FC Bayern München 12/13
Kausi 2011-2012 – loppuhuipennuksena pelkkää tuskaaVanha kettu Jupp Heynckes aloitti kolmannen kautensa Bayernin päävalmentajana. Hänen tehtävänään oli saattaa joukkue jälleen menestyksen tielle sekä parantaa Van Gaalin aikana ryvettynyttä ilmapiiriä. Bundesliigakausi alkoi kuitenkin 0-1 kotitappiolla Borussia Mönchengladbachille, mutta turhat pelot Van Gaalin ajan erittäin huonojen kauden aloitusten toistumisesta olivat lopulta turhia. Tämän avaustappion jälkeen Bayern esitti pitkän 12 ottelun voittoputken sekä bundesliigassa että mestareiden liigassa, ja kyseisen putken aikana oma maali pysyi koko ajan puhtaana. Jaksolla kaatuivat mm. HSV 5-0, Freiburg 7-0 sekä mestareiden liigassa Villarreal ja nousukas Man City 2-0.
Marraskuun alkupuolella sarjajohto bundesliigassa oli jo viisi pistettä ja mestareiden liigassa vaikeimmassa alkulohkossa Bayern oli vahvasti matkalla lohkovoittoon. 2.11.2011 Bayern koki kuitenkin kovia, kun joukkueen pelin sielu Schweinsteiger loukkaantui CL-kotipelissä Napolia vastaan. Tämän jälkeen pelin taso melkeimpä romahti ja bundesliigassa tuli marraskuun loppupuolella kaksi peräkkäistä tappiota Dortmunille ja Mainzille. Vaihtelevien esitysten jälkeen talvitauolle mentäessä Bayern kuitenkin sinnitteli edelleen kolmen pisteen sarjajohdossa Dortmundiin nähden ja voitti mestareiden liigan alkulohkonsa.
Kevätkausi alkoi jälleen tappiolla yllättäjä Mönchengladbachille. Pahempaa oli luvassa, kun seuraavassa Saksan cupin pelissä kentille juuri palannut Schweinsteiger loukkaantui jälleen. Koko helmikuun ja maaliskuun alun ajan esitykset olivat vaihtelevia, saldona mm. tappio Leverkusenille, tasapeli sarjajumbo Freiburgia vastaan sekä tappio mestareiden liigan 2. toisen kierroksen ensimmäisessä osaottelussa Baselille. Kriisipuheet oli jo vahvasti viritteillä, kun bundesliigan 25. kierroksen aattona marraskuun viiden pisteen oma etumatka oli kääntynyt nyt Dortmundin viiden pisteen etumatkaksi. Maaliskuussa kuitenkin räjähti, kun Hoffenheim kaatui ensin 7-1, tämän jälkeen Basel 7-0 ja vielä samalla viikolla Hertha 6-0. Vanha Bayern oli palanut ja kiri alkanut. Maaliskuun loppupuolella varmistui myös paikka Saksan cupin loppuottelussa, kun välierissä kaatui Mönchengladbach ensimmäistä kertaa kauden aikana.
Kaikki huipentui 30. pelikierroksen otteluun Dortmund-Bayern. Eroa Dortmundin hyväksi oli enää vain kolme pistettä ja voitolla Bayern siirtyisi kärkeen paremman maalieronsa vuoksi. Ottelusta muodostui kuitenkin Bayernin kannalta dramaattinen ja epäonnen soturiksi nousi Arjen Robben. Ensin hollantilainen pilasi paitsioansan ja Dortmund siirtyi johtoon. Tämän jälkeen Robbenille tarjottiin mahdollisuuksia kuitata aiemmat erheensä. Robben epäonnistui kuitenkin ensin rangaistuspotkussa ja loppuhetkillä ampui vielä pallon tyhjän Dortmund-maalin yli. Tappion myötä Dortmund karkasi kuuden pisteen päähän ja Bayern käytännössä luovutti mestaruustaiston peluuttamalla varamiehiä lopuilla neljällä kierroksella. Panokset suunnattiin mestareiden liigaan, jossa oli ainutlaatuinen mahdollisuus päästä pelaamaan finaali kotistadionilla. Välieräpaikka oli jo ennen Dortmund-peliä varmistunut kahdella rutiinivoitolla Marseillesta.
Mestareiden liigan välierissä odotti Real Madrid, jolle Bayern oli jo monesti aiemmin ollut ylitepääsemätön este. Espanjalaisotsikoissa välkkyivät hyvissä ajoin sanat ”La bestia negra”. Musta paholainen väänsikin 2-1 kotivoiton Mario Gomezin viime hetken maalilla. Madridissa tarjolla oli aluksi shokkihoitoa ja Real karkasi nopeasti 2-0 johtoon. Bayern kuitenkin kokosi itsensä ja Robben kavensi Gomezin hankkimasta pilkusta. Mentiin lopulta rangaistuspotkukilpailuun, jossa Neuer piti ensin C. Ronaldoa ja Kakaa pilkkanaan ja lopulta kentille palannut Schweinsteiger sai kunnian sinetöidä Bayernin pääsyn kotifinaaliin. La bestia negra oli iskenyt jälleen. Edessä oli kahden finaalin toukokuu.
