Niin siinä sitten kausi on avattu todella hyvällä ottelulla, muttei kuitenkaan täydellisellä.
Pelihän meinasi peruuntua kokonaan. 13:30 piti alkaa mutta missä tuomari? Al-Shemari Ali näytti olevan tuomarina mutta ei näkynyt Alia. Ei muuta ku kännykkä käteen ja ei muuta nettiin etsiin palloliiton sivujen kautta tuomarin yhteystietoja. Ali vastasi ja kertoi olevansa tulossa mutta tulee myöhässä koska tulee linja-autolla ja oli omassa pelissään. :

Siinä sit alotettiin peli varttia myöhemmin mitä piti.
Eka puoliaika oli tosi tahkomista Tribeltä mutta pallo pysyi joukkueella. n.puolen tunnin kohdalla Jarno Ojalan
nousu laitapakin tontilta tuotti vaparin kun vastustaja rappasi häntä noin 35metriä päädystä aikas sivurajan tuntumasta. Tästä vaparista Pekka Hursti pisti upean vedon suoraan takayläpömpeliin. Maalia kuvaa hyvin Ronaldinhon vapari englantia vastaan 2002 kisoissa.
Tasoitus tuli hetkeä myöhemmin VehU pääsi vasemmalta laidasta ja kulmaan josta pelaaja meni helpohkosti Malisesta ohi ja keskitti matalan maalin eteen. Maestro Valkeala ja Malisen ainoa virhe koko ottelussa koitui maaliksi.
Juuri ennen puoliaikaa Pekka Hursti pääsi keskittään kulman jälkitilanteesta suoraan ottelun pelaajan Juho Saravon päähän pallon. Juho kiitti ja 2-1 maali oli tosi. Eka puoliaika päättyi tähän aloitukseen.
Tokalla puoliajalla Tribe painoi päälle, 3-1 maali oli kaunistakin kauniimpi. Jose tulee keskeltä syöttää Pekalle oikealle joka tarjoilee pienen chipin takatolpalle nousevalle Saravolle. Vapaaksi jätetty mies pistää pallon päällään tyhjään maaliin. Ihan hetkeä myöhemmin VehU pakki pelaa palloa kädellään omas boksissa ja pallo pilkulle. Saravo oli kerennyt mennä vaihtoon hetkeä aiemmin joten Jose viimeisteli pallon maaliin pilkulta.
4-2 kavennus tulikin Tribe puolustuksen äänettömyydestä. Tero yritti suojata palloa päädystä ylös. Kukaan ei jaksanut huutaa että mies tulee päälle. Äijä otti pallon pois melkein pääty viivalla, ja välitön keskitys joka osui Teron käteen. Pallo pilkulle nyt toiseen päähän. Pilkku olikin ihan onneton veto mutta eräs Kosonen otti noin 3metriä ennakkoa ja yli mennyt rankkari tuomittiin uudestiin ammuttavaks ja maalihan siitä tuli.
5-2 maalilla Saravo kruunasi hattutempunsa viimeistelemällä 16 rajan kulmasta suorasta juoksusta maalin kattoon tulistakin tulisemman vedon.
Illan viimeisen maalin teki Lehtosen Mylä. Maalista saadaan kiittää VehUn pakkia. Mylä pääsi läpi, ampui yli ja ohi. VehU pakki haki palloa ja heitti sen sieltä jostain maalin takaa maalivahdille. Puolustus auki kun se pakki käveli sieltä kentälle. Maalivahti avas suoraan Kososen jalkaan joka huomasi tilanteen että pakki oli tullut jo kentän puolelle ja rikkoo paitsio ansan täydellisesti. Nopea avaus Mylälle joka yksin läpi ja viimeisteli maalivahdin ylitse ei niin hallitulla rässäyksellä ylähirren kautta maaliin.
Hyvä maku jäi ottelusta suuhun mutta paremminkin oltais voitu pelata.
+++ Pekka Hursti, kaksi syöttöä ja todella upea maali. Muutenkin näytti Mylälle kuinka kärjessä pelataan.
++ Juho Saravo, Upea peli jälleen!! Kolme maalia ekas pelis on yhtä paljon ku viime kaudella yhteensä.
+ Puolustus, Kertaakaan ei menty läpi tässäkään ottelussa. Maestro ohjasi puolustuksesta käsin joukkuetta täydellisesti.
edit: KERRAN MENTIIIN!
--- Marko Mylä Lehtonen, Miehen asenne ei ole muuttunut vielä yhtään viime kaudesta. Ihan varjo. Ei asennetta eikä tahtoa.
-- Tuomari, Saapui 20minuuttia myöhässä peliin koska oli oma peli :

- Vastustaja, Hei kamoon me pelataan kutosta ja teillä on huoltajat ja koutsit erikseen

Niin ja kamera oli mukana mutta tietty me unohdettiin ottaa niitä kuvia.

Al-Shemari Ali tuomarimme löytyi myös wikipediasta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Ali_al-Shemari 
:
