WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #150 : 29.05.2013 klo 20:52:23 |
|
Hieman yllätyksellinen ja laaja maalintekijälista
Juntunen 3 Laapas 2 Tanninen 1 Pyyhtiä 1 Pulli 1 Eloranta 1 Koistinen 1 Ikonen S 1
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #151 : 07.06.2013 klo 00:07:11 |
|
Mielenkiintoinen Mikkelin Kissat
Lilat matkaavat torstaina Mikkelin Urheilupuistoon mittaamaan sarjakärkeä, ollaanko sitä siellä misuja vai oikein kolleja. MiKi on tehnyt sarjassa toistaiseksi selvää jälkeä. Akatemia ja IPS kaatuivat maalilla, mutta Kultsu, PeKa, Jäntevä ja KoPa jo selvemmin numeroin. Joukkuetta koutsaa Timo Vehviläinen, joka valmensi pari edelliskautta Warkaus JK:ta Kakkosessa. Hänen mukana Varkaudesta Kissoihin haalittiin tammikuun alussa myöskin JK:n viime kauden kapteeni toppari Vili-Petri Vänttinen. Myös hyökkäyskalusto on Kolmoseen ihan kelpo sellainen eli nelikko Ikonen – Ikonen – Oinonen – Kimari käy painiin PEPOn puolustuksen kanssa.
Mutta asetelma on PEPOllekin herkullinen. Uskon, että joukkue odottaa hyvin motivoituneena ja kieli pitkällä hyvää vastustajaa ja hyvää peliä. Mitään hävittävää ei ole – kaikki mitä liloille tulee on kotiinpäin. Siinä on taas paikka pienimuotoisille sankaritarinoille. Pelaavan ryhmän henki ja mielialat ovat korkealla, mutta toki totuuden nimessä pitkän rosterin vuoksi vastuutta jäävät pelaajat ovat tyytymättömiä. “Hyvä, että ovat. Sehän tarkoittaa sitä, että he haluavat muutosta tilanteeseen. Jokainen varmasti tietää, mitä se vaatii.”, saattaisi valmentaja asiaa kysyttäessä kommentoida.
Voitto torstaina olisi aika hurmosta ja siitä iloittaisiin ympäri Kaakon piiriä sarjatilanteen tasoittumisen myötä. Tuli mitä tuli ja oli mitä oli, mutta pääasia kuitenkin, että kaikkemme annamme.
Ottelu MiKi vs PEPO pelataan Mikkelin Urheilupuistossa to 6.6.2013 klo 18.30.
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #152 : 07.06.2013 klo 00:09:03 |
|
Ei tullut maalipörssiin muutoksia MiKi – PEPO 5-0 (3-0)
Mikkelin Kollit taltuttivat PEPOn liikkeen reippaalla fyysisellä ajelulla ja kopistelulla. Osasivat vielä tehdä sen niin, että varotuksia ei juuri nähty. Peli alkoi PEPOn kannalta karmivasti, kun jo kahden minuutin kohdalla Kimari pääsi oikealta keskittämään kärki-Oinoselle boksiin ja 1-0. PEPO pyrki vastaamaan liikkeellä, johon MiKi vastasi vartalotaklauksilla. PEPO sai kahdenkymmen minuutin pyristelyvaiheensa aikana ison tukun vapaapotkuja ja parit kulmat siihen kirsikkana päälle, mutta tehoton erikoistilannepelaaminen sai taaas yhden pelin verran jatkoa.
Sitten 21 minuutin kohdalle MiKin Pöyry antoi vaparin yli puolesta kentästä lokkina boksiin Oinosen päähän ja 2-0. Vain 6 minuuttia edellisestä ja Kimari pääsee pahantekoon 3-0. PEPOn kunniaksi on sanottava, että joukkue ei lakannut taistelemasta missään vaiheessa. Puolen tunnin pelin jälkeen PEPO sai ensimmäiset laukaukseen päättyneet järjestäytyneet hyökkäykset aikaiseksi ja omalla “hyökkäysvuorollaan” parit erikoistilanteet lisää, mutta jotenkin niistä puuttuu vaaran tunnekin vastustajan kannalta. Jakson paras paikka oli Sergeyllä, joka ohitti jo maalivahdinkin, mutta ajautui pieneen kulmaa ja joutui laukomaan väärällä jalalla, joten pallo kiertyi maalista ulospäin.
