Cenile Dementjeva
Poissa
|
 |
Vastaus #1550 : 03.10.2009 klo 20:09:17 |
|
Kissa pöydälle: A-junioreiden SM-sarjan taso on romahtanut parin vuoden takaisesta, syynä ainakin: (A) sarjan muuttaminen U21-sarjasta U20-sarjaksi, sekä se, (B) että ns. "suurseuroilla" on nykyään farmijoukkueet, jossa parhaat juniorit pelaavat koska siellä saa yksinkertaisesti kovempia pelejä ja näin ollen kehittyy paremmin. Kohta B suoraan kohdan A vaikutuksesta.
Näin se menee.Parhaat b-junnut eivät millään voi pelata sekä miehissä,A:ssa ja B:ssä.Jostain täytyy tinkiä,ja nyt kärsijänä on A-junnut.Honkakin lienee linjauksensa tehnyt,mikäli tiedot A-junnujen siirtymisestä ry:n alaisuuteen ensi kaudeksi pitävät paikkansa.
|
|
|
|
Jarppa_
Poissa
|
 |
Vastaus #1551 : 03.10.2009 klo 20:27:07 |
|
Fc Viikingit - Tips 1-1 Näin Viikingit varmisti nousun ASM:ään.
|
|
|
|
Avustava 1
Poissa
|
 |
Vastaus #1552 : 03.10.2009 klo 21:18:48 |
|
PK, HJK, KuPS ja Iirot siis jatkavat kauttaan
A-19 POIKIEN SUPERCUP
A-poikien SM-sarjan neljä parasta pelaavat kauden päätteeksi Supercupin. Kaksiosaisissa välierissä kohtaavat SM-sarjan 1. ja 4. sekä 2. ja 3. Välierissä noudatetaan UEFA:n vierasmaalisääntöä. Välierät aloitetaan huonommin sarjassa sijoittuneen kotikentällä. Välierien voittajat pelaavat yksiosaisen finaalin.
Millois nämä pelit sitten pelataan?
|
|
|
|
vasurinpommi
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS
|
 |
Vastaus #1553 : 03.10.2009 klo 22:18:14 |
|
Finaali ainakin KuPSin sivujen mukaan 31.10.
|
|
|
|
Avustava 1
Poissa
|
 |
Vastaus #1554 : 04.10.2009 klo 11:59:12 |
|
Mitali meni maalisuhteella | Pallo-Iirojen A-nuorten hieno kausi päättyi pettymykseen, kun joukkue jäi SM-sarjassa neljänneksi. Mitalin menetyksen karvautta lisäsi se, että Iirot keräsi sarjassa yhtä paljon pisteitä kuin hopeaa ottanut HJK ja pronssille pelannut KuPS.
Tasaisessa sarjassa mitaleista taisteltiin loppuun asti. Pallo-Iirot voitti lauantaina kotonaan Käpylän Pallon 3–0 (1–0) ja voi sen jälkeen vain odottaa tietoja muista otteluista. Pettymys oli melkoinen, kun selvisi, että KuPS voitti Ilveksen 1–4 ja HJK Reippaan 2–3.
– Me teimme sen, mitä pystyimme. Ei näin isoilla pisteillä yleensä jää ilman mitalia, Iirojen valmentaja Jarmo Lavanto totesi.
Pallo-Iirojen A-nuorten kauden päätöspelissä maalin mieheen tekivät Joona Vainiola , Verneri Salminen ja Jami Uuttu
Lue lisää sunnuntain Länsi-Suomesta
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
 |
Vastaus #1555 : 04.10.2009 klo 12:22:27 |
|
Jos muutama sana eilisestä JJK-TPS pelistä.
Fiilis ottelun alkupuolella oli kyllä kovin "mitä isot edellä sitä pienet perässä", sen verran edustus JJK-maista suorittamista oli painepelissä, jossa voitto oli must sarjapaikan kannalta.
Kaksi ekaa TPS:n maalia oli nolostuttavia lahjamaaleja.
Ensin JJK:n puolustaja potkaisee pallon päin omaa pelaajaa, pallo kimpoaa taaksepäin kohti omaa maalia ja TPS pelaaja on yksin läpi ja varma sijoitus takanurkkaan, 0-1.
