monzon
Poissa
|
 |
Vastaus #225 : 03.02.2013 klo 18:04:14 |
|
LoPan valmentajana on pitkän linjan LoPalainen Simo Ylä-Peräinen. YP on valmentanut useita eri juniorijoukkueita seurassa ja pelannut itse aikanaan pitkään LoPassa, viimeiset kaudet tosin Biisonien riveissä. LoPan edarilla ja Biisoneilla on ollut talven aikana yhteistreenit, joissa parhaimmillaan kolmisenkymmentä pelaajaa hikoilemassa. Nyttemmin edari treenaa omana ryhmänään ja Biisonit yhdessä LoPan A:n kanssa menneellä viikolla solmitun farmisopimuksen myötä. Taidokkaimmat A- ja B-junnut antavat myös näyttöjä YP:lle ja tähän astisten potkimisten perusteella voisi hyvinkin povata muutamankin oman junnun kamppailevan oikein tosissaan peliajasta kolmosen avauksessa. Maalivahtiosastolla taitaa toistaiseksi olla mitat täyttävän torjujan kokoinen aukko.
|
|
|
|
|
|
BrDead
|
 |
BrDead
Vastaus #226 : 03.02.2013 klo 20:33:44 |
|
LoPan edarilla ja Biisoneilla on ollut talven aikana yhteistreenit, joissa parhaimmillaan kolmisenkymmentä pelaajaa hikoilemassa. Nyttemmin edari treenaa omana ryhmänään ja Biisonit yhdessä LoPan A:n kanssa menneellä viikolla solmitun farmisopimuksen myötä. Maalivahtiosastolla taitaa toistaiseksi olla mitat täyttävän torjujan kokoinen aukko.
Joukkueenjohtajaakaan ei nettisivujen perusteella taida olla? Biisoniyhteistyö taisi olla ainoa mahdollisuus pitää molemmat organisaatiot hengissä.
|
|
|
|
|
k-e
Poissa
|
 |
Vastaus #227 : 03.02.2013 klo 21:02:04 |
|
"Alakertamme oli pahasti tuuliajolla ja kaukana mukavuusalueeltaan ja kotijoukkue pääsi turhan usein juoksemaan suoraan puolustajiamme kohti. Jatkossa meidän pitää saada varsinkin toppareille enemmän suojaa keskikentän pohjapelaajilta" Teksti on sujavaa ja EBK:n ikuisuusongelmakin on hoksattu. Hyvältä näyttää.
|
|
|
|
|
Säärisuojaton
Poissa
|
 |
Vastaus #228 : 04.02.2013 klo 11:01:46 |
|
LoPan mukana kylläkin Alho, Vikholm ja Saastamoinen. Eiköhän toi Niskanen löydy NuPSin porukoista. Myös useampi Biisonipelaaja tavoittelemassa paikkaa LoPan ringistä. Tällä hetkellä soppari kaiketi vasta Skogbergin kanssa, mutta ainakin Vierimaa melko varmasti siirtymässä pelaamaan kolmosen pelejä. Ensi viikolla useampi "uusi" nimi papereissa.
Kuplahallin pyörö-ovilta bongattu myös Valdrim ja Valmir Seferi sekä Mehdi Kuqi!
|
|
|
|
|
Puolustava puolustaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #229 : 04.02.2013 klo 12:12:49 |
|
Kuplahallin pyörö-ovilta bongattu myös Valdrim ja Valmir Seferi sekä Mehdi Kuqi!
