Tory Polliceman
Poissa
|
 |
Vastaus #3750 : 09.10.2013 klo 23:32:21 |
|
jos halutaan edistyksellisyyttä, niin scouttaus on ainoa tie.
Pelkkä scouttaus ei riitä, tarvitaan myös innovatiivisia motiviointimenetelmiä ja valitusprosessien hyödyntämisyrityksiä. Ja jos kaikelta tältä jää vielä aikaa, voi siinä sivussa vaikka vähän harjoitella keväällä pari viikkoa porukassa. Voihan seksisana!
|
|
|
|
hepsheps
Poissa
|
 |
Vastaus #3751 : 09.10.2013 klo 23:33:51 |
|
Hommahan on aika selvä. Tämä tulee olemaan ennakkotapaus siitä, mitä tapahtuu, kun jo sarjasta ulos tippunut joukkue alkaa tahallaan tekemään kiusaa toiselle joukkueelle. Jos Kajaanilla olisi ollut panosta, se ei olisi peluuttanut tahallaan edustuskelvotonta pelaajaa. Nyt se peluutti näin tehdäkseen kiusaa Miika Juntuselle ja perinneseura OPS:lle. Tämä tullaan tuomitsemaan kaikissa oikeusasteissa ja oikeus tulee voittamaan. Ei OPSia voi tällä tavalla pelata ulos. Moraali on meidän puolellamme.
Eiköhän Palloliitto pese hommasta kätensä ja Ykköstä laajennetaan ensikaudelle, niin että OPSia ei sittenkään tarvi tipauttaa. Muuten homma voi venyä Euroopan korkeimmille oikeusasteille ja tulee Pulloliitolle kalliiksi.
Jos Kajaani olisi oikeasti halunnut pudottaa OPSin olisi Kajaani hävinnyt pelin pelaamalla. Täytyy muistaa, että kyseinen pelaaja pelasi jo kaksi ottelua ennen JIPPO peliä. Jotenkin surullista, että OPS sössii asiansa itse ja sit syytetään muita. OPS tuskin saa enää ykkösen paikaa takaisin, Kakkosen paikkakin on lahjonna vuoksi kyseenalainen. OPS fanit olette yhtä säälittäviä miigan kanssa.
|
|
|
|
Finlayson
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #3752 : 09.10.2013 klo 23:35:33 |
|
Tuo Ops:n 8-0 voitto kajaanista selittyy ihan sillä, että Kajaanilla ei ollut ottelussa panosta ja OPS taas halusi näyttää kannattajilleen kauden viimeisessä pelissä kotiyleisön edessä. Lisäksi OPS:n pelaajat olivat varmasti sisuuntuneita tuosta Jipon kabinettipelistä ja halusivat näyttää mitä todella Oulun jalkapallossa osataan. Ja kun OPS sai heti ottelun alussa hurmoksen päälle ja maalitilin auki, se pystyi pelaamaan paineettomasti, eikä Kajaania enää kiinnostanut pitää lukemia siedettävinä.
|
|
|
|
Tory Polliceman
Poissa
|
 |
Vastaus #3753 : 09.10.2013 klo 23:42:44 |
|
Lisäksi OPS:n pelaajat olivat varmasti sisuuntuneita tuosta Jipon kabinettipelistä
Kuka scouttasi Jipon kabinettipelin?
|
|
|
|
teknari
Poissa
|
 |
Vastaus #3754 : 09.10.2013 klo 23:53:39 |
|
Jos en väärin muista, niin joku vuosi sitten nämä vastalauseet piti tehdä 7 vuorokauden sisällä rikkeistä. Jos ei tehnyt, niin ohi meni ainakin ottelutuloksen mitätöinnin suhteen. Sakkoja varmaan rikkeen tehnyt seura sai. Tarkoittaa sitä, että Kajaani-Jippo pelistä oli turha enää tehdä vastalausetta. Onko systeemi muuttunut?
|
|
|
|
Pikki
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, OsPa, FC OPA, JS Hercules, OLS
|
 |
Vastaus #3755 : 09.10.2013 klo 23:58:51 |
|
Jos en väärin muista, niin joku vuosi sitten nämä vastalauseet piti tehdä 7 vuorokauden sisällä rikkeistä. Jos ei tehnyt, niin ohi meni ainakin ottelutuloksen mitätöinnin suhteen. Sakkoja varmaan rikkeen tehnyt seura sai. Tarkoittaa sitä, että Kajaani-Jippo pelistä oli turha enää tehdä vastalausetta. Onko systeemi muuttunut?