Sitten JJK:n toppari syöttää pallon alaspäin maalivahdille todellisella kaverisyötöllä rinnan korkeudelle, käsiin ei voi ottaa, tekniikka ei (vähemmän yllättäen) riitä pallon haltuunottoon joten päälle syöksyvä TPS:n pelaaja vie pallon, syöttää toiseen aaltoon ja maalivahdin torjunnan kautta pallo maaliin, 0-2.
Tuon jälkeen JJK vei ensimmäistä puoliaikaa aika selkeästi ja onnistui nousemaan tasoihin, mutta tsemppi jäi pukukoppiin. Toinen puoliaika oli selkeästi TPS:n, tekivät vielä kaksi maalia, toinen laukaus 17 metristä vastapalloon ja alanurkkaan, toinen kulmasta pusku yläriman kautta sisään (tosin puskija niin lähellä maalia että kai veskarin olisi pitänyt keskitys katkaista).
JJK:lta mieleen jäivät lähinnä kärkimies numero 20 fyysisen preesensinsä ansiosta ja pudotteli targettina palloja aika hyvin. Jotenkin vähän Sadikmaista menoa. Sekä JJK:n vasen pakki, joka osallistui äärimmäisen aktiivisesti peliin, nousi todella hyvin ja nopeuttakin tuntui tältä blondilta löytyvän.
Samaan aikaan Etelä-Suomessa syntyy sopuisa 5-0 tulos, joten JJK putosi.
|
|
|
|
Hemmo
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat & paikallinen futis
|
 |
Vastaus #1556 : 04.10.2009 klo 13:30:52 |
|
JJK:lta mieleen jäivät lähinnä kärkimies numero 20 fyysisen preesensinsä ansiosta ja pudotteli targettina palloja aika hyvin. Jotenkin vähän Sadikmaista menoa.
Jos Erzinkebab ei ensi kaudella pelaa JJK:n miehissa, on JJK:n organisaatiossa jotain pahasti pielessä. Olisi huomattava parannus esim. Ristoon tai Ladaan verrattuna.
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
 |
Vastaus #1557 : 04.10.2009 klo 13:47:14 |
|
Jos Erzinkebab ei ensi kaudella pelaa JJK:n miehissa, on JJK:n organisaatiossa jotain pahasti pielessä. Olisi huomattava parannus esim. Ristoon tai Ladaan verrattuna.
Vähän tosin jäi epäselväksi kyky maalintekopuskuihin, lähinnä nuo puskut mitä nähtiin oli löysiä pudotuksia. Samoin miten tekniikka, nopeus, maalintekotaito ja peliäly toimii. Noista ei yhden pelin otannalla osaa sanoa mitään. Toki jo iso koko on iso plussa pelaajalle.
|
|
|
|
haksu
Poissa
|
 |
Vastaus #1558 : 04.10.2009 klo 14:07:58 |
|
En tiedä palveleeko sekään sitten kovin hyvin, että joitakin joukkueita pidetään sarjassa keinotekoisesti. Esimerkiksi Honkaa kiinnostaa panostaa A-junioreiden SM-sarjaan vain sen verran että juuri ja juuri säilyvät.
|
|
|
|
Madridlandia
Poissa
|
 |
Vastaus #1559 : 05.10.2009 klo 12:05:45 |
|
Ja supercuppi pelataan koska? Ei tossa ole mitään järkeä.
|
|
|
|
MJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
 |
Vastaus #1560 : 05.10.2009 klo 12:13:51 |
|
Ja supercuppi pelataan koska? Ei tossa ole mitään järkeä.
Onko tämä supercuppi nyt liiton ratkaisu siihen, että pystytään tarjota ns. kovempia pelejä junioreille. Ei hyvää päivää, mitä puuhastelua.
|
|
|
|
fusse
Poissa
|
 |
Vastaus #1561 : 05.10.2009 klo 12:24:10 |
|
Onhan tuo supercuppi hieman erikoinen ratkaisu. Varsinkin kun siihen kuuluu vain välierät ja finaali. Mitaleita napsineilta poppoilta tuskin kovin suurta motivaatiota enää löytyy pitkittää omaa kauttaan. Voi olla että peleissä nähdään väsynyttä ja erikoisilla kokoonpanoilla höystettyä futista, semmoista pakollista "hoidetaan pelit pois alta" -meininkiä. IIrot varmaan ainoa porukka ketä kiinnostaa voittaa kun 4. jäivät.