Ensin oli vuorossa Saksan cupin finaali Dortmundia vastaan. Pelistä muodostui kuitenkin täysin yksipuolinen näytös. Bayern esiintyi sekavasti, puolusti joukkueena huonosti ja sortui käsittämättömiin henkilökohtaisiin virheisiin. Pysti matkasi lopulta Dortmundiin lukemin 5-2. Harmistus oli kuitenkin enemmän hetkellistä, koska edessä odotti kauden huipennuksena SE PELI. Kotistadionille CL-finaaliin vastustajaksi oli hieman yllättäen päässyt kauden aikana sekavasti esiintynyt Chelsea. Ei Barcelona, ei Real Madrid, vaan ”vain” Chelsea. Bayern oli kotistadionillaan enemmän tai vähemmän selvä suosikki ottelussa, jossa molemmilta oli sivussa pelikieltojen vuoksi muutamia tärkeitä miehiä.
Chelsean ennakoitiin lähtevän pelaamaan varovaisesti ja arviot osuivatkin oikeaan. Ottelun käsikirjoitus oli koko ottelun ajan hyvin selvä. Bayern piti palloa ja pyrki murtamaan englantilaisten 10 miehen puolustussumpun. Vihdoin 83. minuutilla stadion räjähti, kun Kroosin tarkka keskitys löysi takatolpalta Müllerin, jopa puski maan kautta Bayernin pitkään haettuun johtoon. Viisi minuuttia myöhemmin Chelsean ottelun ainoasta kulmasta Drogba hiljensi kuitenkin Bayern-fanit puskemalla voimalla tasoituksen. Jatkoajalla Bayern hallitsi edelleen, mutta edes pilkusta palloa ei saatu maaliin Cechin torjuessa Robbenin heikon vedon. Luvassa oli jälleen rangaistuspotkut. Ja ne alkoivatkin lupaavasti, kun Neuer torjui Matan vedon. Bayernin kahdella viimeisellä vetäjällä, Olicilla ja Schweinsteigerilla paineensietokyky ei kuitenkaan riittänyt. Drogba upotti tämän jälkeen ratkaisevan pilkun ja käynnisti siniset juhlat. Samalla hetkellä jalkapallojumala oli riisunut tyylikkäät nahkahousunsa ja lämmittänyt väljähtyneen annoksen fish&chipsiä.
Finaalissa ennätykselliset lähemmäs 40 laukausta ja 20 kulmaa Bayernin toimesta olivat yhtä tyhjän kanssa. Chelsea tarvitsi vain yhden kulman. Bayern teki vahvasti sen itse ja tuskainen toukokuu ”huipensi” kauden vielä kahdella kakkossijalla lisää…
Lähtökohdat kaudelle 2012-2013Bayern aloittaa toisen kautensa kokeneen Jupp Heynckesin alaisuudessa. Kaksi vuotta sitten Bayern aloitti toisen kautensa Van Gaalin valmennuksessa ja kirjoitin tuolloin kesällä 2010 Bayernin kausitopikin avaukseen seuraavasti:
”Kaiken järjen mukaan lähtökohdat tähän kauteen ovat paria pykälää helpommat kuin vuosi sitten…. Nyt pelaajat ja valmentaja tuntevat kuitenkin toisensa ja pelitavan, joten luvassa lienee helpompia aikoja. Ainoan kysymysmerkin aiheuttaa se, että Saksan ja Hollannin maajoukkuemiehet aloittivat harjoittelunsa vasta tänään maanantaina 2.8, joten harjoituskausi jää käytännössä vain kahden viikon mittaiseksi. Tiettyä lievää alkukankeutta saattaa olla siten kuitenkin luvassa.”
Jälkiviisaana voidaan todeta, että spekuloinnit menivät metsään. Lopputuloksena ei ollut vain lievää alkukankeutta, vaan säännönmukaisesti heikkoja esityksiä, sekavuutta ja riitelyä, jotka huipentuivat Van Gaalin potkuihin kevätkaudella. Nyt alla on jälleen fyysisesti ja ennen kaikkea henkisesti raskas ja pitkä kausi kakkossijoineen ja EM-kisoineen. Erityisesti joukkueen rungon muodostavien Saksan maajoukkuemiesten harjoituskausi on jäänyt taas melko lyhyeksi. Heynckesin ja muun valmennusjohdon haasteelliseksi tehtäväksi jää saattaa pelaajat lyhyessä ajassa sekä fyysiseen että henkiseen huippukuntoon. On syytä toivoa, että tällä kertaa kysymykseen tulisi todellakin korkeintaan vain jonkinasteinen alkukankeus.
