Pastori86
Poissa
|
 |
Vastaus #2325 : 15.06.2013 klo 10:41:37 |
|
Kun Kampmann saapui Motherwellin kentän laidalle ensimmäisessä pelissä hän sai valtavat aplodit. Kun Kampmann saapui Valkekoskelle, niin katsomo on täynnä vihaa Kampmania kohtaan.
Käsittämätöntä ennakkoasennetta ja negatiivista paskan heittämistä valmentajaa kohtaa jo silloin kun tämä ei ollut aloittanut työtään.
Kertoo paljon suomalaisesta ja valkeakoskelaisesta kulttuurista. He tekevät sen itse.
Kyllä. Harri on todellinen ammattilainen ja osaa asiansa! Johan sen jo sarjataulukko, pelitaktiikka ja koirankopit kertoo.
|
|
|
|
|
quinton
Poissa
|
 |
Vastaus #2326 : 15.06.2013 klo 11:10:25 |
|
Kyllä. Harri on todellinen ammattilainen ja osaa asiansa! Johan sen jo sarjataulukko, pelitaktiikka ja koirankopit kertoo.
Hape tekee sen ihan itse. Eiköhän 99% kritiikistä Hapen suuntaan mene ihan oikeasti oikeaan osoitteeseen. Vaikuttaa olevan koko Hakan koppi tällä hetkellä yhtä suurta koirankoppia, eikä taida pelkkä jatkuva kepin tarjoaminen juuri helpottaa. Malinen sai yhtä lailla paljonkin kyseenalaistusta viime kaudella, mutta Malinen näytti kentällä eron olevan heti ensimmäisessä pelissä kuin yöllä ja päivällä. Hyvä henki tarttui nopeasti katsomoon asti ja väitän, että eritoten monet Tehtiksen "vanhoista parroista" harmittelevat Malisen jo mentyä Lahteen. Ei uskoisi niinkin "kyynisestä" paikasta kuin Tehtis, varsinkin kun Malisen projekti päättyi putoamiseen.
|
|
|
|
|
Lotilan Pässi
Poissa
|
 |
Vastaus #2327 : 15.06.2013 klo 11:25:08 |
|
Ne joille ei peliaikaa ole on lainattu:
Ainakin Santeri, Popo jr, Syrjänen. Linjalaan en ota kantaa, olis tarvittu eilenkin vaihdosta vähintään. Muutama on VSn mukaan pelanneet Pallo-Sepoissa. Ilmeisesti osa foorumisteista on kuitenkin niitä jotka juttelee pelaajaien kanssa ja tietävät asian paremmin ja Hapen hakkuminen on asiaa?
Ja edelleen toistan että Maliselle hankittiin pelaajia viime kaudella kun tuli ruoriin.
Ykkönen on mielenkiintosempi kuin tuo Liiga, jota pelataan lähes joka päivä.
|
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #2328 : 15.06.2013 klo 11:34:05 |
|
Yritetäänkö tossa yläpuolella puolustella Kampmania?
|
|
|
|
|
JR97
Poissa
Suosikkijoukkue: There's only one United! Ja vain yksi Haka!
|
 |
Vastaus #2329 : 15.06.2013 klo 11:39:45 |
|
Kuultua suoraan hallitukselta; kassa tyhjä... nou kän duu...
|
|
|
|
|
quinton
Poissa
|
 |
Vastaus #2330 : 15.06.2013 klo 11:42:17 |
|
Ne joille ei peliaikaa ole on lainattu:
Ainakin Santeri, Popo jr, Syrjänen. Linjalaan en ota kantaa, olis tarvittu eilenkin vaihdosta vähintään. Muutama on VSn mukaan pelanneet Pallo-Sepoissa. Ilmeisesti osa foorumisteista on kuitenkin niitä jotka juttelee pelaajaien kanssa ja tietävät asian paremmin ja Hapen hakkuminen on asiaa?
Ja edelleen toistan että Maliselle hankittiin pelaajia viime kaudella kun tuli ruoriin.
Ykkönen on mielenkiintosempi kuin tuo Liiga, jota pelataan lähes joka päivä.
