misteri
Poissa
Suosikkijoukkue: FF Poker Tour I Bracelets: Final, Main, Money
|
 |
Vastaus #450 : 22.01.2013 klo 12:39:37 |
|
Kyllähän tuosta 3:hn kolmikolle voisi sopparia sorvata, eli Heikkilä, Hyvärinen ja Heikari. Lahden janarikin oli ihan pirteänä laidassa ja pari kertaa näppärästi meni miehestä ohi puolin ja toisin. Hyvärinen on varmasti hinta/laatusuhteelta vähintään samaa tasoa Majavan kanssa. Toka puoliajalla vastustaja väsähti, mutta peli oli "yhtä" maalia jo 46 minuutilta lähtien. Tähän toki oli syynä se, että ekan 45 AC meni junnuilla ja sitten 2. puoliajalle laitettiin varsinaisesti "aidot avauksen" pelimiehet kentälle, mm. dritan, Hyvärinen yms. Se pelin käänsi, ei PK:n sammuminen. Haanpäästä en oikein ole saanut kokonaisuutta ollenkaan, ehtii varmasti. JA olen antanut itseni ymmärtää että Tanista tehdään pakki, joka on varmasti järkevää, "vapautuu" laiturin paikka junnuille+muille pyörijöille ja Tani voi tehdä nousuja ja pommittaa vasurilla pudotuksista Hirveitä Pommeja. Itse jopa lähtisin jo "nykyisillä" laitureilla pelaamaan, kun siellä on kuitenkin noita H:lla alkavia+Mäkelä enemmän kuin laki sallii ja sitten reilusti ne vähät rahat Targettiin ja maalivahtiin, myös keskikentän pohjalle tarvitaan vielä särkymävaraa (Kauppila jäähdyttelemään?).
Avausnäkemys (johon arviot että soppareita tehdään).
------------xxx(Haanpää)---------- Heikkilä(Verronen) -Sohlo (Heikari) ------------T.Siira(Mäkelä) ----Nure----Ojala-------- Stafsula-Hietsu(Äffä)-Hyvärinen (Hinkula)-Nurmos-- ----------xxx (Pennanen)----------- Vaihdossa : Siira
Edit: Heikari, Heiskari, lahilainen kuiteskin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.01.2013 klo 23:28:39 kirjoittanut misteri »
|
|
|
|
|
Riukulehto
Poissa
Suosikkijoukkue: Taisteleva-Rohkea-Ylpeä-Yhtenäinen
|
 |
Vastaus #451 : 22.01.2013 klo 13:55:46 |
|
Pojat oli aamulla juoksemassa Ouluhallissa. Nurekin viipotti tuulispäänä kuin nuori villivarsa.
|
|
|
|
|
gulp
Poissa
|
 |
Vastaus #452 : 22.01.2013 klo 13:57:37 |
|
JA olen antanut itseni ymmärtää että Tanista tehdään pakki, joka on varmasti järkevää, "vapautuu" laiturin paikka junnuille+muille pyörijöille ja Tani voi tehdä nousuja ja pommittaa vasurilla pudotuksista Hirveitä Pommeja.
Eikös Heikari ole nimenomaan laitapakki? Ja pääsi PK pelissä kyllä niin helpolla, ettei kuvaa osaamisesta saanut. JA itse taas ymmärrän edelleen, että Tanin paikka olisi tuossa keskikentän kolmiossa hyökkäävässä roolissa, jossa pelasi myös PK matsissa. Laitapakkeja on riittämiin, mutta kokeneista ja nimenomaan ratkaisuihin pystyvistä laituri/kk-miehistä on aina pulaa. Mutta kesä tuo ratkaisun tähänkin kysymykseen, kuka pelaa missäkin.
