukana. Se ei ole helppoa, mutta mielenkiintoisuudessaan varmasti yrittämisen arvoista.
On muutamia asioita, joiden tietäminen vie sinut lähemmäs Oinasmiestäsi pienemmillä mustelmilla: Oinas on johtava tulielementin merkki ja sama pioneerin energia, rohkeus ja päättäväisyys löytyvät myös tältä mielenkiintosi kohteelta. Älä missään vaiheessa unohda tämän miehen tarvetta äärimmäiseen riippumattomuuteen ja oman minuutensa kehittämiseen. Yritäpä vain asettaa hänen tekemisensä kyseenalaisiksi tai määritellä hänen päivittäisiä tehtäviään ja tulet ennenpitkää olemaan yhtä Oinasmiestä köyhempi.
Oinaslapsi syntyy aina perheeseen, jossa hänen täytyy taistella lujasti oman minuutensa puolesta. Mitä enemmän vanhemmat ovat pelänneet tämän lapsen riippumattomuutta ja päättäväisyyttä, sitä enemmän hän on joutunut vastaanottamaan vihan tunteella kyllästettyjä kieltoja vanhemmiltaan, sillä oman pään pitämisestä Oinaslapsi ei voi antaa tuumaakaan periksi. Se on tähän tähtikuvioon kirjoitettu.
Nyt aikuisena hänen tehtävänsä on kohdata lapsuuden tapahtumat ja traumat uudelleen ja voittaa niihin kätkeytynyt pelko. Siihen hän tarvitsee sinua. Sinä olet Oinasmiehellesi peili hänen lapsuuteensa. Roolisi ei tule olemaan helppo, mutta nipin napin mahdollinen kuitenkin, jos sinulla on kanttia sisäistää seuraavia asioita.
Ellet voi hyväksyä kaikkea mitä Oinasmiehesi tekee, niin älä kuitenkaan kerro sitä hänelle, sillä arvostelu on kavalimpia loukkauksia, joita Oinas voi kuvitella. Anna hänen tehdä asiat omalla tavallaan, mutta pidä tiukasti kiinni samasta oikeudesta itsesi suhteen, sillä muuten Oinasmies arvelematta päättää sinunkin asioistasi ja sitähän nyt sitten ei kestä kenenkään pää ja terveys, Kun on kysymys yhteisistä asioistanne ei kaiken parhaiten tietävä Oinas voi sallia sinun työntävän nokkaasi niiden hoitamiseen, joten antaudu suosiolla tai itke ja antaudu; siinä ne vaihtoehdot.
Vaimokseen Oinasmies ei kaikesta hallitsemisen halustaan huolimatta halua mielistelevää orjaa, vaan tulisen rakastajattaren, joka uskaltaa itsekin kasvaa, kehittyä ja uudistua päivittäin. Takertumalla tähän mieheen ja alistumalla hänen valtaansa tukahdutat intohimoisimmankin rakkauden ja pelisi on pelattu. Samoin käy jos yrität hallita Oinasmiestä. Jos kuitenkin jollain ihmeen konstilla saat Oinasmiehen talutusnuoraasi, voit vain huomata elämänilon kadonneen teiltä molemmilta.
Vapaus ja riippumattomuus ovat elämänarvoja, joista todellinen elämänmyönteinen Oinas ei koskaan voi tinkiä. Tähän vapauteen kuuluu oikeus olla tänään intohimoinen, tulinen ja hellä rakastaja asettamatta samaa vaatimusta huomiselle päivälle, jolloin hän voi olla kylmä kuin jää. Uskalla huomata, että kylmyys useimmiten johtuu sinusta riippumattomista tekijöistä. Älä silloin yritä muuttaa tilannetta omalla käyttäytymiselläsi, vaan hyväksy vallitseva tilanne ja Oinasmiehesi sellaisena kuin hän on. Palkkio ymmärtämisen rohkeudesta tulee antamaan sinulle enemmän kuin olisit ikinä uskaltanut Oinasmieheltäsi odottaa. Onnea vain yrityksellesi.
Mikel ArtetaEspanjalainen ja tulinen. Omaa mahtavat pohkeet ja oikeat nappisilmät. Tykkää kutitella ja halia
Lukasz FabianskiVielä nuori poikanen, mutta jutut on kyllä paikoitellen melkoisen härskejä. Kohtalaisen isot kädet ja tiedätte varmaan mitä se tarkoittaa.
Wojciech SzczesnyRaamit samaa luokkaa Lukaszin kanssa, mutta paljon ujompi oikeasti. Kielitaidon kanssa hieman ongelmia tai sitten ei vain muuten ole oikein synkannut. Toki saattaa viitata siihen, että olisi tyynynpurijapoikia.
Härkä 21.4.-20.5.Saako hän sinut tuntemaan olosi turvalliseksi ja suojatuksi seurassaan? Tuntuuko, että hän on ensimmäinen mies, joka arvostaa sinua naisena eikä vain seksisymbolina? Härkämies tosiaan pyrkii ottamaan kaikki seikat huomioon ennenkuin voi päättää, onko sinusta hänelle naiseksi. Jos et itse ole aivan tosissasi hänen suhteensa niin ole hänelle rehellinen ja kerro se; sillä sanoi hän mitä tahansa, niin hän ottaa sinut vakavasti ja vie asiaa eteenpäin tositarkoituksella. Härkämies kiinnittyy parisuhteeseen aina sellaissella liisterillä, että irrottautuminen repii häneen uskomattoman syvät haavat. Tiedätkö mitä haavoittunut härkä voi saada aikaan? Sydämestäni toivon, ettei sinun koskaan tarvitse sitä kokea, sillä siinä leikissä ei ihmishenki ole paljon arvoinen. Katso vaikka yksi härkätaistelu ja yritä kuvitella, kuinka paljon harjoitusta ja itsensä hallintaa matadori tarvitsee ennen areenalle astumistaan. Parisuhde Härkämiehen kanssa on myös melkoinen areeena, jossa ovat vastakkain turvallinen, vakaa ja lämmin koti tai verta tihkuva haava sydämessä. Valinnan teet sinä, ei Härkämiehesi, joten selvitetäämpä hiukan kenen kanssa oikein olet tekemisissä.
