stuubr
Poissa
Suosikkijoukkue: FC ALPC
|
 |
Vastaus #25 : 12.11.2012 klo 08:28:51 |
|
Olipas vaihteeksi tasokasta tuomarointia. :keskari: Kuninkaat - FC ALPC/2 7-6.
|
|
|
|
|
10919
Poissa
|
 |
Vastaus #26 : 12.11.2012 klo 08:39:14 |
|
FC POHU/MHP - KoiPS 10-2
KoiPSilta varmaan kauden paras peli, vaikka turpaan tuli taas kahdeksalla maalilla. Oli aika kova vastus, lähes pelkästään ykkösdivarimiehiä isolta kentältä. Jännä nähä pelaavatko samat naamat "kevät"kierroksella?
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #27 : 12.11.2012 klo 10:00:10 |
|
Kuninkaat – ALPC/2 7-6 (2-3)
Lähtökohdat molemmilla jengeillä olivat samanalaiset, kun kumpikaan ei vielä ollut avannut voittotiliään tämänvuotisessa kakkosessa. Molemmilla oli myös saman verran jätkiä mukana, kahden kentällisen verran. Odotettavissa oli siis tiukka kamppailu pisteistä, toisin kuin muutamassa muussa viikonlopun kamppailussa. Aiemmissa kahdessa pelissä Kunkkujen omassa päässä on verkko heilunut jo ensimmäisen minuutin aikana, mutta eilen maalinteon aloitti kotijoukkue. Ottelua käytiin varsin tasaisissa merkeissä, mutta Kunkuilla oli paremmat maalipaikat lisätä johtoaan. Kuitenkin omassa päässä soi ekalla puoliskolla kolme kertaa todella helposti ja tauolle lähdettiin tappioasemasta.
Toinen puoliaika jatkui sitten melko avoimin ovin ja hyviä tilanteita näkyi molemmissa päissä ja kumuloituvia rikkeitäkin kertyi hyvin nopeaan tahtiin. Alle kahdentoista minuutin jälkeen molemmat jengit olivat ottaneet jo 5 virhettä ja näytti ettei kympin vapareilta tänään vältyttäisi. Vierasjoukkue johti toisella puoliajalla parhaimmillaan 2-4 ja 3-5, mutta kuten kaikissa tämän kauden peleissä, Kuninkaat nousivat tappioasemasta johtoon. Matsin loppua kohden tunnelma kuumentui varsinkin vierailijoiden puolelta ja varoituksia nousi useampia. Ottelun puhuttavin tilanne sattui muistaakseni 5-5 –tilanteessa, kun tuomari vihelsi ALPC:lle vaparin ja välittömästi vihellyksen jälkeen pallo pelattiin maaliin. Peliä jatkettiin kuitenkin vaparilla, josta ei maalia enää saatu aikaiseksi. Tämä tuomarin virhe jäi kalvamaan vierailjoita loppupelin ajan, eivätkä he osanneet pitää päätänsä kylmänä. Yksi vierailijoista pelasikin itsensä pihalle, tosin ylivoimaa ei Kunkut päässeet kokeilemaan, kun kympin vapari laitettiin maaliin. Tämän lisäksi kotijoukkue rankaisi toistamiseenkin kympistä, kun vierailijat pommittivat vain päätyseinää. Tilanne vaihteli loppuun asti, kun ALPC tasoitti pelin noin minuutti ennen loppua, mutta puolta minuuttia myöhemmin Kunkut iskivät viimeisen niitin ja loppulukemiksi 7-6. Kunkuilta oli tällä kertaa kauden huonoin esitys, mutta onneksi vastustaja päästi meidät useampaan otteeseen peliin mukaan ja näin saatiin kauden ensimmäinen voitto plakkariiin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.11.2012 klo 15:09:10 kirjoittanut Vanda »
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #28 : 12.11.2012 klo 10:04:53 |
|
KoiPSilta varmaan kauden paras peli, vaikka turpaan tuli taas kahdeksalla maalilla. Oli aika kova vastus, lähes pelkästään ykkösdivarimiehiä isolta kentältä.