Sasa sai Raumalla ekan ysikymppisensä 4 kuukauteen. Viki samoin torstaina Tampereella. Nuff said. Pelaajahankintoihin ei voi vedota, Hape on saanut tehdä isoja hankintoja ja on itse päävastuussa rosterin mylläämisestä (mm. ainoa kärki lainattuna muualle).
|
|
|
|
|
Jaakko Vesikouru
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
 |
Vastaus #2331 : 15.06.2013 klo 11:45:30 |
|
Mikä meteli täällä nyt oikein on päällä? Haka on Ykkösen tasoinen jengi eikä rahkeet enää riitä liigaan. Tunnustakaa tämä ja nauttikaa Hakan menestyksestä sille kuuluvalla sarjatasolla.
|
|
|
|
|
Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
 |
Vastaus #2332 : 15.06.2013 klo 11:52:34 |
|
Kampmania kuvaa valmentajana ja ihmisenä hyvin ne toistuvat jutut siitä ketä se on tavannut ja tuntee. Itse olen ottanut brenkkua oman alani huippujen kanssa, mutta missään välissä ei ole tullut mieleen, että olisin samalla tasolla. Todellisia huippuja yhdistää nöyryys ja loputon halu kehittyä. Keskinkertaisia paskanpuhujia yhdistää nimienpudottelu ja tarve esittää kovempaa jätkää kuin onkaan.
Kampmanin onnistumisista on pitkä aika. Tuoreessa muistissa ovat mahalasku Oulussa ja täydellinen nöyryytys kolmosdivarissa, piirisarjassa. Kun Kampmanin 2-vuotisesta Hakaan tiedotettiin, jokainen suomalaisesta jalkapallosta vähänkään ymmärtävä sai huutonaurukohtauksen. Itse ennustin Hakan olevan kaaoksessa kesäkuussa. Nyt on kesäkuu ja Haka on kaaoksessa.
Kampmanin sopimus on määräaikainen ja siitä ei pääse eroon ellei Kampman itse niin halua. Ainoa mitä enää on tehtävissä on suitsia mestarivalmentajan haluja pelata ilmasiltalottoa. Ei olisi kiva jäädä ilman lisenssiä 2014.
|
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #2333 : 15.06.2013 klo 11:55:29 |
|
Kuultua suoraan hallitukselta; kassa tyhjä... nou kän duu...
Eli nyt toivotaan, että huhu siitä Hapen eroamisesta pitäisi paikkansa. Tuskin kyllä pitää.
|
|
|
|
|
yoshi
Poissa
Suosikkijoukkue: Pääty kii
|
 |
Vastaus #2334 : 15.06.2013 klo 12:56:16 |
|
Mikä meteli täällä nyt oikein on päällä? Haka on Ykkösen tasoinen jengi eikä rahkeet enää riitä liigaan. Tunnustakaa tämä ja nauttikaa Hakan menestyksestä sille kuuluvalla sarjatasolla.
Haka on, mutta Hape ei ole valitettavasti meidän tasoinen, edes Ykkösessä 
|
|
|
|
|
Sowhat
Poissa
|
 |
Vastaus #2335 : 15.06.2013 klo 14:09:57 |
|
Hapesta johtuen tai riippumatta: Haka hallitsi ja loi paikkoja ensimmäisen puolen tunnin aikana Viikinkejä vastaan. Petresculla kolme loistopaikkaa. Näistä edes joku sisään, niin peli olisi ollut erinäköinen. Tuon jälkeen näytti paineet nousevan ja peliote katoavan HAKAlta.
|
|
|
|
|
voseli
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka, Sakari Saarinen, viski
|
 |
Vastaus #2336 : 15.06.2013 klo 14:24:27 |
|
Linjala on palannut kokoonpanoon. Teki heti hattutempun osuuspankin joukkuetta vastaan tänään  Kaksi uutta ukkoa oli myös kentällä, toinen tummahipiäinen George ja toinen akrobaattinen eteläamerikkalaiselta näyttänyt.
|
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #2337 : 15.06.2013 klo 14:47:19 |
|
Hapesta johtuen tai riippumatta: Haka hallitsi ja loi paikkoja ensimmäisen puolen tunnin aikana Viikinkejä vastaan. Petresculla kolme loistopaikkaa. Näistä edes joku sisään, niin peli olisi ollut erinäköinen. Tuon jälkeen näytti paineet nousevan ja peliote katoavan HAKAlta.
