• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Vantaa Tournament 13.-16.2.2013

Aloittaja Puolustava puolustaja, 09.11.2012 klo 20:43:33

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Johtaja Calu

#225
Lahelle :punainen:

e. ja pilkusta 3-1

e2. 3-2

wastedrepublic

#226
-

Alatalon Mikko


Johtaja Calu


Marquinho

Tappio Djurgårdenin jämämiehistöä vastaan :D

Edmundo

Eipä Lahti oikein saanut pelinrakenteluaan toimimaan. Ylivoimallakin pelatessa oli väkinäisen näkistä. Djurgården ei sinällään esittänyt mitään sekään, mutta kävi pari törkkäämässä sisään siinä ekalla puoliajalla. Varsinkin toisessa maalissa pääsi vastustaja puskemaan aivan käsittämättömän vapaasti. Molemmat punaiset olivat vähän turhia, sillä pallo oli molemmissa jo oikeastaan karannut, eikä suoranaista maalipaikkaa estetty. Ei nyt kuitenkaan mitään urputtamista, tasapuolisesti meni.

Kroupalle ei hirveästi saatu pelattua palloja, mutta pyörähti hyvin ja sai pilkun palkaksi vaivoistaan. Hyvä se on ilmassa ja voitti paljon pääpalloja ja vaikutti jopa nopeammalta kuin osasin (pelkäsin) odottaa. Joutui pelaamaan melkein koko matsin selkä maalia päin. Vielä saa seuraavassa pelissä näyttää osaamistaa, ennen kuin ruvetaan sopimuksia sorvaamaan.

Hertsi oli aika turha, Pyry souti virheestä virheeseen ja Heinonen voipi jatkaa junnuissa. Hauhia, kuten aina, plussan puolella. Mero oli ihan ok laidalla. Vaihteeksi.

Johtaja Calu

Lainaus käyttäjältä: Marquinho - 15.02.2013 klo 00:14:15
Tappio Djurgårdenin jämämiehistöä vastaan :D

Varamiehinen oli Lahtiki. Ja kato shotsin viesti pari sivua taakkepäin. Avauksen miehiähän nytkin kentällä oli. Ei tosin monia viime kauen, koska mm. Sjölund ja Hämäläinenkin ovat vaihtaneet maisemaa.

Epeli

DIF joutui vajaalle jo kahdeksannella minuutilla eli korkealta prässääminen loppui jo alussa. Lahi sai melko vapaasti tulla puoleen kenttään asti. Todella tiivis oli ruotsalaisten kahdeksan miehen puolustusryhmitys.

Yritin seurailla itselleni tuttuja nimiä, eli DIFin pelaajista ei kukaan erottunut hyvässä eikä pahassa. Toiviokin ainoana tuttuna nimenä ehti kai olla kentällä tovin, ennen kuin hänen huomasin tulleen vaihdosta.

Hauhia esiintyi edukseen ja Tommi Kari teki todella vakuuttavan paluun pitkältä sairaslomalta. Hertsi taistelee Lupin Mannströmin kanssa tasaväkisesti liigan lyhyimmän pelaajan tittelistä (169 cm) alittaen Zenelin mitan sentillä. Tiedä sitten näitten virallisten mittojen oikeellisuudesta.

Grorudil

Kiitoksia Edmundolle ja Epelille raporteista :ylos:

Toivottavasti Kroupa pelaisi vielä ensi viikolla Lahessa, niin pääsisi näkemään paikan päällä.

Huupponen

Vahva OT, KuPSin Paananen vahva haastaja lyhintä pelimiestä haettaessa. (kai se viel siel pelaa?)

Epeli

Lainaus käyttäjältä: Huupponen - 15.02.2013 klo 01:04:32
Vahva OT, KuPSin Paananen vahva haastaja lyhintä pelimiestä haettaessa. (kai se viel siel pelaa?)