Toinen jakso alkoi tuskaisesti ja tuskaista vaihetta seurasi pari takaiskumaalia lisää. Oinonen täydensi hattutempun ja ilmatilaa vastustaja hallitsi täydellisesti. Huononkin pelin sisällä on hyviä asioita. Monosen Vellun tekeminen ja sen näkeminen tuntui jotekin kovin hyvältä unohtamatta sitä, että Pullin Jere on ollut tontillaan tätä päivää lukuunottamatta jäätävän hyvä. Kilpailua ja vaihtoehtoja aina kaivataan. Torven Samin asennetakuu kentälle päästessään pitää aina ja Sergey lienee pikkuhiljaa kuntoutumassa, sillä mies teki töitä nyt ajokoiran tavoin, vaikka edelleen hän jää jotenkin yksin. Kapteeni Niko Pyyhtiälle myös pojoja siitä, että hän piiskasi joukkuetta töihin, vaikka taulussa oli jo 5-0.
2 – ANSSI VANHALA 4 – NIKO PYYHTIÄ, VAROITUS 84′ 20 – MIIKKA HALME. VAIHTO 46′–> 5 – MARKUS KOISTINEN 8 – JOONAS METIÄINEN, VAIHTO 46′–> 6 – SAMI TORVI 18 – ALEKSI IKONEN. VAIHTO 72′ –> 26 – RIKU HEDMAN 19 – ABENEZER ELORANTA 21 – SERGEY AFANASYEV 22 – VILLE VANTTAJA 24 – PEETU JUNTUNEN 27 – JERE PULLI, VAIHTO 46′–> 17 – SAMU MONONEN 1 – JIRKO SORSA
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #153 : 08.06.2013 klo 05:19:32 |
|
Ennakko PEPO/2 - KuP la 9.6. klo 15.00 Sammonlahti Sarjanelonen vastaan Sammonlahden nurmella
Kahden viikon mittainen treenitauko on ohi ja viikonloppuna on jälleen tosi kyseessä. Alkukesän neljästä pelistä on saldona neljä voittoa ja kärkisija sarjassa. Edellisiä pelejä on kuitenkin turha jäädä muistelemaan. Kevätkierroksella vastassa ovat jäljellä joukkueet, jotka ovat myös aloittaneet kauden vahvasti, eli yhtään ilmaista pistettä ei ole jaossa. Lisäksi pelit vaihtuvat nyt tekonurmelta luonnonnurmelle, jonka pitäisi kyllä sopia lilapaidoille erittäin hyvin. Katsotaan, kuinka asia todellisuudessa on.
Seuraavana kärkijoukkueen tason Sammonlahteen saapuu mittaamaan Kulennoisten Pallo. PEPO/2 ja KuP pelasivat viime kaudella kaksi melko tasaväkistä ottelua vastakkain. Lappeenrannassa PEPO/2 oli parempi lukemin 2-1, mutta Kulennoisissa kotijoukkue sai revanssinsa ja voitti lilapaidat 3-2. KuP:in joukkueesta ei ole suuremmin tietoa, mutta ilmeisesti joukkueen runko on pysynyt viime kaudelta melko hyvin kasassa ja lisäksi joukkue on vahvistunut STPS/2:sta tulleilta pelaajilla. Viimeisessä pelissään Kulennoisissa joukkue kaatoi sarjan ennakkosuosikki Purhan 5-3, joten vastassa on varmasti lauantainakin tasokas vastustaja.
