Uleva passi
Poissa
Suosikkijoukkue: altavastaaja
|
 |
Vastaus #725 : 31.08.2013 klo 15:50:34 |
|
FJK-SW 2-0 (0-0). Joku Woiman paska mokas rankkarin 50 minuutin kohdalla ja ajeli maalivahtia päähän jälkitilanteessa. Vaikeaksi menee loppukausi, mutta sarjapaikan varmistaminen ennen syyssateita on jalkapallon vihaamista.
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #726 : 31.08.2013 klo 16:02:30 |
|
Vaikeaksi menee loppukausi, mutta sarjapaikan varmistaminen ennen syyssateita on jalkapallon vihaamista.
Voi olla, mutta hermojen kannalta tämä putoamistaisto on aika raastavaa. Ihan kelpo peli vorssalaisilta, vaikka maalinteko olikin jälleen kerran tervanjuontia. Matias Mero päästi lopulta FJK:n piinasta iskemällä kahdesti viimeisen parikymppisen aikana. Johtomaalin jälkeen FJK:n peli sekosi hetkeksi, mutta muuten peli oli aika hyvin kontrollissa. Iso kiitos kuuluu tietysti myös FJK-vahti Christoffer Enckelmanille, joka torjui pilkun 0-0-tilanteessa. Pidempää raporttia luvassa taas myöhemmin, mutta hiljalleen ajatukset pitää siirtää jo tulevaan keskiviikkoon. Silloin FJK jatkaa säilymistaistoaan Urjalassa, joten luvassa lienee jälleen mielenkiintoinen paikallisvääntö.
|
|
|
|
|
Jau
Poissa
|
 |
Vastaus #727 : 31.08.2013 klo 16:08:48 |
|
Tiukka putoamiskamppailu näyttäisi muodostuvan neljän jengin kesken
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #728 : 31.08.2013 klo 16:14:34 |
|
Resultcodesta bongattu mielenkiintoinen tulos Toijalasta: TP-49-KaVo 4-0...
|
|
|
|
|
Aidantuki
Poissa
|
 |
Vastaus #729 : 31.08.2013 klo 18:03:40 |
|
FJK-SW 2-0 (0-0). Joku Woiman paska mokas rankkarin 50 minuutin kohdalla ja ajeli maalivahtia päähän jälkitilanteessa. Vaikeaksi menee loppukausi, mutta sarjapaikan varmistaminen ennen syyssateita on jalkapallon vihaamista.
Juu, panosta pitää olla loppuun asti. Kuitenkin pani mietityttämään, miten kuuden pisteen peliin tullaan ilman yhtään vaihtomiestä. Toki SW pieksi FJK:n keväällä, mutta kai sentään tiedossa oli, että tähän peliin FJK:n keski-ikä on noussut yli kahdeksantoista, kun se kevään matsissa oli alle... FJK on taas pelissä mukana, kun taas loppupelejä katsoen näyttäisi siltä, että SW saattoi sinetöidä itsensä viitoseen ensi kaudeksi, vaikka kyllähän loppukauden pelit näyttävät menevän hassusti ristiinkin, kuten TP-KaVo osoitti.
|
|
|
|
|
Aidantuki
Poissa
|
 |
Vastaus #730 : 31.08.2013 klo 18:09:20 |
|
Resultcodesta bongattu mielenkiintoinen tulos Toijalasta: TP-49-KaVo 4-0...
Niin, eikö KaVo haluakaan kolmoseen? Huomenna, jos Kossut voittavat PP:N, on KaVon etumatka enää kolme pistettä.
|
|
|
|
|
Kittirilli
Poissa
Suosikkijoukkue: ViiPV, Toips
|
 |
Vastaus #731 : 01.09.2013 klo 08:06:28 |
|
Niin, tai sit KaVolla ei ollu jakoja pelissä kun vanhanliitonmiehet Niskala ja Innala(2) rupes lämpiään tokalla jaksolla, ja Pajulakin varuiks teki viä yhen. Ja Topalla oli aika hyvä nippu jalkeilla...
|
|
|
|
|
jokkari
Poissa
|
 |
Vastaus #732 : 01.09.2013 klo 10:52:10 |
|
Niin, eikö KaVo haluakaan kolmoseen? Huomenna, jos Kossut voittavat PP:N, on KaVon etumatka enää kolme pistettä.
