• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Suomen Cup 2013

Aloittaja jaanu$, 11.10.2012 klo 12:15:03

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Andreas

Lainaus käyttäjältä: Laitalinkki - 17.04.2013 klo 17:08:26
Hieman kateellisena katselin tuossa Norjan Cupin järjestelyjä. Osallistujajoukkueita cupissa kaiken kaikkiaan 272. Kaikki pääsarjajoukkueet tulevat mukaan jo ensimmäiselle varsinaiselle kierrokselle, eli kierrokselle, jossa mukana on vielä 128 joukkuetta (vrt. 4 VL-joukkueen mukaantulo vasta puolivälierävaiheessa, eli kolme kierrosta tätä myöhemmin). Tuo kierros pelataan tänään ja huomenna, ja uskoisin, että aikamoista kiimaa ja juhlan tuntua tuollainen (lähes) kiinteä pelipäivä saa aikaan. Tänään pelataan 53 cup-ottelua ja huomenna 11. Ottelut vieläpä alkavat kolmea matsia lukuunottamatta samalla kellonlyömällä. Koska Suomessa?

Edit. Lisätään vielä, että matseja ei myöskään piilotella tammi-helmikuulle. Tämän vuoden ohjelmaa en nopeasti löytänyt, mutta viime vuonna cupin ensimmäinen karsintakierros pelattiin 9.4., 2. kierros 18.4., kaksi ensimmäistä varsinaista kierrosta toukokuussa, ja sitten kierros per kuukausi syyskuulle saakka. Finaali 25.11. kuulostaa tosin omaan korvaani Suomen oloihin ihan turhan myöhäiseltä. Viime vuonna tuolla ensimmäisellä varsinaisella kierroksella päättyi jo kahden pääsarjajoukkueen cup-taival.
Puhumattakaan millainen tapahtuma itse finaali on, aivan sama mitkä joukkueet ovat sinne menneet (viime vuonna Tromsö IL ja divariseura IL Hödd) niin Ullevaal on loppuunmyyty (reilut 25.000 katsojaa). Ajatelkaa jos tämän vuoden finaalissa olisi vaikka VPS ja JJK, ei siellä olisi edes 2000 katsomassa.

-Auvo-


Ensio


Tepu

#1253
Melekonen urakka finaalijoukkueilla, neljä matsia samana päivänä. Kai se rotaatio on päivän sana?

Laitalinkki

Ei voi pitää paikkaansa, Klubilla pelkkiä vieraspelejä.

Benediktus

Palloliitto suunnittelee aloittavansa Kierroksen otteluiden striimaamisen :ylos:

nptuomin

Lainaus käyttäjältä: Laitalinkki - 23.04.2013 klo 12:09:28
Ei voi pitää paikkaansa, Klubilla pelkkiä vieraspelejä.

Saahan Klubi sen finaalin kuitenkin kotikentälle.


äägee

Lainaus käyttäjältä: -Auvo- - 23.04.2013 klo 10:50:45
Onko liitto kaikessa hiljaisuudessa päättänyt kaavion loppuun asti?

http://palloverkko.palloliitto.fi/Live/Stats/CompetitionDetails.aspx?compID=279
Voiko pitää paikkansa, vai puuhastellaanko siellä vain grafiikan kanssa? :D On se uskomatonta miten perinteikäs kilpailu pystytään raiskaamaan niin totaalisesti. Annettaisiin edes koko paskan vain olla, poislukien arvontoja, mutta että väkipakolla pitää kaikin tavoin tehdä siitä vieläkin naurettavampi on kerrassaan hämmentävää.

Surullisinta on että näille ihmisille vielä maksetaan tästä.

Laitalinkki

Kappas, nyt oli linkin kaavio tyhjennetty. Palloliitossahan luetaan foorumia!

Ehtikö joku ottaa talteen, jotta ehditään sitten perjantain arvontoja vertailla alkuperäiseen?

jungmanni

Lainaus käyttäjältä: -Auvo- - 23.04.2013 klo 10:50:45
Onko liitto kaikessa hiljaisuudessa päättänyt kaavion loppuun asti?

http://palloverkko.palloliitto.fi/Live/Stats/CompetitionDetails.aspx?compID=279

Perjantaina kuitenkin arvotaan puolivälierät ja välierät.

Omien maalien erikoismies

Lainaus käyttäjältä: Laitalinkki - 23.04.2013 klo 15:13:14
Kappas, nyt oli linkin kaavio tyhjennetty. Palloliitossahan luetaan foorumia!

Ehtikö joku ottaa talteen, jotta ehditään sitten perjantain arvontoja vertailla alkuperäiseen?

Ehkäpä siellä on testattu miten PalloVerkko toimii tuon kaavion kanssa? Ainakaan ennen ei ole toiminut, kun on arvottu...