Jännä nähä pelaavatko samat naamat "kevät"kierroksella?
4 ykkösessä menneellä kaudella pelannutta siellä näyttää olleen ja pari kakkosessa skulannutta kaveria. MHP:llä on melko iso rinki jätkiä ja totutusti ihan kaikkii peleihin eivät joka jätkät ole enää päässeet mukaan. Ja pitäähän sitä varmaan myös sen verran himmailla jossain vaiheessa, jos näyttää että joutuisi nousemaan/karsimaan ylöspäin.
|
|
|
|
|
stuubr
Poissa
Suosikkijoukkue: FC ALPC
|
 |
Vastaus #29 : 12.11.2012 klo 10:16:29 |
|
Yllättäen Koivulahti pelasi itsensä pihalle, tosin ylivoimaa ei Kunkut päässeet kokeilemaan, kun kympin vapari laitettiin maaliin.
Ei kuitenkaan ollut Koivulahti.. vai tuliko lopussa toinen ulosajo? Muutenkin ihan käsittämätön tuomio tossa ulosajossa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.11.2012 klo 10:19:11 kirjoittanut stuubr »
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #30 : 12.11.2012 klo 11:27:13 |
|
Ei kuitenkaan ollut Koivulahti.. vai tuliko lopussa toinen ulosajo? Muutenkin ihan käsittämätön tuomio tossa ulosajossa.
No tuo ulosajo meni minulta aikalailla ohi, kahdella keltaisella se kuitenkin tuli ja kun niitäkin tuli sen verran monta. Loppuvihellyksen jälkeen ei tainnut tulla enää kuin keltainen yhdelle kaverille. Mutta se jätkä kävi varsin kuumana, väliin joutui tulemaan katsojana ollut yhden pelaajan tyttöystäväkin. Mitenköhän pelaajille ja jengeille saataisiin iskostettua miten futsalia saa pelata, kun moni pelaa välillä kuin futiskentällä. Voisi esim katsella parhaillaan pelattavia MM-kisoja ja katsoa miten pelaajat siellä pelaavat. Meillä kauden ekassa pelissä olleet FIFA-tuomarit sanoiva, että jos olisivat vislanneet samalla linjalla kuin liigassa, niin virheitä olisi tullut parisenkymmentä per joukkue per puoliaika. Jatkuvaa palloa suojaavan pelaajan jaloille koputtelua yms, jotka pitäis viheltää pois. Myös varoituksia pitäis nostaa tässä lajissa helpommin, kuin futiksessa. Juuri noita taktisia virheitä tulee näissä peleissä paljon ja säännöt sanovat, että pelaajaa on varoitettava, jos tämä syyllistyy taktiseen rikkomukseen häiritäkseen tai estääkseen lupaavan hyökkäyksen. Futsalissa ylivoimahyökkäys lasketaan jo tällaiseksi tilanteeksi. Ja siis tässä en nyt mitenkään tarkoita pelkästään ALPC:tä, vaan sama koskee suurimpaa osaa piirin sarjojen joukkueita, myös Kunkkuja.
|
|
|
|
|
stuubr
Poissa
Suosikkijoukkue: FC ALPC
|
 |
Vastaus #31 : 12.11.2012 klo 11:42:49 |
|
No tuo ulosajo meni minulta aikalailla ohi, kahdella keltaisella se kuitenkin tuli ja kun niitäkin tuli sen verran monta.
Nuo keltaisethan tuli vielä samassa vaihdossa. Eka oli ihan täysin selvä, mutta tossa toisessa Kunkkujen veska oli avaamassa nopeasti torjunnan jälkeen ja juoksi suoraan ALPC pelaajaa päin, josta sitten toinen kortti..
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #32 : 12.11.2012 klo 11:55:53 |
|
Nuo keltaisethan tuli vielä samassa vaihdossa. Eka oli ihan täysin selvä, mutta tossa toisessa Kunkkujen veska oli avaamassa nopeasti torjunnan jälkeen ja juoksi suoraan ALPC pelaajaa päin, josta sitten toinen kortti..