Lilapaitojen edellinen peli oli haastava, mutta päättyi kuitenkin vaikeiden vaiheiden jälkeen 1-2 vierasvoittoon. Edellisestä pelistä on parannettava roimasti, mikäli lauantaina halutaan pelata voitosta. Parin viikon pelitauolla on harjoiteltu hyvin ja Sammonlahden nurmialusta on tullut jo tutuksi joukkueelle. Kokoonpanossa on lauantaina joitakin muutoksia. Siltamies loukkasi edellisessä pelissä polvensa ja on pahimmassa tapauksessa poissa koko loppukauden. Nokelaisen vuoro on joutua jättämään töiden takia peli väliin ja Mukala sekä Toivonen ovat ”etelänmatkalla”. Edustuksesta mukaan tulevat Karvinen ja toinen vielä nimeämätön vahvistus.
Kokoonpanossa mukana ainakin: Saborit-Parjanen, Sopanen, Borgström, Tiainen, Terävä, Pirskanen, Majava, Luoto, Närhi, Valkeapää, Muhli J, Partinen(MV), Hervonen, Muhli V(MV), Karvinen.
Peli alkaa lauantaina jo klo 15 ja katsomon täydeltä odotetaan ihmisiä paikalle. Pieni sadekuurojen riski onluvattu päivälle, mutta kesä kuivaa kyllä. Luvassa on varmastikin alkukesän tiukin peli tähänastisista ja hyvää jalkapalloa nurmikentällä! Be there!
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #154 : 08.06.2013 klo 23:33:49 |
|
Tulos PEPO/2 - KuP 2-0
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #155 : 09.06.2013 klo 13:06:10 |
|
Nelosessa pientä kahtiajakoa joukkueiden välillä syntymässä jo viiden kierroksen jälkeen
PEPO/2 15 HaPK 13 Purha 9 Ri-Pa 9 KuP 6 SiU 4 Kiri 0 FC Villisiat 0 Kultsu FC/2 0
Tosin SiU voitolla Villisioista menee mukaan yläkastiin
Seuraavilla kierroksilla alkavat yläkastin joukkueet pelata keskinäisiä pelejä joten tasaantumista taulukossa tiedossa
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.06.2013 klo 13:12:28 kirjoittanut WIFK »
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #156 : 09.06.2013 klo 13:30:04 |
|
Mielenkiintoista kommenttia MP:n forumissa En myöskään puhuisi kovin voimakkaasti mikkeliläisestä juniorikasvatuksesta; onko sellaista?
Tuntuu, että aina tulee lupaavia kavereita, mutta ne onnistutaan todella hyvällä prosentilla tärvelemään B -juniori-iän jälkeen. Onko seurassa olemassa kykyä nuoren pelaajan kehittämiseen junnuvuosien jälkeen?
Junnuna hyvin menestyneestä ja maajoukkueessakin esiintyneestä -94 ikäluokasta yksi tajusi lähteä Mikkelistä ajoissa ja pelaa nyt liigaa avauksessa; loput istuu urskin katsomossa kakkosen peleissä.
Väitän kyllä aika vahvasti, että tässäkin on enemmän kyse seuraorganisaation kyvyttömyydestä jalostaa lupauksista pelimiehiä miesten tasolle kuin siitä, että pojilla maistuisi mieluummin muut houkutukset.
Oma peliura näyttäytyy juuri nyt lähes kaikille seuran nuorille pelaajille todella ankealta kun valmennuksen sanaton viesti selvä; sinulle ei ole mitään käyttöä!