|
|
|
|
Kepes
Poissa
|
 |
Vastaus #1562 : 05.10.2009 klo 12:31:13 |
|
Olisihan tossa hyvä paikka peluuttaa näitä ensi kaudella ASM-jengiin pyrkiviä. Ainakin Hongassa ensi kauden try-outit A:han järjestetään 12-13.10, joten harkoissa vakuuttaneet pääsevät koviin peleihin näyttämään tasonsa. En sitten tiedä noista tohon supercupiin osallistuvista seuroista, että milloin siellä try-outit järjestetään. Huhu kertoi ainakin, että PK:lla ne olisivat vasta marraskuussa?
|
|
|
|
Penkinlämmittäjä
Poissa
|
 |
Vastaus #1563 : 05.10.2009 klo 12:46:38 |
|
Supercupin finaali pelataan ymmärtääkseni Suomen Cupin finaalin "esiotteluna" finskillä. Kauden jatkumiselle marraskuuhun saakka toki :keskari:
PK:n try-outit alkavat luultavasti heti kauden jälkeen. Asiasta ei ole informoitu mitenkään ainakaan pelaajille, joten varmuudella en voi sanoa mitään.
|
|
|
|
kar1
Poissa
|
 |
Vastaus #1564 : 05.10.2009 klo 13:58:54 |
|
No onhan toi nyt aika perseestä. Pitkä kausi takana enkä usko että tohon kukaan enää täysillä panostaa, pelaillaan nyt sitten millä pelaillaan.
Ihan saatanan hienoa että pääsee jengit vielä reissaamaan ympäri Suomea ja kuluthan maksaa tietenkin seurat?? Se on taas pitkä penni seuran kassasta pois jonkun höntsämatsin takia, maksaisi edes Liitto kustannukset kun tollasia muoviviritelmiä keksii. Perkele!
|
|
|
|
Futbolworld
Poissa
|
 |
Vastaus #1565 : 05.10.2009 klo 18:16:21 |
|
Jos Erzinkebab ei ensi kaudella pelaa JJK:n miehissa, on JJK:n organisaatiossa jotain pahasti pielessä. Olisi huomattava parannus esim. Ristoon tai Ladaan verrattuna.
Miten kaveri voi pelata ensivuonna JJK miehissä kun ei pärjää edes A-Junoreiden tasolla? 2div. tasollaki tekee hankalaa mutta ehkä just ja just jossai rupuporukassa pärjää.
|
|
|
|
Kepes
Poissa
|
 |
Vastaus #1566 : 05.10.2009 klo 18:17:20 |
|
Miten kaveri voi pelata ensivuonna JJK miehissä kun ei pärjää edes A-Junoreiden tasolla? 2div. tasollaki tekee hankalaa mutta ehkä just ja just jossai rupuporukassa pärjää.
Oliko tämä nyt sääntöjen vastaista? Yksityisesti nämä jatkossa..
|
|
|
|
Hemmo
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat & paikallinen futis
|
 |
Vastaus #1567 : 05.10.2009 klo 20:10:41 |
|
Miten kaveri voi pelata ensivuonna JJK miehissä kun ei pärjää edes A-Junoreiden tasolla? 2div. tasollaki tekee hankalaa mutta ehkä just ja just jossai rupuporukassa pärjää.
Olen toki valmis keskustelemaan kaltaisesi asiantuntijan kanssa Erzinkebabin tulevaisuudesta, mutta kuten Kepes jo ehdotti, mieluummin yksityisviesteillä niin ei pilata tätä hienoa topikkia.
|
|
|
|
Noviisi
Poissa
Suosikkijoukkue: Real Mesidz, Ilves, Huuhkajat, FC Barcelona
|
 |
Vastaus #1568 : 05.10.2009 klo 20:22:29 |
|
PK:n try-outit alkavat luultavasti heti kauden jälkeen. Asiasta ei ole informoitu mitenkään ainakaan pelaajille, joten varmuudella en voi sanoa mitään.