|
|
|
|
|
Antoine Roquentin
Poissa
Suosikkijoukkue: Jatkuvuuden Periaate & J-P Sartren rohtopaukku
|
 |
Vastaus #453 : 22.01.2013 klo 15:26:34 |
|
Lahin mies on tosiaan Heikari nimeltään, ei Heiskari. Osaamisesta ei vielä jäänyt kummoista kuvaa, joten asiaa pitää tarkastella myöhemmin uudestaan. edit: FC Lahden kausiotsikosta löytyy sarja luonnehdintoja kaverista. Kysyin aiemmin lisätietoja Business Cityn janttereilta. Tuosta lähtee: http://futisforum2.org/index.php?topic=148077.msg7388030#msg7388030
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.01.2013 klo 15:30:01 kirjoittanut Antoine Roquentin »
|
|
|
|
|
Kossi Agassa
Poissa
|
 |
Vastaus #454 : 22.01.2013 klo 15:36:20 |
|
Laitapakkeja on riittämiin, mutta kokeneista ja nimenomaan ratkaisuihin pystyvistä laituri/kk-miehistä on aina pulaa.
Lisätietoa ACO:n laajasta laitapakkiosastosta? Tani kyllä mieluummin laitaan tai keskikentälle. Miehellä on kuitenkin ratkaisuvoimaa, jota joukkueessa ei ole tällä hetkellä liikaa. Viime kesä kyllä osoitti, että Tanilta laitapakin hommatkin hoituu, mutta mies menee sillä paikalla kuitenkin vähän hukkaan.
|
|
|
|
|
gulp
Poissa
|
 |
Vastaus #455 : 22.01.2013 klo 16:11:01 |
|
Lisätietoa ACO:n laajasta laitapakkiosastosta?
Ketäs siellä oli kokeilemassa, Heikari, Hyvärinen, Nurmos, Kalermo ja viimekauden pelaajista Blomberg intissä. Kaipa noista löytyy riittävästi pellaajia, tosin vasureita ei taida olla yhtään.
|
|
|
|
|
misteri
Poissa
Suosikkijoukkue: FF Poker Tour I Bracelets: Final, Main, Money
|
 |
Vastaus #456 : 22.01.2013 klo 23:29:37 |
|
Eikös Heikari ole nimenomaan laitapakki? Ja pääsi PK pelissä kyllä niin helpolla, ettei kuvaa osaamisesta saanut.
JA itse taas ymmärrän edelleen, että Tanin paikka olisi tuossa keskikentän kolmiossa hyökkäävässä roolissa, jossa pelasi myös PK matsissa. Laitapakkeja on riittämiin, mutta kokeneista ja nimenomaan ratkaisuihin pystyvistä laituri/kk-miehistä on aina pulaa. Mutta kesä tuo ratkaisun tähänkin kysymykseen, kuka pelaa missäkin.
Totta, mutta veikkaan että tani on laitapakki ensi kaudella. JA minusta olin näkevinäni että Heikari juoksi PK pelissä ainakin jossain vaiheessa ihan laiturina hyökkäämässä, mutta voi olla että sekoilen.
|
|
|
|
|
Mersault
Poissa
Suosikkijoukkue: muutosvastarintaliikemies
|
 |
Vastaus #457 : 23.01.2013 klo 08:10:08 |
|
Rotuaarin pallon uudet pj ja vpj ovat AC Oulun (sekä Göremen) omistajat Hasim Cevirel ja Kasim Kocol, joten yhteistyö AC:n kanssa tuntuisi loogiselta vaihtoehdolta.
Tämähän alkaa olla kansainvälistä meininkiä. Sheikit ja oligarkit jyllää Valioliigassa ja ulkomaiset suursijoittajat jylläävät Oulussa. Männävuosina kaverit yrittivät ostaa oululaisia alasarjajoukkueita, mutta joukkueet eivät lämmenneet ajatukselle. Nyt kavereilla on näpit Ykkösen ja Kakkosen porukoissa ja todennäköisesti Miikan jipsu on seuraavaksi liipasimella.
|
|
|
|
|
Antoine Roquentin
Poissa
Suosikkijoukkue: Jatkuvuuden Periaate & J-P Sartren rohtopaukku
|
 |
Vastaus #458 : 23.01.2013 klo 10:02:09 |
|
JA itse taas ymmärrän edelleen, että Tanin paikka olisi tuossa keskikentän kolmiossa hyökkäävässä roolissa, jossa pelasi myös PK matsissa. Laitapakkeja on riittämiin, mutta kokeneista ja nimenomaan ratkaisuihin pystyvistä laituri/kk-miehistä on aina pulaa. Mutta kesä tuo ratkaisun tähänkin kysymykseen, kuka pelaa missäkin.