Kuuklasin ja seison oiottuna. Virallinen lukema Paanasella 165 cm.

shots

LainaaI kväll klockan 19 möter man FC Lahti, som kom femma i finska ligan i fjol.
– Ett okej motstånd, jag skulle bedöma att de motsvarar ett lag på övre halvan i superettan, säger Magnus Pehrsson.

http://www.aftonbladet.se/sportbladet/fotboll/sverige/allsvenskan/djurgarden/article16237234.ab

Chad

#237
Kaksi turnauspäivää takana ja tänään ohjelmassa peräti kolme ottelua, joista viimeisessä RR10 ja Kolehmainen kohtaavat entisen seuransa. Lippuja on futisperjantaihin vielä jäljellä ja hintaa vain kympin. http://www.vantaatournament.com/uutisia/105-joko-suomalaisvoiton-aika

Jörg Stiel

Juha Kanerva ‏@KanervaJP

Vantaan Orsasport-turnauksesta tulossa taloudellinen fiasko. HJK:n pelissä runsaasti tilaa ja eilisessä Lahti-DIF-pelissä autiota. Komiaa.

Ari Innala ‏@AriInnala

@KanervaJP Aika moni kääntyi eilen ovelta pois, koska lippuja ei kuuleman mukaan saanut ostettua ainoastaan yhteen peliin.

PG

lahti ei kiinnostakaan Vantaalla? SHOCKER ALERT!!

Klubin peli oli ehkä vähän liian aikaisin, sai tehdä töitä että kerkesi viideksi duunista Myrtsiin.

Chad

Lainaus käyttäjältä: Chad - 14.02.2013 klo 13:58:48
Jälkimmäiseen otteluun DIF-Lahti pääsee kympillä sisään: http://www.veikkausliiga.com/News.aspx?id=50520

Kyllä sai, jos pelkästään jälkimmäistä peliä tuli katsomaan. Tänään TPS julkaisee Vantaalla uuden pelaajasopimuksen kello 18.30. Tammilehtoa luonnollisesti veikataan, kun Hongan valitus hylättiin ja onkin mielenkiintoista nähdä pelaako Tammilehto tänään ja Heikkilä huomenna. Pelihalut molemmilla varmasti jo tapissa.

suomifutiksen Janne Tähkä

Olihan tuo PK-35 VANTAA - Flora & DIF-Lahti sen verran vaisu setti, etten yhtään ihmettele jos ihmiset eivät siitä halua varsinkaan sitä ei-erityisryhmäläisten kahtakymppiä pulittaa :D

Tänään odotuksissa täysi halli kun kiimainen Skonto-JJK alkaa 3,5 tunnin päästä :ylos:

Epeli

Lainaus käyttäjältä: suomifutiksen Janne Tähkä - 15.02.2013 klo 13:00:57

Tänään odotuksissa täysi halli kun kiimainen Skonto-JJK alkaa 3,5 tunnin päästä :ylos:

Huh, mä jo ehdin pelästyä, että olen deeceeämpisteeeveepeen kanssa ainoina paikalla jo iltapäivällä. :)

niko1900

Paikalla toki iltapäivämatineassa 8)

Daniele Orsato

Tätähän sitä kyselin jo aiemmin; mitä järkeä raahata jotain tusinajengejä höntsäilemään pk-seudulle, kun ketään ei oikeasti kiinnosta? Turnauksessa pitäisi pelata Klubin lisäksi ehkä Hongan ja maakuntajengit pelatkoon omat treenimatsinsa kotipaikkakunnillaan. Toki syyt Hongan poissaoloon ovat tiedossa, mutta syyttäköön järjestäjä mahdollisista tappioista itseään.

Muuten mahtaisiko joku tietää mitä kuluja/tms. näille ulkomaalaisille vieraille korvataan? Hupaisaksi menee, jos joku Skonto vetää järjestäjien piikkiin täydellä ylöspidolla ja joukkueen matseissa on yhteensä alle 50 katsojaa.

Vlad Kepes

Lainaus käyttäjältä: copa de kybä - 15.02.2013 klo 15:34:19
Tätähän sitä kyselin jo aiemmin; mitä järkeä raahata jotain tusinajengejä höntsäilemään pk-seudulle, kun ketään ei oikeasti kiinnosta? Turnauksessa pitäisi pelata Klubin lisäksi ehkä Hongan ja maakuntajengit pelatkoon omat treenimatsinsa kotipaikkakunnillaan. Toki syyt Hongan poissaoloon ovat tiedossa, mutta syyttäköön järjestäjä mahdollisista tappioista itseään.

