vain glory opera
Poissa
|
 |
Vastaus #525 : 15.07.2013 klo 11:50:32 |
|
FJK:n Matinaroa on kuulemma pyydetty HJS akatemiaan loppukaudeksi kaksoisedustukseen.
Mitähän hyötyä kun kaverille maistuu keitto enemmän kuin treenit ja pelit 
|
|
|
|
|
Aidantuki
Poissa
|
 |
Vastaus #526 : 15.07.2013 klo 15:25:59 |
|
Fjk:n seurajohto oli päättänyt ottaa kaikki keinot käyttöön, että edustusjoukkue säilyttäisi sarjapaikkansa. Joukkueen ex-manageri Ihalainen on värvätty hankkimaan vahvistuksia ja yksi uusi pelaajasopimuskin on varmistunut eilen. Kokenut Janne Laine liittyy ryhmään loppukaudeksi. Laine on pelannut urallaan futista mm. Tepsissä ja Hongassa. Futsal puolella hän toiminut maajoukkueen kapteenina ja kävi viime kaudella pelaamassa liigaa SoFo futsalissa. Neuvotteluita käydään edelleen kolmen pelaajan kanssa ja viikonlopun aikana kuullaan varmasti lisää uutisia.
Kun ei nyt mentäisi liian pitkälle noitten vahvistusten hankinnassa. Pojat tarvitsevat kentälle lähinnä pelin järkeistäjän, mihin hommaan Laine varmaan on erinomainen valinta. Nuoret kyllä panevat palloa maaliin, kunhan vain pallo saadaan ensin maalille. Silti maalintekijä ei olisi pahitteeksi, mutta jos haalitaan puoli joukkueellista vahvistuksia, käy taas tulevalla kaudella hassusti, jos tulevat vakipelaajat istuvat syksyn penkillä.
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #527 : 15.07.2013 klo 16:01:06 |
|
Kun ei nyt mentäisi liian pitkälle noitten vahvistusten hankinnassa. Pojat tarvitsevat kentälle lähinnä pelin järkeistäjän, mihin hommaan Laine varmaan on erinomainen valinta. Nuoret kyllä panevat palloa maaliin, kunhan vain pallo saadaan ensin maalille. Silti maalintekijä ei olisi pahitteeksi, mutta jos haalitaan puoli joukkueellista vahvistuksia, käy taas tulevalla kaudella hassusti, jos tulevat vakipelaajat istuvat syksyn penkillä.
No puoli joukkuetta taitaa olla vähän liioittelua, jos yksi vahvistus on varmistanut ja kolmen kanssa neuvotellaan. Etenkin vieraspeleissä FJK on muutenkin kärsinyt pelaajapulasta, joten muutamasta lisäpelaajasta tuskin on haittaa sitäkään taustaa vasten. Kyllä nuorille riittää loppukaudestakin peliaikaa, vaikka joukkueeseen 2-3 uutta miestä hankittaisiinkin. Pelejä on vielä paljon jäljellä, rinki on kapea ja poissaoloilta tai loukkaantumisilta ei voida syksylläkään välttyä. Ensi kaudella nuoret pelaajat ovat taas vuoden kokeneempia ja on heidänkin etunsa, että joukkue pelaa silloin Nelosessa.
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #528 : 16.07.2013 klo 11:22:31 |
|
FJK vahvistuu jälleen! Joukkueeseen saadaan lisää taitoa ja nopeita jalkoja, kun tuttu pelimies palaa joukkueeseen eräästä eteläsuomalaisesta maalaiskylästä. 
|
|
|
|
|
Joe Average
Poissa
Suosikkijoukkue: UrPS
|
 |
Vastaus #529 : 16.07.2013 klo 12:53:48 |
|
FJK vahvistuu jälleen! Joukkueeseen saadaan lisää taitoa ja nopeita jalkoja, kun tuttu pelimies palaa joukkueeseen eräästä eteläsuomalaisesta maalaiskylästä.  Vorssanderin paluu pelikentille!  Kaikki edellämainitut ominaisuudet ja paikkakunta täsmää.  Urjalalaisten puolivälistä satunnaisia huomioita löytyy: http://kynapallojussi.urps.fiHarmillisesti on rajoittanut tämä Espoossa asuminen peleissä käymistä, joten välillä joutuu vähän mutulla tonkimaan asioita. Enkä mä nyt ylipäätään tiedä onko tuossa sisältöä juurikaan sellaiselle, joka ei Palloseurasta niin perusta.