LoPalle voidaan kyllä ihan huoletta ennustaa kärkipään sijoituksia 1.lohkosta, mikäli BK-46:sta tulleiden kavereiden lisäksi vielä Mehdi Kuqi ja jokunen muu nimimies ovat joukkueessa. Joonas Vikholm ja Joni Alho olivat jo vuonna 2011 BK-46:ssa avainroolissa, kun joukkue oli taistelemassa noususta Ykköseen. Vahvan Kakkosen kauden jälkeen Lohjalle vääntämään kenties helpommasta näistä kolmesta piirin lohkoista...
|
|
|
|
|
raseborg
Poissa
Suosikkijoukkue: BK-46, Eif, Esc, Iif, Fc Västnyland, Fc Hik
|
 |
Vastaus #230 : 05.02.2013 klo 12:19:56 |
|
LoPan kotisivuilla löytyy tällä hetkellä 6 edustusjoukkueen pelaajaa. Alho, Wikholm ja Saastamoinen olivat viimeiset pari vuotta BK:n ringissä. Alho pelasi varsin mallikkaasti ainakin kaudella 2011, muista herroista ei jäänyt muistikuvaa. Ja M Kuqi vielä ja muitakin kovanaamoja tulossa. Joku mesenaatti on tainnut taas Lohjalla herätä  Mikäs on edustusjoukkueen tavoite, nousu vuodessa takaisin kakkoseen ?
|
|
|
|
|
-pallopoika-
Poissa
|
 |
Vastaus #231 : 05.02.2013 klo 19:12:36 |
|
Nousu kakkoseen alkaa olee jo vähitellen suhteellisen realistinen tavote jos saman tasosia pelimiehiä kuin mainitut ilmaantuu lisää. Eiköhä se voittava maalivahtiki vielä ilmesty
|
|
|
|
|
vili bin ali muhammad
Poissa
Suosikkijoukkue: https://www.youtube.com/watch?v=GvSk5AhFWrc&index=
|
 |
Vastaus #232 : 05.02.2013 klo 19:22:41 |
|
Hetkonen, EBK, FC Espoo, LoPa ja Kiffen ovat virallisesti "lanseerannut" nousunsa Kakkoseen!?
|
|
|
|
|
Säärisuojaton
Poissa
|
 |
Vastaus #233 : 05.02.2013 klo 19:28:52 |
|
Mistä löysit LoPan "virallisen lanseerauksen"?
|
|
|
|
|
vili bin ali muhammad
Poissa
Suosikkijoukkue: https://www.youtube.com/watch?v=GvSk5AhFWrc&index=
|
 |
Vastaus #234 : 05.02.2013 klo 19:34:52 |
|
Mistä löysit LoPan "virallisen lanseerauksen"?
Haittaakse? LoPalla on varsin painava oma topi tuolla Kakkosdivaripuolella! Nyt Karjaan avuilla, voisi otaksua että LoPa puhdistaisi edes osan häpeästään!?
|
|
|
|
|
konteri
Poissa
Suosikkijoukkue: Pallokerho Keski-Uusimaa, TuPS
|
 |
Vastaus #235 : 05.02.2013 klo 19:39:09 |
|
Mites FC Espoo? Ottiko akatemian paikan vai jäikö Kiffenin lohkoon? Jos ei jäänyt, on Kiffenille pedattu kyllä tuhannen taalan paikka pikaisella paluulle Kakkoseen. Tuskinpa tuosta lohkosta kukaan muu haluaa nousta, saati, että olisi edellytyksiä siihen.
|
|
|
|
|
Säärisuojaton
Poissa
|
 |
Vastaus #236 : 05.02.2013 klo 19:45:15 |
|
Haittaakse?
LoPalla on varsin painava oma topi tuolla Kakkosdivaripuolella! Nyt Karjaan avuilla, voisi otaksua että LoPa puhdistaisi edes osan häpeästään!?
Niin mikä ja missä? Karjaan avuilla? Kundithan on Lohjalaisia LoPan omia kasvatteja jotka palasivat kasvattajaseuraansa, en nää heitä millään karjaan avuiksi?