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #157 : 09.06.2013 klo 13:57:19 |
|
Laitetaanpa myös B-poikien ykkösen sarjatilanne 7-8 pelatun ottelun jälkeen
FC Lahti YJ 22 Kouvolan Jalkapallo YJ 18 PEPO 18 PK Keski-Uusimaa 16 MP 13 HJK/2 12 FC Futura-j 10 PK-35 9 FC Viikingit 6 PK-35/2 5 HPS 4 KäPa/2 3 PeKa YJ 2
|
|
|
|
|
suoranta
Poissa
|
 |
Vastaus #158 : 10.06.2013 klo 14:56:05 |
|
Laitetaanpa myös naisten Kakkosen sarjataulukko kuuden kierroksen jälkeen: PuVe, Helsinki 16 PU-62, Mikkeli 16 PEPO 12 FC Viikingit, Helsinki 11 JäPS, Järvenpää 8 FC Reipas, Lahti 6 FC Hertta, Joensu 5 Sudet, Kouvola 4 FC Kontu, Helsinki 4 JyPK/2, Jyväskylä 3
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #159 : 11.06.2013 klo 08:26:26 |
|
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #160 : 12.06.2013 klo 22:15:38 |
|
Huomenna torstaina Kimpisessä taas pelataan Kummalta kärki karkaa
Torstai-iltana Kimpiselle saapuu vieraita Savonlinnasta. STPS on viime kauden jälkeen päästänyt osan venäläisistään takaisin äitivenäjälle ja nostanut edustukseen omia kasvattejaan. Lopputulos on kohtuullisesti toimiva yhdistelmä nuoruutta ja kokemusta. Mutta aivan ilman vierasapuja ei Stepsi ole tälläkään kaudella. Sukunimet Abahassine ja Chudaykin eivät aivan perussavolaislta kuulosta, vaikka voi niistä vielä tulla. Savolaisuus kun on kuulemma opittu ominaisuus, josta voi eroonkiin päästä muuttamalla vaikka stadiin.
Seitsemän kierroksen jälkeen Olavinlinnan ritarit ovat taulukossa kolmantena pisteen edellä PEPOa. Vain voittaja pelistä jatkaa kärjen jahtaamista. Häviäjä hakee vauhtia keskikastista. Siinä missä STPS hakkasi viime pelissä Jäntevän maan rakoon 11-0, PEPO sai muistutuksen Mikkelissä siitä, että kun tuomarit ovat sopivan sorttisia ja vastustaja kyllin veemäinen, toista saa pahoinpidellä vapaasti juuri sillä hetkellä, kun tämä saa pallon. Koska tämä on miesten peli, pitää jatkossa pystyä itsekin pelaamaan tuomarilinjan mukaisesti. IPS -pelissä tämä koviin otteisiin vastaaminen onnistuikin.
Kokemus savolaisvastustajista on vähän sellainen, että ääntä olisi pidettävä meidänkin niin joukkueen kuin kotiyleisönkin. Alkaa muuten tuo savolainen mussutus haittamaan keskittymistä olennaiseen. Tappelus kentällä on myös henkien taistoa. PEPOlla on nyt taas näytön paikka Kimpisen yleisön edessä. Asenne pitää olla kohdallansa, mutta peli-iloittelua siellä taistelun keskeltä olisi silti löydyttävä. Omaksi ja muiden huviksi tätä loppupeleissä tehdään. Viihdealalla ollaan … annetaan katsojille juurikin sitä!
Torstaina 13.6. miesten kolmosta PEPO – Edustus-STPS (Savonlinna) Kimpisessä klo 19.00.
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #161 : 13.06.2013 klo 19:48:24 |
|
PEPO - STPS 0-1 12min 1-1 45 min Aleksi Ikonen 2-1 66 min Samu Ikonen rp (läpiajossa kaadettiin Sergei Afasnayev) Toinen puoliaika PEPO:lta hyvää peliä. Maalipaikkoja pariin lisämaaliin. Ansaittu voitto. Yleisöä 217.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.06.2013 klo 19:56:37 kirjoittanut WIFK »
|
|
|
|
|
suoranta
Poissa
|
 |
Vastaus #162 : 13.06.2013 klo 20:24:16 |
|
Sunnuntaina 16.6. naisten kakkosen ottelu PEPO - FC Viikingit (Helsinki) Kimpisessä klo 15.00. PEPO on sarjassa kolmantena ja vierailijattaret ovat pisteen päässä neljäntenä. Ottelussa on panoksena se, kummalla joukkueella pysyy tuntuma neljä pistettä PEPOa edellä olevaan kärkikaksikkoon ( PuVe, Helsinki ja PU-62,Mikkeli). Tervetuloa kannustamaan PEPOn naisia jatkamaan hyviä kevätkierroksen otteluita!