Härkälapsi syntyy hyvin voimakkan ja valtaapitävän äidin käsivarsille, jolta hän oppii tavan reagoida epämiellyttäviin asioihin. Äidin oli pakko puolustautua joskus hyvinkin raivokkaasti ympäristöltä ja naapureilta tulevaa arvostelua kohtaan, koska hänen täytyi pitää koti pystyssä hinnalla millä hyvänsä. Härkäpojan täytyi auttaa äitiä tässä taistelussa todistamalla kuinka hyvä poika hän on. Näin hänestä kehittyy hyvin varovainen sanoissaan ja reaktioissaan, ettei vain suututtaisi äitiä ja saisi tämän usein aiheetonta ja joko henkisesti tai fyysisesti väkivaltaista vihanpurkausta niskaansa. Nyt voit ymmärtää, miksi hän suhtautuu uusiin ideoihisi ja ehdotuksiisi melkoisella varauksella ainakin silloin, kun pyydät häntä tekemään ratkaisua. Alitajunnassaan hän pelkää väärän ratkaisun tehdessään saavansa sinun kauttasi äitinsä vihat niskoilleen. Ja silloin on tietysti parempi pitäytyä jo olemassa olevassa systeemissä, jolloin riski jää pois. Tajusitko? Niin turvalliselta kuin hän tuntuukin, älä sälytä omaa elämääsi hänen niskoilleen, vaan tee omat ratkaisusi ja muutoksesi häneltä kysymättä, jolloin joudut tietysti myös kantamaan vastuun tuloksesta.
Yllättävän harvalla Härkämiehen vaimolla on riittävästi voimaa vastata omasta elämästään. Heidät tunnistaa nyrpeästä, tympääntyneestä ilmeestä kaupan kassajonosssa; kasseissaan samat tavarat päivästä toiseen. Heidän elämänsä on pysähtynyttä vain siksi, että he yrittävät sälyttää Härkämiehen niskaan vastuuta, josta tämä ei huoli. Kun tälle miehelle kerran antaa päätösvallan, se myös pysyy hänellä sillä taidolla ja voimalla, jonka hän omaksui äidiltään.
Ensimmäinen ja tärkein neuvo tässä härkätaistelussa tulee nyt: Pidä tapahtumien kulku alusta asti omissa käsissäsi. Saat olla varma, että hän hyökkää ja että sarvet menevät tosi läheltä nostaessasi punaista viittaa esimerkiksi vaihtamalla työpaikkaa häneltä kysymättä. Älä anna pelolle valtaa,vaan nosta taisteluviittasi uudelleen ja uudelleen, kunnes hän väsyy ja huomaa, että kaikista tempuista huolimatta maa on vielä maata jalkojen alla ja siinä on tukeva seisoa. Huomatessaan, ettet olekaan hänen äitinsä ja että hän voi olla vastuussa vain itsestään - mihin hänen heikko isänsä ei muuten pystynyt - vapautuu hänessä sellaiset rakkauden ja kauneuden energiat, että ystävättäresi tulevat vihreiksi kateudesta.
Älä syytä häntä saamattomuudesta ja hitaudesta niinkuin hänen äitinsä olisi tehnyt, vaan anna hänen elää tavallaan ja elä sinä omallasi, muuta ratkaisua ei valitettavasti ole olemassa liittonne jatkuvuuden takaamiseksi. Etsihän viittasi - ja sitten vain onnea matkaan.
Yossi BenayounJossi on kyllä hyvä tyyppi, mutta ulkoiset asiat eivät itseäni vain oikein viehätä.
Abou DiabyEt voi leikkiä hänen hiuksillaan. Voit luulla että hänen päänsä on keilapallo ja kun menette keilaamaan otat hänen päänsä pallon sijasta. Voit luulla että hänen päänsä on leipä ja levittää sille voita. Tai voit luulla että kun hänen kaljunsa kiiltää, luulet sitä margariiniksi ja laitat sitä leivälle.Voit luulla hänen päätään hehkulampuksi ja asentaa sen vahingossa lamppuun.
Francis Coquelin“Kikkeliini” on kyllä melkoinen velikulta, mutta omistaa niin sanotut “manboobsit”, joka on melkoinen turn off itselleni, no ehkä toiset tykkää.
Manuel AlmuniaAmisviikset, käyttää höntsyjä,hyvä laukomaan vitsejä ja juo kaljaa
Kaksoset 21.5.-21.6.Oletko löytänyt miehen, joka on kuin kotonaan kaikkialla minne hän kanssasi kulkeekaan, joka tulee toimeen kaikkien kanssa ja osaa keskustella asiantuntevasti asioista, joista ei ole koskaan aikaisemmin kuullut edes puhuttavan, Kaksosmies toteuttaa Merkurius-planeetan mukaista Jumalten sanansaattajan roolia pyrkien oppimaan kaiken mahdollisen kaikista mahdollisista asioista voidakseen sopivan tilanteen tullen asettaa kaiken, mitä toiset syvällä rintaäänellä todistavat, kyseenalaiseksi. Turha kuvitella, että olisit hänen puolisonaan missään erityisasemassa, pikemminkin päinvastoin ja jotta voisit säilyttää Kaksosmiehen kunnioituksen, sinun on hyvä olla tietoinen joistakin asioista hänen lapsuudessaan ja sitä kautta tässäkin päivässä. Käytän sanaa kunnioitus, koska se on suurin rakkauden osoitus, jonka Kaksosmieheltä saa irtoamaaan. Hän voi kyllä sanoa rakastavansa sinua ja se on kyllä totta silloin kun hän sanoo sen, mutta tunnin kuluttua hän saattaa sanoa sen jo jollekin toiselle. Häntä et koskaan tule omistamaan.
Pienenä lapsena, jo ennen puhumaan oppimistaan, Kaksoispoika kiinnittää huomiota sanoihin, joilla vanhemmat pystyvät järkyttämään toisiaan. Oppivaisena lapsena hän painaa nuo ilmaisut ja äänenpainot mieleensä, pystyen pian puhumaan opittuaan käyttämään tätä tietoa aina halutessaan jotain. Vielä kapaloissa pyöriessään hän oppii isältään, millä tavalla äidille pitää puhua saadakseen myönteisen vastauksen ja tämän äiti saa katkerasti tulla huomaamaan. Hän tulee antaneeksi Kaksospojalleen uudelleen ja uudelleen luvan tehdä asioita, joita ei sitten kuitenkaan voi hyväksyä. Niinpä Kaksospojan täytyy vielä oppia selittämään kaiken tekemänsä äidin hyväksymällä tavalla ja näin hänestä kehittyy sanataidon mestari.
Pikkupoikana hän ei halua mitään niin paljon kuin saada olla ja leikkiä isänsä kanssa, mutta isällä on paljon muutakin tekemistä - kuten esimerkiksi äiti, jolle täytyy aina puhua paljon ja antaumuksella. Näin Kaksospoika tuntee tulleensa hylätyksi isän toimesta eikä hän myöhemminkään tunne oloaan kovin hyväksi miesten seurassa, koska ei voi luottaa heihin. Hän kehittää muutaman toimivan kaverisuhteen ja pitäytyy sitten niissä.
