Uleva passi
Poissa
Suosikkijoukkue: altavastaaja
|
 |
Vastaus #450 : 07.02.2013 klo 14:20:44 |
|
Yleensä tarkastellaan kuitenkin koko kautta. Voititte Pelikassit, he voittivat teidät. Voititte Vireen, he voittivat teidät :  . Olitte oman lohkonne toiseksi paras joukkue viime kaudella. TamU-K kuitenkin käsittääkseni vahvistui huomattavasti kauden puolivälin paikkeilla, joten sinällään "koko kauden" tarkastelu on yhtä turhaa kuin tämänhetkisen tilanteen vertailu loppukauteen. Omalta osalta Vire-pelin nähneenä voin sanoa, että roimasti pitää vielä Sinisten pelin parantua, että nousu olisi mahdollinen. Olimme SW:n kanssa vuosi sitten samassa tilanteessa (takana nousu Vitoseen, ainoana tavoitteena nousu ylöspäin) ja vaikka kauden ensimmäisessä tapahtumassa voitimme Vireen cupissa muistaakseni 7-0 (eivätpä nämä tietenkään suoraan verrattavissa ole, mainitsin lähinnä hauskan yhteensattuman vuoksi) mielestäni paremmalla pelillä, niin ei se nousu mitenkään liian selvällä marginaalilla lopulta tullut. Kommenttini tarkoituksena ei ole siis viedä mitään TamU-K:lta pois, olen varmasti bandwagonissa ja katsomon puolella nousutaistelun aikana. Joukkueessa on huimasti potentiaalia, joka alkaa varmasti lunastamaan odotuksia kauden edetessä. Erityisesti puolustus näyttää olevan kunnossa, vähän sähäkkyyttä hyökkäämiseen vaan huutaisi..
|
|
|
|
|
ant
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #451 : 07.02.2013 klo 15:12:32 |
|
Niin, olihan viime kausi nousujohteinen. Alussa oli vaikeaa. Itse asiassa hyvin vaikeaa. Silti kaikissa peleissä taisteltiin voitosta. Jopa KaVo haastettiin Regions Cupissa kauden ensimmäisessä pelissä miehekkäästi, vaikka tasoero kentällä oli selvä.
Kevätkauden tulos Kutosessa oli 16 pistettä maalierolla 39-18 (8 ottelua).
Syyskaudella saatiin runkosarjan otteluissa otettiin täydet 24 pistettä maalierolla 37-4 (8 ottelua).
Etenkin päästettyjen maalien ero kertoo siitä miten peli kehittyi kauden mittaan. Kahdessa nousukarsintapelissäkään ei omiin mennyt kuin yhteensä 3 maalia.
Ensi kausi pelataan kuitenkin selvästi kovemmassa sarjassa. Paljon on kiinni siitäkin, miten uudistunut joukkue saa pelin kuntoon. Avauskokoonpanossa on yli puolet uusia miehiä (esim. viime tiistaina 6 pelaajaa oli uusia, 5 vanhoja tuttuja). Tiistain peli Virettä vastaan ei ollut meiltä erityisen hyvä vaikka hyvä tulos saatiinkin. Kossut ensi tiistaina on kova testi, ja siihen pitää parantaa joukkueena paljon jotta voitosta päästään taistelemaan.