Onkos tämä tapana suomalaisissa kasvattajaseuroissa, että A-junnuja ei kunnolla informoida jatkomahdollisuuksista? Saatikka, että kasvattajaseura tekisi oikein duunia sen eteen, että jokainen junnuputken läpäissyt pääsisi hyviin seuroihin jatkamaan futisuraa! Mitkä on teidän kokemukset?
|
|
|
|
Avustava 1
Poissa
|
 |
Vastaus #1569 : 10.10.2009 klo 21:37:40 |
|
Teksti tv
SM-SARJA Sarja on päättynyt. PK-35 voitti Suomen mestaruuden, HJK sai hopeaa ja KuPS pronssia. JJK, KäPa ja RoPS putoavat ykköseen. SUPERCUP Välierät 11.10. P-Iirot - PK-35 klo 18.30 HJK-Liiga - KuPS klo 15 18.10. KuPS - HJK-Liiga klo 18.30 PK-35 - P-Iirot klo 11
|
|
|
|
Rapu
Poissa
|
 |
Vastaus #1570 : 11.10.2009 klo 20:24:02 |
|
JJK, KäPa ja RoPS putoavat ykköseen.
Putoaako RoPs kaikista sarjoista missä pelaa?
|
|
|
|
fusse
Poissa
|
 |
Vastaus #1571 : 11.10.2009 klo 21:30:41 |
|
Super-ripuli: Klubi - Kupsi 1-1, Piirot - Kerho 0-1
|
|
|
|
madame
Poissa
|
 |
Vastaus #1572 : 12.10.2009 klo 13:04:30 |
|
Super-ripuli: Klubi - Kupsi 1-1, Piirot - Kerho 0-1
Oliko joku paikanpäällä katsomassa ko. pelejä? Raportteja odotellessa.
|
|
|
|
Libero ei ole vain vaippa
Poissa
Suosikkijoukkue: Rosenborg BK, Itä-Eurooppa, taivaansiniset tiimit
|
 |
Vastaus #1573 : 12.10.2009 klo 17:42:20 |
|
Oliko joku paikanpäällä katsomassa ko. pelejä? Raportteja odotellessa.
Raumalla hyytävässä sunnuntai-illassa lopputuloksen voisi sanoa olevan oikeus ja kohtuus. Läpi ottelun PK oli vaarallisempi ja huomattavasti pelaavampi joukkue. Iiroille tuli ensimmäisellä puoliajalla ihmeellisiä harhasyöttöjaksoja, jolloin painetta omasta päädystä ei millään meinattu saada purettua. Siltikään vielä ensimmäisellä puoliajalla PK ei saanut luotua niin vaarallisia tilanteita kuin toisella jaksolla. Tärkeän vierasmaalinsa se kuitenkin kävi avausjaksolla tekaisemassa. Maaliin johtanut tilanne sai alkunsa pallonriistosta Iirojen hyökkäyspäästä. PK siirsi nopeasti pallon oikealle Prihan laitaan, josta taas vaihdettiin muutamalla syötöllä puolta. Iirojen paketti sahattiin oikeastaan täysin auki ja takatolpalle vapaaksi jääneellä kaverilla oli helppo työ paukauttaa matala kutinsa häkkiin. Toinen puoliaika oli sekavaa peliä, jossa vietettiin avoimien ovien päivää. Iirojen toinen toppari loukkaantui ja alakerran peli hieman sekosi. Myös linjojen etäisyydet kentällä kasvoivat ja PK pääsi moneen nopeaan vastahyökkäykseen, joista olisivat voineet naulata enemmänkin maaleja. Tällä kertaa Uussaari pelasti Iirot. Vastaavasti myös Iiroille siunaantui pari herkullista tekopaikkaa toiseen päätyyn, joista niukka voittokin olisi ollut otettavissa. Kertaalleen PK:n maalivahti pelasi palloa käsillään rangaistusalueen rajan ulkopuolella, mutta se jäi linjalta liputtamatta ja punainen antamatta. Hyvä kuitenkin näin, koska "jännitys" säilyy vielä ensi sunnuntainakin pelattavaan toiseen osaan. Siinä ensimmäisen maalin tehnyt kampeaa hyvin lähelle jatkopaikkaa.
|
|
|
|
fusse
Poissa
|
 |
Vastaus #1574 : 12.10.2009 klo 18:01:29 |
|
PK:lta sinänsä hyvä tulos koska joukkueen kummatkin maalivahdit olivat pelikiellossa suorista punaisista ja näin maalissa taisi olla joku b-juniori. Kotiotteluun saadaan todennäköisesti vielä edustuksen mukana kulkevat ja tunnetusti Talin halli on ollut vieraille äärimmäisen vaikea paikka. Harmi vaan että peli pelataan sunnuntaina jo klo 11 mikä ainakin henkilökohtaisesti saattaapi jäädä väliin pienen krapulan takia.
|
|
|
|
|
|