Matthias Sammer – uusi Sport-VorstandUlin ja Kallen tuntien on ehkä luonnollista, että kun Bayernin tasoisessa seurassa puhutaan kahdesta peräkkäisestä pokaalittomasta kaudesta, joitakin muutoksia olisi luvassa. Tästä huolimatta heinäkuun alussa tullut uutinen yllätti monet; joukkueen rakennuksesta vastannut Sportdirektor Christian Nerlinger sai lähteä. Yllätys oli niin ikään korvaajaksi saadun miehen nimi.
Euroopan mestari, mestareiden liigan voittaja, Saksan mestari, kultaisen pallon voittaja. Lyhyen valmentajanuransa aikana bundesliigan historian nuorin mestaruuden voittanut valmentaja. Viimeiset noin kuusi vuotta Saksan jalkapalloliiton Sportdirektorina vastuualueenaan saksalaisen juniorijalkapallon kehittäminen. Tuolla ajanjaksolla Saksa päätti 16 vuoden kuivan kauden ja voitti nuorten Euroopan mestaruudet niin U21-, U19- kuin U17-vuotiaissa sekä lukuisia muita mitaleja. Matthias Sammerin näytöt kentältä ja sen ulkopuolelta ovat kovaa luokkaa.
Sammer saa jo lähtökohtaisesti Nerlingeriä vahvemman aseman seurassa kuuluessaan FC Bayern AG:n hallitukseen. Pelien aikana hän tulee istumaan vaihtopenkillä. Vahvana persoonana ja perfektionistina tunnetulla Sammerilla on ennen kaikkea kaksi tehtävää; vastata ykkösjoukkueen toiminnasta ja rakentaa mestaruuksia voittava joukkue sekä kehittää Bayernin junioritoimintaa Saksan jalkapalloliitossa hankitun kokemuksen pohjalta. Vaikka lista juniorijoukkueiden kautta pelkästään Bayernin ykkösjoukkueeseen nousseista pelaajista on pitkä (Lahm, Schweinsteiger, Müller, Badstuber, Contento, Alaba, Kroos, Can) muista seuroista puhumattakaan, on seuran sisällä yleinen mielipide tällä hetkellä se, että junioripuoli ei toimi halutulla tavalla. Kärkipelaajien taso kuin myös laadukkaan pelaajamateriaalin laajuus on laskenut selvästi viimeisissä ikäluokissa. Viimeiset kovat nimet (Kroos, Alaba, Can) on hankittu seuraan varsin myöhäisellä iällä, joten kunnia pohjatyöstä menee muihin osoitteisiin. Sammerin tehtävänä on luoda selvät toimintalinjat ja tavoitteet jokaiselle ikäluokalle eli kehittää ns. ”Ausbildungsweg”.
Aika näyttää lopulta vastauksen, mutta saattaa hyvin olla, että Bayernin kauden 2012-2013 tärkein hankinta on Matthias Sammer…
Pelaajasiirrot Bayernin rinki osoittautui viime kauden aikana varsin kapeaksi ja Heynckes ei ennen bundesliigan mestaruuden karkaamista juurikaan rotaatiota uskaltanut käyttää. Avainpelaajien väsymys näkyi erityisesti ns. kolmen ottelun viikkoina. Esimerkiksi mestareiden liigan alkulohkon aikana CL-pelin jälkeisistä bundesliigan otteluista Bayern ei juuri voittoja napsinut tai esitykset olivat muuten todella nihkeitä. Selkeä tavoite kesälle olikin laajemman ja laadukkaamman ringin saaminen Heynckesin käyttöön.
Tässä vaiheessa siirtokesää näyttäisi siltä, että pelaajaliikenteen osalta jäädään plussanpuolelle. Näin varsinkin, jos harjoituskaudella Heynckesilta kiitosta keränneet nuorukaiset Weiser, Emre Can ja Xherdan Shaqiri kykenevät jo hyviin esityksiin alkavalla kaudella. Keskuspuolustukseen on nyt neljä vaihtoehtoa ja molempien laitapakkien tontille vähintään kaksi pelaajaa. Myös hyökkäyspäässä ja hyökkäävien keskikenttäpelaajien osalta tarjonta on kasvanut. Keskikentän keskusta onkin tällä hetkellä ainoa paikka, mihin yrityksistä huolimatta ei uutta laatupelaajaa ole saatu hankittua. Huhuissa on pyörinyt erityisesti kaksi nuorta maajoukkuemiestä eli Leverkusenin Lars Bender ja Athletic Bilbaon Javi Martínez. Leverkusen ei suostu kuitenkaan tällä tiedolla myyntiin ja Martínezin kohdalla Bilbaon hintapyyntö (40 milj.) on puolestaan täysin posketon..