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #163 : 13.06.2013 klo 22:48:34 |
|
PEPO - STPS 0-1 12min 1-1 45 min Aleksi Ikonen 2-1 66 min Aleksi Ikonen rp (läpiajossa kaadettiin Sergei Afasnayev) Toinen puoliaika PEPO:lta hyvää peliä. Maalipaikkoja pariin lisämaaliin. Ansaittu voitto. Yleisöä 217.
Korjaus: molemmat PEPO:n maalit Aleksi Ikonen 
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #164 : 15.06.2013 klo 00:06:43 |
|
Kotijoukkueen raportti www.lilat.fi PEPO – STPS 2-1 (1-1)
Nousu tappioasemasta, hyvä taistelu ja viihdyttävä esitys koko joukkueelta. Hyvä Lilat! Maalit Aleksi Ikonen.
Peli alkoi STPS:n painostuksella. Kymmennen minuutin hujakoilla vieraat saivat kolme kulmaa peräjälkeen, joista viimeisen jälkitilanteessa syntyi halvanoloinen maali, kun kulmatilanteessa käytetty miesvartiointi oli jo “löystynyt”. Peli jatkui STPS:n painostuksella parin maalipaikan ja kolmen lisäkulman säestämänä, kunnes PEPO teki läpiajon ja paitsiomaalin. Vaikka maalitilanne ei siitä muuttunut, pallon paneminen naapurin pömpelöiin tuntui sytyttävän joukkuetta ja puolen tunnin jälkeen alkoi PEPO vuorostaan pyörittämään peliä ja pelivälinettä. Hyökkäykset vain tuntuivat tyrehtyvän vanhaan tapaan sinne 20 metriin. Aivan jakson lopussa Sergey Afanasyev pääsi kuitenkin vasemmalta etenemään ja yrittämään maalia. Nahkakuula pomppi paluupallona oikealta nousseelle Aleksi Ikoselle, joka pisti sen pömpeliin 45 minuutin kohdalla 1-1.
Toinen jakso oli parasta PEPOa tälle kaudelle. Nimenomaan asenne tekemisessä, joukkueena toista varmistaen pelaaminen, tilanteiden loppuunpelaaminen ja pilkahdukset luovuudestakin hyökkäyspäässä olivat asioita, jotka pistivät silmään. 49 minuutin kohdalla Ikosen Aksu keskitti vaparin vastustajan boksiin ja kapteeni Niko Pyyhtiä nousi hienoon puskuun, jonka hän suuntasi vasempaan alkulmaan. Savonlinnalaisten paras pelaaja maalivahti Dmitry Chudaykin esitti kuitenkin upean paraatipelastuksen. Vain kolme minuuttia tästä ja PEPOlla oli taas paikka tehdä, kun Sergey oli päästä puskemaan Aksun keskityksen sisään. Kun 65 minuuttia oli pelattu, Sergey kaadettiin vastustajan rangaistusalueella. Juntunen oli pelistä pois ja man of the match Aleksi Ikonen marssi pilkulle. Pallo oikeaan alakulmaan ja PEPO johtoon. Lopussa PEPOlla oli vielä paikat useampaankin osumaan.
Tuli ennakkoa kirjoittaessa mikkeliläisten takia kaikkia savolaisia moitittua. Pakko todeta, että STPS vaikutti hienolta joukkueelta ja on varmasti kova kanto kaskessa jatkossa. Torstaina Kimpisellä PEPO oli latautunut ja liikevoimaisempi. Hieman näytti siltä, että puolen tunnin jälkeen vieraiden jalka alkoi vähän painamaan. Kehut koko lilajoukkueelle.
