Arkon
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerin Arsenal, AC Oulu
|
 |
Vastaus #7025 : 03.06.2013 klo 13:04:51 |
|
Lisäksi AOC teki melkoisen urotyön kauden viimeisessä matsissa paikatessaan Artetaa melkein 70 minuutin ajan. Lisäksi Wenger on jatkuvasti puhunut Oxin päätyvän lopulta pelaamaan keskelle. Olisiko siis pitkän tähtäimen suunnitelma keskikentästä muodossa Wilshere - AOC - ??.
Toivottavasti ei, ainakaan vielä ensi kaudella tai sitä seuraavallakaan. Ox on ominaisuuksiltaan sellainen pelaaja, jota ehdottomasti kaivattaisiin pelaamaan laidalle aiempaa useammin. Voi pelata molemmilla puolilla, pystyy haastamaan vastustajaa, on nopea ja omaa myös ihan hyvän vedon. Hänen lisäkseen joukkueesta löytyy vain yksi laituri, Gervinho, joka säännöllisesti pyrkii pallon kanssa vastustajasta ohi. Ox tuo parhaimmillaan hyökkäyspeliin juuri sellaista "penetraatiota", jota joukkueen peli kaipasi läpi kauden. On myös jo nyt monipuolisempi pelaaja kuin Walcott tai Podolski. Varmasti pystyy pelaamaan keskelläkin, minkä on tälläkin kaudella pariin otteeseen osoittanut, mutta puolustustaidot eivät suoranaisesti kovin häävit ole, ja Wilsheren ollessa se kaavailtu ykkösvaihtoehto kärjen alapuolelle on vaikea nähdä Oxia luontevana osana tuota keskikenttää ainakaan lähivuosina.
|
|
|
|
|
Gargoyle
Poissa
|
 |
Vastaus #7026 : 03.06.2013 klo 13:31:11 |
|
Skysportsin jutuissa on yleensä perää. Hieno juttu, vaikka luultavasti Arsenal maksaa ainakin pienen korvauksen Denilsonin "menetetystä" palkasta. 1v = 2,6 miljoonaa puntaa. Toivottavasti nyt myös muistakin kalleista flopeista päästäisiin kesänaikana eroon. Esim. vaikka sitten ilmaissiirroilla, joissa mahdollinen pieni siirtosumma pistettäisiin pelaajan tilille kuittaamaan ne menetetyt palkkasaatavat.
Toisaalta haastattelujen perusteella ainakin Djourou ja Chamakh ovat valmiita tinkimään jonkin verran omista palkoistaan, jos sopiva seura löytyy.
Myös reserveistä on siivottu pelaajia oikein urakalla pois, joten ehkä se ryhtiliike on nyt todella tapahtumassa ja vapaamatkustajista hankkiudutaan kerralla eroon. Palkkamenoissa tämä tarkoittaisi todella merkittävää säästöä ja samalla olisi tilaisuus päivittää seuran huipputasolle typerää palkkarakennetta. Seuran tasapäistävä palkkarakenne onkin Wengerin suurin huti nykyisessä 2004 jälkeisessä kilpailutilanteessa. Itse en ole samaa mieltä siitä, että palkkarakenteen tasapäistäminen olisi välttämättä suuri virhe - siitä kun on varsin uskottavia tutkimuksia, että pienet tuloerot seuran sisällä parantavat pelaajien suoriutumista. Sen ei kuitenkaan mielestäni pitäisi tarkoittaa sitä, että täysin katsomattomille korteille (kuten nyt monet viime vuosien epäonnistuneet hankinnat ovat olleet) pitäisi heti tarjota sitä samaa tasoa. Seuroillahan on nyt Valioliigan oman FFP:n myötä myös lisämotivaatiota siivota listoiltaan pois näitä jämäpelaajia palkkapottia kasvattamasta, vaikkakin sitten pientä korvausta vastaan. Hankintapuolta kun rajoittaa tällä hetkellä myös se, että seurojen pitäisi ryhtyä hillitsemään palkkamenojaan.
|
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #7027 : 03.06.2013 klo 13:41:21 |
|
Denilsonin sopparin purku on hyvä asia vaikkakin tarkoittaa sitä, että miehestä ei irtoa penniäkään siirtokorvausta. Samaa käytäntöä voitaisiin käyttää myös muutamiin muihin huteihin mitkä vielä rosterissa pyörivät.
