Leka Harkko
Poissa
|
 |
Vastaus #625 : 04.01.2013 klo 15:49:44 |
|
Kieltämättä elo-syyskuun kaksi maalia 124 minuuttiin BuLissa voidaan luokitella niin luokattomaksi esitykseksi, että käytännössä loppukauden kestänyt penkitys oli sopiva rangaistus. Ainakin se oli ilmeisesti parempi idea kuin lyödä junnu amoihin.
Toinen maaleista toki oli todellinen tuurimättö ja sen jälkeen otteet olivat vähintäänkin heikkoja viimeistely-yrityksiä. Tilastollisesti otteet olivat hyviä, mutta itse peliesitykset surkeita.
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #626 : 04.01.2013 klo 15:53:49 |
|
FCB on jo julistanut että tapahtuisi kesällä. Talvisiirto olisi yllättävän loogista badstuberin tilanteen vuoksi, vaikka ylempänä en sellaiseen uskonut. Tällöin hinnaksi toki tulisi muutama megaeuro. Kesällähän siirto tapahtuisi ilmaiseksi.
Varmasti juuri Hoilgerin loukkaantuminen, joka kestää kauden loppuun, pisti Sammerin ja kumppanit miettimään tilannetta pikaisesti uudelleen. Ja toki sitä rotaatiota täytyy puolustajienkin keskuudessa harrastaa kevään otteluruuhkassa. Ja ainahan loukkaantumisriski vaanii taustalla. Järkevää varautua mahdollisimman moneen skenaarioon. Kirchhoffista ja hänen potentiaalistaan en paljoa tiedä, mutta kai se on luotettava seurajohdon visioihin. Tuleeko nuorukaisesta koskaan Bayernin vakiokalustoa, onkin sitten jo toinen kysymys. Mutta joskus kannattaa pieniä riskejäkin ottaa. Joka tapauksessa täydennysmiestä tarvitaan. Toivon kyllä hartaasti, että Dante pysyy pelikunnossa koko kevään. Tarvitseeko sanoa...no, sanotaan nyt vielä kerran: hieno mies!
|
|
|
|
|
der bomber
Poissa
Suosikkijoukkue: König Mölders, ylijumala Rafinha
|
 |
Vastaus #627 : 04.01.2013 klo 18:58:14 |
|
Schlaudi-baumjohan-petersen trilogia saa Kirchoffista kaikella todennäköisyydellä tarpeettoman jatkajan. Petersenistä Straiter totesikin jo olennaisen. Tehot olivat hyvät, minkä johdosta keväällä nähdyt muitten kierrättämiset selvässä johdossa vitutti aika tavalla.
Tuota Baumjohannin siirron ideaa en koskaan tajunnut, eihän poika pärjännyt edes schalkessa, joka kertonee kaiken oleellisen tasosta...
|
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
 |
Vastaus #628 : 04.01.2013 klo 19:58:33 |
|
Schlaudi-baumjohan-petersen trilogia saa Kirchoffista kaikella todennäköisyydellä tarpeettoman jatkajan.
Kuinka tähän trilogiaan istuvat sitten esimerkiksi Borowski, Hashemian, Thiam ja Sforza?
|
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
 |
Vastaus #629 : 04.01.2013 klo 20:00:33 |
|
Unohdit ne tärkeimmät, eli Wiesingerin ja Wojciechowskin.
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #630 : 04.01.2013 klo 20:45:08 |
|
Kuinka tähän trilogiaan istuvat sitten esimerkiksi Borowski, Hashemian, Thiam ja Sforza?