Sinun kannaltasi tämä ei välttämättä ole kovin hauskaa, sillä voit kai arvata keiden kanssa hän sitten tulee oikein hyvin toimeen. Aivan oikein. Naisia hän on oppinut käsittelemään ja heitä kyllä parveileekin hänen komean ja nuorekkaan olemuksensa ympärillä kuuntelemassa hänen hassuja ja hauskoja juttujaan, sekä nauttimassa hänen huomiostaan heitä jokaista kohtaan. Niinpä niin; Hän kyllä osaa löytää oikeat sanat jokaiselle ympärillään olevalle naiselle ja tulee vastalahjaksi saamaan heiltä apua niin työssä kuin harrastuksessakin. Rumasti sanottuna hän käyttää naisia hyväkseen, mutta koska he kuitenkin nauttivat niin täytynee muuttaa tuo ilmaisu vaihtokaupaksi. Hän sanoo mitä he haluavat kuulla ja he taas tekevät mitä hän haluaa. Reilua vai mitä?
Sinulta hän odottaa ennenkaikkea ystävyyttä ja kumppanuutta. Mitä vähemmän kyselet hänen tekemisiään ja olemisiaan, sitä vähemmän hänen tarvitsee valehdella sinulle. Äidilleen hän on oppinut selittämään kaiken parhainpäin ja niin hän tekee automaattisesti sinunkin kanssasi. Uskalla nauttia hänen tempauksistaan ja uusista löydöistään ilman epäilyksiä ja pääset mukaan tutkimusmatkalle universumin ihmeelliseen todellisuuteen, joka hänen tulee välittää oman oivalluksensa kautta myös muille ihmisille
GervinhoPitkät hiukset, käyttäää pipoja, tekee biisejä, haisee mielenkiintoiselle
Rapu 22.6.-22.7.Onko verkkoihisi takertunut lämmin, hellä, turvallinen ja ihanasti silmiin katsova Rapumies. Ensi katsomalta saattaa tuntua, että tuo mies on valmistettu ottamaan sinut hellään syleilyynsä loppuelämäksesi, mutta itsekin Rapumiehenä haluan korostaa muutamia Ravun piirteitä ennenkuin ehdit aivan kokonaan myydä sielusi.
Rapu on eläinradan orpolapsi, joka muita merkkejä useammin menettää jommankumman vanhempansa jo lapsena tai ainakin elää perheessä, jossa äiti näyttää huolehtivan kaikesta. Isä loistaa poissaolollaan töiden, harrastusten tai politiikan vuoksi. Rapupojalle äiti on maailman tärkein ihminen. Valitettavaa on, että äidillä on aina niin paljon tekemistä. ettei hän ehdi huolehtimaan poikansa emotionaalisista tarpeista. Turvattomuuden tunne kalvaa Rapupoikaa ja hän pyrkii äärimmäisen herkkänä tunneihmisenä seuraamaan ja toteuttamaan äitinsä haluja ja toiveita saadakseen hänet pysymään hyvällä tuulella. Tässä Rapupoika ei voi onnistua, koska äidillä on muitakin murheita kuin poikansa. Traagista on, että Rapulapsi kerää ja vastaanottaa äidin kaikki vihan ja suuttumuksen puuskat herkkään sieluunsa ikäänkuin olisi itse niihin syyllinen. Näin kertyneestä painolastista huolimatta äidistä irtaantuminen on Rapumiehelle kova ja pitkä prosessi, jossa sinulla on ensiarvoisen tärkeä tehtävä. Suurin osa Rapumiehistä on jollain tavalla katkeria äidilleen ja tuosta katkeruudesta tulet sinäkin sataprosenttisella varmuudella saamaan osasi.
Sinut löydettyään ja sinuun ihastuttuaan Rapumies tulee takertumaan sinuun molemmilla saksillaan ja hän pystyy intuitionsa avulla toteuttamaan salaisimmatkin toiveesi niin arkielämän, juhlan kuin seksuaalisuudenkin alueella. Älä silti ihmettele, jos kaikki ei ensi kerralla toimi niinkuin pitäisi sillä Rapumies tuntee pitkään alitajuista syyllisyyttä omasta seksuaalisuudestaan ja rakkaudestaan johonkin muuhun naiseen kuin äitiinsä. Siksi tilapäinen impotenssi on sinun kannaltasi ennemmin hyvä kuin huono merkki, sillä se jos mikä kertoo, että hän on sinuun hurjasti ihastunut.
Rapumies ei vakiinnuttuaan tule olemaan mikään koti-ihminen, sillä hän haluaa edetä joko urallaan, harrastuksissaan tai politiikassa. Nyt puhutaan sinun mahdollisuudestasi pitää tämä mörökölli itselläsi. Anna vain suosista hänelle täysin ehdoton lupa käyttää aikaansa juuri niinkuin hän haluaa ja palkkioksi tulet saamaan alati sinut mielessään pitävän, sinua kunnioittavan ja sinut kaikkeen universumin hellyyteen hukuttavan Rapumiehen.
Älä turhaan kilju riemusta saatuasi sataprosenttisesti toimivan ratkaisun, sillä Rapumiehesi tulee asettamaan sinut kovempaan tulikokeeseen kuin mikään muu merkki. Koska hänen äitinsä ei hyväksynyt tai arvostanut mitään mitä hän teki, on sinun tehtäväsi hyväksyä ja arvostaa kaikkea mitä hän tekee. Äläkä yritä pluffata, sillä Rapu on varmasti sinua herkempi. Hänelle sanalliset vakuuttelusi eivät paljoa merkitse. Vasta kun pystyt sydämessäsi hyväksymään hänet kaikkine oikkuineen ja mielialamuutoksineen, olet kyllin hyvä hänelle.
Mitä enemmän hän havaitsee sinussa äitinsä piirteitä, kuten sanatonta arvostelua, riippuvuutta ja ehtojen asettelua, sitä vaikeampaa hänen on kokea sinut naisena ja rakastettuna. Koska äitinsä kanssa ei voi, eikä Rapu haluakaan rakastella, joutuu moni Rapumies etsimään seksuaalista tyydytystä avio- tai avoliiton ulkopuolelta. Tämäkin sinun tulee hyväksyä vain merkkinä omasta kypsymättömyydestäsi, jos haluat aidon ja lämpimän Rapumiehen itsellesi.
Toivotan onnea yrityksellesi, sillä läpäistyäsi tulikokeen hän hukuttaa sinut ainutlaatuiseen, lämpimään syliinsä, josta sinun ei takuulla tarvitse lähteä, ennenkuin kuolema teidät erottaa.