Sisään (suluissa pelipaikka, vanha seura ja siirtosumma):
Javi Martinez (keskikenttä, Athletic Bilbao, 40 milj.)
Dante (keskuspuolustaja, Borussia Mönchengladbach, n. 5 milj.)
Xherdan Shaqiri (laitapelaaja, FC Basel, n. 11,5 milj.)
Mario Mandzukic (hyökkääjä, Wolfsburg, 13 milj.)
Claudio Pizarro (hyökkääjä, Werder Bremen, ilmaissiirto)
Tom Starke (maalivahti, Hoffenheim, ilmaissiirto)
Mitchell Weiser (laitapelaaja, FC Köln, 0,5 milj.)
Emre Can (keskikentän keskusta, FC Bayern II)
Lukas Raeder (maalivahti, Schalken A-juniorit, ilmaissiirto)
Patrick Weihrauch (hyökkääjä, Bayernin A-juniorit)
Ulos:
Danijel Pranjic (Sporting Lissabon, sopimus päättyi)
Nils Petersen (vuoden laina Werder Bremeniin)
Ivica Olic (Wolfsburg, sopimus päättyi)
Hans-Jörg Butt (päätti uransa)
Rouven Sattelmaier (uusi seura tuntematon)
Breno (vankila)
PELAAJATMaalivahdit1 Manuel Neuer 
27.9.1986:
Schalkesta kesällä 2011 siirtynyt Neuer lähti viime kauteen vaikeasta asetelmasta. Muutamien ultra-ryhmittymien vihamielinen suhtautuminen joukkueen uuteen tähtimaalivahtiin lisäsi jännitteitä ja varmasti pelaajan omia paineita. Viime kautta voikin pitää esityksiltään hieman vaihtelevana; Neuer loisti loppukaudesta erityisesti mestareiden liigan jatkopeleissä, mutta vastapainoksi bundesliigassa sattui muutamia ihmeellisiä virheitä, jotka maksoivat pisteitä. Neuer myönsi avoimesti, että tottuminen Bayernin pelien käsikirjoitukseen, missä tilanteita omalle maalille tulee aikaisempaa selvästi harvemmin, otti aikansa. Joka tapauksessa voidaan puhua yhdestä maailman parhaimmista maalivahdeista, jolla ei ole merkittäviä heikkouksia. Alkavalla kaudella keskittyminen kuntoon ja turhat kikkailut alimpana miehenä pois, niin hyvä tulee.
22 Tom Starke 
18.3.1981:
Kaksi viimeistä kautta Hoffenheimin ykkösmaalivahtina pelannut Starke siirtyy Bayernin kakkosmaalivahdiksi pelaajauransa lopettaneen Hans-Jörg Buttin tilalle. Näin Neuerin mahdollisten loukkaantumisten varalta tarjolla on kokenut ja bundesliigasta näyttöjä omaava maalivahti. Ilman Neuerin pelaamisen estäviä vammoja isokokoisen Starken pelit kaudessa jäänevätkin korkeintaan yhteen tai kahteen peliin.
24 Maximilian Riedmüller 
4.1.1988:
Riedmüller taistelee kolmosmaalivahdin paikasta Lukas Raederin kanssa. Viime kaudella Riedmüller pääsi kerran mukaan ykkösjoukkueen kokoonpanoon. Kaiken kaikkiaan bundesliigaminuutteja ei uralla vielä ole tullut.
32 Lukas Raeder 
30.12.1993
Nuori Raeder voitti viime kaudella Schalkessa ykkösmaalivahtina A-nuorten bundesliigan mestaruuden, kun finaalissa kaatui juuri tuleva seura Bayern. Siirtoa Bayerniin voinee pitää pienoisena yllätyksenä, koska Schalkessa ei Neuerin kaltaista yksinvaltiasta maalinsuulla ole. Bayernissa Raeder pelanneekin pääosin kakkosjoukkueessa ja vääntää Riedmüllerin kanssan kolmosmaalivahdin paikasta.
Puolustus:4 Dante 
18.10.1983
Viime kauden yllättäjäjoukkueesta Borussia Mönchengladbachista siirtynyt Dante esiintyi viime kaudella vahvasti Gladin puolustuksen johtajana. M´gladbachissa Danten edessä pelasi äärimmäisen kurinalaisesti puolustanut enemmän vastaiskuihin pelinsä perustanut joukkue. Nyt brassi on siirtynyt joukkueeseen, joka hallitsee palloa ja jonka puolustusta vastaan isketään usein vastaiskuilla. Minkälaisia haasteita tämä muutos sitten mahdollisesti aiheuttaa Dantelle, näyttää viimeistään aika. Viime kauden tasolla jatkaessaan brassi saattaisi olla vahva ehdokas jopa avaukseen.