Jos tarkoitat OPS:n vastalausetta tuosta AC Kajaani - JIPPO pelistä, niin lukaiseppa tuo: http://www.palloliitto.fi/uutiset/miesten-ykkonen/jippon-vastalause-hyvaksyttiinJa varsinkin tuo viimeinen lause. Tuo päätöshän tuli 4.10, joten viimeinen valituspäivä olisi perjantai 11.10.
|
|
|
|
gramdel
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO, Jorma Kosunen
|
 |
Vastaus #3756 : 10.10.2013 klo 00:03:34 |
|
Jos en väärin muista, niin joku vuosi sitten nämä vastalauseet piti tehdä 7 vuorokauden sisällä rikkeistä. Jos ei tehnyt, niin ohi meni ainakin ottelutuloksen mitätöinnin suhteen. Sakkoja varmaan rikkeen tehnyt seura sai. Tarkoittaa sitä, että Kajaani-Jippo pelistä oli turha enää tehdä vastalausetta. Onko systeemi muuttunut?
Huoh, ei ole muuttunut. Jätän kotitehtäväksi selvittää, että miksi OPS tästä pystyi kuitenkin valituksen tekemään.
|
|
|
|
teknari
Poissa
|
 |
Vastaus #3757 : 10.10.2013 klo 00:14:20 |
|
Tarkoitan, että Jipon vastalause oli myöhässä ottelun lopputuloksen muuttamisen suhteen. Liiton päätös - pelioikeuttomuus ei poistu sillä, että pelaaja pelaa pelikiellossa ollessaan ensimmäisen pelin, eikä siihen reakoida. Ei poistu, mutta ottelun lopputuloksen muuttaminen tämän suhteen ei ole mielestäni ok. Sakkoja voi kyllä lätkäistä rikkeestä ,mutta ei muuttaa ottelun lopputulosta. Valitusosoitus 7 vrk. sen voi unohtaa. Oman kokemuksen mukaan 7 vrk:n sisään piti tehdä vastalause ns. samanlaisessa tapauksessa, jotta lopputulos muutettiin.
|
|
|
|
gramdel
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO, Jorma Kosunen
|
 |
Vastaus #3758 : 10.10.2013 klo 00:20:29 |
|
Vai niin. Kylläpä oli informatiivista.
|
|
|
|
teknari
Poissa
|
 |
Vastaus #3759 : 10.10.2013 klo 00:22:10 |
|
Sori, mutta kylmä totuus lähivuosilta.
|
|
|
|
O-P Ässä
Poissa
Suosikkijoukkue: OPS, Kärpät, Lippo, ONMKY yms. perinteiset oulusta
|
 |
Vastaus #3760 : 10.10.2013 klo 00:33:29 |
|
"Suomen Palloliitto on käsitellyt vierasjoukkueen vastalauseen miesten Ykkösen 29.8. pelatusta ottelusta AC Kajaani-JIPPO." Huom! Boldattu virheellinen tieto tuossa jutussa olevasta. Otin pari screenshottia myös tuosta nettisivusta, niin että näyttö vaan välkky! Turha mennä enää muuttelemaan juttua. Käyn vielä varalta ottamassa lisää screenshotteja myöhemmin. Miten ne on muka siellä palloliitossa osanneet tehdä oikean päätöksen, jos eivät edes tiedä minä päivänä tuo peli oli? Kiinni jäitte! Todisteet on tallennettu koneelleni.
|
|
|
|
Antoine Roquentin
Poissa
Suosikkijoukkue: Jatkuvuuden Periaate & J-P Sartren rohtopaukku
|
 |
Vastaus #3761 : 10.10.2013 klo 00:55:31 |
|
"Suomen Palloliitto on käsitellyt vierasjoukkueen vastalauseen miesten Ykkösen 29.8. pelatusta ottelusta AC Kajaani-JIPPO."
Huom! Boldattu virheellinen tieto tuossa jutussa olevasta. Otin pari screenshottia myös tuosta nettisivusta, niin että näyttö vaan välkky! Turha mennä enää muuttelemaan juttua. Käyn vielä varalta ottamassa lisää screenshotteja myöhemmin. Miten ne on muka siellä palloliitossa osanneet tehdä oikean päätöksen, jos eivät edes tiedä minä päivänä tuo peli oli? Kiinni jäitte! Todisteet on tallennettu koneelleni.
Eiköhän ole jo selvää, että tämä nikki on jonkun hessun hassuttelu. Tai sitten lääkitys on todellakin kohillaan.  e: teknariltakin melko hapokasta settiä  Miiga spämmää kännissä kuudella nikillä Tyrskypihalta?