|
|
|
|
|
monzon
Poissa
|
 |
Vastaus #237 : 05.02.2013 klo 21:00:23 |
|
Eiköhän kuitenkin unohdeta pikaiset nousupuheet LoPan osalta kokonaan. Tämän vuoden joukkue varsin järkevästi lähdetty rakentamaan sekä laadukkailla omilla paluumuutajilla ja edelleen ainakin kolmosen tasoa olevilla vuoden - pari hiukan kevyemmin treenailleilla seuran omilla kasvateilla. Seuran ja joukkueen taustat kuntoon, riittävän laadukas kolmoseen sopiva nippu tälle kaudelle ja näytöt asioiden oikein hoidosta varmasti saavat muitakin muualle karanneita harkitsemaan seuraavalle kaudelle paluuta kasvattajaseuraan. Mieluummin katselen hyvin hoidettua ja mukavasti menestyvää porukkaa kolmosessa, kuin velkavankeudessa painiskelevaa muukalaislegioonaa kakkosessa. Lohjan huimalla katsojakulttuurilla sitä paitsi ei Harjun katsomoon eksy yhtään enempää katsojia vaikka LoPa pelaisi ykkösessä asti. Samat tutut naamat siellä ovat katsomon penkkiä kuluttaneet viimeiset kaksikymmentä vuotta!
|
|
|
|
|
Väbä
Poissa
Suosikkijoukkue: BK-46,EIF,FCHIK,FC Espoo,KyIF,LoPa,NuPS,ManU,SJK
|
 |
Vastaus #238 : 06.02.2013 klo 09:17:03 |

Pakko heittää muutama piikki - takana vähän ajateltavaakin. Älkää jatkossa hylätkö Lohjalla niitä omia kasvatteja (nuoria varsinkaan). Toki osa "orvoista" on löytänyt paikkansa naapuriseurasta ja saanut laadukasta valmennusta siellä. Tyhjien lupausten antaminen ja pilvilinnojen luominen nuorille pelimiehille on edesvastuutonta - mutta niin tavallista Suomifutiksessa. Joten kannattaa välttää näitä kalastettaessa kadonneita pelimiehiä takaisinpäin. Katsojakulttuuri varmasti paranee, jos ja kun kentällä on enemmän oman kylän pelimiehiä kuin muukalaisia (sitten kun olette takasin kakkosessa - niin antakaa sitten taas mopon keulii kunnolla). Edellisvuosien valmennuskuviot on myös mennyt ihan pitkin....toivottavasti tähän saadaan jonkinlaista rotia. Toivotaan että LoPan pelit alkaa kulkea ja kemiat kohtaavat Lohjalla tulevalla kaudella. Hyvänä puolena näissä menneiden vuosien tapahtumissa näen niiden opettavaisuuden ja mielenkiintoisuuden - toivottavasti on myös jotain on oikeesti opittu...
|
|
|
|
|
Säärisuojaton
Poissa
|
 |
Vastaus #239 : 06.02.2013 klo 11:21:01 |
|
Eiköhän seura ole oppinut edellisten kausien virheistä ihan oikeasti. Oppirahat tästä ollaan nyt maksettu ja on aika katsoa eteenpäin!
Jos tarkoitat tällä:
"Älkää jatkossa hylätkö Lohjalla niitä omia kasvatteja (nuoria varsinkaan). Toki osa "orvoista" on löytänyt paikkansa naapuriseurasta ja saanut laadukasta valmennusta siellä. Tyhjien lupausten antaminen ja pilvilinnojen luominen nuorille pelimiehille on edesvastuutonta - mutta niin tavallista Suomifutiksessa. Joten kannattaa välttää näitä kalastettaessa kadonneita pelimiehiä takaisinpäin"
Nummelaan siirtyneitä nuoria niin MINUN mielestäni LoPa ei menettänyt mitään, siinä ikäluokassa ei yksinkertaisesti ollut yhtään oikeaa pelimiestä. Nummelassa on toki laadukasta valmennusta se pitää paikkansa. Nyberg on loistava valmentaja, ja saa varmasti kehitettyä niitä nuoria! LoPan valmennuskuviot edellisvuosina on menneet vihkoon sen tietää kaikki. Mutta nyt ruorissa on tuttu Lohjalainen, joka varmasti vaikuttaa siihen, että pelaajat haluavat palata takasin kasvattajaseuraansa, toisin jos puikoissa heiluisi joku pääkaupunkiseudulta revitty "Ammatti koutsi".