Paha sanoa miltä tilanne näytti ulospäin, kun itse olin se veskari.  Mutta tarkoitus oli heittää nopeasti itselleni jalkaan ja lähteä vastahyökkäykseen, mutta hyökkääjä peittikin juoksulinjan, jolloin piti heittää pallo omalle jätkälle, mutta hyökkääjän tultua eteen, ei sekään enää nopeassa tilanteessa onnistunut kunnolla. Tuomarin mielestä hyökkääjä esi maalivahtia vapauttamasta vangitsemaansa palloa, josta kuuluu antaa varoitus.
|
|
|
|
|
stuubr
Poissa
Suosikkijoukkue: FC ALPC
|
 |
Vastaus #33 : 12.11.2012 klo 12:06:54 |
|
Paha sanoa miltä tilanne näytti ulospäin, kun itse olin se veskari.  Mutta tarkoitus oli heittää nopeasti itselleni jalkaan ja lähteä vastahyökkäykseen, mutta hyökkääjä peittikin juoksulinjan, jolloin piti heittää pallo omalle jätkälle, mutta hyökkääjän tultua eteen, ei sekään enää nopeassa tilanteessa onnistunut kunnolla. Tuomarin mielestä hyökkääjä esi maalivahtia vapauttamasta vangitsemaansa palloa, josta kuuluu antaa varoitus. Ja itse olin tuo ALPC:n pelaaja  . Maalin edustallahan oli kauhea ruuhka tilanteessa ja ainakin yhden (teidän tai meidän) kaverin kiersitkin siinä ja sitten juoksit meikäläistä kohden. Mun olis varmaan sitten pitänyt väistää tilanteessa.. Tarkoituksella en kuitenkaan tullut juoksulinjalle, tuomari näki asian kuitenkin toisin.
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #34 : 12.11.2012 klo 13:51:10 |
|
Tiukkoja tilanteita, jotka on joskus vaikea nähdä ja tuomita. Itsekään en kyllä vaparia kalastellut, enkä oikeastaan sitä olisi jäänyt vaatimaan, jos ei olisi vihelletty. Toivottavasti kevätkierroksella saadaan hyvä matsi aikaiseksi, eilen tuntui olevan huono päivä vähän jokaisella kentällä olleella. Nuo kaksi eniten puhuttanutta tuomiota muuten jakautuivat tuomareille 1-1.
|
|
|
|
|
Maalipyssy
Poissa
|
 |
Vastaus #35 : 12.11.2012 klo 17:10:39 |
|
Sanotaanko vaikka näin, että tuomarit on keskimäärin helsingin piirin futsalin kakkosdivarissa vähintäänkin samaa tasoa kuin pelaajat, joten mussutukset pois.
|
|
|
|
|
10919
Poissa
|
 |
Vastaus #36 : 12.11.2012 klo 19:30:12 |
|
Sanotaanko vaikka näin, että tuomarit on keskimäärin helsingin piirin futsalin kakkosdivarissa vähintäänkin samaa tasoa kuin pelaajat, joten mussutukset pois.
Kolmen pelin omakohtaiseen kokemukseen perustuen väittäisin jopa tuomaritoimintaa paremmaksi kuin missään pelaamassani sarjassa pitkään aikaan. Varmaan sitten ensi pelissä tulee joku pohjanoteeraus kun vähän ensin kehuu...
|
|
|
|
|
stuubr
Poissa
Suosikkijoukkue: FC ALPC
|
 |
Vastaus #37 : 13.11.2012 klo 08:26:17 |
|
Sanotaanko vaikka näin, että tuomarit on keskimäärin helsingin piirin futsalin kakkosdivarissa vähintäänkin samaa tasoa kuin pelaajat, joten mussutukset pois.
Pääsääntöisesti tuomarit on jopa, ainakin tällä kaudella, parempaa tasoa kuin pelaajat. Näitä aivopieruja nyt vaan sattuu silloin tällöin.
|
|
|
|
|
vili bin ali muhammad
Poissa
Suosikkijoukkue: https://www.youtube.com/watch?v=GvSk5AhFWrc&index=
|
 |
Vastaus #38 : 13.11.2012 klo 19:00:33 |
|
Koivulahti ajettu kentältä, ei voi pitää paikkansa....