5 Daniel van Buyten 
07.02.1978
Kokenut belgialaistoppari muodosti kauden syyspuolikkaan aikana vahvan parivaljakon Holger Badstuberin kanssa puolustuksen keskustassa ja kuuluu tuolloin ehdottomasti bundesliigan parhaimpiin toppareihin. Kevätkauden ensimmäisessä pelissä tullut murtuma pilasi kuitenkin loppukauden ja belgialaishujoppi palasi ykkösjoukkueen riveissä kentälle vasta kauden päättäneessä CL-finaalissa. Vaikka ikää on jo 34-vuotta, Van Buyten pärjännee edelleen kyydissä mukana ainakin pienempiä seuroja vastaan vahvana pääpelaajana ja kaksinkamppailijana ja saattaa jopa taistella Boatengin ja Danten kanssa toisesta avauksen topparin paikasta. Belgialainen on lisäksi pelote hyökkäyspään erikoistilanteissa.
13 Rafinha 
7.9.1985
Italiasta siirtynyt Rafinha sai kauden aikana peliaikaa erityisesti peleissä, joissa vaadittiin laitapakilta enemmän hyökkäyspään osaamista. Pallollisessa pelissä vahvuutensa omaava brassi oli kuitenkin usein vaikeuksissa puolustuspäässä sekä kaksinkamppailuissa että sijoittumisen suhteen. Tulevalla kaudella Alaban nousun myötä roolina lienee entistä selvemmin toimia Lahmin varamiehenä, kun joskus harvoin joukkueen kapteeni lepovuoron saa.
17 Jérôme Boateng 
3.9.1988
Boatengilla on takanaan debyyttikausi Bayernin riveissä, jonka aikana mies esiintyi sekä oikeana laitapakkina että erityisesti kevätpuolikkaalla lempipaikallaan eli topparina. Peleihin mahtui sekä hyviä että vähän huonompia esityksiä ja Boatengn voikin sanoa olevan vielä tällä hetkellä hieman ristiriitainen pelaaja. Atleettinen lahjakkuus sekä taito-ominaisuudet ovat huippuluokkaa ja periaatteessa miehellä on muutenkin kaikki eväät olla yksi maailman parhaimmista puolustajista. Tämä tavoitteen saavuttaminen vaatii kuitenkin vielä ehdottomasti työtä. Ajoittaiset keskittymisongelmat ja käsittämättömät rikkeet sekä pääpeli; siinä osa-alueet, joita Boatengin on erityisesti kehitettävä.
21 Philipp Lahm 
11.11.1983
Münchenin oma poika ja joukkueen kapteeni vaihtoi kesken viime kauden vasemmalta laidalta oikealle, jossa tullee jatkamaan myös tulevalla kaudella. Yksi maailman parhaista laitapuolustajista pelasi päättyneellä kaudella vakuuttavasti erityisesti mestareiden liigan otteluissa. Lahm on ollut kapteenina nyt 1,5 kautta ja tänä aikana Bayern ei ole voittanut yhtäkään pokaalia. Lahm ei ole toki yksin syyllinen pokaalittomuuteen, mutta joka tapauksessa nyt periaatteessa kolmantena kautena vähintään salaattilautasen on noustava toukokuussa 2013 käsivarsille.
26 Diego Contento 
01.05.1990:
5-vuotiaasta Bayernia edustanut Contento sai peliaikaa kunnolla oikeastaan vasta kauden loppupuoliskolla, kun bundesliigan mestaruus karkasi Dortmundille. Oli lisäksi avauksessa CL-finaalissa Alaban pelikiellon vuoksi. Contenton otteita voi luonnehtia perusvarmoiksi, joskin nuorukainen olisi voinut nousta nähtyä rohkeammin. Kaiken kaikkiaan Contento on pelannut ykkösjoukkueeseen nousunsa jälkeen säännöllisen epäsäännöllisesti, joten on vaikea sanoa, mihin eväät lopulta riittäisivät. Kesän aikana syntyi uusi jatkosopimus, mutta onko peliaikaa luvassa kunnolla jatkossakaan Alaban viime kauden nousun myötä?
28 Holger Badstuber 
13.03.1989
Bayern-kasvatin voi sanoa olleen joukkueen yksi viime kauden ykköspelaajista ellei peräti juuri se ykköspelaaja. Vaikean toissa kauden jälkeen otti selviä kehitysaskelia ja nousi selväksi ykköstoppariksi ja puolustuksen johtajaksi. Aggressiivisesti ja tunteella pelaava Badstuber on vahva kaksinkamppailija, joka lukee hyvin peliä. Vastaa suurelta osin myös pelinavaamisesta puolustuslinjasta. Ikää ei ole kuitenkaan vielä huipputopparille nimeksikään, joten mielenkiinnolla voidaan odotella tulevia vuosia, kun kokemusta karttuu entistä enemmän. Lahmin jälkeen yksi vahvimmista seuraavista kapteeniehdokkaista?