Tämä vaikuttaisi kyllä mielenkiintoiselta ratkaisulta ja Stanin hyökkäysosaaminen pääsisi arvoonsa. Tottahan se on, että laitapakkina menisi tavallaan hukkaan tätä ratkaisutaitoa, jota tarvitaan tiukoissa peleissä. Joukkue on tulevalla kaudella täynnä junnuja, joten kokeneet pelaajat nousevat näissä paikoissa arvoon arvaamattomaan. Hyväriselle siis sopparia + joku toinen tryout laitapakki kehiin (Heikari?). Puolustuksessa olisi silloin kolme topparia (Äffä, Hietsu, Are), joista Kuningasleijona voi pelata myös vasemmalla ja laitapakkeja Lamo, Hyvärinen + herra X sekä mahdollisesti Blomberg, jos intti ei pilaa täysin kautta. Heistä Nurmos voi pelata myös topparina. Lisäksi katastrofitilanteessa voi Tania peluuttaa pakkina. Eiköhän noilla voida kausi aloittaa.
|
|
|
|
|
jalakapallo
Poissa
|
 |
Vastaus #459 : 23.01.2013 klo 10:12:36 |
|
Tämä vaikuttaisi kyllä mielenkiintoiselta ratkaisulta ja Stanin hyökkäysosaaminen pääsisi arvoonsa. Tottahan se on, että laitapakkina menisi tavallaan hukkaan tätä ratkaisutaitoa, jota tarvitaan tiukoissa peleissä. Joukkue on tulevalla kaudella täynnä junnuja, joten kokeneet pelaajat nousevat näissä paikoissa arvoon arvaamattomaan.
Hyväriselle siis sopparia + joku toinen tryout laitapakki kehiin (Heikari?). Puolustuksessa olisi silloin kolme topparia (Äffä, Hietsu, Are), joista Kuningasleijona voi pelata myös vasemmalla ja laitapakkeja Lamo, Hyvärinen + herra X sekä mahdollisesti Blomberg, jos intti ei pilaa täysin kautta. Heistä Nurmos voi pelata myös topparina. Lisäksi katastrofitilanteessa voi Tania peluuttaa pakkina. Eiköhän noilla voida kausi aloittaa.
Kyllähän se kokeneita toista topparia kaipaa rosteri ja targettia. Silloin alkais sopivasti kokemusta ja nuoruutta olemaan.
|
|
|
|
|
Testaburger
Poissa
|
 |
Vastaus #460 : 23.01.2013 klo 14:29:34 |
|
Ma 29.04. Haka - AC Oulu La 04.05. AC Oulu - FC Viikingit To 09.05. AC Oulu - FC KooTeePee Su 12.05. JIPPO - AC Oulu Su 19.05. AC Oulu - SJK Su 26.05. AC Oulu - AC Kajaani Pe 31.05. OPS - AC Oulu Su 09.06. AC Oulu - Ilves La 15.06. PK-35 - AC Oulu Ti 18.06. AC Oulu - Haka Ke 26.06. FC Viikingit - AC Oulu Ma 01.07. FC KooTeePee - AC Oulu La 06.07. AC Oulu - JIPPO La 13.07. SJK - AC Oulu Ke 17.07. AC Kajaani - AC Oulu Ke 24.07. AC Oulu - OPS To 01.08. Ilves - AC Oulu Su 04.08. AC Oulu - PK-35 Ke 07.08. Haka - AC Oulu Ma 12.08. AC Oulu - FC Viikingit Su 18.08. AC Oulu - FC KooTeePee La 24.08. JIPPO - AC Oulu Pe 30.08. SJK - AC Oulu Su 15.09. AC Oulu - AC Kajaani Pe 20.09. OPS - AC Oulu Su 29.09. AC Oulu - Ilves La 05.10. PK-35 - AC Oulu
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #461 : 23.01.2013 klo 14:46:55 |
|
Kivasti pelejä kaikkina viikonpäivinä. "  "
|
|
|
|
|
filippo
Poissa
Suosikkijoukkue: Kim Lönnholm
|
 |
Vastaus #462 : 23.01.2013 klo 14:53:03 |
|
Kaksi derbyä perjantai-pelejä mikä lämmittää mieltä, kummatkin vain harmillisesti jp:n kotipelejä.