Park Chu YongHajamielinen, siilitukka, vihreät silmät sekäpitkä ja hontelo
Leijona 23.7.-22.8.Oletko törmännyt ihanaan, huomaavaiseen, lämpimään ja elämässään ainakin omien sanojensa mukaan menestyvään Leijonamieheen. Onneksi olkoon, sillä hän todellakin on kuningas ihmisten joukosssa. Olet varmaan huomannut - ja ellet ole - niin pian tulet huomaamaan, että häntä tavoittelee moni muukin nainen. Älä luule, etteikö Leijona -ihastuksesi itsekin ole asiasta tietoinen. Hänellä on hallussaan universumin luovuuden ja rakkauden energia ja hän voi halutessaan tuudittaa sinut ihanaan, satumaiseen ja ylelliseen uneen, josta et koskaaan haluaisi herätä. Voidaksesi säilyttää tämän ihanuuden sinun on kuitenkin uskallettava avata silmäsi, jotta näkisit, kuinka kovan hinnan ihastuksesi kohde on maksanut ja edelleen maksaa jokaisesta minuutista kanssasi.
Riittävän moni nainen ennen sinua on alkanut pitää saamaansa huomiota itsestäänselvyytenä ja saanut vuodattaa siitä lopulta tuskalliset menetyksen kyyneleet.
Lapsuuden ajan tiukoista säännöistä ja etiikasta jää useimmalle Leijonalle syvät arvet ja hänen on hyvin vaikea puhua herkkyydestään ja todellisista tunteistaan rakastetulleen. Isältään hän on saanut lahjaksi täydellisyysvaatimuksen, jonka toteutumattomuutta hänen rakastettunsa, hänen lähin peilinsä ei missään tapauksessa saisi nähdä. Niinpä hän pyrkii tekemään elämästäsi täydellistä peittääkseen omat heikkoutensa. Jossain vaiheessa hänen voimansa alkavat kuitenkin ehtyä ja silloin on sinun tehtäväsi kannattaa kruunua hänen päänsä päällä. Hyväksy hänen kuninkaallisuutensa vielä silloinkin, kun hänellä ei ole sinulle siitä mitään todellista näyttöä. Usko hänen luovuuteensa ja mahdollisuuksiinsa vielä konkurssin jälkeenkin ja hän on nouseva avullasi sille paikalle, joka hänelle todella kuuluu.
Ottaessasi sokeasti vastaan hänen huomionosoituksensa ja ihailunsa ja alkaessasi vaatia niiden ylläpitämistä ajaudut todella suureen vaaraan menettää Leijonamiehesi. Hänen ei nimittäin ole kovinkaan helppo kokea seksuaalista nautintoa "isänsä" kanssa, jota sinä hänelle vaatimuksinesi edustat ja niinpä hänen on etsittävä seksuaalisille tarpeilleen uusia kanavia. Olet itse valinnut roolisi tässä kuningaspelissä. Ellet saa olla hänen vaimonsa, nauti olemisestasi hänen rakastajattarenaan, sillä sitäkään roolia ei sovi asettaa kyseenalaiseksi. Voit olla varma, että hänen vaimonsa kadehtii sinua. Jos taas olet vaimo niin tiedä, että hänen rakastajattarensa tekisi mitä tahansa saadakseen paikkasi. Tuliko kylmä suihku? Se oli tarkoituskin, jotta tietäisit mihin olet ryhtynyt tai ryhtymässä. Leijonamiehen isä ei koskaan hyväksynyt häntä sellaisena kuin hän oli. Voitko sinä hyväksyä?
Uskallatko nähdä oman asemasi näin uhattuna? Ellet uskalla, niin esitän jo alkuvaiheessa surunvalitteluni, sillä kohtalosi ei anna aihetta juhlimiseen. Jos sinulla on rohkeutta ymmärtää rakastettusi käyttäytymistä, tulet lopulta hallitsemaan molempia; sekä vaimon että rakastajattaren valtaistuimia. Ensin sinun on kuitenkin voitettava oma heikkotesi; halusi omistaa tuo mies. Sehän ei ole mahdollista. Jos joku omistaa kuninkaan, hän ei enää ole kuningas ja kuninkaaseenhan sinä olet ihastunut.
Robin van PersiePieni ja laukoo hanakasti, en suosittele.
Sebastien Squillaciurheilullinen, käyttää tuulipukua, omistaa labradorinnoutajan, sekaisin olevat hiukset, lempeä ja hellä, äitin oma kultamussukka
Alex Oxlade-ChamberlainAjaa kevarilla, käyttää huppareita ja niken kenkiä, polttaa tupakkaa
Neitsyt (heh heh) 23.8.-22.9.Yllättikö hän sinut miellyttävällä, asiallisella ja juuri sinulle sopivalla käytöksellään? Tuo mies, jonka et ehkä ensin uskonut saavan sanaa suustaan ujoutensa vuoksi. Neitsytmies omaa universumin tarkimman vainun, kun kysymys on naisten toiveista. Sinun kannaltasi asialla on hyvät ja etenkin myös huonot puolensa.
Äärimmäisen tarkka huomiokyky on peruja Neitsytmiehen lapsuudesta. Hän syntyy voimakkaasti äidin hallitsemaan perheeseen, jossa äitiä kovasti harmittaa lapsen mukanaan tuomat velvollisuudet. Harminsa äiti purkaa ensin isään, joka ei tuo riittäväästi rahaa perheeseen, jotta äiti saisi toteuttaa omia tarpeitaan, sitten naapureihin ja lopulta pieneen Neitsytvauvaan, joka alkaa kokea syyllisyyttä pelkästä olemassaolostaan. Niinkuin tämä ei vielä riittäisi, on Neitsytlapsen äiti lisäksi siivousintoilija, jolle jokainen sotkettu vaippa on aihe marmatukseen ja âhyhhyttelyynâ aiheuttaen lapselle syyllisyydentunteen luonnollisten tarpeiden tyydyttämisestä.
Koska varhainen lapsuus on näin syyllistetty, oppii Neitsytpoika seuraamaan äidin käyttäytymistä löytääkseen pienenkin vihjeen tulevasta myrskystä ennen sen puhkeamista. Näin hänellä on mahdollisuus omalla käyttäytymisellään lievittää tulevaa rajuilmaa ja tuntea olonsa edes hiukan turvallisemmaksi.
Koska äiti syytti isää kaikesta mahdollisesta, jää Neitsytpojalle sellainen kuva, että nainen on miestä vahvempi ja voi hallita tätä. Siksi ajatus avioliitosta ei aina tunnu ollenkaan hyvältä vaihtoehdolta. Neitsytmiestä pelottaa joutua samaan tilanteeseen kuin isä, mutta alitajunnassaan hän silti etsii naista, joka vastaa häenen äitiään. Ei varmaan tunnu kovin imartelevalta, mutta parempi yrittää sisäistää tuon roolin mukanaan tuomat vaatimukset kuin kokonaan kieltää se, sillä seuraukset äidin roolin alitajuisesta toteuttamisesta voivat olla suhteen jatkumisen kannalta hyvin kohtalokkaat.