|
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #452 : 07.02.2013 klo 15:14:46 |
|
Yleensä tarkastellaan kuitenkin koko kautta. Voititte Pelikassit, he voittivat teidät. Voititte Vireen, he voittivat teidät :  . Olitte oman lohkonne toiseksi paras joukkue viime kaudella. Kyllä, mutta lähes tyhjästä kasatulla joukkueella ei kevätkausi voi sujua samalla tavalla kuin kauemmin yhdessä pelanneilla porukoilla. Toisekseen TamUn kohdalla tapahtui kesken kauden merkittävä parannus pelaajamateriaalissa ja etenkin maalivahtipeli muuttui sarjan heikoimmasta sarjan parhaimmaksi. Loppukausi oli pelillisesti ihan erilainen kuin alkukausi ja mitä nyt on menoa seurannut, niin kehitys on vaan jatkunut viime kauden lopusta. Joka tapauksessa viime kauden otteet riittivät lohkon kakkossijaan ja nousuun nousukarsinnassa. Todistetusti parempia joukkueita olivat siis vain JanPa, VesVi, Ilves 2, Pelikassit ja NoPS 2, vaikka huomioitaisiin koko kausi. En osaa arvioida vitosen tasoa kovin tarkkaan, mutta vaikea kuvitella, etteikö TamU-k olisi vitosessa keskikastin yläpuolella ensi kaudella. Nousu vaatii toki aina nappionnistumisen, sillä sarjassa on muitakin kovia joukkueita ja nousupaikkoja on aina vähän.
|
|
|
|
|
ant
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #453 : 07.02.2013 klo 15:14:52 |
|
Nyt kyllä liioittelet Valon kohdalla  Olisittehan te nyt sen pelin hoitaneet ilman sitä punasta. 
|
|
|
|
|
Rendez-Vous
Poissa
|
 |
Vastaus #454 : 07.02.2013 klo 15:34:40 |
|
Niin kyllähän TamU vielä vahvituksia kaipaisi, etenkin Josen täyttämä aukko tärkeiden pelien kliinisenä ratkaisijana ja vapareissa on täyttämättä. Toisaalta tässä nyt eletään kuitenkin vielä helmikuun alkua, joten pelaajarintamalla voi tapahtua vielä paljon. Alakerran väitän olevan vitosen kovin (pl. jos ipa/2 kasaa johonkin peliin jonkun dream teamin). VaKP-peli on oiva tason mittari kyllä, sen jälkeen ollaan paljon paremmin perillä millä tasolla nyt mennään.
|
|
|
|
|
Lepsu
Poissa
|
 |
Vastaus #455 : 07.02.2013 klo 16:03:11 |
|
Sanoisin että noususaunaa ei vielä kannata varata, mutta hyvillä jäljillä ja hyviä elementtejä toki. Pelaajat varmasti ovat jalat maassa ja tietävät että yhtään helppoa pistettä ei tule. Kovia joukkueita on varmasti kummassakin lohkossa ja montaa pistemenetystä ei sallita että nousu on mahdollinen. Ja tosiaan viime kauteen kutosessa ei kannata vertailla suuntaan tai toiseen.
|
|
|
|
|
Lance Romance
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampereen kaunein ja George Gently
|
 |
Vastaus #456 : 07.02.2013 klo 18:45:06 |
|
Sen verran on nuori vuosi, että eiköhän sieltä vielä tule jtn vahvistuksia joukkueeseen.
|
|
|
|
|
Mortal
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #457 : 07.02.2013 klo 19:45:47 |
|
Kiinnostus on hyvä asia, mutta toivotaan että asiantuntemus ja hahmotuskyky kasvaa kesään mennessä myös kannattajilla ja katsojilla. Kutonen on sarjana enemmän kuin yhden askeleen päässä vitosesta. Seuraavan kerran vastaava tasonnousu on vasta kakkosen ja kolmosen välissä.
Kun arvioita joukkueen iskukyvystä luonnollisesti halutaan tehdä, niin tuo VaKP-peli antaa jotain suuntaa, vaikka sinällänsä mitään suuria johtopäätöksiä on helmikuussa vielä turhaa tehdä lähes koko Vitosen joukkueiden nukkuessa vielä talviuntaan.
