kaakonkulma
Poissa
|
 |
Vastaus #2050 : 23.09.2013 klo 13:31:39 |
|
Okaforilta tosiaan aika koominen esitys eilen, tuli taas kiinnitettyä huomiota miehen kaatuilutaipumukseen ja ei tainut eilen tarvita edes tuulenhenkäystä ja mies oli nurin, varmaan yhteensä enemmän kuin muut mypalaiset yhteensä.
Ja jos Gela sattuisi ensi vuonna jatkamaan niin kannattaisi talvella panostaa laukaisutekniikan harjoitteluun, jälleen muutama raivostuttavan surkea yritys ihan hyvältä maalintekosektorilta.
Muutenhan nämä muutamat hengettömästi pelanneet janarit joutavatkin mennä pois jos eilinen esitys oli kiinni houkutuksesta pelata hyppyrimäkien katveessa.
|
|
|
|
|
pee
Poissa
Suosikkijoukkue: MYPA, Eisern Union
|
 |
Vastaus #2051 : 23.09.2013 klo 13:39:10 |
|
Ite en kyllä nähnyt hengettömyyttä ainakaan puolustamisessa mutta ennemminkin yliyrittämisen tuskaa. Jotenkin pallon kanssa ei ole rohkeutta pelata ahtaassa tilassa huolella vaan aina vain mahd. nopea ja hätäinen roiskaus eteenpäin vaikka siellä ei olisi mitään paikkaakaan mihin pelata. Kolmen keskusta ja helpompia ratkaisuja kunnes päästään hyökkäyskolmanneksella ja sitten röyhkeämpiä ratkaisuja.
Mutta kai tässä sitten kävi niin että jotain katosi kun tämä ensi kauden huhumylly alkoi.. Katsotaan nyt viittiikö VPS peliin edes lähteä kun tämä peli on ihan sekavaa paskaa taas. Ja kulmistakaan ei taas vaihteeksi mitään sen enempää vaikka heti alussa niitä oli taas muutama. Ehkä se on ihan hyvä että Toke lähtee kun ei tässä enää pysy paras taso yllä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.09.2013 klo 13:48:22 kirjoittanut pee »
|
|
|
|
|
pee
Poissa
Suosikkijoukkue: MYPA, Eisern Union
|
 |
Vastaus #2052 : 23.09.2013 klo 13:55:16 |
|
Kautonen  No ei vittu varmasti ole tai en tule ikinä yhtenkään matsiin. Luultavasti se itse elättelee sellaista fantasiaa ja oli tullut Vallille hekumoimaan kun kerran hakemus on sisässä. Ja voihan se olla että hän on yksi niistä jotka otettiin haastatteluun kun toimistolla haluttiin hassutella.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.09.2013 klo 13:58:51 kirjoittanut pee »
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #2053 : 23.09.2013 klo 13:55:57 |
|
Ja kulmistakaan ei taas vaihteeksi mitään sen enempää vaikka heti alussa niitä oli taas muutama.
Tuo nykyinen kulma"kuvio" lähinnä itkettää. Ukot parkkeeraavat maalille ja odottavat paikallaan palloa, joka useimmiten kaartaa veskan näppeihin. Miksei sinne voi A) tulla liikkeellä 16:n rajalta? B) niitä kulmia suunnata pilkun kohdalle tai kauemmas, eikä sinne vitosen viivan sisälle? En usko, että joku Meronen olisi kauheasti eilen lähtenyt ulos maaliltaan, mikäli kulmat olisivat tulleet kauemmaksi maalista. No, nyt ei tarvinut. Hyökkäyspään vapareissahan, ainakin kahdessa, tuo liike oli hyvin mukana, ja pallo pelattiin siihen boksin rajalle. Miksei samaa voi toteuttaa kulmissakin.
|
|
|
|
|
HÄI
Poissa
Suosikkijoukkue: Kirjanpainajat
|
 |
Vastaus #2054 : 23.09.2013 klo 14:08:40 |
|
Olipas surullista katsottavaa. Ekat 35min hyökkäyksessä ei ollut mitään järkeä, kun Soiri oli aivan väärällä pelipaikalla, ja laiturit eivät päässeet ohi kenestäkään. Williams toi uutta vääntöä, mutta siitä ei ollut paljon iloa, kun hyökkäyksiä rakennettiin pääasiassa älyttömillä säähavaintopalloilla. Mihin vaikkapa Peksin olisi pitänyt pudotella niitä? Gelalle vai laidoille? Anttilaisen kaikki hyvät suoritukset olivat railimaisia rymistelyjä ja pääpalloja, joista ei tullut mitään tulosta, Okafor oli täysi susi. Ainoat laitapelaajien onnistuneet juoksut ja syötöt boksiin edes puolittaisiksi maalipaikoiksi olivat Vesalan ja Sesayn käsialaa. Puolustuksessa kumpikin oli sitten tavallista väsyneempi, Tucollahan oli kaksi täydellistä avopaikkaa, ja oli ihan säkää, ettei Lahti vienyt peliä 0-3.