Keskikenttä:7 Franck Ribéry 
07.04.1983
Ribéryllä on takanaan uransa paras Bayern-kausi, bundesliigassa 12 maalia ja 20 maalisyöttöä sekä mestareiden liigassa vielä päälle tehot 3+5. Ranskalainen on pysynyt jo hetken aikaa terveenä ja se näkyy nyt kentällä. Lisäksi kokeneen ja erinomaisena pelaajien käsittelijänä tunnetun Heynckesin tulo valmentajaksi edesauttoi entisestään ranskalaisen vireen parantumiseen. Van Gaalin kanssa Ribéry ei tunnetusti tullut toimeen. Terveen ja hyvällä fiiliksellä pelaavan arpinaaman poikkeuksellisen taidon&nopeuden yhdistelmän pysäyttämiseen tarvitaan säännönmukaisesti vähintään kaksi vastustajaa. Toivoa sopii, että Münchenin kaupunkiin ihastunut ja seuraa säännönmukaisesti hehkuttava Ribéry jatkaa tulevalla kaudella viime kauden malliin.
8 Javi Martinez 
2.9.1988
Martinez siirtyi siirtoikkunan loppuhetkillä pitkän väännön jälkeen Athletic Bilbaosta peräti 40 miljoonalla eurolla Saksan ykköseuraan. Bayern maksoi ylihintaa, mutta vahva uskoa löytyy siihen, että espanjalainen on lopulta kaiken panostuksen arvoinen. Martinez teki viiden vuoden sopimuksen.
10 Arjen Robben 
23.01.1984:
Oi Arjen, oi Arjen… Hulluuden ja nerouden rajamaat ovat joskus häilyviä ja matka sankarin roolista antisankariksi voi sekin olla joskus pienestä kiinni. Robben pelasti tehollisesti periaatteessa hyvän jossei jopa sitä paremman kauden, mutta Bayern-kannattajien mieleen Robbenin viime kaudesta jäi ennen kaikkea kaksi merkittävää peliä. Puhutaan tietysti bundesliigan mestaruuden ratkaisseesta kevään Dortmund-pelistä sekä CL-finaalista. Ja valitettavasti nämä muistikuvat ovat kovin negatiivisia. Hollantilaisella egomaanikolla oli totuttuun tapaan valtava vimma ratkaista nämä pelit, mutta tällä kertaa halua oli kenties osittain enemmän kuin järkeä. Kannattajien turhautuminen purkautui ikävällä tavalla CL-finaalin jälkeisessä harjoituspelissä Bayern-Hollanti, jossa Robben sai osakseen vihellyskonsertin aina koskiessaan palloon. Lisäksi tälläkin foorumilla on vaadittu miehen myymistä. Puhutaan kuitenkin edelleen yhdestä maailmasta parhaista pelaajista, joka lisää huomattavasti Bayernin vaarallisuutta hyökkäyspäässä. Vaikka luvassa saattaa olla myös ajoittain typerää yksinyrittämistä ja turhauttavia pallonmenetyksiä, kaikesta huolimatta omana mielipiteenäni sanoisin, että Robben on riskin arvoinen.
11 Xherdan Shaqiri 
10.10.1991
Uudessa ympäristössä vaatimukset kuin myös itse liiga ovat aikaisempaa selvästi kovemmat, joten sveitsiläisnuorukaiselle on suotava aikaa näihin tottumiseen. Harjoituspelien perusteella jo vuonna 2010 Sveitsin maajoukkueeseen noussut Shaqiri vaikuttaisi kuitenkin varsin mielenkiintoiselta tapaukselta. Kanssafoorumistia lainatakseni siis pelaajalta, jolla on teknistä näppäryyttä, ennakkoluulottomuutta sekä potentiaalia yllättäviinkin ratkaisuihin jo nyt alkavalla kaudella.
23 Mitchell Weiser 
21.4.1994
Lupaavimpiin saksalaisiin laitapelaajiin lukeutuva Weiser debytoi viime kaudella bundesliigassa Kölnin historian nuorimpana pelaajana, kun ikää mittarissa oli vasta n. 17 vuotta ja 10 kuukautta. Monipuolinen Weiser kykenee pelaamaan molemmilla laidoilla niin hyökkäävässä roolissa kuin myös laitapakkina. Mielipaikka on kuitenkin oikean laidan hyökkäävä rooli. Vikkeläjalkainen ja taitava, mutta miesten peleihin fyysiikaltaan vielä ehkä hieman raakile Weiser kuului 2011 yhdessä Emre Canin kanssa Saksan U17-maajoukkueen avainpelaajiin, kun Saksa otti EM-hopeaa sekä MM-pronssia.