|
|
|
|
|
KorkkiKiinni
Poissa
Suosikkijoukkue: Mystis: Kausikorttimyynti korkeakorkoista lainaa.
|
 |
Vastaus #463 : 23.01.2013 klo 14:58:00 |
|
La 04.05. AC Oulu - FC Viikingit To 09.05. AC Oulu - FC KooTeePee Su 19.05. AC Oulu - SJK Su 26.05. AC Oulu - AC Kajaani Pe 31.05. OPS - AC Oulu Su 09.06. AC Oulu - Ilves Ti 18.06. AC Oulu - Haka La 06.07. AC Oulu - JIPPO Ke 24.07. AC Oulu - OPS Su 04.08. AC Oulu - PK-35 Ma 12.08. AC Oulu - FC Viikingit Su 18.08. AC Oulu - FC KooTeePee Su 15.09. AC Oulu - AC Kajaani Pe 20.09. OPS - AC Oulu Su 29.09. AC Oulu - Ilves
Listasin tuosta Testaburgerin ohjelmasta vielä kotiottelut + ne 2 OPS-jp peliä. Kajaani, KTP ja Ilves, Viikinking kahdesti kotona. No huonomminki ois voinu mennä, Kainuusta luulisi vaeltavan immeisiä katsomoon sankoin joukoin. Pelipäivät on kyllä jotakin aivan käsittämätöntä, 2 lauantaipeliä ja toinen iki-ihana JIPPO joka kiinnostaa kiviäkin...
|
|
|
|
|
TK
Poissa
Suosikkijoukkue: koko oulun calcio
|
 |
Vastaus #464 : 23.01.2013 klo 14:58:45 |
|
Alkuun iski vitutus mutta eiköhän se taas tästä. Heinäkuussa kerran nottajoelle ja Kajjaaniin ja miltei heti derby cp:tä vastaan  Muuten näyttää olevan vähän hiljaisempaa. Kotipelit: ma 1 ti 1 ke 1 to 1 la 2 su 7
|
|
|
|
|
Juhana Jäähynkalastaja
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Muovinen Palkkaturva teitä ei kukaan kaipaa®
|
 |
Vastaus #465 : 23.01.2013 klo 15:00:34 |
|
Kaksi derbyä perjantai-pelejä mikä lämmittää mieltä, kummatkin vain harmillisesti jp:n kotipelejä.
Eri. Keskiviikot sopis paljon paree.
|
|
|
|
|
Sergei Analtov
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO
|
 |
Vastaus #466 : 23.01.2013 klo 15:16:47 |
|
PK, SJK ja Haka kahdesti vieraissa, ei hyvä...noh, eihän tässä muutenkaan nousukahinoissa varmaan loppuun asti pysytä. Kesään asti olisi siellä ainakin mukava pysyä, niin tuularit jaksais raahautua biitsiltä katsomoihin.