Sinänsä tietysti hyvä asia putsata rosteria, mutta helvetin kaukana siitä kuuluisasta "järkevästä taloudenpidosta". Tuossa kun siis käytännössä käsittääkseni joudutaan maksamaan pelaajalle hyvinkin pitkälti viimeisen vuoden liksa, siirtokorvausta ei saada ja isoin syy miksi tällaiseen tilanteeseen ylipäätään on jouduttu on se, että maksetaan käsittämättömän isoa palkkaa turhakkeille, jotka eivät kelpaa muille. Eli ikään kuin ammutaan pariin kertaan itseä jalkaan. Joka tapauksessa tack och adjö Denilsonille.
|
|
|
|
|
Gooner4ever
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #7028 : 03.06.2013 klo 14:05:13 |
|
Itse en ole samaa mieltä siitä, että palkkarakenteen tasapäistäminen olisi välttämättä suuri virhe - siitä kun on varsin uskottavia tutkimuksia, että pienet tuloerot seuran sisällä parantavat pelaajien suoriutumista. Sen ei kuitenkaan mielestäni pitäisi tarkoittaa sitä, että täysin katsomattomille korteille (kuten nyt monet viime vuosien epäonnistuneet hankinnat ovat olleet) pitäisi heti tarjota sitä samaa tasoa.
Seuroillahan on nyt Valioliigan oman FFP:n myötä myös lisämotivaatiota siivota listoiltaan pois näitä jämäpelaajia palkkapottia kasvattamasta, vaikkakin sitten pientä korvausta vastaan. Hankintapuolta kun rajoittaa tällä hetkellä myös se, että seurojen pitäisi ryhtyä hillitsemään palkkamenojaan.
QPR:n viime kausi on ihan hyvä esimerkki siitä, mitä saadaan aikaan isoilla tuloeroilla.
|
|
|
|
|
Donhou
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #7029 : 03.06.2013 klo 14:09:44 |
|
QPR:n viime kausi on ihan hyvä esimerkki siitä, mitä saadaan aikaan isoilla tuloeroilla.
Toisaalta samoin ManU:n viimeiset 10 kautta...
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #7030 : 03.06.2013 klo 14:31:32 |
|
Tuossa kun siis käytännössä käsittääkseni joudutaan maksamaan pelaajalle hyvinkin pitkälti viimeisen vuoden liksa.
Onhan tämä neuvoteltavissa, kyseessä ei ole mikään football manager. En tosin itse tunne tapausta, joten voihan se olla, että se liksa maksetaankin.
|
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #7031 : 03.06.2013 klo 15:09:41 |
|
Onhan tämä neuvoteltavissa, kyseessä ei ole mikään football manager. En tosin itse tunne tapausta, joten voihan se olla, että se liksa maksetaankin.
Joo, kyseessä eivät ole mitkään football managerin leikkirahat vaan kyseessä on ihan oikeat n. kolme miljoonaa puntaa, jotka Arsenal on sopimuksenalaiselle pelaajalleen Denilsonille velvollinen seuraavan reilun vuoden aikana maksamaan. Eiköhän tosielämän realiteetit ole ne, että agentit katsovat, ettei Denilson sopimuksen purusta ainakaan turpaansa ota (jossain määrin toki huomioiden seuraavan palkanmaksajan tarjoaman liksan). Eli kalliiksi tulee, ja kyseessä ei ole "järkevä taloudenpito", vaan helvetin tyhmä sellainen (kuten Arsenalin palkkarakenteesta ja sen seurauksista toki jo tiedetään).
|
|
|
|
|
Väärä Cowboy
Poissa
Suosikkijoukkue: Väärinkannattaja
|
 |
Vastaus #7032 : 03.06.2013 klo 15:33:04 |
|
"Mutual consent" viittaisi kyllä siihen, ettei tuo purku ole ihan yksinomaan Arsenalin puolelta tapahtunut. Tuskinpa siis Denilson saa kovin kummoista korvausta, jos sitäkään.
|
|
|
|
|
unreal
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FC Lahti, Obuhov, FC Kaveriporukka
|
 |
Vastaus #7033 : 03.06.2013 klo 15:41:47 |
|
"Mutual consent" viittaisi kyllä siihen, ettei tuo purku ole ihan yksinomaan Arsenalin puolelta tapahtunut. Tuskinpa siis Denilson saa kovin kummoista korvausta, jos sitäkään.
