Le Tissierkö? Ei, sääli vain ettei kaveri saanut oikein tilaisuutta isommissa ympyröissä.
Zlatan ei ärsytä, Ruotsi kylläkin, paska maa.
Ja itse kisoissa Ruotsin, Kreikan ja muutaman muun Euroopan maan kanssa puisevaan ynnä muut - osastoon. Hyvällä arpaonnella neljännesvälieriin ja sitten uf Widerluege.
Tällainen Ruotsi on. Epäurheilijamainen eläkeläissakki, maailman kuvottavin jalkapallomaajoukkue. Nyt se tietysti arvotaan Islantia vastaan ja kolme peliä on taas noita Mullkvisteja Brasiliassa tiirailtava.
Ruotsi on paska maa. Palmen aikanakin se pelasi bluffia mutta silti se oli arvostelevinaan kaikkia. Nyt se nuolee ihan avoimesti amerikkalaista persettä.
Kuten olettaa sopii, näkevät hurrilehdet tappion ainoan syyn Ruotsin maalin hylänneessä erotuomarissa.
Niin tai näin, mutta onhan tuosta Saksan ja Ruotsin matsista meuhkaamisessa sveduille tyypillistä tyhmänylpeää liioittelua. Tietenkään Suomi eikä moni muukaan maa olisi noussut neljän maalin takaa tasoihin Saksaa vastaan mutta kyllä Ruotsi sai tasurin enemmän lahjaksi kuin hyvyyttään.
Mieleen tuli yksi Suomen cupin finaali, näköjään vuodelta 1987. Kuusysi johti OTP:tä vastaan tauolla 5-0 mutta lopetti puoliajan jälkeen pelaamisen. Oululaiset tulivat maalin päähän eikä tasoituskaan ollut kaukana. Jos Kuusysin keskittyminen ei olisi herpaantunut olisi se voittanut ottelun kymmenellä maalilla. Samoin Saksan ja Ruotsin tasoero on oikeasti selvä. Todellisuudessa svedut potkivat Irlannin ja Itävallan kanssa samassa kastissa ja toivottavasti jompi kumpi sen loppujen lopuksi kisoista tiputtaa.
Minulla on sellainen käsitys, että ruotsalaisia oikeasti vituttaa Tanskan, Suomen tai Norjan menestys missä tahansa lajissa mutta tunne pystytään pitämään piilossa.
Argentiinaa vastaan pikkupakkasessa ja lumisateessa, mielenkiintoista. Vai oliko tällä uudella areenalla jonkinlainen kattosysteemi?
Joo. Saksa - tasuri pani suuruudenhullut svedut näkemään näkyjä. Varmaan joku folkölpäissään haihatteli jo maailmanmestaruudesta vaikka oikeammin Ruotsi on tosiaan lähempänä Irlannin ja Itävallan kuin Saksan tasoa.
On suorastaan hellyyttävää lukea, kuinka ruotsalaiset aina - lajissa kuin lajissa - löytävät syyn tappioihinsa muualta kuin peilistä. Voi olla, että joku rankkari jäi viheltämättä mutta eivätköhän nämä tuomarivirheet mene yleensä aika tasan ja varmasti Ruotsikin on niistä joskus hyötynyt.
Juha Mietokin yllättyi Neowulfin itkusta ruattalaisia hint_tejä vastaan.

Tosin virtuaalinen yläfemma siitä, että jaksaa käydä ahkerasti jokaisessa Ruotsiin liittyvässä keskustelussa kertomassa hyvin argumentoidun kantansa "tyhmänylpeistä sveduista". Ruotsin lehtiäkin jaksaa selata kummallisen ahkerasti, ottaen huomioon, että niistä(kään) ei tunnu löytyvän mitään hyvää.