Joku hyökkääjä olisi saattanut tehdä niistä paikoista...
|
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #2338 : 15.06.2013 klo 14:52:34 |
|
Jussila oli tosiaan eilen matsin jälkeen soittanut Linjalan takaisin Hakaan, toivottavasti saa näyttöpaikkansa, ei se peli ainakaan huonommaksi voi mennä.
|
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #2339 : 15.06.2013 klo 14:58:18 |
|
Hienoa! Nyt on ainakin yksi hyökkääjä ringissä.
|
|
|
|
|
#66
Poissa
|
 |
Vastaus #2340 : 15.06.2013 klo 15:06:57 |
|
Ah, kuinka kaunis tarina tästä syntyykään. Lasse paukuttaa 25 maalia ja menee Hapen kanssa naimisiin kauden jälkeen.
|
|
|
|
|
tommyspa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Haka
|
 |
Vastaus #2341 : 15.06.2013 klo 15:11:15 |
|
Hei ei jumalauta, jos sillä hapen potkut pyyhittiin että lasse tuli takas niin haistakoot paska nyt! Boikotti jatkuu kunnes hapero on haudattu hakasta vithuun!
|
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #2342 : 15.06.2013 klo 15:11:39 |
|
Ah, kuinka kaunis tarina tästä syntyykään. Lasse paukuttaa 25 maalia ja menee Hapen kanssa naimisiin kauden jälkeen.
Sama. Aalto pelaa Lassen linjasta irti 12 kertaa joka matsissa ja vähintään puolet näistä läpiajoista tuottaa maalin. e: Hei ei jumalauta, jos sillä hapen potkut pyyhittiin että lasse tuli takas niin haistakoot paska nyt! Boikotti jatkuu kunnes hapero on haudattu hakasta vithuun!
HAPE ULOS!
|
|
|
|
|
mmstarski
Poissa
|
 |
Vastaus #2343 : 15.06.2013 klo 15:13:15 |
|
Hienoa! Nyt on ainakin yksi hyökkääjä penkillä.

|
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #2344 : 15.06.2013 klo 15:14:14 |
|
Parempi hyökkääjä penkillä kuin kymmenen Mikkelissä. Näin sanoo vanha lahtelainen sananlasku.
|
|
|
|
|
mmstarski
Poissa
|
 |
Vastaus #2345 : 15.06.2013 klo 15:19:38 |
|
Parempi hyökkääjä penkillä kuin kymmenen Mikkelissä. Näin sanoo vanha lahtelainen sananlasku.
Klassikoja (kenraali Sheridan) lainatakseen, niin onko hyvä Hape sama kun hyvä intiaani?
|
|
|
|
|
yyber
Poissa
Suosikkijoukkue: Periaatteen Jatkuvuus
|
 |
Vastaus #2346 : 15.06.2013 klo 15:47:46 |
|
Se volttijanari on Venäjän kaveri ja paperit jumissa jossain vitun Armeniassa. Ja mystikselle sen verran, että ei joukkue kaaoksessa ole, meininki on hyvä, peli ei vain kulje.
|
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #2347 : 15.06.2013 klo 16:17:22 |
|
Kyllähän tuo on aivan täydessä kaaoksessa tällä hetkellä.
|
|
|
|
|
voseli
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka, Sakari Saarinen, viski
|
 |
Vastaus #2348 : 15.06.2013 klo 16:21:18 |
|
Sopivan ristiriitaista infoa siis.
|
|
|
|
|
H-A-K-A
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #2349 : 15.06.2013 klo 19:21:42 |
|
Paljon on joukkuehengestä viime kuukausina arvuuteltu mutta pelaajilla näytti olevan S-ryhmän joukkuetta vastaan pelatussa matsissa hyvinkin hauskaa mutta valmennuksella, muilla seurassa toimivalla ja kannattajilla ei ehkä niinkään. Ehkä se tästä vielä lähtee ja toivottavasti Linjala on joukkueen mukana Oulussa.
|
|
|
|
|
|
|
|