Laitalinkki

Lainaus käyttäjältä: Omien maalien erikoismies - 23.04.2013 klo 15:29:31
Ehkäpä siellä on testattu miten PalloVerkko toimii tuon kaavion kanssa? Ainakaan ennen ei ole toiminut, kun on arvottu...

Nyt se foliohattu päähän ja äkkiä! :)

Bunuel

Näkyy edelleen. TPS/MIFK siis Jazzille vastustajaksi seuraavalla kierroksella :ylos:

BrDead

Lainaus käyttäjältä: Omien maalien erikoismies - 23.04.2013 klo 15:29:31
Ehkäpä siellä on testattu miten PalloVerkko toimii tuon kaavion kanssa? Ainakaan ennen ei ole toiminut, kun on arvottu...

Testiympäristö, miten olis?

HKH

Ikuinen koeympäristöhän tuo PalloVerkko on...
Ei sillä, että tietojärjestelmät koskaan valmiita olisi, mutta onhan tuo PalloVerkko yksi siinä pitkässä ketjussa epäonnistuneita järjestelmän kehityksiä, joihin varsinkin julkinen sektori ja järjestöt pystyvät. Rahaa menee järkyttävät määrät, mutta aina riittää alkeellisia vikoja ja virheitä....

Laitalinkki

En tiedä, olenko toiveeni kanssa yksin, mutta itse toivoisin yleisesti ottaen näiltä otteluketjuavauksilta vielä hieman terävämpää otetta. Tai jos tarkennetaan, niin vähimmäisvaatimus saisi olla molempien joukkueiden tähänastisen cup-taipaleen esittely lopputuloksineen ja mieluiten maalintekijöineenkin. Olkoon se cup-taival sitten kuinka lyhyt tahansa. Löytäähän nuo tiedot myös vaikka suomencup.fi-osoitteesta tai seurojen sivuja ja fb-sivuja selailemalla, mutta ketjun avaaja tekisi palveluksen kaikille, jos löisi kerralla nuo tiedot myös otteluketjuavaukseen.

Plussaa toki jokaiselle avaajalle aktiivisuudesta, ja myös mahdollisista kokoonpanospekulaatioista jne. Pääasia tietenkin, että ketjut ylipäätään auki saadaan. :ylos:

Mystinen metsätyömies

Lainaus käyttäjältä: HKH - 23.04.2013 klo 20:26:59
Ikuinen koeympäristöhän tuo PalloVerkko on...


Samalla alustalla pyöriviä vastaavia järjestelmiä on käytössä ympäri maailman, mutta Palloverkon ongelma taitaa olla se, että viime vuosina ei ole ollut tarjolla entisiä klubipelaajia, joilla olisi tietojärjestelmätuntemusta, joten siellä nyt Nullit ja muut yrittää etsiä opetusvideoita youtubesta.

tre guru

Lainaus käyttäjältä: Benediktus - 23.04.2013 klo 14:02:25
Palloliitto suunnittelee aloittavansa Kierroksen otteluiden striimaamisen :ylos:
jee nin varmaan...Onko mikään tän päivän matseista nettiradiossa? Joku paikallisradio?

Laitalinkki

Ei voi ihan pelkästään Palloverkkoakaan soimata, kun ei seurojen omistakaan twittereistä tai facebook-sivuilta löydy kohta alkavien pelien kokoonpanoja. Cup-kiima on käsinkosketeltava. Ei muuten, mutta meinasin vetoa lyödä. :alas:

baloia

Lähettääkö palloliitto ton kierroksen ottelun sreaminä? en löydä mistään.. help!

Velmu

Lainaus käyttäjältä: baloia - 25.04.2013 klo 18:48:57
Lähettääkö palloliitto ton kierroksen ottelun sreaminä? en löydä mistään.. help!
Ei lähetä

Laitalinkki

Kauden viimeisestä cup-arvonnasta luvataan striimiä, huomenna klo 12 alkaen: http://www.palloliitto.fi/uutiset/suomen-cup/miesten-cupin-puolivalieraarvonta-264

Vorssander

Jazz lähetti siis joensuulaiset lauluun etenemällä samalla ainoana Kakkosen joukkueena puolivälieriin. Ykkösen joukkueista kahdeksan joukossa on Haka, muut kuusi joukkuetta tulevat Veikkausliigasta.

Laitalinkki

Erittäin vähissä ovat kyllä yllätykset olleet tällä kaudella. Viides kierros oli oikeastaan täysin yllätyksetön, eikä kutosellakaan ole ihmeitä tapahtunut. Kovin suurena sensaationa ei voi Jazzin voittoa Jipostakaan pitää. No, Rollossa on vielä jännää. Suurimmat sensaatiot nähtiin oikeastaan jo helmi-maaliskuussa, kun AC Oulun ja SJK:n cup-polku katkaistiin jo kolmannella kierroksella.