Uskon että noista keulimis ajoista ollaan jo viisastuttu ja vaihdettu "tykit mopot tasasen varmaan ja pitkäjänteiseen skootteriversioon!"
|
|
|
|
|
Väbä
Poissa
Suosikkijoukkue: BK-46,EIF,FCHIK,FC Espoo,KyIF,LoPa,NuPS,ManU,SJK
|
 |
Vastaus #240 : 06.02.2013 klo 12:02:46 |
|
Säärisuojat on muuten pakollinen varuste jalkapallossa  En jatka tästä LoPa - NuPS kiistasta, koska hyviä yhteistyön hedelmiäkin on kasvamassa. Nyt kuitenkin taas kartalle säärisuojaton - eiks jeh? Treenimatseja odotellessa... Viimeisten Lohjalais-huhujen mukaan Lohjaa ollaan liittämässä kuntaliitoksissa Vihtiin - kaikkea sitä kuuleekin 
|
|
|
|
|
sinkkiämpäri
Poissa
|
 |
Vastaus #241 : 07.02.2013 klo 19:18:37 |
|
Mites FC Espoo? Ottiko akatemian paikan vai jäikö Kiffenin lohkoon? Jos ei jäänyt, on Kiffenille pedattu kyllä tuhannen taalan paikka pikaisella paluulle Kakkoseen. Tuskinpa tuosta lohkosta kukaan muu haluaa nousta, saati, että olisi edellytyksiä siihen.
Tsot tsot. Uskoisin Pöxyjä (ainakin) nousun kiinnostavan. Ja uskallanpa väittää että Pöxyt lohkon kolmen parhaan joukosta löytyy kauden päätteeksi..
|
|
|
|
|
konteri
Poissa
Suosikkijoukkue: Pallokerho Keski-Uusimaa, TuPS
|
 |
Vastaus #242 : 07.02.2013 klo 19:21:07 |
|
Tsot tsot. Uskoisin Pöxyjä (ainakin) nousun kiinnostavan. Ja uskallanpa väittää että Pöxyt lohkon kolmen parhaan joukosta löytyy kauden päätteeksi..
Saahan se kiinnostaa, mutta onko siihen minkäänlaisia edellytyksiä? Kolmesta parhaastakin kun nousee vain se yksi. Itsekin kyllä uskon tuohon kolmen parhaan joukkoon sijoittumiseen, lohkon taso kun ei tosiaan päätä huimaa. edit. Niin ja Kiffen on kasaamassa ilmeisen hyvää joukkuetta. Toki, jos joku pitäis valita sitä nousua uhkaamaan niin Pöxythän se olisi.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.02.2013 klo 19:25:02 kirjoittanut konteri »
|
|
|
|
|
Eric.C
Poissa
|
 |
Vastaus #243 : 08.02.2013 klo 00:31:36 |
|
Hetkonen, EBK, FC Espoo, LoPa ja Kiffen ovat virallisesti "lanseerannut" nousunsa Kakkoseen!?
EBKin vai?! Nyt on kyl jotain menny ohi silmien ja korvien. 
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #244 : 08.02.2013 klo 12:51:16 |
|
KOPSEn valmentajaksi on alustavasti kiinnitetty viime talvena Suomeen muuttanut kosovolainen Elvis Osmani, mutta edelleen vietellään taukoa, joten tositoimiin päästään vasta vuoden alussa.
E: Ei pelkkää huhua, vaan sopparista on alustavasti jo sovittu.