Eilisen pelin perusteella KaVo kuuluisi vitoseen eikä kolmoseen. Mutta ero on kuitenkin neljä pistettä tänkin päivän jälkeen vähintään.
|
|
|
|
|
vain glory opera
Poissa
|
 |
Vastaus #733 : 01.09.2013 klo 13:06:23 |
|
Niin, tai sit KaVolla ei ollu jakoja pelissä kun vanhanliitonmiehet Niskala ja Innala(2) rupes lämpiään tokalla jaksolla, ja Pajulakin varuiks teki viä yhen. Ja Topalla oli aika hyvä nippu jalkeilla...
Vanhan liiton Tiikeri-Niskalalle ja Innalalle iso peukku (y) 
|
|
|
|
|
Siperia
Poissa
Suosikkijoukkue: Kunkkis
|
 |
Vastaus #734 : 01.09.2013 klo 13:07:40 |
|
Tänään VaKP-PP. PP on saanut karsittua viimeinkin viime kauden ykköstopparin kasaan, katsotaan miten homma sujuu. Ulkona sateista, kenttä vaikuttaa hyvältä. Pukukoppien paskahuussit on hyvät, täältä on hyvä spämmätä!
br.Siperia
|
|
|
|
|
Aidantuki
Poissa
|
 |
Vastaus #735 : 01.09.2013 klo 14:42:10 |
|
Eilisen pelin perusteella KaVo kuuluisi vitoseen eikä kolmoseen. Mutta ero on kuitenkin neljä pistettä tänkin päivän jälkeen vähintään.
No niinpäs, olin jo antamassa voittajalle neljää pistettä näköjään. Näyttäisi kuitenkin siltä, että PP:n mahdollisuudet ovat joka tapauksessa käytännössä menneet ja Kossujen hävitessä KaVo saa huoletta konttailla lisää.
|
|
|
|
|
BOCA TAMPERE
Poissa
Suosikkijoukkue: Unico Grande Amore,Boca Juniors,Ilves,Melde
|
 |
Vastaus #736 : 01.09.2013 klo 15:21:40 |
|
No niinpäs, olin jo antamassa voittajalle neljää pistettä näköjään. Näyttäisi kuitenkin siltä, että PP:n mahdollisuudet ovat joka tapauksessa käytännössä menneet ja Kossujen hävitessä KaVo saa huoletta konttailla lisää.
Niin..tietämättä mitä Koskissa juuri nyt pelissä on tilanne,en kuitenkaan sanoisi että PP:n taikka Kossujen mahkut ovat mihinkään menneet jos noususta puhutaan..kyllä kakkossija on kovinkin tavoiteltava spotti kauden loppuun..
|
|
|
|
|
Siperia
Poissa
Suosikkijoukkue: Kunkkis
|
 |
Vastaus #737 : 01.09.2013 klo 16:12:24 |
|
1-1
|
|
|
|
|
zesii
Poissa
Suosikkijoukkue: Haka, Eintracht Frankfurt
|
 |
Vastaus #738 : 01.09.2013 klo 16:51:43 |
|
Melko tasaista vääntöä Koskissa tänään. Tuomarityöskentelystä ei ihan hirveästi voi mitään positiivista sanoa, ainoastaan sen, että eivät he kuitenkaan lopputulokseen juuri vaikuttaneet. Muuten aivan luokaton esitys.. Molemmilla joukkueilla oli mahdollisuutensa lisämaalien tekoon, mutta ilman suurempia värilaseja tasuri oli oikeutettu tulos pelistä.
|
|
|
|
|
Aidantuki
Poissa
|
 |
Vastaus #739 : 01.09.2013 klo 20:35:55 |
|
Niin..tietämättä mitä Koskissa juuri nyt pelissä on tilanne,en kuitenkaan sanoisi että PP:n taikka Kossujen mahkut ovat mihinkään menneet jos noususta puhutaan..kyllä kakkossija on kovinkin tavoiteltava spotti kauden loppuun..
Nimenomaan tätä ajoin takaa, kiitos vahvistuksesta. Kolmosen kohdalla säännöissä tosiaan sanotaan, että putoajien suhteen huomioidaan Kakkosesta putoavien joukkueiden määrä. Tässähän oli kyse nimenomaan siitä, kumpi menee nokkimisjärjestyksessä edelle: Kolmosen yhdeksäs vai Nelosen nousukarsinnan voittaja. Jos, ja kun, Kakkosesta tulee alaspäin kaksi joukkuetta, ei tuota Nelosen nousukarsintaa siis pelattaisi lainkaan.