Äh, tietenkin Bayernin historiassa on enemmän kuin kolme vastaavaa esimerkkiä. Muistelin vain viimeistä kolmea mieleen tulevaa. Nuo neljä eivät tosin vertaudu kovinkaan hyvin Kirchoffiin, Baumjohaniin ja Schlaudiin, koska nuo, aivan kuten Poldikin, olivat valmiita maajoukkuepelaajia tullessaan. Nopeasti muistellen sanoisin, että Tobias Rau oli aika identtinen näitten tuoreimpien tapausten kanssa. Sehän sisälsi vielä sen ääneen lausutun aivopierun, että kaveri oppisi Lisäratsulta hommat vuodessa ja ottaisi sitten tontin haltuunsa. Mutta anyway, kaikki tietävät, että Bayern tekee välillä hankintoja, joille ei sitten oikeasti anneta edes mahdollisuutta. Pelityylianalyytikkojen sijasta äänessä ovat jälkikäteen enimmäkseen bayernmystikot, jotka haluavat uskoa, että Bayernissa pelaaminen on jotenkin totaalisen erilaista kuin muualla. Kenties onkin, mutta yhteistä on se, ettei kukaan pelaa hyvin penkillä.
|
|
|
|
|
Leka Harkko
Poissa
|
 |
Vastaus #631 : 04.01.2013 klo 21:00:50 |
|
Saako listalle heittää La Ligaa "dominoivan" Chrisu Lellin?
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #632 : 04.01.2013 klo 21:18:44 |
|
Mutta anyway, kaikki tietävät, että Bayern tekee välillä hankintoja, joille ei sitten oikeasti anneta edes mahdollisuutta. Pelityylianalyytikkojen sijasta äänessä ovat jälkikäteen enimmäkseen bayernmystikot, jotka haluavat uskoa, että Bayernissa pelaaminen on jotenkin totaalisen erilaista kuin muualla. Kenties onkin, mutta yhteistä on se, ettei kukaan pelaa hyvin penkillä.
Joo, varmaankin näin on, etteivät kaikki Bayerniin sainatut ns. lupaukset saa kunnon mahdollisuutta näyttöjen antamiseen pelikentällä. Rutinoituneet vähän vanhemmat jannut ovat sitten asia erikseen. He ovat yleensä tietoisia täsmähankintoja. Eikä edes maajoukkuestatus aina ole tae Bayernin miehitykseen sopivuudesta. Pelaajan tasosta kyllä aika kova indikaattori, mutta ei välttämättä siitä sopivuudesta. Aina ei tiedä toimiiko homma ennenkuin kokeilee. Joskus ei sitten vain toimi. Toisaalta en tiedä onko se huono meriitti pelaajan CV:ssä, että Bayern on ollut kiinnnostunut, vaikka ura ei tätä kautta aukenisikaan. Ehkä pelaaminen Bayernissa kuitenkin on vähän spesiaalijuttu. Samalla tavalla kuin vaikka Realissa, Juventuksessa tai ManU:ssa. Kyllähän nämä suurseurat vetoavat pelaajiin. Vaikka joku Shaktar tarjoaakin isoja rahoja, ei seura omaa kuitenkaan vastaavaa statusta ja asemaa eurooppalaisessa futiksessa. Ei vielä vuosikymmeniin, vaikka rahaa kuinka pumpattaisiin toimintaan. Huipulla peli on raakaa, eikä välttämättä aina reiluakaan. Joku onnistuu, joku ei. Tämän varmasti tiedostavat myös ne nuorukaiset, jotka kirjoittavat nimen Bayernin soppariin.
|
|
|
|
|
voseli
Paikalla
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka, Sakari Saarinen, viski
|
 |
Vastaus #633 : 04.01.2013 klo 21:28:17 |
|
Saako listalle heittää La Ligaa "dominoivan" Chrisu Lellin?
Lell oli oman junnutuotannon helmiä.
|
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
 |
Vastaus #634 : 04.01.2013 klo 21:43:23 |
|
Toisaalta en tiedä onko se huono meriitti pelaajan CV:ssä, että Bayern on ollut kiinnnostunut, vaikka ura ei tätä kautta aukenisikaan. Ehkä pelaaminen Bayernissa kuitenkin on vähän spesiaalijuttu. Samalla tavalla kuin vaikka Realissa, Juventuksessa tai ManU:ssa. Kyllähän nämä suurseurat vetoavat pelaajiin. Vaikka joku Shaktar tarjoaakin isoja rahoja, ei seura omaa kuitenkaan vastaavaa statusta ja asemaa eurooppalaisessa futiksessa. Ei vielä vuosikymmeniin, vaikka rahaa kuinka pumpattaisiin toimintaan.