|
|
|
|
|
Uleva passi
Poissa
Suosikkijoukkue: altavastaaja
|
 |
Vastaus #458 : 07.02.2013 klo 22:02:54 |
|
VITONEN lohko 1 FC Rellu Tampere HST Tampere JanPa Janakkala LaVe Hämeenlinna Oldschool Tampere PJK/2 Pirkkala Sopu Valkeakoski TahVe Tampere TamU-k Tampere TaPa Tampere VesVi Vesilahti ViiPV Akaa
|
|
|
|
|
ant
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #459 : 07.02.2013 klo 22:04:58 |
|
Kannattajille paljon mukavia reissuja tiedossa.  Pelikasseja vastaan olisi ollut kiva pelata. Olisi varmaan vastustaja tullut revanssi-hengessä.
|
|
|
|
|
Gay Shiven
Poissa
|
 |
Vastaus #460 : 07.02.2013 klo 22:06:35 |
|
Huonotasoisin vitosen lohko vuosiin
|
|
|
|
|
ant
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #461 : 07.02.2013 klo 22:10:28 |
|
Etäisyydet matkapeleihin: VITONEN lohko 1 JanPa Janakkala 95 km LaVe Hämeenlinna 90 km (Lammi) PJK/2 Pirkkala 15 km  Sopu Valkeakoski 40 km (Sääksmäki) VesVi Vesilahti 35 km ViiPV Akaa 40 km (Viiala) Pari pidempää ja muutama helppo lyhyt. 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.02.2013 klo 22:32:43 kirjoittanut ant »
|
|
|
|
|
NemoSK03
Poissa
|
 |
Vastaus #462 : 07.02.2013 klo 22:22:37 |
|
Mitä pidempi sitä kiimaisempi
|
|
|
|
|
|
Moe
|
 |
Moe
Vastaus #463 : 07.02.2013 klo 22:25:53 |
|
Kivoja reissuja tiedossa kyl  . Muutenkin mielenkiintosen oloinen lohko, vaikkei hirveästi tietoa näistä vastustajista olekaan. TahVea vastaan luvassa kiimaisia vääntöjä?
|
|
|
|
|
Ylempi Toppari
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United, Suomen Maajoukkueet
|
 |
Vastaus #464 : 07.02.2013 klo 22:49:59 |
|
Matkapelit luovat jo nyt kiimaisen tunnelman, vaikka saa odottaa vielä kuukausia. Vastustajat pääosin täysin tuntemattomia, joten voimasuhteiden arvioiminen on aivan mahdotonta. Kauteen pitää saada hyvä alku, jotta päästään hyvistä lähtökohdista taistelemaan sarjanoususta. En kuitenkaan usko kaudesta tulevan meille helppo, vaikka vältettiinkin meille tutuimmat ja ennalta jännitetyimmät vastustajat. Alasarjarutiinia löytyy vastustajilta paljon ja varmasti vastustajilla riittää intoa taistella meitä vastaan. Meillä on myös pelaajisto vaihtunut vahvistusten takia paljon ja Vire-pelin perusteella tekemistä riittää vielä varsinkin hyökkäyspäässä. Puolustus näytti oikein lupaavalta, mutta sekin testataan todenteolla tiistain ottelussa. Jänskättää! 
|
|
|
|
|
•
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU ei kuole koskaan!
|
 |
Vastaus #465 : 07.02.2013 klo 23:07:28 |
|
Vaikuttaa hyvältä lohkolta. 
|
|
|
|
|
Panchito Pistoles
Poissa
Suosikkijoukkue: Aina Tampere, ikuisesti United!
|
 |
Vastaus #466 : 07.02.2013 klo 23:33:21 |
|
Eipä paljon parempaa lohkoa olisi enää voinut toivoa, ei sillä etteikö varmasti vastassa ole aivan yhtä kovia nippuja kuin TamU-K. Jokaiseen peliin nöyrällä asenteella, helppoja pisteitä tuskin on odotettavissa... Away-reissujakin tiedossa, oi saatana kuinka mahtavaa! 
|
|
|
|
|
BOCA TAMPERE
Poissa
Suosikkijoukkue: Unico Grande Amore,Boca Juniors,Ilves,Melde
|
 |
Vastaus #467 : 07.02.2013 klo 23:35:43 |
|
Huonotasoisin vitosen lohko vuosiin
Vähän samaa pelkään,valitettavasti.taitaa revetä aika pahasti kahteen kastiin.