Muuten mahtaisiko joku tietää mitä kuluja/tms. näille ulkomaalaisille vieraille korvataan? Hupaisaksi menee, jos joku Skonto vetää järjestäjien piikkiin täydellä ylöspidolla ja joukkueen matseissa on yhteensä alle 50 katsojaa.

Vahva eri. Hienoa, että ulkomaisia joukkueita ylipäätään tulee pelaamaan Suomeen. Pelaajat ja myös joukkueet jotka kesällä eivät pelaa europelejä arvostavat näitä pelejä, vaikka hönziä ovatkin. Nämä ovat kuitenkin harvinaisia tapahtumia ja kovat kv-pelit antavat edes jotain viitteitä missä jamassa joukkueiden peli on pre seasonin tässä vaiheessa naapureihimme verrattuna. Mieluummin kyseenalaistaisin hönzät jotain SJK:ta ja U21-huumorimajua vastaan.

Aika "perussuomalaisen" typerä asenne tuo, että "ei vittu, tänne tulee jotain ulkomaalaisia pelaamaan meidän rahoilla ja viemään meidän hallivuorojamme".

Rantasipi

Ensi vuonna sitten jo homma varmasti toimii paremmin. Näissä olisi hyvä, jos Palloliitto jollain tapaa tukisi tapahtumaa. Keskellä talvea jalkapallo saa kuitenkin hienosti julkisuutta ja lajiniilot katsottavaa. Matsien alkamisajat itsellenikin olleet huonot.

vlainen

Lainaus käyttäjältä: Vlad Kepes - 15.02.2013 klo 15:43:42
Vahva eri. Hienoa, että ulkomaisia joukkueita ylipäätään tulee pelaamaan Suomeen. Pelaajat ja myös joukkueet jotka kesällä eivät pelaa europelejä arvostavat näitä pelejä, vaikka hönziä ovatkin. Nämä ovat kuitenkin harvinaisia tapahtumia ja kovat kv-pelit antavat edes jotain viitteitä missä jamassa joukkueiden peli on pre seasonin tässä vaiheessa naapureihimme verrattuna. Mieluummin kyseenalaistaisin hönzät jotain SJK:ta ja U21-huumorimajua vastaan.

Aika "perussuomalaisen" typerä asenne tuo, että "ei vittu, tänne tulee jotain ulkomaalaisia pelaamaan meidän rahoilla ja viemään meidän hallivuorojamme".
Sama tuohon, tosin mielenkiintoa turnaukseen voisi hakea esim. Komia turnauksesta. Eli pelattaisiin kahdessa kolmen joukkueen lohkossa jonka jälkeen pelattaisiin finaalit. Voisi markkinoinnin ja mielenkiinnon kannalta parempi. Nytten jää vähän sekainen kuva kun kaiken maailman Gnistanit ja Hakat höntsäävät ja muutenkin "turnaus" on aikamoinen sillisalaatti vailla mitään rakennetta.

Toivottavasti tästä muodostuisi pysyvä turnaus tuleviksi preseasoneiksi.

Daniele Orsato

#248
Lainaus käyttäjältä: Vlad Kepes - 15.02.2013 klo 15:43:42
Aika "perussuomalaisen" typerä asenne tuo, että "ei vittu, tänne tulee jotain ulkomaalaisia pelaamaan meidän rahoilla ja viemään meidän hallivuorojamme".

Mulla ei todellakaan ole mitään sitä vastaan (päinvastoin), että Klubi pelaa ulkomaalaisia joukkueita vastaan treenimatseja. Sen sijaan kyseenalaistin kuinka järkevää on taloudelliselta kannalta, että joku Mypa raahataan Vantaalle pelaamaan Skontoa vastaan myöhään ke-iltana EDIT: vielä sillä hinnalla, että Klubin matsi joutui alkamaan huonompaan aikaan. Edelleen se ei henk. koht. multa ole pois, mutta vaikea nähdä tuon olevan rahallisesti kannattavaa. Tietysti huono puoli tässä on se, että kunnon persnetolla koko turnausta ei välttämättä ole jatkossa.

Jones

Joo, ihan kiva harjoitusmatsi eilen, mutta ei tota millään ilveellä voi turnaukseksi kutsua. Tosi köyhän miehen Lahti cup jossa on kiva käyä juomassa kahveet. Jos tän tekisi niin kuin pitäis, eli turnausmuotosena, niin katsojia kiinnostaisi paljon enemmän.