Suurin osa noistakin hankinnoista on tehty vain siksi, etteivät lupaavat pelaajat menisi kilpailijoiden riveihin.
|
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
 |
Vastaus #635 : 04.01.2013 klo 21:43:51 |
|
Ehkä pelaaminen Bayernissa kuitenkin on vähän spesiaalijuttu. ... onhan se aika monta miljoonaa 'kertaa' spesiaalimpaa.
|
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
 |
Vastaus #636 : 04.01.2013 klo 21:44:32 |
|
Raun kanssa vastaava tapaus oli pahoista loukkaantumisista kärsinyt Andy Görlitz.
|
|
|
|
|
Toldo02
Poissa
|
 |
Vastaus #637 : 04.01.2013 klo 21:55:39 |
|
Osaakos kukaan kertoa missä Robbenin lihasvammojen kanssa mennään? taannoin jostain luin, että 2013 olisi paluuajankohta, mutta ei sen enempää.
|
|
|
|
|
Leka Harkko
Poissa
|
 |
Vastaus #638 : 04.01.2013 klo 21:57:00 |
|
Lell oli oman junnutuotannon helmiä.
GaDDAM, piti hakea Andy Görlitzia. Lell ja Ottl olivat aliarvostettuja helmiä...
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #639 : 04.01.2013 klo 22:22:02 |
|
Suurin osa noistakin hankinnoista on tehty vain siksi, etteivät lupaavat pelaajat menisi kilpailijoiden riveihin.
En usko, että ainakaan suurin osa ko. hankinnoista olisi tehty vain kiusatakseen muita. Jos näin on joskus todistettavastitehty, että pelaaja ostetaan vain ja ainoastaan muiden kiusaksi, eikä hänen ole tarkoituskaan ikinä pelata matsiakaan, niin en minäkään sitä hyväksy. Kyllä varmasti kuitenkin pelaajia sainataan siksi, että halutaan ajatella, että ko. pelaaja mahdollisesti olisi hyödyllinen joukkueelle jossain roolissa. Jos on mahdollisuus kokeilla pelaajien sopivuutta joukkueeseen, niin kai seura sen tekee. Mikä tahansa seura. Varsinkin, jos kyseessä on erittäin lupaava nuori pelaaja.
|
|
|
|
|
Müllermilch
Poissa
Suosikkijoukkue: HUUUUUUUUUU
|
 |
Vastaus #640 : 05.01.2013 klo 00:49:19 |
|
Osaakos kukaan kertoa missä Robbenin lihasvammojen kanssa mennään? taannoin jostain luin, että 2013 olisi paluuajankohta, mutta ei sen enempää.
Robben on palannut treeneihin, harjoittelee kaksi kertaa päivässä ja on siis muun joukkueen mukana Qatarin leirillä. Ihan täydessä tikissä ei tietenkään vielä ole, mutta saattaa jo saada joitain jämäminuutteja alleen tulevista harjoitusotteluista. Tästä linkissä lisää Robbenista: http://www.fcbayern.telekom.de/de/aktuell/news/2013/39120.phpMuutenkin joukkueen terveystilanne näyttää todella hyvältä, kun loukkaantumista kärsineet Luiz Gustavo ja Emre Can ovat taas harjoituksissa mukana. Badstuberin lisäksi lasaretissa on vain reservimaalivahti Lukas Raeder, mutta tällä nyt ei ole sen suurempaa vaikutusta Bayernin peliin, kun mies ei muutenkaan mahtuisi edes penkille.
|
|
|
|
|
Toldo02
Poissa
|
 |
Vastaus #641 : 05.01.2013 klo 09:34:54 |
|
Robben on palannut treeneihin, harjoittelee kaksi kertaa päivässä ja on siis muun joukkueen mukana Qatarin leirillä. Ihan täydessä tikissä ei tietenkään vielä ole, mutta saattaa jo saada joitain jämäminuutteja alleen tulevista harjoitusotteluista. Tästä linkissä lisää Robbenista: http://www.fcbayern.telekom.de/de/aktuell/news/2013/39120.php. Mahtavaa kuulla että Arjen on taas kerran palaamassa. Jospa hän olisi taas kunnossa kun mestaruuksia ratkaistaan keväällä  ... Nooh vitsivitsi.