|
|
|
|
|
|
|
ode
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #469 : 08.02.2013 klo 21:00:54 |
|
Kyllä, kesästä tullee tasainen ja viihdyttävän kiimainen, ai jumalauta on nättiä 
|
|
|
|
|
|
|
Ylempi Toppari
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United, Suomen Maajoukkueet
|
 |
Vastaus #471 : 08.02.2013 klo 21:56:15 |
|
Tamu voi alkaa juhliin nousua jo ennen kautta. On niin HELPPO lohko  Jopa TamU-k:nkin on ensin pelattava pelinsä ja katsottava sitten riittääkö se nousuun/jatkoon cupeissa ja sarjoissa. Kannattajilla on tällä hetkellä vielä kepit tanassa, mutta katsotaan kenen veitikka lopulta seisoo. Onnea myös katkerille ihmisille kauteen. 
|
|
|
|
|
mirgos
Poissa
|
 |
Vastaus #472 : 08.02.2013 klo 21:58:00 |
|
Valmentajan ratkaisu pelata oikeana pakkina oli vähän erikoinen, kun ei noita vahvuuksia ylöspäin pelaamisessa ole niin paljoa, mutta toisaalta puolustuslinja pelasi todella hyvin etenkin ensimmäisen puoliskon. Vaihtojen myötä puolustuslinjan peli muuttui hieman haparoivammaksi.
Sanotaan nyt ääneen, kun kukaan muu TamU-kannattaja ei sitä kuitenkaan uskalla sanoa. Ei taida valkulla enää riittää taso kentälle omalle pelipaikalleen, mutta mukaan on silti päästävä, joten peluuttaa itseään siellä missä vähiten haitaksi.
|
|
|
|
|
Ylempi Toppari
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United, Suomen Maajoukkueet
|
 |
Vastaus #473 : 08.02.2013 klo 22:23:04 |
|
Sanotaan nyt ääneen, kun kukaan muu TamU-kannattaja ei sitä kuitenkaan uskalla sanoa. Ei taida valkulla enää riittää taso kentälle omalle pelipaikalleen, mutta mukaan on silti päästävä, joten peluuttaa itseään siellä missä vähiten haitaksi.
Luulisin mukavan valkun olevan vain iloinen, jos ei taso riitä enää kentälle. Tällä hetkellä vielä taistelee pelipaikasta muiden pelaajien mukana, eikä tarvitse hävetä otteitaan kentällä. Avausmaali tällä kaudella todistaa miehen tarpeellisuuden joukkueessa, mutta odotellaan kunhan pätevämmät miehet uskaltavat tulla rinkiin kokeilemaan. Toki Adeeb tulee olemaan myös mies paikallaan, mutta valkulle löytyy vielä käyttöä joukkueessa. Kierrätystä varmasti tulee kauden aikana ja M.Suonsyrjän on myös pidettävä pelituntumaa yllä. Parhaat pelaa ja vastustajat kitisee.
|
|
|
|
|
mdm
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU
|
 |
Vastaus #474 : 08.02.2013 klo 22:28:16 |
|
Toki Adeeb tulee olemaan myös mies paikallaan, mutta valkulle löytyy vielä käyttöä joukkueessa. Kierrätystä varmasti tulee kauden aikana ja M.Suonsyrjän on myös pidettävä pelituntumaa yllä. Parhaat pelaa ja vastustajat kitisee. Eikös maaliskuun alusta rinkiin liittyvä Timo Kauppinen ole pelipaikaltaan nimenomaan laitapakki? Ikinä en ole kaverin nähnyt pelaavan, mutta voisi kuvitella, että kakkosdivaritaustalla ollaan aika vahvana nimenä mukana avauskokoonpanopaikkoja jaettaessa.
|
|
|
|
|
|
|
|