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #39 : 13.11.2012 klo 21:13:26 |
|
Koivulahti ajettu kentältä, ei voi pitää paikkansa....
Ei ajettu, oli multa väärää infoa, ei toki kauhean kaukana ollut.
|
|
|
|
|
SuperMario
Poissa
|
 |
Vastaus #40 : 15.11.2012 klo 14:23:59 |
|
Ei ajettu, oli multa väärää infoa, ei toki kauhean kaukana ollut.
Sieltä maalista käsin taitaa nähdä pikkasen huonosti pelitapahtumat?
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #41 : 15.11.2012 klo 15:05:55 |
|
Sieltä maalista käsin taitaa nähdä pikkasen huonosti pelitapahtumat?
Ilmeisesti, koska jäi tuo ulosajo kokonaan huomaamatta. 
|
|
|
|
|
10919
Poissa
|
 |
Vastaus #42 : 18.11.2012 klo 21:36:13 |
|
KoiPS nappasi tänään ensimmäisen pisteensä Tikkurilassa Kiffeniltä lukemin 4-4 (2-0). Voittokin oli tarjolla, sillä pari minuuttia ennen loppua tilanne oli kotijoukkueelle 4-2. Niin vain kävi että Kiffen jauhoi pari maalia ilman veskaria, tasoituksen syntyessä 36 sekuntia ennen loppua.
Peli oli selvää Kiffenin hallintaa ja KoiPSin pelastivat monta kertaa loistavasti pelannut maalivahti ja maalipuut. Toki KoiPSillakin oli omat paikkansa vaikka voittoon asti.
Saapa nähdä josko KoiPSin peli alkaisi tästä pikkuhiljaa kulkemaan.
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #43 : 18.11.2012 klo 22:20:29 |
|
Akilles - Kuninkaat 5-5 (4-2)
Kunkkujen vierasreissu Porvooseen ei mennyt täysin nappiin, mutta onneksi onnistuttiin kuitenkin välttämään tappio. Jälleen kerran oltiin puoliajalla tappiolla, mutta kuten aiemmissakin peleissä, noustiin vielä rinnalle ja ohikin. Akilles kuitenkin pääsi tasoittamaan helposti vapaapotkusta loppulukemiksi 5-5. Molemmat jengit paukuttivat huonolla prosentilla maalia kohti, joten veskareille ei kauheasti torjuttavaa jäänyt. Uudenmaan piirin tuomareiden työskentely ei ihan vakuuttanut, mutta eipä se loppujen lopuksi peliä ratkaissut. Tasaisia pelejä näyttänyt olevan tällä kiekalla, josko sama meininki jatkuisi tulevillakin kierroksilla. Kahdessa edellisessä matsissa napattiin kahdelta nousijajengiltä tärkeät 4 pinnaa, mutta seuraavaksi onkin sitten sarjan kaksi kovinta jengiä vastassa. Totutusti Kunkkujen pelikin sujuu paremmin, kun vastassa on pelaavammat jengit, joten helpolla tuskin Kiffen ja MHP pääsevät tulevissa kohtaamisissa.
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #44 : 25.11.2012 klo 21:20:42 |
|
Kuninkaat - Kiffen 4-8 (1-4) Kiffen oli tänään odotetun tehokas ja vei pinnat ehkä hieman turhankin selkeillä lukemilla. Vierailijat puolustivat kurinalaisemmin ja rankaisivat virheistä kovalla prosentilla. Kunkkujen viimeistely puolestaan oli heikkoa ja lähinnä pommitettiinkin päätyseinää. Toisella puoliajalla rupesi molemmille tulemaan virheitä ja kumpikin jengi pääsi kertaalleen kokeilemaan kympistä, Kiffenin vain onnistuessa maalinteossa. Kiffen oli kauden eka vastustaja joka pelasi futsalia, eikä nyt menty kauheella vauhdilla päästä päähän kuten kauden aiemmissa peleissä. Juuri ennen meidän kamppailua pelatussa pelissä MHP voitti Futuran ja eilen puolestaan melko varamiehisenä matkassa ollut Stoppi hävisi ALPC/2:lle. Sarja siis näyttää tasoittuvan entisestään. 