PEPO Pelaajat 2 – ANSSI VANHALA 4 – NIKO PYYHTIÄ 5 – MARKUS KOISTINEN, VAIHTO 71′ –> 14 – ANTTI NURMI 8 – JOONAS METIÄINEN 15 – SAMU IKONEN, VAIHTO 90′ –> 20 – MIIKKA HALME 17 – SAMU MONONEN, VAROITUS 50′ 18 – ALEKSI IKONEN, MAALI 45′, MAALI RP 66′, VAROITUS 68′ JA VAIHTO 75′ –> 10 – TONI TANNINEN 21 – SERGEY AFANASYEV, VAIHTO 83′ –> 6 – SAMI TORVI 22 – VILLE VANTTAJA 27 – JERE PULLI 12 – MATS MALINEN
|
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
 |
Vastaus #165 : 15.06.2013 klo 00:35:50 |
|
Koville näyttää ottavan Uus-Lavolassa taannoinen 5-0 löylytys 
|
|
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #167 : 15.06.2013 klo 09:00:05 |
|
Kesäisen Kimpisen kesäjuhlat jatkuu Helsingin vieraiden kanssa.... Lauantaina 15.6. B17-poikien ykkösen kotiottelu PEPO - HPS (Helsinki) Kimpisessä klo 15.00.
Sunnuntaina 16.6. naisten kakkosen kotiottelu PEPO - FC Viikingit (Helsinki) Kimpisessä klo 15.00.
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #168 : 15.06.2013 klo 09:12:17 |
|
Koville näyttää ottavan Uus-Lavolassa taannoinen 5-0 löylytys  Kummalta kärki karkaa
Savolaisuus kun on kuulemma opittu ominaisuus, josta voi eroonkiin päästä muuttamalla vaikka stadiin.
PEPO sai muistutuksen Mikkelissä siitä, että kun tuomarit ovat sopivan sorttisia ja vastustaja kyllin veemäinen, toista saa pahoinpidellä vapaasti juuri sillä hetkellä, kun tämä saa pallon. Koska tämä on miesten peli, pitää jatkossa pystyä itsekin pelaamaan tuomarilinjan mukaisesti.
Kokemus savolaisvastustajista on vähän sellainen, että ääntä olisi pidettävä meidänkin niin joukkueen kuin kotiyleisönkin. Alkaa muuten tuo savolainen mussutus haittamaan keskittymistä olennaiseen. Tappelus kentällä on myös henkien taistoa.
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #169 : 15.06.2013 klo 09:29:19 |
|
STPS:n sivuilta PEPO-pelin kommentit ...sinne (eli, tänne) jäi pisteet... toisaalta, ei kyllä ollut suurikaan vääryys, että näin kävi... eka jakson STPS vielä jaksoi vastatuuleenkin painaa peliä PEPOn päätyyn, mutta tuloksena vain Veijolan yksi maali, SS Roivaisen kaamee kanuuna yläputkeen...ja kuusi kulmaa PEPOn yhtä vastaan...
...PEPOn tasoitus tuli todella halvalla... omassa päässä maalivahdin alueella poikittaissyöttö PEPO pelaajalle, ja tämä tökkäsi pallon tyhjään rysään... ja tietysti jakson viime sekunneilla... jakso loppui tähän maaliin...
...kulmat STPS:lle 6-1...
...toinen puoliaika oli yllättäen PEPOmerkkinen, vaikka STPS sai nyt myötätuulen avukseen... kulmat tällä jaksolla tosin STPS:lle 6-2, mutta maali PEPOlle pilkulta 66minuutin kohdalla...
...harjoittelun merkeissä taitaa nyt tämä kausi mennä, koska rutiinin tuoma rauhallisuus otteista loistaa poissaolollaan...ratkaisupaikoissa ei nyt olla lähelläkään sillä tunne ja tahtotasolla, jolla nömä ottelut pistetään pakettiin...
ottelun tähdet:
1. Dima, pelasteli useammankin PEPO yrityksen...ja rankkarikin oli lähellä tarttua...
2. Simo Santeri Roivainen...mies kun saa tekniikkaa kuntoon, ja pehmeemmän kosketuksen palloon, niin ei mies pitkään pelaile "kaakon kolmosta"...