27 David Alaba 
24.06.1992:
Alaba on ehtinyt lyhyellä urallaan pääsemään jo useasti historian kirjoihin. Itävaltalaissuperjunnu on mm. nuorin Bayernin riveissä debytoinut pelaaja, nuorin Itävallan maajoukkueessa esiintynyt pelaaja ja nuorin Itävallan vuoden pelaajaksi valittu pelaaja. Viime kaudella nuorukainen oli alkukauden pienessä roolissa, mutta Schweinsteigerin loukkaannuttua peliaikaa tuli ensin keskikentän keskustassa. Otteet olivat tyydyttäviä ja hieman vaihtelevia, mutta varsinaiseen loistoonsa Alaba nousi, kun Heynckes siirsi miehen vasemmaksi pakiksi maaliskuun alkupuolella. Nuorukainen esiintyi ennakkoluulottomasti, nousi paikan tullen rohkeasti ja puolusti poikkeuksetta virheettömästi. Voidaan hyvällä syyllä puhua todellisesta läpilyönnistä. Sympaattinen itävaltalainen on erinomaisen kokonaisvaltainen ja monipuolinen pelaaja ilman pahoja heikkouksia.
30 Luiz Gustavo 
23.7.1987
Brasilialainen taisteli oikeastaan koko kauden ajan Tymoshchukin kanssa siitä, kumpi on ykkösvaihtoehto keskikentän keskustan puolustavaan rooliin ja loppukaudesta Luiz Gustavo taisi päästä tässä taistelussa niskan päälle. Brassin vahvuudet ovat ehdottomasti puolustuspelissä. Pelityyli on aggressiivinen, pallonriistokyvyt hyvät ja työmäärä on kovaa luokkaa pelistä toiseen, joten tässä valossa Gustavo on ihan hyödyllinen ja tarpeellinenkin tasapainottava lisä Bayernin muuten varsin hyökkäävään ryhmitykseen. Vastapainoksi hyökkäyssuuntaan taas Luiz Gustavon eväät ovat hieman kevyet ja esimerkiksi syöttöpeliä olisi hyvä saada varmemmaksi.
31 Bastian Schweinsteiger 
01.08.1984
Schweinsteiger aloitti kauden erinomaisesti ja oli merkittävässä roolissa Bayernin alkukauden liidossa, mutta loukkaantui ensimmäisen kerran marraskuun alussa ja uudestaan pian paluunsa jälkeen helmikuun alussa. Miehen loukkaantumisten myötä näytti Bayernin pelin taso ainakin hetkellisesti laskevan. Schweini palasi sopivasti loppukauden ratkaisupeleihin, mutta otteet olivat kaukana alkukauden loistosta. Joka tapauksessa puhutaan Bayernin yhdestä tärkeimmistä ellei peräti tärkeimmästä pelaajasta. Schweinsteiger on Bayernin moottori; kunnossa ollessaan erinomainen hyökkäysten käynnistäjä ja pelin rytmittäjä, mutta on samalla tärkeässä roolissa joukkueen puolustuspelissä pelinlukutaitonsa ja sijoittumisensa vuoksi.
36 Emre Can 
12.1.1994
Ikäluokkansa kuumimpiin lupauksiin kuuluva keskikentän keskustassa viihtyvä Emre Can esiintyi viime kaudella Bayernin kakkosjoukkueen riveissä ja pääsi lisäksi muutaman kerran ykkösjoukkueenkin kokoonpanoon niin bundesliigassa kuin mestareiden liigassa. Debyytti jäi vielä kuitenkin tekemättä. Toissa kaudella Emreä Saksan U17-vuotiaiden maajoukkueessa valmentanut ja nyttemmin Tottenhamiin siirtynyt Steffen Freund kutsui nuorta miestä ”kokonaisvaltaisimmaksi pelaajaksi, jonka olen koskaan nähnyt”. Emre onkin mielenkiintoinen yhdistelmä erilaisia ominaisuuksia; nuori mies kykenee toisaalta puolustavaan ja vastustajan peliä rikkovaan fyysiseen peliin, mutta myöskään pelinrakennus tai vaikkapa soolojuoksut pallon kanssa eivät ole vieraita tälle komearaamiselle nuorukaiselle. Emren on kuitenkin on kehitettävä peliään johdonmukaisemmaksi ja mm. turhista peliä hidastavista pallonhautomisista on päästävä eroon.
39 Toni Kroos 
04.01.1990:
Kaudella 09-10 Kroos nousi Leverkusenissa Heynckesin alaisuudessa bundesliigan keskikenttäeliittiin ja viime kaudella vanhan herran tulo Bayernin valmentajaksi auttoi Kroosia nousemaan pelaajana edelleen seuraavalle tasolle. Kroos oli viime kauden aikana Bayernin parhaita pelaajia. Nuorempana puolustussuuntaan laiskasti pelanneesta Kroosista on pikku hiljaa muotoutunut entistä kokonaisvaltaisempi ja kaksinkamppailuvahvempi pelaaja, joka nykyään kykenee kymppipaikan lisäksi pelaamaan myös keskikentän keskustassa. Jos jostakin voi valittaa, niin maaleja Kroos voisi tehdä enemmän ja hyödyntää rohkeasti enemmän hyvää laukaustaan. Kuten jo useampaan kertaan on todettu, mikään pikakiituri Kroos ei tule koskaan olemaan, mutta erinomainen pelikäsitys ja syöttötaito nostavat Kroosin keskivertopelaajan yläpuolelle.