Osmani joutuukin palaamaan takaisin kotimaahansa ja KOPSEn valmentajaksi palaa viimeiset viisi kautta vetovastuussa ollut Teijo Parikka. Kakkosena jatkaa täksi kaudeksi tullut Timo Pitkonen ja maalivahtivalmentajana aloittaa Bleron Kllokoqi.
|
|
|
|
|
vili bin ali muhammad
Poissa
Suosikkijoukkue: https://www.youtube.com/watch?v=GvSk5AhFWrc&index=
|
 |
Vastaus #245 : 08.02.2013 klo 13:00:36 |
|
EBKin vai?! Nyt on kyl jotain menny ohi silmien ja korvien.  Et ole kuunnellut pikkulintuja! 
|
|
|
|
|
Elmo6666
Poissa
|
 |
Vastaus #246 : 08.02.2013 klo 13:28:20 |
|
Eiköhän seura ole oppinut edellisten kausien virheistä ihan oikeasti. Oppirahat tästä ollaan nyt maksettu ja on aika katsoa eteenpäin!
Jos tarkoitat tällä:
"Älkää jatkossa hylätkö Lohjalla niitä omia kasvatteja (nuoria varsinkaan). Toki osa "orvoista" on löytänyt paikkansa naapuriseurasta ja saanut laadukasta valmennusta siellä. Tyhjien lupausten antaminen ja pilvilinnojen luominen nuorille pelimiehille on edesvastuutonta - mutta niin tavallista Suomifutiksessa. Joten kannattaa välttää näitä kalastettaessa kadonneita pelimiehiä takaisinpäin"
Nummelaan siirtyneitä nuoria niin MINUN mielestäni LoPa ei menettänyt mitään, siinä ikäluokassa ei yksinkertaisesti ollut yhtään oikeaa pelimiestä. Nummelassa on toki laadukasta valmennusta se pitää paikkansa. Nyberg on loistava valmentaja, ja saa varmasti kehitettyä niitä nuoria! LoPan valmennuskuviot edellisvuosina on menneet vihkoon sen tietää kaikki. Mutta nyt ruorissa on tuttu Lohjalainen, joka varmasti vaikuttaa siihen, että pelaajat haluavat palata takasin kasvattajaseuraansa, toisin jos puikoissa heiluisi joku pääkaupunkiseudulta revitty "Ammatti koutsi".
Uskon että noista keulimis ajoista ollaan jo viisastuttu ja vaihdettu "tykit mopot tasasen varmaan ja pitkäjänteiseen skootteriversioon!"
Heh,heh...sinähän hauskoja täällä heittelet. Kovasti ovat kuulemma soitelleet Lopasta lähteneiden perään, vaikkei he olekkaan pelimiehiä SINUN mielestäsi. Mitä ikäluokkaa sinä haukut, Nummelassahan pelaa 91-96 ikäisiä Lohjalaisia poikia Nyberin joukkueessa, jos et satu tietämään.
|
|
|
|
|
Monitor
Poissa
|
 |
Vastaus #247 : 08.02.2013 klo 22:12:44 |
|
joukkueen taustat kuntoon, riittävän laadukas kolmoseen sopiva nippu tälle kaudelle
Siinä aivan riittävästi hommaa. 2,5 kk sarjan alkuun ja edustuksen sivuilla 6 pelaajan nimeä + 1 taustahenkilö.
|
|
|
|
|
monzon
Poissa
|
 |
Vastaus #248 : 08.02.2013 klo 22:24:27 |
|
Lopan ryhmään tänään kaksi uutta sopimuspelaajaa, eli "pyöröovillakin" bongatut Mehdi Kugi ja Labinot Kugi ovat kumpainenkin raapustaneet nimensä soppariin.
|
|
|
|
|
|
BrDead
|
 |
BrDead
Vastaus #249 : 08.02.2013 klo 22:27:00 |
|
Lopan ryhmään tänään kaksi uutta sopimuspelaajaa, eli "pyöröovillakin" bongatut Mehdi Kugi ja Labinot Kugi ovat kumpainenkin raapustaneet nimensä soppariin.
Molempien sukunimi lienee Kuqi. Kannattaa muistaa, kun päivittää nettisivuja seuraavan kerran. Ettei käy niinkuin RoPS:ssa, jossa ulkomaalaisvahvistuksen nimi onnistuttiin brodeeraamaan pelipaitaankin väärin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.02.2013 klo 22:34:19 kirjoittanut BrDead »
|
|
|
|
|
|
|
|