3. ottelun tuomari,erittäin tasapainoinen ja reilu esitys...ei lähtenyt yleisön huutoihin mukaan, ja linja piti läpi ottelun...
yleisöä 217...ja makkarat kuumia...
(sori, jos on kirjoitusvihreitä...)
|
|
|
|
|
suoranta
Poissa
|
 |
Vastaus #170 : 16.06.2013 klo 20:38:15 |
|
Kimpisessä su 16.6 Naisten Kakkonen: PEPO-Viikingit, Helsinki 0-4 (0-2)
Rutinoituneempi ja tasavahva Viikingit oli selvästä parempi. Se voitti järjestäen kaksintaistelut ja pääsi suvereenisti hallitsemaan ottelua. Kokeneet joukkueet ovat selvästi vaikeita vastustajia nuorelle PEPOn joukkueelle.
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #171 : 17.06.2013 klo 21:18:32 |
|
Ennakko www.lilat.fi Kouvolassa vuorossa Rumpalit
Tiistaina PEPOn bussin nokka käännetään kohti Kouvolaa. Tekonurmea on taas luvassa – nyt testataan Lehtomäen “jalkapallonurmi”, kuten Palloliitto muovialustaa hauskasti kutsuu. Mutta hyvä niin, ettei tarvitse enää hiekalla pelata. Eteenpäin on menty, sanoisi Antti Muurinen. Sarkola ainakin oli PEPOlle loppupeleissä suosiollinen ja alusta on sama molemmille joukkueille. Ja kuten on nähty – nurmikenttiäkin on monenlaisia.
Molemmilla joukkueilla on voittopelit alla eli Rummuillakin Jäntevän -voiton jälkeen toivo elää kurssin muuttumisesta. Alkukausi on ollut heille raskas, mutta vieraidenkaan ei kannata sarjataulukkoa tuijotella, vaan varautua taas työvoittoa hakemaan. Helppoja pelejä ei PEPOlla ole ollutkaan eikä sellaista ole luvassa tiistainakaan. Peltirummussa on kuitenkin potentiaalia. Sieltä löytyy taitavia juoksuvoimaisia pelaajia, mutta joukkuetekeminen ja vähän tuo maalintekokin on alkukaudesta tökkinyt.
Tässä vaiheessa kautta kaikilla joukkueilla on loukkaantunisiakin. FC:n Marttilan kausi on foorumitietojen mukaan ohi ja S. Mäkelälläkin olisi vaivoja. Rumputulella ampuvia maalitykkejäkään ei ole löytynyt ja huhujen mukaan hyökkäysten rakentaminen on mennyt pitkien pallojen roiskimiseksi. Niissäkin toki vastustajakin saa olla tarkkana. Näitä ns. suoraviivaisesti pelaavia joukkueita meillä Kolmosessa riittää. On sitten hyökkääjien laadusta kiinni, kuinka hyvää tulosta sillä on saavutettu.
PEPO ei varmaan permanenttiaan paljon yksittäisten pelien välillä muuta ja usein tekeekin sen pakon sanelemana. Mutta mm. loukkaantumisista johtuen avaus oli kyllä viime pelissä kauden alun avaukseen nähden muuttunut melkoisen paljonkin eli kyllä se vastuu kauden mittaan ulottuu isoon osaan rosteria kuitenkin. Koko ajan otteitaan parantaneelle Sergey Afanasyeville toivoisi onnistumisia pikkuhiljaa myös omien maalien muodossa. STPS -pelissä yhteispeli Ikosten kanssa oli jo hetkittäin lupauksia antavaa.