|
|
|
|
|
vain glory opera
Poissa
|
 |
Vastaus #530 : 16.07.2013 klo 12:57:53 |
|
FJK vahvistuu jälleen! Joukkueeseen saadaan lisää taitoa ja nopeita jalkoja, kun tuttu pelimies palaa joukkueeseen eräästä eteläsuomalaisesta maalaiskylästä.  Valtosen Vesku EsPa:sta???  Olis ihan jees. Sitten vielä vanhempi Matinaro FC HML:sta ja Dankov PP-70:stä, niin alkaa näyttää hyvältä. Myös ehdottomasti Toffa tolppien välissä loput pelit. Ikinuori voi keskittyä noihin managerointihommiin vaan 
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #531 : 16.07.2013 klo 13:02:29 |
|
Vorssanderin paluu pelikentille!  Kaikki edellämainitut ominaisuudet ja paikkakunta täsmää.  Heh, ei sentään. Mainittuja ominaisuuksia mulla nimenomaan ei ole. Paikkakunta sen sijaan liippaa aika läheltä, mutta uusi vahvistus tulee kuitenkin sieltä teikäläisen nykyisten kotikontujen puolelta. Tuo ilmeisesti erääseen saksalaisyhtyeeseen viittaava nimimerkki osui lähemmäs... Valtonen vaihtaa tosiaan loppukaudeksi Matinkylän ankean tekonurmen Tampereen Nelosen vehreämpiin pelikenttiin. ...Matinaron Mikko kelpaisi tosiaan myös, kunhan ei Somerolle loikkaa. Ivon paluu olisi toki upea juttu, mutta tuskin mies on vielä kahdessa matsissa ehtinyt PP:70:een kyllästyä. Tuli toissaviikonloppuna rupateltua muutaman PP-leiriläisen kanssa ja ilmeisesti molemmat osapuolet ovat olleet tyytyväisiä tuohon siirtoon.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.07.2013 klo 13:09:30 kirjoittanut Vorssander »
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #532 : 16.07.2013 klo 13:37:00 |
|
Urjalalaisten puolivälistä satunnaisia huomioita löytyy: http://kynapallojussi.urps.fiHarmillisesti on rajoittanut tämä Espoossa asuminen peleissä käymistä, joten välillä joutuu vähän mutulla tonkimaan asioita. Enkä mä nyt ylipäätään tiedä onko tuossa sisältöä juurikaan sellaiselle, joka ei Palloseurasta niin perusta. Lueskelin tuon äsken kahvikupposen äärellä läpi. Mielenkiintoista, ja etenkin uutta, juttua ainakin näin Palloseuraa hieman etäämmältä seuraaville. Itse olen nähnyt UrPS:lta tänä vuonna vain kaksi FJK-kohtaamista, mutta ajatuksena olisi tehdä jossain vaiheessa vielä täsmäisku Urjalaan - todennäköisesti jo tuohon PP-70-matsiin.
|
|
|
|
|
päätykatsomo
Poissa
|
 |
Vastaus #533 : 17.07.2013 klo 20:23:37 |
|
Jags - LeKi 2-3 Joukkueet olivat tasapisteissä putoamisviivan yläpuolella kevätkierroksen jälkeen joten todella tärkeä voitto LeKi:lle  edit. Kuulemma jotain tällästä tapahtunu: - Jags 2-0 johdossa 5min pelin jälkeen. LeKi:llä jälleen karmea pallonmenetys josta maali ja toinen erikoistilanteesta. - LeKi kavensi ensimmäisen puoliskon lopussa 2-1 - Toisen puoliskon aika alussa 2-2 tasoitus 25 metristä - Tasoituksen perään heti punainen LeKi:lle - Ja heti minuutti tämän jälkeen LeKi meni 2-3 johtoon - Loppu peli aivan yhtä maalia, mutta ilmeisesti kovin montaa selkeää maalipaikkaa Jags ei aikaiseksi saanut Onneksi en ollut katselemassa..