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #642 : 05.01.2013 klo 12:08:28 |
|
Robben on palannut treeneihin, harjoittelee kaksi kertaa päivässä ja on siis muun joukkueen mukana Qatarin leirillä. Ihan täydessä tikissä ei tietenkään vielä ole, mutta saattaa jo saada joitain jämäminuutteja alleen tulevista harjoitusotteluista. Tästä linkissä lisää Robbenista: http://www.fcbayern.telekom.de/de/aktuell/news/2013/39120.phpMuutenkin joukkueen terveystilanne näyttää todella hyvältä, kun loukkaantumista kärsineet Luiz Gustavo ja Emre Can ovat taas harjoituksissa mukana. Badstuberin lisäksi lasaretissa on vain reservimaalivahti Lukas Raeder, mutta tällä nyt ei ole sen suurempaa vaikutusta Bayernin peliin, kun mies ei muutenkaan mahtuisi edes penkille. Robbenin paluu on ehdottomasti hyvä ja tärkeä uutinen. Toivottavasti kuntoutuminen ja koeminuutit treenimatseissa sujuvat suunnitelman mukaan ja ongelmattomasti.
|
|
|
|
|
Münchner Kindl
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Sparta München
|
 |
Vastaus #643 : 08.01.2013 klo 19:50:19 |
|
Schalke saa höntsyssä kyytiä, tiedoksi että tulee fcb.tv:llä (jos jollain on).
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #644 : 09.01.2013 klo 00:13:16 |
|
Schalke saa höntsyssä kyytiä, tiedoksi että tulee fcb.tv:llä (jos jollain on).
Vakuutavaa maalien mättämistä Bayernilta, vaikka eihän näillä peleillä muuta merkitystä ole kuin, että valmentaja näkee ollaanko kurssissa valmistautumisen suhteen. Kääntäen tietysti voidaan sanoa, että mikäli saadaan 5-0 turpaan, kertoo se jostain ongelmasta, vaikka vain höntsäiltäisiinkin.
|
|
|
|
|
Kaakku
Poissa
Suosikkijoukkue: Mia san mia
|
 |
Vastaus #645 : 09.01.2013 klo 08:29:22 |
|
Vakuutavaa maalien mättämistä Bayernilta, vaikka eihän näillä peleillä muuta merkitystä ole kuin, että valmentaja näkee ollaanko kurssissa valmistautumisen suhteen. Kääntäen tietysti voidaan sanoa, että mikäli saadaan 5-0 turpaan, kertoo se jostain ongelmasta, vaikka vain höntsäiltäisiinkin.
Ribery dominoi yhden puoliajan mieliin määrin ja syötti kolme. Schalken puolustus oli niin olematon, että pitää jo kyseenalaistaa kuinka tosissaan tämä ottelu otettiin. Wf sen sanoi osuvasti, voitto kertoo vähemmän kuin 5-0 tappio. Tässä hieman statseja: Kokoonpano ensimmäinen puoliaika: Starke, Lahm, Dante, vB, Alaba, Martinez, Schweinsteiger, Kroos, Müller, Ribery, Mandzukic Toinen puoliaika: Starke, Rafinha, Gustavo, Can, Contento, Timo, Höjbjerg, Pizarro, Robben, Shaqiri, Gomez Maalit: Müller (p) 9min, Müller 20min, Mandzukic 33min, Mandzukic 43min, Gomez 63min.