|
|
|
|
|
Jonézinho
Poissa
|
 |
Vastaus #45 : 25.11.2012 klo 21:58:50 |
|
AC Vantaa - KoiPS 8-3 (5-1)
|
|
|
|
|
10919
Poissa
|
 |
Vastaus #46 : 25.11.2012 klo 22:11:06 |
|
AC Vantaa - KoiPS 8-3 (5-1)
Lukemat kertovat oleellisen. Peli oli ohi aika nopeasti ekan puoliajan aikana. AC Vantaan rosterissa oli 16 pelaajaa, joista pari piti pudottaa pois ennen peliä. Ihailtavaa sitoutumista!
|
|
|
|
|
losdinos
Poissa
Suosikkijoukkue: FC ALPC
|
 |
Vastaus #47 : 01.12.2012 klo 19:51:08 |
|
Akilles-FC ALPC/2 5-18 Akilleksella tais olla vaan pari vaihtomiestä, ja erikoista kylläkin että ALPC sai ekaa kertaa lähes täyden kokoonpanon Porvoosee lauantaina klo.10.15  Mut pelistä ei sen ihmeellistä sanottavaa, että lukemat kertoo täydellisen totuuden.
|
|
|
|
|
10919
Poissa
|
 |
Vastaus #48 : 02.12.2012 klo 22:37:43 |
|
KoiPS-GFT/Pöksyt 2-6 (0-4)
GFT/Pöksyt teki melkein joka paikasta maalin ja KoiPS ei osunut hyvistäkään mestoista. Lopussa KoiPS pelasi noin 8 minuuttia ilman maalivahtia, tulos kaksi maalia vastustajalle.
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #49 : 03.12.2012 klo 10:59:48 |
|
Kuninkaat - MHP C.F. 7-9 (1-3)
Vierasjoukkue oli tutusti taas varsin nimivahvalla miehistöllä matkassa, vaikka muutoksia edelliseen peliin oli useampiakin. Kotijoukkuekin sai mukaan kymmenen jätkää, joten vastustajan liikkeeseen oli ainakin mahdollisuuksia vastata. Peli alkoi varsin tarkasti punapaitojen pyörittäessä palloa ja Kunkkujen kytätessä vastaiskuja. Muutaman minuutin kohdalla saatiinkin kuparinen rikki, joka valitettavasti ei kovin kauaa pitänyt. Ekan puoliajan loppukin oli melko tarkkaa peliä, eikä virheitäkään kovin montaa tullut.
Toisella puoliajalla sitten ovet hieman avautuivat ja vierasjoukkue karkasi jo 2-5 -johtoon, jonka Kunkut kuitenkin kirivät tasoihin parilla todella hienolla laukauksella. Puolustuspäässä ei kuitenkaan jaksettu olla tarpeeksi tarkkoina, vaan MHP teki pari vaadittavaa maalia, jonka jälkeen jouduttiin lähteä yrittämään tasoitusta nostamalla veskari ylös. Ekaksi heilahti kuitenkin verkko omassa päässä, kun parempi Halmeen veljeksistä laittoi pallon tyhjiin omalta kenttäpuoliskolta. Tämän jälkeen Kunkut pyöritti viidellä vielä yhden kavennusmaalin ennen loppuvihellystä. Peli meni melkolailla käsikirjoituksen mukaisesti MHP:n pyörittäessä palloa, mutta Kunkkujen pallollinen peli oli eilen ajoittain turhan mielikuvituksetonta, jotta oltaisiin pystytty tasapäisesti haastamaan punapaidat. No tätä seuraa sitten kova neljän pelin vieraskiertue, jossa käydään Porvoossa, Espoossa ja pariin kertaan Vantaalla, tarkoituksena napata useampi täysi pistepotti, vastassa kun on ns. päävastustajat sarjassa.
|
|
|
|
|
|
|
|