Alitajuisesti hän pyrkii suhteen alussa vastaamaan salaisimpiinkin toiveisiisi ja tekee sen todella hyvin, kuten olet ehkä huomannut. Näin tehdessään hän joutuu luopumaan monista omista haluistaan ja mieliteoistaan vuoksesi. Katkeruus äitiä kohtaan kasvaa hänen sisällään ja hän alkaa kapinoida ottamiaan velvollisuuksia vastaan. Depressiot ja puhumattomuuden puuskat ovat hänen keinonsa kapinoida voimakasta äitihahmoa, sinua vastaan. Tilanne on kannaltasi hyvin ongelmallinen, sillä hän ei kysy mitä haluat, vaan pyrkii vastaamaan olettamiinsa vaatimuksiisi. Siksi et voi omaa käytöstäsi muuttamalla saada häntä lopettamaan huomiointiaan ja uhrautumistaan. Ainoa mitä voit tehdä, on olla menemättä mukaan tähän leikkiin myös omalta osaltasi. Älä anna hänen lahjoa sinua, kun sinulla on huono päivä, vaan pidä kiinni todellisesta fiiliksestä. Itke, kun itkettää, suutu kun suututtaa, äläkä anna hänen lepyttää sinua suuttumuksesta, jota hän ei ole ollut aiheuttamassa. Toisaalta sinun tulee uskaltaa antaa hänen kantaa ja elää omat depressionsa yrittämättä lieventää niitä. Parasta olisi olla niinkuin et huomaisikaan niitä. Vain tällä tavalla hän voi oppia, että on itse vastuussa omista tunteistaan ja että sinä myös vastaat omistasi. Saatttaa kuulostaa helpolta, mutta on todellisuudessa saavutus, johon vain harva Neitsytmieheen ihastunut nainen pystyy. Toivon, että olet yksi näistä harvoista ja saat osaksesi hänen aidon sydämellisen huomaavaisuutensa ja rakkautensa ilman katkeruutta. Muussa tapauksessa liitostanne ei pian ole kuin tyhjät kuoret jäljellä ja elämä ei enää ole elämisen arvoista.
Alex SongVaaleet pörröset hiukset,vähän nuhjuset vaatteet,empaattinen ja hyvä kuunteleen.
Laurent Koscielnykalju, syvällinen ja härski, käyttää pukua niin arkena kuin juhlana,
Vaaka 23.9.-22.10.Olet mitä todennäköisimmin ihastunut tasapainoiseen, aina muiden tarpeet huomioon ottavaan ja kauneudentajuiseen Vaakamieheen. Ellet vielä ole oppinut tuntemaan hänen muita puoliaan, niin älä suotta huolehdi, ne tulevat kyllä esille aikanaan. Vaaka on johtava ilmaelementin merkki, joka osaa toimia diplomaattina toisten ihmisten välisissä ongelmatilanteissa. Pohjimmiltaan hän kuitenkin etsii sisäistä rauhaa ja tasapainoa sinun kauttasi; kun se on saavutettu tulee elämäsi Vaakamiehen rinnalla olemaan moni-ilmeistä, jännittävää ja silti tasapainoista. Vaakamiehen kanssa ei siis lopulta ole niin helppoa elää kuin voisi kuvitella. Jotta se olisi hiukan helpompaa ja jotta pääsisit edes alkua pidemmälle sinun on hyvä tietää, mitä hänen alitajunnassaan tapahtuu ja toimia sen mukaisesti.
Vaakalapsi syntyy hänen vanhempiensa kannalta epäedulliseen aikaan ja ompa usein avioliiton solmimisen syynä tai hänet tehdään korjaamaan jo rikkimennyttä liittoa. Joka tapauksessa hän heti synnyttyään on todistamassa kitkerää välienselvittelyä johon on itse syypää. Niin pian kuin pystyy vaikuttamaan asioihin, hän alkaa toimia diplomaattina vanhempiensa välisessä kanssakäymisessä alitajuisen syyllisyydentunnon ajamana. Hän on se, joka aina antaa periksi omista vaatimuksestaan, sillä kertaa heikommilla olevan vanhempansa hyväksi ja näin hän oppii seuraamann enempi tilanteita ja muiden odotuksia kuin omia mielitekojaan ja halujaan.
Tästä kaikesta on seurauksena usein hyvin syvälle juurtunut alaitajuinen katkeruus vanhempia kahtaan. Sama katkeruus nostaa päätään kaikissa tilanteissa, joissa joutuu uhraamaan omat mielitekonsa toisten hyväksi ja voimakkaimmin tämä toteutuu parisuheessa. Olet varsin ratkaisevassa asemassa hänen tehdessään tiliä menneisyytensä kanssa.
Aivan väkisin hän pyrkii ensin huomioimaan sinun tarpeesi ja sopeuttamaan sitten omat tarpeensa sen mukaisiksi. Sinun kannaltasi ihan mukavaa, mutta lasku tulee lankeamaan lopulta kuitenkin takaisin sinulle. Sinulta vaaditaan todella paljon pysyäksesi pitäytymään hänen huomaavaisuutensa ulkopuolella, sillä hän on opinut seuraamaan pienimpiäkin vihjeitä ja ilmeitä pyrkiesään sovittautumaan vanhempiensa ristiriitoihin.
Johtavana merkkinä hänen on kuitenkin opittava seuraamaan omia tarpeitaan ja mielitekojaan ennenkuin voi vapautua lapsuudenajan katkeruudesta. Jos pystyt välttämään alusta alkaen kiusauksen itsekkäästi nauttia hänen huomaavaisuudestaan, tulet huomaamaan kuin kaunista elämä hänen rinnallaan voikaan olla. Suurin osa Vaakamiesten vaimoista on saanut kohdata tuon kertyneen katkeruuden omissa nahoissaan ja he voivat todistaa kuinka se kirvelee. Tämä mies nimittäin osaa valita sanansa niin, että ne varmasti satuttavat, mutta syy ei ole lopulta hänen. Avaimet onnelliseen elämään ovat aina itsellä. Jos nuo vaimot eivät osanneet arvostaa Vaakamiehen käyttäytymistä niin se on heidän vikansa. Pallo on nyt sinulla. Anna Vaakamiehen olla ilmaa sinulle ja ole sinä ilmaa hänelle. Vain molemminpuolinen täydellinen vapaus mahdollistaa onnellisen elämän tämän miehen rinnalla. Lycka till.