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.07.2013 klo 21:34:52 kirjoittanut päätykatsomo »
|
|
|
|
|
MagicMike
Poissa
|
 |
Vastaus #534 : 17.07.2013 klo 21:05:03 |
|
Puhelinraportin perusteella NePa - FJK 3-0
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #535 : 17.07.2013 klo 21:48:14 |
|
Puhelinraportin perusteella NePa - FJK 3-0
Itse aloin Klubin matsissa jo puolen tunnin kohdalla pohtia, ehtisikö vielä Tampereelle. No ei näköjään mennyt sielläkään ihan putkeen. Todella pahaan paikkaan tuli tämä tappio, sillä nimenomaan näistä peleistä niitä pisteitä pitäisi raapia. No seuraavaksi yritetään kurssin kääntämistä kotikentällä FC Teivoa vastaan.
|
|
|
|
|
Latinohurmuri
Poissa
Suosikkijoukkue: Jämä-Akaan Lentävät Perseet
|
 |
Vastaus #536 : 17.07.2013 klo 22:06:52 |
|
FJK oli kyllä todella vaisu vastus. Paikkoja oli lähemmäs kymmeneen osumaan, tolppia muutama ja kerran tärähti kunnon pommi ylärimaankin. Paljon taitaa poissaoloja olla, ei ainakaan omaan silmään osunut kovin montaa samaa naamaa kuin vierasmatsissa, jolloin forssalaiset olivat todella vikkelällä jalalla liikkeessä. Vieraiden paras paikka taisi olla laukaus paristakympistä, jonka Nepa-vahti venytti kulmaksi. Kauden ensimmäinen kotivoitto on hyvä ottaa näin heti kärkeen syyskierroksen avauksessa. 
|
|
|
|
|
Potkutpalloilija
Poissa
|
 |
Vastaus #537 : 17.07.2013 klo 22:14:47 |
|
Puhelinraportin perusteella NePa - FJK 3-0
FJK oli kyllä umpisurkea tänään. Olisko ollut 2 todellista maalipaikka.. Pallonhallinta Nepalle varmaan 70-30 ja maalipaikat tosiaan 20-2. Kyllä on vorssan pojilla kivinen tie jos meinaa sarjassa pysyä, Nepakaan kun ei kovin tehokkaasti tänään(kään) viimeistellyt. Nepalta positiivista oli että tänään ei sössitty "helppoja" pisteitä ja tämän johdosta saatiin vähän eroa peräpäähän. Olikohan siellä FJKlla niitä vahvistuksia tänään mukana? Peli kun oli huomattavasti huonompaa kuin kevään kohtaamisessa.
|
|
|
|
|
Kettutyttö79
Poissa
Suosikkijoukkue: TPV, Liverpool, NePa
|
 |
Vastaus #538 : 17.07.2013 klo 23:41:24 |
|
FJK oli kyllä umpisurkea tänään. Olisko ollut 2 todellista maalipaikka.. Pallonhallinta Nepalle varmaan 70-30 ja maalipaikat tosiaan 20-2. Kyllä on vorssan pojilla kivinen tie jos meinaa sarjassa pysyä, Nepakaan kun ei kovin tehokkaasti tänään(kään) viimeistellyt. Nepalta positiivista oli että tänään ei sössitty "helppoja" pisteitä ja tämän johdosta saatiin vähän eroa peräpäähän. Olikohan siellä FJKlla niitä vahvistuksia tänään mukana? Peli kun oli huomattavasti huonompaa kuin kevään kohtaamisessa.
Ei tainnu vorssalaisilla vielä tässä pelissä vahvistuksia olla. Sen verran heikompia olivat joka suhteessa. Nepa sai sen voiton kotona!!! Se on nyt tärkeintä! 
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #539 : 17.07.2013 klo 23:54:25 |
|
Olikohan siellä FJKlla niitä vahvistuksia tänään mukana? Kyllä siellä taisi olla jo tänään pari vahvistusta mukana. Muuten ei ole kokoonpanosta juuri mitään hajua. Poissaoloja taisi taas olla jonkin verran. Olisi kyllä ihan mielenkiintoista kuulla myös vorssalaisnäkemys ottelutapahtumista.
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #540 : 18.07.2013 klo 13:57:00 |
|
Tutkin tuossa hieman ottelun pöytäkirjaa, jonka mukaan FJK:lla olisi ollut ottelussa poikkeuksellisen nuori maalivahti(-96 tai -97). Miten mahtoi pärjätä? Lisäksi huomio kiinnittyi siihen, että vorssalaiset olivat joutuneet tekemään heti ottelun alkupuolella kaksi pelaajavaihtoa. Toivottavasti mistään pahemmista loukkaantumisista ei ole kyse, sillä molemmat ovat tärkeitä pelaajia.
|
|
|
|
|
Kettutyttö79
Poissa
Suosikkijoukkue: TPV, Liverpool, NePa
|
 |
Vastaus #541 : 18.07.2013 klo 15:40:25 |
|
Tutkin tuossa hieman ottelun pöytäkirjaa, jonka mukaan FJK:lla olisi ollut ottelussa poikkeuksellisen nuori maalivahti(-96 tai -97). Miten mahtoi pärjätä? Lisäksi huomio kiinnittyi siihen, että vorssalaiset olivat joutuneet tekemään heti ottelun alkupuolella kaksi pelaajavaihtoa. Toivottavasti mistään pahemmista loukkaantumisista ei ole kyse, sillä molemmat ovat tärkeitä pelaajia.