Varmasti jotain on maksettu, mutta tuskinpa vuoden palkkaa kuitenkaan, koska siinä nyt ei olisi hitusenkaan järkeä. Arsenalilla ei ole tässä vaiheessa kesää vielä mitään isoa painetta ratkaista Denilson-asiaa ja jos lopputuloksena olisi joka tapauksessa ollut koko vuoden palkan maksu, olisi Arsenal voinut vaikka tuoda Denilsonin takaisin ja pistää treenaamaan ressujen kanssa vuodeksi. Tämäntyyppisen tilanteen uhatessa Denilson olisi epäilemättä väkisinkin edes jossain määrin oman uransa pelastaakseen joutunut sopimaan jonkinlaisen kompromissin syksyn lähestyessä. Kun asia nyt ratkesi näin ajoissa, niin varmasti sopimus on ollut sellainen, että se tyydyttää molempia osapuolia. Rahanhukkaa toki joka tapauksessa tämäkin, mutta kyllä tällä järjestelyllä nyt varmasti jotain säästettiin, muuten siinä ei olisi Arsenalin kannalta ollut mitään tolkkua.
|
|
|
|
|
Gargoyle
Poissa
|
 |
Vastaus #7034 : 03.06.2013 klo 17:31:57 |
|
|
|
|
|
|
Rotta Ayala
Poissa
|
 |
Vastaus #7035 : 03.06.2013 klo 18:04:29 |
|
Elämä ilman Wengerin päähänpinttymiä olisikin liian helppoa. Kiitospaita 2012/2013 Sagnan ja Verman kuvilla tilaukseen.
|
|
|
|
|
Rotta Ayala
Poissa
|
 |
Vastaus #7036 : 03.06.2013 klo 18:06:19 |
|
Elämä ilman Wengerin päähänpinttymiä olisikin liian helppoa. Kiitospaita 2012/2013 Sagnan ja Verman kuvilla tilaukseen. Ihan tältä seisomalta tulee mieleen molemmilta herroilta sellaiset 10 pisteen helpot virheet viime kaudelta.
|
|
|
|
|
Gargoyle
Poissa
|
 |
Vastaus #7037 : 03.06.2013 klo 18:19:29 |
|
Elämä ilman Wengerin päähänpinttymiä olisikin liian helppoa. Kiitospaita 2012/2013 Sagnan ja Verman kuvilla tilaukseen.
Koska kaikki olettivat kauteen lähdettäessä, että puolustuslinjasta juuri Vermaelen ja Sagna tulevat aiheuttamaan ongelmia? Nyt on jälkiviisaus jo melkoisilla ylikierroksilla.
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #7038 : 03.06.2013 klo 18:35:56 |
|
Koska kaikki olettivat kauteen lähdettäessä, että puolustuslinjasta juuri Vermaelen ja Sagna tulevat aiheuttamaan ongelmia? Nyt on jälkiviisaus jo melkoisilla ylikierroksilla.
Mutta sai kätevästi Wengerin tohon. Joo, kyseessä eivät ole mitkään football managerin leikkirahat vaan kyseessä on ihan oikeat n. kolme miljoonaa puntaa, jotka Arsenal on sopimuksenalaiselle pelaajalleen Denilsonille velvollinen seuraavan reilun vuoden aikana maksamaan.
Eiköhän tosielämän realiteetit ole ne, että agentit katsovat, ettei Denilson sopimuksen purusta ainakaan turpaansa ota (jossain määrin toki huomioiden seuraavan palkanmaksajan tarjoaman liksan). Eli kalliiksi tulee, ja kyseessä ei ole "järkevä taloudenpito", vaan helvetin tyhmä sellainen (kuten Arsenalin palkkarakenteesta ja sen seurauksista toki jo tiedetään). En ole väittänyt, että kyseessä olisi järkevä taloudenpito. Sinulla tuntuu olevan kovin varmaa tietoa, että n. kolme miljoonaa tuossa maksetaan ja minä en todellakaan olisi siitä varma, mutten voi mitään muutakaan väittää kun ei tiedossani muuta ole. Tuskin kenellekkään nyt uutisena tulee, että Denilsonin kohdalla sattui ns. huti. Tosi pitkään kuitenkin yritettiin, mutta kun kehityksen suunta oli väärä, niin persnettoa tulee.