Olihan tuo Ykkösen supistaminen kymmenen tiimin sarjaksi erittäin hyvä päätös silloin aikoinaan. Jälleen kerran näyttää "kaikkien aikojen Ykköseltä". Kohta mennään!
|
|
|
|
|
Leopoldo Luque
Poissa
Suosikkijoukkue: nuori Hector
|
 |
Vastaus #467 : 24.01.2013 klo 00:20:58 |
|
Tosiaan, lauantaipelit, missä pelaa  Koko kautena vain 6 kappaletta. Liekö joku fantastinen periaatepäätös liitolta..
|
|
|
|
|
Riukulehto
Poissa
Suosikkijoukkue: Taisteleva-Rohkea-Ylpeä-Yhtenäinen
|
 |
Vastaus #468 : 24.01.2013 klo 00:39:29 |
|
Tosiaan, lauantaipelit, missä pelaa  Koko kautena vain 6 kappaletta. Liekö joku fantastinen periaatepäätös liitolta.. Kesällä lauantaipelit eivät kiinnosta tuulipukuja, kun ovat mökeillä ja muissa riennoissa, siksi niitä on vähän.
|
|
|
|
|
Tapsa
Poissa
|
 |
Vastaus #469 : 24.01.2013 klo 11:27:26 |
|
Kesällä lauantaipelit eivät kiinnosta tuulipukuja, kun ovat mökeillä ja muissa riennoissa, siksi niitä on vähän.
Keskikesän lauantaipelit ovat Veikkauksen vakionpelaamisen takia, kun Veikkaus yrittää peluuttaa kaikki vakiokohteet lauantaisin myös koktimaisten aikana. Yleensä lauantaisin Veikkausliigapelejä on vähän tai ei lainkaan. Veikkaus yrittää markkinoida Ykkösen ja Kakkosen otteluita.
|
|
|
|
|
jomi
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu,OPS,ONS.
|
 |
Vastaus #470 : 24.01.2013 klo 21:29:46 |
|
Ollaan melko tarkasti puolimatkassa siihen kun uusi kausi alkaa huhtikuun 28 päivä. Kyllä tämä puoli vuotta on vaan pitkä aika mutta onneksi ollaan jälleen paremmalla puolella kun kevätaurinko alkaa taas paistamaan. Lisäksi olen iloinen että Castrenissa pelataan jälleen miesten sarjapelejä naisten lisäksi kun Rotuaarin Pallo ja Tervarit pelaavat kakkosta siellä. AC Oululta odottaisin taas jotain uutista siirtomarkkinoilta...
|
|
|
|
|
Obsy
Poissa
|
 |
Vastaus #471 : 24.01.2013 klo 21:46:52 |
|
Keskikesän lauantaipelit ovat Veikkauksen vakionpelaamisen takia, kun Veikkaus yrittää peluuttaa kaikki vakiokohteet lauantaisin myös koktimaisten aikana. Yleensä lauantaisin Veikkausliigapelejä on vähän tai ei lainkaan. Veikkaus yrittää markkinoida Ykkösen ja Kakkosen otteluita.
Veikkaus on palauttanut sunnuntain vakiokierrokseksi kalinoiden päätyttyä. Tässä syy sunnuntairuuhkaan.
|
|
|
|
|
S.Rönnbacke
Poissa
Suosikkijoukkue: Bob Marley=Popmaali
|
 |
Vastaus #472 : 25.01.2013 klo 00:00:28 |
|
|
|
|
|
|
Myrsky
Poissa
Suosikkijoukkue: OUL V6
|
 |
Vastaus #473 : 25.01.2013 klo 00:12:21 |
|
AC Oulun mukana on myös yksi uusi testipelaaja, kun viime kaudella Santa Clausissa pelannut Ali Hajizadeh liittyi joukkueen vahvuuteen kuluvan viikon alussa. Vuonna 1992 syntynyt Ali viihtyy parhaiten hyökkäävissä rooleissa. Pikaisen Facebook-skouttauksen perusteella Ali voisi hyvinkin olla isku kultasuoneen. Toivotaan kaverille onnistumisia viikonloppuna! 
|
|
|
|
|
Tapsa
Poissa
|
 |
Vastaus #474 : 25.01.2013 klo 09:20:15 |
|
Veikkaus on palauttanut sunnuntain vakiokierrokseksi kalinoiden päätyttyä. Tässä syy sunnuntairuuhkaan.
Toivottavasti näin olisi? Taitaa olla sunnuntain vakiokierros olla utopiaa myös ensi kesänä Englannin Valioliigan finaalikierrosta lukuunottamatta?
|
|
|
|
|
|
|
|