Tässähän se, on siis hyvin epävarmaa, pelataanko koko karsintaa lainkaan. Jos ei, vain voittaja siis nousee, eikä varsinkaan tämän päivän jälkeen näytä siltä, että Kossut sen enempää kuin PP:kaan sarjan kärjessä tulisivat olemaan, jos nyt KaVo palaa edes vähän tasolleen.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.09.2013 klo 20:39:02 kirjoittanut Aidantuki »
|
|
|
|
|
dam10
Poissa
|
 |
Vastaus #740 : 01.09.2013 klo 21:55:44 |
|
Tässähän se, on siis hyvin epävarmaa, pelataanko koko karsintaa lainkaan. Jos ei, vain voittaja siis nousee, eikä varsinkaan tämän päivän jälkeen näytä siltä, että Kossut sen enempää kuin PP:kaan sarjan kärjessä tulisivat olemaan, jos nyt KaVo palaa edes vähän tasolleen.
Niinhän eihän sekään ole varmaa et suostuuko kukaan tuleen enään Forssaan pelaan, yhteisellä muitten joukkueitten päätöksellä siirretään teidät Turun piiriin tai sitten jopa Uudenmaan piiriin, ohan siellä jo Riiihimäki myös. Ei varmasti soraääniä tulis, samalla Loppi myös sinne jonnekkin.
|
|
|
|
|
Aidantuki
Poissa
|
 |
Vastaus #741 : 02.09.2013 klo 09:47:43 |
|
Niinhän eihän sekään ole varmaa et suostuuko kukaan tuleen enään Forssaan pelaan, yhteisellä muitten joukkueitten päätöksellä siirretään teidät Turun piiriin tai sitten jopa Uudenmaan piiriin, ohan siellä jo Riiihimäki myös. Ei varmasti soraääniä tulis, samalla Loppi myös sinne jonnekkin.
Forssalaisille se varmaan olisi se ja sama, Turkuun on sitä paitsi lyhyempi matkakin. Ja eikös FJK:n valmentajakin asu Turussa, sopisi varmaan sillekin. Tosin kyllä Forssan kenttä on vielä sen verran hyvä, että Tampereelta varmaan mielellään tullaan tänne pelaamaan, siellä kun tasaista nurmikenttää on melko vaikea löytää alasarjan peleihin. Ei Forssalaisetkaan hirveästi tykkää lähteä Ikurin postimerkille tai Kaukajärven betonille, puhumattakaan Parolasta, jossa ei pääse edes suihkuun pelin jälkeen, jos ei itse ilmoita järjestävälle porukalle, että olisi mukava hiukan itseään huuhdella pelin jälkeen, ennen kuin vetää siviilit päälle. Täällähän on myöskin se hieno homma, etteivät tuomarit taatusti vedä kotiinpäin, saati sitten jätä pilkkua viheltämättä ja varoitusta antamatta, kun ei vanhalle kaverille viitsi...
|
|
|
|
|
Planckin vakio
Poissa
|
 |
Vastaus #742 : 02.09.2013 klo 10:01:53 |
|
Resultcode väittää, että FJK olisi peluuttanut pelikiellossa ollutta pelaajaa viime pelissä? Pelaaja ei kuitenkaan kokoonpanossa näy. Sähköiset pöytäkirjat taas näyttää parhaimmat puolensa vai?
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #743 : 02.09.2013 klo 13:15:28 |
|
Resultcode väittää, että FJK olisi peluuttanut pelikiellossa ollutta pelaajaa viime pelissä? Pelaaja ei kuitenkaan kokoonpanossa näy. Sähköiset pöytäkirjat taas näyttää parhaimmat puolensa vai?
Ainahan noissa pöytäkirjoissa on maininta pelikiellossa olevista pelaajista. Kokoonpanossa kyseinen pelaaja ei tietenkään ollut.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.09.2013 klo 13:18:48 kirjoittanut Vorssander »
|
|
|
|
|
Planckin vakio
Poissa
|
 |
Vastaus #744 : 02.09.2013 klo 13:29:45 |
|
Ainahan noissa pöytäkirjoissa on maininta pelikiellossa olevista pelaajista. Kokoonpanossa kyseinen pelaaja ei tietenkään ollut.
Toki on, mutta näytti, että olisi tullut vaihdosta kentälle.
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #745 : 02.09.2013 klo 13:40:16 |
|
Toki on, mutta näytti, että olisi tullut vaihdosta kentälle.