|
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #7039 : 03.06.2013 klo 18:41:26 |
|
Koska kaikki olettivat kauteen lähdettäessä, että puolustuslinjasta juuri Vermaelen ja Sagna tulevat aiheuttamaan ongelmia? Nyt on jälkiviisaus jo melkoisilla ylikierroksilla.
Täysin samaa mieltä! Sagnasta puhuttiin Valjun parhaana oikeana pakkina ja Vermaelenin kapteeniutta peukuteltiin menemään, että onpas vihdoin oikea johtaja joukkueessa ym. Ei tasonlaskua voinut ennakolta nähdä. Lisäksi mielestäni parempi, että asetelma on näin, eikä toisinpäin. Tilastoja jos halutaan tuijottaa, niin helpompaa on korvata pari pelaajaa kuin muuttaa koko joukkueen menoa. Tosin Arsenalin alkukauden korkea puolustuslinja aiheutti ison osan näistä henkilökohtaisista virheistä, joten sikäli menee myös joukkueen piikkiin. Mutta kyllä minä ennemmin otan tämän asetelman, jossa henkilökohtaiset virheet maksavat, kuin sen, että koko joukkue kusee. PS. On kyllä taas niin megaluokan marmatusta ilmassa, että herää kysymyksiä ihmisten kiinnostuksesta jälleen koko joukkuetta kohtaan. Manageri ja johto pihalle ja koko aloituskokoonpano ja mielellään penkkimiehetkin vaihtoon? Ja stadionkaan ei ole tuottanut vielä toivottua tulosta paitsi rahallisesti, joten pitäiskö rakentaa Highbury uudelleen? Paitakin on ruma ja punainen niin nähty, että olisiko värien vaihto vaikkapa vihreään EOMää? Kannatuslaulukin on väsynyt ja Arsenal-nimi puhkikulutettu, ehkä jotain muuta niidenkin tilalle. Laji voidaan niukin naukin säilyttää jalkapallossa, mutta tokihan myös lätkä olisi houkutteleva vaihtoehto, koska pärjäämismahdollisuudet parilla täsmähankinnalla voisivat olla aika kovat brittein saarilla, jossa jääkiekko ei vielä niin iso laji ole.
|
|
|
|
|
Rotta Ayala
Poissa
|
 |
Vastaus #7040 : 03.06.2013 klo 19:28:42 |
|
Se on aikalailla yks hailee vaikka Sagnaa olisi pidetty ennen kautta maailman parhaana oikeana pakkina jos mies teki enemmän räikeitä virheitä kauden aikana kuin vaikkapa Lee Dixon koko uransa aikana.
Ei. Tällä. Tasolla.
|
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #7041 : 03.06.2013 klo 21:16:47 |
|
En ole väittänyt, että kyseessä olisi järkevä taloudenpito. Hyvä, koska sitä se ei todellakaan ole. Sinulla tuntuu olevan kovin varmaa tietoa, että n. kolme miljoonaa tuossa maksetaan ja minä en todellakaan olisi siitä varma, mutten voi mitään muutakaan väittää kun ei tiedossani muuta ole. Missään vaiheessa en ole tainnut sanoa, että kukaan on n. kolmea miljoonaa maksamassa. Olen sanonut, ettei Denilson ole ilmaiseksi siitä kolmesta miljoonastaan luopumassa. Oletan, että Denilson tulee tienaamaan maksimissaan kolmasosan siitä mitä Arsenalissa sai (eli kutakuinkin saman mitä Arsenalin olisi ikinä pitänyt suostua tuon tason turhakkeelle maksamaan). Ja tuosta taas voidaan mielestäni kohtuudella tarkkuudella päätellä mitä luokkaa Arsenal joutuu maksamaan Denilsonille siitä, ettei jää vuodeksi leikkimään hiekkalaatikolle & nostamaan sitä yli kolmea miljoonaa puntaansa. Niin ja ringissähän tätä n. kolmen miljoonan punnan vuosiliksalla heiluvaa sekalaista sakkia riittää (Bendtner, Djourou, Park, Bendtner, Chamakh, Santos). Veikkaisin, että kohtalaisen kalliiksi tuolee tuonkin porukan ulostaminen, tai edes lainalle heittäminen.