Hohhoijaa.
|
|
|
|
|
kaakonkulma
Poissa
|
 |
Vastaus #2055 : 23.09.2013 klo 14:09:25 |
|
Tuntuu sille että ainoa tapa saada kulmasta maali on Hassun suoraan maaliin laukoma. Mutta kun senkin kikan vastustajat jo tietävät. Ensi vuonna sitten uudet kujeet ja uudet kulman antajat. Jos vaikka sitten onnistuisi.
|
|
|
|
|
kluru
Poissa
|
 |
Vastaus #2056 : 23.09.2013 klo 15:36:37 |
|
Masentavaa paskaa. Tulis jo liigacup ja lehtohovi.
|
|
|
|
|
HÄI
Poissa
Suosikkijoukkue: Kirjanpainajat
|
 |
Vastaus #2057 : 23.09.2013 klo 15:40:00 |
|
Masentavaa paskaa. Tulis jo liigacup ja lehtohovi.
 Uuden valmentajan tuoma optimismi, yllättävä lumipyry ja järkyttävä pohjoistuuli, extreme-olosuhteisiin tottumattomat afrikkalaisarvat, armoton krapula matsin alkaessa klo 12 lauantaina...
|
|
|
|
|
|
|
sexipeksi
Poissa
|
 |
Vastaus #2059 : 23.09.2013 klo 21:05:27 |
|
Vihdoin viimein ihmiset ovat heränneet koomastaan ja ovat tajunneet että pekka sihvola on huono pelaaja. Hän juoksee kentällä kuin päätön kana. 10 maalia 2509 peliminuuttiin on todella paska suoritus! yksi maali joka 250 minuuttiin on säälittävää. Eilinen peli kertoi hyvin pekka sihvolan todellisen tason, hän ei näköjään osaa syöttää omille pelaajilleen, onkohan syynä värisokeus? Miksi sihvolalla on kausikortti avaukseen, voiko olla että hänellä ja tokella on "erityinen" suhde? Kuka tahansa pääsisi samaan maalimäärään pelaamalla noin paljon minuutteja hänen pelipaikallaan. Hyvän hyökkääjän merkki on se kuinka hyvin hänen onnistumisprosenttinsa on maalipaikoissa, tässä pekka sihvola on varmaan miinuksen puolella.
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #2060 : 23.09.2013 klo 21:08:07 |
|
Vihdoin viimein ihmiset ovat heränneet koomastaan ja ovat tajunneet että pekka sihvola on huono pelaaja. Hän juoksee kentällä kuin päätön kana. 10 maalia 2509 peliminuuttiin on todella paska suoritus! yksi maali joka 250 minuuttiin on säälittävää. Eilinen peli kertoi hyvin pekka sihvolan todellisen tason, hän ei näköjään osaa syöttää omille pelaajilleen, onkohan syynä värisokeus? Miksi sihvolalla on kausikortti avaukseen, voiko olla että hänellä ja tokella on "erityinen" suhde? Kuka tahansa pääsisi samaan maalimäärään pelaamalla noin paljon minuutteja hänen pelipaikallaan. Hyvän hyökkääjän merkki on se kuinka hyvin hänen onnistumisprosenttinsa on maalipaikoissa, tässä pekka sihvola on varmaan miinuksen puolella.
"  " Eihän tässä kriisissä auta kuin hassuttelu, mutta Saketzikin on hauskempi.
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #2061 : 23.09.2013 klo 21:19:37 |
|
|
|
|
|
|
Mendoooza
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, Kuhmon Pallo -79
|
 |
Vastaus #2062 : 23.09.2013 klo 21:28:19 |
|
Väkevä analyysi miehestä, joka on edelleen iskuetäisyydellä liigan maalikunkuksi.  Se on toki totta, ettei Sihvola ole viime viikkoina ollut parhaassa iskussaan. Jos Salmari ei olisi loukkaantunut, Saviniemen seksikkäimmälle longboard-miehelle olisi saatu tarvittavaa tulitukea ja lepotaukoa... Nyt MyPan maalitehtailu on ollut Sashan (silmät kiinni ja täysillä), Gelan (yksi siirto liikaa, silmät kiinni ja täysillä) sekä Pomon (kroppa kääntyy elastisesti kuin kuuskymppisellä kehonrakentajalla) harteilla.