Tiistai,18.06.2013, Kolmonen, FC Peltirumpu – PEPO, Lehtomäki (jpn), Kouvola 19:00
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #172 : 19.06.2013 klo 07:22:47 |
|
www.lilat.fi, PEPO FC Peltirumpu – PEPO 1-0 (1-0)
PEPOlla oli ensimmäisellä jaksolla paikkansa, mutta ei maistunut. Rumpu sai johtoon päästyään pienen hurmoksen päälle. Lilojen lataus ja keskittyminen eivät olleet tänään kohdallaan. Suoritustaso ailahtelee vieraspeleissä vielä liiaksi. Aiheesta lisää huomenna keskiviikkona illalla.
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #173 : 19.06.2013 klo 07:24:10 |
|
www.pepofutis.net, PEPO/2 Sarjakärkenä juhannustauolle?
PEPO/2 matkaa tiistaina Kouvolaan, tarkemmin ottaen Inkeroisiin, Purhan vieraaksi. Lilapaidat ovat olleet alkukauden vakuuttavassa vireessä ja joukkueelle ei ole löytynyt pysäyttäjää. Huomenna on kuitenkin jälleen tosi kyseessä. Nousijajoukkue Purha on sarjassa kolmantena ja paukutellut toiseksi eniten maaleja. Ainoa pistemenetys joukkueelle tuli Kulennoisissa, jossa se hävisi 5-3 KuP:ille. Erityisesti joukkueen keskikenttä ja hyökkäyspää ovat vahvoja. Keskikentällä tullaan siis tarvitsemaan jalkoja ja puolustuslinjan pitää olla tarkkana ottelussa.
Mutta se riittää vastustajasta. Omaan tekemiseen on kova luotto. Tilastoja on turha katsella ja edellisiä pelejä muistella. Joukkueessa on hyvä henki päällä ja peli luistaa yhä paremmin koko ajan. Erityisesti nurmikentälle pääseminen näyttää sopineen lilapaidoille loistavasti. Joukkueen viimeistelyharjoituksissa maaliverkot pullistelivat tiuhaan tahtiin maalintekoharjoituksissa ja muutenkin tekeminen näytti hyvältä kovasta vesisateesta huolimatta. Kovan työn joutuu siis kotijoukkue huomenna tekemään, mikäli he haluavat aiheuttaa lilapaidoille ensimmäisen pistemenetyksen. Ja tuskin sekään auttaa..
PEPO/2 saa jalkeille huomennakin vahvan joukkueen. Poissa ovat loukkaantumisten takia Siltamies, Närhi, Maurissaint ja Harlamoff sekä työesteiden takia Nokelainen ja Partinen. Edustuksesta avuksi huomenna saapuu Tartakovskiy.
Kokoonpanossa: Borgström, Saborit-Parjanen, Sopanen, Terävä, Tiainen, Luoto, Toivonen, Majava, Valkeapää, Pirskanen, Hervonen, Muhli J, Mukala, Muhli V(MV)
Kapteenin ennakkotunnelmat:
”On jatkettava samanlaista taistelua kuin edellisessä pelissä. En usko, että vastustaja ainakaan helpottuu. Purha pelasi hyvän harjoituskauden ja sarja on myös lähtenyt hyvin käyntiin. Uskon, että taistellaan samoista sijoista kauden lopussa, eli tärkeät pisteet on tarjolla. Luulen, että ollaan valmiita huomiseen koitokseen.” (C – Tiainen)
Näillä mennään. Mikäli huomenna on suuntana ”kouvostoliitto” ilta-aikaan, suuntaa Inkeroisten urheilukentälle. Kello 18.30 alkaen näet siellä huikean taistelun voitosta.
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #174 : 19.06.2013 klo 07:37:15 |
|
PEPO/2 Voittoputki katkesi, mutta taisteltiin tärkeä vieraspiste mukaan. Kovin vastus tähän astisista. Lopputulos 2-2, maalit Tartakovskiy ja Tiainen. Raporttia myöhemmin tänään tai huomenissa
|
|
|
|
|
|
|
|