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.10.2013 klo 00:58:35 kirjoittanut Antoine Roquentin »
|
|
|
|
|
mageesimo
Poissa
|
 |
Vastaus #3762 : 10.10.2013 klo 01:04:58 |
|
Niinpä eihän koko jutussa ole enää epäselvää kuin se monen vuoden rangaistuksen Miiga saa lahjonnasta ja tippuuko OPS kakkoseen vai vielä alemmas.
|
|
|
|
teknari
Poissa
|
 |
Vastaus #3763 : 10.10.2013 klo 01:13:45 |
|
Pulinat pois. Miiga laita soraa rattaisiin. SPL Kilpailumääräykset pykälä 25 kohta 2 toinen lause. Vastalauseen olisi pitänyt tehdä joku muu kuin Jippo
|
|
|
|
Bonecrasher
Poissa
|
 |
Vastaus #3764 : 10.10.2013 klo 01:15:50 |
|
Niinpä eihän koko jutussa ole enää epäselvää kuin se monen vuoden rangaistuksen Miiga saa lahjonnasta ja tippuuko OPS kakkoseen vai vielä alemmas.
Täytyy toivoa ettei Pölloliitto koita pestä käsiään tästä sotkusta ja anna jotain puolivillaista varoitusta Miigalle. Ei olisi mikään ihme tietäen Pöllöliiton puheenjohtajan meriitit ei-päivänvaloa-kestävän rahankäytön suhteen. Voi olla, että tässä tutkinta-asiassakin raha vaihtaa omistajaa tai sitä ainakin koitetaan kerta kaikkiaan väkisin tunkea toisten taskuihin, ei voi tietää 
|
|
|
|
O-P Ässä
Poissa
Suosikkijoukkue: OPS, Kärpät, Lippo, ONMKY yms. perinteiset oulusta
|
 |
Vastaus #3765 : 10.10.2013 klo 01:23:06 |
|
http://www.palloliitto.fi/uutiset/miesten-ykkonen/jippon-vastalause-hyvaksyttiin"TAUSTA JIPPO on tehnyt 1.10.2013 vastalauseen 29.8. pelatusta miesten Ykkösen ottelusta AC Kajaani-JIPPO." Kyseisenä päivänä ei ole tuommoista ottelua pelattu. Jippo on ilmeisesti kussut päivämäärät? http://www.kaleva.fi/urheilu/ops-teki-valituksen-kajaani-jippo-paatoksesta/644467/"Vastalauselautakunnan esittelijä Hannu Laakso sanoo STT:lle, että valitukseen pyydetään vielä vastineita Kajaanilta ja Jipolta ennen kuin käsittely alkaa." Täällä mietittiin, miksi Jipolta kyseltiin vastinetta. Olisiko kyse mahdollisesti virheellisestä päivämäärästä vastalauseessa? Jos vastalauseessa oli virheellinen päivämäärä, on aika kyseenalaista, että protesti on hyväksytty. On se Miiga aika kettu, jos on tästä kyse ja hoksasi. Asia lienee siten loppuunkäsitelty ja voimme keskittyä seuraavaan kauteen? TSAIJAIJAIJAIJAI!!! Meikä on nero!
|
|
|
|
teknari
Poissa
|
 |
Vastaus #3766 : 10.10.2013 klo 01:24:57 |
|
Viimeisen kerran, omalle kohdallemme annettiin 7 vrk:tta aikaa tehdä vastalause pelikelvottoman pelaajan pelaamisesta. Teimme ja ottelun tulos muutetettiin 3-0 meille ja taisi vielä tulla sakkoja kyseiselle joukkueelle. Mutta tuo 7 vrk oli takaraja vastalauseen tekemiseen kyseisestä ottelusta.
|
|
|
|
garyspeed
Poissa
|
 |
Vastaus #3767 : 10.10.2013 klo 01:28:19 |
|
Aijaijaijaijai. OPS säilyy sittenkin Ykkösessä. Oikeus on toteutumassa.
|
|
|
|
teknari
Poissa
|
 |
Vastaus #3768 : 10.10.2013 klo 01:28:49 |
|
Viimeisen kerran, omalle kohdallemme annettiin 7 vrk:tta aikaa tehdä vastalause pelikelvottoman pelaajan pelaamisesta. Teimme ja ottelun tulos muutetettiin 3-0 meille ja taisi vielä tulla sakkoja kyseiselle joukkueelle. Mutta tuo 7 vrk oli takaraja vastalauseen tekemiseen kyseisestä ottelusta.