|
|
|
|
|
pee
Poissa
Suosikkijoukkue: MYPA, Eisern Union
|
 |
Vastaus #2063 : 23.09.2013 klo 22:11:13 |
|
Oikeat ongelmat ei ole Sihvolassa vaan siinä että ei saada Sihvolalle pelattua niitä oikeita palloja vaan ainoastaan kukkua vaikeisiin tilanteisiin koska alempaa ei tule tarpeeksi apuja eikä toisaalta Willyn liike kaverina ollessaan riitä vapautumaan puolustajista niin että hän olisi pelattavissa. Ihan sama ongelma oli hyökkäämisessä (=keskikentässä) silloin keskikesällä kun tulosta ei tullut. Parhaiten pärjättiin ehkä silloin kun Dave, Salmon ja Gela oli yhdessä keskustassa, tosin silloinkin Gela saisi olla hyökkäyssuuntaan tehokkaampi. Valitettavasti tuolla tavalla ei kuitenkaan taidettu pelata kuin Klubia vastaan mitä pidän yhtenä kauden parhaista peleistä vaikka lopulta tulikin tappio.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.09.2013 klo 22:13:54 kirjoittanut pee »
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #2064 : 23.09.2013 klo 22:25:41 |
|
Parhaiten pärjättiin ehkä silloin kun Dave, Salmon ja Gela oli yhdessä keskustassa, tosin silloinkin Gela saisi olla hyökkäyssuuntaan tehokkaampi. Valitettavasti tuolla tavalla ei kuitenkaan taidettu pelata kuin Klubia vastaan mitä pidän yhtenä kauden parhaista peleistä vaikka lopulta tulikin tappio.
Nopeasti vilkaistuna myös Honkaa vastaan kotona näin. Myös TPS-away (1-2) oli lähempänä tätä, mutta Grönroos avasi silloin kolmikon ylimpänä ja Gela oli pohjalla.
|
|
|
|
|
effe
Poissa
Suosikkijoukkue: Crystal Palace
|
 |
Vastaus #2065 : 25.09.2013 klo 11:40:32 |
|
Täytyy nyt vain toivoa, että toimistolla ei KUKAAN ole niin tyhmä että olisi palkkaamassa Augea valmentajaksi..koska silloin ensi kausi näyttää tosi ankealta..Menee sekä sarjapaikka että nykyisetkin katsojat "augepallon" mukana...
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #2066 : 25.09.2013 klo 12:36:29 |
|
Menee sekä sarjapaikka että nykyisetkin katsojat ja pelaajat (ja uusia ei tule) "augepallon" mukana...
Pari oleellista lisäystä.
|
|
|
|
|
Nakster
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Lahti
|
 |
Vastaus #2067 : 25.09.2013 klo 17:32:21 |
|
Kouvolan Sanomien mukaan MyPan seuraava päävalmentaja löytyy luultavasti kolmikosta Ilkka Mäkelä-Mika Laurikainen-Tommi Kautonen. Kaksi ensimmäistä kelpaisi hyvin MyPaan ja kolmannelle ehdoton ei ikinä !
|
|
|
|
|
|
settingsun
|
 |
settingsun
Vastaus #2068 : 25.09.2013 klo 17:57:28 |
|
Laurikaiselle laukeaisin, Mäkelän ottaisin vastaan erittäin varauksellisin mutinoin, Kautosen tullessa pukeutuisin mustaan säkkiin.
|
|
|
|
|
Seitan
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
 |
Vastaus #2069 : 25.09.2013 klo 18:05:07 |
|
Kautonen repeilytti aamukahvilla. 
|
|
|
|
|
Lampinen2
Poissa
|
 |
Vastaus #2070 : 25.09.2013 klo 18:44:28 |
|
Kouvolan Sanomien mukaan MyPan seuraava päävalmentaja löytyy luultavasti kolmikosta Ilkka Mäkelä-Mika Laurikainen-Tommi Kautonen. Kaksi ensimmäistä kelpaisi hyvin MyPaan ja kolmannelle ehdoton ei ikinä !