Kieran GibbsKäyttää lacosten hajuvettä, söpö nöpönenä, eläinystävällinen, on kiinnostunut luonnosta ja tykkää shoppailla
Per MertesackerIso ja kankea, joten ehdottomasti jatkoon. Nahkahousufetissi hieman häiritsee. Saksalainen aksentti, joka on kyllä rumaa kuuneltavaa.
Tomas RosickyHulluna mun pinkkeihin ja vaaleenpunasiin housuihin.
Arsene WengerArsene alkaa olla jo hieman liian vanha, mutta kaikille miespuolisille tiedoksi, että hyvä ystäväni oli törmännyt Arseneen vaimoineen hississä EM-kisamatkalla ja kuulemma Arsenen vaimo on todellinen GILF.
Skorpioni 24.10.-22.11.Oletko joutunut tulisen, palavasilmäisen ja salaperäisyydessään enemmän kuin kiehtovan miehen pauloihin. Ihmettelet varmaan hänen uskomatonta kykyään vastata lausumattomiin toiveisiisi niin elämän kuin rakkaudenkin alueella. Älä enää ihmettele, sillä Skorpionimiehellä on hallussaan maailman tavoitelluin alkemiallinen salaisuus lyijyn muuttamisesta kullaksi. Hän on kuoleman ja uudelleensyntymisen lähettiläs, jonka kanssa sinulla on mahdollisuus päästä kosketukseen elämän perimmäisen tarkoituksen kanssa. Universaaliseen uudistumistyöhön vihityt Skorpionit saavat arvolleen kuuluvan lapsuuden, joka sinun on hyvä tuntea ymmärtääksesi rakastettusi elämänfilosofiaa edes hiukan paremmin.
Skorpionipoika kasvaa henkisesti hyvin turvattomassa ympäristössä. Vanhemmat nimittäin pelkäävät hänen kykyään vaistota miten asiat todella ovat. Kertoessaan ensin avoimesti ajatuksiaan, hänelle nauretaan tai hänet hylätään ikäänkuin opetukseksi sopimattomista puheista. Näin hän oppii pitämään mieluummin mölyt mahassaan kuin tulee hylätyksi ja hänestä kehittyy outo, tuntematon ja kiehtova muukalainen.
Usein hänen naisihanteensa on avarasylinen, isorintainen tai muulla tavoin kaikella äidin symboliikalla varustettu nainen. Pohjimmiltaan hän etsii turvallisuutta, jolla hän voisi peittää hylätyksi tulemisen pelon. Lapsena häntä on arvosteltu ja hänet on julmasti alistettu jonkun perheenjäsenen toimesta. Hän haki turvaa ja rakkautta äidiltään, jolla ei kuitenkaan ollut aikaa tai voimia antaa sitä. Vieläkin hänen on vaikea tunnustaa rakastavansa jotakuta, koska se jättää hänet avoimeksi hyökkäykselle. Yhtä vaikeaa on antaa takaisin saamaansa rakkautta, sillä hän ei lapsena nähnyt äitinsä antavan rakkautta, eikä ole voinut oppia miten se tapahtuu.
Sinun kannaltasi on tärkeää tietää, että Skorpionimies helposti sekoittaa keskenään seksin ja rakkauden. Rakasteltuaan kanssasi, hän olettaa omistavansa sinut; oletpa selittänyt hänelle mitä tahansa nykyisestä siviilisäädystäsi ja sen velvoittteista. Jokatapauksessa juuri sinä voit auttaa häntä hänen elämänsä suurimmassa taistelussa hylätyksi tulemisen pelkoa vastaan. Vanha psykologinen totuus on, että pelon voi voittaa vain kohtaamalla sen. Anna hänen kohdata tuo pelko itsessäsi. Hänen salaperäisyytensä on todellisuuden piilottamista eikä mitään mystistä leikkiä. Uskalla sinä tuoda arkipäivän epämiellyttäväkin todellisuus näkyville välittämättä hänen myrskyisistä reaktioistaan. Hänelle nimittäin todellisen, merkityksellisen ja intensiivisen ihmissuhteen syntyminen on niin tärkeää, että sen vuoksi kannattaa olla avoin ja kohdata niin hyväksymättä jäämisen kuin hyvlätyksi tulemisen pelkokin.
Jos jossain ihmissuhteessa tulee hylätyksi, ei sillä missään tapauksessa olisi ollut elämisen mahdollisuuksia liian omistamishalun vuoksi. Ainoa syy hylkäämiselle on nimittäin täyttymättä jäänyt omistamishalu eikä mikään muu. On siis turha salailemalla pitkittää väistämätöntä lopputulosta. Jos sinulla on voimaa ja rohkeutta olla avoin itsellesi rehellinen hänen seurassaan, teillä on mahdollisuus rakentaa ihana, jännittävä ja intensiivinen uudistumiskokemus yhdessä. Yrittämällä omistaa tuon alkemian opiskelijan tai antamalla hänen kasvattaa mustasukkaisuuttaan yrittämällä elää hänen ehdoillaan olet ajamassa liittoanne karille.
Thomas VermaelenSiniset silmät, maantien väriset hiukset, tykkää pelaamisesta ja on hieman kyyninen.
Jousimies 23.11.-22.12.Yhtään jousimiestä joukkueessa ei valitettavasti ole.
Kauris 23.12.-20.1.Vai että on tuo vähäpuheinen, vähäeleinen ja tavallista totisempi mies saanut sinut kiinnostumaan itsestään. Todennäköisesti sinussa on samaa syvyyttä kuin hänessäkin, sillä Kaurismiestä ei hurmata ulkonäöllä ja hajuvesillä, vaan sisäisellä kauneudella. Nyt sinun on kuitenkin kysyttävä itseltäsi, oletko riittävän kehittynyt hänen puolisokseen, sillä elämänmuutos tulee ehkä olemaan paljon suurempi kuin osaat odottaa.