Kappas, näköjään. Rauhansalo ei tosiaan pelannut, joten siellä on varmaan joku käyttänyt vain samaa numeroa. Esimerkiksi tuossa pöytäkirjassa FJK:lta löytyy kaksi ysiä. Juuri tuossa mainitsemassasi vaihdossa kentälle tullut pelaaja, oli siis oikeasti Harri Matinaro, pelasi ainakin eri numerolla.
|
|
|
|
|
dam10
Poissa
|
 |
Vastaus #746 : 02.09.2013 klo 14:16:44 |
|
Kappas, näköjään. Rauhansalo ei tosiaan pelannut, joten siellä on varmaan joku käyttänyt vain samaa numeroa. Esimerkiksi tuossa pöytäkirjassa FJK:lta löytyy kaksi ysiä. Juuri tuossa mainitsemassasi vaihdossa kentälle tullut pelaaja, oli siis oikeasti Harri Matinaro, pelasi ainakin eri numerolla.
Sähköinen pöytäkirja nyt on suuri vitsi. Luulis et olis koodattu edes sillain et sais vaan 7 vaihtopelaajaa laitettua, mutta sinne saa laitettua vaikka kaikki omat pelaajat. Ja tosiaankin luulis että pelikiellossa olevaa pelaajaa, ei löytyis koko listasta silloin kun on pelikiellossa. Mut Palloliitto haukannu kasan paskaa ohjelmalla. Ajatuksena loistava, mutta toteutus nyt ei niin hyvin oo kyl menny. Palloverkko on toinen syöpäläinen
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #747 : 02.09.2013 klo 14:47:05 |
|
Sähköinen pöytäkirja nyt on suuri vitsi. Luulis et olis koodattu edes sillain et sais vaan 7 vaihtopelaajaa laitettua, mutta sinne saa laitettua vaikka kaikki omat pelaajat. Ja tosiaankin luulis että pelikiellossa olevaa pelaajaa, ei löytyis koko listasta silloin kun on pelikiellossa. Mut Palloliitto haukannu kasan paskaa ohjelmalla. Ajatuksena loistava, mutta toteutus nyt ei niin hyvin oo kyl menny. Palloverkko on toinen syöpäläinen Totta tuokin. Resultcode toimii mielestäni ihan näppärästi, mutta noiden pöytäkirjojen kanssa tulee aika usein epäselvyyksiä. Palloverkko onkin sitten ihan oma lukunsa...
|
|
|
|
|
Aidantuki
Poissa
|
 |
Vastaus #748 : 02.09.2013 klo 18:51:06 |
|
Kappas, näköjään. Rauhansalo ei tosiaan pelannut, joten siellä on varmaan joku käyttänyt vain samaa numeroa. Esimerkiksi tuossa pöytäkirjassa FJK:lta löytyy kaksi ysiä. Juuri tuossa mainitsemassasi vaihdossa kentälle tullut pelaaja, oli siis oikeasti Harri Matinaro, pelasi ainakin eri numerolla.
Harri matinaro todellakin pelasi numerolla 11, mikä on Rauhansalon pelinumero resultcodessa. Ja kuinka ollakaan, numerolla 9 pelasi isoveljensä Mikko. Liekö tapahtunut kaappaus. Ilmiselvästi FJK:n pelaajanumerointiin on tullut muutoksia, kun on tullut uusia miehiä rinkiin. Kahdeksikollahan kukaan ei näköjään pelaa, taitavat säästää sitä Dankoville, jos tuo vaikka tulisi vielä takaisin.
|
|
|
|
|
BOCA TAMPERE
Poissa
Suosikkijoukkue: Unico Grande Amore,Boca Juniors,Ilves,Melde
|
 |
Vastaus #749 : 02.09.2013 klo 19:11:49 |
|
Harri matinaro todellakin pelasi numerolla 11, mikä on Rauhansalon pelinumero resultcodessa. Ja kuinka ollakaan, numerolla 9 pelasi isoveljensä Mikko. Liekö tapahtunut kaappaus. Ilmiselvästi FJK:n pelaajanumerointiin on tullut muutoksia, kun on tullut uusia miehiä rinkiin. Kahdeksikollahan kukaan ei näköjään pelaa, taitavat säästää sitä Dankoville, jos tuo vaikka tulisi vielä takaisin.
Kovasti selittelyä  Eikä kukaan nyt kusetukseen usko,mutta mitä sit selitellä.. Eikö Ivo oo jo haudattu..
|
|
|
|
|
|
|
|