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #646 : 09.01.2013 klo 10:35:49 |
|
Emre Canin peluuttaminen topparina oli jonkinlainen yllätys, positiivinen sellainen. Kaverin monipuolisuuttahan on kehuttu kovasti. Ei vaan joutunut millään tavoin testatuksi, kun Schalken paikkakin tuli ihan Timppatsukin tarjoilusta.
Todella positiivisella tavalla arrogantti esitys Bayernilta. Tästä on hyvä jatkaa, kuten sanonta kuuluu.
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #647 : 11.01.2013 klo 15:22:01 |
|
Emre Canin peluuttaminen topparina oli jonkinlainen yllätys, positiivinen sellainen. Kaverin monipuolisuuttahan on kehuttu kovasti. Ei vaan joutunut millään tavoin testatuksi, kun Schalken paikkakin tuli ihan Timppatsukin tarjoilusta.
Todella positiivisella tavalla arrogantti esitys Bayernilta. Tästä on hyvä jatkaa, kuten sanonta kuuluu.
Emre Canilta on nähty hienoja esityksiä ennenkin, itse en oikeastaan muunlaisia ole häneltä nähnytkään, enkä ihmettele, että Heynckes on toistuvasti nuorta miestä kehunut. Paineen alla pelaaminen on toki vielä näkemättä, mutta hyvin lupaava nuorukainen joka tapauksessa. Huomenna pelataan Baselia vastaan ja mielenkiintoista nähdä (FCB-TV) miten masiina toimii ja ketkä käyvät kentällä. Robbenin kunto erityisesti kiinnostaa. Highlights:eissa Schalkea vastaan miehen vire vaikutti lupaavalta ja liike oli hyvä. Shaqirille varmaan suurten tunteiden matsi tuo huominen.
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #648 : 12.01.2013 klo 19:43:08 |
|
Bayern kävi pelaamassa treenimatsin Baselissa ja otti kotijoukkueelta luulot pois heti pelin ensimmäisen vartin aikana ja 11 minuutin kohdalla tilanne oli jo 2-0 Bayernille. Peli oli tulosellisesti selvä jo 37. minuutilla, jolloin Bayern teki 3-0 maalin, joka jäi pelin viimeiseksi osumaksi. Toinen jakso höntsäiltiin löysästi 0-0 ja molempien tehdessä useita vaihtoja. Paljon odottamani Robbenin tulo kentälle ei tuonut ihmeitä, mutta Arjen vaikutti kyllä liikkuvaiselta ja pääsi pari kertaa hyvään tilanteeseen, tekemättä kuitenkaan maalia. Thomas Mûller oli pelipäällä ja jakoi palloa hienosti yläkerrassa. MOM ilman muuta. Thomas petasi loistavia vetopaikkoja muille ja Schweinin maali tuli juuri tällaisesta viistoon taakse syötöstä vastapalloon, josta Basti veti hienosti voimalla pallon sisään. Peli oli selvä jo puoliajalla ja toinen puoliaika olisi melkeinpä voitu jättää pelaamatta.
En tiedä mitä Heynckes sai tuosta pelistä muistivihkoonsa, mutta eipä siitä varmaan ihmeitä ollut opittavissa. Höntsä mikä höntsä, mutta toki vakuuttava voitto Bayernille.
Viikon päästä sitten alkaa Rückrunde ja ensimmäisenä vastassa kotipelissä Allianz Arenalla on ensikauden Zweitessa viettävä Greuther Fürth. Ehkä hyvä, ettei ihan alkuun saada etukäteen pahinta mahdollista vastustajaa. Avausottelut ovat usein vähän nihkeitä, mutta eiköhän tuo hoideta vähintään parin maalin marginaalilla. Tasoero on kuitenkin niin huima.
|
|
|
|
|
naruarsi
Poissa
|
 |
Vastaus #649 : 12.01.2013 klo 20:50:15 |
|
Olisiko kellään heittää maalikoostetta? Ei taho löytyä mistään...
|
|
|
|
|
|
|
|