Avaimet syvään sisäiseen elämään Kaurispoika saa jo lapsuudessaan, jolloin hän äidin hallitsemassa perheessä pyrkii vastaamaan hänelle asetettuihin vaatimuksiin, jotka lähes poikkeuksetta ovat kovempia kuin mihin hänen henkinen ja fyysinen kehityksensä riittävät. Hän kyllä yrittää aivan vimmatusti, mutta tulee aina oivaltamaan, ettei saavuttanut odotettua tulosta. Ei, hän ei itke, vaan kätkee sisälleen kaiken tuskan minkä puolitiehen tai lähes valmiiksi tehty työ aiheuttaa, koska hän ei silloin voikaan ottaa vastaan vanhempien hyväksyvää rakkautta. Lapsena hänen arvonsa mitattiin suorituksina ja tästä tunteesta hänen on vaikea päästä erilleen vielä aikuisenakaan. Tiukoissa vaatimuksissa ja rajoitetussa ympäristössä eläessään hän oppi tulemaan toimeen äärimmäisen niukalla rakkaudella. Koska hän ei lapsuudessaan nähnyt rakkautta sen paremmin annettavan kuin vastaanotettavankaan näkyvästi, ei se onnistu häneltä vieläkään. Heitä mielestäsi dramaattiset, ylevät ja näyttävät rakkaudenosoitukset, sillä niistä hän ei tiedä mitään tai ainakaan hän ei anna niille todellista arvoa. Hän on oppinut hankkimaan arvostuksen ja kunnioituksen äitinsä mallin mukaisesti tekemällä kovasti töitä. Näin hän tulee sinunkin seurassasi tekemään. Valitettavaa on, ettei hän kaipaa sinun vaan yhteiskunnan ja sosiaalisen ympäristön hyväksymistä saavutuksilleen ja etenemiselleen.
Et voi pysäyttää hänen itsemurhatahtiaan sanomalla, että hän on nyt raatanut kirkkaasti yli kykyjensä ja olisi aika levätä. Parempi kun et edes yritä. Anna hänen löytää itse omat rajansa. Yksinkertainen asia jota hänen vanhempansa eivät koskaan tehneet. Haukkumalla ja narisemalla hänen työtahdistaan sinusta tulee hänen äitinsä, jolle mikään ei riitä. Muista, että Kaurismies on oppinut elämään rakkauselämää kuin kaktus erämaassa. Hän ei julista rakkauttaan suurilla eleillä, vaan ihan kaikella minkä tekee. Hän ilmaisee rakkautensa sinua kohtaan jokaisessa vasaran iskussa tai nuija kopautuksessa ammatistaan tai asemastaan riippuen. Samoin kaikki remontti- ja pihatyöt kotona ovat hänen ruusukimppunsa sinulle. Ota ne vastaan kiitollisuudella ja uskalla sinä sanoa se ääneen uudelleen ja uudelleen vähäeleisesti, mutta suoraan sydämestä huolimatta siitä, että se näyttää valuvan kuin vesi hanhen selästä. Hän rakastaa huomiotasi enemmän kuin ikinä osaisit kuvitella, mutta hän ei uskalla näyttää sitä, koska on jo pienenä lapsena satuttanut herkän sydämensä liialla avoimuudella ja luottamuksella äitiä kohtaan. Äidillä oli liian paljon vastuuta eikä hän ehtinyt huomioida lapsensa emotionaalisia tarpeita. Näe tuo pieni pilkahdus hänen silmäkulmassaan viedessäsi hänelle mehulasia, hänen korjatessaan polkupyöräänsä. Se on hänen rakkauttaan. Raikasta ja rehellistä kuin lähteen vesi joka vie janon paljon paremmin kuin sokerilimonaadi. Valitettavan harva vain muistaa sen tässä yltäkylläisyyden maailmassa. Toivon, että sinä jaksat muistaa, sillä hänen rakkautensa on todella pohjaton.
Aaron RamseyPyöreähkö, tykkää ruuasta, perheystävällinen ja tykkää äitin kotiruuista ja fantasioi hissiseksistä.
Jack WilshereSattareita.
Emmanuel FrimpongHirvenkulli, jos paikkasi ovat liian timmissä kunnossa, suosittelen välttämään.
Marouane ChamakhUrheilullinen, käyttää tuulipukua, omistaa labradorinnoutajan, sekaisin olevat hiukset, lempeä ja hellä sekä äitin oma kultamussukka.
Johan DjourouLuotettava, komea, rehellinen, huolehtiva/suojeleva ja huumorintajunen
Vesimies 20.1.-19.2.Tavoitteletko omaksesi tuota outoa muukalaista, jolle tämän maailman säännöt ja rajoitukset ovat vain haaste päästä rikkomaan niitä. Saatat tuntea olosi hiukan ulkopuoliseksi hänen seurassaan, mutta älä anna sen häiritä, sillä Vesimies ei oikeastaan ole tältä planeetalta. Hänen tehtävänään on sopeuttaa kansssaihmisiään suurempiin kosmisiin aikajaksoihin, joita ei järjellä voida selittää ja jotka poikkeuksetta koetaan vallankumouksellisina. Hän ei missään tapauksessa ole helposti saavutettava tyyppi, joten ennenkuin haaskaat kaiken ruutisi turhaan tempoiluun, kuuntele muutamia taustatietoja ja vinkkejä, joiden avulla sinulla saattaa olla hiukan paremmat mahdollisuudet päästä nauttimaan hänen erikoisasemastaan täälä maan päällä.
Lapsuutensa hän on viettänyt hyvin tunteettomassa ilmapiirissä, jossa asioilla ja niiden järjestyksellä oli suuri merkitys. Jo lapsena hänellä oli kyky nähdä näennäisen järjestyksen läpi pelottavaan todellisuuteen, josta ei kuitenkaan saanut puhua. Vanhemmat ja jopa leikkitoveritkin hiukan pelkäävät Vesimieslasta ja näin tämä Uranuspoika viettää tavallista enemmän aikaa omissa oloissaan, järjestellen outoja ajatuksiaan. Hän oppii, ettei voi luottaa kehenkään ja kasvaa tavallista riippumattomammaksi aikuiseksi. Koska ei saa lupaa tuoda esille ja toteuttaa ajatuksiaan hän tekee sen ilman lupaa, kuten hänen isänsäkin, jota myös pidettiin hiukan outona tyyppinä naapureiden keskuudessa. Isälle ideat ja asiat olivat omaa lasta tärkeämpiä, eikä Vesimiespoika yrityksestään huolimatta saanut isältään kuin negatiivista huomiota. Äiti suojeli poikaansa isän henkiseltä tai fyysiseltä väkivallalta, mutta vaati poikaansa koko aja muistamaan mitä oli tehnyt tämän hyväksi. Aikuinen Vesimies rinnastaa tytttöystävänsä äitiinsä ja olettaa että tämä asettaa hänelle samanlaisia vaatimuksia. Tulet kyllä huomaamaan sen melkoisen varauksen, jolla hän sinuun suhtautuu. Todennäköisesti tunnet tarvetta samankaltaiseen suojeluun ja rauhoitteluun hänen innostuessaan taistelemaan ihanteidensa puolesta tuulimyllyjä vastaan. Jos sen teet, sinulle tulee käymään huonosti ja parempi olisi, jos pystyisit sivusta seuraamaan hänen toilauksiaan, sillä hänellä ei ole vaihtoehtoja. Sisäinen pakko ajaa häntä toteuttamaan niitä uudistuksia, jotka hän näkee tärkeiksi. Kaiken kukkuraksi hän on lopulta oikeassa, joskin se tunnustetaan yleisesti vasta paljon myöhemmin, ehkä vasta hänen kuoltuaan. Ellei hän tekisi pohjatyötä, tuolla uudistuksella ei olisi mitään toteutumismahdollisuuksia myöhemminkään.