44 Anatoliy Tymoshchuk 
30.03.1979
Kokenut ukrainalainen on perusvarma pelaaja, jonka osalta etukäteen jo melko hyvin tietää, mitä on luvassa. Tymoshchuk on selvästi puolustusorientoitunut pelaaja, jonka vahvuuksia ovat sijoittuminen sekä palloriistokyvyt. Tulevalla kaudella luvassa lienee entistä selvemmin rotaatiopelaajan rooli?
Hyökkääjät:9 Mario Mandzukic 
21.5.1986
Wolfsburgista hankittu Mandzukic nakutti viime kaudella mukavat tehot 12+10 ja esiintyi päälle vahvasti EM-kisoissa, joissa syntyi kolme maalia. Erityisesti sumputtavia vastustajia vastaan vahvana pääpelaajana mainetta niittänyt kroaatti tuo hyödyllisiä uusia ulottuvuuksia Bayernin hyökkäyspeliin. Ja näitä pelejähän, missä vastustaja vetäytyy vahvasti, onkin sitten luvassa aivan varmasti runsaasti myös tulevalla kaudella.
14 Claudio Pizarro 
3.10.1978
Kokenut Bundesliigan kaikkien aikojen paras ulkomaalainen maalintekijä aloittaa toisen rupeamansa Bayernin riveissä. Oli viime kaudella Bremenille kultaakin kalliimpi ja viimeisteli lopulta vahvan kauden päätteeksi mukavat 18 maalia. Pizarrolle tulee ikää mittariin lokakuussa 34 vuotta, joten perulainen sai vain vuoden sopimuksen. Kunnossa pysyessään Pizzarro on edelleen hyvä ja viekas maalintekijä, ja tuo tarvittaessa joukkueen sentteripelaamiseen pienen tilan jalalla pelaamisen taitoa kulmikkaampiin Gomeziin ja Mandzukiciin verrattuna.
20 Patrick Weihrauch 
3.3.1994
Weihrauch pelasi viime kauden Bayernin A-junioreissa, jossa käteen tarttui lopulta hopeasija Schalken voittaessa mestaruusfinaaliin. Weihrauchin henkilökohtaiset tehot jäivät kauden aikana melko vaatimattomaksi. Nuorukainen on kuulunut Weiserin ja Canin tavoin ikäluokkansa maajoukkuerinkiin, mutta ei ole missään nimessä mainitun kaksikon tasoinen lupaus. Ammattilaissopimusta onkin pidettävänä vähintään pienoisena yllätyksenä.
25 Thomas Müller 
13.09.1989
Müllerillä on takanaan Bayern-uransa vaisuin kausi, vaikka tehot 7+13 bundesliigassa kohtalaiset onnistumisesta kertovatkin. Kauteen mahtui mm. pitkä 13 ottelun maaliton putki bundesliigassa. Müllerin asema ei Heynckesin alaisuudessa ei toistaiseksi ole ollut yhtä vahva kuin Van Gaalin ja rooli ja pelipaikka ovat hieman vaihdelleet. Jonkinlaisia siirtohuhujakin oli alustavasti liikkeellä kesän aluksi, mutta Müller linjasi hyvissä ajoin Bayernin olevan ”minun seurani”. Pelaajatyyppinä Müller on varsin ainutlaatuinen tapaus eikä istu oikein mihinkään perinteiseen muottiin. Pelaajan suurin vahvuus on ehdottomasti oikea-aikainen (palloton) liike.
33 Mario Gomez 
10.07.1985
Gomez on kaiken järjen mukaan Bayernin ehdoton ykköshyökkääjä myös tulevalla kaudella. Viime kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 52 ottelussa syntyi 41 maalia. Pitkään ulottuvissa ollut toinen peräkkäinen Bundesliigan maalikuninkuus karkasi lopulta Huntelaarille, kun loppukaudesta Heynckes säästeli Super-Marjoa mestareiden liigan pelejä ajatellen. Mestaiden liigassa puolestaan vain Messi osui Stuttgart-kasvattia useammin. Gomez on klassinen rangaistusalueen saalistaja, joka viimeistelee monipuolisesti kaikilla mahdollisilla tavoilla sukukalleudet mukaan lukien. Pelinrakennukseen osallistuminen on useimmiten heikohkoa. Tulevalla kaudelle otteisiin olisi hyvä saada lisää tasaisuutta.

Keskustelu alkakoon