|
|
|
|
|
Gargoyle
Poissa
|
 |
Vastaus #7042 : 03.06.2013 klo 21:20:10 |
|
Tuskin kenellekkään nyt uutisena tulee, että Denilsonin kohdalla sattui ns. huti. Tosi pitkään kuitenkin yritettiin, mutta kun kehityksen suunta oli väärä, niin persnettoa tulee.
Jos aikaperspektiiviä hieman avataan, ei Denílsonkaan mikään ilmeinen huti alkuaikoinaan ollut. 2008-2009 kaudella esitykset olivat 20-vuotiaalle kaverille varsin lupaavia. Sitten tuli loukkaantumisia, mies alkoi aristella Valioliigan fyysisyyttä ja itseluottamus katosi kokonaan. Eli ei läheskään samanlainen huti kuin vaikkapa Squillaci ja Park näistä viime vuosien hankinnoista, vaan pikemminkin molemmin puolin hukattu tilaisuus.
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #7043 : 03.06.2013 klo 21:25:50 |
|
Ja tuosta taas voidaan mielestäni kohtuudella tarkkuudella päätellä mitä luokkaa Arsenal joutuu maksamaan Denilsonille siitä, ettei jää vuodeksi leikkimään hiekkalaatikolle & nostamaan sitä yli kolmea miljoonaa puntaansa.
Käsittääkseni 2,6 miljoonaa puntaa. En kuitenkaan ole mitenkään erityisesti eri mieltä. Tappiota tulee useiden pelaajien kohdalla. Jos aikaperspektiiviä hieman avataan, ei Denílsonkaan mikään ilmeinen huti alkuaikoinaan ollut. 2008-2009 kaudella esitykset olivat 20-vuotiaalle kaverille varsin lupaavia. Sitten tuli loukkaantumisia, mies alkoi aristella Valioliigan fyysisyyttä ja itseluottamus katosi kokonaan. Eli ei läheskään samanlainen huti kuin vaikkapa Squillaci ja Park näistä viime vuosien hankinnoista, vaan pikemminkin molemmin puolin hukattu tilaisuus.
Samaa mieltä. Tässä vaiheessa Denilsonista voi kuitenkin käyttää mielestäni sanaa huti, koska tosiaan ei onnistunut nostamaan tasoaan Arsenal uran jatkuessa vaan päinvastoin se taso laski. Mutta toki hyvin eri tyyppinen tapaus, kuin esimerkiksi nuo mainitsemasi.
|
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #7044 : 03.06.2013 klo 21:32:23 |
|
Se on aikalailla yks hailee vaikka Sagnaa olisi pidetty ennen kautta maailman parhaana oikeana pakkina jos mies teki enemmän räikeitä virheitä kauden aikana kuin vaikkapa Lee Dixon koko uransa aikana.
Ei. Tällä. Tasolla.
Tietysti on yksi hailee. Mutta onko se nyt sitten Wengerin puusilmäisyyttä, ettei kyennyt ennustamaan yhden kautta linjan Valioliigan parhaimpana pidetyn pakin tasonlaskua ennen kautta? Pitääkö tässä nyt kyetä nykyään jo ennustamaan? Vastineesi voi tähän olla, että "olisi pitänyt tehdä muutoksia kauden mittaan", johon puolestaan voi vastata, että Sagnan loukkaantumisen jälkeinen alkukausi oli ihan kelpo ja nuo kämmit olivat todella yksittäisiä ja ikävä kyllä maksoivat paljon. Sagna ei kuitenkaan sählännyt jatkuvasti. Toki olisi voinut kutsua Jenkinsonin apuihin oikealle, mutta en minä ainakaan osannut ennakoida mm. Manu-matsin RvP-sählinkiä. Tiesitkö sinä ennen ottelua, että näin tulee käymään?
|
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #7045 : 03.06.2013 klo 21:41:00 |
|
Käsittääkseni 2,6 miljoonaa puntaa. En kuitenkaan ole mitenkään erityisesti eri mieltä. Tappiota tulee useiden pelaajien kohdalla.
Tuolta bongailin noita liksoja, tiedä sitten miten tarkkoja ovat, mutta varmaankin suuntaa-antavasti oikein. Ja Denilsonilla ymmärtääkseni on (oli) se n. 13 kk sopparia jäljellä.
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #7046 : 03.06.2013 klo 22:12:21 |
|
Tuolta bongailin noita liksoja, tiedä sitten miten tarkkoja ovat, mutta varmaankin suuntaa-antavasti oikein. Ja Denilsonilla ymmärtääkseni on (oli) se n. 13 kk sopparia jäljellä. Okei. Omat "tietoni" ovat vanhempia, joten oisko Denilsonilla sitten ollut joku automaattinen palkankorotus sopimuksessa vuosittain? No, rahaa palaa, yhtä kaikki.
|
|
|
|
|
LQun
Poissa
Suosikkijoukkue: Unicef
|
 |
Vastaus #7047 : 04.06.2013 klo 01:15:33 |
|
Arsène Wenger £135,000 £7,020,000 Boro Primorac £7,500 £390,000 Steve Bould £5,000 £260,000
Hauska!
1 AW = 10 Boro Primorac + 12 Steve Bould
Hmm.
|
|
|
|
|
Rotta Ayala
Poissa
|
 |
Vastaus #7048 : 04.06.2013 klo 06:24:01 |
|
Tietysti on yksi hailee. Mutta onko se nyt sitten Wengerin puusilmäisyyttä, ettei kyennyt ennustamaan yhden kautta linjan Valioliigan parhaimpana pidetyn pakin tasonlaskua ennen kautta? Pitääkö tässä nyt kyetä nykyään jo ennustamaan? Vastineesi voi tähän olla, että "olisi pitänyt tehdä muutoksia kauden mittaan", johon puolestaan voi vastata, että Sagnan loukkaantumisen jälkeinen alkukausi oli ihan kelpo ja nuo kämmit olivat todella yksittäisiä ja ikävä kyllä maksoivat paljon. Sagna ei kuitenkaan sählännyt jatkuvasti. Toki olisi voinut kutsua Jenkinsonin apuihin oikealle, mutta en minä ainakaan osannut ennakoida mm. Manu-matsin RvP-sählinkiä. Tiesitkö sinä ennen ottelua, että näin tulee käymään?
Sagnan taso ei enää edelliskaudellakaan ollut sillä tasolla millä ennen pitkiä loukkaantumisiaan. Ja yleensä Wenger on haistanut nämä "kohta 30v" tasonlaskut mutta tällä kerralla ei. Ja vaikka Sagna ei sählännyt jatkuvasti niin ei hänen tasonsa todellakaan ollut sitä totuttua varmaa "tästä ei muuten mennä pallon kanssa ohi" mihin oltiin joskus totuttu. Ja hyökkäyspään pelaamisesta nyt on turha jauhaa kun siitä on jauhettu jo ihan tarpeeksi. Ja ei, en osannut ennustaa mutta jos olisi vetoa pitänyt lyödä jonkun Arsenal-pelaajan antavan jonkun kivan lahjapallon niin all in Sagna (kun Vermakin oli penkillä). Harmi etten harrasta vedonlyöntiä. Ja toki futiksessa tulee väkisinkin näitä unforced erroreita mutta tuo tarjottu taulukko kyllä kertoi omaa kieltään siitä että Arsenalille niitä sattui menneellä kaudella aivan liikaa tälle tasolle. Edit: Arsene on nykyään seura jolla As Roman logo http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=3-1&ID=242947Edit2: sportti.com tuunasin nyt uutisen jo siihen muotoon, että Arsene on seura jolla on Arsenalin logo...
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.06.2013 klo 07:57:09 kirjoittanut Rotta Ayala »
|
|
|
|
|
Rigorox
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal & Sini Sabotage
|
 |
Vastaus #7049 : 04.06.2013 klo 07:55:25 |
|
Higuainista voi sanoa, että Arsenalilla ei taida olla yhtään non eu-pelaajaa.Sikäli hyvä tilanne yleisestikkin.
|
|
|
|
|
|
|
|