Sinun kannaltasi saattaa tuntua raskaalta elää hänen uusien normiensa ja yleisen käsityksen välissä. Raskasta se on hänellekin; aivan riittävän raskasta ilman sinun jatkuvaa väliintuloasikin. Toteuttaakseen taistelunsa vanhoja arvoja, vanhaa moraalikäsitystä ja vanhoja vallanpitäjiä vastaan paramman tulevaisuuden pulesta hän tarvitsee sinulta vain yhtä asiaa: vapautta. Anna hänelle vapautensa, hyväksy hänen uudistumieliset ajatuksensa ja ennen kaikkea, älä ole hänestä riippuvainen, ellet halua hänen äitiään kohtaan tuntemaansa katkeruutta päällesi. Rikkaampaa ja värikkäämpää elämää voi tuskin mikään muu merkki tarjota, kunhan vain osaat sen oikein ymmärtää.
Carl JenkinsonMehevä perse, iso pää, tykkää yhen illan jutuista, käyttää reisitaskuhousuja, juo usein ja pitää vaaroista
Bakary SagnaKomea hiustyyli ja miehekäs kroppa.
Kalat 20.2.-20.3.Oletko tavannut miehen, joka tuntuu tietävän sinusta lähes kaiken, mutta josta et itse tahdo päästä perille. Älä unta näe, että myöhemminkään pystyisit selvittämään Kalamiehen mysteeriota. Hän ui niin syvissä vesissä, ettei pysty itsekään tajuamaan omaa elämäänsä, puhumattakaan, että tekisi siitä selkoa sinulle. Kyllä hän varmasti yrittää, sillä nykyinen sosiaalinen rakenne ei hyväksy sitä herkkyyttä, jota Kalojen merkki edustaa ja hänellä on jatkuvasti hiukan hämmentynyt olo meidän tavallisten ihmisten seurassa. Kalamiehen on vaikea puhua itsestään ja tuntemuksistaan niin, että häntä ymmärrettäisiin ja siksi sinun on hyvä tiedostaa muutamia hänen aurinkomerkilleen tyypillisiä piirteitä ja totuuksia ilman hänen apuaan.
Aivan vauvasta alkaen Kalapoika tulee tutuksi elämän syvimpien totuuksien kanssa. Jo syntymistapahtuma tai elämän ensimmäiset päivät ja viikot pitävät sisällään kuoleman rajoilla käymisen tragiikkaaa. Todennäköisesti tuo kaikki on välttämätöntä hänen ainutlaatuisen inuitionsa kehittymiseksi. Valitettavasti tuo intuitio tuli saamaan niin järkyttyneen vastaanoton hänen vanhempiensa taholta, että hänen täytyi peittää ja hylätä sen käyttäminen. Hän tiesi ja puhumaan opittuaan myös sanoi asioita, jotka vanhemmat tiesivät todeksi, mutta joita he eivät halunneet myöntää.
Kielloista ja vanhempien usein aggressiivisista rektioista huolimatta hän eli ja elää koko ajan omalla henkisesti herkällä, inuitiivisella tasollaan ja tuntee itsensä sitä onnettomammaksi, mitä vähemmän voi sitä elämässään toteuttaa. Varsin yleisesti Kalamiehet etsivät keinotekoista kanavaa herkkyydelleen alkoholin tai huumeiden kautta. Luovuus kaikilla taiteen ja ilmaisun aloilla toimii terveellisempänä vaihtoehtona kanavoida Kalojen kosmista energiaa.
Sinun on täkeätä tietää, että juuri parisuhteen kautta Kalamiehellä on mahdollisuus vapautua lapsuudenajan peloista omaa intuitiotaan kohtaan. Usein hän etsii naista, jolla on huolia ja murheita kuten hänen äidilläänkin oli. Hän on valmis ottamaan kantaakseen sinunkin ahdinkosi, mutta varo sellaista tilannetta, että hän tuntisi joutuvansa huolehtimaan sinusta kaiken aikaa. Silloin hän rinnastaa sinut nopeasti marttyyri-äitiinsä, ekä hänellä taaskaan ole ketään, jonka kanssa voisi todella jakaa omaa elämäänsä ja kokemuksiaan. Äitihän ei antanut hänen puhua. Niinpä hän helposti, sinun ongelmiisi paneutuessaan kietaisee ylleen marttyyrin viitan tottumuksella, jonka hän oppi äitiään matkimalla.
Mitä sinä sitten voisit tehdä? Aloita vaikka yrittämällä tulla tietoiseksi siitä heikkoudesta tai murheesta, joka sai Kalamiehen uimaan verkkoosi sinua lohduttaakseen. Vaikeampaa kuin ehkä uskotkaan, mutta tässä todellakin on avain Kalamiehsi sydämeen. Koska hän ei nähnyt äitinsä selviävän huolistaan ja murheistaan hän ei itsekään tiedä miten se tapahtuu. Sinulla on mahdollisuus näyttää hänelle tuo hukassa ollut malli ja vapauttaa samalla hänen intuitionsa ja luovuutensa uuteen kukoistukseen. Kalamiehelle on äärimmäisen tärkeää oppia puhumaan ongelmistaan. Ehkä kuvittelet, että kuunteleminen on helppoa, mutta kun joudutkin todennäköisesti kuulemaan sinuun kipeästi sattuvia asioita, tulet sulkemaan hänen suunsa niinkuin hänen äitinsäkin teki. Yritä huomata ne asiat, joita et kestä tai jaksa kuunnella ja mieti mikä niissä on niin kamalaa. Tie ei ole helppo eikä lyhyt, mutta sen kautta voita vapauttaa ensin itsesi ja lopulta ehkä hänetkin menneisyyden kahleista ja tulevaisuus avautuu edelleen utuisena, mutta paljon antoisampana ja onnellisempana kuin olisit ikinä osannut kuvitella.
Andre SantosHänellä on isosisko ... ja pikkuveli. Ruskeat hiukset ja ruskeet silmät. Pitkät, tummat ripset, hyvä iho
ja vatsalihakset näkyvissä
Theo WalcottEi halua riidellä ja yrittää selvittää asiat aina rauhassa puhumalla. Ei kiirehdi alkuaikoina seksin kanssa vaan antoi kaiken tapahtua ajallaan. Vaatteet yleensä h&m, jc, carlings, jack&jones, jim&jill.