Tarkennus 7 vrk:tta ottelusta, jossa hän oli ensi kertaa pelioikeuteeton.
|
|
|
|
Rents
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, Käpylän pallo, Greta Thunberg
|
 |
Vastaus #3769 : 10.10.2013 klo 01:43:06 |
|
http://www.palloliitto.fi/uutiset/miesten-ykkonen/jippon-vastalause-hyvaksyttiin"TAUSTA JIPPO on tehnyt 1.10.2013 vastalauseen 29.8. pelatusta miesten Ykkösen ottelusta AC Kajaani-JIPPO." Kyseisenä päivänä ei ole tuommoista ottelua pelattu. Jippo on ilmeisesti kussut päivämäärät? http://www.kaleva.fi/urheilu/ops-teki-valituksen-kajaani-jippo-paatoksesta/644467/"Vastalauselautakunnan esittelijä Hannu Laakso sanoo STT:lle, että valitukseen pyydetään vielä vastineita Kajaanilta ja Jipolta ennen kuin käsittely alkaa." Täällä mietittiin, miksi Jipolta kyseltiin vastinetta. Olisiko kyse mahdollisesti virheellisestä päivämäärästä vastalauseessa? Jos vastalauseessa oli virheellinen päivämäärä, on aika kyseenalaista, että protesti on hyväksytty. On se Miiga aika kettu, jos on tästä kyse ja hoksasi. Asia lienee siten loppuunkäsitelty ja voimme keskittyä seuraavaan kauteen? TSAIJAIJAIJAIJAI!!! Meikä on nero! Jäitä hattuun siellä. Todennäköisempää on, että palloliiton tiedottaja on vaan sotkenut nuo päivämäärät tuossa uutisessa. Vastalauseessa ne voivat olla ihan hyvin oikein. Todennäköistä on myös, että Kalevan toimittaja on kirjoittanut ihan mitä sattuu tuossa Kalevan uutisessa. Tuskin Jipolta mitään vastinetta kysellään. Ei ainakaan mistään päivämääristä.
|
|
|
|
Anonyymi Perkele
Poissa
Suosikkijoukkue: Paikan päällä
|
 |
Vastaus #3770 : 10.10.2013 klo 01:53:36 |
|
Tämä on kyllä koko foorumin viihdyttävin topic. Toivottavasti nyt edes kakkoseen pääsisivät ens kaudeksi niin saadaan lukee itkua kun tulee OLSilta turpaan 
|
|
|
|
garyspeed
Poissa
|
 |
Vastaus #3771 : 10.10.2013 klo 02:17:45 |
|
Olisi kyllä perin hassua, jos Jipon seurajohto olisi onnistunut pupeltamaan valitukseensa väärän päivämäärän. Kuten "Rents" kirjoitti, todennäköisempää on varmaan se, että kyse on Palloliiton tiedottajan virheesta, mutta eipä toisaalta tuota ensimmäistäkään skenaariota voi sulkea pois laskuista. Miiga on kokenut kettu näissä, kohta Tyrskypihalla tanssitaan ja taustamusana on tämä 
|
|
|
|
Pikki
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, OsPa, FC OPA, JS Hercules, OLS
|
 |
Vastaus #3772 : 10.10.2013 klo 06:54:42 |
|
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
 |
Vastaus #3773 : 10.10.2013 klo 09:01:09 |
|
Mielenkiintoistahan on, että lakiasiantuntija sanoo, ettei tässä nyt varsinaisesti rikosta ole tapahtunut, vaan toimintaa voisi luonnehtia lähinnä sponsoroinniksi. Noh..mietitään ja säädetään.. Sarja on ohi, mutta pidot paranee..
Teknari voisi lukea esim. tuosta palloliiton päätöksestä:
"Pelioikeudettomuus ei poistu sillä, että pelaaja pelaa pelikiellossa ollessaan ensimmäisen pelin, eikä siihen reagoida."
Ihan sama, mitä joku piiripomo on teille sanonut. Kiistatta faktaa on, että pelioikeutta ei ole ollut ja siitä on JIPPO tehnyt sääntöjen puitteissa vastalauseen ja palloliitto reagoinut sääntöjen mukaan. OPS valittaa, koska on oikeus ja 14 miljoonaa euroa YKSITYISTÄ rahaa ja oma halli ja varmasti pilvin pimein Venäjälle myytäviä pelaajia.
|
|
|
|
Shamaani83
Poissa
|
 |
Vastaus #3774 : 10.10.2013 klo 09:03:41 |
|
Myös tämän päivän hesarissa on migulin itkupotkut. Siis ainakin painetussa versiossa. Mitään uutta siinä ei oikeastaan ole vaan keskitytään OPS:n tilanteeseen ajojahdin uhrina. Yleinen ilmapiiri kehien sisäpuolella tuntuu olevan se, että limaniput Kajaani ja OPS joutaa kakkosee.
|
|
|
|
|
|