Ihan hyvin kassari pelas. Ekassa maalissa kokeneempi veskari olis saattanut napata keskityksen. Jos tosiaan noin nuori niin kyllä tulevaisuudessa voi kehittyä hyväksi veskariksi! Pientä epävarmuutta mut pelejä alle niin hyvä tulee!!! Loukkaantuneet käveli omilla jaloillaan koppiin. Eli tuskin kovin pahoja vammoja.
|
|
|
|
|
emper0r
Poissa
|
 |
Vastaus #542 : 18.07.2013 klo 16:05:55 |
|
Ihan hyvin kassari pelas. Ekassa maalissa kokeneempi veskari olis saattanut napata keskityksen. Jos tosiaan noin nuori niin kyllä tulevaisuudessa voi kehittyä hyväksi veskariksi! Pientä epävarmuutta mut pelejä alle niin hyvä tulee!!! Loukkaantuneet käveli omilla jaloillaan koppiin. Eli tuskin kovin pahoja vammoja.
Joo näinhän se oli että B-junnu veskarille tuli yllättävä komennus tolppien väliin Ihalaisen loukatessaan sormensa treeneissä sekä enckelmanin poissa ollessa. Kiitettävä ensi esiintyminen edustusjoukkueessa nuorelle veskarille. Keskitystilanteissa tosiaan vaan lisää rohkeutta ja röyhkeyttä. Edellytyksiä kaverilla on. Fjk joutui tekemään kaksi puolustuslinjan luottopelaajan vaihtoa jo 20 min pelin jälkeen, loukkaantumisten johdosta. Tarkempaa tietoa tapauksista ei ole. Tosiaan Nepalla paljon enemmän maalipaikkoja, joista joukkue ei saanut rakennettua erityisen vaarallisia. Fjklla toisella puoliajalla muutama läpiajo tilanne mutta ei tolppaa lähemmäksi mennyt. Nuorella päätuomarilla vähän outoja näkemyksiä ja näkemättömyyksiä osassa tilanteista. Mutta summa summarun, oikeutetusti pisteet jäivät kotijoukkueelle.
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #543 : 18.07.2013 klo 21:12:38 |
|
...poikkeuksellisen nuori maalivahti(-96 tai -97). Korjataan vielä sen verran, että veskarin syntymävuosi on -98! Ilmeisesti joku näitä meikäläisen viestejä lukeekin, sillä tuohon ikään tuli tekstiviestillä aika nopeasti korjaus eräältä FJK:n seuratoimijalta.  Kiitos korjauksesta! B-junnu veskarille... Kuten tuossa tulikin jo todettua, kyseessä oli siis C-juniori-ikäinen maalivahti, vaikka toki B-junnuissa pelaakin. Edustusjoukkueen treeneissä Jan on jo jonkin verran käynyt, mutta kovaan paikkaan nuorukainen joutui. Varmasti tuo hieman yllättäväkin debyytti edustusjoukkueessa lisää ainakin treeni-intoa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.07.2013 klo 21:17:34 kirjoittanut Vorssander »
|
|
|
|
|
|
|
Uleva passi
Poissa
Suosikkijoukkue: altavastaaja
|
 |
Vastaus #545 : 19.07.2013 klo 20:11:37 |
|
UrPS-SW 5-2 (1-1)
UrPS oli vahva erikoistilanteissa, neljä maalia taisi tulla niistä. Kylmä oli.
|
|
|
|
|
|
|
nojokuvlk
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakoski
|
 |
Vastaus #547 : 24.07.2013 klo 10:32:01 |
|
Tp-49 - VaKP lippuhintoja?  En löytänyt netistä.
|
|
|
|
|
[kapo]
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves & FCMS
|
 |
Vastaus #548 : 24.07.2013 klo 11:44:20 |
|
Tp-49 - VaKP lippuhintoja?  En löytänyt netistä. Viime kaudella lippu muistaakseni maksoi 4€. Tästä kaudesta ei tietoa.
|
|
|
|
|
Joe Average
Poissa
Suosikkijoukkue: UrPS
|
 |
Vastaus #549 : 24.07.2013 klo 19:47:11 |
|
ResultCode kertoo illan pelin tulokseksi: TP-49 - VaKP 1-1. 
|
|
|
|
|
|
|
|