Ääh, jollain tavalla mikään nimi noista ei herätä intohimoja. Mäkelän viimeisin kausi veikkausliigassa johti putoamiskamppailuun Lahden kanssa. Karvaasti päättyi Laurikaisen pesti Jarossakin. No harvapa kokenut valmentaja ei jossain välissä ole kenkää saanut. Ehkäpä ääni kuitenkin Mäkelälle. Laurikaisesta jäänyt aika valju virkamiesmäinen kuva. Pystyisikö sytyttämään joukkueen... Zicoa olisin vielä listoille kaivannut.
|
|
|
|
|
kaakonkulma
Poissa
|
 |
Vastaus #2071 : 25.09.2013 klo 18:53:34 |
|
Nuo nimethän ovat vain KS:n esiin nostamia ja kaikkialla muuallakin esillä olleita nimiä. Eli todellisuudessa vaihtoehtoja on edelleen vaikka kuinka.
|
|
|
|
|
pee
Poissa
Suosikkijoukkue: MYPA, Eisern Union
|
 |
Vastaus #2072 : 25.09.2013 klo 19:02:44 |
|
Ei kyllä Ilin eikä muidenkaan uudelleenlämmitystä kovin mielellään vaikka hän ei periaatteessa niin huono valmentaja olekaan. Noista kyllä ottaisin Laurikaisen ja Kautonen nyt ei ole edes totta tuossa huhussa...
|
|
|
|
|
saviniemen_mies
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomifutiksen puuhastelu
|
 |
Vastaus #2073 : 25.09.2013 klo 19:26:45 |
|
Koskahan niitä positiivisia uutisia saa odottaa?
Eikä Ili tai Auge tosiaankaan herätä mitään positiivista. Toisaalta jotain kyllä odotaa, sillä jos ainoa taktiikka on tänä vuonna puolikautta viljelty roiskitaan sinne päin, alkaen maalivahdista, niin myös Toke on jo nähty. Tällä taktiikalla on turha syyttää yksittäistä pelaajaa, ei kukaan tee sadetta jos joukkueelta puuttuu taktiikka jota noudattaa. Minne katosi se pelitilanteisiin reakointi, taktiikan muutokset kesken peliä ja hyvät henkilökohtaiset suoritukset joita nähtiin jossain vaiheessa?
Edelleen on tosiaan pienet mahdollisuudet olemassa, mutta sitä pitää tahtoa alkaen penkin päästä ja jatkuen joka jätkään kentällä.
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #2074 : 25.09.2013 klo 20:46:32 |
|
Toisaalta jotain kyllä odotaa, sillä jos ainoa taktiikka on tänä vuonna puolikautta viljelty roiskitaan sinne päin, alkaen maalivahdista, niin myös Toke on jo nähty. Tällä taktiikalla on turha syyttää yksittäistä pelaajaa, ei kukaan tee sadetta jos joukkueelta puuttuu taktiikka jota noudattaa. Minne katosi se pelitilanteisiin reakointi, taktiikan muutokset kesken peliä ja hyvät henkilökohtaiset suoritukset joita nähtiin jossain vaiheessa?
Pelkkä taktiikka ei myöskään riitä, vaan kyllä ne pelaajatkin on oltava tietyllä tasolla tiettyihin taktiikoihin. Ei tällä miehistöllä kuitenkaan loppujen lopuksi niin kovin montaa erilaista taktiikkaa tai peliryhmitystä ole mahdollista käyttää. (Ts. joihinkin innovatiivisiin 3-5-2:een tai 4-1-4-1:een ei yksinkertaisesti ole pelaajia.) Osiensa summahan koko kausi on aina. Toke on joutunut pelaamaan kapealla ringillä ja ottanut siitä aikalailla maksimit irti. Sitten kun pieni loukkaantumissuma iskee, niin ei siihen jää paljon muita vaihtoehtoja kuin perus 4-5-1 roiskimisella. Kesken pelin reagointi ei ole mielestäni kadonnut mihinkään. Maarianhaminassa selvästi muutettiin jotain ainakin jaksotulosten ja raporttien perusteella. Jos vaihtoehtona taas on heittää jotain Kaipiota, kuten viime pelissä, niin mieluummin jättäisin siinä vaiheessa reagoinnin kokonaan väliin. Ongelma viime viikon peleissä oli sen sijaan mielestäni ollut heikko alkutilanne; Saarella oli jotain pielessä jos kerran jaksotulokset menivät noin. Lahtea vastaan taas oli Soirin kummallista roolia jne. Lisäksi missään ei ole annettu selitystä, miksi elokuussa toiminut kolmen keskusta hylättiin. (Tätä voisi joku urheilutoimittaja esim. Tokelta kysäistä, vaikka myöhäistähän se nyt on.) edit. hyvistä henkilökohtaisista suorituksista ei voi pelkästään Tokea syyttää, vaan se homma on myös pelaajien korvien välissä. Lahtea vastaan hävittiin lähes poikkeuksetta sekä kaksinkamppailut (pl. Vesala vs. Hertsi), että varsinkin kakkospallot. Token piikkiin tosi osaltaan nuo kakkospallot; pelaajien välit olivat Lahti-pelissä aivan järkyttävän pitkät koko ajan ja joka puolella kenttää.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.09.2013 klo 20:49:32 kirjoittanut Heiska »
|
|
|
|
|
|
|
|